1.
Presidentinvaaleista
Kansalaiset toimivat sitten odotetusti
kiltin itäsaksalaisesti ja äänestivät federalisti Sauli Niinistön toiselle
kaudelleen. Laura Huhtasaaren tulosta voi pitää kohtuullisena ajatellen
seuraavia näkökulmia:
- Suomalaiset tuppaavat äänestämään
istuvan presidentin jatkokaudelle oli hän sitten millainen tahansa. Tarja
Halosen kaksi kautta kertonee asiasta kaiken.
- Laura oli politiikassa kuitenkin
varsin uusi nimi ja sellaisen puolueen ehdokkaana joka käytännössä perustettiin
vajaa vuosi sitten.
- Paavo Väyrysen (toistaiseksi)
viimeinen egotrippi hajotti kansallismieliset äänet.
- Yleensäkin hyvin monella suomalaisella
menee vaalit ja raviveikkaus vieläkin sekaisin.
Joka tapauksessa voidaan pitää hyvänä
saavutuksena että Laura jätti taakseen kokeneet väyrystelijät eli Väyrysen ja
Vanhasen. Välietappihan tämä oli muutenkin ja hyvää harjoitusta. Seuraavissa
eduskuntavaaleissa odottava valtamedian rykäisemä haisunäädän kusimyrsky ei ole
Laurallekaan silloin enää millään tavoin uutta.
Jatketaan muilla aiheilla.
2.
Uhrausta Baalille eli kuinka pitkälle mokutus voi mennä?
Ilman Paavo Tajukankaan PT-mediaa ei
tämäkään tapaus olisi tullut tänne koivun ja tähden alle tiedoksi. Tapaushan on
siis Ruotsista eli humanismin ja ihmisoikeuksien supervallasta. Kerrotaan
lyhykäisyydessään:
- Eräs ruotsalainen nainen on
fanaattinen turvapaikka-aktivisti. No, tässähän ei ole mitään uutta ja niitä
löytyy viljalti Suomestakin.
- Kyseinen nainen oli aloittanut suhteen
18-vuotiaan afgaanijätkän kanssa koska kyseinen häiskä ei saanut enää saanut
asua lapsille tarkoitetussa perhekodissa täytettyään (ainakin virallisesti)
18-vuotta.
- Naisen kodissa asui lisäksi naisen oma
12-vuotias tytär.
- Afgaanihäiskä totesi tykkäävänsä sekä jonkun
verran äidistä että erityisesti tyttärestä ja ahdisteli 12-vuotiasta tyttöä
seksuaalisesti. Ja otetaan sitten suora siteeraus Paavo Tajukankaalta:
Seuraavana
päivänä tyttö ei palannut koulusta kotiin vaan meni isänsä luokse. Vanhemmat
olivat eronneet. Koska äiti ei ollut tehnyt asiasta rikosilmoitusta, teki isä
sen. Asia eteni oikeuteen, jossa tyttö kertoi tapahtuneesta hyvin selkeästi.
Lisäksi hän kertoi, että hänestä oli kummallista, että afgaani sai jäädä taloon
tapahtuman jälkeen. Tyttö kertoi myös oikeudessa, että äiti pelkäsi afgaanin
puolesta:
–
Äiti ei halunnut tehdä rikosilmoitusta, koska pelkäsi, että hän joutuu
lähtemään Ruotsista.
Äiti
myönsikin oikeudessa tämän. Hän kertoi omin sanoin pelänneensä, että afgaani
lähetetään tapahtuman takia takaisin Afganistaniin. Oikeudessa tytön vanhempi
sisko todisti äitiään vastaan ja kertoi kuulleensa, kuinka äiti kielsi tyttöä
kertomasta asiasta.
Jonkin
ajan päästä afgaani päätti itse muuttaa pois talosta. Oikeus tuomitsi afgaanin
nyt siis 100 tunnin yhteiskuntapalvelukseen alaikäiseen kohdistuneesta
seksuaalisesta ahdistelusta ja 15 000 kruunun (1 578 euroa) korvauksiin.
Äitikin voi huokaista helpotuksesta, sillä syyttäjä ei vaatinut karkoitusta.
Tulee mieleen vanhat tarinat siitä,
kuinka perheen esikoinen tuli uhrata julmille jumalille ja jos oikein hyvä
fiilis oli niin useampia mukuloita kerralla. Mutta silloin uhraajina olivat
ymmärtääkseni miehet. Nykyisin naiset. Koska hotellin respassa omataan
rajoittunut ajattelukyky sekä putkinäkö niin täällä on mahdotonta tajuta, mitä
tuollaisten naisten päässä liikkuu. Hotellin respa kiittää lämpimästi Paavo Tajukangasta
siitä, että hän kertoo lukijoille naapurimaastamme sen, mitä valtamedia jättää
kertomatta.
3.
Päähän nouseva setankeltainen neste
Tässä kohdassa mennään vuoteen 2015
mutta hoksasin itse (kiitos eräälle Anolle) asian vasta hiljattain. Jokainen
lukija varmaankin tietää Seta ry:n. Se edustaa pientä vähemmistöä ja itse
asiassa ei edes sitä vähemmistöä kokonaisuudessaan mutta ns. ansiottoman
arvonnousunsa myötä se mieltää (ja valitettavasti myös osittain on) olevansa voimakas
valtakunnallinen lobbausjärjestö jolle tärkeää ei ainoastaan oman vähemmistönsä
hyvinvointi vaan ennen kaikkea se, että se huomattavan suuri enemmistö aletaan
survoa vähemmistölle mieluisaan muottiin. Katsotaanpa Setan vaatimusta lukion
opetussuunnitelmaan:
Seta
pitää tärkeänä, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus
mainitaan opetussuunnitelman perusteissa sekä arvoperustassa,
oppimisympäristössä, toimintakulttuurissa opiskeluhuollossa, ohjauksessa,
oppimisen ja opiskelun tuessa ja opiskelun yleisissä tavoitteissa että
oppiainekohtaisesti ainakin seuraavissa aineissa: äidinkieli ja kirjallisuus,
biologia, filosofia, psykologia, uskonto, elämänkatsomustieto, historia,
yhteiskuntaoppi ja liikunta. Taito- ja taideaineilla on omanlaisensa suuri potentiaali
opiskelijoiden itsetunnon ja minäkuvan myönteisenä kehittäjänä sekä
osallisuuden tukijana. Taito- ja taideaineita kannattaa omalta osaltaan
hyödyntää aktiivisesti myös yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen
kanavina. Moninaisuuden eksplisiittinen näkyminen olisi sekä arvoperustan että
useiden oppiaineiden osalta johdonmukaisesti linjassa myös uusien
perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kanssa.
