ALGORITMI

Helsinki, joskus lähitulevaisuudessa

Helsingin Kalasatamaan rakennettu Valtion Viha-ajattelunvastaisen Viraston VVV:n toimistotalo oli suuri, korkea ja komea. Suorastaan massiivinen. Varsinaisesti sitä ei voinut sanoa kauniiksi, mutta ei sitä esteettisiä arvoja silmälläpitäen oltu suunniteltukaan. Kyseinen valtava toimistokompleksi oltiin suunniteltu parhaita sosialistisen arkkitehtuurin periaatteita noudattaen eli sen ulkonäöllä oli yksi ainoa tehtävä. Sen tuli kuvastaa järjestelmän absoluuttista valtaa ja ikuista, kyseenalaistamatonta vallassa pysymistä. Rakennus oli oikeastaan niin luotaantyöntävän näköinen, etteivät Radio Jerevan-tyyppisen huumorin – vallitsevien olosuhteitten pakosta – omaksuneet suomalaiset olleet osanneet edes keksiä sille sopivaa lempinimeä. Yleensä sitä kutsuttiin lähinnä nimellä ”se yks saatanan möhkäle siellä Kalasatamassa”.

Kyseistä rakennusta ja kaikkea, mitä se edusti vihattiin Suomessa ja tietysti erityisesti Helsingissä suuresti. Ihmiset puhuivat kuppiloissa hiljaa kuiskaten keskenään että kuinka se hirviö ja ennen kaikkea se, mitä se piti sisällään oikein pääsi syntymään? Miksei tehty mitään, ennen kuin oli liian myöhäistä? Miksi me ei pantu hanttiin? Vaikka merkit tulevasta olivat luettavissa eivätkä ne mitään salakieltä olleet. Nyt meillä, saatana, oli sitten ihan ikioma Stasi.  Ja vielä esikuvaansa paremmalla tekniikalla varustettuna. Sinänsä VVV:n rakennuskolossi erosi niin Stasin, KGB:n, Gestapon ja muitten vastaavien rakennuksista siten, että siellä ei ollut ensimmäistäkään vankiselliä. Siinä rakennuksessa tutkittiin ja etukäteistuomittiin. Varsinainen likainen työ tapahtui sitten poliisiasemilla, käräjäsaleissa, vankiloissa ja Kellokosken yhteiskuntapsykiatrisessa sairaalassa.

”Siihen yhteen saatanan möhkäleeseen siellä Kalasatamassa” ei aivan kenellä tahansa ollut asiaa. Rakennus ja sen ympäristö oli erittäin tarkasti vartioitu. Jokaisella VVV:n työntekijällä oli mukanaan olkavarteen upotettu tunnistussiru. Mikäli joku siruton olisi lähestynyt aluetta, hälytys olisi tullut jo kaksisataa metriä ennen alueen sisäänkäyntiä. Yksi sirutettu ja kulkuluvan omaava oli VVV:n viharikostutkija Henrik Bakellit. Tämä 33-vuotias ahkera ja arvostettu virkahenkilö saapui alueen etummaiselle portille jossa aseistetun vartijan näyttölaite piippasi vihreää kymmenen metriä ennen porttia. Toisella portilla vartija tarkasti signaalin uudestaan ja teki samalla kokovartaloskannauksen joka todisti että Henrik oli todella Henrik eikä joku toinen, joka olisi kaivanut sirun irti Henrikistä ja pyrkisi sen avulla sisään.

