tiistai 3. heinäkuuta 2018

UUSI TREK


Neljän suomalaisen F/A-18 Hornet-koneen parvi lensi Etelä-Afrikan Tasavallan ilmatilassa kohti pohjoista jossa sijaitsi kapinallinen Uuden Oranjen Vapaavaltio. Durbanin lentotukikohdasta tehtäväänsä nousseen parven johtajana toimi yliluutnantti Esa Vepsä ja parven koneet olivat raskaasti aseistettuja. Itse asiassa kyseessä olivat ensimmäiset oikeaan taistelutehtävään matkalla olleet suomalaiset koneet vuosikymmeniin. Hetken kuluttua parven pitäisi kohdata kahdeksan Etelä-Afrikan ilmavoimien rynnäkkötehtäviin varustettua Bae Hawk-harjoitushävittäjää joita Hornetit suojaisivat osallistuen samalla itsekin rynnäköintitehtävään.

Neljä suomalaista Hornetia oli saapunut muutamaa päivää aikaisemmin Durbaniin osana niin sanottua kansainvälistä solidaarisuusprikaatia. Etelä-Afrikan sisällissotaa oltiin siinä vaiheessa käyty neljä kuukautta. Suomen – niin kuin liittovaltioksi itseään muodostavan EU:nkin – media oli kertonut sodasta hyvin yksipuolisesti. Virallinen tarina kertoi että valkoiset afrikaanerit olivat hyvin nopeassa tahdissa ja aseellisten Suidlander-joukkojensa suojelemana ensiksi evakuoineet väestönsä maan läntisiltä ja eteläisiltä alueilta eli Länsi-, Itä- ja Pohjois-Kapista kohti maan koillisia alueita. Suidlanderit eivät olleet käyttäneet aseita muuhun kuin välittömään puolustautumiseen johon ei ollut paljoa tarvetta sillä jo selvästi näytetty voima piti mustan väestön aisoissa. Näin ollen varsinaiset Etelä-Afrikan armeijan joukot olivat pysyneet kasarmeissaan eivätkä olleet puuttuneet väestönsiirtoon. Musta hallinto ei selvästikään halunnut provosoida sotaa sillä se tiesi valkoisen väestön olevan kuitenkin elintärkeä maan taloudelle. Samahan se missä osassa maata se toimisi ja sehän jätti alueensa ja kotinsa mustan väestön haltuunotettavaksi esittämättä minkäänlaisia korvausvaatimuksia.

Tähän kylmä rauhantila oli sitten loppunutkin sillä väestönsiirron jälkeen afrikaanerit olivat ilmoittaneet Uuden Oranjen Vapaavaltion – lyhyemmin Oranjen –  perustamisesta. Siihen kuuluivat Vrystaat, Noorwes, Gauteng, Itä-Transvaal, Pohjois-Transvaal ja Natalin provinssi jossa afrikaanerit valtasivat itselleen Richards Bayn ja St Lucian kaupungit varmistaen siten itselleen välttämättömän meriyhteyden. Etelä-Afrikan armeijan valkoiset joukot olivat afrikaanerien puolisotilaallisten joukkojen tukemana yllättäneet Oranjen alueella olevat mustat joukot, riisuneet ne aseista ja kuljettaneet Oranjen  rajalle. Hämmennyksen ja osittaisen sekasorron tilassa olevat Etelä-Afrikan mustan hallituksen joukot eivät pystyneet estämään väestönsiirtoa ja Oranjen yksipuolista itsenäistymistä.



Suomalainen uutisointi painotti voimakkaasti sitä, että afrikaanerit olivat demokraattista hallintoa vastustavia rasistisia kapinallisia ja ennen kaikkea uutisoitiin siitä, että afrikaanerit olivat väkivaltaisesti karkottaneet alueeltaan siellä sijaitsevan bantuväestön. Näissä kuukauden kestäneissä väestönsiirroissa oli kuollut noin parituhatta bantua ja Etelä-Afrikkaa itseään uhkasi nälänhätä sillä ilman valkoisia tehottomasti toimivalla hallinnolla oli suuria vaikeuksia ruokkia pohjoisista provinsseista karkoitettua väestöä. Asiaa vaikeutti se että kaikki valkoiset maanviljelijät olivat siirtyneet Oranjeen.

Se, minkä suomalainen media jätti tietoisesti kertomatta – mutta mikä oli vapaasta mediasta hyvin helppoa saada selville – oli valkoiseen väestöön jo kauan aikaa kohdistunut ja jatkuvasti kiihtynyt – Etelä-Afrikan mustan hallituksen hyväksymä ja tukema – musta terrori joka oli sotaa edeltävän parin vuoden aikana ehtinyt kehittyä kansanmurhan asteelle. Afrikaanereita oltiin ennen Oranjen yksipuolista itsenäistymisjulistusta murhattu mustien toimesta kymmeniä tuhansia. Nämä murhat suomalainen media oli ignoroinut täysin mutta se uutisoi jatkuvasti kahdestatuhannesta murhatusta bantusta sekä menneen apartheid-politiikan julmuudesta.



