maanantai 6. toukokuuta 2019

YKÄ, LÖTJÖNEN JA VAARALLISET IDEOLOGIAT


Huitsinnevadan Örnätjärvellä, nykypäivänä

Erään örnätjärveläisen talon manttaaleilla nousi ilmoille kaksi pelättyjä pienhiukkasia sisältävää savua, toinen saunan piipusta ja toinen pihalla sijaitsevan grillikodan piisistä. Grillikodassa istuivat saunataukoaan tulittelemassa ja tölkilliset Tsuhnan Kostoa kourassaan kaksi niin rumaa miestä että he katsoivat peiliinkin – silloin harvoin kuin yleensä katsoivat – vain toisella silmällään.

Siinähän istuivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis, joitten yleisiä edesottamuksia rumuus ei sinänsä haitannut eikä näillä selkosilla mitään hintahtavia miesmannekiineja kaivattu muutenkaan. Niinpä he olivat viettäneet päivän Otahänestäselvänsalon maisemissa, Örnätjärven Erämiesten järjestämässä kaakanakannan keväisessä viisikulmiolaskennassa. Näytti siltä, että kaakanat olivat kuitenkin varsin hyvin selvinneet juuri kärsitystä takatalvesta. Olihan kaakanaemo selvästi suojelevampi kuin muut metsäkanalinnut ja kaakanaurokset huhkivat päivät pitkät kuskatessaan evästä pesällä odottaviin nälkäisiin suihin. Luonnossa kun ei ollut sitä sosiaalihuoltoa.

Ansaittujen saunojen ansaitulla tauolla Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston, otti gölgölgölin ja nautinnollisesti ähkäistyään tuumaili:

- Minä sitä olen keskenäni miettinyt että mikähän se mahtaisi olla noinniinkuin vahingollisin ideologia. Lähinnä tästä suomalaisesta katsantovinkkelistä mittailtuna ja puntaroituna.

Ykä otti oman gölgölgölin ja hieman mietittyään tuumasi puolestaan:

- Hjaa… kai ehdokkaiksi voisi valita natsismin, sosialismin ja tämän vihreän ideologian. Ja natsismin minä sulkisin pois samantien. Se kun ei ollut oikein suosittua Suomessa silloinkaan kun se muualla oli pop. Eikä se sinänsä ehtinyt oikein kokeillakaan kunnolla. Se kun oli kasassa sen kaksitoista vuotta ja siitä puolet se keskittyi sodan valmisteluun ja toisen puolen sen sodan häviämiseen.

- Niin joo, kyllä sen voi laskea pois. Sinänsä täytyy todeta että sekä ideologiana että käytäntönä se oli kyllä hyvin monelle ihmiselle epäterveellinen ja hengelle kovasti hupa.

- Näin on. Ei jatkoon. Ei suositella. Don´t try this at home. Don´t try this actually anywhere.

- Jäljelle jää vain sosialismi ja viherpiiperrys. Ja minusta viherpiiperrys on kyllä kaikkein vaarallisin. Meinaten, yleensähän yhteiskunnalliset ideologiat pyrkivät joko säilyttämään yhteiskunnan tietynlaisena tai muuttamaan sen johonkin suuntaan. Vihreät taas eivät toimi niin vaan ne pyrkivät kerralla poistamaan yhteiskunnan olemassaolon edellytykset kokonaan.

- Luulenpa saavani tuosta langanpäästäsi kiinni. Jos ajatellaan niitä sosialisteja – vaikka tuolla itänaapurissa – niin eiväthän ne pyrkineet varsinaisesti tuhoamaan yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria. Ne vain pyrkivät ottamaan haltuunsa sekä maan teollisuuden, elinkeinoelämän, kulkuyhteydet, maatalouden, energiavarannot ja oksoviidare sekä sitten muokkaamaan niitä haluamaansa suuntaan. Tavoitteena saada aikaan ennennäkemätön hyvinvointi.