Kun mietitään, että mitä tuossa jäi
jäljelle, niin eipä siinä ole enää muita kuin matematiikka, fysiikka ja kemia
joihin on kieltämättä melko vaikeaa ympätä queer-näkökulmaa. Jatketaanpa Setan
vaatimuksia:
Olennainen
elementti yhdenvertaisen oppimisympäristön luomisessa on se, miten seksuaalisen
suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus näkyy oppisisällöissä ja
oppimateriaaleissa. Yksipuolisesti heteronormatiivinen ja
sukupuolinormatiivinen opetus sekä antaa väärän kuvan todellisuudesta että
jättää vähemmistöihin kuuluvat tai sateenkaariperheissä elävät nuoret
ulkopuolisiksi ja vaille samastumiskohteita. Monissa yhteyksissä, kuten
terveystiedossa ja siihen sisältyvässä seksikasvatuksessa, historiassa ja
yhteiskuntaopissa yksipuolinen opetus jättää kaikki opiskelijat puutteellisten
tietojen varaan. Yhdenvertainen ja ajantasaiseen tietoon perustuva opetus
seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen
ilmaisusta ja perhemuodoista eivät toteudu oppilaitostasolla itsestään, vaan
valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet ovat keskeinen väline
tasalaatuisen ja yhdenvertaisen opetuksen ja oppisisältöjen toteutumiseksi
kaikkialla Suomessa.
Näin alkuun voi todeta, että ns.
heteronormatiivinen opetus kylläkin antaa
oikean kuvan, sillä valtaosa ihmisistä ovat sattumoisin heteroita vaikka tämä
asiantila kieltämättä Setaa vituttaakin. Mutta se, että suomalaista nuorista se
äärimmäinen valtaosa on perusheteroita ei haittaa Setaa, vaan sen mielestä opintosuunnitelmat
on määriteltävä vähemmistön vaatimusten mukaisesti ja enemmistön mielipidettä
kysymättä. Ja hurjinta lienee se, että tuo kyseinen Seta-pulaaki on todellakin
saanut vaikuttavan lobbausjärjestön aseman jolle ei uskalleta sanoa vastaan. Järjestön
varsinainen merkitys on kokoa kärpäsen paska mutta siihen paskaan on joku
lisännyt hiivaa ja sokeria joten se on alkanut turvota eikä suurin osa
perusheteroistakaan enää uskalla sanoa ääneen, että sehän haisee. Jos
kyseisessä Setassa olisi ajattelevaa väkeä, niin ehkä se tuumisi että antakaa
meidän elää tavallamme, niin mekään emme leiki olevamme esimiehiänne korjaan
esihenkilöitänne. Ja sehän varmaankin sopisi suurinpiirtein kaikille.
4.
Rölli vai ei? Vai kuitenkin demari?
Nykyisen nettiviestinnän aikana joutuu
aika ajoin miettimään, onko viestin antaja tosissaan vai trolli. Tämä tuli
mieleen myös kyseisestä twitter-julkaisusta:
Ensiksi piti tietysti kaivella, että
kuka tuo häiskä on ja onko kyseessä mainio Keijo Kaarisade-tyyppinen trolli.
Mutta mutta, kyseessä on todellakin demareitten viestintävastaava. Eli hepun
täytyy olla tosissaan. Näin alkuun voisi todeta, että tuota videota jakoivat
hotellin respan käsityksen mukaan muut kuin Laura. Ja mikseivät jakaisi, kas
kun leikkipartisaaneille kannattaa vittuilla aina kuin mahdollista.
Kyseisessäkin pätkässä kaksi urhoollista wanna be-sissiä käy ankaran taistelun
naista esittävää pahvikuvaa vastaan ja kovan ähellyksen jälkeen voittaa kun
toinen iskee edestä ja toinen takaa.
Mutta tuosta pääsee hieman pidemmälle
kun ajattelee kyseisen häiskän jokseenkin epätoivoista logiikkaa. Eli rikos on
paha. Mutta jos ihminen edustaa demarille vastenmielistä poliittista
viitekehystä, niin rikoksesta ilmoittaminen on vielä pahempi.
5.
Vielä lisää demarointia
Jo etukäteen presidentinvaaleissa häviämään
lähtenyt SDP varmisti pöö-Lippostakin pienemmät lukemat valitsemalla ehdokkaakseen
Tuula Haataisen. Haatainen jatkoi vaalitentissä perusdemarilinjaa
suivaantumalla kertakaikkiaan Laura Huhtasaaren lausumasta ”maahanmuutto lisää
terrorismia”. Perusteeksi hän sitten harrasti perinteistä demarivalehtelua ja
ilmoitti asuvansa itsekin alueella jossa asuu paljon maahanmuuttajia. Kyseinen
”mamulähiö” on Tammisalo.
Itsekin Helsingissä asuneena tiedän
hyvin että Tammisalo on hyvin kaukana mistään maahanmuuttajavaltaisesta
lähiöstä. Ennemminkin se kuulu Helsingin kultahammasrannikkoalueisiin, samoin
kuin sen naapurina Strömsinlahden toisella puolella sijaitseva Marjaniemi.
Suomen Uutiset määritti vielä asiaa:
MTV
on julkaissut listan Suomen rikkaimmista ja köyhimmistä postinumeroalueista.
Tammisalo kuuluu rikkaimpien alueiden kärkikymmenikköön.
Tammisalon
asukkaiden keskitulot ovat 52 438 euroa ja mediaanitulot 30 306.
Mediaanituloilla tarkoitetaan käytettävissä olevien tulojen tasoa, jota enemmän
ja jota vähemmän ansaitsevia on yhtä paljon.
Mediaanituloilla
mitattuna Tammisalo on yhdeksänneksi rikkain ja keskituloilla mitattuna
kolmanneksi rikkain postinumeroalue Suomessa.
Helsingin
kaupungin tilastotietojen mukaan Tammisalo kuuluu niihin alueisiin Helsingissä,
joissa ulkomaalaisia asuu kaikkein vähiten. Lisäksi hyvin vauraiden alueiden
maahanmuuttajat ovat tyypillisesti niitä kansainvälisten yritysjohtajien
perheitä.
