Reunansyrjässä,
joskus tuonnempana, aamuvarhaisella
Erään
reunansyrjäläisen omakotitalon pihassa kaikui pikkulintujen laulama jokavuotinen höyhenikkään lemmen ja uuden
elämän innokas konsertti joka olisi saanut sokeankin hoksaamaan että taidetaan
elää toukokuun jälkipuoliskoa. Tuohon konserttiin jota säestivät talon
yläpuolella kohti pohjoista lentävät hanhiparvet ja auringon verhonraosta
makuuhuoneeseen heittämään kirkkaaseen valoviiruun heräsivät myös
kuuttakymmentä lähestyvä aviopari, Eino ja Liisa Juvonen. Herätessään molemmat
ajattelivat iän myötä jäykistynyttä vartaloaan venytellessään että vanhaa
dieseliä tarttee hehkuttaa ennen käynnistystä toisin kuin uutta bensakonetta
mutta eihän heillä toisaalta ollut varsinainen kiire minnekään.
Eino
nousi ensin, sanoen Liisalle sen mikä oli sanottu jo niin monena aamuna että
venyttele sinä vielä vähän, niin minä laittelen tulet päälle ja kahvit
kiehumaan. Keittiössä sijaitseva liesi oli vanha Högforsin rautainen liesi
johon Eino alkoi viritellä tulia. Hänellä oli keittiön nurkassa valmiiksi
telineellinen puita ja nurkassa oli laatikko johon oltiin tehty valmiiksi sytykkeitä
ja revitty kuivaa tuohta. Tuli syttyi helposti ja liesi alkoi laulaa jatkuvasti
muuttuvaa mutta silti aina samassa teemassa kulkevaa rätinän ja huminan
lauluaan joka miellytti paikallisia ihmisiä jokaisessa talossa näillä
selkosilla. Laulu tiesi lämpöä ja lämpö tiesi puolestaan elämää. Ennen rautaista
liettä keittiössä oli ollut tavallinen sähköuuni mutta se oltiin viety
ulkorakennukseen tarpeettomana jo aikaa sitten. Sähkönjakeluhan näille maille
oli loppunut jo kolmisen vuotta takaperin.
Juvoset
olivat olleet aikanaan hajulla tilanteesta ja muutettuaan Radanvarsikaupungista
tänne Reunansyrjään he olivat todenneet, että heidän ostamansa talo oli muuten
oikein heidän näköisensä mutta edelliset omistajat olivat olleet turhan
optimistisia ja luottaneet pelkkään öljylämmitykseen. Sen lisäksi talossa ei
ollut muuta varalämpöä kuin puulämmitteinen sauna. Nopeassa tahdissa taloon
hankittiin sekä nyt itsekseen lauleleva liesi että olohuoneen puolelle Porin
Matti.
Pari
vuotta muuton jälkeen se odotettu ja ennustettava sitten tapahtui. Lähinnä
maakunnan asemassa oleva Suomen valtio möi koko sähköinfransa ylikansalliselle
Intergrid-yhtymälle käyttäen varsin alihintaan tehdystä kaupasta iskulausetta
”osa suurempaa, osa toimivampaa, osa varmempaa”. Tavallinen suomalainen
kuluttaja oli jo aikaa sitten oppinut että varmaa oli vain sähkön hinnan ja
ennen kaikkea sähkönsiirtomaksujen kohoaminen mutta tällä kertaa pirunviulu soi
ihmisten akkunoiden alla entistäkin epävireisemmin sillä Intergrid jakoi maan
kahteen sähkönsiirtoluokkaan. Ensimmäinen luokka koski keskustaajamia ja
sielläkin sekä sähkön hinta että siirtomaksut nousivat reippaasti. Kun ei ollut
kilpailua, saattoi markkinat hinnoitella miten lystäsi ja Intergrid kyllä
lystäsi. Se oli kansainvälinen pörssifirma jonka tehtävänä oli vain tahkota
sijoittajilleen mahdollisimman suuren määrän rahaa. Se ei tuntenut isänmaata,
valtiota eikä kansalaisia.
Kakkosluokka
koskikin sitten haja-asutusalueita ja se kirpaisi Reunansyrjääkin tosi pahasti.
Sekä sähkön hinta että siirtomaksu nousivat jo itsessään kipukynnyksen yli ja
lisänä – kamelin selän katkaisevana paksuna pöllinä – oli erillinen
linjanhuoltomaksu. Reunansyrjässä kokoonnuttiin tyhjentyneelle koululle,
laskettiin lukuja sekä jonoon laitettuja pennejä ja todettiin että no can do.
Raha ei kerta kaikkiaan riitä koko kylän sähköissä pitämiseen. Päätettiin
perustaa sähköosuuskunta joka yhteisvastuullisesti kustansi sähkölinjan
ylläpidon kylän ydinkeskustaan, toisin sanoen kyläkauppaan, vanhaan
apteekkirakennukseen sekä vanhaan seurakuntataloon jossa toimi kylän yhteinen
lihan- ja kalankäsittely- sekä säilömiskeskus. Siihen pisteeseen loppuikin
sitten valo Reunansyrjässä ja siirryttiin Pimeille Maille. Termi oli tullut
hyvin nopeasti käyttöön ympäri Suomen ja sitä ei tarvinnut selittää edes
yksinkertaisille. Katuvalot olivat kadonneet jo aikaisemmin koska
Radanvarsikaupunki – johon Reunansyrjäkin oli jo pitkään kuulunut – ei enää
kustantanut syrjäseudun katuvalaistusta ja nyt sähkövalo muuttui harvinaiseksi
yksityisasunnoissakin. Niin öljy- kuin valopetroolilamput olivat palanneet. Välttämätön
mylly saatiin toimimaan läheisessä Jätkimänjoessa talkootyönä. Lupia ei kyselty
miltään elinkeinoasiamieheltä. Niitten aika oli ohi.
Koska
hyvin moni reunansyrjäläinen oli perusturvalla elävä pitkäaikaistyötön, otti
tämä järjestely lompakolle kovasti kipeää, mutta raha maksettiin mutisematta. Nuo
muutamat paikat olivat elintärkeitä ja ne oli pakko pitää toiminnassa. Ilman
tuota kaupalle tulevaa sähkölinjaa täällä siirryttäisiin suoraan 1800-luvulle.
Tilanne aiheutti toimenpiteitä myös Juvosilla joilla oli vielä jonkun verran
säästöjä jäljellä. Katolle asennettiin aurinkopaneelit ja taloon hankittiin
aggregaatti. Selvää oli, että normaali sähkönkäyttö jäisi murto-osaan
entisestään. Myös öljylämmityksestä oli aika luopua ja siirtyä pelkkään
puulämmitykseen.
Myös
Juvoset olivat olleet useamman vuoden työttömänä. Liisa oli ollut
kouluterveydenhoitaja Naakkamossa mutta kun suomalainen terveysjärjestelmä,
vanhustenhoito ja valtaosa sosiaalipalveluksista SOTE 3-uudistuksen myötä
yksityistettiin ja myytiin
kokonaisuudessaan ylikansalliselle MEDECO-suuryritykselle se tiesi Liisan
töitten loppumista. Kouluterveydenhoitajista luovuttiin tarpeettomaksi ja ennen
kaikkea tuottamattomaksi määriteltyinä kokonaan ja Naakkamon terveysaseman
toiminta siirrettiin kokonaan Radanvarsikaupunkiin. Se tiesi samalla
lähtöpasseja monelle yli-ikäiselle terveysalan ammattilaiselle. Tässä
tapauksessa kävi ilmi, että yli-ikäisyyden raja oli 43 vuotta joten jo yli
viisikymppinen Liisa saattoi todeta että työura oli sitten tässä ja edessä oli
se Rokan aikanaan sanoma muruloihe kerruu.
Samoin
loppuivat työt Einolta joka oli ollut pitkään toiminut ohjaajana Naakkamon
nuorisokodissa. MEDECOn alaisuuteen siirtynyt laitos muutti toimialaansa ja
alkoi toimia nuoreksi määriteltyjen eli alle kolmekymppisten
turvapaikanhakijoiden – tai turvapaikkasiirtolaisten niin kuin termi oli jo
jonkun aikaa kuulunut – asumis- ja tukikeskuksena. Samalla vaihtui laitoksen
pitkäaikainen johtaja nuoreen, vähän päälle kolmekymppiseen lipevään
yliopistosälliin. Eino oli marssinut miehen, tai lähinnä nulikan toimistoon ja
todennut että ole ystävällinen ja irtisano minut tuotannollis- taloudellisista
syistä. Että säästyn sentään karenssilta. Minä nimittäin en ensimmäistäkään
karvarannetta ala hyysäämään ja en minä puhu englantiakaan. Ainakaan tässä
nimenomaisessa tapauksessa. Joku raja se on pitkäaikaisella kusitolpallakin. Ja
se raja on tässä.
Itseään
täynnä olevan uunituoreen johtajan – joka ei ollut eläissään tehnyt päivääkään
varsinaisia töitä lastensuojelulaitoksissa – asennetta ei voinut pitää millään
muotoa rakentavana ja hänen todettuaan Einon vanhan ajan dinosaurukseksi
jollaisia ei olisi pitänyt koskaan ollakaan ja itse asiassa vasta sen jälkeen alettuaan
kunnolla vittuilla oli Eino tuumannut itsekseen että voihan sen työuransa
tietysti lopettaa tälläkin tavalla ja veistänyt tuota jätkänkuvatusta turpaan.
Johtajan uinuessa avustettua viattoman unta oli Eino käynyt hakemassa osastolta
vähät tavaransa, palannut takaisin, odottanut että nilkki herää ja sen jälkeen heittänyt
avaimet hänen päälleen todeten että irtisanoutumisaika alkoi ja loppui juuri
nyt ja jos vippareita tarttet niin mulle on suhteellisen turha soitella.
Eino
oli onneksi tajunnut pamauttaa miestä otsalohkoon. Leukaan lyömällä jälki olisi
ollut huomattavasti pahempaa ja nyt Eino selvisi kolmen kuukauden istumisella.
Lusiessaan Eino tuumi että tässähän se karenssiaikakin meni mukavasti ja ilmainen
ruokakin tarjoillaan. Vankilan kuntosalistakin oli hyötyä sillä ruumiillisen
työn määrä tulisi jatkossa kasvamaan jokapäiväisessä elämässä. Sinänsä Eino ei
oikein ymmärtänyt miksi ammatti- ja taparikolliset saivat pumpata itsensä
lihaskimpuiksi vankilassa. Pitsinnypläys olisi ollut sopivampi harrastus.
Einon
palattua vankilasta siviiliin oli pariskunta aloittanut pitkäaikaistyöttömän
elämän. Selvää oli, että muuta varsinaista tuloa heillä ei enää olisi kuin pieni
peruspäiväraha. Eläkettä he saisivat aikanaan jos sinne saakka eläisivät mutta
sekään ei kovin suuresti nostaisi elintasoa. Sillä eläkeläinen miellettiin
turhaksi kustannukseksi ja nykyisellä Suomella ei ollut varaa maksaa sellaisia
eläkkeitä kuin aikanaan. Olihan sillä muita, kansainvälisempiä ja humanistisempia
prioriteetteja. Tilanne oli samanlainen hyvin monella Pimeillä Mailla asuvilla. Oikeastaan
ainoa julkisen infran muoto täällä oli toimivat nettiyhteydet. EU:ssa oltiin
luovuttu käteisestä rahasta ja hallinto jopa ymmärsi että ihmisillä ei ollut
oikein mahdollisuutta käydä hakemassa avustustaan lähimmästä pankista joka
saattoi sijaita sadan kilometrin päässä. Langaton netti pidettiin siis
toiminnassa, pienet digiroposet siirtyivät verkossa ja pitivät piruparat
hengissä.
Onneksi
Juvosten talo oli velaton ja loput säästöt oltiin älytty pikkuhiljaa vaihtaa
käyttökelpoisiksi paperidollareiksi josta oli tullut Suomeenkin kakkosvaluutta.
Hallinto oli aikansa miettinyt, että kiellettäisiinkö dollareitten tuonti ja
vaihtaminen maassa kokonaan mutta oli tajunnut sitten että eihän se ollut
onnistunut edes Neuvostoliitossa. Tilanne Juvosillakin asettui uomilleen.
Pienellä päivärahalla ostettiin peruselintarvikkeita Reunansyrjän kyläkaupasta.
Lähinnä omassa kylässä valmistettuja liha- ja kalasäilykkeitä, makaroonia,
riisiä, leipää, ryynejä, voita, kahvia ja maitoa. Perunat, porkkanat ja herneet
saatiin omasta pihasta josta melkoinen osa oltiin kuokittu viljeltäväksi.
Hedelmiä ei tarvinnut ostaa, siitä pitivät huolen omat omenapuut sekä karviais-
ja viinimarjapensaat. Talon ympäristössä oli myös hyviä marja- ja sienimaita ja
eihän työttömällä ollut muuta kuin aikaa. Marjareissuilla Einolla oli aina
haulikko mukana. Metsästysajoista ei Pimeillä Mailla enää piitattu ja joku
rusakko saattoi tulla aina hollille. Oravankin liha oli ihan syötävää.
Kyläkaupassa
puolestaan maksettiin digieuroilla. Se olikin ainoa paikka jossa euroista oli
mitään hyötyä. Pienistäkin päivärahoista yritettiin säästää aina hieman jotta
niitä voitaisiin vaihtaa tietyin aikavälein paperidollareiksi. Dollareilla
hankittiin kaikki tarvittava ylimääräinen. Lisäksi valuuttana toimivat
työsuoritteet joilla palveluksia vaihdettiin palveluksiin ja tavaroita
tavaroihin. Samanlainen blat-systeemi niin kuin aikanaan Neuvostoliitossa.
