sunnuntai 19. toukokuuta 2019

PIENI ESIMERKKI VIHAPUHEESTA


Varoitus lukijalle: tämä kirjoitus sisältää vihapuhetta. Ainakin sellaista, jollaiseksi arkkipiiska dementitus (no hupsis, vihapuhehan alkoi ennen kuin kirjoitus pääsi edes vauhtiin) Kari Mäkisen johtama vihapuhetyöryhmä sen määrittelee.

Eli:

Pari päivää sitten täältä hotellin respasta kommentoitiin erästä vasemmistoliiton eurovaaliedustajaa Mia Haglundia joka halusi panna patriarkaatin palamaan. Koska kyseinen Haglund on vasemmistolainen niin häneltä ei tietenkään kysellä että mitä nää tuolla oikein meinasit. Ihanko rovioita? Nyt respassa tutustuttiin hieman tarkemmin kyseisen ehdokkaan ajatusmaailmaan jota hän esitteli Kansan Uutisissa ja sitähän kannattaa siteerata. Jutun otsikkokin on varsin komea:

Mia Haglund: Avataan rajat – Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää

Ja sitten hieman siteerauksia kyseisen Mian ajatuksenjuoksusta:

Suomen passilla pääsee ilman viisumia 178 maahan – Afganistanin passilla pääsee 28 maahan. Tämä on luokkapolitiikkaa, joka ylläpitää globaalia eriarvoisuutta.

Tähän voisi tietysti todeta että ehkä vallitsevaan asiantilaan on joku perusteltu syy mutta eipä kumminkaan todeta vaan jatketaan, sillä Mia todistaa väkevästi:

Miksei saisi olla elintasopakolainen?

Ja pamauttaa sitten sen perinteisen jota ei olla vähään aikaan – johtuen ehkä asian puhkinauramisesta – muistettu mainostaakaan:

Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää. Niin mekin ollaan historiallisesti tehty: suomalaisia on muuttanut jenkkeihin ja Ruotsiin, ja me tehdään sitä tälläkin hetkellä, kun muutetaan työn perässä.

No niin. Jos toimittaisiin arkkijotakin Mäkisen akateemisen oppiarvollisen väestön yläkomitean mukaisesti niin tässä vaiheessa todettaisiin että olipa hyvin sanottu, rasisteilta meni kerralla jauhot suuhun ja lopetettaisiin kirjoitus siihen. Samalla vältettäisiin mahdollinen vihapuhe.

Mutta koska hotellin respassa ollaan jääty ilman akateemista sivistystä niin täällä mietitään muutamaa asiaa. Tai tässä kirjoituksen vaiheessa oikeastaan todetaan muutama fakta:

1. Kehitysmaalainen elintasopakolaisuus tarkoittaa näitten elintasopakolaisten siirtymistä mm. Suomen veronmaksajien kustantaman automaattisen ja loputtoman elatuspiikin piiriin.

2. Ne suomalaiset jotka muuttivat Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin eivät siirtyneet automaattisen ja loputtoman elatuspiikin piiriin koska sellaista ei niissä maissa silloin ollut. Suomalaiset menivät suoraan töihin koska noissa maissa tarvittiin työvoimaa.

Mistä sitten päästään pariin kysymykseen:

1. Onko todellakin niin että sekä Mia Haglund että muutkin vihervasemmistolaiset eivät tiedä noita faktoja? Mikäli näin on, niin herää kysymys että minkälaista se historian opetus suomalaisissa kouluissa nykyisin oikein on?

vai

2. Onko niin, että he tajuavat nuo faktat oikein hyvin, mutta koska he ovat mielessään muokanneet tietyn maailmankuvan niin nuo faktat yksinkertaisesti ja tarkoituksellisesti unohdetaan koska ne eivät näytä hyvältä ”me kaikki olemme saman maailman kansalaisia”-utopian näkövinkkelistä?

Ja tästä tulee mieleen vielä pari kysymystä:

1. Jos rajat aukaistaan rajattomalle elintasopakolaisuudelle niin millähän kyseinen Mia Haglund kuvitteli että se rahoitetaan?

2. Mitä mahtaa kyseinen Mia Haglund ajatella jo tähän astisen elintasopakolaisuuden aikaansaamasta väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden huikeasta kasvusta?

