Puolustusministeri Jussi Niinistö teki umpityhmän tempun hypätessään uuvattien uppoavaan kippoon mutta plussana hänelle voi sanoa että hän on pestissään oikeasti kiinnostunut maanpuolustuksemme tilasta. Tuoreeltaan hän ehdotti että naisten vapaaehtoinen maanpuolustus laitettaisiin tilapäisesti jäihin. Hotellin respassa ollaan Niinistön kanssa samaa mieltä vaikka selvää on että mies on saanut ehdotuksestaan runsaasti korvamakeaa. Onhan se ehdotus sentään ”tasa-arvon vastainen” ja tasa-arvo puolestaan on nykyisessä yhteiskunnassamme loukkaamaton tabu.
Nimenomaan nykyaikainen sovellettu tasa-arvo ja siitähän tässä naisten asepalveluksessakin on kysymys. Eli ”tasa-arvoa” on se, että jos naisia huvittaa tehdä jotakin niin tottahan heidän täytyy saada ja jos taas ei huvita niin pakottaa ei missään nimessä saa. Kyseinen naisten asepalvelus on saatu aikaiseksi ajatellen nimenomaan ”tasa-arvonäkökohtia”, ei maanpuolustuksellisia näkökohtia. On vaan kumminkin niin, että varsinkin tällaisella pienellä maalla maanpuolustuksessa ei ole kyse mistään tasa-arvosta vaan henkiinjäämisestä.
Maanpuolustuksen asiaa ei millään muotoa myöskään edistä se tilanne että ammattisotilaat – sen sijaan että olisivat suunnittelemassa uusia vittumaisia konsteja joilla kiusata maahantunkeutujaa – joutuvat istumaan kaiken maailman palavereissa miettimässä sitä kuinka ”saavutetaan nollatoleranssi kaikenlaiseen epätasa-arvoon ja sukupuoliseen syrjimiseen” ts. kuinka kaikin keinoin vältetään sitä tilannetta että naisoletetulle varushenkilöoletetulle ei tule henkinen pipi kun miesoletetut varushenkilöoletetut saattavat heittää hieman härskiä juttua. Aikaisempaan aihetta sivuavaan juttuuni liittyvä kuvapari varmaankin kävisi tähän väliin:
Noin yleensä ottaen voi todeta että jos
jalkaväkiryhmässä on seitsemän miestä sekä yksi nainen ja jos se nainen
haavoittuu niin ne seitsemän miestä tapattavat itsensä yrittäessään pelastaa
sitä yhtä haavoittunutta naista.
Mutta jos ajatellaan asiaa
maanpuolustuksen kannalta niin miksi ihmeessä ei alun perin perustettu
uudestaan jotain Lotta Svärd-tyypistä järjestöä? Sillä olisi oma ja ehdottoman tärkeä
roolinsa maanpuolustuksessa. Jos järjestössä annettaisiin naisille aseellista
koulutusta itsepuolustuskyvyn vuoksi niin sehän sopisi kyllä. Rahoitus moiseen
löytyisi vaikkapa maahanmuuttoteollisen kompleksin purkamisella. Lisäksi jos
lottapalvelus olisi naisille samanlainen velvollisuus kuin miehille
asevelvollisuus niin eikös se olisi juuri sitä tasa-arvoa? Ai ei olis vai? Niin
joo, se olisi sitä vanhanaikaista tasa-arvoa eikä sovellettua uutta tasa-arvoa
jossa nainen saa tehdä mitä huvittaa jos haluaa ja jos ei huvita niin sitten ei
tartte.
Kun ryssä hyökkää (tietystihän se sen tekee, koska se on tehnyt sen aikaisemminkin) mahdolliseen Nato-Suomeen, niin näppärimmin se tapahtuu ohjuksilla ja jos nämä ohjukset sisältävät atomipölyä, niin tasa-arvo on toteutunut ja aamen. Olen silloin tällöin ihmetellyt oletettujen herrojen sinivuokkojen logiikkaa ja intoa hävettävien, anteeksi hävittäjien, hankinnassa. Mitä järkeä on panostaa rautaromuun mikä ammutaan alas ohjuksilla, ennenkuin rautaromu on edes ehtinyt nousta ilmaan!