Yhtälailla Radanvarsikaupungista muuttaneet Juvosten hyvät perhetuttavat avopari
Maarit Kuusinen ja Johannes Saastamoinen pitivät verkossa yllä Reunansyrjän
blat-pörssiä joissa saattoi vaivatta selvittää sekä työsuoritteitten kysynnän
että tarjonnan. He saivat toiminnan ylläpitämisestä palkaksi sekä dollareita
että työsuoritteita.
Liesi
oli lämmennyt ja Liisa keitteli kahvia. Eino otti jääkaapista voita sulamaan ja
meni sitten silittämään Liisan hiuksia saaden vastaukseksi halauksen. Juvoset
olivat jo aikaa sitten oppineet että luksus oli elämän pienissä asioissa. Niin
kuin aamuisessa halauksessa ja hymyssä. Aamiaisena oli ruisleipää, voita ja
kuivattua hirvenlihaa. Nyt elettiin jo sen verran valoisaa aikaa, että
aurinkokennojen virta riitti hyvin jääkaapin käyttöön. Talvella jääkaappina
toimi autotalli jota oli vuorattu sen verran, ettei lämpö siellä mennyt
pahemmin pakkaselle muuta kuin aivan sydäntalvella.
Aggregaattia
ei jääkaapin vuoksi käytetty vaan se säästettiin jäljellä oleviin harvoihin mukavuuksiin
eli sähköiseen vesipumppuun jota käytettiin pesukoneessa ja lämminvesiboileriin
jonka avulla otettiin silloin tällöin saunassa lämpimät suihkut. Pääosin kyllä
peseydyttiin vatipesulla mutta pieni ylellisyys oli joskus paikallaan. Toki
talon omassa kaivossa oli myös käsipumppu. Talon poistovesijärjestelmä ei ollut
varmasti enää nykysäännösten mukainen mutta eihän täällä toisaalta ollut käynyt
enää aikoihin niin tarkastajaa kuin jäteautoakaan. Sisä-wc oli ollut jo pitkään
varastona ja ulkorakennuksen viereen oltiin rakennettu mukava ulkohuussi.
Aggregaatti
oltiin viritelty niin, että se toimi likimain kaikella mahdollisella
polttoaineella. Virittely oltiin tehty paikallisten poppamiesten toimesta.
Poppamies oli uusvanha ammattinimike joskaan se ei nykyisin tarkoittanut
noitarummun paukuttelua vaan poppamiehet olivat neuvokkaita mekaanikkoja jotka
korjaustöitten lisäksi muunsivat erilaisia koneita toimimaan kaikella
mahdollisella palavalla. Olihan Reunansyrjässäkin jo – erityisesti jäljellä
olevilla ja paikallisille hyvin tärkeillä – maa- ja karjatiloilla useita
häkäpöntöillä toimivia aggregaatteja. Korjaamot olivat pitkään olleet pelkkiä osanvaihtopaikkoja mutta nyt
nyrkkipajaosaaminen oli noussut taas arvoonsa.
Pariskunta
viimeisteli aamiaisensa ja laittoi astiat likoamaan kuuman lieden kulmalla
olevaan ämpäriin. Olisi sitten helpompi pestä sitten myöhemmin. Eino väänsi
sätkän itse kasvattamastaan kessusta, otti olalleen eteisessä naulassa
roikkuvan pienoiskiväärin ja läksi ulos tupakoimaan. Pienoiskivääri oli Einolla
mukanaan aina kun hän liikkui pihalla. Ei siksi että Juvoset olisivat tunteneet
olonsa erityisen turvattomaksi vaan siksi että pihalla liikkui varsin usein
sekä rusakoita että kyyhkysiä. Pimeillä Mailla ei metsästysajoista oltu enää
aikoihin välitetty eikä täällä toisaalta virkavalta käynyt koskaan sitä vahtimassa.
Sillä oli kaupunkien no go-zoneissa ihan tarpeeksi tekemistä muutenkin.
Sauhuja
vedellessään Eino tarkkaili ympäristöään mutta tällä kertaa ei näkynyt muuta
kuin lukematon määrä pikkulintuja. Haulikko olisi tietysti aina varmempi ase
uusperinteisessä pihametsästyksessä mutta pienoiskiväärin patruunat olivat
halpoja, ampumaetäisyydet lyhyet ja Eino oli erinomainen ampuja. Toissapäivänä
pihan poikki kulkenut rusakko oli viimeisimpänä todistanut sen. Loikkiessaan se
kuuli Einon huutavan ”huomenta” ja pysähtyi hetkeksi ihmettelemään ääntä niin
kuin monella sen lajitoverillakin oli kohtalokkaana tapana tehdä. Ihmettely
loppui lyhyeen kun rusakon pään läpi meni pienoiskiväärin luoti ja nyt se oli
riippumassa talon kellarissa. Rusakko oli mukavan kokoinen ja siitä saataisiin hyvät
annokset maukasta lihaa.
Poltettuaan
kessunsa Eino lähti ulkohuussiin kuittaamaan eilisen aterian. Lämpimässä
kevätaamussa istunto oli jo ihan mukava sessio, tosin styroksinen huussinrengas
piti huolen ettei ahteri jäätynyt istunnolla talvellakaan. Yksi parhaimpia
nykyajan keksintöjä. Niin Juvoset kuin hyvin moni muu huusholli Reunansyrjässä
oli ahkera erilaisten vihreitten-, ilmasto-, ihmisoikeus- ja
tasa-arvojärjestöjen ilmaisjakelulehtien tilaaja. Niitä käytettiin
huussipaperina. Kerran viikossa talkootyönä Naakkamosta kaupalle haettu posti
sisälsi näitä lehtiä hyvinkin pari paalia ja jokainen haki omansa. Kyläkaupassa
ei ollut enää myynnissä wc-paperia sillä se nähtiin nykyisin aivan liian
kalliiksi perseen pyyhkimiseen. Kaupalla tavattiin todeta myös – uutta
ilmaisjakelusatsia odotellessa – että kansakunnan rappio alkaa persereiän
hellimisestä.
Liisa
meni puolestaan huusiin ja Eino alkoi katsella kulkupelien kuntoa. Autoa heillä
ei ollut enää vuosiin vaan molempien autot oltiin myyty pois ja hankittu
tilalle mönkijä ja moottorikelkka joitten polttoainejärjestelmän olivat
paikalliset poppamiehet myös viritelleet. Auto kun tarvitsi toimiakseen ajettavan
tien ja koko Suomen tieverkko oltiin myyty ylikansalliselle EuroBahnWerke
GmbH:lle joka otti valtaväylillä kovaa tienkäyttömaksua ja jätti syrjäseutujen
maantiet oman onnensa nojaan. Routa tietenkin söi ja kosteus raiskasi mutta
eiväthän tiet sinänsä hetkessä käyttökelvottomiksi muuttuneet joten varsinkin
mönkijöillä ja nelivedoilla niitä pitkin kyllä kulki.
Ongelman
tuotti tietenkin talvi. Reunansyrjässäkin tuli talvisin puoli metriä lunta eikä
yhteisellä talkootoiminnalla ollut mitään mahdollisuuksia pitää kaikkia teitä
auki. Naakkamon suunnasta EuroBahnWerke aurasi tietä noin viisi kilometriä
Reunansyrjään päin. Toki se olisi aurannut pidemmällekin mutta maksu oli sen
verran törkeä ettei siihen suostuttu eikä edes kyetty ja yhteisen tienhoito-osuuskunnan toimesta tie
pidettiin auki kyläkaupalle saakka. Se oli välttämätöntä että kyläkauppa saisi
tarvittavat kuormat. Joskus, mutta hyvin harvoin EuroBahnWerke aurasi tietä
pidemmällekin mutta vain silloin jos alueella oltiin tekemässä hakkuita. Hakkuutkin
olivat vähentyneet sillä Naakkamon paperitehdas oli suljettu ja suomalaisen
paperitoiminnan ostanut ylikansallinen JunkPulp inc oli alkanut aina enemmän
käyttää ulkomailta tuotua eukalyptusta sellun valmistuksessa. Samalla kun se
lopetti suomalaisia paperitehtaita ja siirsi toimintaansa muualle. Saaden
aikaan taas lisää suomalaisia pitkäaikaistyöttömiä.
Teitten
puuttuessa niin Juvoset kuin monet muutkin hoitivat talvisin kauppareissunsa
moottorikelkalla. Lisäksi kelkka oli käytännöllinen polttopuuvarkauksissa.
Paikalliset maanomistajat olivat toki antaneet luvan käydä keräämässä
latvuspuut ja muu ylimääräinen omilta mailtaan mutta JunkPulpin mailla ei lupaa
kyselty. Toimintatapana oli että ajettiin kelkalla kyseisen firman maille,
kaadettiin sopiva puu, mielellään koivu mutta muitakaan ei nirsoiltu,
pätkittiin se paikalla, ajettiin sopivina kuormina kotiin ja alettiin
pilkkomaan. Minkäänlaista valvontaa ei JunkPulpin mailla ollut varsinkaan
talvella koska auraamattomat tiet estivät senkin. Moraalista ongelmaa asiassa
ei oltu aikoihin nähty. Ihmiset joilta oltiin varastettu lähes kaikki eivät
nähneet pienessä pöllivarkaudessa muuta kuin kohtuullista takaisinmaksua.
Samoin sähkönjakelun katkettua niin tolpat kuin kaapelit oli viety ennen kuin
Intergrid ehti purkaa ne. Kyllä niille aina käyttöä löytyi.
No
niin, aamutoimet oli tehty ja mönkkäri käynnistetty. Eino lähtisi käymään
kaupalla ja Liisa puolestaan töihin. No, tavallaan. Hän meni avustamaan kaupan
vieressä olevassa vanhassa apteekkirakennuksessa sekä asuvaa että
työskentelevää lääkäripariskuntaa. Molemmat olivat yli viisikymppisiä, mies oli
yleislääkäri ja nainen sisätautilääkäri. He olivat yksi Reunansyrjän välttämättömistä
elämänlangoista jotka pitivät paikan hengissä ja heitä varten oli perustettu
oma osuuskuntansa johon jokainen paikallinen asukas osallistui mielellään.
Tietäen, että vaihtoehtoa ei ollut.
Tällaisia
yksityisiä ja pelkillä almuilla toimivia lääkäripisteitä tai ”välskäriasemia”
oli pystytetty Pimeille Maille varsin tiheään. Vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut,
sillä sairaalainfraa hallussaan pitävä ja suurissa asutuskeskuksissa toimiva MEDECO
toimi puhtaasti vakuutuspohjalta. Jos ei ollut vakuutusta, ei ollut hoitoakaan.
Jos ihmisellä oli kakkostyypin vakuutus, hän sai avun perusterveydenhoidossa,
onnettomuuksissa ja äkillisissä sairaskohtauksissa niin kuin esimerkiksi
umpisuolen tulehduksessa. Ykköstyypin vakuutus kattoi sitten kaiken
sairaanhoidon syöpähoidoista vanhuspalveluihin. Tavalliselle
pitkäaikaistyöttömälle kakkostyypinkin vakuutus oli liian kallis ja oli muutenkin
epäselvää ehtisikö ihminen edes ehtiä Radanvarsikaupunkiin tarvittavassa
ajassa. Siellä oli ainoa maakunnan MEDECO-asema.
Nämä
lääkärit, jotka olivat muuttaneet Reunansyrjään Helsingistä kyllästyttyään
”siihen saatanan keskitysleirin portinvartijan rooliin” niin kuin he totesivat
eivät saaneet työstään muuta palkkaa kuin asunnon ja yhteisvastuulla tarjotun
muonituksen sekä erilaisia suoritteita. Välskäriosuuskunnan varsinainen
rahallinen tuotto meni kokonaan välskäriaseman pyörittämiseen. Pariskunta
pärjäsi sinänsä olosuhteisiin nähden kohtuullisesti sillä he olivat myyneet
Helsingin asuntonsa, vaihtaneet myyntihinnan paperidollareiksi ja he saivat
asua apteekkirakennuksen yläkerrassa ilmaiseksi.
Mutta
apua hekin työssään tarvitsivat joten Liisa sekä pari muuta jonkunlaisen alan
koulutuksen saanutta auttoivat parhaansa mukaan ja saivat samalla lääkäreiltä
koulutusta työn ohessa. Virallisia papereita ei täällä kyselty eikä niistä
piitattu. Vain osaamisella oli merkitystä. Hallinto hyväksyi toiminnan sillä
sehän ei aiheuttanut sille kustannuksia joten se saattoi sanoa, että
haja-asutusalueen lääkinnälliset asiat olivat edes jotenkuten kunnossa. Ilman
hallinnon apua ehkä mutta kumminkin. Olihan ihmisillä mahdollisuus hankkia
itselleen maksullinen sairausvakuutus. Jos he eivät sitä halunneet tehdä, niin
ei kai se hallinnon vika ollut.
Liisasta
oli pikku hiljaa kehittynyt ihan pätevä niin yleis- kuin kirurginen
sairaanhoitaja. Pakko on hyvä kannustin ja apteekin rakennuksessa oli pieni
leikkaustila joka lääkärin mukaan vastasi suurinpiirtein sodan ajan
kenttäsairaalaa. Muuta ei ollut tarjolla. Mutta se oli todellakin tyhjää
parempi. Lisäksi tiloissa oli lääkevarasto jossa oli anestesia- ja särkylääkkeitä sekä antibiootteja.
Mainittavaa oli, että mielialalääkkeitä ei ollut ollenkaan. Niitä ei tarvittu.
Askeettiset olosuhteet ja ponnistelun tarve olivat saaneet aikaan sen, että
Pimeillä Mailla ei esiintynyt ollenkaan psykosomaattisia sairauksia ja vielä
joskus aikaisemmin niin yleistä masennusta.