- Just niin. Tosin niiltä jäi hoksaamatta se pikkujuttu että sekä teoria ynnä käytäntö kusivat perseestään joten ennennäkemättömän hyvinvoinnin sijasta saatiinkin aikaan ennennäkemätön kärsimysnäytelmä. Mikä tuppaa aika ajoin toistumaan kun opittua ei uskota. Niin kuin tuolla Venezuelassakin ihan tänäpänä. Siellä kun jo ammutaan ihmisiä kun ne eivät suostu uskomaan että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa niin vika on aina käytännössä. Niin kuin sosialismissa on aina ajateltu.

Ykä hörppäsi taas Tsuhnan Kostoa ja jatkoi puolestaan:

- Juuri näin. Joten voinemme todeta sosialismistakin että suositellaan kokeilemaan ainoastaan valvotuissa laboratorio-olosuhteissa. Mutta nuo vihreät menevät vielä kommareihinkin nähden perse edellä puuhun. Ne kun eivät pyri ottamaan haltuun mitään, vaan lopettamaan olemassaolevankin.

- Sait tosiaan langan päästä kiinni. Vihreät eivät halua ottaa haltuunsa suomalaista teollisuutta ja muokata sitä vaan ne haluavat yksinkertaisesti lopettaa sen. Pelastaakseen maailman.

- Eivätkä ne halua ottaa haltuunsa kulkuyhteyksiä vaan lopettaa nekin. Sillä jos ei ole polttomoottoreita niin eipä ole liikennettäkään. Ja kun ei ole liikennettä niin samalla tuli kerralla loppuunkäsiteltyä suomalainen maatalouskin. Karjatalouden ne lopettaisivat tietysti muutenkin mutta tuleepa sekin tapettua nälkään siinä samassa. Tietysti maailman pelastamisen nimissä.

- Eikä niitä kiinnostaa ottaa haltuunsa suomalaisia energiavarantojakaan vaan yksinkertaisesti seivästää nekin. Öljy ei käy. Kivihiili ei käy. Turve ei käy. Polttopuu ei käy. Ja se päästötön ydinvoimakin on herrasta perkeleestä. Eli jää jäljelle vain tuulivoima ja aurinkovoima joista täälläpäin maailmaa voidaan käyttää nimitystä toivomusenergia. Joka vihreitten mukaan… ba dum tss… pelastaa maailman.

- Elikkä kun ollaan ajettu alas sekä teollisuus, kulkuyhteydet, maatalous ja energia niin sitten ei enää tarvitse asiakseen ajaa alas muuta suomalaista elinkeinoelämää kun se ehtii kuukahtaa yleisen piipertämismatkan varrella muutenkin. Sosialistienkin jäljiltä jää sentään jäljelle romuna oleva elinkeinoelämä jonka voi rakentaa uusiksi. Vihreitten jäljiltä ei jää kuin iskulauseita ja hokemia maailman pelastamisesta. Eli suomennettuna tuulen huuhtoma perse. Mutta loppuuko se vihreitten ns. uudistusnälkä tähän?

- No eihän se lopu. Vihreän logiikan mukaan kun maasta on lopetettu sekä infrastruktuuri että kyky elättää itseään niin siihen päälle sitten otetaan maahan elätettäväksi kehitysmaalaisia loputtomaan piikkiin. Maahan joka ei enää pysty elättämään itseäänkään. Mutta vihreän ideologian mukaan joku tuntematon jumala vieläkin elättää koko hela paskan ja vieläpä liki samanlaisella elintasolla kuin ennenkin eikä elätettävien ylärajaa ole. Ennen vanhaan – joista ajoista muuten ei ole edes kovin kauaa – tuollaista kutsuttaisiin harhojen näkemiseksi.

- Eikä se omissa harhoissa eläminen riitä vaan harhat täytyy muuttaa normeiksi ja koko maa täytyy saada elämään niitten normitettujen harhojen mukaan. Voinemme siis todeta, että kyseessä ei ole enää ideologia vaan ihan puhdas uskonto. Kaupunkilaisten, pääosin naisten ja sataprosenttisesti itsensä reaalimaailmasta vieroittaneitten uskonto. Ja vielä joukkoitsemurhaan taipuvainen kulttisellainen.