Kokovartaloskannaus kertoi samalla, että Henrikillä oli kainalokotelossaan hieman aikaisemmin VVV:n uudeksi palvelusaseeksi valittu kevyt ysimillinen Ruger LC9-pistooli, vyökotelossaan ajan- ja paikantajun vievä kevyt DISOR22-ääniase sekä povitaskussaan huippukehittynyt älypuhelin jota ei ollut myynnissä siviileille vaan se oli Aalto-yliopiston vain viranomaiskäyttöön suunnittelema malli. Älypuhelimella Henrik sai yhteyden VVV:n suojattuihin tiedostoihin vapaa-ajallakin jos hän tunsi siihen tarvetta esim. näkemällä tai kuulemalla jotain viha-ajatteluun liittyvää. Pari kertaa hän oli kyseistä mahdollisuutta käyttänytkin kuvatessaan ravintolassa kahden keski-ikäisen miehen selvää viha-ajatusten vaihtoa ja lähettäessään kuvatun materiaalin viraston supertietokoneen käsiteltäväksi. Toisella kerralla oli käynyt ilmi, että molemmista vihapuhujista oli ollut haku päällä ja lähellä ollut poliisipartio oli Henrikin lähettämien tietojen perusteella ykkösluokan prioriteettitehtävän saaneena keskeyttänyt perheväkivaltatilanteen selvittämisen ja käynyt hakemassa vihapuhujat talteen. Molemmat vihapuhujat olivat saaneet aikanaan ehdottomat vankeustuomiot ja perheväkivaltatilanteessa ollut nainen oli selvinnyt leuan murtumisella joten lopputulosta saattoi pitää yhteiskunnan kannalta menestyksenä. Nainen toipuisi vammoistaan kyllä ja ammatillista perheterapiaa oli tarjolla jos vaan jaksoi jonottaa. Ja nykyisinhän suomalaiset olivat tottuneet jonottamaan.

Nykyisin Henrikillä ei ollut kuppiloissa käydessään juurikaan käyttöä älypuhelimelleen sillä ihmisten keskinäinen puskaradio kertoi nopeasti, ketkä olivat VVV:n työntekijöitä. Heidän kanssaan ei haluttu olla missään tekemisissä. Luonnollisesti he olivat sinänsä täysin turvassa vaikka vihaisia sivusilmällä esitettyjä katseita kohtasivatkin. Sillä heidän tiedettiin olevan aseistautuneita vapaa-ajallakin ja viharikostutkijaan kohdistettu väkivallan teon yrityskin tiesi vähintään viiden vuoden ehdotonta kakkua. Kulmakuppilassa käydessään Henrik oli huomannut, että asiakkaat poistuivat naapurikuppilaan hänen paikalle saapuessaan, jättäen paikan tyhjäksi. Kuppilan omistajatkin olivat valittaneet, että jos VVV:läinen on paikalla, niin ilta on takuuvarmaa persnettoa. Nykyisin Henrik istuikin lähinnä kollegoittensa kanssa ravintola Juttutuvassa joka oli muuttunut demareitten kantapaikasta VVV:läisten kantakuppilaksi.

Henrik nousi hissillä virastomassiivin neljänteentoista kerrokseen ja tervehti vastaantullutta esihenkilöään Anniperttiina Ilmivaltaa. Henrikin kanssa suurinpiirtein samanikäinen Anniperttiina oli sisäministeriön erityistarkastaja joka toimi Henrikin osaston johtajana ja suoritti aika ajoin ministeriön erittäin vaativia, viha-ajattelijoiden elämän ja perheitten tuhoamiseen tähtääviä ja niissä onnistuvia erityistehtäviä. Henrik oli pyrkinyt itsekin pari vuotta aikaisemmin vastaaviin tehtäviin ja oli toiminut Anniperttiinan avustajana mutta oli käynyt ilmi että he did´nt got what it takes. Hänellä ei ollut aivan sellaista armottomuutta ja määräysten kyseenalaistamattomuuden täydellistä kykyä sekä totaalista empatian puutetta mitä Anniperttiinalla oli. Anniperttiina oli palauttanut hänet erityistarkastajakoulutuksesta takaisin rivitason viharikostutkijaksi todeten, että Henrikin ei kannata olla pettynyt. Henrik oli kuitenkin hyvä ja tunnollinen viharikostutkija ja hänellä oli edessään varma ura, sen tuoma hyvä palkka ja suuri yhteiskunnallinen arvostus. Henrik ymmärsi tyytyä tilanteeseen ja tajuta omat rajoituksensa.

