tiistai 13. marraskuuta 2018

YMMÄRRYSHARJOITUS: VARASUUNNITELMA X


Tulipahan törmättyä parinkin kommentoijan lähettämään uutiseen jonka mukaan Saksassa on paljastunut kahdensadan eliittisotilaan rinki joka on suunnitellut tappavansa sekä saksalaisia poliittisia johtajia että Saksassa asuvia maahanmuuttajien johtajia. Selvää on että vasemmistoliberaali media on nimittänyt nämä miehet automaattisesti uusnatseiksi. Sellaiseksi tulkitaan ilman muuta jos vastustaa nykyistä vasemmistoliberaalia järjestelmää. Sinänsä on pikkuisen vaikeaa uskoa että saksalaisissa hyvin valikoiduissa erikoisjoukoissa on toiminut kahdensadan uusnatsin rinki. Kun niitten kyseisten KSK-joukkojen koko on vain noin 1.100 miestä.

Lieneekö kyse jostain muusta? Yksipuolinen uutisointi häivyttää uutisen ja tilanteen taustan sekä ennen kaikkea sen, että nuo miehet eivät ole syy johonkin, vaan he ovat seuraus jostakin, oli heidän poliittinen taustansa mikä tahansa. Minkä hoksaa  hyvin uutisoinnissa käytetyistä termeistä tilanteesta miesten toiminnan suunnitellusta aloittamispisteestä eli ”kun laki ja järjestys olisi romahtanut Saksassa” mikä muuttaa tilanteen perusasetelmaa varsin olennaisesti.

En lähde pohtimaan tuota kyseistä saksalaista ryhmittymää sen enempää koska tiedot eivät siihen riitä mutta sen kautta pääsen ymmärrysharjoitukseen joka koskee turvallisuusviranomaisia joihin nuo saksalaiset sotilaatkin kuuluvat. Keskityn suomalaisiin turvallisuusviranomaisiin mutta sama tuumailu koskee tietysti myös hyvin suurta osaa Eurooppaa.

Turvallisuuskoneistojen tehtäväksihän on perinteisen ajattelun mukaan mielletty, no tietysti, niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden takaaminen. Yhtä lailla perinteisen ajattelun mukaan turvallisuuskoneistot eivät itse harjoita politiikkaa vaan ne toimivat poliittisen johdon antamien määräysten mukaisesti. Tätäkin on pitkään pidetty järkevänä ja sitä se on aikanaan ollutkin sillä hyvin pitkään elettiin sellaisessa tilanteessa jossa maan poliittinen johtokin pyrki toimimaan niin maan kuin sen kansalaisten hyväksi parhaansa mukaan. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen. Mutta aina ajatuksella bona fide.

Perusoletus totta kai on, että turvallisuuskoneistojen ammattilaiset eivät ole tyhmiä. Perusoletus on myös se, että he ottavat tehtävänsä vakavasti ja pyrkivät todellakin niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden ylläpitämiseen mahdollisimman tehokkaasti. En osaa ajatella turvallisuusviranomaisten puolesta mutta väittäisin että heilläkin on käynyt mielessä heidän tehtäväänsä viimeisen kahden – kolmenkymmenen vuoden aikana liittyvä paradoksi.

Uskon heidän huomanneen että niin maan kuin kansalaisten turvallisuutta uhkaavista tekijöistä tällä hetkellä yksi suurimpia –  ellei jopa suurin – on maan oma hallintokoneisto. Uhka, ja sen tunnistaminen ei vaadi kovin suurta älykkyyttä:

- Maan hallintokoneisto on osana utopistista idealistista kokeilua pakkomuuttamassa maan etnistä väestörakennetta. Eikä siihen muutokseen ole mitään muuta perustetta kuin että näin täytyy tehdä.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä tavallisiin kantasuomalaisiin kohdistuu jatkuvassa määrin lisääntyvää arkipäivän terroria joka ilmenee niin väkivalta- kuin seksuaalirikosten muodossa.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä suomalaisiin kohdistuva terrorismin uhka on oleellisesti lisääntynyt ja sitä on jo tapahtunut. Mahdollisia terroristeja ei saa poistaa maasta tai eristää vaan heille taataan hylsytuomionsa valitus- ja uudelleenvalitusmahdollisuus kerta toisensa jälkeen ja he saavat kulkea täysin vapaana. Jopa alaikäisten koululaisten keskuudessa niin kuin se Turun terrori-iskun tekijä.

- Kyseinen väestörakenteen muutos aikaansaa tavallisiin suomalaisiin kohdistuvaa huomattavaa taloudellista rasitetta joka on korvamerkittyä, jota ei saa kyseenalaistaa, josta ei saa edes keskustella ja joka ilman muuta rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta.

- Ennen kaikkea turvallisuusviranomainen huomaa että kyseiset epäkohdat eivät ole virallisen ajattelun mukaan ongelma, niistä ei edes saa puhua ongelmana vaan nimenomaan niistä epäkohdista puhuvat suomalaiset ovat ongelma. Ja hallintokoneisto vaatii, että turvallisuusviranomainen keskittyy työssään nimenomaan näistä ongelmista puhujiin. Ihmisiin jotka eivät ole turvallisuusriski, jotka eivät harjoita väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta ja jotka – piru vie – toisin kuin nämä utopian mukaan tänne köijätyt pakkoetnot pitävät yllä infrastruktuuria joka elättää niin hallintokoneiston kuin nämä pakolla tänne hankitut elintasosiirtolaiset.

Tästä päästään kysymykseen:

Ajatteleeko suomalainen turvallisuusviranomainen että hänen täytyy työssään keskittyä nimenomaan maan ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseen? Jos hän ajattelee näin, niin hänellä täytyy olla, on pakko olla – ainakin keskusteltuna – olemassa varasuunnitelma X jolloin hän suuntaa toimenpiteensä turvallisuusriskiksi muuttunutta hallintokoneistoa vastaan. Nimenomaan turvatakseen maan ja kansalaisten turvallisuuden.

