torstai 4. tammikuuta 2018

AKTIIVISTA RUUVIEN KIRISTÄMISTÄ

Niin kuin lukijakin tietää, on Suomessa astunut voimaan ns. työttömien aktivointimalli joka on siis suomeksi sanottuna lähinnä kyykyttämistä ja työttömän syyllistämistä. Hotellin respan saamien tietojen mukaan ainakin työvoimatoimistot ovat aktivoituneet ja alkaneet nopeassa tahdissa vaatia ihmisiä hakemaan töitä joihin heillä ei ole

a) minkäänlaista koulutusta

b) minkäänlaista osaamista

ja

c) työ on helkkarin hankalan matkan päässä

Lisäksi on vaadittu että pitkäaikaistyöttömät etsivät itse aktiivisesti työkokeilupaikkoja. Työkokeiluhan on itse asiassa kehitetty aikanaan ihmisille joilla on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia ja sen kautta on koeteltu jos vaikka ihminen pääsisi takaisin työelämän rulliin. Ihan hyvä juttu sinänsä, mutta kun kymmeniä vuosia töitä tehneelle ihmiselle syötetään ideaa että lähdetkö yhdeksän euron päiväbonuksella kokeilemaan että osaisitko ehkä tehdä töitä niin kyse on enää puhtaasta vittuilusta.

Hotellin respassa ollaan siinä käsityksessä että työvoimatoimistojen henkilökunta toimii itsekin pakon alaisena ja tietää tekevänsä turhaa työtä. Sinänsä tässä kirjoituksessa ei puututa enempää tähän aktivointimalliin vaan kehotetaan lukemaan blogikollega Kryptan kirjoitus jossa sitä käsitellään hyvin osuvasti.

Mutta mennäänpä sitten sinne kolikon toiselle puolelle ja unohdetaan pottunokat niin kuin hallintommekin on aikaa sitten unohtanut. Sen sijaan hallintomme keskittyy tuoreessa ohjelmassaan – mihinkäs muuhun – kuin maahanmuuttajien haalimiseen. Kiitokset Hommaforumin nimimerkki qwertylle tämän löytämisestä. Ohjelma on nimeltään ”Töihin Suomeen – Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi”. Laitetaanpa qwertyn löytämiä lainauksia:

Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi on julkaistu. Ohjelma linjaa toimia, jotka edistävät työvoiman maahanmuuttoa ja sitä tukevaa kotoutumista ja hyviä väestösuhteita eri väestöryhmien välillä. Selkeät pitkän tähtäimen tavoitteet kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi ovat tarpeen, jotta Suomi pärjää globaalissa kilpailussa osaavasta työvoimasta.

Tavoitteena on lisäksi tunnistaa ja hyödyntää nykyistä tehokkaammin maassa jo asuvien maahanmuuttajien työvoima- ja osaamispotentiaali.

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia vastaamaan eri aloilla olevaan työvoimapulaan, kohentamaan väestön ikääntymisen myötä heikkenevää huoltosuhdetta sekä lisäämään Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien ja yrittäjien silmissä.

*

Rasismi, syrjintä ja viharikollisuus puolestaan heikentävät luottamusta yhteiskuntaan ja rajoittavat maahanmuuttajaväestön mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Ne vaikuttavat kielteisesti Suomen maakuvaan ja sitä kautta myös ulkomaalaisen työvoiman saatavuuteen.

*

TAVOITTEET
- Maahanmuuttoon suhtaudutaan yhteiskunnassamme hyväksyvästi ja väestösuhteet ovat toimivat.
- Suomalainen työelämä on vastaanottava, monimuotoinen ja syrjimätön.
- Maahanmuuttajanaisten osallistumista työelämään vahvistetaan. Heidän osaamisensa tunnistetaan ja sitä kehitetään.
- Maahanmuuttajien paikallista osallisuutta vahvistetaan viranomaisten ja järjestöjen yhteistyönä.

TOTEUTTAMINEN
- Viranomaiset ja järjestöt toteuttavat väestösuhdepolitiikkaa kaikilla hallinnon tasoilla, erityisesti ihmisten arjen kannalta tärkeillä elämän alueilla.
- Tuetaan positiivisen asenneilmapiirin muotoutumista ja syrjimätöntä keskustelukulttuuria kouluttamalla avainryhmiä yhdenvertaisuuslain velvoitteista, toteuttamalla syrjinnän ja rasismin vastaisia tiedotuskampanjoita, keräämällä tietoa syrjinnän ilmenemisestä eri elämänalueilla sekä tukemalla toimintaa vihapuheen ehkäisemiseksi.
- Suunnataan rahoitusta vuorovaikutusta lisääviin toimintamalleihin yhteisöllisen kotouttamispolitiikan vahvistamiseksi.

Eli tilanne on siis se, että Suomessa on ongelmana suomalaisten suurtyöttömyys ja sitä myötä jatkuvasti lisääntyvä pitkäaikaistyöttömyys. Mitä hallituksemme tekee? Kehittää suomalaisten työttömien kyykytysohjelman ja ottaa tavoitteekseen haalia tänne lisää maahanmuuttajia. Puhe ”Suomen houkuttelevuudesta kansainvälisten osaajien ja yrittäjien silmissä” on paskapuhetta ja hallitus tietää sen itsekin. Hallinnollamme on ollut noin 27 vuotta aikaa tajuta, että Suomen kaltainen korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa ei houkuttele muita kuin niitä jotka hyötyvät siitä sosiaaliturvasta.