VVV:ssä ei noudatettu tiukkaa pukukaavaa joten muodikkaalta neoposthipsteriltä näyttävä Henrik saapui maisemakonttoriin ja istahti työpöytänsä ääreen. Hän oli kyllä hieman kateellinen Anniperttiinalle. Ei siksi, että hän ei koskaan saavuttaisi Anniperttiinan asemaa vaan siksi, että Anniperttiina oli yksi viharikostutkinnan pioneereja. Ajalta, jolloin viharikostutkijan täytyi henkilökohtaisesti kahlata läpi vihasivustoja ja tehdä tarvittavat johtopäätökset jotka sitten johtivat oikeudellisiin toimenpiteisiin. Henrikin, ja hänen kollegoittensa kohdalla tilanne oli toinen ja Henrik mielsi olevansa enemmänkin  jonkunlainen kirjurin ja tietojenkäsittelijän yhdistelmä.

Kyseinen tunne johtui tietenkin siitä, että nykyisin tietokoneet tekivät suurimman työn. VVV oli jo pari vuotta käyttänyt Aalto-yliopiston kehittämää HateAlg-ohjelmaa jonka algoritmit etsivät automaattisesti vihapuhetta verkosta. Ohjelma oltiin otettu käyttöön jo vuonna 2017 joskin se oli silloin vielä varsin alkeellinen ja teetätti tutkijoilla paljon turhaa työtä. Nykyisin ohjelma oli paljon kehittyneempi ja sitä tuki VVV:n supertietokone jolle Otaniemessäkin oltiin kateellisia. Tutkijoitten täytyi vain käydä läpi ohjelman analysoima tieto sekä sen tekemä arvio rikoksen vakavuudesta ja siirtää asia sitten seuraavan algoritmin tutkittavaksi ja määriteltäväksi. Jonkun verran työ pohjautui edelleen ilmiantoihin mutta viraston supertietokone valvoi verkkoa tehokkaammin kuin ihmissilmä koskaan.

Henrik aukaisi tietokoneensa, tai lähinnä aktivoi näytön sillä HateAlg ei nukkunut milloinkaan. Hän tunsi olevansa itselleen sopivassa ja itseään miellyttävässä työpaikassa joka miellytti myös hänen vanhempiaan. Hänen isänsä oli ihmisoikeuslakimies joka oli myös RKP:n aktiivi. Hänen äitinsä oli puolestaan yhteiskunnallisiin ajatushäiriötiloihin erikoistunut psykologi joka oli puolestaan paikallinen SKP:n aktiivi. He olivat ylpeitä pojastaan ja olivat todenneet hänelle ”sinä olet etulinjan taistelija sodassa sananvapauden, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta”. Se lämmitti kieltämättä mieltä. Henrik aukaisi tietokoneeltaan etsintätilanteen. Jaahah… katsotaanpa mitä täältä löytyy… löytyykö mitään syytekynnystä ylittävää… ohjelma ja sen pohjalta päivitetty oikeuslaitos toimi sen verran täydellisesti että ohjelman esittämän syytekynnyksen ylittäminen tarkoitti aina myös varmaa tuomiota. Se nopeutti oikeusprosessia ja lyhensi esitutkinta-aikaa oikeastaan sen mittaiseksi että tutkija lämpsäsi leiman paperiin ja siirsi asian syyttäjälle joka hänkin toimi ohjelman antamien valmiitten speksien mukaisesti.

Tuomareilla puolestaan ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin vahvistaa syyttäjän syyte ja muuttaa se tuomioksi. Pitkää esitutkintaa käytettiin osittain edelleenkin sellaisten viha-ajattelijoiden kohdalla joille ohjelma lupasi pelkästään sakkoja tai ehdollista vankeutta. Pitkä esitutkinta oli yksi rangaistuksen muoto sinänsä ja äärimmäisen tehokas sellainen sillä se aiheutti ainakin julkisen sektorin työntekijöille varman työpaikan ja sitä myötä myös elannon menettämisen. Ohjelma ja sen ympärille rakennettu koneisto oli sen verran toimiva että Henrik aika ajoin ihmetteli, kuinka ihmiset vieläkin uskalsivat protestoida vallitsevaa tilaa vastaan. Riskit olivat suuret, eikä mikään muuttuisi kuitenkaan.