Vai:

Toimiiko hän itäsaksalaisten oppien mukaan, ei keskity maan ja kansalaisten turvallisuuteen vaan keskittyy pelkästään hallintokoneiston aseman ylläpitämiseen? Unohtaen sen perustehtävän jonka vuoksi turvallisuuskoneisto yleensäkin on olemassa.

En osaa vastata kysymykseen. Mutta uskallan väittää että suomalainen turvallisuusviranomainen joutuu nykyisin käymään melkoista sylipainia omatuntonsa kanssa. Mikäli hän häviää sen sylipaininsa niin varmaankin hän ajattelee, että hänen uskollisuutensa ei kohdistu enää Suomeen maana ja suomalaisiin kansana vaan siihen ylikansalliseen organisaatioon jonka jäsenenä Suomi ja jonka palkollisena hän on.

Aikanaan mm. neuvostovirolaiset ja neuvostoarmenialaiset turvallisuusviranomaiset joutuivat ajattelemaan samoin. Silloin aikanaan kun oli olemassa ns. Vapaa Länsi niin kyseistä ajattelutapaa ei pidetty kovinkaan hyvänä. Itse asiassa sitä pidettiin uhkana ihmisten turvallisuudelle ja vapaudelle. Nykyisin kyseisen ajattelutavan kritisointi mielletään rikolliseksi.

Times they are changing.



39 kommenttia:

  1. Toivonpa hartaasti, että tilanteessa, jossa turvallisuusviranomaisen on ihan oikeasti päätettävä kääntääkö aseensa kanssasuomalaisia kohti, se omatunto on voitolla. Vaikka suurin osa jo elämää nähneistä suomalaisista miehenpuolista on käsittääkseni nk tolkun ihmisiä, niin sekaan mahtuu myös muutamia käskyjen täyttäjä asehulluja, joilla sitä tolkkua ei ole. Siihen, että valtaapitävät eivät antaisi käskyä puolustaa omaa asemaansa vaikka asein, en luota tipan tippaa. Niin kahjoksi tämä touhu on jo mennyt.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen kirjoitus jälleen. Ajankohtainen sekä kansallisen että kansainvälisen turvallisuuskoneistonkin näkökulmasta. Tulkoon selväksi, että itsekin arvostan siis edelleen niitä suomalaisia viranomaisia, kuten Suomen Poliisin, KRP:n, Supon, Suomen Puolustusvoimien, jne.. edustajia, jotka kykenevät edelleen ajattelemaan perustehtäviensä ja -olemassaolonsa, sekä ensisijaisen turvaamiskohteensa näkökulmasta asioita.

    Suomessa on viime aikoina käyty ennennäkemätöntä puhdistusta - varsinkin Suomen Poliisin - viranomaisten sisällä, joka väistämättä muistuttaa mm. Turkin ja vastaavien diktatuurien tapahtumista. Tämä ei voi olla pelkästään sattumaa, vaan taustalla täytyy olla enemmän.

    Onko Suomessakin tapahtuvan viranomaisiin kohdistuvan puhdistuksen taustalla ajatus siitä, että tuo yliaikainen ja kiistaton tosiasia tulisi saada murretuksi Suomessa, jolloin kaikki turvallisuus- ja vastaavat viranomaiset olisivat perustehtävistään ja -olemassaolostaan irroitettua kulloisenkin diktatuurin käytettävissä olevia käsikassaroita vaientamaan juuri niiden ääni ja olemassaolo, jotka heidän tulisi siis yliaikaisen perustehtävänsä ja -olemassaolonsa vuoksi turvata?

    Itsekään en osaa tuohon vastata, mutta aika tulee näyttämään, mihin suuntaan vaaka kallistuu... tässäkään ymmärrysharjoituksessa ei tarvitse olla älyn -ja järjen jättiläinen, vaan ns. maalaisjärki riittää kyllä näkemään vaa'an eri asentojen lopputulemat.

    VastaaPoista
  3. Vanhat kunnon perussaksalaiset saavat vain haikailla aikaa, jolloin maa oli järjestynyt yhteiskunta. Eipä ihme, että on vielä niitä, jotka "kun yhteiskunta on romahtanut" ovat valmiita toimimaan! Kiitos ja mitalo heille pitäis antaa roiman palkankorotuksen kera!

    Kai niitä Suomessakin vielä on miehiä (naisiakin?), jotka myyvät nahkansa kalliisti, jos/kun aika on. Näin vanhaa äijää ei varmaan rivipalvelussa nähdä, mutta tukea tulee, minkä jaksan antaa.

    Tsemppiä kaikille joille vanha kunnon isänmaa on puolustamisen arvoinen!

    VastaaPoista
  4. No joo, liitty osaltaan edelliseen kepposjuttuun. Siinähän kerrottiin, että kepposen olivat suunnitelleet tiedusteluammattilaiset suposta ja armeijasta. Eli uskoisin, ainakin toivon, että kun aika tulee, tulle myös kepposia ihan oikeasti.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Uusnatseja tai ei, joka tapauksessa noin ison joukon järjestäytynyt puuhailu kielii siitä että pinnan alla kuohuu jo. Tämä keissi luullakseni nostaa nyt niskakarvat EU:n johtajistossa pystyyn ja otetta tullaan tiukentamaan pian entisestään ties minkä tekosyyn varjolla. Kannattaa muistaa, että "kansan turvallisuus" oli myös KGB:n ylevä ajatus. Käytäntö tosin tuppasi kyllä olemaan enemmänkin "puolue-eliitin turvallisuus".

    Näinköhän EU:ssa vielä on ikioma Sisäasiain Kansankomissariaatti?

    VastaaPoista
  6. Toinen vastaava juttu:
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005897555.html

    "Vehviläisen rooli oli hyvä esimerkki siitä, mitä National Action tavoitteli; hän oli Britannian armeijassa palveleva aliupseeri ja tekemisissä nuorten miesten kanssa, jotka voitiin radikalisoida ja värvätä mukaan ryhmään. Hän oli äärimmäisen vaarallinen yksilö, joka oli avainasemassa National Actionin strategiassa, poliisin edustaja toteaa lausunnossaan."

