1.
Pönttövuori puhkeaa jälleen
Pönttövuoren rautatietunnelihan
rakennettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1917. Myöhempinä aikoina on aika
ajoin kuullut lauseen ”kun Pönttövuori puhkesi” ja sillähän tarkoitettiin
joskus 1960-luvulla alkanutta maaltapakoa suuriin kaupunkeihin. Nykypäivänä
Turkki kiristää EU:lta lisää rahaa ja uhkaa puhkaista taas kertaalleen oman
Pönttövuorensa ja lykätä Eurooppaan tommoset 3,6 miljoonaa nälkäistä ja
mukavuudenhaluista suuta eurooppalaisten elätettäväksi.
Samanlainen invaasiohan tapahtui jo
vuonna 2015 ja olisi ehkä voinut kuvitella että suomalaisetkin olisivat
oppineet silloisesta tyrimisestään kun maahan laskettiin 35.000 jätkää jotka
eivät tulleet pakolaisiksi vaan nauttimaan elatusautomaatista sekä loputtomasta
valitusoikeudesta hylsyjen suhteen. Suomalaiset taas puolestaan pääsivät
nauttimaan lisääntyneestä väkivalta- ja seksuaalirikollisuudesta.
Voisi kuvitella, että jopa suomalaisessa
hallintokoneistossa ajateltaisiin että tälläpä kertaa me emme mene samaan
halpaan. Varsinkin, kun tuore uutinen kertoi, että noitten 35.000:n sällin
joukosta huomattava osa oli sotilaita, poliiseja tai turvallisuusjoukkojen
miehiä. Uutisen arvion mukaan näitä saattoi olla 30 – 40 prosenttia ts. Suomeen
laskettiin asekoulutettua ja vaarallista porukkaa noin divisioonan verran.
Porukkaa, jonka taustat muuan Päivi Nergin mukaan tiedettiin täydellisesti mutta
sitten tunnustettiin että paskat me mitään mistään tiedettykään. Nerg muuten
sai tunnustuspalkinnon kyseisen invaasion aikaisesta viestinnästään ts.
paskanpuhumisesta.
Näin ollen – edes aavistuksen verran järjellisessä
maailmassa – hallintokoneisto varmaankin varautuisi uuteen eteläisen
Pönttövuoren puhkeamiseen ottamalla yhteyden puolustusvoimiin asenteella että
tällä kertaa ei sitten kannellakaan kapsäkkejä. Mutta onko niin?
Kissan paskat.
Ja senhän kertoo meille Migri-pomo Kimmo
Lehto joka ylpeilee että ”Suomi on nyt
paremmin varustautunut turvapaikanhakijoiden tuloon kuin vuoden 2015
pakolaiskriisin aikaan.”
Jaa millä tavoin varustautunut? No,
Lehto kertoo:
Nyt
vastaanottopaikka järjestyy tarvittaessa nopeasti useille tuhansille
tulijoille.
Turvapaikanhakijoiden
sijoittaminen alkaa siitä, että nykyisiin noin 40 vastaanottokeskukseen
järjestetään lisäpaikkoja. Lisäksi voidaan järjestää hätämajoitusta ja
tarvittaessa perustaa uusia vastaanottokeskuksia.
– Lupaan
kahdessa päivässä sellaiset 5 000 paikkaa. Meillä on sen verran kovat valmiudet
täällä.
Kuinkas pitkään muuten suomalaiset jonottavat vuokra-asuntoa? Kaksi päivää?
Lehto toteaa vielä että vuoden 2015 linssiinviilaus voi oikein hyvin toteutua uudestaan joskaan ei itse siitä tunnu välittävän:
Lehto toteaa vielä että vuoden 2015 linssiinviilaus voi oikein hyvin toteutua uudestaan joskaan ei itse siitä tunnu välittävän:
Johtaja
Kimmo Lehto ennustaa, että tämän syksyn ja talven aikana ei nähdä merkittävästi
kasvavaa turvapaikanhakijajoukkoa Suomessa. Nyt ei nähdä samanlaista vapaata
kulkua Euroopan läpi kuin pakolaisaallon aikaan vuonna 2015.
– Me
olemme täällä pussinpohjalla. Aika monta rajaa joutuu ylittämään.
Ja täällä pussinpohjalla me olimme myös
vuonna 2015. Jolloin edes alkeellista ajattelukykyä omaavat muistuttivat että
mikäli tyypit marssivat Haaparannasta Tornioon tultuaan seitsemän sotaa
käymättömän maan läpi niin kyseessä eivät taatusti ole enää pakolaiset vaan
heillä on aivan muita kannustimia. Eivätkä ne kannustimet ole ainakaan
vähenneet. Muistakaapas mitä punavihreä hallituksemme aivan hiljattain totesi:
Hallituksen
selvityslistalla yllättävä työllisyyslääke – kielteisen päätöksen saaneille
oleskelulupa työn perusteella.
Kai se on vaan todettava, että virheistä
ei opita jos niistä ei haluta oppia. Tai ehkä hulluus on tietyille ihmisille
itsessään se päätavoite. Eikä sitä olla vielä saavutettu joten täytyy yrittää
vielä enemmän ja kovemmin.