Luonnollisesti
niin tällä kuin muillakin Pimeitten Maitten välskäriasemalla oli tarjolla myös
se ikävä ja lopullinen palvelu. Se suoritettiin ihmisten kotona. Oli tauteja,
joita ei voinut hoitaa. Sana lopettaminen kuulosti sellaisten ihmisten jotka
vielä vajaa kymmenen vuotta sitten olivat saaneet apua kaikkiin vaivoihinsa
aina loppuun saakka hirvittävältä mutta tosiasia oli että esimerkiksi pitkälle
edennyttä haimasyöpää sairastavaa potilasta ei voitu täällä parantaa,
vakuutuksettomana MEDECO ei ottanut häntä hoidettavakseen, Panacodia ja
morfiinia oli vain rajoitetusti ja tuskien pitkittäminen oli enää pelkkää
kidutusta.
Lääkäripariskunta
oli todennut, että pyöveleiksi he eivät suostu rupeamaan, mutta he nukuttivat
potilaan – joka oli suostunut toimenpiteeseen – ja joko sukulaiset tai läheiset
suorittivat hänelle sen viimeisen palveluksen. Jos heillä ei ollut tarpeellisia
välineitä, niin lääkärit lainasivat omaa .357 Magnum-revolveriaan. Elämä
nykyisessä Suomessa oli muuttunut raa´aksi ja raadolliseksi ja ihmiset
olivat oppineet ottamaan kuoleman ehkä
paljon luonnollisemmin kuin ajan myötä haipuneessa hyvinvointi-Suomessa oltiin
osattu tehdä.
Eino
löi mönkijään peräkärryn kiinni, pariskunta hyppäsi kyytiin ja lähti kohti
viiden kilometrin päässä sijaitsevaa pientä kyläkeskusta. Matkalla heitä
vastaan tuli mönkkärillään tuttu mies joka morjesti pariskuntaa. Hän oli
kuusikymppinen Tuomas Högkö, mainio rock´n´roll-mies joka oli ollut aikaisemmin
leipuri Radanvarsikaupungissa. Hänen ja hänen vaimonsa lapset olivat jo lähteneet
maailmalle ja kun heidän omakotitalonsa läheisyydessä sijaitsevalle
kerrostaloalueelle alettiin sijoittaa ihmisiä joita pidettiin
radanvarsikaupunkilaistenkin kansainvälisenä velvollisuutena olivat Högköt
myyneet talonsa törkeään alihintaan, hankkineet tyhjillään olleen
rintamamiestalon Reunansyrjästä melko läheltä Juvosia ja tuumivat että pitäkää
monikuristava tunkkinne. Luonnollisesti ainoa instanssi joka suostui ostamaan
Högköjen talon oli Radanvarsikaupunki itse ja tiedon mukaan heidän talossaan
asusteli nykyisin kaupungin kustannuksella etnisesti edistyksellinen suurperhe
joka valitti jatkuvasti tilan puutetta, liian vähäisiä mukavuuksia ja vaati
suurempaa ja parempaa asuntoa.
Tuomas
oli ollut leipuri ja hän leipoi talonsa leivinuunissa jatkuvasti maukasta
ruisleipää työsuoritteita vastaan. Mutta pääosan suoritteistaan ja dollareista
hän sai rock´n´roll-taustastaan sillä hän oli itseoppinut nero kaikenlaisten
elektronisten vehkeitten kanssa ja korjaushommissaan hän osasi tehdä
mahdottomasta mahdollisen. Puolta vuotta aikaisemmin hän oli korjannut Einonkin
vanhan kännykän. Näköjään Tuomaksen mönkkärin peräkärryssä oli tälläkin
hetkellä paketti jostain elektroniikkaliikkeestä. Tuomaksen vaimo tienasi
suoritteita erilaisilla ompelu- ja vaatteitten korjaustöillä.
Tänään
oli postipäivä ja se oli pääsyy siihen, miksi Einokin kävi kyläkaupalla. Mitään
Juvoset eivät varsinaisesti olleet tilanneet mutta pitihän ilmaisjakelulehdet
käydä hakemassa että oli jotain johon sai perseensä pyyhittyä. Kaupalla joku
ulkopuolinen olisi ihmetellyt ja tuuminut että ihmiset näyttävät varsin
sotilaallisilta. Se johtui siitä, että Pimeillä Mailla käytettiin varsin
ahkerasti suurfirmaksi kasvaneen – ja kotimaisena sellaisena pysyneen –
Varustelekan postimyyntipalveluksia. Eri maitten armeijojen ylijäämäkamppeet
olivat halpoja, mukavia ja kestäviä. Niin miehille kuin naisille. Käytännöllisiä
vaatteita kaivattiin, keimailu jäi makuuhuoneisiin ja sen saattoi tehdä oikein
hyvin ilman vaatteitakin.
Reunansyrjän
yhteinen talkoopostinkuljetus alkoi jakaa tullutta postia. Jaahah… siinä oli
Juvosten postipaketti. Osoitehan kaikissa lähetyksissä oli sama eli
Reunansyrjän postiosuuskunta, Kylämarket, Reunansyrjäntie 14, Reunansyrjä.
Katsotaas… Vihreä Valinta… Minä Myös Ja Nimenomaan Minä – alas naisten
alistaminen… Ilmastomuutossanomat… Takku-uutiset… Demokraattinen
Naisvaihtoehto… Sukumoniosanomat ja vielä Viralliset Anarkistisanomat. Nykyinen
hallintohan tuki tällaisia julkaisuja rahallisesti, varsinkin sen jälkeen kun
jo 40 prosentin kannatuksen saaneet perussuomalaiset oltiin julistettu
laittomaksi ja muut valtapuolueet yhdistyivät Federalistis-Feministiseksi
Yleisliitoksi. Ehkä tuo lehdistötuki oli ainoa asia joka vallitsevassa tilanteessa
oli hyvä. Saatiinhan sentään ilmaiseksi jotain, jolla pyyhkiä huusissa hanurinsa.
Kaupalta
Juvoset hankivat ilmaisen huussipaperin lisäksi hieman kauraryynejä sekä kahvia
ja maitoa jota kauppias lorotti säiliöstä Einon mukanaan tuomaan parin litran
muovikanisteriin. Pastöroitu ja homogenoitu maito oli jotain, josta
kerrottaisiin joskus satuja. Tämä maito oli aitoa tavaraa. Liisa meni tämän
jälkeen tien toisella puolella sijaitsevalle välskäriasemalle. Hänen hukinsa
kestäisi pari vuorokautta. Kun kyseessä ei ollut suursairaala niin saihan
siellä nukkuakin välillä. Pariskunta halasi ja suuteli. Hellyydenosoitukset,
julkisetkin sellaiset olivat jostain kumman syystä yleistyneet Pimeillä Mailla.
Ehkä se oli merkki siitä, että ei täällä periksi annettu, vaikka heitä
tiedettiin varsinkin yliopistokaupungeissa kutsuttavan nimellä ”kurjat”.
Liisa
aloitti päivystyshukinsa ja Eino ajeli mönkijällään kotiin. Koska Liisa oli kouluterveydenhoitaja
– ja nykyisin käytännössä kirurginen sairaanhoitaja – hänellä oli
reunansyrjäläisille välttämättömiä taitoja. Einon kohdalla oli toisin. Hän oli
kieltämättä varsin kätevä mies mutta kaupungista muuttaneena ja sosiaalialan
ammattilaisena hänellä ei ollut tarjota mitään, mitä reunansyrjäläiset eivät
olisi osanneet häntä paremmin. Mutta älykkäänä miehenä hän oli ennakoinut
tilanteen ja hankkinut kaksi tarvittavaa erityistaitoa.
Ensimmäinen
oli hänen eräällä tuntemallaan metallimiehellä teettämä pontikkapannu. Eino oli
opetellut pontikankeiton salat ja tuuminut että hän opettelee tekemään kunnon
keittoa eikä mitään pohjaanpalanutta korpirojua. Näin ollen hänen tuotannolleen
oli Reunansyrjässä laaja kysyntä. Hän keitteli melko tarkalleen 80-prosenttista
tavaraa jota möi litran muovipulloissa. Niissä tyhjissä vissy- ja
limonadipulloissa joita aikanaan ostettiin ja nykyisin kierrätettiin. Lohtua
elämään tarvittiin Reunansyrjässäkin ja Eino tunnettiin paikkakunnan parhaana
tiputtelijana. Hänen pannunsa oli työhuoneessa ja välttämättömänä tulena hän
käytti eräältä karjatilalliselta saamiaan – poppamiesten virittelemän systeemin
aikaansaamia – kaasupulloja joissa oli metaania. Eino saattoi tuumia pannun
tulille viritellessään että tässä tehdään kirjaimellisesti paskasta kultaa.
Eino
oli miettinyt, että pitäisikö kehitellä toimintaa ja tehdä maustettuja viinoja
mutta oli tullut siihen johtopäätökseen että kasikymppinen raaka tavara riitti ja
asiakkaat maustoivat sitä halunsa mukaan. Itse Juvoset tykkäsivät ottaa
tuutingin maustettuna omalla puolukkamehulla. Eino teki myös olutta, mutta sen
hän valmisti vain omaan käyttöönsä. Volyymi ei kerta kaikkiaan riittänyt muuhun
ja saunassa nautittu kylmä olut oli asioita joista hän ei luopuisi jos siihen
vaan jonkunlainen mahdollisuus olisi. Edellisenä syksynä hän oli nauttinut
saunaolutta poikansa Pentin kanssa. Pentti oli kolmekymppinen Riihimäellä asuva
rakennusmestari ja hän oli tullut tapaamaan vanhempiaan. Saunatauolla Pentti
oli Einon hyvää olutta maistellessaan tuuminut:
-
Tiedäkkös isä, tää maa tai maakuntahan tää on, on menossa ihan vituilleen.
Noissa rakennushommissa sen huomaa. Minä olen tällä hetkellä rakentamassa
viiden viiva kuuden neliön kuutioasuntokomplekseja joihin pitkäaikaistyöttömiä
tullaan väkisin siirtämään. On kuulemma aivan liian kallista tuhlata isoja
asuinneliöitä tuottamattomiin yksilöihin. Radanvarsikaupunkiinkin niitä ollaan
tekemässä. Ja sitä ennen minä olin rakentamassa ihan toisenlaisia kerrostaloja
Merenrantakaupunkiin. Niin luksusta kuin olla voi. Ja kaikki työntekijät piti
olla suomalaisia. Muualle kelpaakin sitten se tuontityövoima. Sinänsä senkin
määrä on vähentynyt kun meidän omien palkkojen reaaliarvo on valunut
suurinpiirtein baltialaiselle tasolle.
Eino
tiesi Merenrantakaupungin joka oli nykyisin EU-maakunta Suomen pääkaupunki. Siihen
kuului osa Helsingistä, osa Espoosta ja koko Kauniainen. Siellä asui
liittovaltion nomenklatura. Koko alue oli aidattu ja vartioitu.
Monikulttuurista levottomuutta ei siellä esiintynyt. Se jätettiin muitten
kansalaisten ristiksi.
Merenrantakaupunki
Pentti
oli jatkanut:
-
Saatana, semmosia luksusasuntoja en ole ennen rakentanut. Tietysti ylemmän
johdon asunnot ovat omakotitaloja tai paremminkin kartanoita mutta me tehtiin
kerrostaloja alemmille järjestelmän edustajille ja toimittajille. Pienin kämppä
mitä tehtiin oli kuusikymmentä neliötä. Ja ne olivat siis yhdelle ihmiselle
tarkoitettuja asuntoja. Voit uskoa että kaikki naputeltiin kohdalleen eikä
ryssänjiiriin. Ei ottanut rahasta kiinni kun dekoreerattiin, perkele.
Tuumittiin kyllä keskenämme että jätetään eristeet laittamatta ja pannaan
tilalle lappu että suvakkien perseet joutaa palella mutta kiinnihän me siitä
oltais jääty. Potkuhan siitä olis sitten tullut ja samalla työura olis
loppunut. Eikä siitä työurasta sinänsä niin väliä olisi mutta palkasta
kylläkin. Rahalle on tarvetta. Peruspäivärahalla ei pitkälle pötki.
Merenrantakaupungista
ja muutamasta muusta aidatusta ja vartioidusta nomenklaturan eliittialueesta
tiedettiin toki Pimeillä Maillakin. Ja se herätti katkeruutta. Niiltä alueilta
käsin määriteltiin pakollisia velvollisuuksia. Joita nomenklaturan alueella
asuvien ihmisten ei tarvinnut noudattaa eikä niistä edes välittää.
Utopiakaupungeiksikin noita alueita kutsuttiin. Utopian rinnalla oli etnisten
erillisalueitten dystopia. Pentti kaatoi kannusta mukiin lisää olutta ja jatkoi
kertomistaan:
-
Etnisillä erityisalueille puolestaan käydään tekemässä remonttihommia. Tai siis
jotkut käyvät. Minä en enää käy. Joskus kävin. Liian riskaabelia. Hullun touhua
suorastaan. Onhan niillä keikoilla aina mukana poliisi vai mikä perkeleen
vartiopoliisi se nykyisin on mutta eihän se mihinkään pysty kun se ei saa
oikein mitään tehdä enkä minä perkele rupea polttopulloja näillä palkoilla väistelemään.
Muutaman kerran siellä tuli käytyä. Joskus sitä porukkaa ammutaankin. Ammutaan,
jumalauta. Siellä on vesivuoto ja ne menevät korjaamaan sitä. Ja saavat
kiitokseksi väistellä luoteja. Minä en mene sinne enää muuta kuin korkeintaan
räjäyttämään jos siihen hommaan pyydetään ja annetaan vaikka konepistooli
mukaan niin mielelläni menenkin. Mutta vielä tällä hetkellä siellä on tilanne
sellainen että rikastaja särkee vessanpönttönsä, sitten kun putkimies tulisi
sitä korjaamaan se heittelee putkimiestä kivillä ja sen jälkeen rääkyy että
helvetti kun kukaan ei korjaa hänen vessanpönttöään. Miten tää touhu
laskettiinkaan tällaiseksi?