    Onkohan nyt nähty vain jäävuoren huippu?

    Koskahan tuomitaan islamisti, joka on "tekemisissä nuorten miesten kanssa, jotka voitiin radikalisoida ja värvätä mukaan ryhmään"

    VastaaPoista
  7. Vähän jäi IL:n uutisesta epäselväksi millä perusteella tuo saksalaisten maanalainen armeija oli natseja...

    Ehkä nuo Yrjöperskeleen tulevaisuusutopiat eivät täysin utopistisia juttuja sitten olekaan.

    Ihmettelen kyllä suuresti, jos ei tuollaisia ajatuksia olisi viime vuosina käynyt useammankin eurooppalaisen sotilaan mielessä. Sotilasvallankaappaus Euroopassa? Tuntuu käsittämättömältä ajatukselta, mutta kuka tietää minne tämä hulluus vielä johtaa.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Olavi Koskelalle, Juha Kivelälle, Terho Hämeenkorvelle, Huru-ukolle, Tuumailijalle, Hemulille ja AaJiille & kiitos kommenteistanne.

    Olavi: Toivotaan näin. Niin sanotun vallitsevan tilanteen myötä en ihmettele EU-johdon kiimaa hankkia oma armeija. Jos Suomeen komennetaan sotilaita vaikkapa Ranskasta niin tulenavauksen kynnys on huomattavasti matalampi.

    Juha: Kiitokset. Minäkin arvostan tavallista suomalaista turvallisuusviranomaista. Toivottavasti heille sallitaan se heidän varsinaisen työnsä tekeminen. Siihen poliisin puhdistukseenhan liittyy se poliisin ikioma ilmiantokanava. Jota on myös käytetty.

    Terho: Nykyvauhdilla se yhteiskunnan romahtaminen voi piankin olla käytäntöä eikä teoriaa.

    Huru-ukko: Kepposjuttu kävi joo mielessä tätä kirjoittaessa. Toivottavasti niitä keppostelijoita vielä on.

    Tuumailija: Kyllä. Niin kuin totesin, nuo ryhmät eivät ole syy, vaan ne ovat seurausta jostakin. Terveessä yhteiskunnassa niitä ei synny, koska niille ei ole tarvetta. Mainitsemasi kansankomissariaatti on hyvin mahdollinen.

    Hemuli: Voi ollakin jäävuoren huippu. Pisti vaan silmään tuo valokuva ”asearsenaalista”. Toi toinen pyssyhän on pelkkä ilmakivääri.

    AaJii: On tosiaan ikävää että uutisoinnissa määritellään natsiksi nykyisin aivan kaikki jotka eivät hyväksy vallitsevaa utopiaa. Onhan useampi eurooppalainen sotilas varoitellut sisällissodan vaarasta. Ajatus kaappauksesta tuntuu käsittämättömältä mutta yhtä lailla joskus vuonna 1985 tuntui ajatus Neuvostoliiton hajoamisesta käsittämättömältä.

    VastaaPoista
  9. Omaksi onnekseen konstaapeli Artturi Reinikainen on jo eläkkeellä. ...tai nykyisen poliisijohdon onneksi. Kumpi taipuisi, Reinikainen vai järjestelmä? Niin tai näin, koomista katseltavaa se kuitenkin olisi, valitettavasti.

    Väliin mietityttää, että onko "Kontio & Parmas" asennekasvatusta vai erittäin rohkeaa satiiria jollaista ei enää parin vuoden päästä uskallettaisi tehdä. Aika näyttää. Tai sitten pitää tiedustella asiaa Keijolta xD

    Aikanaan, kun Suomessa vielä oli pakollinen asevelvollisuus, saattoi luottaa, että ainakin valtaosa varusmiehistä ja reservistä olisi ollut tilanteen niin vaatiessa kansan ja Suomen puolella. Nykyisin en olisi asiasta enää niin varma. Ja poliisiopiston, vai mikä ammattikorkea se nyt lieneekään, uusimmat sukupolvet on jo menetetty niin kuin osa vanhemmistakin.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys, Ano. Reinikainenhan oli sinänsä fiktiivinen hahmo, tosin mukava ja ehkä varsin kuvaava sellainen. Kontio & Parmasta en ole seurannut kun telkkaria tulee katsottua hyvin vähän. Sanoisin kyllä että valtaosa varusmiehistä ja reserviläisistä olisi vieläkin kansan ja Suomen puolella, samoin rivipoliisit. Mutta poliisijohto on puolestaan muuttumassa uudeksi Valpoksi. Eikä rajavartiolaitoksen johtokaan vakuuta, totesihan sen uusi pomo että ei sivistysvaltio voi estää jos ihmiset haluavat tulla rajan yli.

    VastaaPoista
  11. Vehviläinen sai kahdeksan vuotta vankeutta. Vankilassa hän voi sitten kehitellä toimintaansa eteenpäin, ammattisotilas kun on.

    Mietin tuossa tavallisen poliisin kannalta. Hänen on kuitenkin asuttava perheineen jossakin tavallisella alueella, ei poliisin tai sotilaan palkoilla muuteta eliittialueille.

    Mitä hän tuumii, kun katsoo ympärilleen. Mitä miettii, jos perhettään ahdistellaan.

    Olisi kannattanut olla hereillä oppilaanohjauksen tunneilla?

    VastaaPoista
  12. Piti tulla palstoille kun näin ylen sivuilla sellaisen älynvälähdyksen että menin sanattomaksi. "Nyt meidän verojärjestelmä on suunniteltu veroja kerääväksi rakenteeksi, Haavisto huomautti". Siis vihreiden uusi puheenjohtaja Pekka Haavisto. Kysymys oli käyttövoimaverosta, mutta asiayhteydestä irroitettunakin tuo on maailmanluokkaa oleva huomio. Täytyy olla vihreä että voi tehdä noin teräviä johtopäätöksiä.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Ukkelille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Ukkeli: Hyvä huomio. Ja mitä poliisi tuumii jos hänen lapsensa on monikulttuurisessa koulussa rääkättävänä ja järjestelmä väittää että mitään rääkkäämistä ei ole olemassakaan?