Yllä ei lueteltu rasistisia luuloja vaan faktoja. Mutta. Tämähän oli vihapuhetta. Sillä vähänkin ajattelukykyinen lukija saa noista faktoista herkästi mieleensä – varsin perustellun – ajatuksen että kyseinen vasemmistoliiton eurovaaliehdokas on itsensä loogisesta ajattelusta täysin vapauttanut hyväuskoinen hölmö. Ja siitä ajatuksestahan saattaa seurata kyseiselle ehdokkaalle sekä hänen kannattajilleen henkinen pipi. Saatetaanpa ottaa käyttöön myös termi ”maalitus” vaikka tässä kirjoituksessa käsiteltiin vain kyseisen Haglundin loihelausumia eikä kehotettu ”spam & destroy”-operaatioon. Todetaanpa vain että jos lukijalla on masokistisia taipumuksia niin kyseinen Mia Haglund on varteenotettava vaihtoehto.

Näin helppoa on tehdä vihakirjoitus. Ei siihen tarvita kuin faktoja.

Ja todetaanpa vihakirjoituksen loppuun vielä se, että vasemmistolaiset ovat kovasti muuttuneet siitä ajasta kun itse olin pikkuinen pojanmölli.

Silloin Kekkosen aikaan vasemmistolaiset menivät töihin konepajalle ja totesivat että ”ain laulain työtäs tee”.

Nykyiset vasemmistolaiset toteavat yliopistollisissa hömppäviroissaan – niin kuin kapitalistit silloin aikanaan –  että ”ain laulain teetäs työ”.



32 kommenttia:

  1. Voisinpa olettaa Mian ja kumppaneiden tietävän faktat vallan hyvin, mutta ne eivät ehkä tunnu heistä varsinaisesti todellisilta.

    Kun rauhan ja hyvinvoinnin kausi jatkuu liian kauan, ihmisiltä katoaa henkilökohtainen yhteys siihen aiempaan todellisuuteen, jossa elämä oli vilua ja nälkää ennen turhan varhain saapuvaa kuolemaa.

    Miat ovat toki lukeneet historiankirjoista tällaisia aikoja olleen, itse asiassa niistä ei edes ole kovin pitkä aika, mutta ne tuntuvat heistä samanlaisilta kuin meistä kertomukset karoliinien kuolonmarsseista tai hakkapeliittojen rynnäköistä. Tai ei;
    me voimme jollain tasolla mieltää, miltä olisi tuntunut olla mukana Armfeltin joukoissa paluumatkalla Norjasta Kölivuorten yli Ruotsiin.
    Mialla ei tällaista ajatteluvälinettä ole.

    Niinpä Mia funtsii asioita, huomaa meillä olevan rauhaa ja hyvinvointia mitä kaikilla ei ole. Mia tekee johtopäätöksen: me olemme ryöstäneet sen noilta puutteenalaisilta!
    Siksi meillä on Velvollisuus ottaa heitä maahamme ja antaa heille takaisin se, mitä olemme heiltä ryöstäneet.

    Edelleen olen eräiltä foorumeilta ollut havaitsevinani, että tietty kansanosa ajattelee täysin vakavissaan rikkailla olevan jonkinlainen Roope Ankan rahasäiliö, jossa he kylpevät rahoissa. Jos nuo rahat otettaisiin heiltä pois ja jaettaisiin köyhille ihmisille, ei olisi enää köyhyyttä.
    Ehkä Miakin kuuluu heihin.

    Ylläkuvatuista syistä Mia ei myöskään kykene hahmottamaan maahammekutsumiensa ainesten seksuaali- ja väkivaltarikollisuuden vyöryä. Hän ajattelee, ettei se koske häntä eikä ehkä ole edes totta, koska se ei ole koskaan ennenkään koskettanut häntä millään tasolla.

    Kaikki yllämainittu on silkkaa olettamaa.
    Aivan varmaa sen sijaan on, että jos minä löntystelisin Mian asuntoon rötkähtäen hänen sohvalleen alkaen vaatia häneltä loppuelämän kestävää elatusta yhtä falskein perustein kuin hän on vaatimassa maahamme elintasosiirtolaisten tulvaa, hänellä ei olisi pienimpiäkään ongelmia esittää minulle yksityiskohtaiset perusteet siitä, miksi sain lentää sieltä ulos kuin leppäkeihäs.

    VastaaPoista
  2. Välillä tuntuu siltä, että näillä tiedostavilla piireillä on jonkinlainen kilpailu käynnissä siitä, että kuka tekee härskeimmän ja typerimmän avauksen. Mahtaakohan Mia ymmärtää, että mikäli tänne tulisi riittävästi elintasopakolaisia tietyistä kehitysmaista niin Miallakin olisi pian jätesäkki päällä ja pysyisi tiukasti kotona suu supussa.

    -Luca

    VastaaPoista
  3. Tuohon Mia tyttöön ei voi oikein kommentoida muuta kuin, että ihan mellevät tissit.

    Mian milipiteet ja jorina on kuultu montakytviisi kertaa huono tissisimmiltäkin plikalta ja muutamalta riivinraudalta.