2.
Tytti ja kansandemokratia
Kommentoija Olli lähetti (kiitos, Olli)
linkin jossa Ylen politiikkaradio haastatteli kunnioitettavaa ja
korkea-arvoista eurooppaministeriämme Tytti Tuppuraista aiheesta
oikeusvaltioperiaate ja tietyt Itä-Euroopan maat, erityisesti Unkari. Tämä ns.
eurooppalaisiin arvoihin kuuluva ”oikeusvaltioperiaate” tarkoittaa siis
käytännössä sitä että kaikki EU-valtiot halutaan alistaa väestönsiirtoihin
valtioitten ja niitten kansalaisten mielipidettä kysymättä. Kyseessä ovat ne
kuuluisat ”eurooppalaiset arvot”.
Puhuessaan Unkarista ja Itä-Euroopasta
yleensä Tuppurainen oli aluksi kovasti huolissaan siitä, että hänen
mielestään siellä tuomioistuimet toimivat hallitusten käskyläisinä eikä
vapaata mediaa ole. Mikä tietysti kuulostaa hieman huvittavalta kun miettii
että mikäs se tilanne Suomen kohdalla oikein olikaan. Mutta Tuppuraisen
ajatusten clue alkaa lähetyksessä kohdasta 18.30. Ensiksi hän sanoo hyvin
komeasti:
-
Me olemme päätyneet siihen että tällainen vapaa demokratia, sananvapaus,
ihmisoikeudet on sellainen järjestelmä joka parhaiten turvaa rauhan, vakauden
ja ihmisten hyvinvoinnin.
Kuulostaa hyvältä. Ei panna ollenkaan
hanttiin. Mutta mitäs sitten seuraa? Mitä tämä demokratian vannoutunut
kannattaja kertoo Itä-Euroopasta ja ennen kaikkea Unkarin kansallisista
vaaleista? Kohdasta 20.02:
-
Mutta selvähän on että kyllä myös tukea tällaisille autoritaarisille
ajatuksille on kansalaisten keskuudessa josta kertoo näiden äärioikeistolaisten
populististen puolueiden jossain määrin kohtuullinen kannatus.
-
Niin mutta sanoisin näin että jos me haluamme pitää kiinni niistä arvoista,
niistä ylevistä päämääristä joille EU on rakennettu niin vaikka demokraattisin
keinoin saataisiin tuki ”illiberaalille” hallinnolle niin ei sitä sellaisenaan
voi hyväksyä.
Miettikääpäs ihmiset oikein ajatuksella
että mitä tuo Tytti Tuppurainen sanoi.
Karmeinta lienee että hän ei
ajatuksettomana, mielipiteettömänä ja syötettyjä ideoita nauhurin lailla
toistavana broileripoliitikkona tainnut itsekään tajuta mitä tuli sanottua.
Niin kuin eivät tajua ne tuhannet ihmiset jotka äänestävät hänet ja hänen
kaltaisensa kerta toisensa jälkeen valtaan. Sillä niin Tytti kuin hänen
kannattajansa uskovat toimivansa rauhan, rakkauden, humanismin, ihmisoikeuksien
ja ylevien päämäärien puolesta.
Niin kuin uskottiin aikanaan
kansandemokratioissakin. Kun ei annettu vaihtoehtoa. Ja eipä niitä taida antaa
Tyttikään.
Jos muuten kuulette jonkun puhuvan
”ylevistä päämääristä” niin kannattaa juosta karkuun. Niin pitkälle ja niin
kovaa kuin jaksaa.
3.
Punamädättäjä uhkaa
Tämä kuva on lähtenyt leviämään
interwebin ihmeellisessä maailmassa ja laitetaanpa se tännekin. Kun harvoin
sitä törmää näin osuvaan uutisointiin. Parissakin eri mielessä. Julkaisijana
Helsingin Sanomat:
Ja näillä eväillähän sitä saadaankin
uusi viikko mukavasti aluilleen. Muistakaapas kansalaiset tehdä ahkerasti työtä
sillä kankkulan kaivo tarvitsee rahojanne ja muistakaa myös varoa katalaa
punamädättäjää. Sen käsissä kun kokonaiset kansat luhistuvat.
Tytti Tuppurainen on tyyppiesimerkki historiantajuttomasta poliitikosta joka kokee olevansa oikealla asialla noituesaan ymmärryksensä sellaisilla hienoilla yleiskäsitteillä kuin "demokratia" ja "oikeusvaltio".
VastaaPoistaItse asiassa eurooppalaisinta eurooppalaisuudessa on nimenomaan eurooppalaisen uuden ajan ajattelu, jossa aivan erityislaatuinen, missään historiassa aiemmin esiintymätön "edustuksellisuuden" kognitio alkoi vaikutuksensa empirismin "induktiivisessa" päättelytavassa -- joka eteni yksittäisilmiöistä yleisiin lainalaisuuksiin ja oli aivan päinvastainen verrattuna tuhatvuotisen keskiajan "palauttavaan" deduktioon -- ja sama dynaaminen kognitiivinen elementti sisältyi myös "edustukselliseen" demokratiaan, jossa siinäkin "vallan voimaviivojen" (Arendt) pitäisi kulkea "alhaalta ylöspäin", eli yksityisistä kansalaisista edustuksellisiin hallituskoneistoihin päin.