On pakko päätyä johtopäätökseen että hallintomme on tajunnut tekemänsä virheen jo aikaa sitten mutta koska se ei kerta kaikkiaan kestä kasvojensa menettämistä se jatkaa samalla linjalla ja vaatii kansalaisia uskomaan että taakka onkin siunaus ja samalla se uskoo, että ”positiivinen asenneilmapiiri” saadaan aikaiseksi viranomaismääräyksellä. Ylempänä kohdassa ”toteuttaminen” nähdään se, että hallitus ei aio säästää niin maahanmuuttopropagandan määrässä kuin siihen upotetussa rahassa. Samaan aikaan kun se kyykyttää suomalaisia ihmisiä jotka ovat tehneet kymmenien vuosien työuran. Huomatakseen että hallinto kiittää heitä kusemalla heidän kengilleen ja haalimalla lisää haittamaahanmuuttajia niin nykyisen kuin tulevien sukupolvien kyseenalaiseksi siunaukseksi vaatien samalla suomalaisia painamaan päänsä ja kiittämään hallintoa siitä syvästä viisaudesta mitä kansalainen ei itse hoksannut.

Ehkä EU:n suomea puhuva miehityshallintomme uskoo, että yksi maailman itäsaksalaisimmista kansoista sietää loputtomiin aivan mitä tahansa. Mutta niin se vaan loppui aikanaan se Itä-Saksakin. Vaikka sielläkin oltiin päätetty että kansalaiset ovat iloisia ja tyytyväisiä saadessaan elää maailman parhaimmassa ja edistyksellisimmässä yhteiskunnassa.


Kiristäkääs poijaat vielä muutama kierros! Eihän se oo hajonnu ennenkään!

34 kommenttia:

  1. On se nyt vallan eriskummallista, että haetaan "positiivista asenneilmastoa", vai mikä se nyt olikaan, hieromalla yhden maailman vähiten rasistisimmista kansoista naamaan rasismin vastaista huttua.

    Tässä laskeskelin, että 15 eri etnon kanssa on töitä paiskittu vuosien mittaan, eikä rassismista ole tullut edes puhetta. Yhden mustan kaverin kanssa heitettiin puolin ja toisin herjaa. Hän totesi välillä, että ei nämä oikein ole valkoisen miehen hommia :-)

    VastaaPoista
  2. Suurtyöttömyys on tarkoituksella rakennettu tila, eikä se tule katoamaan mihinkään, pimeä kuilu jonka pelossa me nettomaksajat revimme perseemme ruvelle päivästä toiseen. Työtä ei ole kaikille, eikä sitä ole tarkoituskaan järjestää. Ulkomaan ihmeistä rakennetaan Suomeen uusi matalapalkkasektori, jossa yhteiskunta maksaa suurimman osan tuontiväen palkoista, kantiksille ei tätä mahdollisuutta tietenkään suoda. Siitä sitten kolmea työtä painamaan että rahat riittää voihin leivän päälle, makkarat ja juustot voit edelleenkin unohtaa.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Matille, Anolle (jonka kommentin jätin julkaisematta) ja Mito Islamille & kiitos kommenteistanne.

    Matti: Itse asiassa tämä rasisminvastainen pakkosyöttö valtiokoneiston taholta on se suurin syy mikä aikaansaa rasismia koska se kieltää realismin. Minä muuten itse olen työurani aikana ollut tekemisissä varmaankin parinkymmenen eri kansallisuuden kanssa plus lukuisat puolikkaat päälle ja ihan suht koht juttuun on tultu. Olen ottanut ne ihmiset ihmisenä mutta valtiovalta ja puolestaloukkaantujat eivät sitä hyväksy vaan vaativat, että heidät otetaan nimenomaan ryhmänsä edustajina. Eli tekevät juuri niin kuin meitä ns. rasisteja syyttävät.

    Ano: Ymmärrän täysin kyrpiintymisesi mutta tätäkin blogia kyttää Taponen, Hokkanen & kumpp. joten minun on vähän pakko katsoa mitä julkaisen.

    Mito Islam: Totta joo sinänsä. Suomalaiset on totutettu siihen, että useampi sata tuhatta työtöntä on normaalitila (Kekkonen pani muuten vuonna 1977 hätätilahallituksen pystyyn kun Suomessa oli 70.000 työtöntä). Mutta automatisaation myötä tuon matalapalkkasektorinkin tarve vähenee. Mielestäni haittamaahanmuuttajien haalimisessa ei ole enää muuta syytä kuin utopistisen EU:n käsky ja se ajatus että paskasta saadaan sokeria kun sitä tarpeeksi kauan väitetään.

    VastaaPoista
  4. Kansalla on niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee. Itsepä olemme saaneet valita päättäjämme ja tätä on saatu. No, tapahtuihan tässä viime eduskuntavaalien jälkeen toki muutama lievää törkeämpi petos, mutta sen suuremmalla syyllä meidän olisi vaihdettava hallitsijamme täysin toisenlaisiin.

    Meillä on siihen seuraava tilaisuus jo ensi vuoden keväällä. Meillä on monipuoluedemokratia suljettuine lippuäänestyksineen, eikä valtiovaltamme väkivaltakoneisto ole kuin murto-osa DDR:n vastaavasta. Voimme siis aivan turvallisesti vaihtaa nykyiset toimijat parempiin.

    Mutta emmehän me niin tee. Samat naamat valitaan taas keväällä 2019. Suomen kansa siis haluaa nykymenon jatkuvan entiseen malliin.