    Mia ei ymmärrä, että se vapaa maahanmuutto onnistuu kyllä vaikka huomenna. Vaan se tarkoittaa myös hyvinvointivaltion sosiaaliturvineen lakkauttamista. Oikeastaan minulle ja meidän persvakoäijien toksiselle viskikerholle asia kävisi. Akakoomikoiden ja Mia pimujen elättäminen loppuisi kun jokaisen olisi elettävä sellaisilla taidoilla joilla markkinoilla on kysyntää.

    Miat eivät ymmärrä, että nuivuus suojelee heitä. Libertaarissa vapaudessa Miat olisivat niitä jotka joutuisivat elättämään itsensä maailman vanhimmilla keinoilla.

    Pointtinin näin pikku viskeissä on tosiasian toteaminen. Vapaamaahanmuutto ja sosiaalivaltio eivät voi olla olemassa yhtäaikaa.

    VastaaPoista
  4. Kaikella kunnioituksella Ykä, mutta Kekkosen aikaan ei todellakaan menty duuniin Disneyn kääpiöiden vislauksen mukaisesti. Laulellen ei duunia tehty vaan perse meni penkkiin just sillä sekunnilla kun tuo lukuisa kirjainyhdistelmä käski. Työnantaja oli saatanasta seuraava eli luokkavihollinen. Nythän niistä kirjaimista on enää jäljellä vain SAK, joka siis kuvittelee olevansa mukana muodostamassa hallitusta koska Antti ei ole toisinkaan sanonut. Antin uskallus ei ikinä riittäisi siihen että ay-jäsenmaksujen verovapaus poistettaisiin. Antin uskallus riittää siihen että hän on Antti, Suomen pääministeri. Tietenkin vain jos Juha antaa Antin olla pääministeri, Juhalla kun on niitä kynnyskysymyksiä joista yksi taitaa olla se, että Juhahan se taas on PM kun niin hyvin hoitui tuo edellinenkin kausi.

    Kari Mäkinen ja Irja Askola ovat rivoja tyyppejä, juuri sellaisia joita Jesse heittelisi temppeleistä ulos kun fyrkka oli tärkeämpää kuin se jonkin sortin usko. Helsingin piispa Teemu Laajasalo on telkkarin hupiohjelmasta tuttu joten häntä äänestettiin. Jesse olisi ehkä hyväksynyt jos läppä olis ollut parempaa. Mielestäni Jesse oli sellainen jolla olisi ollut muutamakin sarkastinen kommentti kysyttävänä. Eipä kysytty.

    Ykä, oletan että ikäeromme on masentavasi sinulle voittopuolinen n. 15-20 vuotta. Olen vanhnaikaisempi, tosin asut landella eli umpijuntti, minä asun umpityylikkäässä Kalliossa ja olen umpiraivoissani tästä nykysysteemistä. Eihän tuo Mia ole oikeastaan edes maininnan arvoinen, näitä vouhkaavia pikkulikkoja on tämä kaupunginosa täynnä. Miksi siis edes kirjoitit jutun hänestä? Eihän hän voi tietää haittamaahanmuutosta koska sellaista ole. Ja jos on, värin määritelty.

    Asun nyt taas jonkin aikaa maassa jossa partsulta näkee muslimimaan. Tämä maa on tyly: EU on pakottanut ottamaan ne joita Italiaa ei hotsittanut. Eipä näy röyhkeyttä, ei huutoja, ei vaatimuksia, normaalia ns. kaupankäyntiä. Tulijat tekevät sen minkä vastaanottava maa heidän sallii. Suomi -haloo?
    tira+

    VastaaPoista

  5. Vasemmistoliitolle on muutenkin kaikki yhteistä.

    Euroalueen yhteiset velkakirjat.

    Yhteiseen talletussuojarahastoon varat
    laittaisivat Vihreät, Vas, SDP.
    HS 16.5.

    VastaaPoista
  6. Tokihan kaikilla on oikeus etsiä parempaa elämää. Mutta ei muilla ole mitään velvollisuutta sitä tarjota.

    Samoin kuin minulla oli täysi oikeuteni lukiossa tavoitella sitä rinnakkaisluokan tyttöä. Hänellä puolestaan ei ollut mitään velvollisuutta huolia minua edes kaverivyöhykkeelle.