    Ano: Häh-hää… ettäpä hoksasikin… me muut on taidettu hoksata se vaan jo aikaa sitten.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi 13. marraskuuta 2018 klo 19.39, uutisten mukaan sitä ylioppilastutkintoa ollaan uusimassa hieman vaativampaan suuntaan... :D

    VastaaPoista
  15. Iltalehden lyhyeen "ulkomaanuutiseen" oli saatu kiitettävästi ympättyä natsipelotetta: aikoivat teurastaa siirtolaisia ja poliitikkoja ja turvapaikahakijaryhmien johtajia. Tämän lisäksi käytettiin sanoja salamurha, murhajuonia ja majuri murtui. Kaiken tämän kammotuksen jälkeen oli pakko mennä etsimään alkuperäistä uutista ja ylipäänsä katsomaan mikä tämä ILn siteeraama ehdottoman totuuden torvi on. Eipä tätä uutista haulla löytynyt, mutta heti toiseksi tärkein artikkeli oli se, miten rakennat piparkakkutalon suklaasta. Erittäin paljon terveyshömppää, testejä, elämäntapaohjeita eli juuri samanlainen roskalehti kuin IL. Politiikkaa varsin vähän, enkä sitäkään vähää jaksanut kahlata läpi saadakseni tietää mikä tämän online-aviisin omistajien agenda on.

    Yksi roskalehti siis napsii uutisensa toiselta roskalehdeltä ja esittää sen täytenä totuutena koska tuleehan se ulkomaiselta medialta. Täten todistaen että arvostaa enemmän mitä tahansa ulkomaista pellemediaakin enemmän kuin omaansa. Ja ulkomaisesta mediasta puheenollen: tämä usein siteerattu kv. "laatumedia" Politico valitsi eräänä vuonna vuoden henkilöksi flashlights, flashlights, Ozan Yanarin. I rest my case.
    tira+

    VastaaPoista
  16. https://www.dailymail.co.uk/news/article-6380665/Outstanding-British-army-Afghan-battle-veteran-heart-neo-Nazi-terror-group.html

    8vuotta,semmosta "signalointia",kannattaa lukea kommentit

    VastaaPoista
  17. Tuo Saksan tapaus on kyllä mielenkiintoinen jo siksikin etten ole omissa piireissäni kuullut asiasta puolikasta sanaakaan. Omituista nimittäin luulisi ylittävän keskustelukynnyksen kaveriporukoissa ja kirkkaasti.
    En oikein jaksa uskoa koko juttuun,olisihan kaikki Suomen mediat mässäillyt noin kovilla "natseilla" aina uuteen vuoteen asti.
    Yksikään erikoisjoukkojen majuri ei taatusti nykysakemannien konstaapelien kuulustelumetodeista murru. Eiköhän ne pojat germaaniassakin ole koulutettu kestämään ihan eri metodeita.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys tira+:lle, Anolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Joo, tuo termi ”teurastaminen” iski mullakin heti silmään. Valtamediamme on sellainen että jos se ei ymmärrä miksi jotakin tapahtuu niin se lyö kaiken varalta natsileiman päälle. Ozan Yanarista en viitsi kommentoida ettei tule sanottua pahasti. Sanotaan näin yleisesti että täällä Suomessa etnisesti edistyksellinen ulkomaalaisuus riittää pätevyydeksi. Kantasuomalaisilta kysytään myös osaamista.

    Ano: Kiitos linkistä.

    joppos 123: Joo, pistä ihmettelemään. Oletan kyllä että saksalaisetkin sotilaat keskenään miettivät että mitä tehdä kun se utopistien aikaansaama romahdus tulee.

    VastaaPoista
  19. Eiköhän lähes kaikki Euroopan erikoisjoukkojen sotilaat ole kokeneet ihan perskohtaisesti mitä tarkoittaa yhteiskunnan romahtaminen ja varsinkin kun siihen sotketaan mukaan islamilainen tvisti.
    Ymmärtävät kokemuspohjaisesti sen tosiasian, että silloin hek tappelevat kirjaimellisesti olemassaolostaan taistelussa missä hopeamitaleita ei jaeta.
    Tiedän, että samaa keskustelua käydään kahvipöydissä täällä härmässä ja uskoisin tilanteen olevan saman kautta mokutetun Euroopan.

    VastaaPoista
  20. Vitttuuntunut NettoVeronmaksaja13. marraskuuta 2018 klo 23.03

    Ehkä sitä saksalaista erikoisjoukkojen majuria kuulusteli nykypäivän Geheime Staatspolizei (Gestapo) eli Bundesamt für Verfassungsschutz (BfV)?

    VastaaPoista
  21. Tervehdys joppos 123:lle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

    joppos 123: Ehkä sotilaat myös tietävät monia muita paremmin että kaaosta ei kannata tuoda Eurooppaan vaan se täytyy pitää rajojemme ulkopuolella. Poliitikot haluavat sen kaaoksen rajojemme sisäpuolelle.

    VNV: Uutisen mukaan kyseessä oli ilmavoimien majuri mutta hepun tarkempaa koulutusta en tiedä.

    VastaaPoista
  22. Natsileiman lyönti on mennyt päälaelleen, sillä Amerikassa ja meilläkin alkaa valkoisen rodun kaikesta syyttäminen ja sen hävittämisestä puhuminen olla poliittisesti korrektia. Väkivalta valkoisia ja toisinajattelijoita kohtaan hyväksytään, koska se on "itsepuolustusta"! Jopa jihadterrorismi on korrektimpaa kuin isänmaallisuus ja oman kansan puolustaminen. Luulevatko päättäjät ja valtamedia, että globalisteilla tai jihadisteilla ei ole suunnitelmia ja organisaatioita ottaa Euroopan maat valtaansa vaikka väkivalloin? Myös EU:lla on järjestelmänsä varmistaa oma valtansa vaikka license to kill-periaatteella, kun ajatellaan polpoja, näytösoikeudenkäyntejä ja erikoisjoukkoja.