VastaaPoistaMoro Ykä
VastaaPoistaKautta linjan ”tasa-arvo” heikentää organisaatioiden toimintakykyä ja lisää kustannuksia. Tuo ryhmän toiminta esimerkki on hyvä, lisäksi jos vain miehistä koostuva ryhmä kykenee kuljettamaan esim 100 yksikköä varusteita, niin tuon nais-oletetun mukana olo pudottaa kapasiteetin 90:een. Käytännössä puute tietysti korvataan miesten kuormien lisäyksellä. Tämä sama ilmiö muuten näkyy hoiva-alalla, kun miehiä on siirtynyt sinne, niin jostain syystä raskaat nosto ym. tehtävät on siirtynyt, kuin luonnostaan miehille. Jenkeissä ovat tehneet tutkimuksen, joka osoitti ryhmäm toimintakyvyn heikkenemisen, naisten mukana ollessa.
Puolustusvoimat muutti myös johtajakoulutuksen valntaperusteita samaan aikaan, kun naisten vapaaehtoinen vm-palvelus harrastus perustettiin. Siinä on syy naisten pääsyssä johtohommiin.
Onneksi rahat rupee loppumaan tästä ”hyvinvointi yhteiskunnasta”, saadaan tämä hulluuskin loppumaan. Väitän, että Niinistö oli lausumassaan ihan tosissaan, vaikka naamioikin lausuntoaan jälkikäteen.
Voi Aikoja Voi Tapoja
Tervehdys, Lemminkäinen ja Voi Aikoja Voi Tapoja & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaLemminkäinen: Kommenttisi meni aika lailla eri alueelle mitä käsittelen ja totean että en ole ilmasodan asiantuntija. Mutta laitan linkin (valitettavan lyhytaikaiseksi jääneestä) Ammattisotilas-blogista joka käsittelee asiaa ja jonka mukaan tilanne ei ihan niin toivoton ole:
https://ammattisotilas.wordpress.com/2012/08/22/ilmasodan-lyhyt-oppimaara/
Mitä olen avoimista lähteistä Venäjän ilmavoimia seurannut niin tilanne siellä on suurinpiirtein tuollainen ja tulee muistaa että jos se rähinä tulee niin mitä todennäköisimmin se on osa suurempaa rähinää eikä Venäjä pysty hyökkäämään meidän kimppuumme kaikilla voimillaan.
Voi Aikoja Voi Tapoja: Totta joo kaikin puolin. Tuo mainitsemasi näkyy myös omalla sosiaalialallani. Miehet joutuvat hoitamaan rähinät ja naiset ovat takavasemmalla. Kyse ei ole tasa-arvosta vaan fysiikasta. Mitenkään naisia halveeraamatta. Olen muuten samaa mieltä kanssasi ja Niinistö naamioi turhasta eroon pääsemisen säästöihin. Tasa-arvohan (tai siis sen nykyinen epätasa-arvoinen versio) kun on tabu ja dogmi.
Naisten aseellinen maanpuolustus on käytännön tasolla typerä, mutta periaatteen tasolla sillä voi olla maanpuolustushenkeä kohottava vaikutus. Enkä nyt ota kantaa siihen, haluanko puolustaa aseellisesti maata, jota hallitaan Brysselistä ja jonka johdossa istuu Orpon ja Sipilän kaltaisia pyrkyreitä, jotka laskivat maahan 35.000 diskotanssijaa.
VastaaPoistaJoo, en minäkään ole mikään ilmasodan asiantuntija. Ajattelen vain olevaa ja tulevaa kehitystä, ohjuksia ja droneja. Fyysisesti naiset eivät tule koskaan olemaan tasa-arvoisia miesten kanssa, mies on aina vahvempi ja mentaliteettipuoli on myöskin erilainen miesten ja naisten välillä koska miesten ja naisten aivot ovat kehittyneet fyysisesti eri tavalla. Tasa-arvoa yritetään tuputtaa väärällä tavalla, koska miesten ja naisten eroja ei oteta huomioon. Oikeaa tasa-arvoa on se että kaikilla on mahdollisuus startata samalta viivalta (koulutus jne.) ja sitten riippuu kokonaan yksilöstä kuinka pitkälle eväät riittävät.