Pentti
oli saanut mukaansa Riihimäelle muutaman pullon kirkasta eli Lauluviljan
Tarinaa jolla nimellä Eino kutsui tuotettaan. Lisäksi hän sai muutaman massin
kessua. Erään maanviljelijän kanssa oltiin jo tehty periaatepäätös että Einon
hyvää kessulajiketta – jota hän oli alun perin saanut eräältä tuttavaltaan
Tyrellin kunnan puolelta – alettaisiin kasvattamaan laajemmassa mittakaavassa.
Paikkakin oli löytynyt eli toimintansa lopettaneen leikkokukkakasvattajan isot
kasvihuoneet. Kaveri oli tuuminut että hyvähän se on että nuo kasvihuoneet
jossain käytössä ovat.
Toinen
Einon erikoistaito oli patruunoitten jälleenlataaminen ja hän oli hankkinut jo
ns. normaalimaailman aikaan siihen sopivat hyvät välineet. Patruunoille oli
tarvetta sillä metsästys tapahtui täällä juuri niin kuin ihmiset halusivat eikä
minkään säännösten mukaan ja sekä hirviä, metsäkauriita että pienriistaa
ammuttiin tarpeeseen eikä enää pelkän eräharrastuksen vuoksi. Toisaalta
patruunoita ei voinut enää laillisesti ostaakaan sillä lain mukaan aseita sai
olla vain viranomaisilla. Siviileiltä
ne oli kielletty. Niin sanotussa sivistyneessä
yhteiskunnassa kun elettiin.
Käytettyjä
hylsyjä Eino sai kyläläisiltä ja ne hän supisteli käyttökuntoon
laitteistollaan. Se ei tietenkään yksin riittänyt ja tarvittavat nallit, luodit.
lisähylsyt ja ruudin hän osti eräältä venäläiseltä yksityisyrittäjältä joka
aika ajoin kävi Reunansyrjässä. Hänen oikea nimensä oli Jevgeni Shchekochikhin
mutta kun oli selvää ettei kukaan suomalainen osannut oikein lausua hänen
nimeään niin hänet tunnettiin nimellä Jevgeni Peliverkkarinov. Jevgeniä ei
millään muotoa haitannut se, että EuroBahnWerke ei hoitanut Pimeitten Maitten
maanteitä. Sehän sopi hänelle paremmin kuin hyvin sillä se piti huolen myös
siitä ettei virkavalta haitannut tämän nykyaikaisen laukkuryssän
yritystoimintaa. Teitten kunto tai auraamattomuus ei myöskään tuottanut
ongelmaa sillä hän oli ostanut käyttöönsä Ruotsista muutaman käytöstä pois
jääneen Bandvagn 206-telakuorma-auton. Sillä lasti saatiin aina perille.
Sen
lisäksi että Jevgeni Peliverkkarinov myi Einolle jälleenlataukseen tarvittavaa
materiaalia hän toi myös niin haulikon, pistoolin kuin pienoiskiväärin
patruunoita joihin Einolla ei ollut tarvittavia välineitä. Joka kerta Jevgenillä
oli myös mukanaan tarkkaan määriteltyjä erityistilauksia. Viime kerralla hän
oli tuonut kaksi ennakkoon tilattua AK 47-rynnäkkökivääriä ja yhden pistoolin.
Einoa itseäänkin olisi kiinnostanut Kalashnikovin hankkiminen kun ei oikein
tiennyt että meneekö maailma vielä hullummalle tolalle mutta se olisi kuitenkin
turhan kallis ja olihan hänellä haulikon ja pienoiskiväärin lisäksi
puoliautomaattinen Valmet Petra-kivääri ja Jevgeniltä ostettu Tokarev TT 33-pistooli.
Kyllä niillä jo varsin pitkälle pärjäisi.
Lisäksi
hän osti Jevgeniltä pontikantiputtelussa rankin tekoon välttämättömän
olutuutteen. Viimeksi Jevgeni oli kiittänyt Einoa hyvästä yhteistyöstä ja
antanut lahjaksi kaksi rasiaa Tokarevin käyttämiä 7,62 x 25-millisiä
patruunoita sekä kolme kartonkia Marlboroa. Kysyntä, tarjonta, luottamus. Siinä
hyvän kaupankäynnin kulmakivet ja Jevgeni tiesi, että nämä Pimeitten Maitten
suomalaiset olivat luotettavia asiakkaita mutta he eivät katsoisi kusetusta
kuin kerran. Jevgeni oli jo kuusikymppinen mies ja oli huomannut kuinka
viimeisen kymmenen vuoden aikana se tyypillisen lauhkea tsuhna oli muuttumassa
joksikin toiseksi. Sellaiseksi jollaisena sotien aikana tsuhna tunnettiin. Ehkä
Jevgeni näki sen jopa paremmin kuin nämä suomalaiset itse. Johtui varmaan siitä
että hän kävi säännöllisesti niin Pimeillä Mailla kuin Valaistuilla Mailla ja
niitten ihmistyypit olivat muuttuneet varsin erilaisiksi keskenään. Nämä
Pimeitten Maitten tsuhnat olivat luotettavia ja mukavia ihmisiä mutta heistä
näki ettei heitä kannattaisi ärsyttää. He olivat vähän kuin se jätkäporukan
hiljaisin ja rauhallisin mies. Se mies, joka lopulta rajan ylitettyään poltti
päreensä kaikkein pahimmin eikä sen jälkeen keskittynyt huutamiseen vaan
lyömiseen. Tappamisen meiningillä.
Joka
tapauksessa yhteistyö Jevgenin kanssa takasi että Einon pienimuotoinen
kotiteollisuus sai toimia katkotta. Pontikkaa ja patruunoita hän myi joko
suoraan kotonaan tai sitten myös Reunansyrjän kylämarketissa
tiskinalustuotteina. Tuotteita mainostettiin myös Reunansyrjän Blat-Pörssissä:
Luonnollisesti
virkavalta tiesi että Pimeillä Mailla vallitsi totaalinen harmaa talous ja se
tiesi myös että siellä oltiin hampaisiin asti aseistettuja. Se ei kuitenkaan
puuttunut asiaan. Ehkä se ymmärsi, että vallitseva tasapainotila kannattaisi
säilyttää. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin kysymys noin puolestatoista
miljoonasta ihmisestä joitten muroihin hallinto – ja sen ulkopuolisille myymän
infrastruktuurin katoaminen – oli kussut pahemman kerran ja joka oli siitä huolimatta
pysynyt suhteellisen rauhallisena. Tosiasiassa Pimeillä Mailla ei suomalainen
hallinto ollut voimassa ollenkaan mutta koska hyvin suuri osa sen ihmisistä oli
myös riippuvainen hallinnon maksamasta perusturvasta nähtiin varmaan
viisaammaksi että nuo suomalaiset hillbillyt saisivat tehdä maillaan mitä
lystäisivät, kunhan myös pysyisivät siellä.
Toinen
syy miksi Pimeitten Maitten sinänsä totaalilaittomaan tilaan ei puututtu oli tietysti
se, että ei poliisilla yksinkertaisesti ollut siihen resursseja. Suomalaisen
maakuntavaltion yksityistämiskiima oli edennyt poliisitoimeenkin saakka. Vanhat
KRP ja Supo olivat vielä olemassa Europolin haarakonttoreina mutta varsinainen
järjestyspoliisin toiminta oltiin hankittu ostopalveluna ylikansalliselta
Corbeauforêt-yhtymältä. Poliisin univormu oli pidetty entisellään mutta sekä
koulutuksen tasosta että varustuksesta oltiin tingitty. Corbeauforêt kun oli voittoon
pyrkivä pörssiyhtiö eikä mitään hyväntekeväisyyttä. Nämä uuden ajan
yksityistetyt sinivuokot eivät välittäneet Pimeistä Maista sillä ne keskittyivät
saamaan selkäänsä etnisten erityisalueitten aina vain kasvavilta
rikollisryhmiltä. Ainoa mihin ne vielä kykenivät oli taata jonkunlainen
turvallisuus taajamissa noitten alueitten ulkopuolella mutta sekään ei estänyt
ajoittaisia terrori-iskuja. Edellisen vuoden kesäkuussa Radanvarsikaupungin
rautatieasemalla räjähtänyt pommi oli surmannut kahdeksan ja haavoittanut
kuuttatoista ihmistä.
Pimeillä
Mailla puolestaan ei ollut niin etnistä rikollisuutta kuin etnistä
terroriakaan. Koska siellä ei vallinnut virallinen laki, pitivät ihmiset itse
yhdessä huolen turvallisuudestaan hyväksi ja toimivaksi katsomallaan tavalla. Ennen
kaikkea se tapa oli tehokas ja etnisillä alueilla tiedettiin, että jos joku
heistä meni Pimeille Maille niin hän yksinkertaisesti katosi. Oli turha lähteä
kaivamaan verta nenästään kun Valaistuilla Mailla saattoi olla kuningas ilman
vaivaa. Armeijankaan väliintuloa oli turha pelätä sillä Euroarmeijaan kuuluvat
suomalaisjoukot olivat siirtyneet palkka-armeijaan ja koko armeija oli
vahvuudeltaan vain 20.000 miestä.
Tosiasiassa
kyseiset joukot olivat – ympäri Eurooppaa – olemassa vain estääkseen
kantaväestön mahdollisen kapinan. Hallinnossa oltiin kyllä pantu huolestuneena
merkille se, että nimenomaan Pimeiltä Mailta meni nuoria miehiä värväytymään
kahden – neljän vuoden palvelukseen ja sitten ne palasivat takaisin kotiinsa.
Juuri kukaan ei ollut kiinnostunut pidemmästä sotilasurasta. Aivan kuin ne
perkeleet pitäisivät tarkoituksella tiettyjä taitoja yllä kun yleistä asevelvollisuutta
ei enää ollut. Se, kuinka järjestäytyneitä Pimeillä Mailla oikein oltiinkaan
oli hallitukselle arvoitus ja se eli toivossa että nuo puskanjuurella nukkujat
keskittyisivät lähinnä suojelemaan omia, hallinnon kannalta merkityksettömiä ja
menetettyjä alueitaan. Sillä jos nuo juntit tulisivat metsistään hampaisiin
asti aseistettuina, niin mitä hallinto oikeastaan tekisi? Sen valta kun pohjasi
pelkästään ihmisten passiivisuuteen ja alistumiseen.
Liisan
vapaaehtoinen mutta elintärkeä löösi kestäisi siis pari vuorokautta.
Ensimmäisen vuorokauden Eino hoiteli tiputtelu- ja lataushommiaan mutta toisen
vuorokauden hän sukkuloi kotinsa ja JunkPulpin maitten välillä sillä puolen
kilometrin päässä Juvosten talosta oli metsätien varressa komea kuusi
tuulenkaatona. Sitä hän sahasi ja vei mönkkärillään pätkinä pilkottavaksi.
Välillä hänen luonaan pistäytyi Aatos Jantunen ostamassa Lauluviljan Tarinaa.
Jantunen oli aikanaan ollut kemistinä Fortumilla mutta kun suomalainen
polttoaineteollisuus oltiin myyty ylikansalliselle Ekoil-yhtymälle loppuivat
häneltäkin hommat. Samalla oli loppunut mielenkiinto ja hän oli vaimoineen
palannut syntymäpaikkaansa Reunansyrjään. Jantunen totesi maailman menosta:
-
Kituutteluahan tää on, mutta jotenkuten aina toimeen tulee. Minähän olen
erittäin pätevä kemisti ja jos ei olis ongelmana tuota moraalista selkärankaa
niin minähän tekisin breakingbadit ja alkaisin väsäillä Radanvarsikaupunkiin
semmosia aineita että pitele ja varjele. Vaan meneehän se elämä näinkin.
Paremmalla omallatunnolla.
Jantunen
oli sekä itseopetellut nuohooja että suutari ja hän maksoi juomat Einarille
kaksilla vanhoista ruojuista väsätyillä kumiteräsaappailla. Toiset Einolle ja
toiset Liisalle. Niillä pärjäisi pitkän aikaa. Sama mies oli tehnyt Einolle
pistooliinsa myös hyvän kainalokotelon. Sinänsä Reunansyrjässä ei kukaan
kiinnittänyt huomiota siihen jos joku kulki aseistettuna mutta joskus täytyi
käydä muuallakin. Sen aika olisikin huomenna, kun Liisan huki loppuisi.
Seuraavana
aamuna aamutoimien jälkeen Eino puki päälleen kainalokotelon, laittoi siihen Tokarevinsa,
veti sitten ylleen Varustelekasta hankkimansa kuuskekkos-takin ja pisti vielä
Petransa hihnasta selkäänsä. Poppamiesten tuunaama mönkijä käynnistyi
kuuliaisesti ja Eino ajoi kyläkaupalle jossa oli paikalla enemmänkin ihmisiä.
Mukana oli myös Liisa ja lääkäri. Eino halasi Liisaa ja kysäisi:
-
Kuis meni?
-
Venttosen Maritta synnytti terveen tyttölapsen ja Tiilikaisen Teuvolta
leikattiin tulehtunut umpisuoli. Muuten oli hiljaista.
-
Siellä on kotona sitä jänispataa valmiina. Lämmitä liedellä. Se on vielä kuuma.
Lääkäri
Jorma Öngman tuli myös lyömään kouraa Einolle. Öngman ei itse asiassa näyttänyt
varsinaisesti lääkäriltä vaan tuo leveäharteinen, lihaksikas, pitkätukkainen ja
–partainen mies näytti lähinnä moottoripyöräjengiläiseltä.
Jorma
sanoi hymyillen:
-
Minä jo rouvaltasi kyselin ja luvan sain samoin kuin omaltani. Mites olis
saunailta? Edellisestä onkin jo pitkä aika.
-
Sehän sopii. Otettaiskos jo tänään? Mulla on olutta hyvin varastossa. Heitetään
vaan tuo maalikylän reissu ensiksi.
-
Se veti kiinni.