    Mitä tulee mieleen toisinajattelijoiden hakkaamisesta, väärän rotuisten ihmisten syyllistämisestä ja hävittämisestä tai pakkosiirroista? Historiaa ajatellen mieleen tulee tietysti ennen kaikkea kommunistit ja toisekseen serkkunsa natsit. Tärkeää on tunnistaa, missä tämän päivän natsit ovat. Poliittisesti epäkorrektille tarkailijalle mieleen tulevat mm. sellaiset joukkueet kuin antifa, black lives matter, miesten vihaajat ja punatautisten yliopistolaitosten professorit. Älyllisesti raskauttavaa näille rotu- ja miesvihaajille on, että heidän mielestään rotuja ja sukupuolia ei ole biologisesti edes olemassa.

    VastaaPoista
  23. Edellä olevista kommenteista ja aiemmista Ykän blogeista säteilee vankka uskoa puolustusvoimiin ja poliisiin. Puolustusvoimien rivisotilaat kantoivat maahantuotujen ulkomaalaisten kassit 2015 eli toteuttivat kyseenalaistamatta ylemmältä tulleet käskyt. Armeijan käskyt tulevat kai pääsääntöisesti ylhäältä tai erittäin ylhäältä. Koska kyseessä oli reilusti yli 30000 ulkomaista maahantunkeutujaa, käskyn on täytynyt tulla ylimmältä taholta. Sokea luottamus poliisiin on saanut viime vuosina melkoisia kolauksia korkeinta poliisijohtoa myöten. Rivipoliisien kunnioitusta kehuessa pitäisi katsella heidän tomintaansa Suomi Ensin aktivistien kohtelusta Raautatientorilla matuleirin aikana sekä tuoreemmissakin striimeissä. Onneksi ei ollut uus-Pasasia kapinnallisten joukossa.
    Tuosta britti-Mikosta esittää Yle Watch oman näkökantansa.

    VastaaPoista
  24. Tuo "uutinen" Saksan armeijan sisällä organisoituneista mahdollisista "natseista", joilla todellisuudessa (jos heitä ylipäänsä on olemassa) tarkoitetaan niitä aitoja tervepäisiä isänmaallisia ihmisiä, joita on nyt yritetty jo pidemmän aikaa kaikin tavoin demonisoida, syyttämällä heitä milloin nationalisteiksi, isänmaallisiksi, fasisteiksi, rasisteiksi - ja joo, näköjään siis jopa ihan natseiksi.

    Alkaa käymään entistä selvemmäksi, että kyseessä taitaa olla klassinen "ottakaa varas kiinni" -huuto, jonka huutajana onkin itse varas!

    Operaatio alkaa tämän viikkoisten mama-Merkelin edesottamusten valossa näyttäytyä entistä enemmän tyypilliseltä "False Flag" -iskulta, koska:

    A) "Euroopan tärkein arvo on suvaitsevaisuus", jolla tosin ei tarkoiteta suvaitsevaisuutta, vaan äärimmäistä suvaitsemattomuuden suvaitsemista. Vrt. "ottakaa varas kiinni" -huutoon.

    B) Yleensä tuollaiseen "False Flag" -iskuun ja operaatioon tarvitsee ryhtyä juuri varkaan (natsin?) itse, syyttämällä muita (tervejärkisiä isänmaallisia, jotka ovat vastuuntuntoisia ja vastuullisia kunnon kansalaisia) siitä, mitä itse on!

    C) Saksan johto on viimeinkin ymmärtänyt, että se on laiminlyönyt täysin oman armeijansa ylläpidon esim. materiaalihankintojen osalta, kuten Ilmavoimien hävittäjien, jne...

    D) Edellisestä kohdasta päästäänkin siihen, että Saksassa ovat poliitikot varmaan hoksanneet, että tälläkin voi jälleen tienata, tai tarkemmin sanottuna siirtää omien sotatarvikeuusintojen hankinnat yhteis-Eurooppalaisesti kustannettaviksi?!?! Vrt. saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen myös suomalaisten veronmaksajien verovaroin!

    E) Jälleen edellisestä kohdasta päästään seuraavaan kohtaan, sekä Suomen sisäpolitiikkaan, johon Venäjän syytetään sekaantuvan, vaikka tässäkin tapauksessa sekaantujana taitaa itse asiassa olla Saksa, joka varmaan näkisi Suomessa erittäin mielellään jälleen sosiaalidemokraattisen vihreän hallituksen (nk. vihervasemmiston suuren koalition), joka demareiden Jutta Urpilaisen (sd.) tavoin lainoittaisi - ja takuuttaisi - Suomen Kansalla "Euroopan Puolustusvoimien" asehankinnat ja vastaavat, jotka itse asiassa olisivatkin myös Saksan sotatarvikehankintojen välttämätöntä uudistamista?!?!

    F) Edellisestäkin kohdasta johtuen mama-Merkel on varmaan alkanut kannattamaan "Eurooppalaisia Puolustusvoimia", koska niillä voitaisiin tarvittaessa laittaa myös vaikkapa piskuinen Suomi Pohjolan perukoilla Saksalle kuuliaiseksi alusvaltioksi ruotuun?! Tästähän on tässäkin blogissa ollut mainintoja, että vaikkapa ranskalaisille Afrikasta - tai where ever - tulleille ei liene ongelma vetää liipaisimesta täällä Suomessa yhtä herkästi, kuin jos liipaisimen vetäjänä olisi kantasuomalainen. Kantasuomalaisiahan ei siis ihan tämän viikkoisen Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin Talks-sarjan mukaan pitäisi edes olla olemassa...