    Minä en halua, mutta kuulun sitten näköjään vähemmistöön. Minkäs sille voi, jos kerran näin on. Tämänkö me siis ihan oikeasti ansaitsemme?

    VastaaPoista
  5. Tervehdys, Qroquius Kad. Olet oikeassa. Me suomalaiset olemme kilttejä itäsaksalaisia vaikka meillä ei ole itäsaksalaista pakkokoneistoa. Suurimpana syynä tähän näen valtamedian jota suurin osa suomalaisista vielä seuraa ja tällä hetkellä ainoa asia mitä me tavalliset kansalaiset voimme tehdä on pitää yllä tätä valhemediaksi haukuttua vaihtoehtomediaa.

    VastaaPoista
  6. Moro Yrjö ja kiitos informaatiopläjäyksestä!


    Tämä on jo noin kuukauden vanha uutinen, mutta eipä nuo numerot ole miksikään muuttunut. Aika järkyttäviä lukuja Hervannassa. 2000 oppilasta peruskouluissa ja niistä yli 30% matuja. Kauankohan menee että niitä on yli puolet..?

    "Etelä-Hervannan koulussa on maahanmuuttajataustaisia 30 prosenttia oppilaista, Pohjois-Hervannassa vielä enemmän.

    –Jos yläkoululaisten osuus on liian suuri, voi tulla ongelmia ja klikkejä. Nyt meillä ei ole sellaista, vaan monikulttuurisuus on vahvuus."

    ( Lähde: https://www.aamulehti.fi/uutiset/lahes-tuhat-oppilasta-joutuu-todennakoisesti-evakkoon-hervannassa-kukaan-ei-viela-tieda-puretaanko-vai-korjataanko-koulu-200582231/ )


    Joulun pyhinä tuli vihajuteltua parin sairaanhoitoalalla työskentelevän lähisukulaisen kanssa. Kuulemma päivystyksessä potilaista nykyään 3/4 sukunimeltään ulkomaalaislähtöisiä. Kaikilla uudet vaatteet, kännykät ja systeemit. Eräänkin tiedoissa oli, ettei ole luku- eikä kirjoitustaitoinen edes omalla äidinkielellään, mutta kuitenkin käytti sujuvasti kännykältään googlea ja googlen translatoria asiansa selittämiseen.

    Siitä suomalaisesta 1/4:stä alkaa taas olla kasvava joukko transsylvaanian frankenihmisiä, jotka ovat jollain kerralla Matteja ja toisella kerralla Maijoja..

    Sitten vielä hoitajat pakotetaan ottamaan rokotteita, mitä eivät haluaisi. Ei ole ihme jos jossain vaiheessa käväisee mielessä ajatus alan vaihtamisesta.

    Ilmeisesti aika iso osan hoitajien ajasta vie karvaiset sotalapset, jotka notkuvat vastaanottokeskuksissa ja peruskouluissa. Vastaanottokeskuksen henkilökunta asioi näiden sattumoisin samalla syntymäpäivällä varustettujen "alle 18-vuotiaiden lasten" puolesta. Eihän voi olettaa, että aikuistumisen kynnyksellä oleva raavas käpykaartilainen voisi osata hoitaa omia asioitaan.

    Madaltaa roimasti kynnystä valittaa vastaanotolla, kun sen voi ulkoistaa jollekin toiselle. Samalla jää käytämättä yksi mahdollinen sosiaalinen tilanne, jossa voisi harjoittaa suomenkielen taitoa.

    Loppukevennys: Mahtanut taas olla alkuviikosta banaaninlastaus- ja aavikkovaltioissa synnytyssalit täynnä. Heh heh!


    t. Löylyniemi

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Löylyniemi. Monikulttuurisuus ei ole vahvuus vaan syöpä jonka myötä tavalliset suomalaiset oppilaat joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta ja joka haittaa heidän omaa opiskeluaan. Suomalaiset kun joutuvat opiskelemaan löytääkseen itselleen ammatin ja elatuksen. Tuontitavaralle elatus on taattu muutenkin. Ja synnytyssaleissa on tarjolla aina vain enemmän uusia elätettäviä. Joista meidän kantasuomalaisten jostain syystä tulisi olla iloisia ja onnellisia.

    VastaaPoista
  8. Näyttää siltä, että opiskeluintoiset opiskelkoot Suomessa, heti opintojen jälkeen jatko-opintoihin tai työharjoitteluun ulkomaille (maan valinta ratkaiseva). Vain menolippu. Loppuosa kansaa jää poliitikkojen kanssa hautomaan kultamunia. Ja se oli sitten siinä, se Suomi jollaisena sen tunsimme ei-niin-kauan sitten.

    VastaaPoista
  9. Hallitukselta puuttuu kyky myydä uudistukset kansalaisille. Taitaa puuttua myös halua. Osasyynä lienee myös se, että hallituspuolueet eivät ole uudistuksista yksimielisiä.

    Kaikkiaan poliittinen taitamattomuus paistaa läpi ja on paistanut aiemminkin. Kun syksyn 2015 matuvyöry valtasi maan, hallitus ajoi samanaikaisesti ns. pakkolakeja eli kusi suoraan kansalaisten silmille. Tämä samanaikaisuus myös tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen. On mahdotonta myydä ihmisille säästöjä, jos samaan aikaan maahanmuutossa on piikki auki.

