maanantai 4. helmikuuta 2019

TARJOLLA REHELLINEN JULKILAUSUMA


Kun tämä tuontitavarana hankittu rikospaise on puhjennut ja kovasti mainostetun monikultturismin ei-niin-kauniit kasvot ovat paljastuneet suvaitsevais-tiedostavien yksilöoletettujen kannalta ikävän laajalle niin luonnollisesti on alkanut erityisesti valtamedian ja ns. asiantuntijoitten eli selitteläättöreitten taholta ankara imperiumin vastaisku. Kyseistä vastaiskua käsitteli erittäin hyvin suuresti arvostamani blogikollega Jaska Brown ja itseni on tuon postauksen jälkeen turha käydä läpi samaa toistamiseen. Totean vain, että ne jotka ovat osaltaan vastuussa tuontirikollisuudesta yrittävät luonnollisesti selittää tuontirikollisuuden merkityksettömäksi väistääkseen oman vastuunsa tapahtuneesta.

Nuo selitykset toistavat itseään ja ovat aika lailla epätoivoisia. Varsinkin kun ne pohjautuvat puhtaasti valheeseen ja selittäjien tarpeeseen suojella sekä itseään että asemaansa. Hotellin respasta halutaan hieman auttaa tätä valtamedian, poliittisen koneiston sekä ”asiantuntijoitten” laumaa ja täältä tarjotaan sabluuna rehelliseksi asiaan liittyväksi julkilausumaksi. Se on vähän saman tyyppinen julkilausuma kuin mitä valtamedia teki Luotettavan median puolesta-julkilausumassaan mutta eroaa siitä siinä mielessä että se on rehellinen eikä mikään tahallisen komiikan riemuvoitto.

Vapaa käytettäväksi välittömästi:

JULKILAUSUMA: TEESKENTELYÄ ON JATKETTAVA

Kyllä. Me tiedämme. Me olemme osaltamme vastuussa siitä että Suomeen on hankkimalla hankittu ja kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi nostettu kehitysmaalaista tuontirikollisuutta jonka hinnan joutuvat maksamaan tavalliset suomalaiset niin murhien, tappojen, pahoinpitelyjen, ryöstöjen kuin raiskauksien uhreina.

Me olemme myös vastuussa siitä että jo vuodesta 1990 –  jälleen kyseenalaistamattomana itseisarvona –  Suomeen on hankittu jatkuvasti kehitysmaalaisia jotka ovat heti Suomeen tultuaan siirtyneet välittömästi eläkeläisiksi ja joita me olemme siitä huolimatta mainostaneet ratkaisuksi suomalaiseen eläkepommiin. Tietäen oikein hyvin tuon ns. uuseläkeläisten tekemän tuontirikollisuuden määrän.

Me tiedämme oikein hyvin senkin että kyseistä typerää virhettämme on – nimenomaan tavallisten suomalaisten toimesta – maksettu jo pitkään, maksetaan edelleenkin ja ennen kaikkea sitä maksavat tulevat sukupolvet. Aina kasvavissa määrin.

Olemme myös tietoisesti ylläpitäneet kuvaa ja kulissia että tämä hankkimalla hankittu dystopia on jollain lailla tavoiteltava tila ja ne, jotka sitä arvostelevat ovat vastenmielistä ja tuomittavaa ääriainesta.

Osa meistä on ollut toteuttamassa tätä dystopiaa hyväuskoisena hölmöinä, utopiaansa uskoen ja hyvän ihmisen egoaan ruokkien. Osa taas on puolestaan ollut mukana ajatuksettomina ja EU:lle sokean uskollisina ahneina opportunisteina. Oli ajattelumme pohja mikä tahansa, niin joka tapauksessa me olemme tehneet vallitsevasta ja vaarallisesta asiantilasta välttämättömyyden, väistämättömyyden ja suoranaisen muodin. Osa tietoisesti ja osa sinisilmäistä typeryyttään. Toki tiedämme että typeryys ei ole mikään hyväksyttävä selitys eikä puolustus. Mutta emmehän me haluakaan selittää mitään emmekä puolustautua vaan hiljentää syytökset, joten julkilausumassamme vaadimme että asiaan liittyvää teeskentelyä on jatkettava edelleenkin ja vaarallinen faktapuhe tulee vaientaa päättäväisesti. Virheitämme ja hyväuskoisuuttamme ei saa käsitellä julkisesti.