Tuollainen edustuksellinen demokratia on nimenomaan eurooppalaisen uuden ajan ehkä hienoimmalle yhteisölliselle emergenssille, kielellis-kulttuuriselle kansallisvaltiolle ominainen ilmiö. Se on syntynyt olemuksellisena osana omaa aikakaushistoriaamme ja on "moniarvoiseksi" kehittyessään vain ja ainoastaan niille ominainen hallintomuoto. Se ei esimerkiksi voi tehdä mitään sirkushyppyä ylikansalliseen EU-kolossiin.
Nämä nykyiset EU-runnarit eivät ymmärrä eurooppalaisuudesta oikein mitään. He tosiaankaan eivät ymmärrä edes "moniarvoisuuden" ja "monikulttuurisuuden" toisensa pois sulkevia ominaisuuksia. Se on juuri sitä ylimitoitettujen yleiskäsitteiden varassa tapahtuvaa ymmärryksen noitumista, jota myös näiden suurhumanistien ihmiskäsitys edustaa (sic!). He ovat tajuntaansa luoneet mielikuvan ylihistoriallisesta, ylikulttuurisesta, ylikansallisesta ja yliyhteisöllisestä yli-ihmisestä, jolle kuuluvat kaikki "ihmisarvo- ja oikeusideologioiden" mukaiset vapaudet ja oikeudet -- mutta he eivät kerro kenen velvollisuus ja millä resursseilla on panna toteutumaan nuo oikeudet heidän humanistisia "arvovalintojaan" edustavien (sic!) ihannoitujen ihmisten, kuten kansainvaeltajien, nenän eteen.
He eivät ymmärrä että "moniarvoisuus" voi toteutua vain kielellis-kulttuurissa kansallisvaltioissa ja vain oikeasti avarakatsoisten ja omaa historiaansa ymmärtävien ihmisten joukossa. Jos "suvaitsevuus" on sokeaa, se sallii myös mitään ihmisoikeuksia kunnioittamattomien vaeltaa keskuuteensa. Se on sitten, kuten Popper tylysti toteaa, suvaitsevaisten ja suvaitsevuuden loppu.
Lämmitin juuri äskettäin uudelleen kirjoituksen jossa moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden ristiriitaa ja toistensa poissulkevuutta käsittelin. Juttuun pääsee nimeäni klikkaamalla.
Suomen ja muiden läntisen Euroopan poliittisen eliitin valtauskonto on Arvo Pohja. Matut tulee päästää maahan, koska Arvo Pohja. Rikollisia ei voi karkottaa, koska Arvo Pohja.
VastaaPoistaTurvapaikkahakemus tulee saada tehdä vaikka sata kertaa, koska Arvo Pohja. Laittomasti maassa oleskeleville voi jakaa työluvat tuosta vain, koska Arvo Pohja.
Arvo Pohjan ansiosta poliitikon pään ympärillä näkyvä sädekehä kirkastuu ja poliitikko tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Tota turkin tilannetta kun pikkusen seuraillu ni tulee vaan mieleen et eikös siinä turkin rajan toisella puolella ole joku maa mikä lähtökohtaisesti (ainakin pitäisi) voida päättää ketä siitä rajasta tulee läpi. Ettei se nyt turkki taida ihan voida itsenäisesti päättää että ketä päästää ja minne... Että kun puhutaan turkista eeuun ulkorajan "vartijana" ja ainakaan äsken kun tarkistin niin turkki oli edelleen eeuun ulkopuolella.. On tää merkeleellistä touhua
VastaaPoista-Tavallinen Virtanen-
Juu ja Suomessa armeija rupeaa koluttamaan lääkäreitä poikkeusoloja varten. Eli ei ole vielä kaikilla ja kaikkialla järjen valo sammunut.
VastaaPoistaHuru-ukko
Tervehdys Seppo Oikkoselle, Vasarahammerille, Tavalliselle Virtaselle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaSeppo: Hyviä havaintoja. Itä-Euroopan kansallisvaltioissa demokratia on toiminut. Ja tulee muistaa, että siellä ei ole Curley-ilmiön mukanaan tuomia automaattisia vasemmiston äänestäjiä. Sen sijaan EU-tasolla eletään tuppuraislaisessa näkemyksessä että vaalit ovat rituaali jossa kansa neljän vuoden välein vahvistaa vallitsevan järjestelmän. Niin kuin oli kansandemokratioissa.
Vasara: Kyllä. Ja Arvo Pohjalla voidaan selittää vaikka kuinka järjettömät asiat väistämättömiksi velvollisuuksiksi.
Tavallinen Virtanen: Kreikkahan siellä ja kansallisvaltioitten Euroopassa se varsin voimakkaalla armeijallaan voisi lyödä tulpan helposti. Turkkiahan oltiin aikanaan kovastikin haluamassa EU:n jäseneksi. Onneksi ei onnistunut.
Huru-ukko: Onneksi taitaa olla niin, että PV elää pääosin reaalimaailmassa. Toisin kuin utopistinen hallituksemme.