    G) Ympyrä sulkeutuu ja päästäänkin jälleen alkuun, jonka mukaisesti alkaa näyttäytyä sille, että kommarit ovatkin toisen maailmansodan jälkeen lyöneet kätevästi kättä päälle todellisten natsien kanssa, jotka nyt "rakentavat uutta uljasta Eurooppaa"?!

    Strategisena johtopäätöksenä jokaiselle tervejärkiselle kantasuomalaiselle saattaisi tässä vaiheessa tulla mieleen, että kyllä siitä Euroopan Unionista ja EURO:sta on päästävä asap eroon, vaikka mama-Merkel peloitteleekin, että "Eurovenettä ei saa kukaan keikuttaa"...

    VastaaPoista
  25. Suomalaiset tai eurooppalaiset päättäjät ovat keksineet uuden hienon sanan ”juurisyy” ja varsinkin Afrikasta suuntautuvan maahanmuuton vähentämiseksi he hoitaisivat juurisyitä ja tämänkin he keksivät vasta sitten, kun rikkaus ja voimavara muuttui taakan jakamiseksi. Rahaa ollaan syytämässä lisää nostamalla entisestään kehitysapua, vaikka siitä ei ole puoleen vuosisataan mitään apua ollutkaan. Sen sijaan eurooppalaisten valtioiden alasajon ja kansalaisten turvattomuuden lisääntymisen juurisyitä ei saa sanoa ääneen eikä niille tehdä mitään, vaikka asia on päivänselvä ja syytkin ovat ihan samat kuin Välimeren toisella puolella.

    Samanlaista ristiriitaa on myös rajavalvonnassa. EU on pannut pienen Suomen vartioimaan tiukasti itärajaa, niin että viaton marjanpoimijakin väärälle puolelle eksyessään viedään välittömästi poliisin putkaan, mutta länsirajan kautta saavat tulla kaikki, jotka ovat tullakseen. Näinhän joku puolustusvoimien herra isoherra on lausunut ja sen kuuleminen sai kyllä hiukan hätkähtämään.

    Kaikki taitaa tähdätä siihen uuteen YK:n kehittelemään GCM-sopimukseen, joka ei kuitenkaan ole sopimus, jota ei allekirjoiteta joulukuussa Marokossa ja joka ei sido jäsenvaltioita mitenkään. Uskokoon, ken haluaa. ” Laatumedia” ei ainakaan halua sitä kansalaisille avata, vaikka jokunen saattaakin kehottaa etsimään netistä englanninkielisen version tästä sopimuksesta, joka ei siis ole sopimus ja jota ei allekirjoiteta.

    Rouva Ano



    VastaaPoista
  26. Ei ole herrolla kaikki intiaanit kanootissa jos menevät luottamaan suomalaiseen viranomaiseen. Ihan sama mikä instanssi on kyseessä. Same shit, different package.
    Odottaka noin viisi vuotta ja tiedätte paremmin.

    VastaaPoista
  27. Alkaa kuva entisestään selkenemään kaikille, jotka näkemään, ajattelemaan ja asioiden yhdistämiseen vielä kykenevät, sillä tähän(kin) on jo Suomessa tultu:

    https://www.oikeamedia.com/o1-88817

    Kommentti-ketjussa on todella hyviä ja todellisia pointteja useammaltakin kommentoijalta, niistä suuri kiitos, koska se osoittaa, että ainakin tänne kirjoittavien joukossa on vielä noita terveesti näkemään, ajattelemaan ja asioiden yhdistämiseen kykeneviä!

    MikkoK: Täysin selvää on, että on täytynyt tulla ylimmältä taholta Suomessa. Tuliko sitten millä tavoin, on sivuseikka. Viestiketjuhan toimi jo Kekkosen aikaan Tamminiemeen valomerkein, jonka jälkeen Kekkonen hiihti jään yli saunomaan... Nyt käytössä taitaa olla oma linja lahden pohjaa pitkin, ellei sitten peräti ne "Venäjän lähettämät pienoissukellusveneet", joiden sanotaan jopa Tukholman saaristoon ajautuneen silloin tällöin... Tässä on ikävä paikka sitten korkeimmilla virkaatekevillä upseerishenkilöillä, että toimiako minkä näkemyksen mukaan... Syyntakeettomia tuskin on enää kummassakaan päässä viestiketjua?! Onko seuraavatkin jäljellä olevat viisi vuotta vastuun ja syytteen pakoilua, sen aika näyttää...

    Veikko Hoikka: Vastasin jo MikkoK:lle siten, mikä kohdistuu myös sinun kommenttiisi. Todella säälittävää, että ne varusveijarit joutuivat piccolo-pojiksi "eliitin" vedellessä poliittisia päättäjiä naruista... jälleen osoittava sormi kohdistuu samoihin jamppoihin, joihin vastauksessani MikkoK:lle esitin. Oliko vain viikko sitten kun uudet piccolo-pojat "kastettiin" Säätytalolla Helsingin Kruunuhaassa "eliitille" uskollisiksi...

    Rouva Ano: Tiedossa on, mutta suurimmalta osalta Suomen Kansaa on pidetty täysin pimennossa, että kuinka suuria summia on Suomen Kansan varallisuutta tälläkin hetkellä "sijoitettuna" Afrikkaan - ja mitä Valtiovarainneuvosto yhdessä Valtioneuvoston Kanslian kanssa on aikonut ensi vuonna toteuttaa... ja noista suunnitelmista ja operaatioista ei Suomen Kansalle tasan tarkkaan hiiskuta, eikä "vastuullisen valtamedian" toimittelijat tee "tutkivaa journalismia". GCM-sopimuksen Suomen perustuslain vastaisuus, sekä kaikkien muiden sitoumusten ja sopimusten vastaisuus tiedetään kyllä - ihan Valtakunnan ylimmillä tasoilla asti - mutta sille ei tehdä mitään, koska "eliitti", joka kulisseissa toimii poliitikkojemme naruista vetelijöinä, ei sitä salli.