Sillä me emme halua, emmekä saa menettää kasvojamme.

Sillä me emme halua, emmekä saa menettää asemaamme.

Sillä me emme halua, emmekö saa joutua vastuuseen teoistamme.

Ja ennen kaikkea emme halua sitä tilannetta jossa näemme vastaantulevien ja meitä katselevien muurahaiskansalaisten kasvoilla ilmeen joka kertoo ”oliko tuo noin typerä jo syntyessään vai kävikö se jonkun kurssin?”. Sitä me emme kestäisi. Se olisi liikaa. Sillä mehän olemme niin pitkään saaneet olla sertifikoituja esiajattelijoita jotka ovat ajatelleet tuon muurahaiskansan puolesta. Puhuen ajatuksiamme lähinnä toisillemme ilman muurahaiskansan häiritseviä mielipiteitä.

Ylläolevaan vedoten meidän on julkilausumassamme helppo todeta että on vastenmielistä ja järkyttävää että näitä paljastuneita seksuaalirikoksia käytetään kansallismielisen politiikan tekemisen välineenä. Vastenmielistä erityisesti siksi, että nimenomaan me määrittelemme sen, mikä on hyväksyttävää politiikan tekemistä ja mistä aiheista saa keskustella. Faktat sinänsä ovat tässä asiassa täysin merkityksettömiä. Merkityksellistä on vain se, kuka saa määritellä sen, mikä on oikein. Ja se määrittelyvalta on meillä. Me pääsimme siihen junaan ensimmäisenä emmekä aio luopua ensimmäisen luokan paikastamme.

Sillä kysehän on meistä. Meidän kasvoistamme. Meidän asemastamme. Vain meistä. Ei mistään muusta.

Siksi teeskentelyä on jatkettava. Siksi kulisseja on pidettävä pystyssä. Siksi monikulttuurisuus – meidän määrittelemämme monikulttuurisuus - on edelleenkin rikkaus. Maksoi mitä hyvänsä. Niin rahassa, raadoissa kuin raiskauksissa.

Kunhan vain me selviämme vastuusta. Millään muulla ei ole väliä.



25 kommenttia:

  1. Eihän tuota voi käyttää julkilausumana:
    tuohan olisi äärimmäisen törkeän jatketun rikossarjan tunnustus?

    Kuka poliittisen, hallinnollisen ja mediaeliittimme syyllisistä nyt tuollaista lausuisi julki, paitsi saatuaan elämänsä tilaisuuden kääntyä?
    Käännynnäisethän tunnetaan joka asiassa sen kiihkeimpinä kannattajina;
    mitä jyrkempi kääntyminen oli, sitä kiihkeämpi uususkovainen.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Qroquius Kad. No semmonenhan se lähinnä olikin. Kerrottiin, mitä on tehty ja mitä tullaan jatkossa törkeästi tekemään että oma persnahka säilyy. Vaan taisi mennä multa tällä kertaa sitten hieman pieleen.

    Tuon ”julkilausuman” linjoilla jatkaa ansiokkaasti Yle. Tämän bongasin Hommaforumilta:

    https://hommaforum.org/index.php/topic,127825.msg3007161.html#msg3007161

    Meillä on tultu siihen tilanteeseen että tiedostavat naiset puolustavat raiskaajia kunhan ne vain ovat etnisesti edistyksellisiä.