Maalikylän
reissu tarkoitti matkaa Radanvarsikaupunkiin. Reissu tehtiin aika ajoin
kahdesta syystä. Toinen syy oli se, että lääkäri tuli mukaan ja hankki
apteekista välskäriaseman tarvitsemia lääkkeitä. Hallinto sentään suostui myymään
ne sv-korvatuilla hinnoilla. Toinen syy oli käynti Radanvarsikaupungin
UniBankissa. Reunansyrjäläiset olivat siirtäneet vähäisiä säästettyjä eurojaan
kyläkaupan digikassaan ja kun niitä oli kertynyt tarpeellinen määrä käytiin
summa vaihtamassa paperidollareiksi. No olivat kuitenkin digieuroja
huomattavasti käyttökelpoisempia.
Kyläkaupan
pihalla oli kaikkiaan kuusi maasto- tai pakettiautoa ja mukana näytti olevan
kylän parhaimmin aseistetut miehet. Matkassa oli useita Kalashnikoveja,
puoliautomaattisia metsästyskivääreitä ja –haulikoita sekä suolana sopassa pari
vanhaa Suomi-konepistoolia. Aseita ei Radanvarsikaupungissa tietenkään pahemmin
esitelty mutta paikallinen Corbeauforêtiin kuuluva järjestyspoliisi tiesi hyvin
niitten olemassaolosta. Se ei puuttunut asiaan millään lailla sillä se tiesi
että nämä köyhät hillbillyt vain turvasivat vähäiset roponsa etnisten
erillisalueitten mahdollisilta ryöstäjiltä. Sitten ne aina häviäisivät omille
selkosilleen ketään häiritsemättä.
Liisa
käynnisti mönkijän ja läksi ajelemaan kotia kohti. Lääkäri kävi
välskäriasemalta hakemassa .357-revolverinsa ja sen lisäksi jostain hankkimansa
amerikkalaisen M1-karbiinin. Kätevä peli tarvittaessa. Kevyt,
puoliautomaattinen ja varustettu viidentoista patruunan lippaalla. Viisitoista erittäin
hyvää syytä olla koskematta lääkäri Öngmanin pian ostamiin lääkkeisiin.
Karavaani läksi liikkeelle ja nelivetoiset ajoneuvot etenivät vaivatta
hoitamatonta maantietä joka muuttui sitten Naakkamoa lähestyttäessä
parempikuntoiseksi. Oltiin siirrytty EuroBahnWerken hoitamalle alueelle. Tien
vierellä näkyi myös sähkölinjoja. Valaistut Maat.
Ensimmäisenä
etappina oli Radanvarsikaupungin apteekki jossa lääkärin turvamiehinä oli
puolenkymmentä miestä jotka pitivät tietysti aseensa piilossa. Apteekin
henkilökunnalle tämä oli tuttua rutiinia. Täällähän kävi samanlaisia saattueita
Reunansyrjän lisäksi myös Naakkamon reuna-alueilta sekä naapurikunnista
Tyrellistä, Heukensaaskista ja Paljasvedestä. Tarvittavat lääkkeet olivat jo
valmiina pakkauksissaan. Lääkärin ei tarvinnut tarkastaa pakkauksia sillä hän
tiesi että ne pitivät aivan varmasti yhtä kuormakirjan kanssa. Pimeän Maan
miesten kanssa ei muutenkaan pelleilty ja apteekkiväki arvosti suuresti
Öngmanin tapaisia lääkäreitä jotka olivat luopuneet rahakkaasta urasta ja
ottivat Hippokrateen valan edelleenkin kirjaimellisesti tosissaan.
Radanvarsikaupungin
UniBank oli samalla aukiolla kuin apteekki. Eino siirtyi muitten miesten mukana
asioimaan sinne ja kun lääkäri oli vienyt lääkkeet maastoautoon vartioitavaksi
hän huikkasi Einolle käyvänsä pankin vieressä olevassa RobMart-myymälässä. Myös
pankissa oltiin varauduttu vierailuun etukäteen ja tarvittava rahasumma – vain
muutamia tuhansia dollareita, mutta dollarin arvo oli Pimeillä Mailla huomattavasti
vaihtoarvoaan suurempi – lyötiin tiskiin laskettavaksi yhden dollarin seteleinä.
Rahat jaettaisiin sitten kyläkaupalla sen mukaan mitä mikin huusholli oli
saanut haalittua kasaan.
Kun
Eino palasi autoon odotti lääkäri jo siellä ja näytti hänelle ostoskassinsa
laihaa, mutta miellyttävää sisältöä. Kolme pakettia kabanosseja ja tuubi
sinappia sekä pussillinen perunalastuja.
-
Welfare for warfare, you know. Paketti makkaraa mieheen ja Liisalle vielä yksi.
Ja sipsit sitten päälle.
Tuon
tyyppistä makkaraa ei Reunansyrjässä juuri ollut tarjolla. Se oli liian
kallista ja huonosti säilyvää joten kyläkauppa ei ottanut sitä valikoimiinsa
eikä sitä juuri oltu kyseltykään. Mutta nyt nuo kabanossit pistivät hymyn
huulille. Ne olivat vähän niin kuin muistijälki varakkaammista ajoista jolloin
ihmisen tarvitsi miettiä vain sitä, mitä hän haluaisi syödä, ei sitä mitä
hänellä on varaa syödä. Ja perunalastut olivat vielä mukavampi muisto siitä kun
ruokaa saattoi ostaa huvikseen. Niitä narskuteltaisiin illalla.
Samalla
aukiolla oli myös Corbeauforêt-järjestyspoliisin partioauto. Siinä istuskelevat
kaksi konstaapelia katselivat laiskasti tapahtumia. Tämä oltiin nähty monta
kertaa ja varmaan tultaisiin näkemään jatkossakin. Periaatteessa poliisien olisi
pitänyt puuttua asiaan sillä heillä oli ehdoton määräys siitä että kaikki
aseistetut henkilöt tulisi pidättää. Sivistysvaltiossa aseita on vain
viranomaisilla. Poliisit nakkasivat paskat kyseiselle määräykselle sillä he tiesivät
että nuo miehet eivät ryhtyisi täällä riehumaan ja edes yritys viedä aseita
pois olisi suora sodanjulistus Pimeille Maille. Tasapainotilaa ei tulisi
järkyttää missään nimessä.
Reunansyrjän
miehet käynnistivät autonsa ja poliisit tiesivät entisestään sen kaavan jolla
ne ajaisivat kotiinsa. Ensin ajoi yksi auto muita reilusti edellä ja tiedusteli
reittiä. Pääjoukko ajoi yhtenä rykelmänä ja yksi varmistusauto sitten reilusti
takana. Autot pitivät yhteyttä radiopuhelimitse. Poliisille ei tullut
mieleenkään lähteä seuraamaan sillä jos joku typerä etnojengi yrittäisi ryöstää
tuota karavaania he joutuisivat puuttumaan tilanteeseen eivätkä
reunansyrjäläiset taatusti tarvitsisi apua. Autot olivat hampaisiin asti
aseistettuja ja jos joku etnojengiläinen olisi niin tyhmä että hän ottaisi riskin
muutaman tuhannen euron ja lääkkeistä löytyvän morfiinin ja Panacodin takia
hänet ammuttaisiin seulaksi.
Ennen
kaikkea poliisit eivät halunneet joutua todistamaan näitä miehiä vastaan.
Tyrellin kunnan puolella pari vuotta sitten oltiin ryöstöä yritetty. Tai siihen
johtopäätökseen poliisi tuli, löydettyään etnojen seulaksi ammutun pakettiauton
ja vielä enemmän seulaksi ammutut ryöstöä yrittäneet miehet. Tyrelliläiset
olivat jättäneet ruumiit ja ryöstäjien aseet niille sijoilleen joten poliisin
ei ollut vaikeaa hahmottaa tapahtumien kulkua. Poliisi oli haudannut niin auton
kuin ruumiit eräälle hiekkamontulle kaivinkoneen avulla ja jättäneet
ilmoittamatta tapahtuneesta. Se oli pienemmän riesan tie kuin lähteä tutkimaan
ja kuulustelemaan koko Tyrelliä. Tasapainotila oli säilytettävä.
Reunansyrjäläisten
autot katosivat Radanvarsikaupungin keskusaukiolta ja poliisit tiesivät että
noista kurjiksikin sanotuista ihmisistä ei taas pariin kuukauteen kuuluisi
mitään. Toinen poliiseista lähestyi jo eläkeikää ja suunnitteli vakavasti että
asettuisi vaimonsa kanssa perinnöksi saamalleen pienelle mökille Paljasveden
kunnan alueelle. Jos nuo pärjäisivät ilman sähköä niin miksei hänkin.
Samana
iltana Eino Juvonen ja Jorma Öngman istuivat ruumis kovista löylyistä höyryten
pihalla leppeässä kevätillassa ja hörsivät Einon tekemää maukasta olutta. Hetken
ajan miehet vain istuivat hiljaa kuunnellen kevään ääniä kunnes lehtokurppa
lensi tavalliseen tapaansa talon yli aikamerkkinsä mukavasti kurnuttaen.
Silloin Jorma alkoi puhua:
-
Tiedäkkös, Eino. Minusta tuntuu että me… siis suomalaiset… niin pimeillä kuin
valaistuillakin mailla ollaan jonkunlaisia labrarottia suuressa psykologisessa
kokeessa.
-
Niin no, rottahan syö kaiken minkä nielemään pystyy ja vähän sama se on
meilläkin. Olosuhteitten pakosta kun ei paljon nirsoillakaan voi. Mutta sinä
taidat meinata jotain muuta.
-
Joo… kokeeseen on otettu Euroopan toiseksi lauhkeimpien hallintoalamaisten
joukko – ruotsalaiset ovat vielä lauhkeampia mutta niitä ei lasketa kun ne
alkaa olla käveleviä aivokuolleita muutenkin – jota joukkoa kyykytetään kaikin
mahdollisin keinoin ja katsotaan missä on se päreitten palamispiste. Ja kun me
ollaan täällä Euroopan perimmäisessä nurkassa niin se on helppoa ja turvallista
tutkia. Kun eihän meistä kukaan välitä ja tarvittaessa sitten päreensä
polttaneet labrarotat voidaan lopettaa tuomalla vaikka puolet euroarmeijasta
tänne. Kukaan Euroopassa ei nakkaisi paskaakaan.
-
Kyllähän se siltä vaikuttaa. Kun täältä on kaikki infra ja muukin toiminta myyty
pilkkahintaan ulkomaille. Ne toimivat täällä, laskuttavat täällä mutta maksavat
veronsa Brysseliin. Sen minkä maksavat, eiköhän niistäkin voitoista suurin osa
kikkailla jonnekin hulahulasaarille. Bryssel sitten jakaa jonkun verran sitä
verorahaa tänne ja se kaikki menee tuon virkamiesarmeijan ja etnisesti
edistyksellisten elättämiseen.
Tavallinen suomalainen joutuu pärjäämään omillaan eikä se ole paljoa enää se. Oikeastaan
meillä on vähän paremmin kuin kaupunkien työttömillä. Täällä me voidaan
keräillä, metsästää ja kaikkea muuta. Kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa niin
aina jotenkin toimeen tulee. Kaupungeissa ihmisten on pakko yrittää pitää
töistänsä kiinni sillä jos ne työnsä menettää niin työttömänä siellä ei ole
muuta mahdollisuutta kuin nakottaa kuutiossa ja tuijottaa seinää.
Jorma
otti pitkän hörpyn ja sanoi sitten:
-
Pitäiskös perkele panna se kapina pystyyn? Kaivaa kirveet ja talikot, saatana.
-
Minä kun luulen ettei meidän tartte. Hallinto tulee vielä aikanaan rukoilemaan
meiltä apua. Otetaan se valta sitten kun se lautasella tarjotaan.
-
Kuis?
-
Niin kuin tiedät niin tuo etnovähemmistö lisääntyy luonnonmenetelmällä koko
ajan ja tehokkaasti lisääntyykin. Jossain vaiheessa se ylittää sen kriittisen
pisteen että se typeryyttään yrittää ampua itseään ruokkivan lehmän ja pyrkii
ottamaan vallan. Niin on käynyt Libanonissa, on käynyt Keski-Afrikassa, on juuri
tällä hetkellä käymässä Ruotsissa ja niin on käynyt maailman sivu yleensäkin.
Ja kun hallinto tietää että Pimeiltä Mailta löytyy hyvin äkkiä tommonen
satatuhatta aseistettua vittumaista miestä niin se pyytää meitä korjaamaan sen,
minkä on itse rikkonut.
-
Hähhää… joo ja sitten kun asiantila korjataan niin sen korjaamisen määrä ja
laatu me määritellään itse. Eiköhän vedetä kessut ja lähdetään takaisin
löylyyn?
Miehet
väänsivät sätkät ja tupruttelivat niitä hiljalleen. Lääkärillekään ei tuottanut
ongelmia panna palamaan aika ajoin. Kaikki oli niin muuttunut entisestä. Eihän
hänen joskus ennen tarvinnut hakea lääkkeitäkään potilailleen revolli
kotelossa.
Miehet
lopettelivat kessunsa ja vääntäytyivät löylyyn. Ilta-aurinko alkoi värjätä
männynrunkoja kuparinväriin. Mikäs tässä oli ollessa. Köyhiä ehkä oltiin. Muttei
kurjia kuitenkaan.
Lämmin kiitos vakikommentoija Beckerille
inspiraatiosta.
Mitäpä tähän mitään sanomaan. Ennusmerkit ovat jo selvästi näkyvissä. Mitenköhän asioiden etenemisen aikataulusta voisi järjestää veikkauksen?
VastaaPoistaEn mielellään viilailisi, mutta pilkkuja lisää.
Kiitos taas
Rewilding tuottaa tämänkin.
VastaaPoistahttps://rewildingfinland.com/about/
https://areena.yle.fi/1-3396201
Tyhjennetään maaseutu kaupunkeihin ja annetaan villin luonnon kukoistaa.
Tämä kehitys on jo hyvässä vauhdissa. Susia löytyy jo koko Suomesta.
Katsokaa huviksenne tuon järjestön toimihenkilöt. Onko ne Ykän keksimiä parodiahahmoja?