    Kun hallitus sisäministeri Risikon johdolla alkoi taistella ns. vihapuhetta vastaan, minulle tuli väkisinkin vaikutelma, että nämä ihmiset eivät piittaa kansalaismielipiteestä lainkaan. He eivät kuuntele eivätkä halua kuunnella muita kuin täti Merkeliä ja EU:n komissiota.

    VastaaPoista
  10. Rusakkoa ja muita hallitusbroilereita ei oikeastaan velvoita mikään muu kuin "hyvästä työstä" saatu eläkevirka. Se voi olla EU:n piirissä tai sitten joku hyväpalkkainen "johtajan" virka Suomessa.
    Suomesta on tullut huutolaispoika omalla tontillaan. Vaikka en tykkää pätkääkään Jari Tervosta niin aika hyvin veti tuon dokkarin Kekkosesta. Nyt olisi paikka samalle. "Saatanan tunarit".
    Suomi on aivan liian hajaantunut, liian moneen puolueeseen.
    Meiltä löytyy ihan naapurista suurkaupunki, missä on enemmän asukkaita kuin meillä koko maassa.
    Miksiköhän siellä ei ole vallallaan kaikilla toreilla ja turuilla refugees wellcome kamppanjaa.

    Mitä itse aiheeseen tulee niin, eikös "työvoimanpaikkaajat" pitäisi laittaa samaan rumbaan vai pelkäävätkö päättäjät väkivaltaisuuksia?

    Nyt näköjään on oikeasti tehty sellaisille satraapeille, joita ollaan meinattu jättää kotimaahansa, tavalla tai toisella " moottoritie" hunajan pariin. Kaikilla on kivaa ja lauletaan "one world" kunnes kosahtaa.
    Sen jälkeen pää puskaan ja helvetillistä itseruoskintaa kunnes kaikki voidaan todeta, että kumbajaa jattkuu.
    Mielestäni jokaisen kansanedustajan velvollisuus olisi käydä tietyillä ongelmaalueilla ennenkuin ne päästettäisiin mihinkään päätöksiä tekevään virkaa.
    Saattaisi avata makaroonia jonkin verran ja kaikki sadut ei enää menisi niin helposti läpi.

    VastaaPoista
  11. Mitä vasara tuossa mainitsi vihapuheesta on todellakin aika huolestettuvaa. Meitä kantiksia kytätään ja samaan aikaan moskeijoissa voidaan mättää tappopuheita ihan huoletta.
    Monikulttuuri on vain länsimainen velvollisuus. Merkel kätyreineineen voisi käydä kokeilemassa sitä lähi-idässä.
    Suvaitsevaisuus on myös meidän velvollisuus, sitäkin voisi Merkel käydä kokeilemassa muslimimaissa.
    Saattaisi täti tulla nuppia lyhyempänä kotiin.
    En ymmärrä tätä meidän järjetöntä suvaitsevaisuutta sille, että meidän kulttuuri ja siinä sivussa meidät halutaan vaihtaa barbariaan. Olen itse aika monta kertaa nähnyt mitä "suvaitsevaisuus" noissa elintasopakolaisten maissa oikeasti on.
    Nyt hillotaan kaikki tänne, jossain vaiheessa vaan meilläkin on vaarana se, että jengillä päässä naksahtaa ja jälki on rumaa.
    Niin kauan kuin jyvä pysyy vielä tasassa niin vastustan tätä nykymeininkiä. Senkin jälkeen tuelta.
    En vaan kaiken jälkeen suostu olemaan toisenluokan kansalainen omassa maassani, saatana.

    VastaaPoista
  12. Kannattaa lukea myös US-päätoimittaja Markku Huuskon tänäinen blogi "Maahanmuuttajia lisää Suomeen, kiitos". Siinäpä yhden agendan mies jolla on sydän paikallaan, järki tosin huitelee missä lie sfääreissä.
    tira+

    VastaaPoista
  13. Iranissa on viime päivät ollut porukkaa kadulla osoittamassa mieltä tai mellakoimassa. Mitä Ykä arvelee mistä on kyse? Hankitaanko shaahi takaisin?

    Ovatko Antero ja äänimiehet vielä lomilla? Onko Ykä ehtinyt tavata heitä lomien aikana?

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Veijo Hoikalle, Vasarahammerille, joppos 123:lle, tira+:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Veijo: Tämänkin blogin kommenttiosioissa on useampi nuori ihminen todennut että Suomesta muutetaan pois, koska nuorelle ihmiselle täällä ei ole tulevaisuutta.

    Vasara: Täysin totta. Ja nuo päällekkäiset päätökset osoittavat totaalista tilannetajun puutetta ja varmaankin myös juuri sitä, ettei kansalaismielipiteellä ole mitään merkitystä. Samoin on nähtävissä selvä närkästyminen siitä, että hallituksen suosio ei ole pohjoiskorealaisissa lukemissa.

    joppos 123: Suomi on tavallaan hajaantunut mutta tavallaan meillä on olemassa vain yksi, eri jaoksiin jakaantunut pääpuolue joka kannattaa sekä federalismia että utopistista monikultturismia. Ainoastaan persut panevat hanttiin. Siitä suurkaupungista ja Venäjästä yleensä voi todeta, että vaikka se totta kai arvaamaton ja vaarallinen on, niin siellä on älytty että niinkään suuri maa ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Ns. työvoimanpaikkaajia ei taatusti laiteta samaan rumbaan ja sanoi hallitus (ja länsieurooppalaiset hallitukset) siitä mitä tahansa niin tosiasiassa sillä ostetaan näennäistä turvallisuutta. 1980-luvulla ei tarvittu betoniporsaita kaupunkeihin.

