KOMMUNISTIN PARAS PÄIVÄ

Naakkamo, joskus tuonnempana…

Oli ihmisiä, jotka eivät pitäneet työstään. Oli ihmisiä jotka jopa inhosivat sitä ja ajattelivat että työ on vain vapaa-aikojen välissä tapahtuvaa nälän aiheuttamaa pakkoliikettä. Ilmankin pärjäisi aivan hyvin jos leivänkäntyn jostain muuten saisi. Mutta virka-autollaan erään naakkamolaisen yrityksen pihaan ajava 52-vuotias Lunnia Raivotmäki ei kuulunut heihin. Hän rakasti jokaisella solullaan uutta työtään johon hän oli siirtynyt kaksi viikkoa aikaisemmin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä laitoksesta kun Suomi vaihtoi yhteiskuntajärjestystään. Ei silti, oli hän pitänyt aikaisemmastakin työstään. Hän sai siinäkin suoltaa maailmalle mielipiteitään ja ne otettiin todesta koska hän nautti oppiarvon tuomaa akateemista arvonantoa poliittisesti sopivassa ilmapiirissä. Oli aivan sama oliko hänen mielipiteillään mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Mutta tämä uusi työ oli vielä paljon, paljon parempaa. Nykyisin hän oli ammatiltaan valtion sertifikoitu kansallistaja. Nainen, jota pelättiin. Ja hän rakasti jokaista hetkeä.

Niin kuin tätäkin hetkeä jolloin hän ajoi virka-autollaan erään naakkamolaisen pienyrityksen pihaan. Hänen mukanaan oli 28-vuotias nuori nainen joka oli juuri valmistunut Tampereen yliopiston feministisen syyllistämis- ja uhriutumistutkimuksen maisteriksi. Hän jäisi tähän yritykseen työntekijäksi – johtavaksi sellaiseksi erityisvaltuuksin –  kun Lunnia jatkaisi matkaansa eteenpäin seuraavaan yritykseen. Auto pysähtyi teollisuushallin parkkipaikalle. Hallin ovessa luki: ”Teuvon Tärppi & Temmellys: huolto- ja korjausfirma”. No, tämäkin firma saisi pian siirtyä uuteen suomalaiseen sosialistiseen todellisuuteen.

Naiset nousivat autosta, kävelivät halliin sisään ja katsoivat kulkiessaan firman työntekijöitä. Oliko niitä ehkä kymmenen kappaletta. Kaikilla oli kasvoillaan epäilevä ja selkeän pelokas ilme. Se sai Lunnian tuntemaan olonsa vielä paremmaksi. Tavalla jota hän ei ollut koskaan ennen ollut saanut tuntea. Naisten askel ja suunta oli vakaa. He kulkivat kohti omistajan huonetta joka oli pieni tila hallin  perällä. He astuivat huoneeseen koputtamatta. Firman omistaja katsoi tulijoita ilmeellä joka kertoi katkeruudesta. Katkeruudesta siitä, että hänen elämäntyönsä varastettaisiin häneltä hetken kuluttua pelkällä voiman ja pakottamisen oikeudella. Hän sanoi jokseenkin äärimmäisen kyrpiintymisen mutta samalla täydellisen alistumisen sekaisella äänellä:

- Yleensä sitä on kuitenkin tapana koputtaa kun tullaan toisten manttaaleille.

Lunnia vastasi kylmästi:

- Näin on yleensä tapana. Mutta nämähän eivät ole enää teidän vaan valtion manttaaleja. Eikä muita manttaaleja enää olekaan.

Sitte hän kaivoi laukustaan paperin, rykäisi hieman virkayskää ja alkoi lukea:

- Yrittäjä Teuvo Työman. Yrityksenne Teuvon Tärppi & Temmellys, kaksi viikkoa sitten voimaan astuneen ja ilmastovastuullisin perustein säädetyn Lex Kontula – Tuomiojan perusteella jonka myötä Suomi muuttuu kokonaisuudessaan sosialistiseksi kansandemokratiaksi on tästä hetkestä lähtien kansallistettu ja siirretty valtion omistukseen sekä valvontaan. Teille annetaan mahdollisuus toimia tässä kansallistetussa yrityksessä yhtiön toiminnanjohtajana valtion teille määräämällä palkalla ja noudattaen Radavarsimaakunnan suunnitelmatalouskomitean antamia tuotannon määrään ja laatuun liittyviä määräyksiä. Samoin omakotitalonne – kuin myös työntekijöittenne omakotitalot tai asunto-osakkeet – siirtyvät valtion omistukseen mutta te saatte toki jatkaa niissä asumistanne maksaen valtion määrittelemän kohtuullisen vuokran.

