perjantai 10. tammikuuta 2020

HOIATUS


Viron puolelta on tullut ankaraa arvostelua niin Suomea kuin erityisesti sen nykyistä hallitusta kohtaan. Tuon täysin perustellun arvostelun voi suurin piirtein tiivistää kahteen lauseeseen:

1. Suomi on utopistisen hallituksensa johdolla romuttamassa elinkeinoelämänsä.

2. Suomi on muuttamassa itseään Ruotsin tapaiseksi monikultturistiseksi ampumaradaksi.

Suomen puolella tietysti niin valtaeliitti kuin valtamedia on kovasti närkästynyt sillä onhan nykyinen hallituksemme kaiken muun ihanan lisäksi vielä niin feministisen emansipoitunut että ei paremmasta väliä. Ihanassa närkästystilassa unohtuu kuitenkin muutama hyvin olennainen asia.

Ensinnäkään Viro ei ole mikään suurvalta joka pyrkii ronkkimaan Suomen sisäpolitiikkaa suurvaltapyrkimystensä mukaisesti. Se on vielä Suomeakin pienempi maa ja jos sieltä ilmoitetaan olevan jostain huolissaan niin siihen on oikeasti aihetta.

Toisekseen Viro on päässyt ”nauttimaan” viidenkymmenen vuoden mittaisesta miehityksestä. Ja nimenomaan sellaisen totalitaristisen maan miehityksestä jonka kaikki toimet pohjautuivat utopistiseen idelogiaan ja sen pakkosoveltamiseen. Virossa on taatusti vielä kyky haistaa tuollaisen utopian varoitusmerkit ja Suomen kohdalla ne näkyvät suorastaan kirkuvana.

Jos Suomessa valtakoneisto osaisi ajatella, se toteaisi mm. seuraavaa:

- Virolaiset puhuvat  aika rankkaa tekstiä ja esittävät rankan varoituksen.

- He puhuvat sitä tekstiä nimenomaan meistä ja esittävät varoituksen meille.

- He eivät tee niin lämpimikseen vaan heillä on asiasta erittäin ikävää kokemusta. Ehkä heitä kannattaisi kuunnella.

- Ehkä meidän kannattaisi pysähtyä, vetää perstupakit ja miettiä, että mitä me oikeastaan olemme maallemme tekemässä.

Mutta utopistihan ei ajattele näin. Sillä hän ja varsinkin hänen teoriansa on aina oikeassa. Jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, niin vika on aina käytännössä ja se tulee pakottaa toimimaan teorian mukaisesti.

Siteerataan vielä virolaisten varoitusta:

”Sanna Marinin hallitus on kaiken sen vastakohta, mitä me Virossa haluamme.”

Osuvasti sanottu. Niin ajattelee moni suomalainenkin. Ja Marinin hallitus haluaa hiljentää tuollaisen ajattelun. Niin kuin kunnon utopististen totalitaristien tapana on aina ollut.



32 kommenttia:

  1. Jaa-ah, perkele. Olet niin just oikeassa kuin voidaan olla. Taidanpa lähettää tämän tekstin niin muutamile suomalaisille kuin virolisille ystävillenikin. Hyvää settiä ja hyvin perusteltu, sanoo nimimerkki "Niin neuvosto-eestissää kuin virossakin käynyt"!!!

    VastaaPoista
  2. Se tuntuu valitettavasti olevan yleinen ja luonteenomainen piirre näille emansipoituneille ja omaan erinomaisuuteensa tikahtuville ämmille (sukupuoleen katsomatta), että mikään järkipuhe tai kantapään kautta saatu kokemus ei kertakaikkiaan mene jakeluun. Virolaisia olisi todella syytä kuunnella myös maahanmuuttoasioissa, tiedonkäsittely- ja hallinta-asioissa, vähemmistöjen hyysäämisessä, jne jne. Mutta ei, meillähän asiat aina ollaan tietävinään paremmin - omaksi tappioksemme.

