KUONOBOOK

Huitsinnevadan Örnätjärvellä pikkuhiljaa kohti ensimmäistä räntäsadettaan etenevä syksy oli päättänyt antaa maan matosille vielä yhden aurinkoisen, lämpimän ja tyynen päivän. Näinollen muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis olivat päättäneet käydä hieman ulkoiluttamassa pyssyjään ja olihan siinä tullut nuotiotulillakin istuskeltua. Metsästysreissu oli aina onnistunut, tuli sitä saalista tahi ei. Perskeleitten residenssiin palattuaan miehet nauttivat ensiksi pullakahvit jotka tarjosi lady of the house ja sitten luonnollisesti laittoivat saunan lämpiämään. Kun ilta oli vielä leppeä niin he ajattelivat istahtaa saunatauolla vielä pihalla. Pian nuokin pihakalusteet tulisi kerättyä varastoon uutta kevättä odottamaan.

Ennen pihalle menoa Ykä vilkaisi kelloa, tuumasi että annetaanpas tauolla puheenvuoro meitä monta kertaa viisaammille ja otti mukaansa universaalin käännöskoneen. Lötjönen ihmetteli:

- Mutta eikös tuolla rupatella lähinnä väinöjen ja muitten pöppiäisten kanssa? Eihän niitä tähän vuodenaikaan juurikaan enää ole.

- Joo, mutta minäpä ryökäle menin ja hankin tähän päivityksen ja tää kääntää nykyisin myös koiraa.

- No hitto, ja tähän aikaan paikallisten koirien kuonobook alkaa aktivoitua. Ei muuta kun pihalle, Tsuhnan Kostot kouraan, voimasavukkeet palamaan ja käännösmasiina härpättämään! Tuostahan ei tosi-radio parane!

Miehet siirtyvät pihalle, aukaisivat oluttölkit, sytyttivät voimasavuke Bostonit ja Ykä vielä hieman kalibroi käännöskonetta. Sitten hän painoi enteriä ja totesi:

- No niin, nyt sen pitäis pelittää…

Naapurissa tarhassaan oleva harmaa pystykorva Ärjy olikin jo kirjautunut kuonobookiin ja viritteli keskustelua:

- Hei… onks ketä linjoilla… hä… hau!

Vastauksia alkoi tulla sieltä sun täältä. Näillä selkosilla oli paljon koiria. Ja jokainen vaikutti olevan on-line. Ärjy aloitti keskustelun ylpeällä sävyllä:

- Hähää, jätkät! Arvatkaas kenenkä haukusta isäntä ampui tänään uroshirven, arvaatteks hä? Kakstoistapiikkinen vielä. Mahdatteko hei arvata hei? Hä? Mitä? Hä?

Hieman kauempaa eräs suomenpystykorva vastasi hieman kyllästyneellä äänellä:

- No mikäs niitä on haukkuessa kun on semmonen isäntä joka osaa ampua. Minä haukuin sille eilen teeren latvaan ja se ryökäle ampui ohi. Sadasta metristä. Senhän olis melkein pudottanut jo kävyllä heittämällä. Oli se kyllä sitten nolokin. Aiheesta. Turhaa työtä se inhoaa koirakin vaikka koiranvirkaa toimittaakin. Antoi se mulle tulilla sitten sentään ekstramakkaran ja paljon rapsuttelaatiota.

Samaan aikaan selkosten yläpuolelle ilmestyi suuri hanhiparvi. Melkoinen karja. Varmaan toistatuhatta yksilöä. Valkoposkia näyttivät olevan. Tai kuulostivat. Niillä kun oli aina sitä sanomista. Hanhet herättivät huomiota myös kuonobookissa:

- Hähää… sieltä kuuluu perkeleellinen pulina…

- Siellä ei oo pojat yks lentorykmentti…

Pielavedeltä Örnätjärvelle hankittu suomenajokoira haukkui hanhille vihaisesti savoksi:

- Tulukeehan helevetin räpättäjät tänne niin suatta turpaanne! Mokomattii pellonpaskojat!

Kyseisen suomenajokoiran naapurissa asusteleva sen rotutoveri totesi:

- Suotta sinä niille äksyät. Ei ne sun haukkua omalta pulinaltaan kuule kumminkaan. Vaan mitenkäs, savolainen kollegani, olekkos käynyt isäntäsi kanssa jänisjahdissa?