- Sepä hyvinkin. Ja tuo uskonto – niin kuin uskonnoilla tapana on – on löytänyt itselleen valaistuneen, Messiaan ynnä pyhän lapsiprofeetan.

- Niin juu, se pikku Greta. Mitenkäs se kaikkein tuorein meni… joo, ”Greta näkee sellaista, mitä toiset eivät halua nähdä, kirjoittaa Greta Thunbergin perhe kirjassaan, josta Frankfurter Allgemeine -lehti julkaisee otteita. Greta kuuluu kirjan mukaan niihin harvoihin, jotka tunnistavat hiilidioksidin paljain silmin. Hän näkee, miten kasvihuonekaasu virtaa savupiipuista, nousee tuulen mukana taivaalle ja muuttaa ilmakehän giganttiseksi näkymättömäksi jätevuoreksi.”

- Hähhää… selvää jeesusainesta… täytyy sanoa, että noitten vihreitten kohdalla toi ihmissilmän evoluutio etenee ihan perkeleellistä vauhtia. Mutta mutta… kun asiaa vähän pidemmälle ajattelee, niin eihän tää juuri ikeniä naurata. Meinaan, kenenkäs sinä luulet määrittelevän joka ristuksen järjestelmäpuolueen ympäristö- ja ilmastopolitiikan täällä Suomessa?

- No senhän määrittelevät nimenomaan ne itsensä reaalimaailmasta täysin vapauttaneet ja harhoissaan elävät vihreät. Kai järjestelmäpuolueissakin on jäljellä porukkaa joka tajuaa mihin viheruskonto lopulta johtaa mutta ne eivät uskalla sanoa piipertäjille vastaan. Mokomat tyhjähousut paskat. Niinpä me suomalaiset jatkossakin pakkopelastamme maailmaa ja kaivamme samalla omaa hautaamme. Hyi hitto, totuus maistuu joskus ikävän pahalta. Tuli ihan paha maku suuhun tästä pulinasta. Ehdotan, että käymme huuhtelemassa maun pois moukulla bönjakkia, otamma uudet Tsuhnan Kostot ja lähemmä saunaan.

- Nyt on pakko hieman muuntaen siteerata mainiota Mikko Niskasen elokuvaa Sissit, eli ”olette rohkea nuori saunomisen- ja nesteyttämisentarpeen arviointiupseeri ja toteutamme suunnitelman ehdottamallanne tavalla”.

Ykä ja Lötjönen kävelivät grillikodasta kohti ulko-ovea, sitten bönjakkipulloa ja sieltä jääkaapin kautta kohti uusia vihalöylyjä. Kotikuusessa miesten kulkua katseli muuan punarinta. Eikä mikä tahansa punarinta vaan juuri se punarinta jonka hengen Ykä ja Ylva olivat muutama vuosi takaperin pelastaneet. Sillä oli mielessä lennähtää Ykän olkapäälle ja ilmoitella että tulipahan taas palailtua talvisijoilta Ranskan Bretagnesta, erään gallialaiskylän kupeesta.

Mutta sitten se huomasi että Ykä ja Lötjönen olivat kovasti miettiväisen, ehkä jopa synkän oloisia. Se päätti lykätä morjestamisen myöhempään kertaan. Kun Ykä olisi paremmalla tuulella ja Ylvan kanssa saunatauolla. Se vähän mietti että mikähän se Ykän ja Lötjösen noin synkän oloiseksi saikaan. Jos se olisi ymmärtänyt ihmisten kieltä ja kuullut toverusten keskustelun niin se olisi varmasti hoksannut asian ja myöskin hieman muuntaen siteerannut gallialaiskyläläisten usein käyttämää sanontaa.

Hulluja nuo viherihmiset. Kautta Teutateksen.