    Pohdiskelee Bobrikov

    VastaaPoista
  7. Mahtaako vasemmistolla olla nykyään mitään kannatusta varsinaisen duunariosaston keskuudessa. Sdp:llä tietenkin on mutta varsinaista punakaartia tuskin saataisiin kokoon paitsi itsensä ylentäneestä "älymystöstä." Jokainen ymmärtää että vallankumous jää piippuun tolla porukalla kun ei se onnistunut ensimmäiselläkään kerralla vaikka sillä kerralla oli mukana sentään miehiä eikä akateemisia marjanpoimijoita. Sosialismin suosion ymmärtää kyllä vapaussodan aikaan jolloin se näyttäytyi vastauksena merkittäviin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Valitettavasti se vain oli väärä vastaus. Ojasta allikkoon. Taisi suurinosa punakaartistakin taistella oikeudesta omaan työhönsä. Mikä oikein onkin. Moinen ei vaan ole ihan linjassa sosialismin kanssa. Mutta että nykyaikanakin vielä kannattaa moista inhaa systeemiä. Kyse ei voi olla muusta kuin typeryydestä tai pätemisestä. Tai molemmista.

    Siirryn hörhöosastolle. Nyt kun isis on tuhottu tai ainakin melkein tuhottu Syyriassa ja odotellaan missä muodossa ja minne tämä ilmiö taas nousee uudestaan niin eikö moisesta tule mieleen ilmestyskirjan lopunaikojen monipäinen hirviö joka kasvattaa aina uuden pään katkaistun tilalle?

    VastaaPoista
  8. Kun kristinusko tuotiin Suomeen niin kristinuskoa vastustavat vihapuhujat mestattiin ja kirkko vahvisti täten valtaansa. Kun vihapuhujat narisivat Stalinin vallankäytöstä NL:ssa niin narisijat mestattiin tai vietiin Siperiaan oppimaan vihatonta puhetta ja Stalin vahvisti täten valtaansa. Kun me kyrsiintyneinä kritisoimme EU:n liittovaltiopyrkimyksiä, Persläpimaista Pohjoismaihin valuneita monikulttuurisia lieveilmiöitä ja haittamaahanmuuton taloudellista rasitetta niin EU:n hyödylliset idiootit haluavat mestata meidät vihapuhujina. Kirkolla ei ole tänään mainittavaa valtaa ja Stalin/NL on historiaa ja mitään mistään ymmärtämättömät viherpunikit (hyvät ihmiset, hyödylliset idiootit) tulevat (historian valossa nähtynä) häviämään taiston "vihapuheesta".

    VastaaPoista
  9. Vaalien jälkeen postilaatiikkoon oli kolahtanut sellainen lukuharvinaisuus kuin "Tiedonantaja". En edes tiennyt, että kommunistit tuottavat kyseistä aviisia.
    Sun Tsu totesi aikoinaan viisasti "tunne vihollisesi" joten luin kyseisen aviisin.
    Kovin on aate jalostunut telakka-ja tehdasajoista.
    Silloinen kyseenalaistamaton usko neuvostojärjestelmään on vaihtunut kyseenalaistamattomaan maailmanhalaukseen eli jokin ylimäällinen uskonkappale pitää olla palvottavaksi.
    Kyllä jos aviisin oppien mukaan alettaisiin asioita hoitamaan niin Suomi tekisi uuden maailmanennätyksen "Venetsuelan tiellä".
    Tuo "vihapuhe sheiba" tulee olemaan irvokkain kuvio sitten Stasin ja Valpon.
    Aivan varmasti se tulee nopeasti tiensä päähän ja olisi oikeastaan oikein, että se seuraavien vaalien jälkeen käännettäisiin laatijoitaan vastaan.
    On se vaan aika outoa, että imaami voi telkussa jauhaa kuolemaa homoille ja kaikki vaan hymähtelee ja samaan aikaan faktoista joudut kuseen.
    Meneppeäs laukomaan, että islamistit pitää nakata Puijon tornista tonttiin niin voit ottaa sekuntikellolla aikaa koska poliisi on ovella.
    Pitää nyt kädet kyynärpäitä myöten toivoa, että Rinne ei saa hallitusta aikaan nykyisellä kokoonpanolla.
    Muutoin kaikki Ykän kuvailemat dystopiat ovat ihan arkipäivää.

    VastaaPoista
  10. Turha näitä ymmärrysharjoituksia ja logiikan löytämisiä on sen kummemmin yrittää etsiä utopistien päänupista. Kas kun oikea vastaus siihen, että onko kyseessä tietämättömyys vai tahallinen sivuuttaminen, on kolmas vaihtoehto: asiaa ei ajatella laisinkaan, koska tunne kävelee niiden ohi joka puolelta. Kun ihminen tekee päätöksiä tunteillaan, ei koulussa opitut asiat tai vaikeat viiltävät faktat tule edes mieleen. Ei tässä muusta ole kyse.