Yliluutnantti Vepsä oli ollut tilanteesta vielä normisuomalaista tavallista paremmin tietoinen sillä hänen lapsuudentoverinsa Taavi Laatikainen oli asunut viimeiset kymmenen vuotta Pretoriassa. Sinänsä tilanne ei ollut kenellekään Vepsän laivueen sotilaalle vieras sillä vapaata mediaa seurattiin toki sotavaltiollakin joskaan julkisesti mistään asioista ei puhuttu ääneen. Pienemmissä porukoissa mielipiteitä sitten vaihdetiin avoimemmin. Sotaa Etelä-Afrikassa oltiin ennustettu jo aikaisemmin eikä sen alkaminen ollut lentäjille eikä huoltohenkilökunnalle minkäänlainen yllätys.

Yllätys ei ollut sekään, että mustan hallinnon joukot eivät pärjänneet afrikaanien tehokkaammin organisoiduille joukoille. Etelä-Afrikan musta armeija oli vähälukuinen, kevyesti aseistettu ja suunnattu kauan aikaa lähinnä kansainvälisiin tehtäviin. Kaikkiaan mustat joukot käsittivät noin 54.000 sotilasta joitten vastapuolella oli afrikaanereitten noin 13.000 sotilasta mutta myös ennen kaikkea virallisesti lopetetut mutta salaa ylläpidetyt kommando-paikallisjoukot. Näissä komppanian ja pataljoonan vahvuisissa joukoissa oli aseissa noin 120.000 sotilasta ja afrikaanerit mobilisoivat jatkuvasti lisää. Lisäksi kävi ilmi että siviiliväestölläkin oli hallussaan huomattava määrä aseita.

Mustan hallinnon tilannetta vaikeutti myös se, että kaikki toimintakykyisimmät 26 JAS Gripen-hävittäjää oli siirtynyt heti alussa Oranjen Vapaavaltion puolelle ja heti väkivaltaisuuksien alettua kävi ilmi että afrikaanereille oltiin salakuljetettu aseistusta erityisesti Israelista ja Australiasta. Etelä-Afrikan armeijan – ja myös häthätää kyhätyn kouluttamattoman ja kurittoman kansanmiliisin – toimintaa haittasi myös zulujen, xhosien, sothojen ja muitten mustien kansojen heikko yhteistoimintakyky ja kuppikuntaisuus. Sen sijaan afrikaanereitten puolella afrikaansia ja englantia puhuvat pystyivät toimimaan keskenään tehokkaasti. Tiesiväthän he, että kun tämä tietty kynnys oltiin ylitetty ei tappiota voinut edes ajatella. Se tietäisi joukkomurhaa.

Etelä-Afrikan musta johto ymmärsi nopeasti että valkoinen raha ja osaaminen oli loppulaskussa ollut se tekijä joka piti niin sanotun sateenkaarivaltion kasassa tai ainakin ruuassa. Valkoisten siirtyessä omaan valtioonsa edessä olisi kaaos, konkurssi ja taantuminen siihen tilaan mikä oli yleinen hyvin monessa afrikkalaisessa valtiossa. Pahimpana mahdollisuutena uhkasi nälänhätä. Siksi Uusi Oranjen Vapaavaltio oli mahdollisimman nopeasti lannistettava, miehitettävä ja sen väestö alistettava mustan vallan alle.

Sotatoimet eivät kuitenkaan alkaneet lupaavasti sillä armeijalta puuttui ennen kaikkea raskasta aseistusta jota afrikaanerit puolestaan olivat hankkineet salaa jo aikaisemmin. Etelä-Afrikan armeijan tärkeimpänä hyökkäyssuuntana oli itäinen Natalin provinssi jossa tarkoituksena oli vallata afrikaanereille elintärkeä Richards Bayn satama ja sen myötä eristää Oranjen meriyhteys. Hyökkäykset olivat epäonnistuneet, joukot olivat jumittuneet KwaDukuzan kaupungin edustalle niin että Richards Bayhin ei ylletty edes tykistöllä ja taistelut olivat muuttuneet veriseksi asemasodaksi.

Veristä asemasota oli erityisesti mustalle hallinnolle sillä sen oli pakko yrittää hyökätä. Puolustautuvat afrikaanerit olivat puolestaan pystyneet pitämään kiinteän puolustuksensa sillä hyökkääjällä ei ollut tarpeeksi tykistöä ja ilmatukea sen lamauttamiseksi. Myöskään vähäinen panssarimäärä ei riittänyt, varsinkin kun heti sodan alussa käydyissä taisteluissa hyökkääjän huonon organisoinnin ja hätäisen suunnittelun takia afrikaanerit olivat onnistuneet tuhoamaan  puolet hyökkääjien Olifant-panssareista.

Tilannetta huononsi vielä se että naapurimaat Namibia, Botswana, Zimbabwe, Swasimaa, Mosambik ja Lesotho ilmoittivat kaikki olevansa kyseiseen konfliktiin nähden puolueettomia. Osasyynä oli varmasti se, että noissa maissa oltiin nähty afrikaanereitten armeijan tehokkuus eikä haluttu ottaa turhia riskejä. Joka tapauksessa puolueettomuus varmisti sen, että Oranjea ei uhannut kahden rintaman sota.

Tilanne rintamalla alkoi nopeasti muistuttaa ensimmäistä maailmansotaa vielä sillä korostuksella että koska tykistöä oli käytössä paljon vähemmän niin etutikki oli puolustajalla. Toisin sanoen valkoisilla afrikaanereilla. Läntinen vasemmistoliberaalinen media ja sen mukana erityisesti EU:n poliitikot vaativat aina kiihkeämpään sävyyn sitä, että mustaa hallintoa tulisi auttaa aseellisesti miettimättä yhtään sitä minkä vuoksi sota oli alun perin alkanut.