    VastaaPoista
  3. Lisäyksenä vois olla .seuraavq:

    "Me edustamme maamme eliittiä. Olemme älyllisesti ja moraalisesti niin paljon korkeammalla tasolla kuin tavalliset ihmiset, että voimme päättää ihmisten puolesta, miten heidän pitää elää ja ajatella. Vaikka päätöstemme seurauksena ihmiset joutuisivat kärsimään, se on kuitenkin vain hinta, jonka edistyksestä joutuu maksamaan."


    Ykä:
    Meillä on tultu siihen tilanteeseen että tiedostavat naiset puolustavat raiskaajia kunhan ne vain ovat etnisesti edistyksellisiä.

    Han-kortti jyllää ja se, että suomalaiset miehet tekevät valtaosan raiskauksista. Huomion kiinnittäminen ulkomaalaisten raiskauksiin on tietenkin rasismia.

    VastaaPoista
  4. Täytyy kyllä olla tosissaan aika pahasti vinksahtanut jos puolustelee raiskareita, tosin eikös monen batiikkinoidan salainen haave ja fantasia ole saada "yllätysseksiä"?
    Koittakaa jaksaa siellä voiman pimeällä puolella ja "valkoisen kurittajan" otteessa.
    Terveisin Bangkokista.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys, Vasara. Tuo lisäyksesi osuu kyllä naulan kantaan ja kuvaa ”voiman valoisan puolen” asennetta. Ja tuo han-kortti todellakin jyllää. Väitän, että silläkään ei puolustella varsinaisesti ulkomaalaisia vaan noitten sinisilmäisten hölmöjen kasvoja ja asemaa. Jotakinhan niittenkin on pakko yrittää.

    VastaaPoista
  6. Ja tervehdys myös joppos 123:lle. Kommenttisi näemmä vähän aikaa seikkaili virtuaalimaailmassa ennen kuin tuli perille. Mutta olet oikeassa ja onhan näitä tapauksia jossa asia on ajateltu ns. alakautta. Terveisiä sinne Kaakkois-Aasiaan.

    VastaaPoista
  7. Minusta poliitikkoja ei tule pitää hyväuskoisina utopisina hölmöinä (lieventävä) eikä typeryksinä (lieventävä). Kun poliitikot itse määrittelevät politiikan "se on yhteisten asioiden hoitoa" niin tämä jo sisältää sen narsistisen ajatuksen, että juuri minä olen se paras hoitamaan yli 5 miljoonan ihmisen asioita. Ei typeryyttä välttämättä vaan täydellistä itsekritiikin puutetta. Aika moni päättäjä on täysin sössinyt oman henk.koht. taloutensa, mutta katsoo olevansa loistavaa valtiovarainministeriainesta.

    Poliitikkoja ajaa tasan yksi asia: valta ja sen mukanaan tuomat etuudet. Oma etu, puolueen etu, ai pahus, oli unohtua, tottakai, ilman muuta, se kansan etu. Sitten kun suhdanteet ovat suotuisat. Jota ne koskaan eivät ole.

    Mikäli näillä rikospaiseilijoilla olisi edes yksi aivosolu päässään, pitäisivät edes vaalien yli matalaa profiilia. Mutta eiväthän ne pidä. Koska ei tarvitse. Valtamedia tekee sen heidän puolestaan - nyt on kuulkaas jo ihan tarpeeksi tätä aihetta käsitelty (kuten ikäraakkejakin) ja siirrytäänpä iloisempiin aiheisiin!
    tira+

    VastaaPoista
  8. Tervehdys, tira+. Sanoisin että olet pitkälle oikeassa. Valtiomiehet on jo aikaa sitten tapettu ja nyt on vähäisenkään ajatteluun kykenevät menossa…