    Eihän siinä muuta, mutta tällaisille ihmisille ei tulisi antaa valtaa koska se johtaa katastrofiin joko luhistumalla sisällissotaan/anarkiaan tai kivettymällä pohjoiskoreamaiseen diktatuuriin.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys Qroquius Kadille, Lucalle, KKi:lle, tira+:lle, Ano1:lle, Bobrikoville, Ano2:lle, Lemminkäiselle, Joppos123:lle ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne. Pointtihan tässä on se, että suunniteltu ”vihapuheen” kriminalisoiminen olisi kyseisille haglundeille jackpot. Koska heidän utopiansa eivät ole tästä maailmasta niin sen perusteltu arvostelukin aiheuttaa pahan mielen joten virallinen syyttäjä pääsee hoitamaan homman utopistin puolesta.

    Qroquius Kad: Nuo olettamuksesi sattuvat kyllä varsin hyvin kohdalleen. Lisätään siihen vielä se egoa ruokkiva tunne siitä että on ihmisoikeustaistelija. Ja täällä Suomessahan sellaista voi haraastaa helposti ja riskittömästi.

    Luca: Ja kilpailu kovenee kerta kerralta.

    KKi: Pointtisi ovat kohdallaan. Kyseiset ihmiset kun eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa nettoveronmaksaja.

    tira+: Totta kai minä tuon tiedän. Minusta vaan vertaus kävi hyvin sillä nykyisissä vasureissa ei haalariporukkaa enää ole.

    Ano1: Olisko linkkiä laittaa? Lukisin mielelläni.

    Bobrikov: Vertauksesi osuu kohdalleen. Ja jos menee politiikasta omaan nuoruuteeni niin monesti kävi minullekin niin että kaikki meni päin vittua, paitsi munat.

    Ano2: En usko että demareillakaan enää kovin suurta duunarikannatusta on. Eikä nuo porukat tosiaan mitään kapinaa saisi aikaiseksi. Se uusi isis-pää nousee ilman muuta sillä sehän pohjaa uskontoon nimeltä islam.

    Lemminkäinen: Voi todeta, että ei polibyroo koskaan kuollut. Se vain vaihtoi maata ja kaupunkia.

    Joppos123: Toi Tiedonantajahan oli silloin taistolaisaikaan pop. Kuunteles tuo:

    https://www.youtube.com/watch?v=62s4Xy2x0b4

    Sen ajan hörhöradikaalit muuten sentään puhuivat suomalaisesta työläisestä (vaikka eivät itse töitä pahemmin tehneetkään) mutta nykyiset keskittyvät siihen kansainväliseen solidaarisuuteen. Jonka siivillä se dystopia sitten saadaan aikaiseksi.

    Tuumailija: Kyllä. Kun tunne pättää, järki katoaa. Ja näitten ihmisten vallan myötä tulee katastrofi.

    VastaaPoista
  12. Ano klo 03.55 tarkoitti kenties tätä uudinta:

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006106118.html

    VastaaPoista
  13. Laura puhui Legan järjestämässä toritapahtumassa Milanon Piazza del Duomolla. Lauran lisäksi siellä puhuivat Salvini ja puoluejohtajat Ranskasta, Belgiasta, Saksasta, Itävallasta, Alankomaista, Tsekistä, Slovakiasta, Tanskasta, Bulgariasta ja Virosta. Ois saanut olla lisäksi Puolasta ja Unkarista.

    https://www.facebook.com/salviniofficial/videos/2219893231462725/

    Kohdassa 26:10

    VastaaPoista
  14. Koskaas näemme otsikon:
    Mia Haglund: Avataan ovet – Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa kämppää

    Onkohan Mialla ovessaan rasistisesti lukko, miksi?

    Joku toinenkin vihervassarifemakko julkilausunnoi vastaavaa tuubaa hiljan "Huhtasaari haluaa, että suomi päättää kuka ei saa tulla maahan, törkeää rasismia".

    Oikeustieteen termipankista:

    "Tavanomaisen kansainvälisen oikeuden mukaan uuden valtion syntymisen edellytyksenä on, että tietyt tunnusmerkit (oma alue, kansa ja hallinto) toteutuvat, joskin muut valtiot tavallisesti virallisluontoisesti toteavat tämän tosiasian tunnustamalla valtion tai ainakin perustamalla diplomaattisuhteet siihen" Onko alue oma, jos sinne saa hipparoida ihan kuka vaan. Onko kansa oma, jos kuka vaan luetaan kansaan? Hallinnoiko valtio aluettaan, jos siellä, sinne ja sieltä hiipparoi kuka vaan ihan miten vaan?

    Mielestäni suvereeni valtio itse päättää kuka saa tulla ja millä ehdoilla maahan. 70-luvun keskikoulun opetuksista jäi tämmöinen mieleen. Ehkä kehitys on kehittynyt.