Vaan eihän se sinänsä ole uutinen että
demari valehtelee. Mutta asia pistää täällä hotellin respassa miettimään
Haataisen ja sitä kauatta tyypillisen nykydemarin ajattelumaailmaa.
Valehteleeko hän tieten tahtoen, tietäen
että hänen utopiansa perustuu puhtaalle valheelle mutta silti siitä tiukasti
kiinni pitäen? Luonnollisesti pitääkseen kiinni omasta asemastaan,
säilyttääkseen kasvonsa ja välttääkseen vastuunsa siitä kehityksestä mitä
hänkin on ollut voimakkaasti ajamassa. Ei ehkä ns. johtavana sieluna – sillä
hotellin respassa ei olla varmoja onko Haataisella ensimmäistäkään
varsinaisesti omaa mielipidettä – mutta kuuliaisena papukaijana kuitenkin.
Vai uskooko hän todella siihen mitä
puhuu? Ja sitä kautta päädymme kysymykseen, että kärsiikö koko nykyinen akateemisten
naisten tupperware-kutsut nimeltä SDP siitä samasta hahmotushäiriöstä kuin
Haatainen?
Molemmat vaihtoehdot ovat kieltämättä
yhtä pelottavia.
Pressanvaalit oli sitten siinä. Tulos taisi yllättää Pohjois-Koreankin. Kun ennen vaaleja toriparlamenteissa oli puhetta ehdokkaista, oli yleinen mielipide, että kyllä Sauli on hoitanut hyvin pressanhommat. Kun kysyin noin niin kuin esimerkiksi jotain hommaa, minkä Sauli on hoitanut hyvin, en saanut vastausta. Pelkkä oletus oli riittävä. Ei tässä jää kuin yksi kysymys, mikä saa ihmiset äänestämään vastoin omaa etuaan sankoin joukoin.
VastaaPoistaTervehdys, Ano. Siinä onkin miljoonan mummonmarkan kysymys. Varsinkin kun vaalikoneissa Huhtasaari sai selvästi suurimman suosion. Valtamedia tietysti rummutti Niinistön puolesta ja ehkä hyvin moni ihminen vaan ajatteli että Niinistö on niinqu presidentin oloinen. Ja niin kuin todettu on, hyvin monella menee sekaisin vaalit ja raviveikkaus.
VastaaPoistaNuo LBQTiiTyy-opetukset voisi kuitata suunnilleen puolikkaalla A4:lla, esim. biologiassa: Joittenkin tutkimusten mielestä LBQTiiTyy on biologista, joittenkin mielestä ei.
VastaaPoistaJa sitten elämänkatsomusopissa/uskonnossa keskittyä siihen, kuinka komiasti islamissa LBQTiiTyy lentää/kivitetään/ristiinnaulitaan/poltetaan/mestataan/jne...
Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Ja perskeles, taisit tehdä noin minuutissa sen, mitä ylipalkatut tutkijat väsäävät vuosikausia. Ja vielä ihan toimivasti.
VastaaPoistaSaulin "hyvin hoitaminen" on ehkä ollut vähän "no news is good news". Että hänestä ei ole kuulunut mitään järkyttävän huonoa ja juoksevat asiat on hoidettu. Sanoisin, että hän on ihan ok viranhoitaja, mutta ei mikään kansanjohtaja.
VastaaPoistaJa kuten Professori sanoi, Halosen jälkeen kukaan ei halua ottaa riskejä hetkeen..
Yksi juttu kohtaan 3:
VastaaPoistaMuutamia vuosia sitten muuan pitemmän aikaa homoutta harrastanut nuori mies huomasi, että hän taitaa sittenkin tykätä enemmän naisista. Niinpä hän meni naimisiin naisen kanssa, perusti perheen ja sai lapsia. Uskoon tulollakin taisi olla osuutta asiaan. Hän erehtyi kertomaan julkisuudessa eheytyneensä, ja tällä tavalla hän loukkasi suvaitsevaisten pyhimpiä tunteita. Tällainen irstas käyttäytyminen ei tietenkään voinut olla hyväksyttävää. Seurauksena hän sai niskaansa mahtavan lokaryöpyn. Kyllähän jokaisen täytyy ymmärtää, että homo ei voi muuttua heteroksi, joten kyseessä saattaa olla jonkinasteinen psyykkinen häiriö.
Kyllä meidän lainsäädännössämme on vielä puutteita. Vaikka islamiin uskovien pyhiä tunteita suojellaankin, tulisi säätää lakeja, joilla suojellaan suvaitsevaisten syvimpiä tuntemuksia, jotka ovat yhtä voimakkaita kuin uskonnolliset tunteet.
Toinen professori
Presidentinvaalit.
VastaaPoistaTorvaldsille osoitettiin kannatusta ykkösoluen vahvuudella, vasemiston tytöt railakkapäät pyyhkäisivät kakkoseen, Vanhaselle näytettiin keskaria, Paavo ja Laura saavuttivat yli A-oluen tason eli hyvin vahvat tuotteet kyseessä, Pekka kakkoseensa tyytyväisenä huitelee jo viinamaisten oluiden lukemia. Saulin lukemat on saavutettu lisäämällä olueen pirtua sekaan.
Poliitikoilla on oikeus valehdella, kunhan on riittävän syvällä arvopohjassa. Tämä oikeus ei koske Persuja.
Jos Saulin puhe "...jos minä nyt sanoisin, ettei minun taas tulkittaisi sanoneen, että olisin sanonut..." vetoaa kansaan. Ihmiset tulivat ilmeisen tietämättömyyttään kannattaneeksi asioita joista eivät välttämättä pidä sitten kun ne tapahtuvat. Nyt olisi ollut tilaisuus vaikuttaa, mutta tilaisuus jätettiin käyttämättä.
VastaaPoistaTervehdys Antille, Toiselle professorille, Veijo Hoikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAntti: Varmaan pitkälle näin. Niinistö näyttää, kuulostaa ja vaikuttaa presidentiltä ja edustaa ihmisille jotain tutuksi ja turvalliseksi miellettyä. Vaikka hän itse asiassa toimii juuri päinvastoin kuin moni häntä äänestänyt haluaisi. Mutta hyvin monille ihmisille mielikuvat ovat niitä, joitten pohjalta päätökset tehdään. Eivät faktat.
Toinen professori: Kertomasi pohjalta tuli mieleen että eikös tämä LGBTQTiiTyy-porukka nimenomaan julista suvaitsevaisuuttaan? Vaan oliskos niin, että se suvaitsevaisuus toimii vain yhteen suuntaan?