    VastaaPoista
  9. Olispa taas pitänyt jättää päivän nettilehdet lukematta.
    R.I.P Nykäselle, hullu mies mutta eli tyylillään.
    Toiseksi pompsahti taas Ville Niinistön ylimielisyys. Jätkä suhailee taksilla jopa niinkin pitkiä matkoja kuin 700 metriä, kyllä siinä maapallo pelastuu. Ville kuuluu siihen ylimysluokkaan joka ajattelee, että kun lihaa syövä, dieselillä ajeleva valkoinen heteromies saadaan kaikesta niin itsellä on oikeus elää kuin sika pellossa.
    Aika-ajoin voi käydä väpättämässä alaleukaa, kyyneleistä samein silmin YLE:n bulkkiohjelmassa ja kertoa kuinka perkeleen autuaallista maahanmuutto on, varsinkin kuu-uskovaisten kehitysmaista.
    Vähän niinkuin tuossa "ryppy" sarjakuvassa niin jätkähän on ihan perseestä mutta ne fanit ovat ihan sekaisin.
    Tulipas tuossa vaihdon aikana (Istanbul) juteltua Suomessa asuvan Kosovon albaanin kanssa. Toimii maalausalan ykstityisyrittäjänä Tuusulassa.
    Pidän itseäni aika matukriittisenä mutta nyt tapasin voittajani. Kaveri on asustanut Suomessa yli 30 vuotta ja se oli kurkkuaan myöten täynnä kakkia vapaamatkustajia, varsinkin somput olivat jostain syystä ensimmäisiä jotka pitäisi kuulemma lingota takaisin mistä ovat tulleetkin.
    Vaimo sanoi tänään, että enhän minä mikä ulkomaalaisvastainen ole verrattuna siihen hemmoon ja pitää muuten paikkaansa.
    Ei mulla ole ketään mitään vastaan jos vaan osallistuu yhteiskunnan ylläpitämiseen muutoin kuin perseilemällä.
    Perseilijöitä en voi sietää.
    Länsimaissa niitä vaan siedetään mutta ei se voi jatkua loputtomiin.
    Täällä missä nyt olen niin ihmiset ovat todella ystävällisiä mutta jos alan sikailemaan niin tilanne on ihan toinen ja näin pitää ollakkin.
    Ei täällä kähtävät voisi pyöritellä mitään groomingjengejä, paikalliset tappaisivat ne ja ei koira perään haukahtelisi.

    VastaaPoista
  10. Olisiko juuri noin tuntematonsotilaallisesti, että valtiomiehemme olisi kaikki jo tapettu? Ei kai sentään?
    Sellaiselta se on toki pitkään näyttänyt, pahalta on näyttänyt tässä kyllä ja aikaisemminkin nyt,
    mutta eihän Estoniamme ole vielä pohjassa?

    En halua, että se vajoaa koskaan sinne, koska en usko sen kykenevän sieltä enää nousemaan.

    Meillä on Perussuomalainen puolue, jonka puheenjohtaja on Valtiomies Jussi Halla-aho.
    Hänellä on lukuisia kyvykkäitä alijohtajia ja ennen kaikkea johtajattaria, kuten Laura Huhtasaari. Valtionaisainesta parhaimmillaan, kuten myös Riikka Purra.

    Jos koitettais ny viä ton yhren kerran jaksaa, vaikka toi hanki tuas ees muka meinaa ettei me tosta enää mihkää mennä läpi eikä yli?
    On siitä silti menty. - Sitä hankea ei pitäisi muuten pitäisi olla olemassakaan, koska ilmastonlämpeneminen? Jota edelsi otsoniaukko? Jota edelsi Länsi-Saksan Euroopan tapppava happosade? Jota edelsi...
    Mutta jota seuraa joskus 2020-luvulla jotain, jota naureskellaan ilmastonlämpenemisjutuilla otsoniaukkoineen happostateineen ja muine hippivihreyksineen.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys joppos 123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    joppos 123: Joo, nettilehdet eivät mitään aperitiivia ole vaan mahahaavan alku. Nykäselle kevyet mullat. Tulee muistaa että heppu oli ehkä kaikkojen aikojen paras mäkihyppääjä. Ville Niinistö puolestaan kuuluu porukkaan joka ei laula että ”ain laulain työtäs tee” vaan ”ain laulain teetäs työ”. Ja luulen että tuo tolkullinen albaani varsin hyvin tietää mistä puhuu. Thaimaassa perseilijä tosiaan saattaa päästä hengestään ja sehän on sille ihan oikein. En panisi pahaksi täälläkään.