Tyttihän ei toki ollut ensimmäinen, joka esitti tämän tyylistä ajatuksenjuoksua. Kansa äänestää väärin jos se ei äänestä kommunismin puolesta. Itseä on myös hämmentänyt kansanedustajat, jotka eivät ymmärrä että eduskunta voi muuttaa lakeja. Myös edustajan ajamaa politiikkaa vastaan.
VastaaPoistaLuin artikkelin Unkarin tilanteesta, jossa niin haastateltu opposition edustaja kuin toimittajakaan eivät ymmärtäneet demokratian luonnetta: valtapuolueella on noin 2/3 edustajan paikoista ja se on kuulemma väärin ja populismia ja äärioikeistolaisuutta ja ihan mitä vaan. Se että kansalaisten enemmistö on halunnut tilanteen olevan näin ei mahdu ajatuksiin. On kuulemma viimeinen hetki ennen totalitarismia :-) Pitkään siinä meni ennen kuin uskoin vasemmiston lausumien tarkoittavan aina päinvastaista. Sitten menikin helpommaksi.
Tyttimäisten ajatuksenjuoksujen synty on helppo tajuta kunhan tiedostaa, etteivät tytit ymmärrä yhteiskunnan toimintaa - eikä asia heitä kiinnostakaan. Ei niissä silti mitään järkeä ole.
EU:n ylevät päämäärät. Voi v...
Vai alkaa armeija kouluttaa lääkäreitä poikkeusoloihin. Herää vain kysymys, että missähän niitä poikkeusoloja ennakoidaan olevan? Suomessa? Minkähänlaisia skenaarioita valtakoneisto pyörittelee erilaisissa harjoituksissa? Pitääkö tässä alkaa suunnittelemaan EU:n alueelta poistumista?
VastaaPoistaJos Ykälle sopii kiitän tässä Seppo Oikkosta hänen kirjoituksistaan. Enpä tiennyt ennen, että sosiologiastakin on jotain hyötyä. Nyt olen viisaampi ja masentunut. EU:ta ja Suomea johtaa todella henkilöt, jotka eivät tiedä mitä tekevät.
maallikko
Minäkin tyhmässä pienessä päässäni ja vielä naisen logiikalla mietin, että noinko vain Turkki tuuppaa rajojen yli 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista... Eikö rajan toisella puolella olevilla ole siihen mitään sanomista? Ymmärtääkseni jotkut vielä järkensä säilyttäneet ja vailla sitä kuuluisaa Arvo Pohjaa ja oikeusvaltioperiaatetta olevat maat ovat varustautuneet piikkilanka-aidoin ja muurein, mutta mitä tekee muu Eurooppa? Seuraa katseella? Elämme todella omituisia aikoja!
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys Zonesille, maallikolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaZones: Olet oikeassa. Tätä on julistettu maailman sivu. Tuli mieleeni jo viime vuosikymmeneltä erään - ja onneksi vallan kahvasta jo poistuneen – Astrid Thorsin loihelausuma jossa hän totesi että kun persut pyrkivät muuttamaan vallitsevaa poliittista konsensusjärjestelmää demokraattisin keinoin niin persut ovat uhka demokraattiselle järjestelmälle. Nämä tytit ovat ajatuksettomia ja mielipiteettömiä broilereita joista toisissa olosuhteissa tulisi hyviä itä- tai natsisaksalaisia.
maallikko: Ehkäpä PV:ssä ei leijuta samanlaisissa unelmissa kuin hallituksessamme ja siellä osataan varautua tulevaan. Kiitokset Sepolle välitetty. Hänellä on hyviä kirjoituksia.
Rouva Ano: EU ei ole varustautunut mutta Itä-Eurooppa on. Ja EU painostaa Itä-Eurooppaa että se lopettaisi varustautumisensa ja aukaisisi rajansa. Onneksi Itä-Euroopassa on vielä valtiomiehiä.
Uudin 1:
VastaaPoistaEhkei ole syytä syyttää eliittiämme siitä, ettei se ole oppinut mitään. Pelkäänpä pahoin tässä olevan kyse kehityksestä, jonka laskettiin etenevän pikku hiljaa ja valmistuvan joskus 2030 paikkeilla.
Siihen mennessä Euroopan Neuvostoliitto olisi valmis ja sen kansakunnat sotkettu tehokkaasti Afrikan ja Lähi-idän tuontitavaran kanssa.
Kun entisen Itäblokin maat alkoivat vastustaa, ja muissakin EU-maissa kansallismielisyys alkoi nostaa päätään aina vain korkeammalle, Brysselissä painettiin paniikkinappulaa!
Loppuvuodesta 2015 yritettiin tehdä nopeutetulla aikataululla kaikki se, minkä piti valmistua seuraavien 15 vuoden aikana. Oli pakko, koska vastavoimat alkoivat olla liian vahvoja.
Eihän se onnistunut, vaan vastavoimat sen kun vahvistuvat ja EU alkaa natista liitoksissaan.
Operaatiota on silti jatketttava. Ja niin tehdään.