- No voe tokkiinsa. Eilen isäntä ampui minun ajosta rusakon. Vuan toessapäevänä… hävettää ihan sannoo… miulle tuli hukka… semmonen vanha mehtäjänis… juoksutti pitkin soita ja ojia ja lutakoita. Ja sitten se vaan hävis. En löytäny jäläkiä en niin millään. Voe helevetti, en paremmin sano.

- Missäs päin tää tapahtui?

- Ka Kyrvässalollahan se.

- Jaa… sinä olet sitten törmännyt Kyrvässalon Vanhukseen. Se on oikea jänisten legenda kuule se. Monet ajokoirat hassuttanut. Minutkin. Ei sen takia tartte olla häpeissään. On se semmonen noita vaan se.  Oikee alfajänis. Vaan mikäs meidän naapuria, Mörttösten huushollin jämtlantilaista oikein vaivaa? Yleensähän sinä oot kuonobookissa ihan kuononapäänä mutta nyt sinä oot ollut täysin kuonoton sanaton.

Jonkun aikaa oli hiljaista mutta sitten jämtlantilaisuros vastasi:

- No… rintaan pistää ja vituttaa… isännän perkele meni ja ruunautti minut toissapäivänä… ja just kun toi naapurin samojedi-Lissu on kiimassa… minä jo suunnittelin kuinka kaivaudun tarhasta karkuun ja käyn tuuppaamassa… vaan nyt on tuuppaamiset tuuppailtu… voihan koirien helvetti… en paremmin sano…

Kuonobookissa seurasi useita vilpittömiä pahoitteluja. Olihan tuo jämtlantilainen ollut tunnetusti kova panomies ja nyt se oli sitten pysyvästi panomies emeritus. Vastahan tuo veikeä veitikka selitti kuonobookissa pari viikkoa sitten että oli metsästysreissulla päässyt puikkaamaan karkuun päässyttä irlanninsetterinaarasta ja naureskeli että mahtaa sen isäntä olla ihmeissään kun pesueesta ei tullutkaan ihan muotovalioita. Ilman herraseuraa jäänyt samojedi-Lissu tuumasi osaltaan tähän:

- Joo, otan puolestani osaa. Mutta muistuttaisin että ei se kutina ole multa mihinkään kadonnut niin että jos joku avulias herrasmies pääsee pistäytymään kylässä niin en panis ensikään pahakseni. Voi olla että panisin parastani.

Nyt kuonobookissa seurasi keskustelu jonka saattoi tulkita fysiikan laskelmiksi aiheesta koiratarha, sen aidan korkeus ja ylitysmahdollisuudet. Samalla kuului myös annos koirien teologiaa eli kirottu on se joka ei kiimaista auta. Tämän jälkeen hieman kauempana eräs labradorinarttu joka oli aika ajoin kommentoinut keskusteluun ilmoitti:

- Minä joudun hei kirjaantumaan ulos kuonobookista! Isännän tytär on tulossa ja sillä on pullapala! Pullaa ja rapsuttelaatiota! Vähänkö mun lempparia!

Kuonobookissa kiitettiin labbisnarttua osallistumisesta ja todettiin että tokihan koirilla prioriteetit tuli olla kohdallaan. Ehtihän sitä kertoa terveiset seuraavallakin kerralla. Nyt eräs beagle puolestaan kommentoi tuohtuneena:

- Tiedättekö mitä tuo meidän talon kissi teki? Se tuli tarhalle päin ja minä luulin että sillä on jotain asiaa. Mutta se tuli tarhan viereen, kääntyi, väänsi paskat, tuhahti ja käveli pois häntä pystyssä. Se kuvittelee olevansa täällä niin kurkoa, niin kurkoa ja ihan vaan siks että se on asunut täällä pari vuotta pitempään kuin minä!