Mutta sitten ohjelman pariin… katsotaan… no niin, ensimmäisenä ohjelma oli löytänyt Jalmari Tuohitorvi-blogin joka käsitteli lähinnä etuoikeutetun maahanmuuton aiheuttamia taloudellisia kustannuksia josta se käytti termiä ”verovarojen hukkakäyttö”. Paha rikos, hyvin paha, ja toistuessaan vielä pahempi. Ohjelma oli löytänyt kyseisen Jalmari Tuohitorven kirjoituksista kaikkiaan 86 erilaista rikoskohtaa joitten päänimike oli suurimmassa osassa ”taloudellisten faktojen esittäminen ihmisten tasa-arvoisuutta loukkaavassa valossa”. No joo… tolle tyypille häkki heiluu ilman muuta, jos se vaan saadaan kiinni. Henrik laittoi kyseisen blogin kakkosalgoritmin käsiteltäväksi. Kakkosalgoritmi antoi valmiin syytekirjelmän ja laski myös tuomion pituuden valmiiksi. Kätevää ja helppoa. Ennen kaikkea tehokasta.

Ja mitäs sitten… no joo, Siionin Sähkökitara-blogi joka oli erikoistunut Palestiinan tilanteeseen. Ensinnäkin blogi ylitti rikoskynnyksen jo siinä, että se ei käyttänyt termiä palestiinalainen vaan arabi ja lisäksi siinä käytiin läpi niitä väitteitä ja kieltämättä myös faktoja että Gazassa valtaa pitävä Hamas-järjestö itse asiassa tienasi jatkuvan sotatilan ylläpitämisellä. Totta sinänsä, mutta kuului ohjelman kehittämän ja eduskunnan vahvistaman rikosnimikkeen ”alistetun ihmisryhmän sorron puolustaminen” alle. Ohjelma oli löytänyt kyseisestä blogista kaikkiaan 144 syytteeseen johtavaa kohtaa. No, pannaanpa kakkosalgoritmin tutkittavaksi ja katsotaan minkä kokoiset hilut kyseisen sähkökitaristin kinttuihin sitten laitetaan.

Entäs sitten… jaa, muutenhan täällä Henrikin tutkimalla osa-alueella laajasta sosiaalisesta mediasta ollaan oltu suorastaan kilttejä. Muutama oikealla henkilöllisyydellä tehty facebook-päivitys. Saattaa olla, että selviävät sakoilla sekä tietenkin pitkällä esitutkintamenettelyllä. No, kakkosalgoritmi saa ratkaista sen. Napu napu ja napu, ja sitten voisikin katsoa…

Puhelin soi.

Kas, sehän oli hänen siskonsa Erika Bakellit. Henrikillä ja häntä viisi vuotta vanhemmalla Erikalla oli hyvin läheiset ja lämpimät välit. Tosin Erika ei halunnut että Henrik kutsui häntä sisarekseen vaan yhteisen geeniperimän omaavaksi henkilöksi eli tuttavallisemmin ygeksi, mikä termi oli yleistynyt tiedostavassa väestönosassa korvaten sukupuolisidonnaiset siskon ja veljen. Erika ei halunnut käyttää termiä sisar, hän kun oli – nykyisen lailla vahvistetun sukupuolitaulukon mukaisesti – maskuliininen lesbo, jolla oli sukupuolidysforian aiheuttamaa ajoittaista sukupuolista ylieuforiaa sekä myös transsukupuolisuutta joka esiintyy tosin vain ajatuksellisella, ei biologisella tasolla mutta joka piti ottaa yhtä kaikki tosissaan ja vakavasti.

Erika oli töissä sisäministeriössä jossa hän toimi osastopäällikkönä päivystävien anarkistien osastolla. Päivystävien anarkistien osasto oli perustettu antamaan valtionhallinnolle tuoreita ja poikkeavia näkökulmia ja niitähän Erikalla ja hänen alaisillaan riitti. Erika oli sanonut Henrikille olevansa unelma-ammatissaan sillä hän saattoi vannoutuneena anarkistina ja anarkofeministinä toimia valtiota vastaan valtion rahoituksella eikä typerintäkään hänen esittämäänsä ideaa uskallettu kyseenalaistaa virkakoneistossa eikä edes hallituksessa sillä silloin oltaisiin syyllistytty sekä naisvihaan että epätiedostavuuteen ja epäsuvaitsevaisuuteen jotka oltiin kaikki laissa kriminalisoitu. Tää on yhtä juhlaa, oli Erika usein todennut.