Sen sijaan Yhdysvalloissa toisen kautensa aloittanut Trumpin hallinto oli ilmoittanut että Yhdysvaltain hallinto ei osallistu kansanmurhaan ja puolestaan auttaa Uuden Oranjen Vapaavaltiota humanitaarisesti. Samanlaisia äänenpainoja kuului myös Itä-Aasiasta ja Richards Bayn satamassa purettiin jatkuvasti laivoja. Selvää oli, että osa humanitaarisesta avusta oli hyvin teräspainotteista sillä uutispätkissä nähtiin afrikaanerien käytössä olevan mm. tsekkiläisiä raketinheittimiä, amerikkalaisia M60 Patton-panssarivaunuja, australialaisia ASLAV-rynnäkköajoneuvoja ja kiinalaisia HJ9-panssarintorjuntaohjuksia.



Vepsä oli seurannut tilannetta tarkkaan sekä vapaasta mediasta että jatkuvasta yhteydenpidostaan kaveriinsa Taaviin. Taavi oli kertonut, että mieliala afrikaanien keskuudessa oli korkea eikä periksi tultaisi antamaan missään olosuhteissa. Jossain vaiheessa mustan hallinnon oli pakko tajuta ensinnäkin se, että se korjaa nyt sitä mitä tietoisesti kylvi ja myös se, että sotaa venyttämällä se tekee omasta alueestaan hyvin pian uuden Zimbabwen tai jopa pahempaa. Euroopan Unionissa tietysti metelöitiin asiasta jatkuvasti mutta tosiasia oli että niin Yhdysvallat, Japani ja Kiina eivät investoineet kansanmurhan tielle lähteneeseen mustaan Etelä-Afrikkaan killinkiäkään minkäänlaista valuuttaa joka alkoi puolestaan heikentää lisää mustan hallinnon taloutta. Käytännössä maa oli virallisesti julistamattomassa mutta tosiasiallisessa kauppasaarrossa jonka oltiin ilmoitettu loppuvan sillä hetkellä kun ampuminen loppuu ja Oranjen itsenäisyys tunnustetaan mustan hallinnon toimesta.

Vepsä oli puolestaan varoittanut Taavia siitä, että EU:n hallinto on puolestaan hullumpi ja utopistisempi kuin mitä siellä Oranjessa osattiin kuvitellakaan. Se voi ottaa seuraavan askeleen koska tahansa ja sitä varten oli tehtävä tiettyjä suunnitelmia. Eikä mennyt kauaakaan kun se seuraava askel tuli. EU ilmoitti että se tulee auttamaan rasismia vastaan taistelevaa sankarillista Etelä-Afrikkaa ilmavoimillaan. Tosiasiassa varsinaisen taakan asiassa kantaisivat vain Ranska, Saksa, taloutensa kanssa polvillaan oleva ja pakon edessä toimiva Kreikka, sekä – tietysti – Ruotsi ja EU:n mallioppilas Suomi. Suomesta lähetettäisiin Etelä-Afrikkaan taistelutehtäviin kaikkiaan kahdeksan Hornetia. Vapaaehtoisia tehtävään ei kysytty, sillä arvattiin ettei niitä olisi hirveästi tarjolla joten operaatioon osallistujat määrättiin ja lyhyt tikku sattui myös yliluutnantti Esa Vepsälle.

Ja tässä hän oli nyt. Etelä-Afrikan ilmatilassa lähestyen rintamaa. Vepsän johtama parvi kohtasi Bae Hawk-koneet, jotka olivat muuten samanlaisia kuin suomalaiset mutta 120-mallisina niissä oli pidempi nokka. Nuo kahdeksan konetta olivat aseistettu 30-millisellä tykillä ja rakettikaseteilla joilla niitten oli tarkoitus hyökätä afrikaanereitten tykistöasemia vastaan. Vepsän parven koneet oli aseistettu sekä tutka- että infrapunahakuisilla ohjuksilla ja kahdessa koneessa oli kummassakin vielä kaksi kappaletta 250-kiloisia JDAM-pommeja joilla Hornetien pitäisi tuhota afrikaanerien ilmatorjuntatutkia.

Näin ainakin oltiin ilmoitettu käskynjaossa. Vepsä aukaisi radioyhteyden parveensa ja sanoi puolittain laulaen:

- Tännän ostettan…

Johon parven muut lentäjät vastasivat kukin vuorollaan:

- Halvan…

- maukasta…

- lakritsaa

Hornetit siirtyivät nopealla liikkeellä etelä-afrikkalaisten Hawkien taakse ja avasivat tulen 20-millisillä M61 Vulcan-konetykeillä jotka repivät Hawkit kappaleiksi. Kaksi Hawkia ehti yrittää väistöliikettä mutta Sidewinder-ohjukset pudottivat ne taivaalta hetkeä myöhemmin. Suomen ilmavoimat olivat saaneet ensimmäiset ilmavoittonsa yli kahdeksaankymmeneen vuoteen, tosin aivan eri vihollisesta joita vastaan heidät oltiin poliittisen johdon taholta määrätty. Olihan kyseiset kahdeksan ilmavoittoa tietysti melko lailla epäreilu sucker punch mutta kukaan ei ole koskaan väittänyt että sota olisi reilua ja tuolla iskulla musta hallinto menetti lähes puolet rynnäköintikykyisistä koneistaan. Epäreilu peli jatkuisi vielä lisää. Vepsä vaihtoi radiokanavaa ja puhui edelleenkin suomeksi:

- Onks Viljoo näkyny?