Perskeleitten pihassa Ykä ja Lötjönen naurahtivat kuunnellessaan vihaisen beaglen kommenttia ja Ykä totesi:

- Toi beagle on muuten ihan oikeessa. Kissit on sinänsä ihan mukavia otuksia mutta on ne aika lailla täynnä itteensä. Toi masiina puhuu nimittäin kissaakin ja minä olen aika ajoin tupakilla käydessäni rupatellut paikallisten kissojen kanssa. Tai rupatellut ja rupatellut. Melko yksipuolista se on ollut. Ton naapurin kissin kanssa ollaan ihan lämpöisissä välissä ja se käy joskus hakemassa rapsuttelaatiotakin mutta vähänkin vieraammat kissit vastaa mun tervehdyksiin säännöllisesti että haista sinä jätkä paska.

Lötjönen totesi että samanlaisia havaintoja hänelläkin on. Kissit ei soita orkesterissa kuin sitä ensiviulua ja muut on pelkkää henkilökuntaa. Toverukset jatkoivat kuonobookin kuuntelua ja tähän asti hiljaa ollut kymmenvuotias karjalankarhukoira otti ensimmäistä kertaa osaa keskusteluun:

- Vaan mulle sitä meinas tulla pari päivää sitten noutaja. Eikä mikään kultainen noutaja vaan se ihan lopullinen noutaja.

- Kuinkas? Meinasikko jäädä auton alle?

- Ei kun törmäsin susiin. Töppämäenkankaalla. Nuuhkin siinä kiinnostavaa hirvenpaskaa enkä tohelona hoksannut niitä ennen kuin ne olivat kymmenen metrin päässä. Kolme niitä oli. Kyllä siinä ruiskahti muutama kuononmitallinen löysää kankaalle mullakin. Ajattelin että tää oli nyt tässä. Ei siinä paljon sukurakkautta ollu ilmassa vaikka niitten susien kanssa vissiin serkkuja ollaankin.

- No hengissä oot kumminkin. Mikä pelasti?

- Isäntä ja sen kaveri olivat onneks siinä lähellä. Isäntä päästi ensiksi mahdottoman kovan kirouslitanian ja kun ne sudet eivät älynneet ottaa vihjettä vakavasti niin se totesi että kaveriahan ei perkele jätetä ja ampui pyssyllään yhden niistä hengettömäksi. Loput ymmärsivät yskän ja ottivat susien ritolat. Isäntä ja kaveri hautasivat sen suden ja sanoivat mullekin että tästä pidetään sitten niin suut kuin kuonot kiinni. Tottahan minä pidän. Mitä nyt kavereilleni kuonobookissa kerron. Mutta on meillä tapahtunut muutakin. Meillä on kaksi hoidokkia. Tai siis ne jää kyllä meille pysyvästi.

- Minkälaisia hoidokkeja?

- No kaks mäyräkoiraurosta.

- Mistäs ne teille on tullut?

- Kaupungista.

- Mikä on kaupunki?

- No se on semmonen paikka missä ihmisiä on ihan tolkuttomasti ja ne asuu sillai rinnakkain ja päällekkäin. Vähän niin kuin että näitä meidän isäntäväen taloja olis kakskymmentä taloa rinnakkain ja sitten vielä kymmenen päällekkäin.

- Hä? Eihän semmosta olekaan. Millä semmonen viritelmä pysyis pystyssäkään? Tai niin no, ihmiset keksii kaikenlaista. Hyödyllistäkin. Niin kuin nuo autot ja pyssyt. Ilman niitä ihmisten pyssyjä sinäkin olisit jo sudenpaskaa mättäällä. Mutta minkäs takia ne mäyrikset teille tuli?

- No katsos kun on olemassa semmonen ihmisten juttu kuin eläinsuojelu. Ihan hyvä juttu, näin minä sen ymmärrän. Semmonen eläinsuojelija kävi kattomassa niitä ja huomasi että se mäyristen isäntäväki syötti niille pelkkää kasvisruokaa. Nehän oli ihan laihoja. Kylkiluut törrötti vaan.  Se eläinsuojelija otti ne mäyrikset haltuunsa ja minun isäntäväki lupasi ottaa ne hoitoonsa.

- Hä? Miks ihmeessä ne ihmiset niin teki? Mehän kuollaan nälkään jos me ei saada lihaa.

- No kun ne oli semmosia vegaaneja.

- Mikä ihme on vegaani?