Erikan tuorein projekti liittyi ulkoministeriön puolelle. Sekä Visegrad-maat, Baltian maat ja Itävalta olivat eronneet Euroopan Liittovaltiosta ennen kuin se oli betonoinut valtansa absoluuttiseksi ja sehän ei niin Liittovaltiota kuin sen tiedostavaa uusrälssiä miellyttänyt. Olivat perkeleet ajatelleet ja äänestäneet omin neuvoin, lupaa kysymättä. Kun Liittovaltiolla ei oikein ollut hauista lähteä miehittämäänkään noita maita, niin liittovaltiolaiset anarkistit ja äärivasemmistolaiset olivat Liittovaltion tuella ja rahoituksella lähteneet tämän vuoksi suurin joukoin rähinöimään kyseisten valtioitten alueelle. Siinä oli tosin ilmennyt se ongelma, että paikalliset poliisit eivät olleet läheskään yhtä kilttejä kuin esim. ruotsalaiset tai saksalaiset poliisit. Toisin sanoen poliisi oli antanut mielenosoittajille rumasti selkään ja sen jälkeen räyhääjät oltiin passitettu istumaan vuoden mittaista ehdotonta vankeustuomiota. Liittovaltion media tietysti nosti hirveän metelin lähesmelkein rauhallisten mielenosoittajien kohtelusta mutta itäeurooppalaisten maitten hallitukset vain tylysti totesivat että sitä saa, mitä kylvää. Rauhalliset turistit ovat jatkossakin erittäin tervetulleita. Itse asiassa turismi oli huomattavasti lisääntynyt juuri näissä rauhallisissa itäeurooppalaisissa maissa.

Erikan loistavan idean mukaan suomalaisille – ja jatkossa todennäköisesti muillekin – vasemmistoaktivisteille alettaisiin myöntämään diplomaattipasseja. Se saattaisi hyvinkin estää vaikkapa tallinnalaista politseita keskeyttämästä tiedostavia autonpolttamisorgoita ja kiinniotettunakin diplomaattistatuksella toimivat aktivistit voitaisiin lähinnä poistaa maasta ja julistaa persona non grataksi. Mutta uusia halukkaita olisi tarjolla yllin kyllin sillä toimihan Liittovaltion Suomen maakunnassa nykyisin kaksi anarkistista ammattikorkeakoulua jossa saattoi saada anarkisti-AMK:n tittelin.

Sinänsä Erikalla ei ollut Henrikille sen kummempaa asiaa. Kunhan vain kyseli kuulumisia. Siitä hän kertoi innoissaan (olihan Erika valtiotieteitten tohtori) että hän oli tutorina eräälle nuorelle graduaan tekevälle naishenkilöopiskelijalle jonka gradun aiheena oli ”Piilevät ja näkymättömät viestit. Kuinka löytää sukupuolista syrjintää sieltä, mistä sitä ei olla vielä löydetty”. Erika povasi tälle vihreissä nuorissa toimivalle naishenkilölle suurta tulevaisuutta. ”Kun se oppii vihaamaan miehiä järjen kanssa niin siit tulloo oikee pääperkele”.

Henrik lopetti puhelun ja huomasi että maisemakonttorissa oli pari univormuista järjestyspuolen poliisia. Jotain ohjeistusta ne vissiinkin olivat saamassa sillä muuten vihatutkijat ja varsinaiset poliisit pysyttelivät mielellään aivan omissa oloissaan. Eikä näitten saman työnantajan alla toimivien ihmisten välit olleet muutenkaan millään muotoa lämpimät. Henrik muisti kun hän oli joku aika taaksepäin ollut ryyppäämässä Juttutuvassa ja siellä oli ollut muutama järjestyspuolen poliisi. Pitkäänhän he eivät siellä olleet viihtyneet mutta yksi heistä oli todennut Henrikille muutaman viskin rohkaisemana:

- Te ette ole poliiseja. Te olette Gestapo. Ja meistä on, saatana, tullut teidän lihakärryjä. Menisitte itse ja hakisitte ne niin sanotut viha-ajattelijat. Jotka muuten ovat ihan tavallisia teitä huomattavasti täysjärkisempiä kansalaisia. Mutta ettehän te perkeleet mene vaan teetätte meillä likaisen työnne. Kun teistä ei siihen ole. Pysyen suojassa tuossa saatanan Kalasataman möhkäleessänne. Ja arvatkaapas piruuttanne, ketä kansalaiset ovat oppineet inhoamaan? No meitä tietenkin. Meitä, jotka joskus pidimme huolta kansalaisten turvallisuudesta. Ja jotka nykyisin haemme täysin lainkuuliaisia ja työssäkäyviä kansalaisia teidän systeeminne murskattavaksi. Haistakaa vihatutkiva paska koko porukka.

Järjestyspuolen poliisit olivat poistuneet johonkin toiseen kapakkaan mutta koska mies oli sanonut nimensä, niin Henrik oli pannut viha-algoritmin avulla miehen jatkuvaan seurantaan. Hän ei edes uskotellut itselleen muuta syytä kuin sen, että ego ei kestänyt ja mies oli oikeassa mutta herkkä ego vaati kostoa. Hän halusi ajatella itseään poliisina mutta tiesi ettei ollut sellainen. Hän oli valmistunut valtiotieteitten maisteriksi Helsingin yliopistosta, oli siviilipalvelusmies eikä ollut koskaan pitänyt asetta kädessään ennen kuin hänet koulutettiin käyttämään virka-asettaan.

Henrik havahtui muistoistaan ja jatkoi työssään eteenpäin. Viha-algoritmi ykkönen etsi viha-ajattelijat. Viha-algoritmi kakkonen päätti heidän tulevaisuudestaan. Katsotaanpa jo löydettyjä ja nyt käsittelyssä olleita viha-ajattelijoita jotka kakkosalgoritmi oli käsitellyt. No joo… muutama facebook-tili josta ei seuraisi kuin osalle sakkoja ja osalle ehdollista. Henrik klikkasi kyseiset tilit seuraavaan vaiheeseen eli siirsi käsittelyn poliisille sillä evästyksellä että näissä käytetään vähintään vuoden mittaista esitutkintaa. Vaikka – sinänsä tiukka – viharikoslakiohjelma ei löytänytkään ehdottoman vankeustuomion perusteita, niin kuseen nuo ihmiset saataisiin joka tapauksessa. Jokainen sattui vielä olemaan töissä julkisella sektorilla joten nuo tyypit saisivat pian valmistautua siirtymään kilometritehtaalle.

Ja sitten… se mielenkiintoinen twitter-sivusto jonka ohjelma oli bongannut eilen ja jonka Henrik oli laittanut kakkosalgoritmin analysoitavaksi. Eli Konsnaapeli Reinikainen-sivu. Valepoliisisivusto. Näitä ei muutamaan vuoteen ollut näkynytkään, sen jälkeen kun viha-ajattelijoiden keskuudessa legendaksi nousseen valepoliisisivuston Keijo Kaarisateen ylläpitäjä oli löydetty, siirretty M1-erikoiskäsittelyyn ja joka istui tällä hetkellä loputonta tuomiotaan Kellokosken yhteiskuntapsykiatrisessa sairaalassa ilman minkäänlaista poispääsyn mahdollisuutta ja asiasta tehtiin median kautta mahdollisimman julkinen.

Se oli säikäyttänyt valetilien ylläpitäjät pahemman kerran pitkäksi aikaa, mutta nyt näytti uusi tulokas koettavan onneaan. Ja amatöörimäisesti vielä. Kakkosalgoritmilla oli suora yhteys kaikkiin suomalaisiin verkkopalvelun tarjoajiin ja jätkät kärähtivät kerralla. Nimenomaan jätkät. Kyseessä oli kolmen miehen porukka joiden henkilöllisyydet algoritmi oli selvittänyt. Eivät törpöt olleet edes käyttäneet NewTor-verkkoa. No, algoritmi latoi tuomion. Sekä useista viha-ajattelurikoksista että virkavallan anastamisesta räpsähtäisi kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta. Ja koska kyseessä oli kolmen miehen ryhmittymä, niin tuomio tuplaantui sillä Liittovaltion kapinalainsäädännön mukaan yli kahden hengen Liittovaltiota vastustava aktiivinen toiminta tulkittiin kapinaksi ja se tuplasi tuomion.

