maanantai 9. syyskuuta 2019

POIS PAHOISTA AJATUKSISTA


Valtakunnallinen propagandapläjäys Helsingin Sanomat julkaisi valtionsyyttäjä Anu Mantilan mielipidekirjoituksen joka otsikoitiin ”Mielipiteen ilmaisukin voi olla rikos”. Sinänsä mielipidekirjoituksessa todetaan että ”ilman sananvapauteen kuuluvaa vapaata ja avointa tiedonvälitystä, kansalaiskeskustelua ja vallanpitäjien kontrollointia ei ole demokraattista oikeusvaltiota” mikä tietysti pitää paikkansa. Muutama seikka kuitenkin pistää tuossa kirjoituksessa silmään. Ensimmäisenä:

Rikoslaissa kielletään levittämästä viestejä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansanryhmää ihonvärin, uskonnon, etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Myös sukupuoli kuuluu kiellettyihin syrjintäperusteisiin.

Panettelulla viitataan halveksuttaviin tekoihin, joihin ryhmän väitetään syyllistyneen.

Ja tästä herää kysymys. Nimenomaan kehitysmaalaisista maahanmuuttajista. Siis suomeksi sanottuna haittamaahanmuuttajista. Kyseinen ryhmä syyllistyy sekä väkivalta- että seksuaalirikoksiin huomattavasti enemmän kuin suomalaiset. Siis syyllistyy todistetusti, ei vain väitetä syyllistyneen. Kyseinen ryhmä muodostaa myös tavallisille suomalaisille valtavan ja pakolla syötetyn taloudellisen rasituksen. On muodostanut pian kolmekymmentä vuotta.

Onko kyseisen faktan julkisesti ääneen sanominen tai kirjoittaminen panettelua? On muuten jokseenkin tarkoitushakuista että kyseinen Mantila laittaa haittamaahanmuuttajat ja vammaiset samaan lauseeseen. Aivan kuin haittamaahanmuuton arvostelijoilla olisi jotain vammaisia vastaan.

Ruotsi on tällä hetkellä käytännössä omalla maallaan sotaa käyvä maa. Tosin ampujat ja räjäyttäjät eivät näytä ruotsalaisilta eli syynä on vain ja ainoastaan haittamaahanmuutto. Onko kyseisen asian ääneen sanominen ja suomalaisten asiasta varoittaminen panettelua? Ovatko poliittisesti epämiellyttävät faktat panettelua? Onko ihmisen ”valehdeltava vastuullisesti” välttääkseen mielipiteen ilmaisurikollisen aseman?

Kyseinen Mantila toteaa asiaan liittyen myös:

Kiihottamisrikokseksi puhe muuttuu, kun negatiiviset väitteet ovat valheellisia, puolitotuuksia tai voimakkaita yleistyksiä tai arvostelmat ovat epäkunnioittavia ja koko ryhmää leimaavia.

Kysymys: Kun ottaa huomioon äsken mainitsemani etnisesti edistyksellisen kansanryhmän sekä rikollisen toiminnan että taloudellisen rasituksen niin jo faktojen pohjalta kyseinen arvostelu on epäilemättä epäkunnioittavaa kun muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole. Ei voi kehua eikä ylistää jos siihen ei ole mitään aihetta. Arvosteluun sen sijaan on. Onko arvostelu silloin rikollista? Mitä tulee yleistämiseen niin onko noudatettava samaa linjaa kuin Loot aikanaan ehdotti jumalalleen? Eli jos Sodomassa ja Gomorrassa on yksikin synnitön niin eikö kaupungit voisi säästää? Onko haittamaahanmuuttajien seksirikosaallosta puhuminen ”voimakas yleistys”?

Mantila kommentoi myös ns. vihapuhetta näin:

Lähihistoria ja viime vuosien tapahtumat tarjoavat tästä pelottavia esimerkkejä. Vihapuhe on vaarallista, koska se tekee itsensä hyväksyttäväksi ja normalisoituu.

Kysymys: Mitä nämä pelottavat esimerkit Suomessa itse asiassa ovat? Onko maahanmuuttajiin kohdistettu jonkunlainen väkivallan aalto? Missä se on tapahtunut? Miksi minä en ole sitä huomannut? Vai onko pelottava esimerkki sittenkin se, että ”vastuullinen valehtelu” on aina useammin kyseenalaistettu? Ja – piru vie – vielä perustellusti?

Pahiten pisti silmään seuraava lause:

Kysymys on siitä, mitä väitetään, miten mielipiteet ja kritiikki ilmaistaan. Rikosoikeus on tekorikosoikeutta. Pahoista ajatuksista ei voida rangaista. Niistä tulisi kuitenkin päästä eroon.

On aika hurjaa että valtakunnan ylimpiin syyttäjäviranomaisiin kuuluva henkilö puhuu ”pahoista ajatuksista” ja niistä eroonpääsemisestä. Kuinka hän ne ”pahat ajatukset” määrittelee? Ja millä tavoin hän pyrkii pääsemään niistä eroon? Itse asiassa kenellä on oikeus määritellä ”pahat ajatukset”? Ja millä oikeutuksella? Joka tapauksessa voidaan taas kerran sanoa että kantasuomalaisen sanoma sana on järjestelmälle edelleenkin pahempi asia kuin haittamaahanmuuttajan tekemä väkivallan teko. Välttyäkseen ”vihapuheelta” kansalaisen tulee valehdella vastuullisesti. Sekä itselleen että julkisesti.

Historiahan kertoo näistä vastuulliseen valehteluun perustuvista valtioista. Ja historia kertoo että ne olivat totalitaristisia valtioita. Mitä se kertoo omasta maastamme? Tai no, EU-maakunnasta.



41 kommenttia:

  1. Moro!

    Kolme kirjainta...DDR on nyt uudelleen syntynyt....Suomessa!
    Ennen kirjoitettiin Tiitisen lista, joka on pidetty salassa, ja pidetään todennäköisesti jatkossakin. Tilalle tulee Hutisalon lista joka on julkinen ja julkaistaan parissa "totuudenmukaisessa mediassa" viikoittain kuvien kera!