    VastaaPoista
  3. Virolaiset puhuvat asiaa ja vaikka kuinka ne nyt tänään taputtelivat Marinia selkään niin heille jos kenellä on pikkasen persvektiiviä pakkovallan todellisuuteen.
    Tästä päästääkin YLE:n tänään julkaisemaan galluppiin.
    Haisee mätä.
    Otos on puolet normaalista eli vajaat 1500 ja virhemarginaaliksi ilmoitetaan peräti 2.5.
    Mikähän mahtaa punaisen ylenannon tarkoitus edes julkaista tällaista "galluppia"?
    Voin vakuuttaa, että voin valikoidesti tehdä samanmoisen suuntaamalla kyselyt tietylle alueelle ja tiettyyn aikaan.
    Meikän porukan TIP kysely on esmes vuodesta toiseen kuulemma Pohjois-Korealainen.
    Kovasti tuossa "gallupissa" on ylenannon suosima äääsdeepee noussut ja kuulostaa lähinnä tekaistulta.
    Mikähän olikaan se "valemedia" ja mikä mahtaakaan olla kytkös tuleviin kuntavaaleihin? Vituttaa maksaa veroa tuolle lafkalle.
    Sun Tsun oppeja noudattaen katselin eilen A-studion ja siellä samanmieliset, toisilleen nyökyttellen totesivat persujen nousun uhkaksi sille demokratialle missä ihmiset äänestävät oman mielensä mukaisesti.
    Eipä hätää, meitä "natseja ja fasisteja" on jo virhemarginaalin huomioiden joka neljännes.
    Vaviskaa "silakat" sun muut antifantit.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Olavi Koskelalle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Terho: Kiitokset. Tosin tämän tajuamiseen ei varsinaista Sherlockia tarvittu. Kirjoituksen lähettäminen Viron puolelle on sekä sallittua että suotavaa. Että siellä tajuaisivat ettei Suomessa kaikki ihan täysiä törppöjä ole.

    Olavi: Olet täysin oikeassa. Ei lisättävää. Muuta kuin se, että valtamediammehan laukeaa housuihinsa kun meillä on nyt Nuorten Älykkäitten Naisten hallitus. Se, mitä se saa aikaiseksi jää valtamedialla miettimättä.

    Joppos123: Vähän samanlaisia mietin gallupista minäkin mutta siinäkään ei saatu persujen suosiota laskemaan. Jossain vaiheessa alkaa vaatimukset puolueen toiminnan kieltämiseksi. Ja se ”virallinen” käsitys demokratiasta on kieltämättä mielenkiintoinen eli systeemi on rakennettu, se on betonoitu, sen päälle on sivelty lakkaa eikä sitä saa demokraattisin keinoin enää edes yrittää muuttaa sillä se on demokratian vastaista. Itse miellän tuon ”demokratian” lähinnä totalitarismiksi.

    VastaaPoista
  5. Saapa nähdä, haluaako Suomen hallitus kieltää toimiensa arvostelun ja haastetaanko Mart Helme oikeuteen kunnianloukkauksesta, maalituksesta, vihapuheesta ja hallituksen arvostelusta. Entä Uued Uutised, joutuuko se vastaamaan syytteisiin presidentin arvostelusta? Eikös presidentti juuri todennut, että saa olla eri mieltä, kunhan sittenkin on samaa mieltä? Virolaisille taitaa olla vähän vieras tämä suomalaisen keskustelukulttuurin sääntö, että ketään ei saa loukata.

    VastaaPoista
  6. Heimoveljiemme kommentit ovat kuin sadussa Keisarin uudet vaatteet. Meillä mainstream media jota myös valhemediaksi kutsutaan hehkuttaa estoitta ja sokeasti nomenklatuuraa.

    VastaaPoista
  7. Ja kuten Hän jonka nimeä ei saa sanoa hakeeko keittiöpiiat myöskin lähestymiskieltoa kun Mart Helme kiusaa.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Anolle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Onneksi Suomen oikeuslaitoksella ei ole valtaa Suomenlahden eteläpuolella. Ja tuo, mitä Niinistön loihelausumasta sanoit eli:

    ” Saa olla eri mieltä, kunhan sittenkin on samaa mieltä”

    sattui kyllä vähän helvatun hyvin kohdalleen.