Veijo: Erityisesti vasemmiston globaalien pullahalaajien menestys ja eritoten sen puute lämmitti mieltä. Demareitten kohdalla voi todeta, että jos Lipponen - Haatainen linja jatkuu niin vuoden 2024 pressanvaaleissa demarit onnistuvat pääsemään miinusäänille.
Ano: Niin jätettiin. Tosin vaalien tulos oli selvä. Istuva presidentti harvoin häviää. Niin kuin ylempänä totesin, niin ihmisillä oli mielikuvia ja se riitti heille.
Vaalit on sitten pidetty ja Sauli Niinistö valittu. Hyvä niin. Pari pientä havaintoa.
VastaaPoistaValitsijayhdistysten ehdokkaat keräsivät lähes 70 % äänistä. Uusien puolueiden eli taisteluparin Perussuomalaiset-Vihreät –ehdokkaat keräsivät lähes 20 % äänistä. Perinteisten puolueiden perinteisille ehdokkaille jäi vain runsaat 10 %. Voisiko tästä päätellä jotakin muutakin, kuin sen, että näissä vaaleissa äänestetään henkilöä, ei puoluetta.
Jossakin kommentissa näin toivotettavan hyvästejä Lauralle ja Paavolle. Ne hyvästit olivat vähintäänkin ennenaikaiset. Lauralta tämä oli varsin hyvin onnistunut harjoituskierros. Kokemuksen ja referenssien karttuessa seuraavalla voi odottaa selvästi kovempaa tulosta. Paavo taas yrittää vielä kerran. Ääniä tuli tälläkin kertaa enemmän kuin demareiden ja kepun ehdokkaille yhteensä ja kun ensi kerralla ei Saulikaan ole enää kisassa mukana, Paavo voi pitää voittoaan lähes varmana.
Tervehdys, Strix Senex. Henkilövaalit nämä totta kai olivat vaikka tokihan kokkarit olivat kovasti Niinistön takana. Lauralle tämän voi tosiaan mieltää harjoituskierrokseksi varsinkin median paskamyrskyn kanssa. En minäkään kuvitellut hänen tulevan presidentiksi ja itse asiassa näkisin hänet paljon mieluummin pääministerinä. Väpe taas selviää vaikka ydinlatauksesta tai tuomiopäivästä mutta en usko hänen enää yrittävän. Ikä alkaa painaa. En muuten miellä vihreitä enää millään lailla ”uudeksi puolueeksi” vaan se on vakiintunut valta- ja ennen kaikkea valvonta- ja säätelypuolue. Oikeastaan taistolaisten perillinen.
VastaaPoistaNiin valittiin Sau-Il Ninnistö Suomen Tasavallan presidentiksi seuraavalle 6-vuotiskaudelle, likimain pohjoiskorealaisilla kannatuslukemilla. Kansa on päättänyt, pulinat pois. Hohhei ja homma jatkuu kuten tähänkin asti - rajat auki, lisää eeuuta ja federaatiota pukkaa, kiva!
VastaaPoistaKorkin haastattelema Halla-aho kuittasi vasemmiston kannatuksesta aika hyvin, ja kyllähän monikulttuurisuuden keskellä elävän elitisti-Haataisen hymy oli enemmän kuin vähän väkinäisen oloinen. Muuten täytyy todeta, että muiden ehdokkaiden keskellä Huhtasaari loisti kuin tähti! Hänen vierellään muut ehdokkaat - varsinkin miesoletetut - vaikuttivat nukkavieruilta ukkeleilta, suorastaan nuhjuisilta ja varmaankin jossain syvällä sisimmissään naisoletetut ehdokkaat kihisivät kateudesta!
Semmoinen hassu ajatus nousi mieleen, että jääköhän Ninnistö viimeiseksi ”oikeaksi presidentiksi”? Saksan demareiden ehto hallitukseen menemisellehän oli, että eeuusta tulee liittovaltio vuoteen 2025 (vai 2028?) mennessä. Jos näin käy, niin lakkautetaanko presidentti- ja muut valtionjohtaja-instituutiot tarpeettomina ja korvataanko ne yhtenäisellä provinsiaalisen arvojohtajan, ”providentin” tittelillä? (Jos näin tapahtuu, niin minä kyllä haluan täydet copyright-korvaukset termin kehittäjänä!)
Tuo ruotsalaisen ”äidinrakkauden” ilmentymä ei jaksa yllättää eikä hämmästyttää. Se oli vain yksi läpisyöttö UK:n ja Ruotsin välisessä muhamettilaisuuden edessä matelu-urheilussa. Ruotsalaiset ovat kestoykkösiä yleisen matelun saralla, mutta britit kykenevät aina tasaamaan tilanteen ”ultra-low-depth-grovelling” suorituksillaan.
Kuvituskuva taitaa muuten olla Alix-albumista ”Etruskien aarre”, jossa kerrotaan kuinka karthagolaiset uhrasivat lapsiaan molok-baalille saadakseen roomalaisten piirityksen raukeamaan. Tuo ruotsalaisäidin tapaushan ei ole millään muotoa ainutlaatuinen, mm. Saksassa tiedetään suoritetun vastaavanlaisia uhrauksia multikult-baalille…
Eipä muuta kuin tästä iloisasti eteenpäin uuteen vuoteen!
T. Riku Raunioilla
Vaalit meni sillä lailla putkeen, että valittu ei kuulu arbuusiporukkaan (lieneekö Ykän lanseeraama termi?) eli vihreä päältä ja punainen sisältä. Omaksi inhokiksini nousi Tuula Haatainen, joka lateli näitä rauha-ja rakkausteemoja kuten missikandidaatti konsanaan. Perintöprinsessan tittelin sai tällä kertaa Merja Kyllönen.
VastaaPoistaEräässä vaalitentissä Tuula Haatainen poltti täydellisesti päreensä, kun Laura Huhtasaari horjutti hänen lintukotonsa rauhaa toteamalla, että turvapaikanhakijoiden joukossa meille on tullut terroristeja. Hän keskeytti törkeästi Huhtasaaren puheen huutamalla päälle, ettei noin saa saa sanoa ja että hän ei hyväksy tuollaista puhetta ja heti perään kertoi itse asuvansa alueella, jossa on paljon maahanmuuttajia. Pöö, ei mitään pelättävää...