    Qroquius Kad: Kommenttiisi totean että me olemme monesta muusta maasta pahasti jäljessä. Meillähän on ollut oikea kansallismielinen puolue vasta kesäkuusta 2017. Työ on vasta alussa. Yritetään vielä kerran pojat. Ja tytöt.

    VastaaPoista
  12. Tuosta valtiomies kommentista tuli mieleen kuinka mitättömiä nykyiset poliitikkomme ovatkaan. Verrataan vaikka Churchilliin tai vaikka Kekkoseen (kyllä, lasken Kekkosen tähän kastiin, hyvässä ja pahassa) molemmat olivat nähneet sotaa, jopa osallistuneet siihen. Molemmat elivät värikkään elämän josta ei vaiheita puuttunut. Molemmilla oli loputtomasti energiaa, kirjoittelivat kirjoja yms ja ehtivät harjoittaa monen laista muutakin toimintaa kuin pelkästään poliittista. Molemmat olivat syvällisesti sivistyneitä ja ymmärsivät aikansa ilmiöitä ja virtauksia muita paremmin. Kun tällaisia jättiläisiä vertaa nykyisiin staroihin, vaikka A Stubbiin niin ei voi kuin todeta että ei hyvää päivää sentään. Älyllisesti alamittaisia vätyksiä.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys, Ano. Joo, Kekkonenhan oli tosiaan sotimassa silloin kapinan aikana. Kovin nuorena miehenä. Nykyiset poliitikot ovat ajatuksettomia ammattilaisia jotka toimivat puoluekoneistona ja samalla oman etunsa puolesta.

    VastaaPoista
  14. Vihapuhetta.
    Tämä Euroopan Neuvoston ministekomitean mukaan, jotka edistävät ulkomaalaisvastaisuutta.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-vihapuhe-on-against-hate-kampanja-polkaistiin-tanaan-kayntiin/7268784

    VastaaPoista
  15. Mitä Ykä tuumailee Junes Lokan eduskuntavaalikampanjasta? Hommassa on harmiteltu sitä että persut eivät ole ottaneet Junesta eikä edes Tiina Wiikiä listalle. He ovat harmitelleet sitä että omalla listalla Junes veisi ääniä pois persuilta. Jos Junes olisi persulistalla niin keräisi nuo äänet sekä myös nukkuvien ääniä. Vielä enemmän ääniä saisi jos Tiinakin olisi mukana. Omalla listalla Juneksen vertausluku ei liene niin suuri että se varmistaisi valinnan. Omalle listalle pitäisi ottaa Tiina mukaan, vai riittäisikö sekään? Tiinan ja Juneksen lisäksi muut olisivat tuntemattomia täyte-ehdokkaita.

    Jotkut Hommalla taas epäilevät Juneksen sopivuutta ehdokkaaksi persuille kun että Junes ei osaa käyttäytyä kun sanoo jatkuvasti retardi/huora/vammainen eikä ole joukkuepelaaja jollainen eduskuntapuolueessa toimiminen edellyttäisi. Junes heitettiin veke Hommalta vai lähtikö ite? Heidän mielestä Junes on parhaimmillaan nykyisessä roolissa kansalaisjournalistina. Jossain kommentissa luki että Tiina olisi parempi persuedustaja jolloin Junes voisi toimia hänen eduskunta-avustajana.