PoistaTervehdys Anolle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Kiitos sinullekin. Suomalaista infraahan on myyty jo urakalla. Kielioppini ei varmaan ole paras mahdollinen mutta koeta kestää. Kai hänestä selvän sentää saa.
Vasara: Hjuu, pieni häröilyporukka joka saa Suomessa suhteettoman suuren media-ajan.
Tuo pontikankeittotaito olisi hyödyllinen myös toisella tavalla kuin vain viihdykekäytössä: Korkeaoktaaninen alkoholi käy hyvinkin polttoaineesta sopivasti viriteltyihin moottoreihin ja kyllä välskärit sitä nykyäänkin käyttää desinfiointiaineena kun ihmistä pitää piikittää tai puukottaa. Toinen olisi tietty pistää pystyyn kaksi pannua: ensimmäinen tiputtelee juotavaa/poltettavaa etanolia ja toisessa keitellään jätepuusta polttettavaa metanolia (hiton myrkyllinen aine, ei sisäiseen käyttöön missään nimessä).
VastaaPoistaNoissa olosuhteissa varmaan kersatkin (jos niitä on) opetettaisiin myös metsästämään. Suosittelisin alkuun ansastusta, jalkajousta tai taljajousta. Niiden käyttö ei ole hankalaa oppia ja nuolia/vasamia saa vuoltua tarpeen mukaan.
--Madri
Hieno tarina ja elävän tuntuinen maailma, suuret kiitokset tästä! Einon ja Jorman keskustelussa jutun loppupuolella oli myös paljon sellaista, minkä voisi halutessaan jäännöksittä siirtää koskemaan nykypäivää. Näinköhän tuo on, että tässä Sipilä-kurjuutuksen myötä vielä jotain testiäkin ajettais?
VastaaPoistaVai jakaa Bryssel eurorahaa tilanteen ollessa Suomessa tuolla mallilla?! Taitaa olla Bundesrepublik palautettu Demokratische Republik - tilaan lisäkkeellä Islamistisches Kalifat, Britannia ja Ranska ja muu läntinen Eurooppa ovat islamistisia maita, samoin Etelä-Eurooppa, ja koko paska konkurssissa. Wise Grad liittovaltio on Neuvostoliiton loistava satelliitti, elintaso kuten 2000-luvun Bundesrepublik Deutschlandissa, rahaa ei lähetellä turhakemaille.
VastaaPoistaSuomen tilanne on muuten kuten Yrjö 1000 meille raportoi. Siitä kiitos!
Kyllä siitä selvän saa. Ajatus ja sen esiin tuominen on kuitenkin tärkeintä, pilkut vasta sitten :)
VastaaPoistaReilu kymmenkunta vuotta sitten hetken pohdiskelin tulevaisuutta. Niin, kukapa ei niin olisi tehnyt. Sitä, että ei olisi nestemäiseen polttoaineeseen enää varaa, mutta akseli pitäisi kuitenkin saada pyörimään. Tarkoituksella unohdin aurinkokennot sun muut korkean tegnologian härpäkkeet. Häkäpönttö kävi useasti mielessä, mutta jostain syystä se ei vastannut ajatuksellisia tarpeitani. (Ja nykyisin se ei käy edes mielessäkään, häkä on myrkkyä ja pehmittää pään. Valtakunnallisena esimerkkinä mainittakoon DI Sipilä)
Vaan höyrykone, se se on hieno keksintö. Veden keittämiseen kun kelpaa mikä tahansa palava aine.
Ei tainnut rewildingfinlandin ydinporukassa olla ketään nettoveronmaksajaa joukossa? No, susilta suojassa kehä kolmosen sisäpuolella on helppo luoda omaa luontoutopiaa.
Heh, vähän on saman suuntaiset suunnitelmat eläkkeelle, jota en tule saamaan. Ryytimaa on kova sana ja viina ja tupakki aina kannattavia tuotteita.
VastaaPoistaMeillä alkaa rouva olemaan jo varsin etevä leipuri ja viinimestari. Kaupallisia tuotteita ei juurikaan tarvita.
Hmm ihan mielenkiintoinen tarina. Tulipa siitä kaasukäyttöisestä pontikkapannusta mieleen, toimisi kyllä, mutta vaatii sitten semmoiset kaasupullot kuin bio tai maakaasuauto. Eli roimasti järeämmät kuin norminestekaasu, koskapa metaani on paljon korkeamman paineen alla normaalilämpötiloissa kuin propaani tai lämpimämmillä mailla käytetty butaani.
VastaaPoistaSinänsä kotitaloussähkön tuotantoon löytyy koko lailla konsteja jos on tekijöitä. Jos kylässä menee vaikkapa joki niin no vesimylllytyyppinen sähkögeneraattori ei ole mahdoton, samoin kun ei tuuli tai aurinkovoimakaan. Höyrykonekin voidaan kelpo konepajalla tehdä jos niikseen tulee.
VastaaPoistaHeivaan ! Tulipa Ykältä tuttua taattua tekstiä, miten ja mihin mennään. En tiedä, riittääkö meikäläisen aika kuinka pitkälle, mutta tuollainen suomalainen elämänmuoto on minulle tuttu jo lapsuudesta. Joten mikä ettei; kyllä pärjäisi, kun on harjoiteltu.
Mutta älkää nyt susia moittiko, hyvät kommentoijaveljet! Niillä on jo muinaissuomalaisia vanhempi kotipaikkaoikeus täällä. Kunhan niitä sikiää enemmän,
niin hirvi-ja peurakannan laatu vain paranee. Hyvää lihaa metsässä on enempi tarjolla, kun sudet syövät pois kehnomman. Niin se luonnollinen meno toimii - enkä ole saatana mikään cityviher vaan tavallinen suomalainen lantunpurija.
Pikkaisen pistää sähkölaskut vituttamaan:
VastaaPoistaitse sähkö 3kk ajalta 35 euroa
sähkönsiirto samalta ajalta 57 euroa, kiitos Caruna...
Veroa veron perään.
Ari
Kiitos vaan itsellesi Ykä mainiosta kirjoituksestasi! Se luettiin intensiivisellä mielenkiinnolla ja aika usein tuli meleen jotta tämähän saattaa piru vieköön olla aivan todellista jonkun ajanjakson kuluessa.
VastaaPoistaKäteisen rahan häviäminen on poliittisen aatelin märkä päiväuni. He kuvittelevat että rikollisuus, harmaat markkinat ja rahanpesu häviävät sen myötä. Kaikki edellä mainitut "lieveilmöt" tulevat säilymään jossakin toisessa muodossa.
Eräs ruotsalainen poliitikko, poikkeuksellisesti fiksu sellainen, on todennut että määrätynkokoinen harmaa talous pitää yhteiskunnan toimintakykyisenä. Ja tässä hän on aivan oikeassa. Järjettömän verotuksen haitat ovat varmaan kaikkien tiedossa. Pienituloisella ei ole varaa maksaa autoremonteista ja putkimiehen hommista verollista hintaa. Normaali palkannauttijan pienet rahat eivät ole rahanpesuun riittäviä. Rahaa pesevät rikkaat ja firmat, joiden pääkonttorit ovat veroparatiiseissa. Mm. useat suomalaiset yritykset. Mikäli euro häviää, niin tilalle tulee dollari. Yhdysvaltalainen finanssiministeri on todennut, että häntä ei kiinnosta kuinka paljon maailmalla liikkuvista miljardeista dollareista on väärennettyjä, kunhan pysyvät maan rajojen ulkopuolella. Tai sitten otetaan käyttöön virtuaali raha, Bitcoin. Hallinnon kiima päästä kontrolloimaan kansalaisten varojen käyttöä tulee epäonnistumaan. Kyllä se opitaan kiertämään.
Ministereiden titteliä käyttävät sutenöörit huoraavat Suomi - neitoa sitä halajaville ja halvalla. Kaikki mistä vain tuohta irtoaa pannaan kaupaksi. Terveydenhuolto on menossa seuraavaksi, sitten tiet, metsät ja pohjavedet.
Maaseutu kuihdutetaan asuinkelvottomaksi ja sen myötä perusturva.
Kun historian katastrofeja tutkii, niin usein tuumaa ettei tuollaista voi enään tapahtua järjestäytyneessä yhteiskunnassa, niin kyllä voi, ja itse asiassa välillä tuntuu että oikein odottelen niitä ja mielenkiinnolla. Teknologian, holhouksen ja väärän tiedon turruttamat ihmiset tarvitsevat opetuksen, sen Siperialaisen.
Terve,
VastaaPoistamielenkiintoinen visio. Tavallaan lohdullinenkin, paitsi tietysti parantumattomasti sairastuneiden kannalta. Lohdullinen sikäli, että siinä maaseutu jätetään paitsi rappiolle, myös rauhaan. Nyt vaan näyttää siltä, että yhteiskunnan kustantama infra jätetään hunningolle, mutta raha kyllä kelpaa - sossut, kommarit, virheät ja kokkaritkin ovat olleet innokkaita keräilemään maaseudun elinkeinoista ja kiinteistöistä kiinteistöveroa ja kaikenmailman päästömaksuja. Jo nyt ainakin isompien eläintilojen on ilmoitettava ympäristölupahallinnolle vuosiraporteissaan lehmien pierutkin. Pian näistä varmaan aletaan periä jotain anemaksuja.
Maaseudun tiekilometreistähän vain osa - toki liikenteellisesti kaikkein tärkein osa - on julkisessa hoidossa. Suurin osa on yksityisteitä. Ja meillähän on about maailman kehittynein yksityistielaki. Ilmeisesti ensi vuoden alusta tuleva lakimuutos mahdollistaa tiekuntien (=kiinteistöjen tieoikeuksiin perustuva yhteisetuus) hoitaa myös muita kiinteistöjen infrajuttuja. Tällä ehkä ollaan sysäämässä taloudellista vastuuta infran ylläpidosta takaisin syrjäseutulaisille. Jo nykylain mukaan olisi täysin mahdollista, että - jos hallitusohjelmassa näin lukisi - Tiehallinto sanoutuisi irti minkä tahansa alemman luokan tien ylläpidosta, järjestäisi yksityistietoimituksen, jolla tielle perustetaan osakkaiden tiekunta, ja kiinteistöille laskettaisiin yksiköt ("jyväpainot"), ja vot, tien ylläpidon ja hallinnon taakka lankeaisi kyläläisille, ihan kuin vielä 1940-luvulla. Jos kunta tai elykeskus/maakunta tai valtio vielä tulee vähemmistöosakkaaksi tiehen tai antaa pientäkin avustusta, ulkopuolista liikennettä tiellä ei tiekunta saa kieltää. Toki uskon, että nämä uudet "vanhat kylätiekunnat" voisivat myös kieltäytyä yhteiskunnan murusista, jolloin olisivat suvereeneja tien käytöstä.
Jos valtakunnanverkko ei enää toimita sähköä, voisi tiiviihköissä kylissä tulla tämänkin kaltainen vaihtoehto kyseeseen:
https://www.hargassner.at/kraft-waerme-kopplung-kwk.html
Linkin takanahan on ihan selvää (?) saksan kieltä, mutta tätä taitamattomammallekin luulen idean aukeavan.
Itävallassa ja Baijerissa tätä harrastusta löytyy enemmältikin. Idea on siis maatilatasoinen puukaasutus eili paikalliskäyttöinen "häkäpönttö". Kaasutuksesta saatava hukkalämpö voidaan käyttää lähikulutukseen: omien ja lähinaapurien talojen, eläinsuojien, viljankuivaamojen tai kasvihuoneiden lämmitykseen. Kaasulla pyöritettävä moottori jäähdytetään myös tuohon lämpöverkkoon. Moottori pyörittää generaattoria, joka pystynee pitämään pienen kylän sähköissä ainakin ajoittain. Toki, kun siinä kylän "nyrkkipajassa" - jossa tosin pitää olla konepajatason vehkeet - tehdään isoa hommaa, voi sen sähkönkäyttö alentaa muualle syötettävää virtaa.
En tiedä puukaasun ominaispaino- ja paineominaisuuksista - joku tietävämpi valaiskoon. Mieleen tuli semmoinenkin, että puukaasua voisi ehkä pakata myös tankattavaksi moottorikäyttöä varten?
Kuvaamaasi elämäntapaan kuuluisivat aivan varmasti myös pihakanat. Itsekin olen semmoisista haaveillut jo nyt, vaikka pakottavaa taloudellista tarvetta ei vielä olekaan. Viitseliäämmät luultavasti kasvattaisivat myös pienmärehtijöitä: pihalampaita tai -vuohia. Liikkumisen ja kevyehköjen töiden avuksi alkaisi myös kehittyä aivan uudenlaista hevosharrastusta. Meneehän suomenhevonen syvässäkin hangessa siinä kuin mönkijäkin, niin aisoissa kuin ratsuna.
Terv. Achtung
Korpikuusen kyyneliin on uutettavissa yrttejä, joita Suomen luonto on väärällään. Näin saadaan omatekoisia "lääkkeitä". Yrttilääkintä on sitä vanhinta lääkintää, ja tehoaa ne vieläkin. Ei tosin niin kuin kemialliset lääkkeet, vaan pehmeämmin ja elimistöä tukien. Yrttitipat oli ennen apu moneen vaivaan.
VastaaPoistaOlipa taas niin mukavaa lukea tarinasi kulkua! Kiitokset!
Kommenttien rikkaudesta päätellen tarinasi skenaariolla on jo laaja selviytyjäjoukko reservissä. Itse asun maaseudulla, jossa erityisosaaminen on jo/edelleen vaihdannan väline. Ja talkoot edelleen toimiva naapuriavun muoto.
VastaaPoistaAchtungin mainitsemat kotikanat munaavat meidän taloudessa tarvittavat munaukset - välillä riittää kavereille kans. Suosittelen! Kana on vaatimaton selviytyjä, varsinkin nämä kotoperäiset maatiaiskanat. Munien maku ja koostumus on jotain ihan muuta, kuin vaikkapa kaupan luomumunat. Niitä tavismunia en ole vuosiin syönytkään. Ero on huikea.