- Onko minulla vaihtoehtoa mihinkään tähän?

- Ei ole.

- Onko minulla valitusoikeutta mihinkään? Minnekään? Jollekin?

- Ei ole. Eikä kuulu ollakaan. Niin kuin hyvin tiedätte, eduskunta on päättänyt että mikäli ilmastonmuutos aiotaan estää niin se ei missään nimessä onnistu kapitalismin keinoin vaan siihen tarvitaan järkevää ja vastuullista sosialistista suunnitelmataloutta. Ja teidänkin firmanne tulee  jatkossa olemaan osa sitä vastuullista suunnitelmataloutta. Suunnitelmataloutta, jolle ei tulevaisuutta ajatellen ole minkäänlaista vaihtoehtoa. On viisainta alistua väistämättömään.

- Ja monikos kapitalistinen valtio muuten on tähän mennessä muuttanut talousjärjestelmänsä teidän pyhän hysterianne nimissä? Edes tässä Euroopan unionihirviössä? Ollaanks meillä täällä Suomessa ensimmäisinä eurooppalaisena valtiona toistamassa sitä mitä on kerta toisensa jälkeen toistettu ja menty perseelleen?

Lunnia katseli katkeraa miestä ilmeessään sekä halveksunta että virallisen hauiksen aikaansaama juovuttava vallan tunne:

- Esimerkki on tärkeä. Ja Suomen valtiomaakunta toimii esimerkkinä muulle Euroopan Unionille. EU seuraa Suomen tulevaa kehitystä tarkasti. Aion muuten ilmoittaa provokatiivisen näkemyksenne toimintaansa aloittavalle valtiolliselle poliisille. Tuollaisia ajatuksia ei sosialistisessa Suomessa missään nimessä tulla enää hyväksymään. Ja muutenkin teidän kannattaa jättää ajattelu niille, joilla on siihen sertifikoitu ja akateemisesti vahvistettu oikeus. Ei tämä mikään rahvaanvalta ole.

Entinen yrityksen perustaja ja omistaja, nykyisin valtion palkollinen Teuvo Työman painoi hetkeksi päänsä, nosti sen sitten ja kysyi:

- Kukas toi teidän mukananne tullut toinen knääkkä sitten on? Ja mitä kirjaimellista vittua hän täällä tekee?

Lunnia Raivotmäen mukana tullut nuorempi nainen vastasi:

- Olen Unelma Raunio. Yhteiskuntatieteitten maisteri Tampereen Yliopistosta. Pääaineenani feministinen syyllistämis- ja uhriutumistutkimus. Ja tästä eteenpäin olen tämän valtionyrityksen – jonka nimi muuten on jatkossa Naakkamon 14.  alahuoltokombinaatti – toimintakoordinaattori. Eli toisin sanoen teidän esimiehenne. En puutu yrityksenne käytännön toimintaan sinänsä mutta valvon että se noudattaa Radavarsimaakunnan suunnitelmatalouskomitean antamia ohjeistuksia. Toisin sanoen ehdottomia määräyksiä. Joista tähänastiset ovat muuten tuossa. Kannattaa alkaa opetella sillä lisää tulee aivan varmasti.

Unelma Raunio mäjäytti Teuvo Työmanin työpöydälle mapin jossa oli noin kahdeksankymmentä sivua. Lunnia Raivotmäki totesi:

- Minäpä luulen että Unelman valvonnassa tämä tuore valtionyritys on osaavissa ja ennen kaikkea ilmastovastuullisissa feministisissä käsissä. Jatkankin tästä matkaani seuraavaan yritykseen joka on Annikin ja Irenen Lähileipomo. Senkin on aika ryhtyä keskittymään ilmastovastuullisiin lihattomiin tuotteisiin. Sillä heidän suuressa mittakaavassa merkityksetön ja tarpeeton pienyrityksensä lopetetaan ja he siirtyvät Naakkamon keskuskeittiön työntekijöiksi valmistamaan hyvää, terveellistä ja ilmastovastuullista laitoskasvisruokaa.