    Mitä vihapuheeseen tulee, niin se eräs kuuluisa Hokkanenkin totesi suoraan, että siitä kytätään vain valtaväestöä ja vaikka laki onkin ehkä kaikille sama, niin oikeuskäytäntö ei ole. Joten tosiasiassa me ollaan toisen luokan kansalaisia.

    tira+: Joo, Huusko on vitsi joka ei tajua olevansa vitsi. Jos valtakoneisto sanoo, että hyvän kansalaisen kuuluu kusta housuihinsa niin Huusko löröttää ensimmäisenä ja kirjoittaa siitä ylpeänä postauksen.

    Vieras: Minä vähän pelkään että siellä tulee uudet Tianamenit. Iranin pappisvalta ei meinaan vapaaehtoisesti luovu vallastaan. Antero ja kumppanit pärjäilevät hyvin ja palailevat taas kehiin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  15. "
    Lisäksi on vaadittu että pitkäaikaistyöttömät etsivät itse aktiivisesti työkokeilupaikkoja.
    "

    Niin, elikkä työtön joutuu kerjäämään jonkin säälipuuhan paikalliselta kokkarilta saadakseen edes sn peruspäivärahan. Veikkaanpa, että ensi kesänä koululaisilta ruohonleikkuu ja aidan maalaus tyyppiset kesäduunit vähissä.

    Onkohan muuten aktiiviset kokkareet tulleet ajatelleeksi mitä tuo aktiiviöyhötys tarkoittaa pikkuyrittäjälle?
    Ainakin kuljetusliikkeissä on ihmisillä muutakin tekemistä kuin vastailla kovasti aktiivisiin kerjäämisiin.

    Tämä aktiivinen vittuilu vain korostaa sitä tosiasiaa, ettei maassa ole työvoima- vaan halpatyövoimapula. Kaikki nämä aktivoinnit ovat askelia kohti kilpailukykyisempää palkka- ja sitä myötä elintasoa. Jos se roti 500€/kk kerta riittää työttömälle, ettei kuole, niin pitää sen perkkule riittää duunarillekin. Kilpailukykyä nääs.

    VastaaPoista
  16. Nyt kun sana on vapaa niin en malta olla kantaa maamiinakysymykseen. Tavja ja Tuomioja ajoi kieltoa kuin käärmettä pyssyyn.
    Nyt jopa tavja on myöntänyt, että valmistelu ei ollut parasta mahdollista, ideologia edellä ja oma kunnianhimo. Akka meinas, että hänestä tulee seuraava YK:n pääsihteeri, ei tullut.
    Tuomioja on taas jo geeneiltään maanpetturi. Jätkästä ei jälkeen jää kuin paha maku historiaan. Tavjan aisankanttaja, ei muuta.
    Sinänsä miinakiellolla ei ole mitään väliä. Jokainen, vaikkapa suklaatehdas, joka osaa puristaa tavaraa saadaan tuottamaan 60g trotyylipaukkua. Kasinallit ovat vielä tallessa, niitä ei pitänyt hävittää. Laukasin on taas normaalia keramiikkaa tai muovia.
    Pelkkä poliittinen temppua, jolla ei loppupelissä ole mitään merkitystä, paitsi asenne maanpuolustukseen.
    Voin pahoin aina kun nään kassialman.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys KKi:lle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: Totta. Yleensäkin pienfirmoilla on aivan tarpeeksi muuta tekemistä. Ja tosiaan, ehkäpä pian tulee hallituksen päätös, että nykyaikainen tavallisen kansalaisen elintaso on ekologisesti kestämätöntä ja sitä pitää alkaa huomattavasti kaventaa. Muuten ei maailma pelastu.

    joppos 123: Sana on vapaa ja maamiinoista purnaaminen eritoten. Koko helvetin projekti oli vain egonsa pönkittäjien halpahintainen keino tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi. Haluaisin edelleenkin kuulla kuinka monta lasta jossain Angolassa tai Kambodzhassa suomalainen varastoissa ollut jalkaväkimiina on tappanut tai vammauttanut. Onneksi on totta se, että jalkaväkimiinat ovat asejärjestelmistä niitä yksinkertaisimpia ja niitä tekee nyrkkipajakin satoja päivässä jos tarve on.

    VastaaPoista
  18. Maa- tai tarkemmin jalkaväkimiinoista tuumii Appelsinin Aviisissa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen entinen johtaja, eversti evp Heikki Hult tällaisia:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005514888.html

    Työttömien simputus... korjaan, aktivointimalliin esitti maakuntalehti tällaisenkin aspektin:
    perheessä on pieniä lapsia ja molemmat vanhemmat työttömiä. Eipä ole tarvinnut rasittaa yhteiskunnan päivähoitopalveluja, ajattelevat he kunnes TE-toimisto ilmoittaa huomenna olevan isälle työtä kuusi tuntia 340 kilometriä pohjoisessa ja äidille 484 km lounaassa sijaitsevilla paikkakunnilla!

    Miten he pääsevät sinne huomiseen klo 08.00 mennessä ja mihin lapset laitetaan? TE-toimiston vastaus olisi epäilemättä: "Ei ole minun ongelma, lällällää!" Tässä kohtaa vanhemmilta saattaa lipsahtaa teoreettinen pohdiskelu, että mitä jos tästä nyt tehtäisiinkin juuri sinun ongelmasi...