    T.
    S.E.P.

    VastaaPoista
  2. Syyttäjä Anu näköjään aloittaa sananvapautta koskevan mielipidekirjoituksensa mielipiteellään, ettei Suomessa saa olla sananvapautta.

    Hän jatkaa muistutellen lähihistorian pelottavista esimerkeistä, joista mieleeni tulee heti Ruandan kansanmurha.
    Siellähän tosiaan Interahamwe-järjestön toimeenpanemaa, lähes miljoonan ihmisen joukkomurhaa edelsi heidän levittämänsä raivokas vihapuhe.
    Anusyyttäjät eivät ole silti nähdäkseni olleet kovin innokkaita vaatimaan tämänkaltaisiin vihapuheisiin syyllistyneiden kieliä naulittaviksi julkisille paikoille...

    Anusyyttäjä peräänkuuluttaa kuitenkin sananvastuuta:
    minkä asian sanominen on mikäkin rikos?

    Hän on toki asian äärellä, mutta hukkaa silti (ymmärtämättään vai tarkoituksella) pointin:
    sananvapaus tarkoittaa oikeutta lausua kenenkään estämättä mitä tahansa.

    Interahamwe (nimikin on kai jotenkin niin hellyttävä anuille, ainakin sen alkuosa) saa julistaa Suomessa omalla radiokanavallaan tutsien tuhoa.
    Kansallissosialistinen Suomalainen Työväenpuolue saa julistaa juutalaisten joukkomurhaa ja valloitussotaa Venäjälle.
    Litteän Maan Seura ry. saa vapaasti julistaa Maan olevan pannukakku jota Aurinko kiertää.

    Sananvapauden vastakohta on sensuuri.
    Se on sananvapauden rajoitus, joka voi olla ja on demokraattisissa oikeusvaltioissa käytössä vain poikkeustilojen, kuten sodan, sen uhkan tai kansalaislevottomuuksien saati yleisen energianjakelun pettämisen tilanteissa ynnä vastaavissa.

    Sananvapauteen kuuluu todellakin, että

    kuka tahansa
    saa sanoa
    mitä tahansa
    kenestä tahansa.

    Jos tätä oikeuttaan käyttää rikolliseen tarkoitukseen, kuten vaikkapa jonkun henkilön törkeään loukkaamiseen tai jonkun kansanryhmän murhaamista vaatimiseen, on rikoslaissa hyvänlainen määrä pykäliä, joiden nojalla tällaiseen käyttäytymiseen syyllistyneitä voidaan syyttää ja tuomita.
    Tässä Anusyyttäjä oli aivan oikeassa.

    Mutta tämähän ei ikävä kyllä ollut se Anusyyttäjän pointti.
    Hän peräänkuulutti, ettei näitä pykäliä pitäisi joutua soveltamaan oikeusjärjestelmässä, vaan niihin syyllistyminen pitäisi ehkäistä ennalta.

    Eikä edes sensuuri riitä.
    Anusyyttäjä vaatii väärällä tavalla ajattelevien ihmisten poistavan aivoistaan vääränlaisen ajattelun.

    No, Anusyyttäjä käytti tuossa mielipidekirjoituksessaan sananvapauttaan. Suon sen hänelle.
    Hän ei soisi sitä minulle.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit:
    "On muuten jokseenkin tarkoitushakuista että kyseinen Mantila laittaa haittamaahanmuuttajat ja vammaiset samaan lauseeseen. Aivan kuin haittamaahanmuuton arvostelijoilla olisi jotain vammaisia vastaan."

    Ei Mantila omasta päästään sitä rinnastusta keksinyt (ellei hän sitten ole jo vuosia sitten oleellisesti vaikuttanut lainsäädäntöön). Molemmista nimittäin on jo vuosia puhuttu samassa yhteydessä samassa rikoslain pykälässä, 11. luvun 10. pykälässä, joka vuonna 2011 muutettiin näin kuuluvaksi:

    "10 §. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

    Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

    Koko rikoslaki nykyisessä muodossaan löytyy esimerkiksi täältä:
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
    Sen runko on tosin niinkin vanha kuin vuodelta 1889, mutta suurin osa sen pykälistä on myöhemmin muutettu, niin ettei siinä johdantolausetta lukuun ottamatta ole enää paljonkaan alkuperäistä tekstiä. Useimpien pykälien kohdalle tuolla sivulla on merkittykin, milloin mitäkin niistä on viimeksi muutettu. Hallituksen esitys, jonka mukaisesti tuo kiihotuspykälä sai nykyisen muotonsa, löytyy sitä paitsi silloin esitettyine perusteluineen täältä:
    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_317+2010.pdf
    Siellä on tekstiä aika lailla, mutta jo heti alussa sanotaan, että aiheena oli Euroopan neuvoston (ei siis EU:n, Euroopan neuvostohan on eri järjestö) tietoverkkorikollisuutta koskeva yleissopimus.

    VastaaPoista
  4. Totalitaristinen valtio nöyryyttää kansalaisiaan pakottamalla heidät toistamaan virallista valhetta. Sellainen valtio ei ole nimittäin tyytyväinen pelkästään kansalaisen ulkoiseen tottelevaisuuteen. Totalitarismi haluaa kansalaisen sielun omakseen.

    Chernobyl-sarjasta jotkut muistavat iskulauseen, jossa Neuvostovaltio halusi tehdä koko maailman onnelliseksi. Rähjäisessä neuvostotodellisuudessa moinen näytti irvokkaalta.

    VastaaPoista
  5. Onneksi ei vielä ole olemassa toimivaa ajatustenlukukonetta. Vaikka siitä ovat jo monet diktatuurit ja kommunistit haaveilleet kai viimeiset parisataa vuotta. Vaan kaipa se kohta saadaan aikaiseksi tekoälyn avulla.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Mantila: ”Ihmiset syntyvät tasavertaisina, ja ihmisarvo on loukkaamaton.”