Tässä katsannossa en näe lääkäreiden kouluttamista poikkeusoloihin pelkästään positiivsena asian. Paremminkin päinvastoin:
eliittimme epäsuorasti myöntää aikovansa järjestää meille lähiaikoina poikkeusoloja, joissa suomalaisten veri ja liha lentää kaduilla.
Uudin 2:
Hyvä ammoinen oikeusministerimme Outi Brax loihe lausui toimessa ollessaan olevan ikävää, kun USAssa on sellainen outo käsitys sananvapaudesta, että kaikkea muka saisi vapaasti sanoa. Hän viittasi sikäläisiin Internet-palvelimiin, joita hän olisi kovasti halunnut kieltää julkaisemasta itselleen epämiellyttäviä faktoja.
Olisi luullut, että tuosta olisi tullut maailmanlaajuinen skandaali:
demokraattisen oikeusvaltion oikeusministeri lausui valtamedian haastattelussa suoraan haluavansa sensuuria.
Vaan eipä tullut. Maailmalla siis ajatellaan olevan normaalia, että suomalainen eliitin jäsen päästelee suustaan tuollaisia.
Voinpa olettaa, ettei Outsa edes käsittänyt, mitä sanoi, kuten ei Tuppu-Tyttökään. Vasemmistoliberaali kun saattaa normaaliin keskustelusävyyn sanoa olevansa avoin kaikenlaisille mielipiteille, aivan kaikille; tietysti jos tulee joitain, vaikkapa rasistisia mielipiteitä, niin ne pitää torjua.
Ollaan avoimia kaikille mielipiteille, jotka ovat linjassa omien kanssa. Muut pitää torjua.
Tuo oli todellinen tapaus, ote erään peruskoulun opettajan edellisvuosituhannen lopun tv-haastattelusta.
On kivaa, kerta kaikkiaan.
Uudin 3:
Tuossahan se opettaja näköjään sitten onkin.
Hyvä se on PV:n varautua poikkeusoloihin, ihan vain täällä kotomaassakin. Päivän uutisissa kerrottiin, että hesassa oli miekkari jonka osalliset eivät totelleet polliisin käskyjä ja että polliisi varautui voimankäyttöön. Yhden olivat sitten ottaneet kiinni, mikä olikin melko huomattava määrä, sitä ei tosin kerrottu että oliko justa näitä, vaiko joku sivullinen. Selvinnee aikanaan PT-median jutuista.
VastaaPoistaHuru-ukko
Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad:
1: Saatat olla oikeassa. Ja veikkaan, että EU:ssa pyritään pian kieltämään nationalistiset puolueet. Mutta saattaa olla, että PV on tehnyt tuon koulutuksen hallitukselta kysymättä. Koska vaikeaahan hallituksen olisi sanoa, että ei saa varautua poikkeusoloihin.
2: Tuosta tuli mieleen muuan Erkki Tuomiojan loihelausuma että sivistysvaltioissa aseita on vain viranomaisilla. Se jätkän räkä sattui olemaan silloin ulkoministeri jonka vastuulla oli suhteet Yhdysvaltoihin josta hän siis totesi että kyseessä ei ole sivistysvaltio. Ehkä Erkin mielestä sivistysvaltioita ovat vain sosialistiset maat.
3: Tiettyä yhdennäköisyyttä on…
Huru-ukko: Osaatko sanoa, että ketkä siellä riekkuivat? Multa on mennyt ohi.
Se oli kurdien käsitys demokratiasta:
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000006272810.html
Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisätiedosta. Näin henkilökohtaisesti totean että kyllähän kurdeilla on oikeus omaan valtioonsa. Tosin samalla totean että ne kaikki kurdit jotka olen tuntenut ovat säännöllisesti olleet varsin vittumaista porukkaa.
VastaaPoista"Suomi on nyt paremmin varustautunut kuin 2015". Joopa joo, kun nollasta aloittaa jo ykkönenkin tuntuu suurelta saavutukselta - vai mitä Kimmo Lehto. Ja sopii muistaa, että kyllähän Suomi asutti parissa päivässä 400.000 evakkoakin, ja nehän ne vasta nirsoja asuinpaikkansa ja -olosuhteidensa osalta olivatkin! Eivätkä edes ruotsia puhuneet joten eihän mokomia voinut asuttaa sivistyneiden ihmisten pariin. Tosin ei näitä nykyisiäkään, rantaruottalaisiin kyliin tai Ahvenanmaalle, ja ihan samasta syystä. Närpeshän toki on joustanut kielitaitovaatimuksistaan, niin näppäräsormisia nuo vietnamilaiset ja thaikut ovat. Eikä se tomaatti välitä millä kielellä sille lepertelee - kunhan ei suomeksi.
VastaaPoistaOn hämmästyttävää, että migrin johtaja edelleen puhuu "pakolais"kriisistä, kun niiden ikävien EU-tilastojenkin mukaan v. 2015 tulijoista aitoja pakolaisia oli laskentatavasta riippuen vain 3-7 %.
"Ylevät päämäärät joille EU on rakennettu". Ai jaa, minä kun muistelen että EU rakennettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Hiili ja ylevä yhdessä eivät taida nykyään olla kivapuhetta? Paitsi ne ihan Pariisin sopparissa Kiinalle ja Intialle annetut erikoisluvat, parituhattako niitä voimaloita saa rakentaa? Ja yhtään hiilivoimalaahan Kiina ei tietty Afrikkaan rakenna.