Henrik siirsi parilla klikkauksella asian järjestyspoliisille joka kävisi noukkimassa tyypit talteen. Perheellisiä miehiä näyttivät olevan. Yksi rakennusmestari, yksi biologian opettaja ja yksi konduktööri. Olisivat hieman ajatelleet perheitään. Nyt heiltä ja heidän perheiltään tuhoutuisi kaikki. Miehet lähtisivät linnaan, vaimot menettäisivät ilman muuta työpaikkansa ja alaikäiset lapset otettaisiin huostaan, sijoitettaisiin jonnekin hevonvitunkuuseen eikä heidän annettaisi pitää yhteyttä viha-ajatteluun syyllistyneisiin vanhempiinsa. Miten meni noin omasta mielestä, Konsnaapeli Reinikaiset? Jos Henrikille oltaisiin esitetty kysymys, että etkö tunne sääliä ja eikö armo voisi käydä oikeudesta niin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä. Niin armo kuin oikeus oltiin viranomaisten toimesta määritelty eikä siihen voinut olla poikkeusta. Vaikka hän ei ollut saavuttanutkaan Anniperttiinan kovuuden tasoa, ei se sitä tarkoittanut, etteikö hän pystyisi tuhoamaan ihmisten elämiä näin etätyönä, kasvoja ja silmiä näkemättä. Anniperttiina pystyi siihen kasvokkainkin. Siksi hän olikin johtaja ja Henrik johdettava. Mutta molemmat noudattivat määräyksiä. Ehdottomasti ja mitään kyseenalaistamatta.

Mutta sitten… se mielenkiintoinen sivusto jonka Henrik siirsi viha-algoritmi kakkosen tutkittavaksi eilen hieman ennen töitten loppumista. Jackpot! Ohjelma vilkutti punaista valoa:

Kyseessä oli hiljattain blogimaailmaan ilmestynyt Jaskaperskeleen Kumivasara-blogi joka oli pistänyt ohjelman huutamaan hoosiannaa jo ykkösalgoritmin kohdalla. Kakkosalgoritmi ilmoitti, että kyseisen blogin kohdalla maksimissaan mahdollinen viiden vuoden tuomio ei riittänyt, vaan asia vaati erityiskäsittelyä. Henrikillä ei ollut valtuuksia erityiskäsittelyn aloittamiseksi, joten hän soitti paikalle osaston apulaisesihenkilön Nilveena Tvätt-Vittvättin. Hän saapui paikalle, katsoi jonkun aikaa sivustoa, nyökkäsi ja soitti sitten puolestaan paikalle erityistarkastaja Anniperttiina Ilmivallan todeten että kyse on mahdollisesta ja hyvin todennäköisestä erityiskäsittelystä. Anniperttiina saapui paikalle nopeasti ja alkoi tutkia kyseistä sivustoa. Hän kävi sivustoa läpi puoli tuntia täyden hiljaisuuden vallitessa. Anniperttiina oli ihminen, jota ei häiritty eikä keskeytetty. Lopulta hän kääntyi Henrikiä ja Nilveenaa päin ja sanoi:

- Valtuutan erityiskäsittelyn. Tämä blogi on vaarallinen ja sitä ylläpitävä ihminen tai ihmiset on tuhottava. Ensinnäkin siinä käytetään todistettuja faktoja asenteellisella ja sitä kautta rikollisella tavalla eli se rikkoo kaikkien ihmisten laissa määritetyn tasa-arvon perustetta. Toisekseen blogissa käytetään huumoria. Jopa toimivaa sellaista. Sellaista huumoria joka selkeästi saa vastakaikua kouluttamattoman ja tiedostamattoman väestönosan keskuudessa. Kyseinen huumori on vitsiin verhottu natsismin nyrkki. Yleensäkin paras huumori on esittämättä jätetty huumori. Huumori on syöpä, joka nakertaa vakaan yhteiskunnan perusteita. Sen lisäksi blogissa on fiktiivisiä kertomuksia joissa nykyinen täydellisyyttä lähentelevä yhteiskunnallinen tilanne on esitetty dystopiana ja vielä sillä lailla että rahvas saattaa mieltää kyseiset kirjoitukset perusteltuina.