    Totta toinen puoli. Ihmiset ovat syntyessään tasa-arvoisia. Sen jälkeen kulttuuri, kotikasvatus ja kasvuympäristö muuttavat ihmiset erilaisiksi. Kun ISIS-soturi katkaisee kaulan kahdeltasadalta vääräuskoiselta, ei tapettujen ihmisarvosta ole kukaan kiinnostunut. Kun joku sanoo tällaista hirmuista ihmistä? ihmissaastaksi, alkavat valtionsyyttäjien koneistot toimia. Tuollaisen tappajan, tai lapsiraiskaajan tai väkivaltaisen miehen ihmisarvo ei voi olla samanarvoinen kuin hänen uhriensa tai hänet elättävien kansalaisten.

    On varsin tekopyhää hurskastelua väittääkin muuta. Ovatko nämä valtionsyyttäjät näin ymmärtämättömiä, vai esittävätkö he jotain muuta.

    VastaaPoista
  7. Pahaksi on päässyt sananvapauden tila, kun valtionsyyttäjä laukoo tuollaisia mielipiteitä. Alkaa luottoni rapistua oikeuden toimintaan, jos näin päättömiä ovat sen johtohahmot.

    VastaaPoista
  8. "
    Kiihottamisrikokseksi puhe muuttuu, kun negatiiviset väitteet ovat valheellisia, puolitotuuksia tai voimakkaita yleistyksiä tai arvostelmat ovat epäkunnioittavia ja koko ryhmää leimaavia." - juku, kyllä nyt on husu kusessa!

    Ai niin, se suojaväri...

    Onko tämä valtionsyyttäjä joku sketsihahmo vai elänkö pahkasikatodellisuudessa?

    Muistakaa olla ajattelematta tuhmia, eteenpäin Andrei Vyšinskin viitoittamalla tiellä!

    Pyssymies

    VastaaPoista
  9. On traagista, että tällaisten "kansanryhmää vastaan kiihottamista" koskevien pykälien mukaan syytettyjen penkille joutuisivat esimerkiksi sosiologian klassikot, joilla on aivan eriperusteinen ihmiskäsitys kuin rouva(?) syyttäjällä. Eli toisin sanoen: näiden pykälien mukaan ne ajattelijat, jotka ovat opettaneet meille syvimmät totuudet siitä mitä "ihmisyys" on, ovat ajatelleet rikollisella tavalla, ja kun he ovat tuoneet ajatuksensa julki, he ovat syyllistyneet rikolliseen tekoon -- ja entä sitten me, jotka olemme nuo käsitykset oppikirjoistamme opiskelleet ja niiden totuudellisuuden oivaltaneet? Syyttäjän käsityksen mukaan ilmeisesti vihapuheet ovat tarttuneet meihinkin.

    On olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. Ne ovat, ovat ja ovat, ja ne jatkavat olemassaoloaan suhteellisesti samansuuruisina, vaikka yksilöt vaihtuisivat toisiksi tai yksilöiden määrä puolittuisi. Meillä on nyt laki, jonka "ihmiskäsitys" ei salli puhuttavan tällaisista yhteisötekijöistä. Syyttäjä voi, ihan milloin haluaa, julistaa sosiologian perusteet mitättömiksi ja tukita jotakin ryhmäominaisuutta koskevan puheen niin, että se loukkaa ryhmään "kuuluvia" yksilöitä.

    Tämän "ryhmään kuulumisen" kriteerit laki jättää avoimeksi. Käytännössä riittää sama samaistava operaatio joka tapahtuu primitiivisessä totemismissa: eli kun annetaan jollekin joukolle nimi, se sulkee kaiken sen minkä sumeat aivot ovat nimen -- tämän yleiskäsitteen -- piiriin sulkeneet, yhdeksi ja samaksi mielteeksi.

    Kun sekä "ryhmän" käsite, että mielikuvat siitä mitä on esimerkiksi "loukkaaminen" ovat vain oikosulkuja joita yhteisötekijöiden autonomisuutta ymmärtämättömät yksilöt tekevät kun sekoittavat keskenään sen mikä koskee yhteisötekijöitä ja sen mikä koskee yksilöitä, lavea tie tulkinnalliseen mielivaltaan on avoin. Jos lain kirjoittajat ja sitä tulkitsevat olisivat ensin selvittäneet itselleen sen, millaisten ongelmien kanssa käsitteellisesti ollaan tekemisissä kun "ihmisyydestä" puhutaan, mielivaltaisten yleiskäsitteiden ja yleistysten pohjalta toimimista ei koettaisi legitiimina.

    Ihmisarvo- ja -oikeusajattelumme on eurooppalaisen uuden ajan individualismin pohjalta noussutta normimoraalia, joka muotoiltiin natsi-Saksassa tapahtuneiden hirmutekojen paljastuttua. Ihmisoikeudet on muotoiltu nimenomaan yksilöoikeuksina, ja siksi niiden toteutumisen yhteisöllisiä ehtoja ei ole kartoitettu. Sosiologia sivuutettiin siis jo siinä vaiheessa. Nyt päässämme on enää pelkkää idealismia, ja kun päätön idealismi ja suuret humanistiset illuusiot pannaan yhteen, saadaan lakeja jotka eivät suojaa omaa eurooppalaista kulttuuriamme täysin eriperusteiden kulttuurien hajottavilta vaikutuksilta. Koska kaikki "ihmisyys" on kulttuurista ihmisyyttä, eriperusteisten kulttuurien sekoittaminen merkitsee sitä, että toisilleen sopimattomat kulttuurit syövät toisistaan kaiken "ihmisyyden". Se on sitten kaiken ihmisarvo- ja -oikeusajattelun loppu.

    VastaaPoista
  10. Syyttäjälaitos ja tuomioistuin laitos tarvii reformoida ja pistää uusiksi.

    Trollaamista, maalittamista ja provoilua vaan syyttäjälaitoksen syyttäjiä ja tuomioistuinlaitoksen tuomareita kohtaan. Vaikka somekanavia voi sulkea niin sitten voi lähettää sähköpostia ja kirjepostia.