Matti Vanhanen olisi laittanut Afrikan asiat kuntoon ja Pekka Haavisto torjuisi ilmastonmuutoksen ja väestöräjähdyksen. Nythän on vapaus toimia niin kuin opettaa; Matti Afrikkaan professori-isänsä tutkimukset salkussa vähentämään köyhyyttä ja Pekka Antonio kainaloisena kananaan opettamaan perhesuunnittelua ja pystyttelemään tuulimyllyjä Saharaan. Siinä sivussa Haavisto voisi tunnetuilla neuvottelutaidoillaan hoitaa rauhan Lähi-itään.
Seurasin aika paljon vaalitenttejä, mutta yhdessäkään ei käsitelty EU:n itegraatiota, joka olisi ollut ja on edelleen mielestäni yksi Suomen kohtalonkysymyksistä haittamaahanmuuton ohella. Natosta kyllä jauhettiin kyllästymiseen asti ja useista sisäpolitiikan asioista, mutta toimittajien näpeissä näköjään poltti kaikki kysymykset EU:sta. Integraatiopyrkimyksiä pidetään yhtä lailla pimennossa kuin aikoinaan EU-äänestyksen yhteydessä livautusta samalla euroon.
Ottaakohan joku oikeasti tosissaan nämä setalaiset? Heidän aivoituksensa menevät ainakin minulta ohi niin ettei hilsekään pölähdä. Ei ole ihme, että Pisa-tulokset ropisevat alaspäin, jos opetukseen tuodaan kaiken monikulttuurisuushömpän lisäksi vielä tuollaista roskaa!
Ykän blogi taas taattua ja tuhtia tavaraa. Itselleni tuli mieleen edellä kuvailemiani asioita. Kenraaliharjoitus lupaa yleensä hyvää ensi-iltaa. Toivotaan Laura Huhtasaarelle menestystä tuleviin vaaleihin!
Rouva Ano
"Valehteleeko hän tieten tahtoen.....Vai uskooko hän todella siihen mitä puhuu?.....Molemmat vaihtoehdot ovat kieltämättä yhtä pelottavia."
VastaaPoistaMietittyäni kuumeisesti tätä ongelmaa olen tullut siihen ratkaisuun, että on parempi että kyseessä on tietoinen valehtelu. Tahallinen vaihtoehtototuuden kertominen sentään merkitsee, että kohde jotenkin ymmärtää mistä puhuu ja hänellä on kenties mahdollisuus korjata käytöstään ja vedota että: "kaikilla on oikeus tehdä virheitä". Ja kantaa "poliittinen vastuunsa" asiasta.
On paljon pelottavampi ajatus että kaikki nämä ns. asiantuntijat todella ihan oikeasti uskovat esimerkiksi monikulttuurin toimivuuteen kaikista vastatodisteista huolimatta.
t: Vittuuntunut Stadilaine'
Niin, suvaitsevaisuus on monitahoinen käsite. Sen ymmärsi aikoinaan myös pakinoitsija Olli kysyessään, että onko suvaitsevaista suvaita suvaitsemattomuutta.
VastaaPoistaToinen professori
Hyvät kommentit kommentteihin.
VastaaPoistaErityisen merkittävä oli Laura Huhtasaaren kestokyky monen rintaman sodassa, yhtään puolustuslinjaa hän ei menettänyt taistellessaan epäisänmaallisia joukkoja vastaan. Siviilit säilyivät vahingoittumattomina, myöskään aggressiivisia vihollisia vastaan ei tarvinnut sotaa täysimittaisena julistaa.
Sata vuotta kulunut edellisestä voitosta Suomen sisäisiä vihollisia vastaan. Ensi vuonna katsotaan kortit. Herttareeti tulossa?
Tämä kommentti ei ole sarkasmia eikä Paavon hampaidenvälivuotoa.
VastaaPoistaSeuraavaa starttia ennen Team Lauran on katsottava elokuva King's Speech.
Terve Ykä
VastaaPoistaKun lueskelee useita vaikkapa usarin blogeja, joissa blogisti aivan oikeutetusti on tyytyväinen Lauran KOLMOSSIJAAN, niin huomaa ettei kestä kuin siunaaman hetken, ja kommentteihin ilmestyy heti ainakin kymmenkunta petteri persuvihaajaa ronkkumaan ja dissaamaan.
Todellisessa marginaalissa olijoille tuskin kukaan viitsisi korviaan lotkauttaa. Ei minuakaan kiinnosta millimetrin tuhannesosan vertaa mitä Kyllösen tai Haataisen kannattajat puhuu, vielä vähemmän kiinnostaa heitä käydä oikomaan.
Joten kyllä tällä merkitystä on. Näyttäisi ihan selvältä tiedostavalta genitaalihiekka-oireyhtymältä. Nautitaan siitä.
T: Ymmi
Tervehdys.
VastaaPoistaKäykääpä kurkkaamassa,mitä kallion viherkommunistit kertovat omasta kuplastaan.
satakunnankansa.fi
"Haavisto edustaa Kallion ideologiaa".
Oksennuspussi varoiksi käsien ulottuville.
Yrjölle ja vaimolle aurinkoista kevättä.
T.vaari turust
Kansa sai mitä halusi. Jotenkin jäi sellainen maku että Niinistön suosio haisi vanhalta Kekkosslovakialta, jossa rahvas janosi ja sai itselleen ns. "vahvan ja turvallisen" johtajan. Jos katseli muita ehdokaita niin Huhtasaarta lukuunottamatta ymmärrän kansaa varsin hyvin.
VastaaPoistaLauran tulos oli upea ja tässä taas näimme että ikkunoiden ja vaalijulisteiden rikkominen vain lisää suosiota. Paavo on niin last season ja luulen kyllä että se oli nyt tässä, mikäli vaimon kommentit ovat todesta otettavia. Tyhjänpäiväisyyksiä sössöttävän Haavisto suosio kertoo jotain kansan älykkyydesta, mutta sen se ainakin kertoo että Helsingin Kalliossa asuu Suomen tyhmintä porukkaa.
Haatainen oli niinkuin kunnon demarin pitää ollakkin. Asuu varakkaiden alueella ja leikkii työväen edustajaa. Ihailtavaa periaatteiden noudattamista.
Täytyy korjata vähän omaa tuherrustaan. Sanontahan kuuluu niin, että huono kenraaliharjoitus lupaa hyvän ensi-illan. Huhtasaaren kenraaliharjoitus ei tietenkään mennyt huonosti muulla mittapuulla mitattuna kuin sillä, ettei tullut valituksi. Se, että hän peittosi ensimmäisen kauden kansanedustajana ministeripostejakin hoitaneet vanhat konkarit, on kerta kaikkiaan upea suoritus!