19 kommenttia:

  1. Vihreä ideologia on ymmärtääkseni marxilaisen solutuksen yhden sortin äpärälapsi, ns. Frankfurtin koulukunnan ideologista perintöä. Kommareilla kun oli 30-luvulta asti selkeä tavoite mädättää läntiset yhteiskunnat sisältä päin. Anything went. Kun ympäristöaate alkoi liberaalin nuorison keskuudessa saada jalansijaa -60-70-luvuilla, KGB:n kätyrit olivat saman tien paikalla ohjaamassa aatetta suuntaan, joka ei ainakaan vahvistaisi isäntäyhteiskuntien moraalista selkärankaa.

    Projekti onnistui pelottavan hyvin. Vihreät ovat sitä samaa väkeä kuin lännen vasemmistosuuntautuneet intelligentit - sellaiset kuin George Orwell ennen silmiensä avautumista - , joista Joe-setä käytti ironista nimitystä "hyödylliset idiootit". Nyt vaan ei enää ole sitä Neuvostoliittoa, joka pyydystäisi syliinsä hyödyllisten idioottien raunioittamat yhteiskunnat. Hullu äpärelapsi se vaan jatkaa toilailujaan, kun katala isäpappa jo kasvaa koiranputkea.

    terv. Achtung

    VastaaPoista
  2. Voehan Ykä, että taas tarinan lykkäsit ! Ja just jokainen sana ja sanaväli niin oikein... Mitenkä tuon taas kommentoisi? No, vaikka niin, että : Onneksi tässä on itse - kaiken todennäköisyyden mukaan - jo elämän ns. ehtoopuolella, että ei kai ihan pahin pääse/ ehdi tapahtumaan minun elinaikanani. Mutta voi jälkeentulevia, varsinkin suomalaisia!!!

    VastaaPoista
  3. Vaikka tekstin varsinainen aihe olikin synkkä, ystävämme Punarinta toi välittömästi hyvän mielen. Eläinjuttusi ovat aina kivoja lukea, myös silloin kun ne ovat vain lyhyt maininta muun jutun ohessa. Veikkaan, että tuo Punarinta ja vanha suosikkini Korppi tulevat varmaankin toimeen samassa pihapiirissä. Molemmilla lienee riittävästi tolkkua olla työntämättä nokkaansa toisen asioihin ja ympäristöpolitiikka niillä on kestävällä pohjalla, vaikka Punarinta tekeekin etelänmatkan lentäen joka vuosi.

    Japanissa asuntoni vieressä on metsä, jossa elää parvi korppeja/variksia (Japanissa on neljä varis/korppilajia, kaikkia kutsutaan yleisnimellä karasu). Tyypillistä karasuille oli se, että ne olivat pitkään hiljaa, kunnes yksi avasi suunsa ja piti todella pitkän ja painokkaan puheen hitaalla tempolla kraa...kraa...kraa...kraa...kraa... kunnes jälleen hiljaisuus laskeutui. Jonkin ajan päästä oli toisen puheenvuoro, sekin pitkä ja hidastempoinen. Aamuisin puheenvuoroja oli hitusen enemmän, kun ne pitivät palaveria ja jakoivat päivän tehtäviä. Toisin sanoen karasut vaikuttivat olevan tyypillisiä japanilaisia toimistotyöläisiä: pukeutuvat tummaan pukuun, ovat aamuvirkkuja ja puhuvat selkeän puheenvuoron kun tilanne edellyttää.

    VastaaPoista
  4. hyvin kauwan sitten, kun olin yhden suuren monikansallisen firman suomalaisen piirimyyjän hommissa saimme ihmeteltäväksi sosiologin rapon kulutuskysynnän kehityksestä länsieuroopassa. Euroopan nuorisotyöttömyys ja talouden lama näytti poikivan "happammia, sano kettu pihlajanmarjoista"-ideologian. Ja niinhäs siinä kävi. Vihreät ilmestyivät, talonvaltauksia, käytettyjä kuteita, sossun varassa lorvailua yms. inaktiveettejä.