    Ruotsalainen kommunisti öyhöttää:

    https://www.suomenuutiset.fi/ruotsalaiskommunisti-vasemmisto-aja-enaa-tyovaenluokan-asiaa-tilalle-tulleet-maahanmuuttajat-seksuaalivahemmistot/

    VastaaPoista
  11. Unohdin sanoa että reformi pitäisi tehdä myös oikeustieteellisiin tiedekuntiin, koska niissä tutkitaan oikeustieteitä ja koulutetaan lainoppineita. Siellä taitaa olla sylttytehdas.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittamani pitkähkö kommentti taisi kadota bittiavaruuteen, joten toistan hieman eri sanoin sen mitä oli tarkoitukseni sanoa:

    Eli tuon "kiihottamista" koskevan lakipykälän perusteella ilmeisesti voitaisiin tuomita kaikki sosiologian klassikot heidän ajatusrikoksistaan ja vihapuheistaan. He nimittäin lähtivät liikkeelle siitä, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. Tarkoittaa siis ihan sitä, että tietyn ryhmän tietty käyttäytyminen on jatkumo, joka ilmenee aina suhteellisesti tietynsuuruisena sosiologisena vakiona, ihan siitä riippumatta vaikka yksilöt vaihtuisivat tai määrä vaikkapa puolittuisi. Siis esimerkiksi kulttuurinen rikollisuus tuppaa esiintymään aina siellä missä kulttuuri on läsnä, eivätkä -- sosiologisessa mielessä -- rikoksia suinkaan tee "yksilöt".

    Ja tämän sosiologisen tosiasian toteaminen on siis nyt mitä hirvittävin rikos "ihmisyyttä" vastaan.

    Oma vahvasti eurooppalainen ihmisarvo- ja -oikeusajattelumme syntyi kun toisen maailmansodan jälkeen paljastui natsi-Saksassa harjoitettu joukkotuhonta. Kun "yleismaailmallisia ihmisoikeuksia" kirjattiin, mielikuvat koskivat korostetusti yksilöä -- yksilön oikeuksia ja vapauksia. Siinä vaiheessa sosiologia hävisi totuustaistelun idealistiselle individualistiselle humanismille. Seuraukset ovat nyt sitten jotain aivan muuta kuin mikä oli päämäärä -- nyt eurooppalainen ajattelu mitätöidään kun arvoon -- samalle viivalle -- nostetaan kulttuureja joissa mitään yksilöllisyyttä, ihmisarvoa tai -oikeuksia ei ole hyväksytty.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys S.E.P:lle, Qroquius Kadille, Anolle, Vasarahammerille, Huru-ukolle, Pauli Vahteralle, Kryptalle, Pyssymiehelle, Seppo Oikkoselle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    S.E.P: Varsinkin Suomen kohdalla suomettumisen likapyykkiä ei olla koskaan pesty joten voi todeta että ehkä osaltamme DDR ei koskaan kuollutkaan.

    Qroquius Kad: Hyvin kommentoitu. Jos jokainen harjoittaa itsesensuuria ei virallista sensuuria tarvita. Ja loppujen lopuksihan tällä kaikella suojellaan järjestelmää joka on saanut nykyisen tilanteen aikaan.

    Ano: Totta joo, mutta kyseinen Mantilakin tietää hyvin että haittamaahanmuuton vastustajilla ei ole mitään vammaisia vastaan.

    Vasara: Joo. Neuvostoliitto oli hyvä kehittämään iskulauseita ja me ollaan kovasti samalla tiellä.

    Huru-ukko: Tuo ei muuten ole mitenkään mahdotonta. Ja sehän helpottaisi poliittisen poliisin työtä. Ei muuta kuin ajoittainen aivoskannaus.

    Pauli: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Oikeuslaitoshan on jo kauan aikaa sitten mennyt siihen suuntaan että rikollisen oikeusturva taataan kaikin mahdollisin keinoin. Rikoksen uhrilla ei ole niin suurta lukua. Kuinka suuri mahtaakaan demlalaisten tuomareitten osuus olla tuomioistuimissa?

    Krypta: Rapistuminen on alkanut jo aikaa sitten. Se vain pahenee päivä päivältä.

    Pyssymies: Joo, Husukin kummasti yleisti mutta hän onkin etnisesti edistyksellinen.

    Seppo: Molemmat erittäin hyvät kommenttisi tulivat läpi. Kiitokset.

    vieras: Niin pitäisi. Mutta siinä on kyinen pelto kynnettävänä. Syöpähän ei halua parantua vaan levitä.

    VastaaPoista
  14. Väittäisin kyllä vieraalle vastaan noista oikeustieteelisistä tiedekunnista, ei niissä ole enää ainakkan vuosikymmeneen tutkittu oikeustieteitä. "Lainoppineita ja (a)sianajajia kylläkin koulutettu. JOs siellä on kansainvälisen oikeuden proffana entinen(nimelliseti) kommunisti niin turha puhua tieteestä samassa yhteydessä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  15. Päivän hupi-uutinen on husun somettelu persujen katoamisesta. Hieman laukalle lähdössä jutut - ja jossain välissä ylittää syytekynnyksen. Jos ei ensi viikolla, ensi kuussa, niin ensi vuonna tai vaikka vaalien jälkeen.

    Minä kylä ihmettele tämä yle toimitaja. Mikä kieli kirjoita. Mika puhu. Lutteri Mara osata parempi suomi. Miksi yle palkka tämmöne. Olla aavekirjuri loma?

    Jumalauta, meidän erasmus-harjoittelija portugalista puhui ja kirjoitti kesän jälkeen parempaa suomea kuin tämä ihmesomali. Ja opetti minun lisäkseni arkiportugalin alkeet puolelle tusinalle muita lantunjälttäjiä. Mistä sitä ikinä tietää koska portugalin osaajista tulee pula. Kuulemma brasiliassa olis kaskinauriin osaajille kysyntää, kaskiruis olis kans kova juttu. Ehkä alan nauriskonsultiksi, kun alkaa liikaa viiksettämään nämä husut ja huseeraajat.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Huru-ukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Lisäksi jätin yhden kommentin julkaisematta koska näen että sen tarkoitus oli lietsoa tarpeetonta riitaa kommentoijien kesken.