    Pate:

    Viesti1: Juuri näin.

    Viesti2: Taidanpa tietää ketä (epäonnistuneena) lähestymiskieltoa hakenutta tarkoitat.

    VastaaPoista
  9. Meillä tiedoituksen pitäisi ilmeisesti olla kuin Itä-Saksassa. Hysäri on kuin Neues Deutchland muinoin ainoa arvostelu joka tullaan suvaitsemaan on viittaukset suosionosoitusten äänekkyyteen ja spontaanisuuteen. Jos Spike Jones eläisi tämän päivän Suomessa niin olisi varmaan ensimmäinen joka saisi elinkautisen viharikoksista.

    VastaaPoista
  10. jonka ainoana tehtävänä tuntuu olevan Suomen ja Suomalaisuuden tuhoaminen.

    Eestiläiset saivat tuta vieraan vallan alla elämisen "ihanuudet". Ja täällä Suomessa yritetään viherpunikkien toimesta "luoda" vielä kammottavampaa yhteiskunta"järjestystä".

    Ei lie mikään ihme, että Eestiläisiä hieman (kauniisti sanottuna) närkästyttää tahi ihmetyttää Suomen viherpunikkisekasikiöhallituksen toiminta.

    Tulevaisuuden "ihanassa", rauhanuskonnon ihanneyhteiskunnan esimerkin mukaisessa täkäläisessä yhteiskuntamallissa ei kellään (paitsi eliitillä) ole kivaa.

    VastaaPoista
  11. Korjaus edelliseen:

    On kertakaikkiaan kummastuttavaa, että Suomessa on vallassa viherpunikkien muodostama sekasikiöhallitus, jonka ainoana tehtävänä tuntuu olevan Suomen ja Suomalaisuuden tuhoaminen.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Pinlaarenille & kiitos kommenteistanne.

    Pate: Joo, Neues Deutschandin suuntaan ollaan menossa. Ja niitä, jotka arvostelevat vallitsevaa kehitystä syytetään äärioikeistolaisiksi.

    Pinlaareni: Voi todeta Suomen ja Viron kohdalla että pikkuveli on isoveljeä huomattavasti fiksumpi. Tai isosiskostahan nykyisin pitäisi puhua.

    VastaaPoista
  13. Pate Pankavaarastakin ilmeisesti muistaa nuo vastenmieliset "spontane und stuermische Beifälle", jotka perustuivat vain pelkoon. Joko taputat tai olet luokkapetturi. Suomessakin käytettiin luokkapetturi-sanaa 70-luvulla aika tiuhaankin, ja revaria, ja varsinkin kulttuuripiireissä. Siellä leimakirves heilui, ja pahimmat leimaajat olivat tietenkin ne joiden tuotoksia ei kukaan halunnut ostaa eikä apurahoja herunut. Samoinhan on nytkin: me kulttuuri-ihmiset olemme ne tärkeimmät, olemme maailman pulssilla ja tiedämme kaiken. Jep.

    Olen tainnut aikaiseminkin kertoa, että olen asunut kommunistisissa maissa 15 vuotta. Suomessa jopa ihan järkevätkin tuttavat ovat kiistäneet että eihän tuollaista voi tuolla olla koska nuo ovat ihan kivoja maita ja kyllä sitä ruokaa sai Mustanmeren lomakohteissa. Että kyllä jo silloinkin se ihana yksilöllinen kokemus hakkaa faktat. Eli: jos virolaiset arvostelee niin ne nyt mitään mistään tiedä ja kunhan ruikuttavat jostain miehityksestä.

    Kenellä tahansa on oikeus arvostella Suomea. Miksi ei olisi? Suomen media kaataa sontaa niin Putinin kuin Trumpinkin niskaan. Mutta että nyt pikkuveli Viro menee kertomaan että vähän rajaa, teidänkin systeemeille. Hui!