- En minä sitä ittekään oikein täysin tajunnut kun isäntä selitti. Mutta ne on kai semmosia ihmisiä jotka elää kuin jänikset eli ne ei syö muuta kuin jäniksenruokaa. Ja tekee vielä siitä jäniksenä olemisestaan ihan hemmetinmoisen numeron. Tuputtaa sitä kaikille. Ja sitä myötä ne sitten pakkosyötti sitä jäniksenruokaa niille mäyriksillekin.

- Tää menee jo ihan käsittämättömäksi. Niillä ei kyllä oo kaikki kirput turkissa. Anskumä yritän hahmottaa… siis onko ne ihmisiä jotka ovat muuttuneet jäniksiksi? Mut eikös meidän isännät ammu jäniksiä?

- Joo. Tai siis ei. Tai siis joo. Emmä oikein tiedä. Mut ei se isäntä näitä vegaaneja ampunut. Ne meinaan tulivat joku päivä sitten meille räyhäämään. En minä oikein tajunnut kaikkea mitä ne sanoi mutta jotain ne höpisi semmosista eettisistä ja ideologisista valinnoista jotka koskee noita mäyriksiä edelleenkin ja sitten ne vielä höpisi jotain ilmastosta.

- Eikä sun isäntäsi sitten ampunut niitä? Jäniksiähän ne ihan selvästi olivat. Ja vielä rusakoita. Niillä päässä mitään järkeä ole. Kunhan puputtavat, loikkivat ja paskovat.

- Ei se ampunut. Mutta kun se hermostui niin se kävi talon nurkalta sadevesipäälärin ja kaatoi sen niitten päälle. Sitten se löi vielä sitä urosvegaania uunihalolla perseelle. Ei niitä sen jälkeen oo näkynyt.

- Mutta mites ne teidän hoitomäyrikset jaksaa?

- Syövät ihan urakalla. Ja sitä myötä toipuvat. Sanoivat vielä että kun sieltä ihmiskaupungista ja vaatteet päällä kävelevistä rusakoista kerran pääsivät eroon ja kun tässä talvi vahvistutaan niin ensi vuonna ketunkoloilla tavataan. Mäyriksethän on pieniä ja lutusia mutta kun ne laskee oikeaan paikkaan niin niillä on kyllä tappamisen meininki. Mut hei, mun tarttee kirjautua ulos kuonobookista. Isäntä tuo evästä.

Karhukoiran naapurissa oleva saksanseisoja totesi saman ja sanoi vielä sukujuurilleen uskollisena että Hau Essen. Aikataulut Örnätjärvellä olivat taloilla varsin samanlaisia joten kuonobook hiljeni kun isännät alkoivat kaikkialla tuoda koirille ruokaa. Naapurin harmaa pystykorva Ärjykin kirjautui ulos kuonobookista ja hoksasi samalla pihalla istuvat toverukset. Heitähän piti ilman muuta tervehtiä.

- Morjens, mukava Perskeleen isäntä ja yhtä lailla mukava Lötjönen. Kuis haukkuu!

- No mikäs tässä. Käytiin tossa aikaisemmin mettällä ja nyt vähän saunotaan.

- Tulikos teille saalista?

- Noo… minkä nyt tuuli persettä huuhteli ja hirvikärpäsiä kaiveltiin takista. Meillä kun ei ollut koiraa mukana. Ja meillä on sinuun nähden vielä yksi vissi ero.

- Totanoin hau? Mikäs ero?

- No, me ollaan pyyntimiehiä ja sinä oot saantimies.

- Hauhähhäähau! Vähänkö minä oon saantimies! Nyt kun pääsis vielä sen samojedi-Lissun luo niin sittenhän sitä vasta saantimies oliskin. Mut hei, isäntä tuo evästä. Mukavaa illanjatkoa teille.

- Ja mukavaa illanjatkoa sullekin.

Ärjy keskittyi evääseen, Ykä ja Lötjönen tyhjensivät Tsuhnan Kostot, Ykä sammutti universaalin käännöskoneen ja miehet siirtyivät takaisin löylyyn tuumien että kyllä ne nuo koirat ovat vaan tavattoman mukavia vessukoita. Ja niitten rupatteluja kuonobookissa oli aina mukavaa seurata. Sillä fiksumpiahan ne puhuivat kuin ihmiset.

Näin viikonloppua odotellessa hieman kevyemmin. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.