FEMINISMI, UHRIUTUMINEN JA LAKI

Näin yleensä ja erikseen voi todeta, että tiedostavien ihmisten ja heistä erityisesti feministien julkinen uhriutuminen jatkuvan – joskin toteennäyttämättömän – väkivallan uhan edessä alkaa väsyttää niin paljon, ettei siitä ole aina jaksanut kirjoittaa. Varsinkin kun tietää, että maailmassa on hyvin harvoja maita joissa julkifeministit ovat nostettu yhtä lailla jalustalle ja elävät suojattua ja taloudellisesti turvattua elämää kuin Suomessa. Hiljattain kumminkin eräs kommentoijani laittoi minulle sähköpostin ja sen myötä linkin Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (siis juuri se aviisi, joka aloitti Suomen median alennustilan joka näkyy nykyisin myös HS:n levikissä) ei varsinaisesti uutiseen vaan uutisena esitettyynmielipidekirjoitukseen jossa (kukas muukaan) kuin Johanna Vehkoo ja hänen sarjakuvapiirtäjäkumppaninsa Emmi Nieminen avautuvat naisiin ja erityisesti tiedostaviin naisiin kohdistuvasta jatkuvasta väkivallan uhasta joten ajattelin sanoa siitä muutaman sanan.

Mielipideuutisessa ja tulevassa asiaan liittyvässä sarjakuvakirjassa käsitellään tätä asiaa ja kerrotaan kuinka karmeita väkivaltafantasioita feministisille naisille on lähetetty. Täällä hotellin respassa hieman ihmetellään sitä, että miksei noista fantasioista koskaan, ikinä, milloinkaan oteta kuvakaappauksia ja panna niitä näytille mutta täälläkin ymmärretään nykyinen tiedostava linja ja todetaan, ettei yksityiskohtiin kannata takertua.

Epäilemättä kyistä ja törkeääkin palautetta tietysti on olemassa, tosin kyseisessä HS:n mielipideuutisessa jätetään kokonaan huomioimatta se, että asiallista ja faktoihin perustuvaa palautetta tulee tietysti yhtä lailla ja faktathan tekevät eniten kipeää. Mutta mietitään tässä hetki palautetta.  Noin pohjimmiltaan.

Mitä palaute on?

Sehän on, no, palautetta jota annetaan jostain siitä minkä palautteen saanut ihminen on itse sanonut tai tehnyt. Se ei tule itsestään, vaan se on reagointia johonkin. Palaute voi olla kovaa ja törkeääkin. Johtuen siitä, että palautteen saaneen ihmisen mielipiteitten kanssa ei olla samaa mieltä. Sosiaalinen media on Esson baarin nykyinen ilmenemismuoto ja aivan niin kuin Esson baarissa lausutut sanat ovat sosiaalisessa mediassa lausutut sanat vain sanoja. Kaikilla ihmisillä ei ole sana kovin hyvin hallussaan ja siksi palaute voi olla törkeää. Mutta Esson baarissa on harvemmin ketään tapettu. Kunhan on soitettu poskea.

Mutta sehän ei ollut mielipideuutisen ja tulevan sarjakuvakirjan pääaihe, vaan se löytyy Johanna Vehkoon lausumana HS-mielipideuutisjulkaisun jutusta kun sitä katsoo hieman pidemmälle:

Vehkoon mielestä yksi tärkeimpiä asioita olisi, että misogynia, eli naisviha, lisätään koventamisperusteeksi rikoslakiin. Silloin poliisi voisi suhtautua naisiin ja naisoletettuihin kohdistuvaan vihapuheeseen tiukemmin.

Ja tämä lausehan herättää kysymyksiä. Ensinnäkin voisi kysyä, että mitä zwidduja ovat ne naisoletetut? Onko kyse niistä noin kahdestasadasta sukumoniosta? Mutta mennään sitten siihen varsinaiseen kysymykseen:

Kuka määrittelee kriminalisoitavan naisvihan? Oletan, että sekä Johanna Vehkoon, johannavehkoitten ja Helsingin Mielipidesanomien mielestä sen määrittelevät nimenomaan johannavehkoot. Silloin kriminalisoitavan naisvihan kynnys on todellakin kovin matalalla ja on varsin oletettavaa, että silloin kriminalisoitavaksi naisvihaksi luokitellaan myös feministien ajatuksia kritisoivat asialliset kommentit. Ja nimenomaan juuri ne. Onhan meinaan nähty että feministin ego on kuin Mimosan hipiä. Hän pieksää mielellään suutaan mutta kohdattuaan arvostelua ja – piru vie – vielä perusteltua sellaista hän heittää faktat helvattuun, pakenee sukupuolensa suojaan ja rääkyy naisvihasta. Jolloin hän tietenkin voittaa keskustelun sillä naisviha, tai sellaiseksi (naisen määrittelemä) asia on jo itsessään Herrasta Perkeleestä eikä sitä tule missään olosuhteisssa kuunnella. Vaikka se saattaisi kuulostaa faktojen pohjalta huomattavasti järkevämmältä kuin se feministin avautuminen johon kommentoitiin.