    "Suomen passilla pääsee ilman viisumia 178 maahan – Afganistanin passilla pääsee 28 maahan. Tämä on luokkapolitiikkaa, joka ylläpitää globaalia eriarvoisuutta." - Luokkapolitiikkaa!? Mitä xxxttua. Onko Afganistalaisuus luokka, jos niin miksi Mia huolehtii antikommunistisesta, vastavallankumouksellisesta ja neuvostovastaisesta luokasta. Onko Mia NSDAP:n IKL:n vai Vasemmistoliiton ehdokas?

    "Miksei saisi olla elintasopakolainen?" Elintaso ei kelpaa pakolaisuuden perusteeksi. Pakolaisuus ei ole ihan mikä vaan sana, pakolaisuus on kansainvälisen oikeuden termi.

    Voi jessus sentään, mistä näitä sikiää. En nyt jaksa enempää ruotia tämmöisiä älyttömyyksiä.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  15. Asiasta kirkkoveneeseen. Olen tänään miettinyt, Itävallan tapahtumien valossa, mitkä mahtavat olla persujen ja Venäjän väliset kuviot. Samat tavoitteet te ainakin jaatte -heikon Euroopan. (Tai ainakin pyritte sitä jatkuvasti heikentämään.) Uutta koaliotiota piti rakentää Itävaltalaisten kanssa Eurooppaan. Vieläkö on sellainen tarve ja jos on, niin miksi ette petturit neuvottele Venäläisten kanssa suoraan?

    Mutta mitäköhän mahtaa välipuheet sisältää? Numeroita niissä on ollut muualla, miksi se täällä poikkeaisi. Mikä on persujen syväkurkun kanta?

    Nimim. Mäntä

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Qroquius Kadille, vieraalle, Pyssymiehelle ja Männälle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad & vieras: Kiitos linkeistä.

    Pyssymies: Hyviä havaintoja ja tuo lainauksesi oikeustieteen termipankista oli ässä.

    Mäntä: Niin mitä sitten meinaat ”vahvalla Euroopalla”? Liittovaltiota? Ryssiltä perussuomalaiset eivät rahaa ole saaneet mutta demareitten (mm. Lipponen) kanssa on toisin ja tässä on se tuorein esimerkki:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005099695.html

    VastaaPoista
  17. Hei,

    kyllä 70-luvun taistolaisradikaalit puhuivat ja lauluissaan hoilottivat kansainvälistä solidaarisuutta vaikka ja kuinka. Käsitteen merkitys tiivistyi tuohon aikaan siihen, että kaikkien maiden proletaareille osoitetaan solidaarisuutta keskitetysti, Rauhanvaltion ja tämän Rauhanarmeijan toimesta. Vapaa liikkuvuus kun ei ollut rauhanvaltion ykkösprioriteetteja. Paitsi tietenkin silloin, kun neuvostojohto itse komensi väestöt vapaasti liikkumaan esim. härkäjunilla Siperiaan.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  18. Rane Önkkäpönkkä on Vahva Mies.
    Hän kyykkää 300 kg, penkkaa 300 kg ja mavettaa 300 kg, kaikki raakana!
    Rane on totisesti Vahva Mies...joskaan hän ei koskaan ole oppinut lukemaan eikä kirjoittamaankaan, eikä vajavuuksiensa johdosta voi koskaan oppiakaan.

    Mutta on Rane muuten Vahva!

    Mia Wasuri-Wanabi on Vahva Nainen.
    Hän on aina saanut jokaisen tahtonsa lävitse kaikista vastaan tulleista surkeista, heikoista miehistä:
    ensin hän on sanonut, sitten hän on jankuttanut, sitten hän on alkanut kirkua ja lopuksi hän on kirrrkunut jalkaa polkien niin kauan, että kukaan ei ole enää jaksanut kuunnella ja on antanut periksi.
    Ei Mia ole koskaan tosin mitään saavuttanut, koska kaikki hänen kirkumisensa jälkeen näennäisesti hyväksytyt asian onkin todellisuudessa päätetty toisin siellä, missä Mia ei ole koskaan ollut.

    Mutta on Mia muuten Vahva!

    EU on Vahva.
    Se vaatii jäsenmaidensa kansallisen päätöksenteon totaalista ylikävelyä sekä omia puolustusvoimia samaan aikaan kun suoltaa sen jokapäiväistä olemassaoloa turvaavan maailman voimakkaimman suurvallan ja sen johtajan kasvoille kaikki olemassaolevat loukkaukset ja keksii itse lisää.
    Monikaan sen jäsenmaista ei halua enää olla mukana tuollaisessa touhussa, ja se on näkynyt ja näkyy edelleen kansallisissa parlamenttivaaleissa ja näkyy varmasti myös menelillään olevissa Europarlamenttivaaleissa.