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys Rikulle Raunioilla, Rouva Anolle, Vittuuntuneelle Stadilaiselle, Toiselle professorille, Veijo Hoikalle, Ymmille, Vaarille Turust ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRiku: Joo, täytyy sanoa että Laura veti kampanjan tyylillä vaikka ryönää tuli jokaisesta mediatorvesta. Tavallaan voi muuten sanoa, että viimeinen ”oikea presidentti” oli Mauno Koivisto. Hänellä oli vielä vanhan presidentin valta ja ennen kaikkea Suomea ei oltu silloin vielä huijattu EU:hun. Jos termi providentti (ihan kuvaava muuten) tulee käyttöön niin taistellaan porukalla että saat provikat. Vääristynyt naisellinen hoivavietti ei ihmetytä juu, mutta ällöttää kyllä. Kaikkeen ei vaan totu. Kuvitus oli just siitä Alix-albumista ja niillä hakusanoilla minä juuri tuota kuvaa etsiskelinkin.
Rouva Ano: Arbuusitermin on kehittänyt joku muu. Haataisessa oli oikeastaan hyväkin puoli, eli hän näytti arkkityyppinä sen, minkälainen nykyajan demari on. Unelmissaan ja utopioissaan elävä tättähäärä jolla ei varsinaisen duunarin kanssa ole mitään tekemistä. Kysymys integraatiosta on elintärkeä ja juuri siksi se onkin tabu. Jos sitä ryhdyttäisiin nimittäin tosissaan ruotimaan, niin silloin jouduttaisiin myös julkisesti tunnustamaan että taakka on taakka vaikka sitä kuinka voimavaraksi nimitettäisiin. Seta on hyvä esimerkki ansiottomasta arvonnoususta ja sen kihahtamisesta päähän. Sen toiminta on aikanaan ollut varmasti ihan järkevää mutta vauhtisokeus on iskenyt aikaa sitten. Menestystä persuille seuraaviin vaaleihin ja niihinhän ne tähtäävätkin. Nämä vaalit olivat vain harjoitus.
Vittuuntunut Stadilainen: Olet varmaankin oikeassa. Kunnon opportunisti pystyy kääntämään takkinsa jos tilanne niin vaatii. Aito utopisti taas on uskossaan väkevä loppuun saakka ja vapaa kaikesta loogisesta ajattelusta.
Toinen professori: Ja Ollin tuotanto oli muutenkin sitä parasta a-ryhmää.
Veijo: Kyllä näin ja sitä kestokykyä tarvitaan seuraavissa vaaleissa.
Ymmi: Aivan. Sama ilmiö oli koko vaalikampanjassa. Miksi hyökätä sellaista vastaan, joka on merkityksetön? Ettei vain taustalla olisi aiheellinen pelko että jonain päivänä tuon punavihreän kuplan valtakausi saattaakin päättyä?
Vaari Turust: Laitetaanpa tuo suora linkki:
https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/haavisto-edustaa-kallion-ideologiaa-200704678/
Olihan se melkoista settiä, varsinkin kun muistaa että kyseiset kulmat olivat aikanaan helsinkiläisten duunareitten sydänalueita. Niin muuttuu maailma eikä aina hyvään suuntaan.
Becker: Juuri näin. Kansalaiset halusivat jotain, jonka ainakin voi mieltää vahvaksi ja turvalliseksi. Mielikuvat ovat hyvin monelle ihmisille faktoja tärkeämpiä. Ja niin kuin tuossa Turun vaarille totesin, niin Kallio oli aikanaan täynnä rasvanahkaisia duunareita. Nyt se paikka on irvikuva vanhasta työläiskaupunginosasta.
VastaaPoistaHyvin meni kun taakse jäi entinen presidenttipuolue SDP.
Tuula Haataisen feministinen ulkopolitiikka ei kantanut.
Ei auttanut gradu kohu, äänestettiin silti.
En ole kuunnellut yhtäkään vaalitenttiä. Varsinkaan
ylenannon asenteelliset vaalitentit.
https://yle.fi/uutiset/3-10042121
Päästy haastaamaan tästä liittovaltiosta.
Faktat hukassa näillä.
Kukaan ei taida uskaltaa sanoa ruotsalaisille, olette sitten melkoisen
sekaisin.
Tervehdys, Ano. Joo, demareitten kahdet viimeiset pressanvaalit lämmittävät mieltä. Toivotaan, että trendi jatkuu seuraavissa eduskuntavaaleissakin.
VastaaPoistaEhkä vähän turha kommentti, mutta tämä on vaan pakko sanoa:
VastaaPoistaKalliossa 1970-80-luvuilla kasvaneena, sanat eivät riitä kuvaamaan vitutusta jonka allaolevan kaltaiset artikkelit aiheuttavat:
https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/haavisto-edustaa-kallion-ideologiaa-200704678/
Ei, Kallio ei todellakaan ole "aina ollut boheemi, vähemmistöjen asuttama suvaitsevainen kaupunginosa..."
t: Vitjaantunu Stadilainen
Vaalit taisivat mennä. Onnea presidentti Niinistölle.
VastaaPoistaTulos odotetun mukainen. Siltä osin kaikki ok. Laura Huhtasaarelle viitosia!
Mutta. Mitä helvettiä Suomessa on tapahtunut? Media, vaaleihin osallistuvat tahot ja puolueet käyttäytyvät kuin katupojat iskiessään konservatiivisia ehdokkaita vastaan. Jotkut tunnevammaiset cuckmanit, vitunvirkkaajat, naisoletetut (arvio oikea) ja muut taaksejäänet melskaavat irvien ja häiriten niitä, jotka heidän laulunsa juomineen kustantavat.
Presidenttigallupissa parasta kysyttäessä äänestin Kekkosta, koska hänellä oli se rispekti. Siis se henkinen lujuus, jota vaaditaan Suomen katajaisen kansan pitäminen käteishallinon jyrkien ja stubidojen orpojen ulottumattomissa.
Seppo Oikkonen osaa ilmaista asian sivistyneemmin. http://alkonkassalla.blogspot.fi/2018/01/uusi-intellektuaalinen-normaali.html?view=flipcard
Seppo Rätyä mukaillen voisin lausua: Suomi on paska maa. Mutta vain hallintoeliitin osalta. Kansa on parasta A-luokkaa.
Uurnilla tavataan. Viimeistään keväällä 19.