VastaaPoistaNykyisellään tuon järjestelmän purkaminen olisi mielestäni silkkaa typeryyttä. Asevoimiin hakeutuvat noin 1 100 naista (2017) edustavat keskimääräistä motivoituneempaa ja osittain myös kovakuntoisenpaa ainesta (pääosin, koska nämä naiset ovat nimenomaan vapaaehtoisia, jolloin tämä parempi materiaali asepalvelukseen hakeutuu). Tähän nähden noin 4 miljoonan säästö on 'melko' mitätön. Tätä ainesta ei myöskään harhaluuloista poiketen kouluteta kokonaisuudessaan vain taistelutehtäviin ja niitä varten... puolustusvoimat tunnustavat realiteetit niin fysiikan kuin psykologian puolelta ja naiset toimivat pääosin takaportaan tehtävissä (mm. Ilmatorjunta ja huolto) ja näin vapauttavat näitä miehisiä miehiä taisteleviin joukkoihin jos nykyinen kehitys jatkuu tulee valtaosa huollon upseereista olemaan nimenomaan hameväkeä.
VastaaPoista
VastaaPoistaOnhan niitä sellaisiakin tehtäviä, joissa ei tarvita voimaa vaan pelkästään kestävyyttä ja älyä. Sodankäynti ei välttämättä ole kentällä läsnäoloa. Pidän hyvin mahdollisena, että naisista on sodankäynnissä hyötyä. Kysymys on vain missä tehtävissä.
acc
Jos nyt antaisin ammattisotilaan mielipiteen tähän.
VastaaPoistaMimmejä on erilaisia kuten myös poikia.
Valtaosa mimmeistä pärjää armeijassa ihan hyvin mutta heidän reservinsijoitus ei ole taistelujoukoissa.
Iipot tekivät aikoinaan tutkimuksen asiasta ja jos samassa sakissa on naisia niin jätkät ottaa liikaa turhia riskejä suojellakseen mimmejä.
Hyviä likkoja meillä on ihan kuten poikiakin.
Se mikä on joskus ihmetyttänyt, että aika moni mimmi koulutetaan sotilaspoliisiksi.
Itse heitä kouluttaneena voin todeta, että aika rankka duuni.
Jos putte haluais tännepäin höökiä niin sillä ei vaan ole siihen riittåvän hyvää porukkaa. Ukrainassa olevat joukot ovat sitä terävintä kärkeä , eli sopimussotilaita, mitä Putella on heittää kehiin.
VastaaPoistaMehän napsittas ne pois samantien.
Aika paljon muidenkin maiden sotilaiden tasoa nähneenä niin meillä ei ole mitään hävettävää. Mä luotan meidän junnuihin ja siinä sivussa tyttäriin.
Kovaa porukkaa ovat, oikeesti.
Osittain eri mieltä minäkin. Jalkaväkeen en naisia sijoittaisi mm. mainitsemastasi syystä, mutta tietty vähemmistö heistä kykenee aivan hyvin toimimaan erilaisissa tukitehtävissä. Kakkosrähinässä Puna-armeijassa palveli joukko naispuolisia tarkka-ampujia ja taistelulentäjiä (Yönoidat), jotka saattelivat varsin vaikuttavan kokoisen joukon herrakansaa rodinan multiin. Koska kyseessä on kuitenkin pitkälti biologisista syistä vähemmistö, siinä missä miesten enemmistöstä saa jonkinlaisen sotilaan, asevelvollisuutta ei kannata ulottaa naisiin. Toki sellainen malli toimisi, jossa suurin osa naisista suorittaa siviili- tai aseettoman palveluksen, ja se olisi tietysti oikeasti tasa-arvoisin, mutta tasa-arvo ei ole tässä asiassa edes toissijainen juttu. Nykymalli, vaikka se ajettiinkin läpi hölmöin motiivein, on maanpuolustuksen kannalta ihan jees. Saattaa kaivata vähän säätöä, mutta periaate on järkeenkäypä.