Ja yllättäen radiosta kuului hänen ystävänsä Taavi Laatikaisen ääni:

- Viljo on siellä missä ennenkin.

Vepsä ei edes kuitannut vaan antoi käskyn siipikoneelleen. Siinä ja hänen omassa koneessaan oli JDAM-pommit ja niitten kohteena eivät tulisi olemaan afrikaanereitten tutkat vaan etelä-afrikkalaisen prikaatin komentopaikka joka oli tullut huolimattomaksi ja pysynyt samalla paikalla jo kolmatta vuorokautta. Käskyt aseavusta ja sotatoimista oltiin annettu siviilipoliitikkojen toimesta ja he olivat olleet utopistisessa uskossaan niin varmoja asiastaan ettei edes sotilaitten sähköpostiliikennettä oltu millään muotoa valvottu, tajuamatta että sotilaat saattoivat olla jatkuvassa yhteydessä Oranjeen. Niin kuin olivat olleetkin ja seuraukset näkyivät hetken kuluttua. Koneet pudottivat liitopommit jotka leijailivat kohteeseensa ja antoivat räjähtäessään suuria ylenemismahdollisuuksia nuoremmille etelä-afrikkalaisupseereille kokonaisen prikaatin esikunnan muuttuessa aineesta energiaksi.

Koneet ylittivät rintamalinjan ja yliluutnantti Vepsästä käpykaartilainen Vepsäksi muuttunut mies otti yhteyden afrikaanerien lennonjohtoon:

- Neljä suomalaista F/A-18 Hornet-konetta ilmoittautuu Uuden Oranjen Vapaavaltion ilmavoimien palvelukseen.

Vepsän parvi toivotettiin tervetulleeksi. Samana päivänä oli toisen Hornet-parven  sekä  lentueen huoltoa kuljettavan koneen määrä saapua Durbaniin mutta Vepsä tiesi jo etukäteen, että se lentäisi puolestaan suoraan afrikaanereitten Hoedspruitin lentotukikohtaan. Lentäjistä vain kaksi oli perheellisiä ja heidän perheensä olivat parasta aikaa lentämässä Suomesta Australiaan. Kaiken varalta. Puhtaasti utopistien hallussa olevasta EU:sta ei koskaan tietäisi mitä se saisi päähänsä. Selvää oli kuitenkin ettei Suomen hallitus enää tämän jälkeen oikein uskaltaisi lähettää Hornetejaan Etelä-Afrikkaan. Lentäjät eivät selvästi olleet luotettavia.

Vepsän parvi laskeutui Swartkopin lentotukikohtaan ja koneesta noustessaan Esa huomasi että vastassa oli tuttu mies, jolla oli päällään Oranjen majurin univormu. Miehet puristivat käsiään ja Esa totesi:

- Terve, Taavi. Siitä onkin pitkä aika.

- Niin on. Mutta onneksi on nuo sähköiset viestintävälineet. Ja täällä odottaa myös yllätys. Vilkaisepas tuohon suuntaan:

- Helvetti… eikös nuo ole…

- Ovathan ne. Kiinalaisia Xian JH-7-rynnäkkökoneita. Saapuivat eilen. Kiina tulee ottamaan aktiivisemman roolin tässä rähinässä ja se tarkoittaa siis suoria ilmasotatoimia. Tuon laivueen komentaja majuri Yu on englanninkielen taitoinen ja muutenkin asiallinen mies. Hän kertoi kiinalaisten ajattelevan että Afrikka olisi periaatteessa paratiisi mutta afrikkalaiset tekevät siitä itse itselleen helvetin. Jos afrikaanereitten myötä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta häviää se viimeinenkin toimiva valtio, niin siitä alkaa vieläkin pahempi kaaoksen ketjureaktio. Ja sitä kiinalaiset eivät salli, sillä ne ovat investoineet tänne niin paljon. Yu totesi vielä, että se asia, mitä afrikkalaiset tarvitsevat tällä hetkellä kaikkein kipeimmin on uusi kolonisaatio. Ja kiinalaisiltahan se käy. Yu totesi vielä että häntä paremmin palkatut tyypit saavat sitten keksiä sille kolonisaatiolle vaikka kuinka ruusunpunaisen nimen…


Lukijalle: Inspiraatio tähän täysin fiktiiviseen lyheen tarinaan jota voi kai parhaiten ajatella mielessään sarjakuvamuodossa (niin sen itse ajattelin mutta en osaa piirtää) tuli sen asian tajuamisesta että on olemassa ainakin kaksi mahdollista suuren luokan kansanmurhaa jotka länsimaalaiset vasemmistoliberaalit jättäisivät tuomitsematta tai jopa suorastaan kannattaisivat.

Ensimmäinen on Etelä-Afrikassa pikku hiljaa kehkeytyvä valkoisen väestönosan kansanmurha joka voi pahimmillaan yltyä luokkaan Zimbabwe potenssiin kaksi. Esmes suomalainen media ei puhu asiasta juuri ollenkaan mutta tietoa siitä löytää googlettamalla. Tässä on esimerkkinä yksi asiaa koskeva video

Tulee muuten muistaa, että mahdollista kansanmurhaa kehittelevä bantuväestö on alun perin itsekin pohjoisesta tullutta valloittajakansaa joitten tieltä alkuperäiset khoisan-kansat joutuivat väistymään.