Kuuntelikos kukaan eilen maanantaina sitä Ajan tasaa klo 10 alkaen? Yksi soittaja totesi hyvin ansiokkaasti, että yksi nykyisen talouskurjuuden syy on euro. Vaan siinäpä se yksi Ervasti-Pölvästi rupesi jankkaamaan yhdestä lyhyestä kriisikaudesta markka-aikana. Ja toimittaja säesti vieressä. Sitten ihmetytti muutamat soittajat, jotka ylistivät Niinistön äänestäjiä niin tietäviksi! Voi saatna!
VastaaPoistaKäydäänpä jälleen kerran uutimet läpi, kun tähän alkaa jo tottua:
VastaaPoista1. Presidentinvaalit
Myöntää täytyy, että yllätyin hieman sunnuntai-iltana. Olin ollut jokseenkin varma, että toiselle kierrokselle mentäisiin. Eipä menty, vaan vaalitulos oli hämmentävän samnakaltainen gallupien kanssa.
Näinkin siis voi käydä, tai sitten minulla on vinoutunut käsitys gallupien tarkkuudesta ja ennustuskyvystä.
2. Uhrausta Baalille
Tässä ei ehkä ole kyseessä mokutus eikä vääristynyt äidinrakkaus:
länsimaisista insestitapauksistakin tiedetään kuvio, jossa äiti on koko ajan täysin tietoinen isän harjoittamasta lapsensa seksuaalisesta kiduttamisesta, mutta ei voisi vähempää välittää. Saattaa olla jopa mustasukkainen! Jos insesti-isä hylkää perheensä, tällainen äiti lähtee usein miehen mukaan hyläten lapsensa.
Olisiko tässäkin ollut kysessä tällainen VITTUmainen naistyyppi, jollaiset olisi syytä tunnistaa ja vähintään pistää putket poikki, ettei lasten pitäisi joutua kärsimään heidänlaisistaan ainakaan luomumenetelmän seurauksina.
3. Päähän nouseva setankeltainen neste
Miten se Lenin-setä opettikaan: "Vaadi mahdottomia. Sen saatuasi vaadi lisää." Sanoohan sananlaskukin, ettei se ole hullu, joka pyytää vaan se, joka antaa.
Ja tämän blogin ikuisuuskysymyshän onkin, miten tällaisia vaativat ihmiset ovat yleensä voineet päästä asemaan, jossa heidän vaatimuksiaan jopa kuunnellaan ja ennenkaikkea toteutetaan?
Kuten Veijo tuossa ylempänä mukaili Seppo Rätyä, voisin itse mukailla Goethen lausumaa, jossa hän mainitsi tunteneensa niin usein katkeraa surua ajatellessaan Saksan kansaa:
niin ihailtavia yksilöinä, ja niin tuomittavaa joukkona.
Meihin suomalaisiin tämä sopii oikeastaan varsin hyvin käännettynä päinvastoin:
olemme hieno kansa, joka koostuu vähemmän hienoista yksilöistä.
4. Rölli vai ei? Vai kuitenkin demari?
Demarihan se. Epäilemättä hän on tuon kirjoittanut tosissaan ja onnistunut jopa perustelemaan väitteensä ainakin itselleen aukottomasti.
5. Vielä lisää demarointia
Tuulasta tulee mieleen sellainen naistyyppi, joka tietää olevansa kaikinpuolin miesten veroinen ja parempikin, vahva, itsenäinen, voimautunut ja vapautunut: onhan hän selvinnyt kymmenistä väkivaltatilanteista liput liehuen voittajana!
Epämiellyttävä totuus vain on, ettei hän ole eläissään ollut väkivaltatilanteessa. Niinpä hän pomppii pää pystyssä öiseen Kaisaniemen puistoon tai lähtee yökerhosta arabin asunnolle.
Loput luetaan iltapäivälehdistä, tai sitten ei: grandiositeettiharhaisen maailmankuvan romahtaminen kertaheitolla saattaa estää naista tekemästä rikosilmoitusta tai yleensä edes puhumasta asiasta koskaan.
Tuulakin saattaa aivan aidosti uskoa asuvansa keskellä mamughettoa, koska on joskus nähnyt Lähi-idästä tai Afrikasta peräisin olevan naaman kadulla. Jos hänet vietäisiin todelliseen mamughettoon, hän ei ehkä ymmärtäisi, missä on saati miksi siellä on niin erilaista:
hänhän tietää kaikkien ihmisten olevan aivan kaikkialla aivan samanlaisia...
Tervehdys Vitjaantuneelle Stadilaiselle, Veijo Hoikalle, Trilisserille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVitjaantunut Stadilainen: Allekirjoitan tämän, sillä nuo kulmat eivät mullekaan ihan vieraita ole. Parikymmentä vuotta sitten vielä se tuntui aivan toisenlaiselta kaupunginosalta. Nyt voidaan sanoa, että se on pilattu. Kirjoitin muuten aiheesta aikanaan postauksen:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/07/viimeisen-starbun-iltahamara.html
Veijo: Oikea huomio, sillä valtamedia unohti näissä vaaleissa käytöstavat lopullisesti. Vaikka vaalien tulos oli ennalta selvä. Vaan odotapas seuraavia eduskuntavaaleja. Silloin vasta alkaa löyhkätä. Ja Oikkonen kirjoitti asiaa.
Trilisser: En kuunnellut, mutta lienee samaa ilmiötä kuin yleensä että lähetyksiin haetaan aina ns. asiantuntija joka selittää että vallitseva tilanne on sekä paras että ainoa mahdollinen.
Qroquius Kad: Se on sinänsä vaarallista että nykymenoon alkaa tottua.
1. Minulla vähän sama homma. En uskonut Niinistön noin suureen ylivoimaan.
2. Valitettavasti tällaisia ihmisiä todellakin on olemassa.
3. Tuo Lenin-vertaus sopii tähän kyllä kuin nenä päähän.
4. Halla-ahon Jussihan sen taisi todeta että pohjoismaista demaria niljakkaampaa otusta ei ole olemassakaan.
5. Määrittelit tietyn – minullekin valitettavan tutun – naistyypin erittäin osuvasti.
Terve,
VastaaPoista"...että pohjoismaista demaria niljakkaampaa otusta ei ole olemassakaan". Niljakkuushan on perinteisesti käsitetty aktiivisena liukkautena, siis lupausten suhteellisena tulkintana ym. Arkkityyppinä klassinen käytettyjen autojen kauppias, tai ns. hevoskoijari. Käsite on siis ollut vähän kuin varattu itsekkäille opportunisteille.