    Mutta on EU muuten Vahva...

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Achtungille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Achtung: Joo, tokihan niillä oli lautanen Guatemalan verta ja muuta mutta höpisiväthän ne myös suomalaisista työläisistä. Niin kuin Esko Kulosesta:

    https://www.youtube.com/watch?v=-ao1QKAMVeU

    Vaikkei niillä ollut paskankaan käsitystä varsinaisesta työstä.

    Qroquius Kad: Ymmärsin pointin.

    VastaaPoista
  20. "Silloin Kekkosen aikaan vasemmistolaiset menivät töihin konepajalle ja totesivat että ”ain laulain työtäs tee”.
    Nykyiset vasemmistolaiset toteavat yliopistollisissa hömppäviroissaan..."

    Kyllä jo Kekkosen aikana vasemmistopuolueissa tai ainakin sen lopulla vasemmistopuolueissa oli työläisten lisäksi varsin paljon yliopisto-opiskelijoita ja lopulta tutkinnon suorittaneitakin. Jo silloin puhuttiin "maisterisosialisteista", ja tuskin silloisetkaan edes olivat ensimmäisiä sellaisia.
    Kekkosen ajan loppupuolen äänekkäin vasemmistolaisryhmittymä, taistolaiset, taisi jopa muodostua lähes yksinomaan opiskelijoista ja yliopistotutkinnon jo suorittaneista. Työläisiä heidän joukossaan ei kovin paljon ollut.

    VastaaPoista
  21. Taisi olla GCM-sopimuksen allekirjoitus se paha virhe, jolla nyt vihapuheesta ja maahanmuuton arvostelusta tehdään rangaistavaa. Seuraava hallitus (jos nyt Rinne sen aikaiseksi saa, toivottavasti ei) luikauttaa sen ohjeet lakiteksteihin ja homma alkaa olla taputeltu. Varautukaamme jeesusteipin käyttöön toreilla ja turuilla, ettei vaan suusta lipsahda mitään sopimatonta.

    Tällaiset miahaglundit ovat uskomattoman naiiveja. Kävin lukaisemassa twitterissä hänen ulostulojaan ja se, mikä myös hämmästytti, oli kommentoijien hehkutus. Nuoruuden innolla kompataan ja kannatetaan asioita, joista ei oikeasti tiedetä yhtään mitään, ei ainakaan niiden pitempiaikaisista vaikutuksista. Luultavasti olisivat ennen sotia olleet niitä samoja reppanoita, jotka lähtivät perheineen Suomesta itänaapurin paratiisiin, kun vasemmiston agitaattorit olivat heitä ensin pahemman kerran jymäyttäneet. Edesmennyt äitini tapasi aina sanoa, että kyllä elämä opettaa. Mahtaako noiden vasemmistolaisten, feministien ja muiden maailmanhalaajien päähän mikään opetus koskaan mennä perille?

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  22. Edellinen kommenttini taisi päätyä nettitaivaaseen, mutta yritetään uudestaan...

    Taisi sen GCM-sopimuksen allekirjoittaminen olla paha vikatikki, sillä sen ohjaamana Rinteen hallitus (jos sellainen tulee, toivottavasti ei) ujuttaa kyseisen sopimuksen lakiin alta aikayksikön. Sen jälkeen vihapuhe eli toisin sanoen maahanmuuton kritisointi ja sen lieveilmiöistä puhuminen on automaattisesti rangaistava teko. Kansalaiset varautukoot turuille ja toreille jeesusteipin kanssa, ettei vaan huulilta livahda mitään sopimatonta. Saas nähdä muuten kuinka muuan Al-Taee meinaa klaarata juttunsa ja joutuuko ihan presidenttiä myöten esittäämään vakavaa katumusta...

    Nämä miahaglundit ovat oikeasti naiiveja ihmisiä. Kummasti he kuitenkin saavat kannatusta ainakin somessa peukutuksista ja tykkäyksistä päätellen. Kävin uteliaisuuttani twitterissä katsomassa ja kyllä riitti komppaajia. Nuori väki ilman minkäänlaista tietoa asioista ja niiden vaikuttavuudesta esittää siellä varmoja mielipiteitään. Jos tehtäisiin aikamatka menneisyyteen, luultavasti olisivat olleet niitä ennen sotia itänaapurin paratiisiin paenneita, joita hurmoshenkiset kommunistit jymäyttivät oikein kunnolla.