Tervehdys Madrille, YYZ:lle, Veijo Hoikalle, Ano1:lle, KKi:lle, Jani Alanderille, Terho Hämeenkorvelle, Arille, Beckerille, Achtungille ja Titalle & kiitos hyvistä kommenteistanne sekä tavallaan tarinan jatkamisesta kommenttiosiossa. Täähän oli oikeastaan länkkäri, tarina raukoilta rajoilta. Ja kun ottaa huomioon että suomalaista infraa yksityistetään kasvottomille ja valtiottomille sijoitusyhtiöille sekä jyrätään haja-asutusaluetta niin länkkärin aineksethan ovat oikeasti olemassa.
VastaaPoistaMaaseudun itsenäistyminen on kiehtova ajatus. Se on yliopistovihreiden näkökulmasta kauhistus. Heidän mielestään "metsässä on anketa" ja siellä harrastetaan vain insestiä (tosin vihervasemmalla on itse asiassa ehdoteltu insestiä laillistettavaksi). Toisaalta alkuvihreä Pentti Linkola kotoutuisi omavaraisyhteisöön huomaamattomasti ja voisi kouluttaa uusia osaajia.
VastaaPoistaYksi ongelma tulee mieleen. Pentti Huovinen oli huolestunut jo puoli vuosistaa sitten siitä, satelliiteilla voidaan valvoa itsenäisiäkin erakoita. Satelliittien erotuskyky on jo nyt hämmästyttävä. Lennokeilla voidaan toimistosta käsin valvoa luoksepääsemättömiä turvasatamia, myrkyttää vesistöjä, levittää tauteja tai pommittaa yhteisöt olemattomaksi. Kuinka tähän uhkaan voivat vainotut vastata?
Tervehdys, MikkoK. Kestää aika kauan ennen kuin Suomessa on moinen lennokkikapasiteetti että sillä pommittamaan voisi ruveta. Näitä dronejahan on mutta niissäkin on ongelmana se, että kun valvottavia on kuitenkin paljon niin aineiston analysoinnissa törmätään samanlaiseen ongelmaan kuin Stasi. Aineistoa oli vaan yksinkertaisesti liikaa.
VastaaPoistaNo sen verta voisin kommentoida että haulikon laakin voi ladata yhtä hyvin mustalla ruudilla kuin savuttomallakin ja jotkin patruunat esim 45-70 ja 45Long Colt ovat niin ikään mustaruutikelpoisia ne kun alunperin on suunniteltu mustalle ruudille.
VastaaPoistaMustaa ruutia voi valmistaa kompostimenetelmällä verrattaen helposti joskin sotkuista ja aikaa vievää.
Pehmeiden luotien valamiseen on myynnissä kotivehkeitä ja lyijyä nyt saa akuista ja rengaspainoista. Jos tosissaan haluaa olla hillbilly niin jopa 22 paukut saa uudelleen ladattua ja jos ei halua niiden hylsyistä saa tietyillä työkaluilla muokattua .223 vaippoja luoteihin.
Jopa käytetyn boxerinallin uudelleen lataaminen onnistuu ja jenkeissä ovat kehittäneet asiaa varten omia kaupallisia ratkaisuja. Todellisille survivalisteille siis.
Tämä sivuhuomautus nyt siis ihan kiinnostuksesta aiheeseen.
Mustaruudin tekeminen on helppoa mutta nallit jätän jollekkin itteäni kahelimmalle.
T:Labrotta
Achtungille: ns. puukaasu on lähinnä häkää, hiilimonoksidin kiehumispiste on hyvin matala jne, eli huono pakattava. Eikä se energiasisältökään kumma ole, puoleksi jo palanutta hiiltä.
VastaaPoistaAmmo-huollosta vielä pieni huomio: oma isäni nuorukaisena (40-luvun lopulla) metällä käydessään lataili itse haulikon patruunoita. Toki käytti ajoaineena mustaa ruutia (vaikka 16cal-hanahaulikon kyljessä yhä lukee Nitro). Silloisia kartonkihylsyjä pystyi käyttämään parikin kertaa. Hänellä oli myös joitain messinkihylsyjä, jotka kestivät pidempään - mutta hylsyn pienentämiseen tarkoitettua holkkia hänen välineistössään ei ollut, joten messinkihylsy venyi ajan kanssa käyttökelvottomaksi. Välitulpaksi nuijittiin tarkkaan määritelty määrä vanhaa filttiä kevyesti kostutettuna. Näin se vanui semmoiseksi ohutreunaiseksi kupiksi, mihin haulisatsi punnittiin. Latinki suljettiin pahviplätillä ja kuumalla vahalla. Noiden viritysten osumakuvioita en ole koskaan nähnyt, mutta ei ukko ainakaan kertonut osumissa isoja reikiä olleen.
VastaaPoistaItsekin käytin muutaman kerran tuota belgialaista museoasetta. Sekä mustan että savuttoman ruudin latingeilla, Vihtavuoren tehdastekoisilla tosin. Ampuminen oli siihen 12cal yksipiippuiseen Baikaliin tottuneelle uskomattoman pehmeä kokemus. Ja aseen käynti ja geometria oli tuolloin minulle jotain käsittämätöntä: sehän pudotti kyyhkyn lennosta kuin ajatuksen voimalla.
Visioimastasi maaseudun käyttöenergiasta: nykyinen maatalousteknologia perustuu dieselmoottoreihin (ihan kuin maanteiden kuljetuksetkin). Tiedän, että dieselkoneita voidaan muuntaa käyttämään muitakin polttoaineita, ja jotkut pioneerit ovat tämmöisiä muutoksia tehneetkin. Ja markkinoilla on uusiakin kokonaan kaasukäyttöön perustuvia traktoreita. Näiden tarvitsema tukiteknologia, koneiden luotettavuus nyrkkipajaolosuhteissa, ovat kumminkin toistaiseksi jonkunlainen kysymysmerkki. Maaseutu siis tarvinnee moottoripolttoöljyä tositoimiin vielä kymmeniäkin vuosia. Bensaakin tarvitaan: minun on vaikea kuvitella esim. kaasulla tankattavaa moottorisahaa, joka vieläpä olisi käyttökelpoinen. Jätän nyt laskuista pois akkukäyttöiset sähkösahat, joihin esim. maailman suurin sahavalmistaja Stihl on viime aikoina kovasti panostanut.
Titalle vielä pihakanoista: vapaana pihalla kulkeva kana on kaikkein käyttökelpoisin tapa hyödyntää hyönteisfaunaa ruoaksi: kana ei ole kronkeli, vaan pistelee nokkaansa miltei kaikkia hyönteisiä, näiden toukkia ja munia, lieroja..mitä vain, mistä saa eläinperäistä proteiinia ja rasvaa. On siis huomattavasti järkevämpää kuin valikoitujen hyönteislajien keinotekoinen kasvatus suoraan ihmisravinnoksi. Kasviperäinen ruoka kanalle myös kelpaa: energiaksi vilja, ja yleisen hyvinvoinnin takeeksi se syö heiniä ja yrttejä ja vaikka mitä vihreää. Tämä, yhdessä vapaan päivänvalon saannin kanssa, tekee pihakanan tai luomukanankin munan esim. keltuaisen kirkkauden ja värn suhteen erilaiseksi kuin standardiolosuhteissa munitetun kanan.
Siipikarjatalouden "diplomityö" on muuten hanhenkasvatus. Hanhet ovat aggressiivisia lintuja - et tarvitse koiraa kotisi vahdiksi - sen sijaan hanhien paimenena fiksu ja päättäväinen paimenkoira voisi olla paikallaan. Nuoresta hanhesta tulee jumalaisen hyvä paisti. Kevät- ja kesäkaudella niiltä myös tulee TOSI ISOJA munia, joita kyllä myös kelpaa syödä. Kunhan kestät lintujen pitämän metelin..
Terv. Achtung
Elikota on käynyt mielessä hankkia. Vaan asuminen on kuitenkin niin lähellä ns. taajamaa, että vois tulla (lisää) viranomaisongelmia. Kas kun emme aivan vielä elä Ykän dystooppisessa utopiassa.
VastaaPoistaEnergian tuotantoon olen miettinyt. Nurkissa kun pyörii parikin amerikkalaista V8 moottoria mallia yksinkertainen, matalapuristeinen ja patarauta. Minkälaisilla muutoksilla saisi polttamaan vaikka puukaasua tai vaikka tärpättiä.
Tervehdys Labrotalle, Jani Alanderille, Achtungille & KKi:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Tuo patruunanlataaminen pohjautui niihin vehkeisiin joita minulla on käytettävissäni mutta tietenkin sen voi viedä pidemmälle. Sinänsä kun puhutaan oikein vannoutuneista patruunanlataajista niin sehän alkaa olla jo varsinaista rakettitiedettä.
VastaaPoistaKyseisessä tilanteessa kyllä niitä vanhoja polttoaineita tarvittaisiin vielä ja varsin pitkään. Se, mikä mulla oli tuota juttua kirjoittaessa mielessä oli myös rypsiöljy. Käsittääkseni sitä pitäisi nykyisiin dieselkoneisiin esilämmittää mutta ei kai tuo mahdotonta liene. Sitä en pysty kyllä sanomaan kuinka suuressa mittakaavassa tuota voitaisiin käyttää.
KKi: Lammashan on helppohoitoinen, syö melkein mitä hyvänsä ja sen liha on maukasta. Moottoreista en osaa sanoa, mutta jospa kommentoijissa löytyisi siihen asiantuntemusta.
Onneksi ei voi tehdä aikamatkaa tulevaisuuteen, sillä se voisi järkyttää pahemman kerran. Arvelisin, että monelle ottaisi koville siirtyä tarinan kuvailemaan elämään, mutta jos toisena vaihtoehtona on elämä hulluksitekevässä kuutiossa monikulttuurisuushelvetissä, niin valinta ei olisi vaikea. Muutto ulkomaille voisi tulla kysymykseen, mutta kun ikää on mittarissa paljon, voisi sopeutuminen sinnekin voisi olla hankalaa. Paljonhan nuoria korkeasti koulutettuja nuoria meiltä lähtee jo ulkomaille ja tekevät siinä viisaasti. Valitettavasti vaan kallis koulutus maksetaan verovaroista ja vaihtokaupassa saadaan tilalle oppivelvollisuusiän ylittäneitä nuoria miehiä, jotka käyvät peruskoulua.
VastaaPoistaOn tämä elämä hyvinvointivaltiossa mallilleen mennyt, kun tällaista täytyy miettiä; olemassa vain huonoja vaihtoehtoja? Mutta hieno tarina Ykältä. Käsityötaitoinen kun olen, niin jokohan pitäisi sitä Huovisen viittaa alkaa ommella...
Rouva Ano
Moottoreista. Yksi asia joka on kokonaan unohtunut ja asia jonka avulla on useat pellot käännetty. Härkä. Nuorena kuohittu mulli joka on opetettu veto puuhiin.
VastaaPoistaMutta, nyt kun soten aikaan ihmiselle määritellään hinta, voidaan tätä hintaa sitten käyttää muuhunkin.
Ajatusmalli, entäs kun nuo arabit kerää 3-5 miljoonan miehen armeejan. Ne valloittaisi helposti koko alppien eteläpuoleisen alueen euroopasta. He kun ei välitä omista kuolleista, kuten ei aikoinaan neuvostoliitto. Siinä suhteessa näen euroopan tulevaisuuden huonona, varsinkin kun media rummuttaa sitä uutena ja hienona asiana että saadaan sharia eurooppaan.
Tässä on eräs kirja, joka oli hyvä. Kertoo siitä kun sähköä ei neää ole.
Lars Wilderäng: Tähtikirkas http://suketus.blogspot.fi/2018/02/lars-wilderang-tahtikirkas.html
Tervehdys Anolle, Rouva Anolle ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Meinasit vissiin sitä järjestöä josta Vasara kommentoi. Kyllähän ne aitoja ovat…
Rouva Ano: Joo, eihän tässä enää tällä iällä ulkomaille. Ymmärrän kyllä nuorten valinnan jos ne niin tekevät. Ja vaihtokauppa menee niin pahasti miinukselle että tulevat sukupolvet eivät taatusti siunaa meitä ajatuksissaan. Viittoja muuten ei kannata ommella. Nykyinen systeemi tuskin tarjoaa mulle muuta kuin käsirautoja. Eikä Veikko Huovisen kaikkea tuotantoa nykyisin edes julkaistaisi. Osasta hän saisi syytteen.
WhiteHunter: Härkä joo. Samoin kuin suomenhevonen. Muistan kun kattelin dokumenttia vuoden 1944 ratkaisutaisteluista ja siellä eräs tykistöupseeri totesi että ”oli se suomenhevonen vaan mainio, siellä missä koneet hyytyi niin hevonen vaan veti tykin sinne minne pitikin”. Sinänsä en pelkää arabien sotilaallista hyökkäystä. Sodat iippojen kanssa ovat osoittaneet että eivät ne pärjää paremmin organisoidulle vastapuolelle. Eikä niillä ole tarvittavaa maihinnousukalustoa Välimeren ylittämiseen. Arabien suurin ja pelottavin ase on kohtu niin kuin Ahmed Ben Bella aikanaan sanoikin. Ja kiitos vinkistä.
Hyviä tarinoita kaikki, mutta aina näissä on epärealistinen kova olettama siitä että VHM jotenkin jätettäisiin rauhaan uinumaan eikä valjastettaisi pakkotyöhön. Uskon että enemmänkin 1984-typpinen tulevaisuus on lähempänä totuutta.
VastaaPoistaIhmisten analysointia varten kerätty data mahdollistaa jo nyt niin hyvän seulonnan ettei väärin ajattelevilla ole mitään mahdollisuutta jättäytyä pois kelkasta.