    En suosittelisi: lapsethan lähtevät silloin vain saman tien huostaanottoon ja vanhemmat Kellokosken yhteiskuntapsykiatriselle osastolle. Ja silti mainitun kaltaisia teorettisia pohdiskeluja saatetaan hyvinkin kuulla lähitulevaisuudessa: hyvä hallituksemme kun kaavailee nykyiseen jo tällaista jatkoa:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005514603.html

    Kieltämättä tässä voisi olla havaittavissa tiettyjä vivahteita sellaiseenkin tulkintaan, että poliittinen ja hallinnollinen elittimme todellakin on tekemässä mielenkiintoista ihmiskoetta:
    kauanko kiltin hallintolampaan tsuhnan vieteriä voi kiristää, ennen kuin se katkeaa?

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, Qroquius Kad. Kyseinen Hult puhuu asiaa ja prikaatikenraali Kallio taas puhuu niin kuin urastaan huolissaan oleva virkamies joka ei halua kyseenalaistaa järjestelmää. Se 200 miljoonaa euroa olisi ollut oikein hyvä veto miinojen LISÄKSI.

    Jos tuo kaikkein hurjin skenaario muuten toteutuu niin pitää pyrkiä tämän blogin kautta levittämään ideaa että niin työttömät kuin työssäkäyvät hakevat korkeita herrahommia porukalla. Sanotaan vaikka että jos Helsingin kaupungininsinöörin hommia hakee 10.000 ihmistä niin siinä saadaan systeemi melko mukavasti tukkoon.

    Ja tuo mielenkiintoinen ihmiskoe on todellakin menossa, tosin hallituksemme ei sitä ymmärrä. Se kun suhtautuu kansalaisiin itäsaksalaisina ja ihmettelee ihan tosissaan jos sen päätöksistä ei tykätä.

    VastaaPoista
  20. Tuomioja on se mulkku jonka taustoja pitäisi vähän tonkia ja laittaa julkisuuteen. Jätkä on ihan täysin aina ollut ryssän kätyri. Kuten isoäitinsäkin.
    Kestääköhän mulkulla pokka jos ihan snadisti vuotaisi Tiitisen listat?
    Samoija pettureita kuin tavja. Hyi saatana. Onneksi mä sain viran Koiviston aikaan.

    VastaaPoista
  21. En tiedä minkä perinnön noille junnuillekkin olen antanut. Yksi on A maassa, toinen meinaa kuristaa mua juuri nyt, heh ja kolmas tekee muksuja.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys, joppos 123. En panisi ollenkaan pahakseni jos se Tiitisen lista julkistettaisiin.

    VastaaPoista
  23. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja6. tammikuuta 2018 klo 13.41

    Tuon aktiivimalli-2:n voisi käytännössä toteuttaa siten, että työttömät kävelylenkin yhteydessä käyvät kysymässä paikallisilta kok+kepu+siniset vaikuttajilta töitä.
    Ihan henkilökohtaisesti paikan päällä.
    Vaikka joka (toinen) päivä.

    Ja kansanedustajilta aina viikonloppuisin & loma-aikoina.
    Myöskin henkilökohtaisesti paikan päällä.

    Useimmissa kännyköissä kun nykyään on videointimahdollisuus, niin tulee työnhaun dokumentointikin hoidettua siinä samassa. :)

    VastaaPoista
  24. Jollakin tuntuu olevan kauhea vimma saada The Turner Diaries:iin jatko-osa.

    VastaaPoista
  25. Luin Seppo Keräsen kirjaa Vallan leppymättömät, joka kertoo Kekkosen ja Vennamon kaveruudesta ja kilpailusta. Vennamo oli heti sodan jälkeen siirtoväen asutusosaston johtajana maan korkeimpia virkamiehiä. Kun asutuslakia säädettiin 1945, niin harrastusviljeljöiltä vietiin eniten. Oikeusministeri Kekkosella, pääministeri Paasikivellä ja presidentti Mannerheimilla oma maatila. Kekkonen kysyi Vennamolta, viedäänkö hänenkin tilansa. Kyllä vaan, ellei myy pois. Kekkonen möi evakolle. Paasikivi menetti tilansa, samoin Mannerheim.

    Mietitäänpä tätä päivää. Jos nyt olisi maahanmuuttoa hoitamassa Vennamon kaltainen kova luu, niin hän asuttaisi alaikäisiä maahanmuuttajia Sipilän taloon ja lunastaisi Risikolta ja Orpolta tilaa hädänalaisille. Vennamo oli silloin 31-vuotias varatuomari. Eipä taida olla enää yhtä kovia virkamiehiä suomalaisten etua ajamassa.

    Talvisodan jälkeen Paasikivi, Tanner ja Ryti olivat muuten sitä mieltä, että karjalaiset saisivat jäädä Neuvostoliittoon. Paasikivi harmitteli jatkosodan jälkeen, että siirtoväen asuttaminen on liian kallista, kun pitää maksaa sotakorvauksetkin ja jälleenrakentaa maa. Olisi ollut parempi, jos olisivat jääneet itärajan taa.

    Työttömyyspolitiikassa ihmetyttää näköalattomuus. Sotien jälkeen oli selvä suunnitelma, miten järjestetään elinolot ja elinkeinot sadoille tuhansille. Nyt ollaan aivan kädettömiä, ei osata kuin tylyttää.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Turbojuudakselle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

    VNV: Saattaa muuten olla että tuolla tavoin voisi tulla työnantaja & kansanedustajasuunnasta voimakasta painostusta aktivointimallin hylkäämiseksi.