    Edesmennyt äitini sanoi aina, että kyllä elämä opettaa. Onkohan mahdollista, että vasemmistolaiset, feministit, vihreät ja muut maailmanhalaajat ikinä oppivat? Se viisaus kun ei nykyään taida pesiä yliopistoissa, vaan niistä kuten meidän valtionkirkostamme on tullut punavihreän politiikan ajatushautomoita. Tuloksista päätellen kyseenalainen oppi on langennut hedelmälliseen maaperään.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  23. Tätä minä vaan...https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006112032.html

    /Terv. Mäntä

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Anolle, Rouva Anolle ja Männälle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Silloin aikanaan vasemmistopuolueitten pääkannatus tuli haalaripuolelta mutta tokihan niitä salonkisosialisteja oli. Paljonkin ja nimenomaan puolueitten johdossa. Ja taistolaisissa ei haalariväkeä todellakaan juuri ollut.

    Rouva Ano: Ei hukkuneet viestit minnekään, olin vaan koko päivän poissa koneelta. Ja joo, tuo GCM-”suositus” tullaan syöttämään meille päineen, pyrstöineen ja ruotoineen. Sanonta ”elämä opettaa” taitaa olla osalla ihmisistä pahemman kerran vanhentunut. Onko elämä ollut niin turvattua että jonkunlainen naiivi lapsenusko säilyy aikuisikään saakka? Mietitäänpä mitä tapahtuisi jos eduskunnassa olisi 120 tuollaista haaveilijaa. No jaa, eihän siitä kyllä kaukana olla.

    Mäntä: Ilta-Sanomien kolumnit ovat kyllä huomattavan tarkoitushakuisia. En minäkään sinänsä kannata viisumivapautta Suomen ja Venäjän välille. Tuo kirjoittaja vaan taktisesti unohti että perussuomalaiset ovat puolueena vastustaneet sekä viisumivapautta että venäläisten maakauppoja. Jotka muut valtapuolueet ovat puolestaan mahdollistaneet. Enkä oikein ymmärrä että millä tavoin haittamaahanmuuton vastustaminen heikentää Eurooppaa.

    VastaaPoista
  25. Miat ja kumppanit heiluttelevat mielellään toksisen maskuliinisuuden leimakirvestä, joskaan se ei ikinä osu maahantunkeutujiin. Toksista maskuliinisuutta voi esiintyä vain valkoisella heteromiehellä.

    Vaan selvisipä lopulta sekin, mitä on toksinen feminiinisyys, ja vieläpä naisen määrittelemänä:

    https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006109149.html

    VastaaPoista
  26. Tervehdys, Qroquius Kad. Veikkaanpa että kyseinen kirjoittaja taisi muuttua feministien silmissä saman tien epähenkilöksi.

    VastaaPoista
  27. Mia on aito kommunisti. Heidän tavoitehan on aikaansaada yhteiskunnallinen kaaos, josta sitten synnytetään kommunistinen vallankumous. Aikanaan se sitten syö (monet) lapsensa, mutta se onkin sitten jo toinen kertomus.

    VastaaPoista
  28. Tuli vähän sekoitua, anteeksi. Ethän tietenkään voi päivystää blogissa koko ajan ja minun olisi pitänyt älytä katsoa viimeisen kommentin kellonaika.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Enpä lukisi häntä ja kaltaisiaan sellaisiksi. Laskisin (kommunistisen kaavan mukaan) hänet ja kaltaisensa sellaisiksi hyödyllisiksi idiooteiksi joita tarvitaan kaaokseen. Sitten kun se tiukka proletaariaatin diktatuuri on saatu aikaiseksi ei heille ole enää tarvetta. Nämä kulttuuritaistolaiset aikanaan saattoi laskea samaan kastiin.

    Rouva Ano: Ei mitään hämminkiä. Täysin hengenvaaratonta.

    VastaaPoista
  30. Elintasopakolaisuutta joo kun suomalaisetkin jenkkeihin muutti. Sikäli kun itse tiedän sinne muuttaneista sukulaisista, niin eka polvi teki metsätöitä, osti sitten säästöillään maata ja ryhtyivät jyviä jemmaamaan, toinen ja kolmas polvi sitten taas, no sieltä löytyy kaivinkoneyrittäjää, kansallispuiston vartijaa, laivaston upseeria jne...Mulla on vähän semmoinen käsitys että nää afghaanit ei ole tulossa töitä paiskimaan...

    VastaaPoista
  31. Tervehdys, Jani. Niin totta. Ja niin rasittavaa kun sitä joutuu tiedostaville yksilöille vääntämään rautalangasta aina uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista
  32. Ja siihen aikaan Valloissa rötöstelemällä sai yleensä tuntuvan linnatuomion ja lusimisen jälkeen helposti myös kotimaahan palautuksen...

    VastaaPoista