VastaaPoistaJoppos 123 jos tämän lukee, niin muistanko oikein, että iippojen tutkimukset perustuivat pitkälti itsenäisyyssodan aikaisten, pitkälti amatööreistä koostuneiden yksiköiden käyttäytymiseen taistelussa? Onko ammattilaissotilaista vastaavaa dataa? Sinänsä reservistit varmaan käyttäytyisivät aika lailla samoin kuin iipot, joten Suomen kannalta aika irrelevantti kysymys. Kiinnostaapa kuitenkin. Ja hyvä kuulla ammattilaissotilaan olevan sitä mieltä, että sotilasaines on kovaa. Sinänsä tämä minun sukupolveni ei ole niin kovaa kuin edesmenneen veteraanivaarini aikalaiset, mutta toisaalta tekninen osaaminen on parempaa, eikä se veli venäläinenkään ole yhtä kova kuin Suuren isänmaallisen sodan sotilaat. Kaipa se jotain kertoo, että patologisin tuntemani suvakki on armeijan käynyt ja kamppailulajeja pitkään harrastanut mies.
Tuossa Mikko Aholan kirjoitus Neukkulan armeijan tarkka-ampujista.
VastaaPoistahttp://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145231-venalainen-naistarkka-ampuja-ljudmila-pavlitsenko
Jonkun tutkimuksen mukaan naiset ovat tuossa hommassa raaempia kuin miehet.
En löytänyt tekstiä aiheesta.
Johan
Voisiko ajatella, että nämä naiset koulutettaisiin oikein tappaviksi sotilaiksi, joita vastustajakin pelkää? VRT kurdien Peshmerga naiset. Mamuilla on huonot housussa jos ja kun kurdimimmit osuu vastaan. Kas kun ei saa sankarin viittaa eikä yhtään neitsyttä, kun naissotilas tappoi. Samalla ratkeaisi ainainen kiista, että tapattavatko miehet turhaan itsensä naista pelastaessaan, kun naiset olis omissa porukoissa.
VastaaPoistaArvelee Huru-ukko
Tervehdys Kumitontulle, Lemminkäiselle, Anolle, acc:lle, joppos 123:lle, LW:lle, Johanille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Eriävät mielipiteet sallitaan. Niin kuin tekstini loppuosasta huomaa niin en vastusta naisten osallistumista maanpuolustukseen sinänsä. Sen täytyy vaan perustua maanpuolustuksen etuihin eikä mihinkään tasa-arvoon. Jos (niin kuin joppos 123) totesi naiset sijoitetaan muihin kuin taistelujoukkoihin niin miksi ihmeessä niitä koulutetaan muitten janttereitten seassa? Ehkä tässä olisi opettelemista sieltä Israelin suunnasta.
VastaaPoistaErikseen joppos 123:lle: Kuinka paljon muuten arvioisit että Venäjällä on niitä ykkösluokan joukkoja?
Erikseen Huru-ukolle: Joo, kunniaa Peshmergan naisille. Tosin meitä vastaan tuskin (ainakaan perinteisessä skenaariossa) hyökkäävät muslimit joten se uskontoon liittyvä salainen ase meiltä puuttuu.
LW:lle. Noi Iippojen tutkimukset ovat vissiin ihan pidedemmän ajan juttuja, en tiedä muuta kuin tuloksen.
VastaaPoistaJoskus aikoinaan kun olin vielä kenttähommissa niin tein jopa yhdestä mimmistä kersantin. Se eukko olisi saanut ryhmänsä pojat menemään vaikka perse edellä puuhun.
Harvassahan näitä oli mutta kyllä niitä löytyy.
Mitä krihahommissa olen pyörinyt noin palttiarallaa 10 kertaa niin jostain syystä noita helmiä ei ole sinne asti riittänyt.
Kaikki kohtaamani suomimimmit ovat sinne lähteneet joko muna,pillu tai pelkästään raha mielessä. Sitten kun paska lentää tuulettimeen niin iskee loppureissun "flunssa" ja aina löytyy se eversti joka näitä luusereita suojelee.
Ykälle. Kaikki valmiusjoukot venäjällä ovat periaatteessa sopimussotilaita eli noin 300000 mutta joukot ovat vajaita. Esimerkiksi Alakurtin prikaatin vahvuus ei ole sitä mitä paperilla näyttää vaan noin 2000 heppua.