    Anonyymi, 14.11.2018 klo 13.02: Tämä(kin) on(kin) tiedossa(kin), mutta toivottavasti viiden vuoden sisällä asiat eivät siihen etene, vaan valitsemme kuitenkin toisen vaihtoehtoisen tulevaisuuden, sillä sellainen valinta on vielä mahdollista tehdä.

    Parahin terveisin ja voimia kaikille!

    Juha

    VastaaPoista
  28. Äsken lähettämäni pitkähkön kommentin olisi voinut lyhyesti tiivistää kaiketi seuraavasti. Minkäänlaisia "Varasuunnitelmia X" tai vastaavia ei saa toteuttaa, koska on jo olemassa suunnitelma, josta tässä [https://www.oikeamedia.com/o1-88817] äärimmäisen silmät avaava esimerkki. Tuota eräiden talouspoliittisten ja ideologisten määrittelemää suunnitelmaa, joka etenee järkyttävällä intensiteetillä ei saa horjuttaa. Tätäkin [https://www.oikeamedia.com/o1-88806] sen edistämiseen tarvitaan. Jälkimmäinen esimerkki on harvinaisen tarkkanäköinen ja selkeästi kirjoitettu kuvaus eräästä olennaisesta ongelmasta, joka on kasvanut Kansallista Turvallisuutta uhkaavaksi ongelmaksi. Mitä sille aiotaan tehdä?

    VastaaPoista
  29. Tervehdys MikkoK:lle, Veijo Hoikalle, Juha Kivelälle, Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    MikkoK: Totta joo, ja uutisoinnissa termi ”natsi” on jo pitkään ollut uutisarvoltaan nolla sillä se termi sulkee sisällensä kaiken oikeistodemareista oikeisiin natseihin joita on todella vähän. Ja mitä tulee yleiseen riekkumiseen niin siinä kunnostautuvat nimenomaan äärivasemmisto sekä islamilaiset.

    Veijo: En tiedä uskosta. Ennemminkin toivosta ja toiveajattelusta. Niitten varusmiesten oli varmaankin pakko noudattaa käskykä mutta tosi on että niissä Rautatientorin episodeissa ei poliisin kilpi ainakaan kirkastunut.

    Juha: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita. Kiitokset.

    Rouva Ano: Jos vittumainen haluaisi olla niin voisi todeta että ”juurisyy” Afrikan ongelmiin taidettiin aika hyvin selvittää eräässä Tatu Vanhasen tutkimuksessa. Samoja aikoja muuten katselin erään dokumentin jossa haastateltiin hyvin koulutettuja ja täysin tolkullisia afrikkalaisia nuoria yrittäjiä. Kaikki totesivat että Afrikan kehityksen pahin tulppa on kehitysapu. Tuo GCM-sopimushan on suvakkien märkä uni. Tätä ennen ollaan jouduttu vetoamaan omissa päissä keksittyihin kansainvälisiin sopimuksiin. Nyt on sitten jotakin johon vedota oikeasti.

    Ano: Kysymys ei ole joko tai. Virkakoneistossa on monenlaista heppua. Mutta liikaa siihen ei todellakaan kannata luottaa.

    VastaaPoista
  30. Neuvostoliitolle pokkurointia pystyi puolustelemaan edes sillä, että se oli todellinen turvallisuusuhka ja sen kanssa käytiin kuitenkin kauppaa. Mutta millähän helvetillä sitä selittää joku päivä lapsille, että sen lisäksi että päästimme maahamme terrorismin, kävimme sitä vielä erikseen noutamassa? Täytyy varmaan vedota siihen, etten peliä avattaessa 90-luvulla Somalian sotilasdiktaattorin lähipiiriä - eikö tosiaan ketään enemmän apua tarvitsevaa löytynyt? Vittu! - Suomeen hamuttaessa ollut vielä edes äänestysiässä.

    On aika hirvittävää, mitä Suomelle tapahtuu, mutta onneksi vastarintaakin on alkanut näkymään enenevässä määrin.
    -Valtsu-

    VastaaPoista
  31. Ehkei meidän tarvitse odottaa viittä vuotta:
    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/264067-synkka-ennuste-suomesta-eu-voi-murtua-ensi-vuonna-syntyy-kaaos

    Joissain tämäntapaisissa merkeissäkö nuo saksalaisetkin olivat liikkeellä, jos kyseessä siis ei ollut valeuutinen?

    VastaaPoista
  32. Tervehdys Valtsulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Valtsu: Jep. Neuvostoliitolla oli 190 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa plus ydinasearsenaali päälle. Se pisti vähän miettimään kuinka toimitaan. Ja Neuvostoliiton kanssa tehty bilateraalinen kauppa kannatti. Nykypäivän touhuun ei ole muuta selitystä kuin kollektiivinen typeryys. Siinä onkin jollekin yhteiskunnan tutkijalle tulevaisuudessa herkullinen aihe kun se tutkii että kuinka tämä yleensä oli mahdollista.

    Qroquius Kad: Mielenkiintoista tuon hepun mielipiteessä on se, että hänen mielestään ”brexit, Italian populistihallitus sekä muun muassa Unkari ja Puola haastavat EU:n oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeudet” Koska esmes itä-Euroopassa ei olla muutettu demokraattista järjestelmää vaan sen järjestelmän puitteissa poliittisia voimasuhteita niin millä tavalla siinä haastetaan oikeusvaltioperiaate ja perusoikeudet? Ehkä kyse onkin ”EU:n oikeusvaltioperiaatteista” joitten mukaan vallitsevia poliittisia voimasuhteita ei saa muuttaa.

    Sitä mahdollista kaaosta eivät ole aikaansaaneet kansallismieliset vaan utopistit. Kaaosta ei myöskään saa aikaiseksi kansallismielisten valta vaan haittamaahanmuuton myötä tapahtuva Libanon-kynnyksen ylittyminen.