- Koska lainsäädäntömme on jälkeenjäänyt eikä tällaisista rikoksista voi valitettavasti tuomita kuin viiden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen niin erityiskäsittely on ainoa vaihtoehto. Kun tämä kirjoittaja tai kirjoittajat on saatu kiinni, valtuutan M1-menettelyn. Tämä tyyppi tai nämä tyypit tullaan siirtämään Kellokosken yhteiskuntapsykiatriseen sairaalaan jossa he saavat mädäntyä kuolemaansa saakka. Luonnollisesti heidän perheittensä elämä tuhotaan ja asiasta tehdään julkinen. Kun nuo asiasta vastuulliset rikolliset on saatu kiinni, otan yhteyden Yleisradioon ja Helsingin Sanomiin jotka saavat tehdä taas varoittavan kirjoituksen natseista keskuudessamme.

Sitten hän jatkoi Henrikille:

- Kakkosalgoritmi ei siis paljastanut tekijän tai tekijöitten henkilöllisyyttä?

Henrik vastasi:

- Ei, henkilötoveri erityistarkastaja. Jos nuo tekijät olisivat käyttäneet normaalia verkkoja niin algoritmi olisi löytänyt heidän henkilöllisyytensä ohjelmistopalvelujen kautta automaattisesti. Tekijä tai tekijät käyttävät NewTor-verkkoa.

Anniperttiina tuhahti:

- No…se ei ole este, vaan hidaste. Pistä algoritmi kolme etsimään kaikkialta netistä vastaavuuksia kirjoituksiin ja tapoihin kirjoittaa. Jos Jaskaperskeleen Kumivasaralla on joitain muita sivustoja tai tilejä sosiaalisessa mediassa niin se löytää ja tunnistaa ne kyllä. Valtuutan supertietokoneen korostetun käytön tätä tapausta varten. Samoin algoritmi saa selvittää kirjoitusanalyysillä onko kyseessä yksi vai useampi tekijä. Nuo vihakirjoittavat ja järjestelmää vastustavat paskat tullaan jyräämään. Kiitos teille. Olette tehneet hyvää työtä.

Niin Anniperttiina kuin Nilveena poistuivat paikalta ja Henrik huomasi että sehän olikin ansaitun ruokatunnin paikka. Hän käveli ruokalaan, jonka seinällä oli kyltti joka oli ollut siellä jo VVV:n perustamisesta alkaen:

Toisella seinällä oli kyltti, jossa oli se lause jonka yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä oli lausunut vuonna 2016 ja joka oli yksi VVV:n tärkeimmistä motoista:

SOKEA PISTE YHDENVERTAISUUSASIOISSA ON SE, ETTÄ AJATELLAAN YHDENVERTAISUUDEN OLEVAN SITÄ, ETTÄ KAIKKIA KOHDELLAAN SAMALLA TAVALLA

Henrik otti itselleen perunamuussia ja jauhelihakastiketta ja istui sitten pöytään. Pöydässä istui hänen kollegoitaan. Kaikki olivat naispuolisia ja vegaaneja. Noin 90 prosenttia viraston työntekijöistä oli naisia ja vegaaneja. Henrikin ruokavaliosta ilveiltiin hänelle aika ajoin, tosin ystävällismielisesti. Pöydässä yksi hänen kollegoistaan ja hyvä ystävänsä Annika Lunnimo totesi hänelle hymyillen:

- Milloinkas sinä tuosta raatoruuasta oikein pääset eroon?

Henrik ei vastannut vaan hymyili vain. Ei pienestä kuittailusta kannattanut suuttua. Sillä hän oli hyvässä, samanhenkisessä porukassa jonka kanssa oli sekä ilo että kunnia tehdä tärkeää työtä.

Tässä porukassa oli tekemisen meininki.