Toinen näistä kansanmurhista on tietysti enää lähinnä teoreettinen eli se, jos islamilaiset saavat märän unensa toteutettua ja viimeisteltyä Israelissa sen minkä eräs neliöviiksinen mies aikanaan aloitti. Teoreettiseksi asian tekee se, että Israelia ympäröivät arabivaltiot ovat oppineet että konventionaalisessa ranttalissa iipoilta saa selkäänsä. Lopullisesti asian teoreettiseksi muuttaa tieto Israelin ydinaseesta. Mutta jos teoria muuttuisi käytännöksi ei länsimainen vasemmistoliberaali siinä tilanteessa juurikaan eroaisi niistä ihmisistä jotka aikanaan tuulettelivat oikeaa kainaloansa.

Länsimaiselle liberaalille on olemassa sitä parempaa ja hyväksyttävää väkivaltaa sekä huonompaa ja tuomittavaa väkivaltaa. Me tällaiset arvokonservatiivit pärjättäis hyvin ihan kokonaan ilman väkivaltaa.

Heitänpä loppuun vielä villin arvauksen. Ei mene kauaa kun jotkut tiedostavat yksilöt alkavat vaatia (elleivät ole jo vaatineet) että Star Trek-scifisarjan nimi täytyy muuttaa. Onhan sana ”trek” selvä viittaus buurien Groot Trekiin ja sitä kautta hyytävä muisto apartheidista, rasismista ja muista pitkistä, mustista ja karvaisista sanoista joista on päästävä eroon ja korvattava sateenkaarenvärisillä rauhan- ja suvaitsevaisuudenlauseilla.



Hyvää alkanutta heinäkuuta kaikille lukijoille.

31 kommenttia:

  1. Ei tosiaan ollut Hesarin Mandelan muistojuhlia käsittelevässä jutussa mitään Mandelan raiskatusta perinnöstä eikä ole ollut muuallakaan. Ja sen perinnön ovat raiskanneet - usein kirjaimellisesti - nimenomaan mustat kansanosat. Liekö liian kiusallinen asia.

    Valtsu

    VastaaPoista
  2. Ja justiin näin se kolmas buurisota tulee alkamaan, menee ja aikanaan päättyy!
    Ei kun se on jo alkanut, mutta on vielä samassa vaiheessa kuin Vapaussota oli tammikuussa -18. Eli kohta pimahtaa.

    Että mitä todennäköisimmin meikäukkokin näkee vielä elämässään kunnon oikeudenmukaisen rähinän, jossa ammutaan oikeasti. Si vis pacem - para bellum!!! Nuo buurit eivät ole mitään haihattelijoita; heidän sukujensa muistoissa on englantilaisten heille pystyttämät Gulagit, jotka eivät oleet hotelliketjuja.

    Omakohtaiset tiedot ja henk. kohtaiset muistot niistä realisoituivat seuraavaksi v. 1948 Jan Smutsin toiminnan kautta ja unelma / käytäntö toimikin puolisen vuosisataa ihan hyvin. Lännen typerä ja NL:n ideologinenpainostus vain olivat liikaa tälle yritykselle.

    Joten seuraavaksi otetaan kovat otteet eikä yhtään liian aikaisin. Valkoisten kansanmurha on jo edennyt "suvaitsevaiston" suojassa vuosikausia. Sotaa on käytyjo ; ja nekrut ovat sen tuoneet myös plakaateissa ja kaduilla selvästi esille. Tyhmät, mutta varoitus on valkoisille selvä: Jos ette lähde, teidät tapetaan, maat ryöstetään ja naiset raiskataan ja heitetään kaivoihin!

    Yrjön hyvä oppitunti historian realiteeteista! Tack jälleen kerran!

    VastaaPoista
  3. Ykän tarinoista paistaa läpi luja usko Suomalaisen Sotilaan™ korkeaan moraaliin.
    Minä taas pahoin pelkään, että puolustuslaitoskin on kokolailla nännistis-lellistisen sosiaalifemokratian vallassa.

    Taitaa valitettavsti olla ihan eri laitos kuin se armeija jossa Ykä oli. Itsehän en ole käynyt armeijaa vaan olin yksitoista kuukautta mukana puolisotilaallisessa moottorikerhossa.

    VastaaPoista
  4. Muuten mukava tarina, mutta miten helvetissä keksit rinnastaa buurit ja israelilaiset keskenään? Toiset ovat käytännössä maailman sylkykuppi ,toiset taas,no jotain aivan muuta. Et kai tosissasi kuvittele että media joka on lähestulkoon kokonaan valitun kansan hyppysissä, olisi hiljaa, jos lopullista ratkaisua olisi tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Ykä on oikeassa. Edistykselliselle mediallehan Israel on hyvä asiaainoastaan silloin, kun juutalaiskohtolaloilla voi ravita monikulttuurista sanomaa ja kansallismielisten haukkumista. Muutenhan etenkin pohjoiseurooppalainen media on täysin palestiinalaispropagandan talutusnuorassa.

      Poista
  5. https://youtu.be/a_bDc7FfItk

    Lauren Southernin dokkari asiaan liittyen.