    Toinen syy "die grünen" syntyyn oli derkkulan kyvyttömyys rahoittaa ja rakentaa ydinvoimaa. Keksivät keinon vähentää liittotasavallan taloudellista etumatkaa, vastustetaan saatuttamatonta ja edullista ydinvoimaa ja vähän kaikkea muutakin.

    Suomessa liike alkoi sinänsä sympaattisella tavalla, vastustivat hieman tyhmää ideaa laskea muutenkin umpeen kasvavan lintujärven vedenkorkeutta. Tämä vesistöjen laskuinto on minusta vähän pöhköä, kuuluisi 1700-luvulle. Itse olen ollut ihmettelemässä lintujärven elvytystä kaukaisella 70-luulla. Varusveijarit kantoi kaislikon keskeen avantoon kuntonoppia, upottivat ne. Ja sitten jysähti, muta lensi. Mahtui sorsat seuraavana suvena uimaan.

    Sittemmin ovat kunnostautuneet kaikemmoisia älyttömyyksiä ajamalla. Mm. täällä Tuppukylässä on vastusteltu vaikka mitä liito-oravilla. Niitä kun on koko maailmassa vain parilla pikku paikkakunnalla, tuppukylässä ja venäjällä. Ja vihreiden pyhimys, Pyhä Linkolakin on vähän niin ja näin. Natsien symppaaja, 30-lukua ihannoiva - mm. pukeutumisellaan. Kalasti kumminkin sujuvasti nailonverkoilla, ei puuvillaverkoilla tai liistekatiskalla.

    Nykyiset cityvirheet on kyllä tekopyhimpiä niljakkeita ikinä, villeniinistöt ja toukohousut, sinnetännemäet ja muut.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Achtungille, Terho Hämeenkorvelle, Tuumailijalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Achtung & Pyssymies: Samanlaisia ajatuksia minullakin. Vihreä liike oli aikanaan kuin rakkikoira Moskovan talutusnuorassa. Sitten taluttaja kuoli sydänkohtaukseen, koira pääsi vapaaksi ja on sen jälkeen kasvanut ja tullut jatkuvasti hullummaksi. Jostain syystä muuten eritoten täällä Suomessa.

    Terho: Lämmin kiitos. Kyllähän tässä elämän jälkipuoliskolla ollaan itsekin. Ei vaan tiedä että mitä kaikkea joutuu vielä näkemään. Ainakin seuraavat neljä vuotta ovat vaikeita sillä nythän näyttää käyvän niin että maalle tulee vasemmistohallitus jossa kepu on kiilapoikana.

    Tuumailija: Meidän manttaalilla on tosiaan sekä punarintoja että korppeja ja rinnakkaiselo on rauhanomaista. Itse asiassa korpit eivät tontillamme paljoa maan pinnalla käy. Kattelevat touhuja puun latvasta ja hoitelevat korpinbisneksensä sitten jossain muualla. Ja kiitos tiedon pläjäyksestä.

    VastaaPoista
  6. Mistä muuten semmosia pöppiäisten tulkkauskoneita löytyy?
    Männä viikolla vaahteran ohi tepastellesani ihmettelin pörinää, oli kuin konehuoneen palvelinräkkien välissä olis seisonu, ne puhaltimien vanhat moottorit pörisee/surisee vähän samalla lailla. Muutama kymmenen pörisijää yhteen ääneen. Kuulostivat innokkailta ja positiivisilta, mesi kiinnosti selvästi. Vaan mitä lienevät keskustelleet. Olis kiva tietää.

    Se vaahteran alusta on hellepäivinä mun etäkonttori, maisemia ei paljon näy kun oksat yltää maahan saakka. Sopivan hämärä, että läppärin näytöltä näkee hyvin lukea. Vartioinnista huolehti viime kesänä kirjosieppopari, kaikista ylimääräisitä hiippareista tuli häly oitis. Västäräkin poikanen käy välillä istumassa vieressä ja huutaa "ruokaa, ruokaa" ja emot kimittää takas "tuu pois se on konttori..". Rastaat kävelee ohi, pitkin pensasaidan juurta, juttelee keskenään. Ihan kuin jätkät menis kädet taskussa kylille. Kummallista, Kekkosen aikaan rastaat kyllä lensi eikä kävelly.