    VastaaPoista
  33. Uskoisin, että Ruotsin multikulttuuri yhteiskunta on ensimmäinen Eurooppalainen valtio, joka tulee romahtamaan tuohon massa invaasioon. Kun ruotsalaisten kanssa puhuu nykytilanteesta, niin he ovat hyvin v-ttuuntuneita ja peloissaan! Peloissaan nimenomaan eliittiä kohtaan, joka voi tuhota yksittäisen ihmisen. Eli pinnan alla kytee, kädet ovat nyrkissä, vaikkakin ne on vielä taskussa. Epäilen, vaikka tälläpuolen lahden naureskellaankin h-hurreille, että Viikinki verta löytyy ja paine kasvaa kokoajan. Ykän fiktiot voipi muuttua vielä faktoiksi!
    Ehkäpä nähdään, ensimmäinen lehdistön maalaama ”Natsiryhmä” oikein toiminnassa silloin. Toivon ettei, mutta historia osoittaa, että ilma on puhdistettava ajoittain.

    Meidän pitää vain muistaa, ketkä nykysopan Suomelle keitti, S.Niinistö,Stubb, Orpo, Risikko ja Mykkänen, kun valta vaihtuu, niin nuo pitää saada oikeuden eteen pikkolo everstien ja Kolehmaisien kanssa.

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  34. Voi Aikoja Voi Tapoja: Kiitos kommentistasi. Oman näkemykseni mukaan tuo mitä kerrot tilanteesta Ruotsissa, pitää täysin paikkansa myös Suomessa, eli että ihmiset ovat hyvin laajalti Suomessa tällä hetkellä peloissaan - sekä eliitille että myös sille tilanteelle, johon ovat itsensä ajaneet, kuka mistäkin syystä.

    En olisi koskaan toivonut - en edes jokin aika sitten vielä uskonut - että Suomi vajoaa näin alas pelon ilmapiiriin! - Pelon ilmapiiri kansan keskuudessa ja kansakunnassa ei koskaan ole ollut sille itselleen eduksi - saati sen yksilöille.

    Tämän johdosta Valtakunnanoikeuden on tultava avatuksi ja syylliset Suomen Valtion hallinnosta ja virkakoneistosta on saatettava Valtakunnanoikeuden prosessiin... pian. Pian on parempi, kuin vatuloida tällä asialla.

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne. Ruotsi on liipaisimella ensimmäisenä ja siellä Libanon-kynnys tullaan ensimmäisenä ylittämään. Mutta valitettavasti tilanne on vielä se että niitä valtakunnanoikeuksia tullaan käymään meitä tavallisia ihmisiä vastaan. EU kun ei luovu asemastaan eikä tunnusta virheitään. Tilanteen on pahennuttava ennen kuin se voi parantua.

    VastaaPoista
  36. Ajatukseni ei eilen kulkenut kovin hyvin, ja kommentti jäi vähän monitulkintaiseksi. Perimmäinen ajatuksenrunko liittyi tuohon Uuden Suomen uutimeen ja sen povaamaan kaaokseen, joka syntyy eurofederalistien paniikista Suuren Projektin hajoamisen edessä ja heidän runsaalla kädellä Eurooppaan tuomien lemmikkiensä raivoon, kun taikaseinä tyhjenee äkkiä.

    Ajattelin siihen malliin, että nämä saksalaiset olivat odottelemassa sen kaaoksen syntyä päästäkseen antamaan sen päättymiselle vauhtia asioiden lähtemiseksi uuden järjestyksen suuntaan, jonka päässä häämöttää Kansakuntien Eurooppa.

    Itse en olisi kyllä sen suhteen niin iloisen optimistinen, kuin eurofederalistitaho on pelokkaan pessimistinen:
    kyllä EU on eliitilleen sen verran rakas projekti, että sitä pidetään pystyssä hampaat irvessä 2020-luvulle asti, millä hinnalla tahansa.

    VastaaPoista
  37. Tervehdys, Qroquius Kad. On myös hyvin mahdollista että EU tekee Neuvostoliitot ja betonoi ylikansallisen valtansa vuosikymmeniksi. Joskus sekin romahtaa mutta voi olla että niin sinä kuin minä ollaan silloin oltu jo pitkään tups´ahossa.

    VastaaPoista
  38. Myöhäinen kommentti. Samoihin aikoihin myös Ranskassa paljastui hanke poliittisen murhan tekemiseksi. Eka ajatus oli, että niin varmaan. Ajattelin sen vain niin, että senkin uutisen perusteella ihmisiä taivutellaan myötämielisiksi uusille turvallisuuslaeille, jotka tietenkin vievät tyranniaa eteenpäin.

    Sitä en tiedä syytettiinkö hankkeesta nationalisteja vai ketä, mutta yleensähän se menee niin, että kun suvaitsevaisto syyttää natseja jonkin asian tekemisestä, on suvaitsevaisto itse tekemässä juuri niitä juttuja, joista se "äärioikeistoa" syyttää. Projektio nääs, vai mikäs se termi psykologiassa olikaan. Se että tällaisia uutisia tulee sekä Ranskasta että Saksasta ei yllätä. Näiden kahden maanhan pitäisi johtaa Euroopan kansoja kohti onnelaa. Sillä ei ole merkitystä onko tällaisia salahankkeita ollut oikeasti. Pääasia on että viranomaiset, jotka näistä tiedottavat, ovat varmoja asiastaan. Vain sillä on merkitystä.

    Näin se diktatuuri rakentuu hiljalleen ja EU:sta tulee samanlainen kansojen vankila mikä NL aikanaan oli jos se ei sitä jo ole.

    maallikko

    VastaaPoista
  39. Tervehdys, maallikko. Olet oikeassa. Meinaan, jos EU (tai mikä tahansa systeemi) huomaa että sen ehdotonta valtaa kyseenalaistetaan niin ei kai se vapaaehtoisesti luovuta valtaansa pois vaan koventaa keinoja.

    VastaaPoista