QK, sallinet pienen korjauksen: tuo oik.min. oli vihreiden Tuija Brax. Hääräili kaikissa mahdollisissa ihmisoikeusjärjestöissä, ja kun se pieni sydän niin sykki näille oikeuksille, niin siirtyi sitten Sydänliiton pääsihteeriksi.
On olemassa kahdenlaisia ex-poliitikkoja. 1. Siirtyy paremmin palkattuun duuniin jonka saa siksi että on ollut verkostoitunut poliitikko josta on uudelle työpaikalle etua. 2. Ei enää äänestetä kansanedustajaksi, siirtyy ansaitulle eläkkeelle ja alkaa kikkailun veroshoppailulla. Ja nyt onkin tuhannenen taalan kysymys: muistaako kukaan ketään ex-kansanedustajaa joka olisi siirtynyt oikeaan tuottavaan työhön?
Yksi tuli mieleen: Mikael Jungner. Luin jostain uutisen, että hän on yksi Tanssii tähtien kanssa osallistujista. Hän todella tulee tuottamaan - vahingoniloa ja häpeää. Häpeää siksi, että olemme antaneet äänemme poliitikoille jotka ovat valinneet narsistisen narrin ylen pääjohtajaksi. No, mistäs sen tietää vaikka Eino S., Erkki Raatikainen ja ilman muuta Hella Wuolijoki haudoissaan tanssahtelisivat kanssaan.
Siinähän punamädätette, mutta prkl perunoihin ette koske! Olen tässä täysin samoilla linjoilla Tuomas Kyrön kanssa, jonka Peruna-kirja oli kaunein rakkausromaani jonka olen lukenut. Ja ihan vaan tiedoksi, ranskalaiset eivät ole perunoita.
tira+
Tervehdys, tira+. Heititpä kovasti asiaa. Joitain huomioita.
VastaaPoistaVarustautumisesta: Suomen tulisi varustautua turvaamaan rajojaan, ei asuttamaan elintasosiirtolaisia.
Pakolaisista: Aivan totta: Ja somalialaiset ”pakolaiset” lomailevat Somaliassa. Mitä helvetin pakolaisia sellaiset ovat?
EU:sta: Siitä hiili- ja teräsyhteisöstähän se alkoi. Sitä en tiedä, oliko nykytilanne silloin jo tavoitteena. Sinänsä on täysin käsittämätöntä että kymmenien kansojen ja kielten sekasotkusta pyrittäisiin saada aikaan Euroopan Yhdysvallat. Tai siis rehellisesti sanoen Euroopan Neuvostoliitto.
Ex-kansanedustajista: On olemassa myös tyyppi 3 eli tyyppi Matti Vanhanen jonka ura menee näin:
- Tule varamiehenä puolivahingossa pääministeriksi ja hässi asiat vituralleen.
- Lähde karkuun Perheyritysten Liiton toiminnanjohtajaksi ja luota, että ihmisten poliittinen muisti on lyhyt.
- Totea, että niinhän se oli, lähde takaisin eduskuntaehdokkaaksi, tule valituksi ja päädy eduskunnan puhemieheksi.
Tanssii tähtien kanssa: En seuraa televisiota. En varsinkaan tuollaisia ohjelmia. Lätkän MM-kisoja saatan. Ja Jungner on lihaksi muuttunut myötähäpeä muutenkin.
Kappas, minulla menivät sekaisin Tuija Brax ja stylisti Outi Broux.
VastaaPoistaTervehdys, Qroquius Kad. Sattuu ja tapahtuu. Ei se ole niin vaarallista.
VastaaPoistaPV kannattaa kyllä kouluttaa jääkäreitä poikkeusoloja varten eikä lääkäreitä.
VastaaPoistaOnkohan tässä muuten sattunut joku väärinkäsitys?
Kun itse olin armeijassa 90-luvulla lääkintämiehenä, niin systeemi lääkäreiden kohdalla toimi niin, että asepalvelukseen tulevat valmiit tai melkein valmiit lääkärit koulutettiin lääkintärukissa ja sen jälkeen sijoitettiin varuskuntien sairaaloihin suorittamaan lääkärin hommia.
PV siis kyllä koulutti lääkäreitä nimenomaan toimimaan poikkeusoloissa siellä rukissa. Ei ne niille niiden ammattia muuten opettaneet.
Tätä tanssi-katseluhäpeää en kuules niskoilleni ota; siis luin vain uutisen Jungnerin tulevasta urasta. Kun avaan tietokoneen sieltä tulee tällaisia tärkeitä juttuja etusivulle. Olen parin päivän kuluttua iloisesti lopettelemassa 2 kk ulkkisasumista. Sitten onkin parempi mieli kun pääsee taas hesarin ja ylen pariin. Saa ikäänkuin oikean näkemyksen asioista joista pitää saada se ainoa oikea näkemys.