    Toisaalta jos Putkonen on päästetty ehdolle niin menisi sinne myös Junes. Jos olisin Halla-aho niin sanoisin Pohjois-Pohjanmaan piirille että ottakaa Junes ja Tiina listalle sitoutumattomina. Se olisi eräänlainen vaaliliitto Juneksen, Tiinan ja persujen kesken.

    Vähän muuta. Tää nyt menee jenkkitouhuihin eivätkä ne sisälly Ykän varsinaiseen toimenkuvaan. Kanadan edellinen pääministeri kertoo miksi Trump voitti vaalit.

    https://www.youtube.com/watch?v=UFWE2jl5mwA

    Mahtaako moni sekoittaa sanat liberaali, vasemmistolainen ja progressiivinen (edistyksellinen) ja pitävät niitä synonyymeinä? Vasemmisto on kaapannut termit "liberaai" ja "progressiivinen" ja määritellyt ne omien tarkoitusperien mukaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=tlIjMJBSnRE

    https://www.youtube.com/watch?v=hiVQ8vrGA_8

    https://www.youtube.com/watch?time_continue=5&v=MuBHJbEEVUA

    Ykä on varmaan ajat sitten havainnut ettei sitä työläisvasemmistoa ole ollut aikoihin. Tai no, työläisvasemmisto sopisi nykyisiin jussipersuihin, samaten sinne sopisivat kypäräpappikonservatiivit sekä maalaiset.

    Jos etsit tuolta Pragerun videoarkistosta kaikki vasemmistoon liittyvät jutut niin aika tutulta kuullostaa ne mitä niissä kerrotaan. Ihan kuin kotimainen vasemmisto ja koko vasemmistolaistunut puoluekenttä olisi kopionut nuo jenkkivassareiden päättömät kotkotukset tänne.

    VastaaPoista
  16. Yrjö
    Pahalla päällä?
    Muista: me voitetaan tää sota.

    Veijo

    VastaaPoista
  17. Kommenteissa on käsitelty nykyisten poliitikkojen valtiomiestaitoja, tai paremminkin niiden puutetta. Lisäisin vielä, että Kekkosen jälkeisen ajan eliittiä, älymystöä, virkamiehiä, ylintä sotilasjohtoa, kirkonmiehiä(ja -naisia) sekä poliittista johtoa voisi kuvata seuraavasti: ylimielisyys, välinpitämättömyys ja kyvyttömyys.

    Kun edellä mainitut ominaisuudet yhdistyvät valtionjohtoon, niin onko sitten ihme, että maamme on nykyisessä alennustilassaan. Isovanhempien vaivalla ja verellä rakentaman yhteiskunnan nämä suvakkihuorat (munilla tai ilman) jakavat ilmaiseksi kaiken maailman muukalaisille.

    VastaaPoista
  18. Vertaillessa nykyisiä ”valtiomiehiä” entisiin, yksi ero taitaa myös olla avustajien määrässä. Pääministerilläkin lienee ainakin kahdeksan henkilökohtaista avustajaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten nämä asiat olivat ”vanhaan hyvään aikaan” ja kuinka paljon esimerkiksi EU on tuonut näitä paperinpyörittäjiä lisää.

    Kaikesta huolimatta ei kansaa kovasti kiinnostanutta GCM-sopimusta saatu Eduskunnassa käännettyä omalle äidinkielellemme, mutta niin kai oli tarkoituskin, että saadaan pidettyä väki rauhallisena. Pahaksi onneksi ulkomaalaisten tekemät lasten raiskaukset ja vanhusten huono kohtelu ovat nyt nousseet otsikoihin juuri ennen vaaleja, mutta mitään virheitähän ei tunnusteta kun rehellisyys ei nykyään enää kuulu keinovalikoimiin.