Lunnia poistui, Unelma katseli hieman ympärilleen, pudisti vähän päätään ja jatkoi sitten:

- No niin, teidän toinen tehtävänne on alkaa tutustua noihin ohjeistusmääräyksiin ja opetella ne ulkoa. Ne nimittäin tulevat jatkossa määrittelemään tämän paikan toiminnan aasta ööhön. Se ensimmäinen tehtävä on että lähdemme kertomaan yrityksenne… tarkoitan siis alahuoltokombinaatin työntekijöille että hallin seiniltä revitään kaikki vähäpukeisten naisten kuvat ja kaikenlainen rasistinen, seksistinen, ilmastodenialistinen ja ennen kaikkea valtionvastainen puhe tämän hallin tiloissa lopetetaan välittömästi ja pysyvästi. Tulen valvomaan sitä henkilökohtaisesti ja minulla on siihen tarvittavat – huomattavat – valtuudet. Tässä hallissa alkavat puhaltaa nyt uudet, raikkaammat ja edistyksellisemmät tuulet.

Taitaa alkaa, totesi Teuvo Työman itsekseen ja alkoi opetella elämää kansandemokratian kansalaisena. Tuumien vielä itsekseen että jos jokaiseen tämänkokoiseen kansallistettavaan puljuun asetetaan tuollainen politrukki niin akakoomisilla suojatyöläisillä alkaa kissanpäivät.

Lunnia poistui hallista, käveli parkkipaikalle, starttasi auton ja ajatteli että jumalauta, tää on yhtä juhlaa. Ei tätä olis vielä kymmenen vuotta sitten arvannut eikä edes unia nähnyt. Lunnia oli pitkään ollut aktiivi Vihreissä. Olipa ihan kaupunginvaltuutettukin Radanvarsikaupungin valtuustossa. Mutta sydämessään Lunnia oli aina ollut vakaumuksellinen kommunisti. Niin kuin hyvin moni hänen toverinsa vihreissä, vasemmistoliitossa ja demareissa. Kommunisteille oli ollut sinänsä ihan se ja sama olivatko he jäseniä vihreissä, vasureissa tai demareitten vasemmistosiivessä. Aate ja tavoite yhdisti.

Lunnia ja kaikki hänen kaltaisensa vakamukselliset kommunistit olivat jo kertaalleen ehtineet menettää toivonsa täysin sosialistisen yhteiskunnan saavuttamisesta. Tokihan Suomi sinänsä oli jo pitkään ollut yksi maailman sosialistisimpia maita valvonta- ja verotuskoneistoineen sekä yliturvonneineen julkisine sektoreineen. Mutta se ei riittänyt. Sillä Suomi ei ollut sitä nimellisesti eikä täydellisesti.

Kommunistit olivat tajunneet, että vaikka Suomi olikin henkisesti yksi maailman itäsaksalaisimpia maita niin todellista ja lopullista sosialismia ei koskaan saavutettaisi demokratian keinoin. Eikä sitä – piru vie – saavutettaisi myöskään ampumalla. Nykyiset kommunistit olivat lähes sataprosenttisesti akateemisia salonkikommunisteja joista ei olisi minkäänlaisen aseellisen vallankumouksen yrittämiseen. Ja jos he jotenkin saisivat edes yritettyä niin heidän oltaisiin jyrätty päivässä. Kaiki toivo näytti menetetyltä. Kaikki toivo täydellisestä sosialismista. Siitä kauniista unelmasta.

Mutta sitten – luojan tai jonkun muun kiitos – tuli ilmastohysteria. Ilman sitä olisi sosialismi jäänyt todellakin vain kauniiksi unelmaksi. Nyt siitä oli tullut kaunis totuus.