    Korpit on jokusena vuonna pesineet vajaan sadan metrin päässä, niillä on mielenkiintoinen valikoima ääniä. Iltakävelyllä kun niitä kuuntelee, ihan selvästi ne selittää poikasilleen jotain. "Toi on ihan vaaraton ukko, toi keppi on jonkun tähystimen tuki eikä PAM-keppi. Se hiipparoi illansuussa joka päivä...". - kuvailen kaikenmoista huvikseni ja käytän monopodia tukena.

    Yhteiskoulun luontokerhossa oli 70-luvun alussa oli kova juttu kun olimme kaverin kanssa nähneet korpin takamailla hiihdellessä. Erämaiden arka lintu. Nyt semmonen pesii tossa vieressä. Ja tuntuu, että se keskustelee aamuisin mun kanssa. "Klonk!" "Terve terve" "Kraa" käy sananvaihto kun haen lehden laatikosta.
    Kraaakraa" "Niin ittelleski" kun kömmin autoon ja suuntaan kontorille.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  7. Huvittavaa, piiperöt kun eivät ole kovinkaan käytännön toimijoita ja silti kovasti ajavat citymukavuuksia alas, niin mitenköhän ovat meinanneet luomassaan utopiassa elävänsä.

    Se maailma jonka vihreät luo sopii kyllä meille kämyukoille ja meidän akoille. Ryytimaat on keksitty, kalaa tulee järvestä ja lihhooki järjestyy. Citypipertäjällä voipi olla vaikeaa jos polttomoottori ei tuokaan soijalattea siihen kahvilaan jossa Anni tunnetaan.

    Jokseenkin hämmästyttävää kuinka pihalla vasemmisto ja pipertäjät erityisesti ovat tämän maailman toiminnasta ja tosiasioista.

    Tänään kun olin viemässä terminaaliin laivalla rahdattuja kodinkoneita, kuuntelin huvittuneena tämän Antero Vartian compensäätiö höpinää. Siinä tyyppiesimerkki ukosta joka on osannut muuttaa ilmastohysterian itselleen liiketoiminnaksi ja piiperöt ihastelee vieressä.

    VastaaPoista
  8. "Öljy ei käy. Kivihiili ei käy. Turve ei käy. Polttopuu ei käy. Ja se päästötön ydinvoimakin on herrasta perkeleestä. Eli jää jäljelle vain tuulivoima ja aurinkovoima joista täälläpäin maailmaa voidaan käyttää nimitystä toivomusenergia."

    Kas kun eivät vielä aseta tuulivoimankin hyväksyttävyydelle yhtä ehtoa. Nimittäin että tuulivoimalat on sijoitettava maan alle, jotta ne eivät näkyisi eivätkä pilaisi maisemia. Muuten ne kun ovat varsin korkeita rakennelmia. Harmi vain, että siellä maan alla ei myöskään tuule.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Pyssymiehelle, KKi:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Pyssymies: Piru vie kun niitä käännöskoneita löytyisikin jostain. Niitä universaaleja. Koirien kuonobookia olis kiva kuunnella. Niillähän kun on aina asiallista asiaa. Korpit ovat muuttuneet. Ne olivat silloin aikanaan erämaan yksinäisiä mutta nythän ne ovat laumaantuneet ja niitä löytyy esmes kaatopaikoilta satojen yksilöitten parvia.

    KKi: Sellaisessa yhteiskunnassa jota piiperöt pitävät utopiana ne piiperöt kuolisivat nälkään. Toi Vartian homma on samanlainen kusetusautomaatti kuin mitä on koko Greta-ilmiö. Tyhmiä vedätetään. Meitä ei.

    Ano: Loistava idea! Ja tuuleehan siellä kun pannaan sähkömoottorit pyörittämään tuulitunnelissa propelleja. Sähköhän kun tulee töpselistä ja eihän se mitään maksa.