    Huru-ukko: Valitettavan totta. Kyllä kyseinen ala on politisoitunut. Yksityisellä sektorilla tietysti löytyy varmasti ihan tolkullisia lakimiehiä.

    Pyssymies: Joo, jos noita Husun juttuva kirjoittaisi joku kansallismielinen niin älämölö olisi valtava. Ja Husullahan olla nämä haamukirjoittajat. Kolumnien ja twiittien ero on niin selvä.

    VastaaPoista
  17. Mantilan voisi lähettää valtionvaroin opintomatkalle Pohjois-Koreaan, vaikkapa alkajaisiksi sellaiseksi 3 vuodeksi. Siellä on sellaisia kivoja "kesäleirejä" missä pääsee tosi nopeasti pois funtsimasta pahoja ajatuksia.
    Tyypillinen Demlan kasvattama sekopäätantta.
    Husulla alkaa olla jo pakko-oireiden piirteitä, saas nähdä lähteekö jossain vaiheessa "punapapin" viekkuun lepäilelmään ja saako sitä ennen tukevasti turpaansa.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys, Joppos123. Mantilalle voisi todellakin tarjota jonkun opintoreissun ns. vihapuheettomaan yhteiskuntaan. Husuhan on sinänsä – omalta kannaltaan – loistavassa tilanteessa. Hänen ammattinsa on olla ulkomaalainen ja haistatella suomalaisille suomalaisten kustantamana. Ja punapappi Toiviainen on muuten ollut pitkän aikaa hiljaa. Oliskos lepäilemässä vai onko evlut-kirkko todennut että olepa välillä hiljaa?

    VastaaPoista
  19. Husulla ei ole haamukirjoittajia vaan kertomansa mukaan kuulemma vain oikolukijoita. Olen muuten aina ihmetellyt, miten hän pystyy tuolla lukutaidolla perehtymään valtuuston kapulakielisiin työpapereihin. Ehkäpä hänen ei edes tarvitse, alemmuudentunteesta syntynyt rähjääminen ja kunnioitusvaatimus edellä mennään. Minkä kirjallisessa ilmaisussa häviää, sen suullisessakin.

    Kun tuo valtionsyyttäjä näyttää nyt olevan niin kovin tomerana, niin voisikohan hän antaa meille alamaisilleen simppelin listan niistä pahoista ajatuksista joista meidän pitäisi päästä eroon ettemme turhaan rasittaisi toimeenpano- ja tuomiovaltaa. Oletan, että tätä listaa ei käännettäisi muille kielille koska esimerkiksi pashtuksi, darsiksi tai somaliksi niitä pahoja ajatuksia ei vaan yksinkertaisesti päähän synny. If any.

    Ensimmäinen kommentoija vetikin jo esiin DDR-kortin. Ehei, olemme jo paljon edellä silloista käytäntöä. Siellä jos avasi suunsa liian suureksi ja piti sitä liian kauan auki, tiesi tasan mitä tuleman pitää, täällä nykyään ei.

    Kun nimenomaan valtionsyyttäjä puhuu pahoista ajatuksista joista pitää päästä eroon, onko siitä kuinkakin pitkä matka lakipykälään "ajatusrikos"? Nythän puhekin on jo määritelty teoksi. Ei se ole, puhuminen on teko eli puhumista. - Jos ei nuo demlalaiset ole saaneetkaan muuta hyvää aikaan niin käsittääkseni ainakin huimasti nostaneet Orwellin teosten ostamista. Perikunta kiittää.
    tira+

    VastaaPoista
  20. Ei riitä evlut kirkon voimat eikä keinot punapapin kohdalla ellei itse jesse puutu peliin.
    On lepäilemässä maarittelemättömän ajan. Tilanne pääsi liian pitkälle ja kukaan lähipiirissä ei puuttunut ajoissa, olihan riehumisen tarkoitus suorastaan messiaaninen. Ennuste noissa on aika huono.
    Taisi viimeinen niitti olla se kun yritti päästä a-maan lennolle ilman lippua, passia ja viisumia ja oli vähintäänkin sekaisin poliisin hoteissa.

    VastaaPoista
  21. Syöpiäkin on niin monenlaisia.
    Jotkut kertovat itsestään kohtapuoleen taloksi käytyään, esim. panemalla isännän yskimään, kusemaan tai paskomaan verta.
    Kyhmyt eivät ota kadotakseen eikä yskiminen loppuakseen.

    Mutta haimasyöpä, se on ratkihauska kutsumaton tuholaisvieras:
    se ei ilmoittele olemassaolostaan kovin paljon pahemmin;
    kipuja ja epämääräisiä tuntemuksia siellä sun täällä vatsan alueella.

    Siellä se kerää voimiaan, lähettelee hiljakseen tuholaispartioita taistelualueen ulkopuoliselle kotialueelle ja ryhmittelee pääjoukkojaan lopullisen rynnäkön taistelujärjestykseen.
    Kun kaikki on valmista, ei useimmiten ole enää mitään tehtävissä:
    Operaatio "Haimasyöpä" jyrää ja leviää Blitzkriegin nopeudella ja tehokkuudella.

    Tätä kaikkea edesauttaa suuresti, jos potilas aluksi kiistää vimmatusti sairautensa. Jouduttuaan myöntämään sen hän alkaa hoitaa sitä homeopatialla ja ruokavaliolla.
    Lopulta hän saattaa myöntää toimineensa typerästi, mutta minkäs sille nyt enää voi?