Jälleen kerran A-luokan luettavaa. Tosin mitä lähemmäksi tuo päivä lähestyy, sitä vähemmän hymyilyttää. Olisi NIIN kiva välttää tuo, mutta liekö enää mahdollista? Toki nyt jo valtaenemmistö kansasta yli puoluerajojen alkaa katsella maahanmuuttoa kriittisesti. Ehkäpä murros tapahtuukin kriittisen pisteen tällä puolen!
VastaaPoistaSellainen tekninen yksityiskohta, että pontikka tiputellaan mäskistä, ei rankista. Rankki on sitten se jäte, jota jää kun alkoholi on tislattu parempaan talteen. Kaverin puolesta täsmensin...
Hyvä tarina! Toviottavasti tuo ei sentään toteudu. Vaikka toisaalta, hyvä vaan jos ei käytetä paljoa sähköä. Nuo ydinvoimalat kun saastuttaa niin kamalasti. Vaikka saahan sitä sähköä tuuli ja aurinkovoimalla. (Netistä voin luopua, mutta ilman radiota en kyllä rupea elämään.) Palveluiden keskittäminen sen sijaan saa aikaan alueita joissa ei mitkään palvelut pelaa. Johan niitä on nykyisin, ja niitä tulee koko ajan lisää. Paska homma, vaan minkäs teet.
VastaaPoistaTervehdys Anolle, Snowcamolle ja ihan tavalliselle tytölle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Tuo on yksi vaihtoehto eikä millään muotoa mahdoton. En vaan vitsi kirjoittaa joka kerta totaalisen toivottomia tarinoita. Onhan niitäkin tullut väsättyä. Niin kuin vaikka tuo ”Vyöhyke”:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/07/vyohyke.html
Snowcamo: Kiitokset. Suomessa sitä murrosta valitettavasti viivytetään viimeiseen saakka ja tuo case Janitskin on siitä hyvä osoitus. Tuossa termihommassa saattaa kyllä olla kyse vähän murre-eroistakin.
ihan tavallinen tyttö: Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Ydinvoimahan muuten ei itsessään saastuta. Ydinvoimaonnettomuus on asia erikseen. Palveluitten keskittäminen ts. vähentäminen on menossa ja esmes sairaalaahan ei mikään netti korvaa.
Toki maa muokkautuu juhtavedollakin, mutta on se ihan saamarin raatoista hommaa. Fiskarsin 10" yksisiipisen normiauran eteen tarvittiin kaksi hevosta. Yhdellä hevosella pystyi juuri ja juuri ajamaan 8" auraa. Nykyäänkin kilpaillaan jopa hevoskynnön SM-tittelistä. Näissä kisoissa näkyy homma menevän niin, että auran kahvoissa on kyntäjä, ja hevosilla erikseen ohjasmies. Isäni, ennen kuin Zetor 25 A:n osti v. 1956, ohjasti itse hevosia kyntäessään, ohjakset kaulalla. Noin tunnin välein hevosille piti syöttää laukusta puolikas kuivaa kyrsää (=vartaalla kuivattua reikäleipää). Paitsi heposia, tarvittaisiin siis myös hevosmiehiä. Ja kymppituumaisella siis kääntyy 25cm kerrallaan, vauhti jotain 3-4 km/h. Työsaavutus ehkä ½ha työpäivässä, ei siis kauhean annokasta touhua nykykriteerein. Hevoskyntö ei miehellekään ole mitään kevyttä touhua, helposti kuluu 5000 kcal/vrk. Toki siinä touhussa kuulemma oppi auran säädöt, kunnossapidon ja ohjaustekniikat tehokkaasti: näin näet säästi omaa lihastyötään melkoisesti.
VastaaPoistaKyllä siis katson, että nämä raskaat vetotyöt kuuluvat mieluummin herra Dieselin valtakuntaan. Hevoset sopivat nykykriteereillä kevyehköihin kuormanvetoihin sekä liikkumisen avuksi. Häristä vs. hevosista vielä: miksi hevonen korvasi härän juhtana vasta 1800-luvulla? Ruotsin kruunun aikaan hevonen oli paitsi kallis myös riskialtis investointi: kruununvouti saattoi sen pikaisesti pakkolunastaa alihinnalla sotakäyttöön. Hevonen oli tuolloisella maatalousrakenteella varsin kallis ylläpidettävä, sillä se vaatii rehukseen viljaakin, ja heinienkin on oltava parempia kuin naudoille syötettävien.
Kun pakko-ottojen uhka lieveni, ja maataloustuotannon systeemit parantuivat, hevosiakin pystyttiin paremmin pitämään. Hevosen maavara, liikkeen laajuus, räjähtävä voima ja nopeus, ketteryys sekä helpompi ohjattavuus - siis monikäyttöisyys - olivat tekijät, jotka syrjäyttivät naudat juhtakäytössä. Toki näin yleistyivät myös kengitysseppien ja valjassuutarien ammatit yleistyä maaseudulla.
Terv. Achtung
Tervehdys, Achtung, ja kiitos täsmennyksistä. Kaiken kaikkiaan lienemme sitä mieltä että konevoimassa on kiistattomat etunsa.
VastaaPoistaTuollainen oli 1930-luvun Suomi ja kyllä sielläkin elettiin. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa, siinä on hyvät ja huonot puolensa, mutta enemmistölle varmaankin kylä on inhimillisempi.
VastaaPoistaSähkö, bensa ja diesel olisivat ne pahimmat puutteet. Tosin tuollainen yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto toimii puullakin, eikä ole vaikeaa tekniikkaa.
Maaseudulla on tulevaisuutta, koska siellä omavaraisuus on mahdollista ja yhteisöllisyys toimii, kun tunnetaan naapurit ja autetaan, kun apua tarvitaan.
Niin no vertailun vuoksi, jos oikein verenmaku suussa ajoi, niin meidän vanhalla Natikalla (tais olla malli 547 jos oikein muistan) ja kaksisiipisellä auralla saattoi juuri ja juuri saada meidän 10 ha:n tilan kynnöt tehtyä päivässä. Yleensä kyllä meni kaksi päivää jos ensivalolla aloitti ja auringonlaskun tienoilla lopetteli.
VastaaPoistaNatikka oli toki reippaasti järeämpi vehje kuin 1950-luvun piikkilangankiristäjät, mutta toisaalta paljon kesympi kapistus kuin modernit möhkötraktorit.
Totta, ydinvoimala ei itsessään saastuta, mutta ydinjäte saastuttaa. Vaikka sitä tungetaan peruskallion sisään, en usko sen pysyvän siellä loputtomiin. Jos se tulee itsekseen ulos tai joku varastaa sitä, tilannetta voi jo kutsua suuremman luokan katastrofiksi.
VastaaPoistaps. Anteeksi sekavat kommentit..
Jospa meikä kommentoisi kanssa kun jotain luulen tietäväni. Tuohon sähkön tekoon voisi olla kensti laite tuo puukaasu yhdistettyä isoon v8 moottoriin. Häkävehjes ei anna samaa tehoa kuin bensa, mutta kookkalla koneella jää vielä jotain käyttökelpoista puhtia jäljelle. Tällä pyörittää aggregaattia vähintään kohtuullisesti ja jos tällä ladataan akkuja ynnä käytössä on enempi led valoja niin tällä alkaa jo pärjäämään. Tuolla sisä-suomessa oli takavuosina muuan alan mies joka askarteli amerikan pick upin selkään puukaasulaitteet ja hyvinhän tuo liikkui sillä, nimi vain on päässyt unohtumaan, josko joku muistaisi?
VastaaPoistaEipä tuo Ykän kuvaama elämänmuoto muuten niin kaukana ole siitä miten täällä Syrjänperällä jo nyt elellään. Ai niin, melkein unohtui, muistakaa ostaa NYT niitä kapineita joita tulette sitten tarvitsemaan kun tuon tapainen alkaa olemaan enempi arkipäivää kepeän kirjoitelman sijaan.
Kuten jo kertaalleen sanoin, häkä on myrkkyä ja pehmittää pään.
VastaaPoistahttp://www.puolankainfo.fi/uutiskuvat/hakapontto.jpg
Ahdin vaiko kuutiotuumat, siinäpä kysymys.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/82853/fd2011-pp00003049-pdf001.pdf?sequence=1
Tervehdys Ukkelille, Jani Alanderille, ihan tavalliselle tytölle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne sekä lisäyksistänne. Minähän en siis kaipaa tuohon jutussa mainittuun olotilaan päätymistä vaan tuumailin kuinka siihen mahdollisesti joudutaan.
VastaaPoistaJa kiitos Ano2:lle tuosta tyylikkäästä dokumentista.
No minähän otin ilmassa leijuneen haasteen vastaan ja opiskelin hiukan tuota puukaasutouhua. Sota-ajan pienissä puukaasutinsysteemeissä isoin ongelma oli kaasutuksessa käytetyn pyrolyysin tehottomuus. Syntyi tervaa ja hiukkasia, ja siksi häkäpönttöjen polttoaineena käytettiin vain kuorituista koivurangoista tehtyjä puhtaita pilkkeitä - näistä ei tullut paljoa edes tuohitervaa moottoria tärvelemään. Epäpuhtauksia näistäkin virityksistä tuli niin, että moottorit eivät oikein tahtoneet kestää kaasukäyttöä.
VastaaPoistaNykyään kaasutusteknologiaa tunnetaan paremmin, ja modernit puukaasuttimet ovat järeitä laitteita. Pyrolyysi tapahtuu hallitummin ja paaljon korkeammassa lämpötilassa kuin häkäpöntöissä - 500 - 800 asteessa; hapetus tapahtuu yli tuhannessa asteessa. Tuossa lämpötilassa prosessi kaasuttaa raaka-aineeksi syötettävän puuhakkeen tehokkaasti, tervan muodostus estyy. Kaasun mukana on kyllä nokea sun muuta hiukkasta, mutta ne saadaan suht. tehokkaasti suodatettua kaasusta. Jossa on siis tilavuudessa mitaten viidesosa häkää, ja noin puolet vetykaasua. Tuommoisen kaasun pakkaus tai varastointi on tosiaan epätoivoinen yritys: puukaasu on myös tehokkainta polttaa - joko lämpöpolttimissa tai moottorissa - kuumana.
Pienimmät markkinoilla olevat valmislaitokset ovat semmoisia isoja kaappeja tai konttilaitoksia, joiden nimellinen sähköntuotanto on jotain 10 - 70 kW luokkaa. Isompiakin laitoksia on saatavilla 2 MW sähkötehoihin asti. Sähkön ohessa nuo laitokset tuottavat lämpöenergiaa runsaan kaksinkertaisen tehomäärän sähköön nähden; energiansaannon hyötysuhteeksi ilmoittavat n. 70% lukemia. Käytössä olevat moottorit näyttävät pienimmissä kaappilaitteissa olevan nelosen rivikoneita, isommissa konttilaitteissa (70kW sähkötuotto) 8litran V8:ja. Puupolttoainetta (kuivahkoa haketta) ilmoittavat näiden värkkien kuluttavan vajaan kilon per tuotettu sähkö-kWh. Mielenkiintoinen ala; mielenkiinto kasvaa, jos valtakunnan verkon siirron hinta ylittää kipukynnyksen.
Terv. Achtung
Tervehdys, Achtung ja kiitos lisäselvityksestä. Näissä tämmösissä tekniikoissa tulee muistaa, että niitten tutkimukseen ei olla tietysti satsattu kuin murto-osa verrattuna normaaliin polttomoottoreihin ja perinteiseen sähköntuotantoon. Lisäsatsauksella niistä saataisiin varmaan vielä paljon toimivampia. Sama muuten koskee turvevoimaa jonka käyttämättömyys on asia jota en kerta kaikkiaan ymmärrä.
VastaaPoistaLaitetaanpa kiitokseksi tutkimustyöstä soimaan asiaan liittyvää musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=GVFaKXEQGOs
Kiitos, tämä oli kiva kuulla pitkästä aikaa. Alkuperäisestä Appalachian Moonshining - teeman ympärillä pyörivästä "Copper Kettle" -traditionaalista löytyy useampikin äänite. Saukin suomennos oli kyllä hyvä, ja Barbaran esitys viehättävä: parempi kuin tuolloin 60-luvun lopulla kappaleen mainetta levittänyt Joan Baezin hippityylinen esitys.
VastaaPoistaTässä Kentucky Slow Walz tyylinen esitys:
https://www.youtube.com/watch?v=0P_0eSbZ3iM
Ja tässä vähän enemmän hillybilly-tyylisesti:
https://www.youtube.com/watch?v=nGlt4W4AXRU
Eiköhän tässä jo olla päästy maalaisteknolookian ja ns. mettäläismentaliteetin ydinalueille. Täältä tähän.
Terv. Achtung
Kiinnostuin noista pienistä yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon voimaloista ja VTT on niitä selvitellytkin 2013:
VastaaPoistakaupalliset chp-laitokset
Tekniikka on olemassa, mutta kallista, koska sarjat ovat lyhyitä. Jos näitä rakennettaisiin suuria määriä, hinnat putoaisivat merkittävästi. Tuollaiseen kylään riittäisi yksi laitos, sähköjohdot pitäisi vetää ja kaukolämpöputket kaivaa maahan, niin kyllä toimii.
Nykyinen yhteiskunta on hyvin haavoittuva. Talvisodan Suomi selvisi, koska lämmön ja ruoantuotanto oli hajautettua maaseudulle. Kaupungeissa oli vaikeampaa, mutta ne olivat pienempiä. Jos nyt katkeaisi sähköt, niin vaikeaa olisi, kesälläkin.
Tervehdys Achtungille ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAchtung: Täytyy sanoa, että mielestäni Barbara veti tuon parhaiten. Siinä oli naisella muuten vaikuttava ääni.
Ukkeli: Noille hajautetuille voimaloille saattaa vielä joskus olla tarvetta. Suomalainen energian ja lämmön jakelu on varsin keskitetty ja siksi haavoittuvainen. Sodan aikana kaupungeissakin oli sentään kakluuneja mutta nyt ne olisivat sähkökatkon aikana täysin pississä.