VastaaPoistaTossa se nököttää, vastapäätä, Marokko. Eipä olisi pitkä matka Sievisenkään kauhoa salmen yli. Turistibotskillakin pääsee näppärästi, eikä edes viisumia tarvita. Vaan eipä näy miespuolisia nuoria jäbiä. Espanja on silleen häijy kuten Kreikka ja Italiakin, että avustukset 0. Tomaattiviljelmiä kyllä riittäisi mutta kun ne perkeleen tomaatit ei anna ansaittua kunnioitusta. Ne paskaduunarit jotka siellä orjina raataa ovat vain länsiafrikkalaisia. Eritrealaiset sotakarkurit ja somalit, niillä on kunniakoodit hallussaan! Mikäli oikein muistan, viimevuonna roudattiin 2000 eritrealaista Suomeen todellla hyshys. Eikä minkään kiintiön puitteissa. Jokaikinen nuori kundi.
QK, kyllä mä tajusin että olit sotkenut nämä kaksi, en vaan kehdannut olettaa että jämerä palstalainen edes tietäisi mitä tarkottaa stylisti - puhumattakaan oikeasta nimestä. Respect.
tira+
Nyt menee jo ohi mutta kun on Jungner mainittu. Tämän päivän Pravdassa on artikkeli, jossa herra myötähäpeä esittää kaikille asukaspysäköintiluvan saaneille HSL:n AB-vyöhykkeiden vuosilipun pakkomyyntiä eli 650€ lisälaskua.
VastaaPoistaAjatuksessa ei ole päätä eikä häntää eli sopii tytteilyksi.
Artikkeli on täällä jos kiinnostaa:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006273528.html
Haaste: laittakaa linkki juttuun, jossa hra mh esittää järkevän ajatuksen.
No tuota, en minä näihin ählämlähetystön mellakoitsijoihin sen tarkempaa osaa sanoa, että ketkä siellä, varsinkin kun olen itse täällä lähes huitsin nevadassa. Vain sen mitä tämä totuudenjälkeinen mediamme kertoo. Siksipä liitin sen loppukaneetin: PT-meidasta saame totuudelliswmpaa tietoa siiten aikanaan.
VastaaPoistaKuten siitäkin tukholmassa ammutusta "vartijasta".
Tuolla joku kommentoi näistä lääkäreiden armeijakoulutuksesta, niihän se meni silloin ennen, silloin kun suurin osa lääkäreistä oli miehiä. Rukinkautta vk-sairaalaan, mikä oli ihna ok. Vaan nykyisin on vähän eri juttu, kos olitpa mies tai naislääkäri ei ole niitä va-sairaaloitakaan kaikille. Eikä siellä koulutuspuolellakaan liene enää kovinkaan paljoa tieto-taitoa siitä, että minkälaisia vammoja tai vauriota sodassa tulee. Ampumavammat, räjähdysten aiheuttamat, kaasut jne. Että ihan vaan hyvä minusta tämä koulutus. Kuitenkin meilläkin on lekureita ollut maailman kriisipesäkkeissä toimimassa. Hyvä jakaa tietoa ja kokemuksia ja saatuja oppeja. Ja kuten sanottu, maailmassa tapahtuu paljon ja nopeasti. Koskaan ei voi tieää milloin ne ongelmat ovat täällä. Ja nykyisen hallituksen toimien kanssa, no sanosin että ovat jopa nopeammin.
Huru-ukko
Muistelen jonkun enemmän asiaa tuntevan kirjoittaneen että kurdien toive itsenäisestä valtiosta on täysin hukkaan heitetty ajatus. Kyseessä on riitaisa islaminuskoinen klaanijärjestelmä joka ei pysty luomaan mitään pysyvää itsenäisen valtion tyyppistä järjestelmää.
VastaaPoistaJa kun näitä on meilläkin nähty toiminnassa niin uskon kyllä että kirjoituksessa on itua. Kurdithan ovat koko ajan riekkumassa missä heitä lieneekin, eikä siinä porukassa järki paljoa päätä pakota.
Tervehdys Ekulle, tira+:lle, Zonesille, Huru-ukolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaEkku & Huru-ukko: Luulenpa että asia on juuri niin kuin Huru-ukko sanoi. Armeija antaa varsin tarpeellista poikkeustilakoulutusta.
tira+: Jungnerin kohdalla olis tietysti parasta jos mies keskittyisi kaikkii hömppäohjelmiin eikä saisi ideoita joista uusimmasta kirjoitti Zones tuossa alempana. Ja tervetuloa takaisin kouvun ja tähden alle.
Zones: Toi oli kyllä taattua Jungneria. Jos joku löytää mieheltä järkevän ajatuksen niin lähettäkää tänne.
Becker: Vähän samanlaisia havaintoja minullakin.
En tiedäkään Outi Brouxista juuri muuta kuin nimen ja ammatin, mutta tietääkseni hän ei ole tehnyt Suomelle tahallista vahinkoa, kuten Tuija Brax. Kiitokset nyt kuitenkin rispektistä, sisar tira+!
VastaaPoistaJungnerin järkeviä ajatuksia? Mieleen jäi, kun hän Ylen toimitusjohtajana oli haastattelussa, joka alkoi kysymyksellä tämän eroaikeista. Muistaakseni kyse oli ruotsinkielisen kanavan lakkauttamisesta, jota J. oli kommentoinut kilometritehtaalle lähetettäville:
"Kanava lähti, so fucking what?"