    Olisi voinut tehdä paljonkin, jos potilas olisi tullut vaatimaan hoitoa sairauteensa, sen sijaan että antoi sairautensa levitä kulovalkean tavoin ja jopa vaati läheisiään tartuttamaan taudin heihinkin.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys tira+:lle, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Yksi Husun haamukirjoittajista on muuan Ariela Säkkinen joka munasi aikanaan ja paljasti asemansa:

    https://3.bp.blogspot.com/-vYEQAQJ3j34/WjxRqCsdU5I/AAAAAAAACm4/Dk1md67rlLAqdLQXkLbHCqtQ4QUMgHIJQCLcBGAs/s1600/Husu1.png

    Ja niitä pahoja ajatuksiahan listataan vain suomen kielellä. Ja niin kuin olen monesti sanonut niin suomalaisen väärä sana on pahempi rikos kuin etnisesti edistyksellinen väkivallan teko.

    Joppos123: Huomattavaa muuten on se, että kuinka punapapin kaltaisista ihmisistä media leipoo sankareita.

    Qroquius Kad: Yhteiskunnallisella tasolla tuo pitää paikkansa.

    VastaaPoista
  23. Ylempänä kun mainittiin Marjaana-pastoritar, näyttäytyy hän minulle nykyisellään varsin samankaltaisena hahmona kuin pieni Greta.

    Nuoria, vahvassa uskossa asiaansa olevia tytönpompuloita, joidenlaisia on helppo manipuloida tekemään joukkomurha (kuten C. Mansonin pilvipirkot), joukkoitsemurha (kuten Jonestown) tai julistamaan maailman tuhoa nyt ja heti, ellei tehdä jotain (kuten Jeanne d'Arc).

    Marjaana-pastoritar on toivoakseni päässyt hoitoon, jonka tarpeessa niin selvästi on. Puhuakseni suomea minua vituttaa niin maan perkeleesti, että kirkko käytti sairasta tyttörassukkaa vähän helvetin härskisti hyväkseen, kunnes käyttöarvo loppui.
    Mauri on tehnyt tehtävänsä; mauri saa mennä. - Kyse ei ole Mauri-nimisestä miehestä, vaan maurista, der Mohr.

    Marjaana-pastoritar teki tehtävänsä, Marjaana sai mennä.
    Mitä tapahtuu pienelle Gretalle, kun hänen käyttöarvonsa on kulutettu loppuun Marjaanan tavoin?

    Marjaaana voi ainakin yrittää luoda teologista uraa vääntämällä väitöskirjaa. Pieni Greta-rassukka on vain koulupinnari.
    Mitä pikkuiselle tapahtuu nykyhysterian mentyä ohi ehkä jo ensi vuonna tähän mennessä?

    VastaaPoista
  24. Ad tira+ ja muillekin: Tosiaan, tuosta hususta tuli de javu tunne. Kauan sitten pikkuruinen pyssypoika oikoi isompien ja paljonkin tyhmempien poikien juttuja. Kun olin vielä oikeassakin. Siitäs ne vallan pillastui, kun ei niinku kunnioitettu vaan huudeltiin. Eivät sometelleet vaan mätkivät turpaan. Hieman myöhemmin sitten saivat ite - mutta se eri juttu.

    Ei minua sinänsä tyhmyys haittaa mutta joku on tyhmä ja siitä ihan helevetin ylpeä, en malta pitää suutani kiinni. Sekoan myös asioihin jotka ei kuulemma mulle kuulu, paitsi että juuri siitä mulle on maksettu ja maksetaan.

    Olen suututtanut koko joukon tolloja, jotka ovat tyhmyyttään ensin mokanneet ja tolloilleet, kun olen huomauttanut aiheesta. Pilannut maineen. Ja ollu muutenkin ikävä. Enkä edes kunnioittanut.

    Olen ollut niinkin ilkeä, että olen kertonut: kunnioitus ansaitaan, se eiole oletus.

    Ja mitä husuihin tulee, ei suomessa ole pummeja ennenkään kunnioitettu. Sori siitä.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  25. Valtionsyyttäjä Mantila rakentelee blankolakeja joiden perusteella väärin ilmaistu mielipide johtaa sakkoon tai muuhun tuomioon. Eli tarkoituksena on sulkea kansalaisten turvat asekaapin tyhjennyksen ohella. Minä en ole kuitenkaan menettänyt luottamustani muutenkaan hallintoon, sillä sellaista ei voi menettää mitä ei ole ollutkaan.

    Ruotsissa ei tarvitse välttämättä tarvita aina virallista syytettä sillä turvat tukkii työnantaja, exkaverit tai sitten oma perhe. Leiväton pöytä kyllä odottaa jos julkaiset hallinnon erityissuojeluksessa olevista kirjallista arvostelua.

    Tuo tira+:n toteamus listasta joka julkaistaisiin vain suomen kielellä oli kyllä aika osuva ja varmaan totta tulevaisuudessa.

    Syksykin on alkanut ja YLE on jälleen päässyt normaaliin tasoonsa. Eli töllöttimestä tulee etupäässä täyttä potaskaa, joka ei vaadi katsojaltaan minkäänlaista älyllistä osallistumista. MOT nyt sentään vielä tulee ja joskus joku ulkolainen tasokas dokkari. Ovatko katsojat niin imbessiilejä kun eivät vaadi ohjelmilta minkäänlaista yleissivistävää sisältöä. Vai onko tarkoituksena turruttaa suomalaisten aivot jotta eivät älyisi reagoida ympärillä tapahtuvaan korruptioon. Minä en juuri tv:n ääressä aikaani vietä, verenpaine ei sitä kestäisi.

    VastaaPoista
  26. Tuossa on muuten sama yhteys mainittu.
    https://yle.fi/uutiset/3-10950525

    VastaaPoista
  27. Junes ja Tiina miettivät onko Keijo kirjoittanut tuon jutun vai onko tuo neuvostosyyttäjä itse kirjoittanut tuon. Alkaa tästä:

    https://youtu.be/do3652Vr_S4?t=5832

    VastaaPoista
  28. Tervehdys Qroquius Kadille, Pyssymiehelle, Beckerille, Anolle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Onhan näissä kahdessa surullisessa tapauksessa paljon samanlaisia piirteitä. Marjaana tosiaan on lukenut itselleen ainakin oppiarvon. Gretalla taas ei ole mitään.