    VastaaPoista
  6. Otsikosta päättelin, että Laura Southernin hiljattain valmiiksi tullut ja YouTubessa oleva dokumentti Farmlands oli katsottu. Ehkä näin ei kuitenkaan ole, koska aiheesta puhuvat monet muutkin. No nyt viimeistään tieto siitä on perillä.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Valtsulle, Terho Hämeenkorvelle, KKi:lle, Mito Islamille, Moottor Miähelle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Valtsu: Varmaankin liian kiusallinen asia julkaistavaksi. Utopiahan menee niin että mustan orvaskeden omaava on aina sorrettu eikä edes kykene pahantekoon.

    Terho: Näin on ja en usko että buurit loputtomasti (Lahtista lainaten) vartoovat sormi suussa tappamistaan.

    KKi: Mulla on omiakin kontakteja siihen suuntaan enkä ole ihan noin pessimistinen. Kissalaakson pojat on tietysti oma lukunsa. Saadakseen kissankuvia kauluksiin täytyy hyväksyä ns. vallitsevat poliittiset realiteetit.

    Mito Islam: Tiedän kyllä että melkoinen osa mediasta on juutalaisten omistuksessa mutta eipä tuo paljon näy. Valtamedia on pro-Palestiina ja Israel on paha.

    Moottor Miäs & Kissamies: Tuo oli minulle uusi tuttavuus ja tää kirjoitus on itse asiassa tehty jo toukokuussa. Julkaiseminen vain lykkääntyi. Mutta kiitos linkistä. Täytyy tutustua.

    VastaaPoista
  8. Olet täysin oikeassa,että Israel vs Palestiinan loputtomassa painissa valtamedia on pro Palestiina. Toisaalta tästä aiheesta on helppoa repiä otsikoita ja vahvistaa vasemman siiven uskoa puolueettoman mediaan. Israelilaisia ja tuskin Beniäkään pahemmin nappaa mitä täällä aiheesta kirjoitellaan. Jos mennään syvemmälle valitun kansan ämpylöinteihin historiassa tai nykypäivässä ei tarvitse kuin pintaa raapaista, niin muistutus holokaustista tipahtaa kuin apteekin hyllyltä. Eli sen lauluja laulat jonka leipää syöt.
    PS. Ei ole tarkoitus alkaa kinaamaan, buurien rinnastus valittuun kansaan pani vain sylettämään.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys, Mito Islam. En minäkään riitaa kaipaa. En ole riidanhaluinen tyyppi. Mutta minusta vertaus on ihan toimiva. Kumpikin porukka on itseään suuremman ja itselleen vihamielisen ihmisjoukon ympäröimä. Ja kumpikaan ei ole vasemmistoliberaalin median suosiossa.

    VastaaPoista
  10. Kyllähän tuo mustan Afrikan väestön eli afroneekerien historian suurin onnettomuus oli valkoisen heteromiehen (no, oli siellä homomiehiäkin kuten mm. Cecil Rhodes) kolonisaatio - koska se päättyi.

    Ei afroneekereistä kerta kaikkiaan vain ole valtionpitäjiksi, toisin kuin afrikaanereista. Enpä voisikaan olla pahoillani, jos saisin ensi vuonna tähän aikaan seurata ulkomaanuutisista juuri bloggauksen kaltaisia viestejä Etelä-Afrikasta, tosin Suomen rooli saisi kyllä olla totaalisen toisenlainen!

    Voisinpa olettaa myös, että mikäli afrikaanerit aloittaisivat afroneekerihallituksen valtioterroria vastaan III buurisodan, saattaisi Kiina olla hyvinkin halukas osallistumaan siihen avoimesti ja aseellisesti.
    Afroneekereitä palvova kansainvälinen vasemmistoliberaali valemedia luonnollisesti metelöisi asian johdosta minkä jaksaisi, muta afrikaanerien ei tarvitsisi siitä välittää, koska tietävät kuuluvansa vasemmistoliberaalien katsannossa tuhottaviin aineksiin.

    Kiinalaisten ei tarvitsisi välittää, koska heidän ei tarvitse. Siinähän kiljuvat...

    VastaaPoista
  11. Tervehdys, Qroquius Kad. Vaikka mielipiteemme vihamielipiteeksi tulkitaankin niin olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Kirjoitin muuten aikanaan (valitettavan fiktiivisen) jutun fiksusta afrikkalaisesta maasta jonka johtajat halusivat toimia kansansa eteen:

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/02/protektoraatti.html

    Luonnollisesti tuo kirjoitus on pelkkä fiktio. Ei sellaista afrikkalaista valtiota ole olemassakaan.

    VastaaPoista
  12. Onhan tuo "pimeä manner" jo todistanut kyvyttömyytensä kaikkeen muuhun kuin lisääntymiseen ja omiin muroihinsa kusemiseen.
    Vaikka me heti huomenna lyötäisiin kaikki maailman varallisuus ja resurssit sinne niin mikään ei muuttuisi. Edelleen ne lisääntyisivät ja kusisivat muroihinsa.
    Kaikki on pelissä mutta ei vaan mikään muu onnistu.
    Negroidi voi lähteä savimajasta mutta savimaja ei vaan lähde negroidista.

    VastaaPoista
  13. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja4. heinäkuuta 2018 klo 2.30

    Joo-o.
    Tuollaistahan se oli jo vuosituhannen alussa, kun siellä käväisin.

    Ja tässä on blogin videolinkissä mainittu JAM501: http://www.bestjammers.com/portable-bomb-jammer.html

    VastaaPoista
  14. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja4. heinäkuuta 2018 klo 3.20

    Piti vielä tarkistella, ennen lisäkommentointia.
    St Luciassa ei oikein satamaa ole, maihinnousualuksille/-veneille korkeintaan.