    VastaaPoista
  10. En ole viimeisiä Ykän blogeja kommentoinut, lukenut tietysti ja kun kommentitkin ovat tavan mukaan olleet niin hyviä, niin olen malttanut pysyä itse hiljaa.

    Sen sijaan olen viime päivinä uppoutunut Matti Virtasen ”Ilmastopaniikki” - kirjaan. Sen etusivulla on teksti: ”En halua, että olette toiveikkaita. Haluan, että panikoitte. Haluan, että pelkäätte samalla tavalla kuin minä pelkään joka päivä. Ja haluan, että te toimitte, ikään kuin talonne olisi tulessa, koska tulessahan se on.” Äänessä on tietysti 16-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg Maailman talousfoorumin kokouksessa Sveitsin Davosissa tammikuussa 2019. Ylipäänsä se, että tällaiseen tilaisuuteen hankitaan Aspergerin syndroomaa sairastava koulutyttö ”valistamaan” maailman talouseliittiä, saa aikaan melko epätoivoisen olon. Tytön näyttelijä-äiti ja oopperalaulajaisä (vai oliko toisin päin?) ovat lyöttäytyneet yhteen jonkun viestintäyhtiön kanssa ja kieltämättä keksineet hyvän bisneksen ja rahastavat tytöllä niin kauan, kun pelottelu ja hysteria puree. Moraalin perään lienee turha kysellä.

    Ihmeen kauan tämä viherhumppa ja ilmastopaniikki tuntuu pinnalla pysyvän. HS julkisti tänään viimeisen gallupinsa puolueiden kannatuksesta ja siinä PS oli noussut ykköseksi. Ikuisena optimistina ajattelen, että meillä saattaa sittenkin olla toivoa kansan järkiintymisestä. Vahinko vaan, että vaalit taisivat olla viikon-pari liian aikaisin.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  11. Tervehdys, Rouva Ano. Kommenttisi ovat aina tervetulleita. Älä suotta pysy hiljaa. Tuo Greta-Messias on vastenmielinen ilmiö ja hänen vanhemmilleen tietysti hyvä bisnes. Kansan järkiintyminen ei tapahtunut tarpeeksi ajoissa sillä meille on tulossa vasemmistohallitus jossa kepu on kiilapoikana. Edessä on neljä kovin, kovin pitkää vuotta.

    VastaaPoista
  12. Mehän tuota vihreää sähköä tehtiin Tekussa jo 70-luvulla. Tasavirtamoottorilla pyöritettiin tahtigeneraattoria ja syötettiin energia takaisin IVO:n verkkoon. Se oli vähän kuin rahanpesua. Todettiin vielä, että häviöitä vaille ikiliikkuja.

    Nyykvitsillä kävi sunnuntaina vahinko, kun päästi Mäen Reijon laukomaan mielipiteitään suorassa lähetyksessä. Sattuu sitä ylenannissakin.

    thinker Dill

    VastaaPoista
  13. Tervehdys, thinker Dill. Onko sulla linkkiä tuohon? Katselisin mielelläni.

    VastaaPoista
  14. Arto Nyberghän tuo oikeasti on, mutta minä olen pakkoruotsivapaa. Jospa tämä:

    https://areena.yle.fi/1-4609479?autoplay=true

    thinker Dill

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, thinker Dill. Myös pakkoruotsia – huonolla menestyksellä opiskelleena – totean että tack.

    VastaaPoista
  16. "Greta kuuluu kirjan mukaan niihin harvoihin, jotka tunnistavat hiilidioksidin paljain silmin. Hän näkee, miten kasvihuonekaasu virtaa savupiipuista, nousee tuulen mukana taivaalle ja muuttaa ilmakehän giganttiseksi näkymättömäksi jätevuoreksi."

    Onkohan tässä kyseessä silkka väärinkäsitys?
    Oikaistaan nyt siltä varalta, että sama väärinkäsitys olisi jollakulla muullakin kuin Greta Thunbergilla.