    Turbojuudas: Ainakin käsikirjoitusta on kovasti työstetty.

    Ukkeli: Kyllähän se Neg muuten väläytteli valmiuslain käyttöönottoa että saadaan turvapaikkahuilailijoille takavarikoitua majoitustiloja. Yleensä kylläkin ajatellaan, että valmiuslaki on tehty suojelemaan suomalaisia.

    VastaaPoista
  27. Kommentoit Ukkelille: "Yleensä kylläkin ajatellaan, että valmiuslaki on tehty suojelemaan suomalaisia." Joojoo, mutku...jokainen huilailija on "yksi meistä". Näin suoran lankun käsite määritellään kattamaan kierot ja lengot, ja klassisen määrittelyn mukainen sekunda markkinoidaan priimana. Onhan lylynen puu ollut aikanaan suksipuuksi haluttua - viis siitä, että ehjästä lylypuusta tehtyjä suksia ei kukaan enää osta.

    Ketjun varsinainen topic on kyllä varsin kipeä paise yhteiskunnassamme. Ja täyttää kriteerit, joilla se voitaisiin luokitella mainituksi suoraksi vittuiluksi. Käytän kuitenkin tähän kulttuurimme arkkityypin Jeesuksen mainintaa eräässä toisessa yhteydessä: "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät." Heidän typeryyttään, arvostelukyvyttömyyttään sekä pienisieluisuuttaan ei kannata missään tapauksessa aliarvioida. Mitäpä muutakaan järjestelmämme voisi vallan kahvaan nostaa? Kehotan kaikkia tutustumaan amerikkalaisen Henry Louis Menckenin 1926 julkaisemaan satiiriseen pamflettiin "Notes on Democracy" - pdf-versiona kirja on vapaasti pudotettavissa netistä, löytyy teoksen nimellä googlettamalla.

    Tämä nimenomainen aktivointisäädös - monien muiden ohella - on kristallinkirkas esimerkki siitä, mikä ero on hallinnoijalla ja klassisen ideaalin mukaisella Kansan Jalolla ja Oikeamielisellä Hallitsijalla. Myönnän, tämä ideaali on erittäin harvoin toteutunut hyvin, täydellisesti tuskin koskaan. Mutta tuo ideaali eli ainakin vanhassa Hallitusmuodossamme - nykyistä perustuslakia en ole tällä mielellä tutkinutkaan - luulisin, että siinä asia on kokonaan unohdettu.

    Aktivointimalli on yksi niistä jutuista, jotka istuva hallituskoalitio laskee meriiteikseen tulevissa ek-vaaleissa. Ihan kirkkain silmin, "bona fide". Perusteluksi riittää, että laki on perusteltu hyvässä tarkoituksessa: pitkäaikaistyöttömien aktivoinnin edistämiseksi. Logiikka on kuin piikatytön, joka ojavettä nostaessaan oli tyhjentänyt maahan täyden piimä-ämpärin: veden ottoon tarvitsin sen ämpärin. Isäntäväen asia on päättää, kelpaako tämä pestin jatkamisen perusteluiksi. Pelkään pahoin, että talomme kollektiivinen isäntäväki ei vielä käsitä piikojensa ja renkiensä holtitonta meininkiä, vaan tulevilla pestuumarkkinoilla tekevät uuden pestin. Tai sitten katsovat, että uuden piian pitäisi piimäsangon sijaan haaskata kerma-astia.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  28. Tervehdys, Achtung. Ehkä todellakin voi todeta, että he eivät tiedä, mitä he tekevät. Ja sen myötä voi todeta näittenkin juttujen olevan hyvä esimerkki siitä kuinka kaukana poliittinen eliitti on tavallisista suomalaisista. Ei mitään kosketuspintaa. Piikatyttö vs. piimävertaus kuvaa tilannetta hyvin.

    VastaaPoista
  29. Tähän piikatyttö ja piimävertaukseen rinnastuu tietyllä tavalla puolustusvoimiemme lähimenneisyydessä suorittama "massavanhentuneiden" asejärjestelmien massahävittäminen:
    renki rikkoi tahallaan isännän traktorin ja leikkuupuimurin siinä toivossa, että isäntä ostaa tilalle uudemmat ja hienommat, joilla renki saa sitten polleana ajella.

    Myönnetään, ei tämä toki käy yksi yhteen: ei se kelpoisen kaluston tuhoaminen ollut täysin PV:n oma idea, vaan hyvä kahden kauden ylipäälliköttäremme oli varsin vahvana taustavaikuttajana, ellei peräti pääsellaisena. Logistiikkakin tuotti omat ongelmansa, joskaan en niitä täysin ymmärrä:
    T-72 ja Leopard 2 olivat varsin erilaiset järjestelmät, joiden ylläpito olisi edellyttänyt niinikään kahta erilaista huoltojärjestelmää. Mutta kun tiedämme, miten kirjavaa panssarikalustomme (kuin myös ilmavoimien kalustomme) oli II maailmansodan jälkeen ja sitä ennen...

    Miten silloin voitiin tulla toimeen, koska todistettavasti silloin tultiin ja huomattavasti pienemmillä resursseilla? Miksei se ollut enää mahdollista ja ennen kaikkea:
    miksi sitä T-72 -kalustoa ei olisi voitu antaa reserviläisjärjestöjen käyttöön, vaan se oli tuhottava? Ennen kaikkea: miksi ainakin jotkut kadettiupseerit tuntuivat olevan tämän kaiken kannalla?