Sitten tulee tietenkin mieleen toinen kysymys:

Jos naisviha, tai sellaiseksi johannavehkoitten tulkitsemat asiat kriminalisoidaan ja lisätään tuomion koventamisperusteeksi lakiin, niin voiko naisten – ja nimenomaan julkifeminististen naisten – mielipiteitä arvostella enää ollenkaan? Niin kuin tiedetään, haistattelu ei tee kipeää, faktat tekevät. Täytyykö julkifeministiset naiset lainsäädännön perusteella julistaa vammaisten kaltaisten ihmisten suojeltavaan asemaan? Koska he eivät itse pysty puolustamaan itseään ja ennen kaikkea mielipiteitään?

Ja sitten päästään kolmanteen kysymykseen:

Jos naisviha kriminalisoidaan, niin kriminalisoidaanko sitten miesviha? Sitähän ei toki tule tapahtumaan mutta jos niin puolivahingossa pääsisi käymään niin kuka sen miesvihan silloin määrittelisi ? Tavalliset miehetkö? Vai johannavehkoot? Ja jos miesvihaa ei kriminalisoida ja naisviha puolestaan kriminalisoidaan, niin mikä on kyseisen päätöksen peruste? Onko niin, että miehet määritellään ali-ihmisiksi jotka eivät nauti samaa lain suojaa kuin naiset, tai siis lähinnä julkifeministeiksi julistautuneet naiset? Julistetaanko ali-ihmisiksi ne samat miehet, jotka pääosin elättävät ne julkifeministeiksi julistautuneet naiset?

Siitä päästään sitten neljänteen kysymykseen, jonka esitän miespuolisille poliitikoille puolueesta riippumatta:

Kuinka pitkään te aiotte nöyrästi kuunnella noita tättähääriä ja toteuttaa heidän kaikki typerimmätkin vaatimukset? Kai te ymmärrätte, että niille ei ole loppua? Jos suostutte yhteen, niin seuraava tulee kyllä. Ja sitten sitä seuraava.

Onhan selvää, että Vehkoon kaltaiset feministit haluaisivat kontrolloida kaikkea keskustelua ja määritellä sen mistä keskustellaan ja kuinka keskustellaan. Tämähän onnistuu kahdella mahdollisella tavalla:

a) Joko esitetään omat mielipiteet niin fiksusti ja perustellusti että kukaan ei pane hanttiin, kun hanttiin pantavaa ei ole. Ja koska tämä ei onnistu, niin valitaan vaihtoehto:

b) Vaaditaan vastakkaiset mielipiteet kriminalisoitavaksi ja toivotaan että joku toinen (siis pääosin miesvaltainen poliisi) hoitaa feministien likaisen työn.

Koska olen sekä mies että viha-ajattelijaksi tulkittu ei mielipiteelläni tietenkään ole nykyisessä Suomessa mitään merkitystä. Tämä on naisten, ja nimenomaan sukupuolensa puolesta rääkyvien naisten luvattu maa. Sanon sen mielipiteen silti kuitenkin, koska tämä blogger sen mukavasti (ainakin vielä) mahdollistaa. Näitten johannavehkoitten suurin ongelma on se, että he tietävät sen ikävän tosiseikan että heitä ei arvosteta, heitä ei kunnioiteta eikä heitä oteta vakavasti.

Eikä heitä tulla arvostamaan, kunnioittamaan eikä ottamaan vakavasti jatkossakaan. Sillä kunnioitus ansaitaan. Sitä ei saa ruikuttamalla. Ei sitä saa edes lain määräyksellä. Ennen kaikkea kunnioitusta ei saa sillä, että vaatii sitä jalkovälissään olevan värkin perusteella.

Feminismi on – pohjimmiltaan ja perinteisessä merkityksessään – ihan hyvä asia. Suomalaiset naiset ansaitsevat arvostusta ja tasa-arvon. Jo historian perusteella. Suomalaiset naiset ovat tehneet raskasta maataloustyötä ja tehneet siinä sivussa suurperheitä. Sodassa he ovat toimineet lottina ja sorvanneet tehtaissa kranaatteja miesten ollessa sotimassa. Sodan jälkeen he yhdessä miesten kanssa rakensivat Suomesta hyvinvoivan maan. Ja heidän työpanoksensa on maallemme nykyisinkin oleellisen tärkeä.

Feminismi saavutti kaikki tavoitteensa ja sen nykyinen äpärälapsi on olemassa vain oman itsensä takia. Nykyisillä feministeillä ei ole mitään tekemistä äsken mainittujen naisten kanssa. He ovat tulleet valmiiseen, toisten kattamaan pöytään. Ja kuvittelevat omistavansa sen.

En tiedä, kuka tämän kuvan on tehnyt mutta kiitos hänelle. Kuva on bongattu Angela Siniwaara twitter-tililtä jonka linkin lähetti minulle Soomepois Eestistä.

Paikka, jossa feminismiä tarvittaisiin, mutta joka ei jostain syystä suomalaista feministiä kiinnosta.