    Hiilidioksidi kaasumuodossa on itsessään yhtä näkymätöntä kuin puhdas ilmakin. Silti jokainen, ei ainoastaan Thunberg, näkee kyllä savupiippuun katsoessaan ensi silmäyksellä, että sieltä tulee savua. Mutta savu ei koostukaan pelkästä hiilidioksidista, vaan siinä on kaasun seassa suuri määrä pieniä kiinteidenkin aineiden hiukkasia. Niitä piipusta tulee käytännössä siksi, että joko polttoaineen seassa on ollut palamattomiakin aineita tai sitten palaminen ei ole aivan täydellistä: osa polttoaineesta ei pala hiilidioksidiksi saakka vaan poistuu sekalaisina pienimolekyylisinä orgaanisina yhdisteinä, joista monet ovat tavallisissa lämpötiloissa kiinteitä tai nestemäisiä.
    Juuri sellaiset kiinteät pienhiukkaset, eivätkä hiilidioksidi, tekevät savun näkyväksi. Sekä osaltaan myös pieniksi vesipisaroiksi, sumuksi tiivistyvä vesihöyry, jota esimerkiksi puun (mutta ei juuri kivihiilen) savu sisältää sen vuoksi, koska puu ensinnäkin on aina hieman kosteaa ja toiseksi siksi, koska puussa olevat orgaaniset yhdisteet sisältävät hiilen ohella myös vetyatomeja.

    Kyllä hiilidioksidinkin silti voi joissakin tilanteissa myös nähdä. Niin on laita silloin, kun se on ollut veteen liuenneena, esimerkiksi virvoitusjuomissa, mutta poistuu niistä kuplina ilmaan. Ne kuplathan ovat kyllä hetken aikaa hyvinkin näkyviä. Myös oluen ja kuohuviinin kuplat ovat käymisessä syntynyttä hiilidioksidia, joka on jäänyt pulloon, kunnes se avataan. Ja voi hiilidioksidin jäädyttääkin, sillä se jähmettyy noin 70 pakkasasteessa. Näin saatua "hiilihappojäätä" käytetään joissakin kylmälaitteissa, ja se on kyllä näkyvää, lumen näköistä ainetta.


    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Ano. Tässä nimenomaisessa tapauksessa minä näen kyllä lähinnä lapasesta lähteneet hurmosliikkeen. Plus tietysti hyvän bisneksen.

    VastaaPoista
  18. Nyt vissiin saadaan hallitus suoraan painajaista. Rahhoo pitää löytyä samantien muutamat miljardit afrikan väestönkasvun tukemiseen ja ihan vaan ilmastotekona niiden tänne kelkkomiseen.
    Arvatkaapa mistä ne miljardit eurot nyppäistään?
    Mennään kohti tilannetta missä vain tukityöllistetyllä neekerillä on varaa asua ylipäätänsä missään.
    Taisi olla miljoona uutta elätettävää joissain arvoisoissa, rahaa on.
    Tässä ollaan kolleegojen kanssa kaljaa ryystäemmässä tulleet siihen johtopäätökseen ettei kiinnosta paskaakaan.
    Kansa saa mitä tilaa, meidän perään ei kannata enää huudella.
    Oma osamme ollaan tehty.
    En ihmettilisi pätkääkään jos jokun soma lii andersson kävisi meidän juttuja syynäämään syvemmeltä kuin diskopallo.
    Nytkin kirjoittelen ulkomailta.
    Pitänee laittaa harkintaan josko uskaltaa tulla kommunistiseen Suomeen vai jäisi tänne.
    Mikään ei ole enää varmaa paitsi se, että en aio laittaa rikkaa ristiin kun islam ja muut valtaavat maamme.
    Kotipihoilta ammun toki vieraslajit pois.
    Mä rupeen anarkistiksi ja vittumaiseksi sellaiseksi.
    Sori Ykä, nyt vituttaa keskimäärin ihan kaikki.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, Joppos123. Usko huviksesi, neljän vuoden päästä vituttaa vielä enemmän.

    VastaaPoista