Lunnia oli vihreitten aktiivijäsenenä tietenkin tulenpalavasti saarnannut ilmastonmuutosta vastaan ja vaatinut siihen liittyviä ehdottomia toimenpiteitä ja ennen kaikkea pakkotoimenpiteitä. Henkilökohtaisesti hän ei uskonut siihen ilmastonmuutokseen pätkääkään. Ainakaan ihmisen aiheuttamaan. Aurinko muutti ilmastoa. Joskus kylmemmäksi ja joskus lämpimämmäksi. Mutta kun hysteria levisi tarpeeksi laajalle niin se antoi selvän mahdollisuuden joka oli käytettävä hyväksi. Ja sehän käytettiin koska hysteria oli saanut taakseen niin suuret kansanjoukot joille hysteria ja muoti meni ajattelun edelle. Muutamat edistykselliset yksilöt olivat etujoukkoina vaatineet että kapitalismi tuli muuttaa sosialismiksi ilmastonmuutoksen nimissä. Mikään muu ei enää auttaisi. Heidät otettiin vakavasti.

Niin sanottu ajan henki toimi kommunistien hyväksi. Asiaa auttoi se, että kansallismieliset puolueet saatiin kiellettyä ennen kuin ne pääsivät liian vaikutusvaltaisiksi. Kaiken varalta kristillisetkin saatiin kiellettyä. Vaikka ne olivat lauhkeita lampaita niin minkäänlaisen vaihtoehdon mahdollisuus tuli estää kaikin tavoin. Kieltojen jälkeiset ja varsin vaihtoehdottomat vaalit olivat äänestysaktiivisuudeltaan kaikkien aikojen heikoimmat ja johtivat siihen, että vihervasemmisto sai vaaleissa ehdottoman enemmistön. Kepu ja Kokoomus – nuo hyödylliset idiootit – eivät edes tajunneet vastustaa vallitsevaa kehitystä. Sosialismiin siirtymistä vastaan äänesti vain neljätoista noitten puolueitten kansanedustajaa.

Ne typerykset myötäilivät vihervasemmistolaista hallitusta pysyäkseen osana järjestelmää. Osana sitä konsensusta joka oli ollut voimassa jo vuosikymmeniä. Tajuamatta että konsensus oli sosialismin myötä loppunut eikä sosialismia pidetty yllä useilla puolueilla. Eikä varsinkaan useilla ajattelumaailmoilla. Yksi riitti ja vain yksi tulisi olemaan sallittu. Lunnia tiesi että kehitteillä oli SIP eli Sosialistinen Ideologiapuolue johon yhtyisivät niin vasemmistoliitto, vihreät kuin demarit. Jo sen nimi kertoi että se ei edes näytellyt mitään työväenpuoluetta. Ideologia oli tärkein. Sen ideologian myötä niin kokkarit kuin kepulaiset siirtyisivät kiellettyjen puolueitten listalle vaikka ne kuinka sosialistien takalistoa nuolivatkin. Kuinkas se menikään, kapitalisti myy meille köyden jolla me hirtämme hänet…

Lunnia – niin kuin SIP-puoluetta pystyyn pistävät aktiivit – tiesivät ja ymmärsivät että sosialisimin pääidea oli valvonta, kontrolli ja suunnitelmallisuus sekä suunnitelman ehdoton noudattaminen. Vaikka se tapahtuikin virallisesti ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä. Siihen kuului myös vastustavien äänien hiljentäminen. Niitten äänien, jotka olivat kokoomuksen, kepun ja jo laittomaksi julistettujen kansallismielisten suunnasta varoittaneet siitä, että sosialismi toi tullessaan aina kurjuuden ja talouden romahduksen. Niin kuin oli tapahtunut kerta toisensa jälkeen. Siinähän varoittelivat. Lunnia oli varma että tällä kertaa se onnistuisi.

Tarvittiin vain lujaa uskoa asiaan.

Lämmin kiitos inspiraatiosta Anna ”kummeksun kommunismiin liittyviä ennakkoluuloja” Kontulalle ja Erkki ”kapitalismi on tullut tiensä päähän” Tuomiojalle.

Kuvassa sosialistisen Venezuelan hyvinvointia. Ei ole pikkurahasta puute. Banaaneista tosin on.