VastaaPoistaVenäläisethän kävivät aikoinaan täällä opintomatkoilla katsomassa mistä se maanpuolustustahto kumpuaa.
Olen ollut paikalla kun Venäjän puolustusministeri mittailee mittanauhalla patjanpaksuutta Santahaminassa.
Huvittavin tapahtuma oli Panssariprikaatissa kun venäläinen kenraali ei varuskuntasairaalassa meinannut millään uskoa, että yksikään varusmies ei kuole palveluksensa aikana esimiestensä pieksemänä.
Päällikkölääkäri joutui monta kertaa kysymään tulkilta, että mitä se kenu oikein vonkaa.
Suomalainen sotakirurgia on kovassa maineessa maailmalla.
VastaaPoistahttps://yle.fi/uutiset/3-10147612
Maine ei koske pelkästään miespuolisia kirurgeja, vaan koko henkilöstörepertuaaria evakuaatiosta leikkauspöydän ääreen. Tietysti myös organisointi- ja hallintotehtäviin. Peruskoulutus tapahtuu oman ammattiinvalmistumisen opein, jatkokoulutus kentällä eli siellä missä soditaan. Erilaiset järjestöt, esim. Kansainvälinen Punainen Risti (ICRC) hoitavat rekrytoinnin ja tarvittavat vermeet. Edellä olevan linkin kautta pääsee hyvin tunnelmaan. Tunnen Retu Salmelan ja vakuutan, että hän puhuu totta.
Nyt naiset teillä on tilaisuus näyttää kyntenne, hophop!
Nimim.: kolmella komennuksella aikoinaan muiden mukana touhunnut.
Tervehdys joppos 123:lle ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistajoppos 123:
Viesti1: Olisko niin, että everstin asemaan päästäkseen täytyy jo ottaa huomioon ”poliittiset realiteetit”?
Viesti2: Kiitos lisävalaistuksesta. Eli kun ottaa huomioon Venäjän rajan pituuden niin ei se määrä tolkuttoman suuri ole. Reserviä tietysti löytyy mutta mikä on sen kunto, motivaatio ja varustus? Tuosta venäläisestä kenraalista tuli mieleen että se piekseminen eli dedovtshina-perinne taitaa olla yksi suomalaisten parhaita liittolaisia. Jos musikka vihaa enemmän esimiestään kuin vihollista niin se on meille aina kotiopäin.
Veijo: Kiitos tästäkin lisäyksestä ja hatunnosto kyseisille kirurgeille. Oletettavasti suurimmalla osalla lääkintähenkilöstöä on valmiiksi mietittynä jonkunlainen sodan ajan sijoitus. Jos lääkäri on palvellut vaikkapa tykkimiehenä niin eipä häntä kannata mihinkään patteristoon panna palvelemaan.
Pitkän linjan aktiiviressuna voin sanoa käsi sydämellä, että en halua naisoletettua asetoveria samaan poteroon kanssani. Siihen on ihan raadollinen syykin, ja omin silmin ja käsin harjoituksissa moneen kertaan todennettu; se naisoletettu ei minua sieltä poterosta raahaa suojaan, jos otan osumaa. Ei vaan pysty eikä kykene. Naisoletetuilla ei riitä fysiikka kaikkeen siihen mihin sotilaan kuuluu pystyä. Eivät kaikki miesoletetutkaan sotilaat minua sieltä poterosta raahaa, mutta yhdeksänkymmentä prosenttia heistä kuitenkin pystyy siihen. Samoin pitkillä jalkasiirtymillä, siis marsseilla, naisten keskeyttämisprosentti on aina hiponut sataa. Miesten prosentti liikkuu jossain viiden- viiva -kymmenen paikkeilla.
VastaaPoistaYhden ainoan todellisen valkyrian olen monivuotisen ressuiluni aikana tavannut, siinä oli naissotilas joka olisi potkinut useimpien meidän miestenkin perseet. Ja oli vielä katseenkestäväkin, mikä ei nyt tietenkään liity mihinkään. Mutta hän oli se poikkeus joka vahvistaa säännön.
Naiset eivät mielestäni kuulu etulinjaan. Linjojen taakse, teknisiin aselajeihin sun muihin oikein hyvin, mutta ei sinne missä luodit ja sirpaleet niittävät satoaan.