    Etelä-Kaakon rajan olisin pyrkinyt vetämään jonnekin linjan Port Edward/Port Shepstone-Kokstad-Maluti-Oachas Neck tienoille.
    Tuolloin olisi 2 kunnollista satamaa: Durban & Richards Bay.
    - Durbanista voidaan tarvittaessa vetäytyä. Jää 1 kunnon satama.
    - Seuraava kunnon satama East London on n. 800km Durbanista etelään.

    VastaaPoista
  15. Kommentoijat lienevät oikeassa. Katsoopa minne hyvänsä maailmassa, niin joka paikassa musta väestönosa on saanut aikaan lähinnä vahinkoa.

    Tulee väistämättä mieleen, että mahtoivatko ne aikoinaan kalloja mittailleet miehet olleet sittenkin oikeilla jäljillä?

    Voisiko olla niin, että eräät etnisyydet pärjäävät omilla ehdoillaan ja omissa oloissaan ihan hyvin. Länsimainen elämäntapa hetkisyydessään ja teknologisuudessaan vaan taitaa olla pikkasen liikaa luonnon yhteyteen tarkoitetulle kansalle. Vaikuttaa siltä, että joitain asioita vain ei voi tuputtaa väkisin sinne minne ne eivät kuulu.

    VastaaPoista
  16. Lisäksi vielä palautetta Ykälle; olen jo pitkään lueskellut näitä juttujasi ja nauranut samalla makeasti. Valitettavasti kurkkua kuristaa samalla koska moni juttu on niin totta. Olen suomalaisessa terkkarissa lääkärinä ja nähnyt jo 20 vuotta tämön suomalaisen terveydenhoidon + samalla maahanmuuton kehityksen. Voin sanoa ettet sinäkään Ykä pystyisi hurjimmassa mielikuvituksessasikaan keksimään sitä miksi tämä etuoikeutettujen mamujen ilmainen hyysäys on muuttunut. Koskee siis vain Afrikasta ja lähi- idästä tulleita. Totuus on valitettavasti tarua ihmeellisempää. Jatketaan epötoivoista taistelua, NSDG! Terv 0-0

    VastaaPoista
  17. En tiedä oletko viimeaikaisia Star Trekkejä (elokuvia ja TV-sarjoja) seurannut, mutta sateenkaaren väreissä siellä on warppailtu vuosikymmeniä. Uusimmissa erityisen korostuneesti.

    Taitaa homosuudelmien lukumäärä sarjassa olla jo moninkertainen heterosuudelmiin verrattuna. Joka kerran refleksinä pakko katsoa muualle ja yrittää olla inhosta sylkemättä lattialle. Hyi Helvetti! Pthyi (taaskaan ei onnistunut). Kirk on kyllä salaa samaa mieltä, vaikka työnantaja muuhun velvoittaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snowcamo,tarkennas väitettäsi. Kun olen katsonut Star Ttekin kaikki tähän mennessä tehdyt sarjat (ST, ST Enterprise, Voyager, DS9, TNG), niin enpä voi väittää kovinkaan sateenkaariseksi tuotannoksi.

      Poista
  18. Mistähän muuten johtunee ette lehdissä ole koskaan afrikasta sellasia juttuja, kuin oli mm yksi artikkeli maaseudun tulevaisuudessa, joka käsitteli afrikkassa tehtävää maataloutta, kenialainen kaveri joka oli jo pitemmän aikaan tehnyt alueensa metsistämistä ykisinkertasesti istuttamalla puun taimia, laittoi jokaisen taimen alle lehmänlantakikkareen kasvun alkuun saaamiseksi, oli tällästä tehnyt jo monen hehtaarin alueella ja oli tyytyväinen töhönsä, ei kaivannut yhtään kehitysapurahoja, oli saanut kyllä aluksi neuvoja ja pari laatikollista taimia, samaisessa lehdessä oli myös juttu alueelle perustetusta osuustoiminnallisesta meijeristä joka toimi hyvin ja karjankasvattajien ominvoin, mutta kun lehdeistössä sota ja sellaset uutiset oat myyvempiä ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  19. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja4. heinäkuuta 2018 klo 15.35

    Helsingin Sanomien Nyt-liitteen perinteitä kunnioittaen:

    "–Onhan tämä parkkipaikan maksajalle todella ilkeä asia, mutta toimimme kuitenkin vain päätösten mukaan, hän sanoo."
    Eräs tamperelainen virkamies herran vuonna 2018

    "–Onhan tämä juutalaisille todella ilkeä asia, mutta toimimme kuitenkin vain päätösten mukaan, hän sanoo."
    Eräs Heinrich Himmler herran vuonna 1941

    VastaaPoista
  20. No nyt sie Ykä sohasit kepillä oikein kusiaispesään. Meinaan täällä nämät tuomistotniinistöthaloskat on koko miun elämän ajan löpöttäny ja höpöttäny miten se valkonen mies oikein niska punasena niekeriä sortaa, mutta mites on? Ent. Rhodesia, vauras hyvinvoiva maa sai sitten jonkun zulukafferi johtajan jonka avulla tapettiin, raiskattiin ja karkotettiin koko maan valkoihoinen väestö. Nykyään maa nimi on Zimbabwe ja se on maailman köyhin maa. Etelä- Afrikka on maa joka on voinut paksusti kaivosteollisuutensa, karjan kasvatuksensa ja omavaraisuutensa ansiosta; paitsi ettei enää. Koko jengi (mustat) ryyppääpi kiljua ja hajottaa sen minkä kerkiää. Johannesburg on yksi maaliman vaarallisimpia kaupunkeja ihan vaan siks että nämä demokraattiset voimat harrastaa mieluumin ryöstelyä kuin työhommia. Etelä-Afrikan johto porras ihan aikuisten oikeasti yllyttää murhaamaan valkoihoisia ja mitäs meillä täällä? Ne ovat niin ihquja.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys joppos 123:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, KKi:lle, 0-0:lle, Snowcamolle, -jpt-:lle ja Tommi Rautiaiselle & kiitos kommenteistanne.