    Oman kylän poika Matti Nykänen lähti sitten viimeiselle lennolleen. Matille sattui ja tapahtui, mutta minusta oli ikävää, että media kuolinuutisen yhteydessä otti esille hänen ryyppäämisensä ja vankilatuomionsa. Olisin odottanut enemmän hienotunteisuutta pelkästään omaisiakin ajatellen. Kuoleman edessä pitäisi osata käyttäytyä arvokkaasti ja myös Matti, unohtumattomia elämyksiä suomalaiselle urheilukansalle tuottanut mäkilegenda, olisi sen ansainnut.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  19. DDR kuoli ja kuopattiin, mutta nyt ovat haisevat ja mädäntyneet jäännökset kaivettu esiin ja tuotu näytille myös suomalaisten iloksi. Vihapuhekampanja jolla pyritään pistämään kansan turvat tukkoon. Vain poliittisen aatelin ja EU:n perseily on hyväksyttävää. Kakarat ovat kotonakin korvat höröllä jos vanhemmista joku sanoisi jotain ilmastonmuutoksesta tai mamuista poliittisesti epäkorrektia.
    Koko hallinto on nyt valjastettu ottamaan vastaan kansalaisten ilmoituksia vaikkapa naapurien vääränlaisista mielipiteistä.
    Poliisikin kuolaa jotta Pre Paid kortin ostajat pitäisi pystyä identifioimaan. Tekosyynä jälleen jokin rikollisuuden torjunta.

    Elämä Suomessa se vaan muuttuu mielenkiintoisammaksi päivä päivältä. Mutta maassahan asuu maailman onnellisin kansa miltei paratiisin omaisissa olosuhteissa.

    VastaaPoista
  20. Rouva Ano

    Matti oli yksi meistä. Kalpean ihonsa vuoksi hänellä ei ollut lupaa:
    https://timesofindia.indiatimes.com/thumb/msid-65770791,imgsize-183256,width-400,resizemode-4/65770791.jpg

    Hymyssä suin...

    VastaaPoista
  21. Kärpäslaji (Politicus Epelicus) imee ravintonsa itse kehittämästään hillotolpasta. Politicus Epelicus ei näe mitään eikä kuule mitään eikä myöskään ymmärrä mistään mitään. Epelicuksen fyysiseen toimintaan kuuluu imeminen, lentäminen ja suriseminen. Epelicuksen siivet kääntyvät joka suuntaan ja evoluutio on kehittänyt kääntyvät siivet sen vuoksi, koska hillotolpassa on myös tyhjiä sinisiä kohtia ja kääntyvien siipien avulla voi välttää näitä kurjuuteen johtavia loukkuja. Aina se ei tietenkään onnistu. Politicus Epelicus osaa surista kauniisti ja tämä surina miellyttää monia, hillotolpan alla, sonnassa pyöriviä sittisontiaisia. Sittisontiaiset ovat nimittäin se laji mikä pitää hillotolpan pystyssä ja sittisontiaiset myös katsovat kunnioittavasti ylöspäin Epelicusta, koska joka neljäs vuosi Epelicuksen surina on kauneimmillaan ja Epelicus lupaa jakaa sittisontiaisille hilloa tavallista enemmän. Eihän sittisontiaisenkaan turpa ole sentäs pelkän paskan syömiseen tarkoitettu. Ja näin nämä kaksi lajia elävät symbioosissa vuodesta toiseen, suristen ja toivoen.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Anolle, vieraalle, Veijo Hoikalle, Historixille, Rouva Anolle, Beckerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

    Ano & Becker: Multa on hetken kuluttua tulossa postaus tuosta anonymka-kampanjasta.

    vieras: En oikein osaa kommentoida mikä olisi viisainta. Kunnioitan Junesta sekä Tiinaa heidän tekemästään valtavasta työstä.

    Veijo: Pakkohan meidän on voittaa. Mietitäänpä vaihtoehtoa.

    Historix: Tuo oli kyllä erittäin osuvasti määritelty.