Naisten ylävartalon voima on noin 45-50 % pienempi kuin miesten. Naisten aerobinen suorituskyky on 25-30 % pienempi kuin miesten. Naisten luusto on tiheydeltään hauraampi kuin miesten, eli altistaa eriasteisille murtumille.
VastaaPoistaVuonna 2014-15 Yhdysvaltain merijalkaväki teki tutkimuksen, jonka mukaan integroiduissa joukoissa naisten loukkaantumisalttius oli kaksi kertaa miesten vastaava. Simuloiduissa taisteluharjoituksissa naisten ampumistarkkuus oli huomattavasti heikompi kuin miesten. Useimmilta naisilta esteradoista suoriutuminen oli ylivoimaista, samoin haavoittuneiden siirtäminen pois taistelukentältä.
Edellä mainittu naisten luuston rakenne on mietityttänyt myös taistelulentäjiksi kouluttautuvien kohdalla. Toisaalta naiset näyttävät kestävän miehiä paremmin g-voimia menettämättä tajuntaansa, mikä saattaa johtua lyhyemmästä kaulan verenkiertojärjestelmästä.
Lähes kaikissa NATO-maissa naisten pääsyvaatimukset taistelujoukkoihin ovat huomattavasti alhaisemmat kuin miesten. Sveitsin armeijassa näin ei ole, ja suuri osa naisista karsiutuu.
Listasta tulisi huomattavan pitkä, jos kaikki sosiaaliset, taktiset ja muut näkökohdat otettaisiin huomioon fyysisten lisäksi. Mainittakoon kuitenkin, että vaikka Israelia usein pidetään esimerkkinä, naiset eivät vuoden 1948 jälkeen ole saaneet osallistua varsinaisiin taistelutehtäviin lainkaan.
Tasa-arvo on yksi eniten väärinymmärretyistä asioista. Kaikille voidaan luoda mahdollisuus osallistua, mutta edellytykset osallistumiselle pitää luoda, jotta organisaatiot eivät tasa-arvon vuoksi menettäisi kompetenssiaan. Armeijan, puolustusvoimien, tehtävänä ei ole toimia tasa-arvon edistäjänä vaan puolustaa maata mahdollisimman tehokkaasti.
Tässä ei ole kyse misogyniasta. Suotakoon naisille mahdollisuus käydä armeija samoin ehdoin kuin miesten. Maanpuolustukseen kuuluu moninaisia tehtäviä ja sen takia naisten maanpuolustusvelvollisuuteen voisi hyvin vaihtoehtona kuulua Lotta-Svärd -tyyppinen palvelus, jonka hyödyn Suomen viimeksi käymät sodat erinomaisesti todistivat. Maanpuolustusvelvollisuus on Suomen perustuslain 127 §:ssä määritelty velvollisuus, jonka mukaan jokaisella kansalaisella on velvollisuus osallistua isänmaan puolustukseen tai avustaa sitä lain tarkemmin määräämällä tavalla.
Tervehdys Anolle ja Castorille & kiitos hyvistä kommenteistanne. Itselläni ei ole kokemuksia näistä naispuolisista varushenkilöistä sillä silloin kun itse intissä oli ajatus naisista armeijassa vielä lähinnä vitsi. Sanotaan näin että jonkunlainen (ja ehkä tehtäväkentältään hieman laajennettu) Lotta Svärd-järjestö palvelisi maanpuolustusta huomattavasti paremmin kuin tämä nykyinen versio joka pohjautuu vain siihen että naisilla täytyy olla oikeus mutta ei velvollisuutta. Siitähän tässä on kysymys. Jos ollaan tasa-arvoisia niin laitetaan sitten velvollisuus kaikille.
VastaaPoistaMisogyniasta niin minun kirjoituksessani kuin teidän kommenteissanne ei ole kysymys mutta ne tietyt kovaäänisimmät naisethan löytävät misogyniaa heti jos meidän kaltaisemme miehet yleensä turpavärkkinsä aukaisevat.