    Pyssymies: Lisätäänpä se että kyseistä tyhmyyttä valtamediamme ylistää. Ja kyllä, kunnioitusta ei saa ruikuttamalla.

    Becker: Oma luottamukseni hallintoon on myös nolla. Varsinkin kun olen itse sen osanen. Ja television katsominen on minulla hyvin vähissä. Niin Ylen kuin muittenkin kanavien.

    Ano: Sanoisin että noitten ns. asiantuntijoitten johtopäätökset ovat hieman tarkoitushakuisia. En minä ole nähnyt mitään vammaisvihamielisyyttä.

    vieras: Tässä tapauksessa juttu oli kyllä valtionsyyttäjän itsensä allekirjoittama. Vaikka tyyli Keijoa muistuttaakin. Mantila vaan oli tosissaan.

    VastaaPoista
  29. Mitäpä noihin sanoisi? Marjaana palaa papinhommiin jonnekkin pieneen maaseurakuntaan avustavaksi kappalaiseksi. Ja tämä hiilidioksidin haistava ihmistaimi Greta, no hän palaa koulunpenkille vähin äänin, ehkäpä toisella nimellään, ei Gretana. Ja jonnekin pieneen kouluun kauas maaseudulle.
    Meillä vouhkattiin valevaltamedissa kuinka urpilainen saa painavan salkun. No sahan hän. Ei se afrikka mikään kevyt ole, ainakaan soumalaiselle veronmaksajalle. Arvelee Huru-ukko
    PS. Lieneekö porukat huomanneet, minulla on tuppaa noita typoja tulemaan, jskus enemään joskus vähemmän, johtunee viimevuotisesta oikosulusta tuolla aivpkeskuksessa. Sormet eivät ehdi samaan tahtiin ajatusten knassa. Ja jos teksiti on vaikealukuista niin kysykää. Tämänkin blogin kommenntiosio on itselleni melkoinen henkireikä. Kiitos ymmärryksestä ja pitkämielisyydestä:)

    VastaaPoista
  30. Tervehdys, Huru-ukko. Niin Urpilaisesta kuin Kataisesta ajattelen että komissaareiksi ei valita mitään penaalin terävimpiä kyniä vaan ajatuksettomia muualta tulevien käskyjen toteuttajia. Mistä ne käskyt sitten tulevat on oma kysymyksensä.

    Ja typot eivät haittaa mitään. Sisältö on täysin selvää silti. Kommenttisi ovat aina hyvin tervetulleita.

    VastaaPoista
  31. Asiaan liittyen, nyt otti ohraleipä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/emailjuuso/eun-tulevaisuus-on-tayspilvinen/

    VastaaPoista
  32. Kiitos:) Sitä kun kaikesta huolimatta yrittää roikkua tässä paskassa jota elämäsi sanotaan kiinni kynsin hampain.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  33. Tere yrjö.
    Tää menne ihan offtopic. Mie sain rapia vuosi sitten aivainfarktin. Se näkyy jättävän jälkensä vaiika kuinka hyvin jälkihoito pelaisi.
    Itse pääsin tosi vähällä kun näinkin hyvin pärjään. Ja saan ajaa autoakin vielä:) En tosin nysseä enää joka oli entinen henkireikä, mutta kuitenkin. Nämä sinun juttusi ja Ryppyreikä- huumori toinen joilla usein jaksaa. Kiitos teille. että olette olemassa:) Ja kiitos ityselleni, että teidät löysin.
    Mukavaa alkvaa syksyä sinne hotellein respaan. Ja kai sie kohta lähetä lintumetäälle? Se mehtuu kuulu alkanne tänään-
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  34. Sanon tämän raskain mielin, mutta sanon kuitenkin. Osasyy nykyisen ilmapiirin luomiseen, on naisten voimakkaampi tapa liittää tunteensa mukaan ilmaistaessaan minkä tahansa asian. Sanon sen raskain mielin, koska olen viiskytluvulta lähtien kannattanut ja rakastanut aina naisia. Siis muutenkin kuin pelkästään yhteisten seksi-ilojen takia. Itku kuitenkin pitkästä ilosta. Nyt näiden oikeiden feministien lapset ovat kasvattamasta pojistaan tyttöpoikia ja koko seksin hienous sotketaan selittelemällä ihmisen ja maailman moninaisuus mutu-perusteisilla argumentoilla. Seksi on edelleenkin kaikessa ajattelussa mukana, mutta varsinkaan naiset eivät halua sitä tunnustaa. Esimerkkinä voisi käyttää vaikkapa, minkälaisia puheita olisi syntynyt, jos 30.000 kehitysmaamiehen sijasta, olisi tullutkin saman verran latinonaisia Kuubasta ja Venetsuelasta.

    VastaaPoista
  35. Hallitusmuoto täytti 100 vuotta. Tuo vanha hallitusmuoto olisi kannattanut säilyttää sellaisenaan edelleen voimassa. Siihen olisi tehty vain hienosäädön tapaisia muutoksia ajan kuluessa. Kuten se että ruotsin kielelle olisi säädetty alueellisen ja paikallisen kielen asema. Suomi olisi valtakunnallinen kieli.

    Presidentin toimikaudet olisi rajoitettu kahteen. Toinen minkä olisin laittanut, on se että edustajantoimi keskeytetään siksi aikaa kun toimii ministerinä jolloin varaedustaja toimii sijaisena.

    Sitten olisin laittanut sananvapauden vahvistamista varten samantapaisen pykälän kuin on Amerikan perustuslain ensimmäinen lisäys.

    Presidentin valitsijamiesvaalit olisin pitänyt mutta poistanut mahdollisuuden "mustaan hevoseen". Valitsijamiehet saisivat äänestää vain puolueiden virallisia ehdokkaita. Muistin väärin kun siinä valitsijamiesten suorittamassa äänestyksessä oli mahdollista pitää kolme kierrosta. Ekalla kierroksella olivat kaikki ehdokkaat. Myös toisella oli mahdollista äänestää kaikkia. Mutta kolmanella kierroksella oli kaksi toisella kierroksella eniten ääniä saanutta ehdokasta. Toinen kierros oli tavallaan uusinta ensimmäisestä kierroksesta, jossa päätettiin ketkä pistetään ratkaisevaan äänestykseen.