    Rouva Ano: Mielenkiintoista on muuten myös ajatella että vaikka avustajia on niinkin paljon niin miksi tulokset ovat sitä mitä ovat. Lienevät niitä akateemisia suojatyöläisiä nekin. Ja voit uskoa että tuo GCM tullaan tunkemaan meille Jumalan sanana kurkkuun lukemattomia kertoja.

    Rouva Ano & Veijo: Matin kuolemasta ja noista riekkujista on Riikka Purra kirjoittanut erittäin hyvin:

    https://riikkapurra.net/2019/02/04/lenna-suomi-tule-elavana-takaisin/

    Lemminkäinen: Täytyy sanoa että osui ja upotti…

    VastaaPoista
  23. Ministerin erityisavustaja on yleensä ministerin puoluekaveri. Tietääkseni ministerin avustajat ovat määräaikaisia pestejä, joiden toimiaika on sidottu kyseisen ministerin mandaatin kestoon. Ei ainakaan pidemmäksi aikaa paitsi jos seuraaja nimittää hänet samaan hommaan mutta silloin pomo on vaihtunut. Tähän ei taida olla muita vaatimuksia kuin ministerin tekemä nimitys.

    Tietysti jonkun pitää toimia henkilökohtaisena sihteerinä joka päivittää kalenterit, järjestää tapaamiset ja neuvottelut jne., järjestää matkat ja majoitukset, varaa haastatteluajat, hoitaa pomon viestintää muiden suuntaan, eli vastaa puhelimeen, vastaanottaa sähköpostit ja tavallisen postin, hoitaa tiedonkulku pomon ja muiden välllä tms. Tämä on semmoinen käytännön töiden avustaja.

    Mutta sitten jos kyse on neuvontantajan tehtävästä jossa pitäisi tietää jotain ministeriön hallinnonalasta niin löytyykö omasta puolueesta semmoista? Tai jos kyse on jostain tietyn toimialan neuvonantajasta jollaisia pääministerillä on. Pääministerillä on valtiosihteeri ja seitsemän erityisavustajaa kuten poliittinen erityisavustaja ja talouspoliittinen erityisavustaja jne. Jos erityisavustaja on tunari tai puliveivaa pomoaan niin sitten pääministerikin tunaroi.

    https://valtioneuvosto.fi/yhteystiedot/valtiosihteerit

    https://valtioneuvosto.fi/yhteystiedot/erityisavustajat

    VastaaPoista
  24. Tuossa vedenalla lämpimissä vesissä paineilmaa hörppiessä mietin eräitä haitallisia vieraslajeja (pterois volitans ja pterois antennata) jotka on maahan- tai tässä tapauksessa paremminkin veteentunkeutujia.

    Lajit leviävät ilmaston (meriveden) lämmitessä yhä pohjoisemmaksi ja sitä kautta uusille elinalueille. Toki niitä on näin sukellellessa aluksi kiva katsella, mutta pian alkaa tympiä. Niistä ole mitään hyötyä korallikeskittymän muille alkuperäisasukeille tai kantakaloille.

    Myrkyllinenkin se on ja aiheuttaa lähikontakstissa kipua, kärsimystä ja ylimääräistä tuskaa jonka hoitaminen maksaa. Kaiken lisäksi se valtaa vääjäämättä elintilaa muilta alueen kalalajeilta levitessään rajoittamattomasti.

    Kuulostaako jotenkin tutulta?

    heppa

    VastaaPoista
  25. Tervehdys vieraalle ja hepalle & kiitos kommenteistanne.

    vieras: Näin varmaan on enkä osaa tähän lisätä mitään.

    heppa: Pitipä ihan googlata. En puutu tässä kommentissa maahanmuuttopolitiikkaan mutta muistelen että meillä näitä haitallisia tulokaslajeja ovat ainakin jättikoiranputki ja rapuruttosieni. Ja tietysti minkki mikä on hävittänyt oman vesikkomme kokonaan.

    VastaaPoista