MV-media avattiin juuri äsken https://mvlehti.net/
VastaaPoistaJohan
Piikki on jälleen vallasväen lihassa. MV-lehti tuli takaisin. :D
VastaaPoistaNiin, miksei Lotta Svärdin kaltaista naisten vapaaehtoista maanpuolustusjärjestöä voitaisi perustaa uudelleen? Onhan etelänaapurissamme sikäläisen Kaitseliitin ohessa toimiva Naiskodukaitse ja molemmilla nuorisojärjestöt:
VastaaPoistaKaitseliitilla 7-18 -vuotiaille reippaille poikasille Noored Kotkad ja Naiskodukaitsella samanikäisille duktikkaille duttereille Kodutütred.
Kun asia otetaan puheeksi, on turhan usein alkanut kaklatus Pariisin rauhansopimuksesta, vaikka sen klausuulit on ajat sitten katsottu vanhentuneiksi. Eipä Suojeluskunnan ja Lotta Svärdin lällättely hitleriläisiksi järjestöiksi muutenkaan ole kantavalla pohjalla, kun entisessä neuvostotasavallassa kerran toimii samanlaisia järjestöjä.
Perusteet hupenevat entisestään, kun katsotaan länsinaapureita:
oi voi, Ruotsissa on Hemvärnet, Norjassa Heimevernet ja Tanskassa Hjemmeværnet, joista ainakin ruotsalainen versio tietääkseni perustettiin nimenomaan Suojeluskuntaa mallina käyttäen.
Miksi siis ei voitaisi perustaa uudestaan? Ikävä kyllä tiettyä osviittaa antaa Sveitsi:
sikäläisessä järjestelmässä miehistön varusmiespalvelus kestää jalkaväessä, tykistössä, panssarijoukoissa ja huollossa viisi kuukautta, muissa aselajeissa neljä. Vastineeksi 4 kk suorittaneet joutuvat seitsemään kaksiviikkoiseen kertaukseen, muut vain kuuteen.
Hyvin suoritetun kertauksen jälkeen reserviupseeri voi suorittaa perusyksikön päällikkökurssin, ja siltä valmistuttuaan tulee seuraavaan kertaukseen reservikomppaniansa/patterinsa päällikkönä.
Kolmen hyvin suoritetun kertauksen jälkeen res.upseeri voi suorittaa esiupseerikurssin, johon liittyy palvelus aktiiviupseerina. Yleisesikuntaupseerikurssi on myös mahdollinen, ja korkein arvo, johon res.upseeri voidaan ylentää (ja on useastikin ylennetty) on prikaatikenraali.
Minusta on aika ajoin jotenkin ikävästi vaikuttanut siltä, ettei maamme aktiivipäällystö, ainakaan everstiluutnanteista ylöspäin, taida puheista huolimatta sittenkään arvostaa reserviläisiä ainakaan samalla tavalla kuin Sveitsissä ylenemismahdollisuuksineen ja henk.koht. aseiden kotisäilytyksineen päivineen.
Tervehdys Johanille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaJohan & VNV: Tuo on tosi hyvä uutinen. MV:llä on kaikkiin muihin kansallismielisiin kanaviin nähden paljon suurempi peitto.
Qroquius Kad: Kovasti samaa mieltä ja naapurivaltioista voitaisiin ottaa mallia. En ole alan asiantuntija mutta näkisin että siellä PV:n varsinkin leijonakauluksissa ei todellakaan suhtauduta reserviläisiin ja vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ainakaan kannustavasti. Näkisin että kyseinen linja ei keskity maanpuolustuksen vaan urakehityksen varmistamiseen ja siinä ei haluta kilpailijoita. Tulis kumminkin muistaa että jos rähinä tulee niin armeijaa ei ole ilman reserviläisiä.
Sama palkka ja sama vankila, sukupuoleen katsomatta? Tosin vankilavrk. maksaa n. 230€, joten on mielekkäämpi sitoa äänioikeus kutsuntoihin?
VastaaPoistaRuotsin tasa-arvoisen intin ansiosta sotavoimat ovat jalkaväen osalta varsin puutteelliset, joten sama Venäjällä hoitaisi asian kuntoon ilman Usa.n uhraustakin?
Tervehdys, Matti. En oikein ymmärtänyt kommenttiasi.
VastaaPoista