    joppos 123: Ja muistutetaan myös siitä että musta Afrikka on juuri sitä kovasti mainostettua monikultturismia. Siellähän ei ole pahemmin kansallisvaltioita vaan maat ovat kansojen ja kielien tilkkutäkkejä.

    VNV:

    Viesti1: Ja tuo kyseinen masiinahan on siis ihan sotilasmasiina. Kun niitä löytyy noilta ryöstäviltä ja tappavilta laumoilta niin se kertoo osaltaan että terrorilla on hallinnon tuki.

    Viesti2: Näin varmaan olisi mutta tämähän olikin vain tarina eikä sodankäyntimanuaali.

    Viesti3: Ottaen huomioon tietyt viime aikojen tapahtumat on vertaus osuva.

    KKi & -jpt-: Joo. Täytyy muistaa että kehitysapu on vasemmistoliberaaleille pyhä lehmä. Toimintaa ei mitata sillä onnistuuko se vaan sillä, kuinka paljon siihen on saatu poltettua rahaa.

    0-0: Lämmin kiitos ja tervetuloa kommentoimaan. Omissa hommissani näen kaikenlaista mutta varmaankin tuo ”ajan henki” näkyy sinun hommissasi vieläkin enemmän.

    Snowcamo: En ole nähnyt kuin niitä vanhoja ja kommentistasi päätellen en ole paljoa sitten menettänyt.

    Tommi: Jep. Tämä on yksi niitä asioita joista totuuden ääneen lausuminen on tuomittavaa vihapuhetta. Elämme maassa jossa valhe on virallinen totuus.

    VastaaPoista
  22. Itseasiassa elämme aika skitsofreenisessä maassa tällä hetkellä. Valtaapitävät vaakkuvat monttu auki monikulttuuria piittaamatta siitä mitä naapurissa on meneillään.
    Samaan aikaan media pommittaa jokainen päivä nyyhkytarinoita kuinka perkeleen karmeaa geelipäillä oli kotimaassaan.
    Pakolaisaaltoa markkinoitiin Syyrialaisilla ja ullatus, saatiin 32000 Irakilaista sotilaskarkuria.
    Millähän meinaavat Gambialaisten,Nigerialaisten, Ghanalaisten jne vyöryn markkinoida?
    Ei ainakaan Etelä-Afrikkalaisilla koska se nyt ei vaan sovi agendaan.
    Oisko Sansibarailiset ok? Se nyt kuitenkin on islamilainen osa Tansaniaa.
    Jotain kuitenkin nyyhkytarinoita keksitään ja saadaan miljoonan joukosta se ainoa lapsi uutiskuviin.

    VastaaPoista
  23. Tuosta Afrikasta tulee mieleen että meillä kaikilla muillahan on niitä nearderthalilaisten ja denisovalaisten geenejä kenellä enemmän kenellä vähemmän, mutta kaikilla on. Että saimmekohan niiltä jotain melkolailla merkityksellistä, niiltä neanderthaleilta, kun tuntuu että mitä enemmän niitä heidän geenejään, sitä fiksumpaa porukkaa. Kiinalaisilla ja muilla sen suunnan porukoilla eniten, ja testien mukaan fiksuinta porukkaa, meillä valkonahoilla melkolailla, ja aika älykästä, noin keskimäärin. Mutta afrikkalaisilla ja lähi-itäläisillä vähiten, ja............

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Trilisserille, joppos 123:lle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

    Trilisser: Näinhän tuo menee.

    joppos 123: Tilannettahan ollaan päivittämässä eli valtamediakin on alkanut nimittää noita tulijoita siirtolaisiksi. Millään tavalla se ei kyllä kyseenalaista tulijoitten perusteita.

    Thorvald Eskilinpoika: Tuli tuosta mieleen se Tatu Vanhasen tutkimus joka osui kiusallisesti asian ytimeen ja sai aikaan melkoisen joukkorääkymisen.

    VastaaPoista
  25. Loistava kirjoitus, ja hyvin todennäköinen skenaario.
    Kaikkea parasta Etelä-Afrikan valkoisille.
    Siellä joskus asuneena, upea maa, hyviä ihmisiä, niin mustat kuin valkoisetkin. Silloin 80-luvulla.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys, Ano ja kiitokset. Etelä-Afrikan tilanne näyttää kyllä hyvin pelottavalta.

    VastaaPoista
  27. Tämä on ihan hauska: https://www.youtube.com/watch?v=zLK9I6V1BGY erityisesti 13 minuutin kohdalta eteepäin. Nykynuoriso sanoisi että hyvin jauhotettu.

    VastaaPoista
  28. Tervehdys, Leijuva jalkahiki ja kiitos linkistä. Heppu puhui asiaa.

    VastaaPoista