    VastaaPoista
  30. Tervehdys, Qroquius Kad. Ylipäällikötär oli varmasti mukana mutta niin oli silloiset hallituksetkin. En muista että oliko se Katainen joka lausui pirunmoisten pv-säästöjen yhteydessä että ”kun paita on pienempi, niin lihakset näkyvät paremmin”. Siihen voi kyllä vastata että niin näkyy myös lihasten puuttuminen. Armeijan huollon kannalta sinänsä se kirjava kalustomäärä on kyllä täysi painajainen ja ymmärrän jos PV haluaa vähentää sitä kirjavuutta. T-72: kohdalla kysymys oli vissiinkin ihan puhtaasti rahasta. Erilainen huoltojärjestelmä ja tankille olisi pitänyt hankkia uusi ampumatarvike. En sinänsä usko, että PV mielellään luopui sinänsä vielä käyttökelpoisesta asejärjestelmästä mutta sen oli pakko priorisoida. Mietitään muuten piruuttaan, että jos haittamaahanmuuttoon upotettavasta käsittämättömästä rahamäärästä annettaisiinkin edes puolet PV:n kalustohankintoihin?

    VastaaPoista
  31. Tere Yrjö,

    hämmennän myös vielä tätä työttömien kyykyttämissoppaa, edellä on tosin tullut jo monta hyvää kommenttia asian tiimoilta, joten kirjoittelen lyhyesti.

    Suomalaisista ei ole tullut työn karttelijoita.

    Kohta viedään kodit ja luottotiedot työttömiltä.

    Erään FB-kaverin linkkivinkki mielenkiintoiselle & ajatuksiaherättävälle "Before the Collapse"-saitille ja sieltä viimeisin bloggaus "Bullshit machine part 1".

    Onko sitten kyseessä opuksen mainostamiskikka tai muu motiivi? Mutta kiehtovaa luettavaa kaikenkaikkiaan, toinen hyvä kirjoitus on saitin 1. bloggaus "Capitalism requires World War".


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  32. Vertauskuvista tuli mieleen kirjoituksen lopussa oleva kuva vingalla päistään rutistettavasta kananmunasta, ja laatimastasi kuvatekstistä. Tästä puolestaan tuli mieleen juttu, jonka joulunpyhien lukemistoksi lainaamastani Simon Sebag Mongefioren Venäjän tsaari-/keisarisukua käsittelevästä kirjasta Romanovit 1613-1918 luin.

    Lokakuun 17. 1888 keisari Aleksanteri III oli perheineen palailemassa Krimiltä Pietariin junalla, ja salonkivaunussaan soi armollisen audienssin lounaisten rautateiden johtajalle Sergei Wittelle. Keisari valitti junan matelevasta etenemisestä, kysyen "onko tämä rautatie jutkujen johtama?". Witte vastasi, että vauhti taitaa nytkin olla siinä rajoilla, ellei jopa liian kova. Majesteetillinen vauhtisokeus kuitenkin voitti, ja keisari komensi Witten lissäämään haipakkata.

    Borkin tienoilla, puolenpäivän aikaan, juna sitten suistui raiteilta, Keisarillinen vaunu kaatui siinä kuin muutkin; 23 junamatkustajaa kuoli. "Kolossiksikin" kutsuttu, liki kaksimetrinen, väkivahva keisari pelasti toki kunniansa auttamalla loukkaantuneita, kun nosti vaunun katon, jotta katastrofijoukot pääsivät näitä pelastamaan. Ilmeisesti keisariperhe kumminkin pääsi kutakuinkin säikähdyksellä.

    Tietenkin terrorismia ja pommeja oli toki syytäkin epäillä - attentaattiyrityksiä oli jo aiemmin ollutkin - mutta tutkinta osoitti kaiketi, ettei sellaisesta tällä kertaa ollut kyse. Joten tutkinta siis lopetettiin siihen - häpeä jäi keisarille. Ja toki keisari häpeänsä kantoikin. Ei tietenkään siten kuin nykyään, esim. ripottelemalla tuhkaa ylleen tms. "tehokkaalla" katumuksella, vaan.. jotenkin kaiketi muuten.

    Esimerkiksi niin, että tuo suht. vähäinen, mutta jumalattoman suorapuheinen rautatievirkamies S.Witte jäi kuitenkin Hänen Majesteettinsa mieleen, ja kutsuipa Keisari hänet taas käymään, peräti Pietariin asti. Ja keskustelujensa tuloksena Witte nimitettiin rautatieasiain ministeriksi. Hänestä tuli varsin pian Tras-Siperian radan isä, ja Venäjän finanssiministeri.....


    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  33. Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

    Soomepois: Kiitos linkeistä. Hyvä ettei tuo Muhonen ruvennut julistamaan valtamedialle tyypillistä epistolaa että maahanmuuttajia on saatava lisää. Ja tuo Lindeman puhui asiaa ja muistutti menneestä johon ei haluta palata, varsinkaan pohjoiskorealaisia suosiolukemia nauttivan Niinistön kohdalla.

    Achtung: Jaa, oliskos niin, että kyseisellä Aleksanteri III:lla oli valtiomiehen kykyjä eli hän tunnisti virheensä ja palkkasi sitten isompaan vastuuseen miehen joka virheestä varoitti. Sellainen kyky nykypäättäjillä on kuollut aikaa sitten sukupuuttoon. Tuo kananmunakuva on muuten Rush-yhtyeen Grace Under Pressure-albumin sisäkannesta vuodelta 1984.

    VastaaPoista