    VastaaPoista
  36. Tervehdys Anolle, Huru-ukolle, Affulle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Kiitos linkistä. Sanoisin, että tuolla linjalla on jatkettu jo valitettavan pitkään.

    Huru-ukko: Toivotan äärimmäistä toipumista sekä voimia eloon. Ja lämmin kiitos. Olen otettu. Kyllä lintumetsällä tulee tänäkin syksynä käytyä.

    Affu: Olet kyllä – valitettavasti – oikeassa. Sinänsä valtaosa suomalaisista naisista on ihan järkeviä mutta ne typerimmät saavat äänensä esille mediassa.

    vieras: Olen pitkälti samaa mieltä. Lisäksi perustuslakiin kuuluisi suojapykälät joilla estettäisiin itsenäisyydestä luopuminen.

    VastaaPoista
  37. Ei se Greta minnekkään varjoihin häviä. Tulee vielä saamaan Nobelin rauhanpalkinnon.
    Jos sitten ihmettelette että kuinka noin niin katselkaas ketkä niitä jakavat. Pikku puudelit, joiden kaulapannan toisessa päässä istuvat ne jotka tästä kusetuksesta tienaavat.

    Hallitusmuoto täytti siis 100 vuotta. Suurimman osan tuosta ajasta Suomi oli itsenäinen valtio nyt on hallitusmuotona Brysselin komissaarien alainen siirtomaa.
    Mutta toki hallitseva aateli sai taas aiheen juhlia oikein rinta rottingilla tuhoamaansa itsenäisyyttä.

    Pysy vaan mukana porukoissa Huru-ukko. Sulla on hyviä kommentteja ja mahdut hyvin mukaan tähän vanhan liiton porukkaan.

    VastaaPoista
  38. Tervehdys, Becker. Voi jopa olla näin. Nobelin rauhanpalkinto kun on puhtaasti poliittinen palkinto. Saihan sen muuan Barack Obamakin puhtaasti orvasketensä värin perusteella. Niin hallitusmuodon kuin Suomen 100 v-itsenäisyyden juhliminen on lähinnä irvokasta. Sitä voisi verrata siihen että Neuvosto-Viro olisi juhlinut itsenäisyyttään vuonna 1979. Huru-ukolle ja muille vanhan liiton jätkille ja pimuille nostetaan lätsää.

    VastaaPoista
  39. Varmaan näissä yhteyksissä on se Orwell kaivettu esiin satoja kertoja, tosin täysin aiheellisesti, sillä moralisoivan retoriikan ja moraalittomien tekojen yhdistäminen on laitavasemmiston vankinta perintöä, on ollut sitä lähtien niistä Ranskan jakobiinien ajoista, jolloin vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa toteutettiin giljotiinilla ja oikeusvaltiota poistamalla syytetyiltä oikeus asianajajaan ja itsensä puolustamiseen.

    Samaan perinteeseen tuntuu nojaavan valtakunnansyyttäjäkin julistaessaan ensin juhlavasti , että: ”ilman sananvapauteen kuuluvaa vapaata ja avointa tiedonvälitystä, kansalaiskeskustelua ja vallanpitäjien kontrollointia ei ole demokraattista oikeusvaltiota” ja ilmoittaessaan sitten, että jos vallanpitäjät eivät pidä siitä tavasta, jolla tätä vapautta käytetään, aina löytyy sellainen laintulkinta, että rangaistus rapsahtaa.

    Vähän asiasta sivuun mennen, mutta samanlaiseen totuudenrakkauteen viitaten, tuli mieleen nostaa esiin rakkaan Ylen tämänpäiväinen uutinen, joka oli otsikoitu: ”Eurooppalaisten mediatalojen vertailu: Yle nousi luotettavuudessa ykköseksi”. Uutisen mukaan ”Yle kipusi luotettavuudessa ykkössijalle kahdeksan eurooppalaisen yleisradioyhtiön vertailussa”. Kyseessä ei siis ollutkaan kaikkien eurooppalaisten mediatalojen vertailu vaan kahdeksan yleisradioyhtiön. Kun kommenttipalstaa selasi, ennen pitkää selvisi, että tarkkojen lukijoiden hiillostamana Yle joutui tunnustamaan, että sen vertailun tilaaja ja maksaja oli, yllätys, yllätys, Yle itse. No kukapa se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse ja vertailun tekijät yleensä tiedostavat, että kenen leipää syöt, sen lauluja on syytä laulaa.

    VastaaPoista
  40. O´Bummer sai palkinnon heti kun oli aloittanut virassa. Ihan kuin olisi ollut palkinto vaalivoitosta. Taisi itsekin ihmetellä mitä varten mutta kävi noutamassa kun kerran myönnettiin. Ei kehdannyt kieltäytyä ja sanoa että antakaa nyt ensin hoitaa yksi-kaksi virkakautta alta pois ja katsokaa sen jälkeen.

    Thedore Roosevelt sai Nobelin rauhanpalkinnon kun toimi välittäjänä Venäjän ja Japanin välillä. Siinä oli ihan oikea hyvä syy myöntää palkinto.

    Suvakkien hehkuttamalle Jimmy Carterille ei tarjottu rauhanpalkintoa vaikka välitti rauhan Israelin ja Egyptin ja sai ne solmimaan diplomaattisuhteet. Palkinto kuitenkin myönnettiin Menachem Beginille ja Anwar Sadatille jotka olivat osapuolet.

    VastaaPoista
  41. Tervehdys Strix Senexille ja vieraalle kiitos kommenteistanne.

    Strix Senex: Tuo Ylen homman on kyllä aika härskiä. Mutta linjan mukaista. Nythän Ylellä toimittajat haastattelevat toimittajia.

    vieras: Nuo rauhanpalkinnot ovat olleet jo kauan aikaa mulle merkitykseltään tasoa yks lysti.

    VastaaPoista