Tämä "demarimeemi" - jos tällaista termiä sallitaan käyttää, on kuitenkin rakenteeltaan hiukan toisenlainen. Sen ohjauksessa toimivan aktorin arkkityyppi on näet ideologisesti täysin viaton. Silti hän puhuu suut ja silmät täyteen paskaa, keksii uusia hätäpaskaselityksiä, ja on toiminnallisesti huonon autokauppiaan kuva. Mikä selittää tämän näennäisen ristiriidan?
Luulisin, että kyseessä on, kyllä, niljakkuus sinänsä. Kohde vaan on eri kuin niljakkaalla kauppiaalla: tälläinen tapaus nimittäin käyttää kaikkia niljakkuuden ilmentymiä kusettaakseen itseään. Ettei vain todellisuus pääsisi häiritsemään ihan itse opittua maailmanselitystä. Mehiläispesä-efekti sitten tehostaa tätä keskinäisen itsekusetuksen prosessia. Että joku ulkopuolinenkin tähän uskoo, on sitten tämän oma päänvaiva (epäsuorasti tietenkin muitakin koskeva, kun poliittisesta vallasta on kyse).
Tässä tapauksessa niljakkuuden voi hyvin omatunnoin todeta saavuttavan eeppiset mittasuhteet. Olisiko aika ryhtyä kirjoittamaan kansalliseepokseemme Elias Lönnrotin moderoimien runojen/laulujen jatkoksi kertomuksia, joissa Pohjan Akan tyttären tyttären tyttären... tytär opettelee kusemaan itseään silmään?
Terv. Achtung
Tervehdys, Achtung. Jaa-a… taidetaan päästä ns. jännän äärelle. Helppo-Heikki joka käyttää kaikki mahdolliset kikkansa myydäkseen itselleen ylihinnalla Mossen jossa on kansi halki? Ja häntä seuraava helppoheikkien koulukunta joka nostaa kyseisen Mossen vuoden autoksi? Piru vie, taidat olla pelottavan lähellä totuutta.
VastaaPoistaMietityttää että missä helvetin evoluution vaiheessa osa populaatiosta oppi kusemaan itseään silmään! Meinaan, että kun seuraili noita vaalikoneita niin Lauran ja kansan (suuren osan) käsitykset korreloivat keskenään, mutta siitä huolimatta kansa äänesti Lennun kaverin, Salen, presidentiksi.
VastaaPoistaKun vastaavilla prosenttilukemilla valitaan itäisen naapurimme presidentti tai jonkin muun edistyksellisen proletariaatin vastaava niin ensimmäisenä huudetaan epäillystä vaalivilpistä. Mutta onneksi meillä Suomessa ei ole moista saati korruptioakaan...
VastaaPoistaTärkeää ei ole se kuka äänestää vaan se kuka laskee äänet - J.V. Stalin
Ei, en todellakaan luota järjestelmäämme tältäkään osin.
Kun kaksissa vaaleissa antamani ääni ei ole rekisteröitynyt äänestämälleni ehdokkaalle (ent. kirjanpitäjänä ja varastonhoitaja/varastopäällikkönä osaan kyllä kirjoittaa numerot selvästi) niin luottamukseni systeemiin romahti sen siliän tien.
-Tvälups-
Luulisin, että kyky kusta itseään silmään on seurannut meitä ihmisyyden ja abstraktin ajattelun aamunkoitosta asti. Se on esim. auttanut lajiamme asuttamaan koko planeetan edes jotenkin asumiskelpoiset seudut. Vaikkapa esivanhempamme muinaissuomalaiset, asetuttuaan Itämeren liepeille, omaksuivat kylmän ja karun maan olosuhteineen, ja alkoivat jopa rakastaa sitä - sen sijaan, että olisivat isommin alkaneet napisemaan, että "voi vitun Väinämö kun meiät tänne persläphen toi".
VastaaPoistaSamaa ihmisluonnon ominaisuutta käytetään suht. kalliiden hyödykkeiden kuten autojen jälkimarkkinoinnissa: auton ostaja omaksuu mielellään infoa, joka tukee hänen mielikuvaansa oikeasta valinnasta: näin tuetaan sinänsä irrationaalista merkkiuskollisuutta.
Kyky kaunistella olosuhteita itselleen on siis ollut tärkeänä apuna, kun ihmiset ovat ottaneet lusikan ns. kauniiseen käteen, ja alkaneet opetella elämään ehkä hiukan suboptimaalisten valintojensa kanssa. "Toi pitkä lumikausi kyllä koettelee..mutta pystytäänhän sitten hangella hiihtämään hirviä kiinni"; "Vehnät kuoli täällä talveen, mutta noi laihosta jäljelle jääneet rukiit tuottaakin eloa - ja pystyy niitäki syömään, kun taikinan hapattaa"...
Ominaisuus toimii tiettyihin rajoihin asti, ja sittenkin vain yhdessä terveen järjen mukaisen kritiikin kanssa: on kohtuullista selittää peruuttamaton vahinko parhain päin, mutta lisävahingon tahallisen tekemisen perusteleminen vaatii tältä geeniltä erityistä aktiivisuutta. Toki tällainenkin menettely tulee tavallaan helpommaksi ja ymmärrettävämmäksi, jos se vahinko ei satu välittömästi itseen. Marie Antoinetten kerrotaan kysyneen hovimiehiltä, mitä ulkopuolella mölisevä kansanjoukko oikein huusi. -Valittavat, että heillä ei enää ole leipää. Mihin Marie: "Ei ole leipää? Miksi eivät sitten syö vaikka leivoksia?" (tarinaa on kaiketi sovitettu useampiinkin Ranskan kuningattariin, minulla ei ole aavistustakaan, mikä niistä on se "oikea").
Terv. Achtung
Tervehdys Lemminkäiselle, Taisteluvälineupseerille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaLemminkäinen: Et ole ainoa joka tätä ihmettelee. Tauti on tiedossa ja lääkekin tarjolla mutta ei vaan kelpaa. Ehkä tuo on sitä hallintolampan nöyryyttä.
Tvälups: Lisätään tuohon se, että suomalainen valtamedia manipuloi pressanvaaleja täsmälleen samalla lailla kuin venäläinen media omaansa.
Achtung: Varmaan jostain tuollaisesta on kysymys, mutta tämä viime aikoina ilmennyt vaatimus kollektiiviseen itsetuhoon on kyllä jotain uutta ja käsittämätöntä.