Eihän se Junkkeri tietenkään voi ymmärtää sellaista asiaa kuin asuntolaina, jonka lyhentäminen oli budjetoitu Ylen ruotsinkielisen kanavan maksamaan säännölliseen palkkaan..
J. vastasi kysymykseen:
"Onko sulla muita kysymyksiä?"
Siinä oli mallia tyhjäntoimittelijoiden kysymyksiin vastaamiseen!
Tai sitten ei:
itsekukin voi kuvitella sen älämölön, joka syntyisi jonkun perussuomalaisen vastattua samalla tavoin valeuutista kyhäävälle valemedian toimittelijalle. Junkkerilla on siihen varaa.
Älämölö ja PS kun mainittu kuten myös kurdit, on tuossa viestiketjussa
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=28521&sid=6429df746343bf20b39eb24c00aafb76#p974169
onnistuttu löytämään parin mutkan kautta kaikkia kolmea yhdistävä tekijä. Yleisesti ottaen kurdien asia saa huomattavasti vähemmän sympatiaa kuin PS:n. Älämölö kaikkein vähiten.
Tervehdys, Qroquius Kad. Itse asiassa kyseinen Jungner kuuluu täysin samaan kastiin Husu Husseinin kanssa. Molemmat saavat puhua mälkyttää ihan mitä tuubaa hyvänsä ja valtamedia eikun nyökyttelee vaan.
VastaaPoistaOff topic:
VastaaPoista"Puu Suomen metsissä on lisääntynyt 50 vuodessa noin 70 prosenttia. 1960-luvun lopussa metsissä oli puuta noin 1,5 miljardia kuutiometriä. Nykyään puuta on noin 2,5 miljardia kuutiometriä."
"Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiatekniikan professorin Esa Vakkilaisen mukaan miljardi kuutiometriä puuta sitoo noin 0,9 miljardia tonnia hiilidioksidia. Tämä vastaan Suomen kasvihuonepäästöjä 15–20 vuoden ajalta päästöjen nykytasolla mittuna."
Mitenkäs se hokema menikään.... Jos kaikki kuluttaisi kuin suomalaiset niin...
Tervehdys, Hemuli. Ja eikös se ollut niin että nimenomaan kasvava metsä sitoo eniten hiilidioksidia. Suomihan tuottaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kuluttaa. Mutta sitähän ei pidä mainostaa koska se ei ole egoa ruokkivaa thunbergilaista totuutta. Ja sen hiilidioksidinkin vaikutuksista on kyllä huomattavan paljon toisenlaista tutkimusta.
VastaaPoistaMikael Jungnerista puheen ollen, voin jo melkein kuvitella, miten Hjalliksen vatsaa vääntää, kun tuollaisen sirkuspellen ja poliittisen opportunistin otti mukaansa. Tyyppihän aikoinaan valitsi SDP:n vain siksi, että sitä kautta saa valtaa. Nyt esittää ääliövihervasemmisto"liberalistisia" näkemyksiä, jotka eivät erota Liike NYT:ä mitenkään vihervasemmistosta. Syyttelee avoimesti Persuja natseiksi Twitterissä.
VastaaPoistaMelkoinen vaihtoehtopuolue tuo Liike Nyt! Hjalliksen kautta voisi sitä olla, mutta tuollaisia sirkuspellejä Liike Nyt ei tarvitsisi, kun tarkoitus kai olisi olla klassisen liberalismin haastaja taantumukselliselle Kokoomukselle.
Jos Hjalliksella on tuollaisia apureita, takaa se sen, ettei kukaan fiksu oikeistolainen heitä tule äänestämään.
Tervehdys, DuPont. Olet aivan oikeassa ja minä ihmettelen että mitä se Hjallis oikein tuossa Jungnerissa näki.
VastaaPoistaTäytyy vähän kommentoida "Eka-Vekaraa" eli Kimmo Lehtoa. Olen tuntenut hänet jo -90 luvun alkupuolelta lähtien. Millähän euromäärällä eversti evp ( mm entinen Jääkäriprikaatin komentaja ja Maasotakoulun johtaja) möi sielunsa maahanmuuttobisnekselle?
VastaaPoistaSumman pitää olla aika kova sikäli kun eversti evp tietää tasantarkkaan millaisia toteutuneita turvallisuusuhkia edellinen aalto toi tullessaan ja saamaa paskasakkia se seuraavakin aalto olisi.
Luulisi everstin eläkkeen olevan sen verran kova (veikkaan välille 5-6K/kk brutto) ettei tarvitsisi lähteä lisäropoja huoraamalla ansaitsemaan.
Niin se vaan ahneus menee joillakin isänmaallisuuden ohi.
Tosin mielummin Kimmo tuohon hommaan kuin jokin kaksi vasenta kättä omaava tättähäärä utaremaisteri.
Tervehdys, Joppos123. Siis eversti evp? Toi oli mulle uutta. Ja todella yllätys. Tuossa asemassa olevan häiskän luulisi olevan asioista perillä. Ei mene ymmärrykseen ollenkaan.
VastaaPoista