    Luin juuri, että Vapaavuori oli antanut potkut tietohallintopäällikölleen. Vapaavuori on ilmoittanut, että Helsingistä pitää tehdä "maailman toimivin kaupunki". Ovatko helsinkiläiset vaatineet tällaista? Mistä näitä suuruudenhulluja sikiää? Suomen pitää olla eturintamassa ja opettamassa globalisaatiossa, ilmastonmuutoksessa. Kuulostaa aika houreiselta ja ennen kaikkea säälittävältä.
    tira+







    VastaaPoista
  14. "Tai isosiskostahan nykyisin pitäisi puhua."

    Ellei sitten peräti isoskitsosta...

    VastaaPoista
  15. Arvoista ja arvomaailmasta vaiko -pohjasta?
    https://yle.fi/uutiset/3-11153039

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  16. Elämme kyllä uskomatonta teeskentelyn aikaa. En muista vastaavaa reilun 40 vuotisen elämäni varrelta. Ristiriita todellisuuteen on ollut huimassa kiihdytyksessä...ehkäpä moinen ennakoi järjen paluuta tähän hössötykseen. Toistaiseksi ollaan tilanteessa jossa aivan päivän selvien asioiden ääneen sanomista vältellään...itsekin huomaan kuinka (kilttinä ihmisenä) tulee jotenkin syyllinen olo jos edes yrittää esittää sellaisia radikaaleja ajatuksia kuten: 30 vuotiaista naisista koottu hallitus tuskin on kokemuksensa tai ammattitaitonsa puolesta tällaisen hypetyksen arvoinen. Tai että australiassa on ollut kuivaa ennenkin. Mies ei ole nainen. Ilmaston lämpenemis tiede on äärimmäisen huonotasoista, se kun ei kykene ennustamaan mitään, ei edes menneisyyttä. Sukupuolia on vain kaksi kappaletta. Islam on pahuuden ideologia ja islamilaisen maailman ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi juuri islamista. Monikulttuuri on huono idea. Sosialismin polttoaineena toimii kateus. Trump on paras amerikan presidentti sitten Ronald reaganin ja saattaa olla mahdollista että hänet tullaan muistamaan yhtenä suurena amerikkalaisena presidenttinä (ei vielä nykyisillä näytöillä kuitenkaan) Barak Obama oli täysi fiasko. Varakkaat maksavat jo nyt aivan älyttömästi veroja. Li Anderson on inhottava käärme...noin oli sitä siinäkin ja lisää pystyis luettelemaan helposti. Se, että koen (ja moni muukin kokee) syyllisyyttä moisten puhumisesta on osoitus siitä kuinka eteviä nuo ovat olleet tuossa mädättämisessään. Hyvin ovat pelanneet, se täytyy myöntää. Eipä noilla tosin muita kykyjä usein tunnu olevankaan.

    VastaaPoista
  17. Olen usein käynyt Eestissä ja tunnenkin joitakin siellä asuvia. Ei voi muuta kuin ihailla tuota pientä mutta älykästä kansaa. Menevät pian Suomenkin ohi millä tahansa mittareilla mitattuna. Siellä ei jauheta paskaa vaan kaikessa näkyy tekemisen meininki. Ovat ottaneet oppinsa historiasta ja niillä opeilla mennään eteenpäin. Ostivat Silja Linenkin kun Suomesta ei löytynyt kapasiteettia firmaa johtamaan. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Naiset ovat kauniita ja ovat naisia eivätkä mitään halpaa punkkua litkiviä femakkoja. Jos nyt pitäisi muuttaa niin Eesti olisi hyvä vaihtoehto.

    Opin tässä aamulla valemediaa lueskellessani kaksi uutta termiä. Vihaläsnäolo ja vihakuvaaminen. Millähän nuokin Polpo vielä määrittelee. Jos menen katselemaan jotain Silakoiden tapahtumaa niin kyseessähän on silloin puoleltani vihaläsnäolo. Jos en mölise että "Ei natseja kaduille, ei natseja minnekkään," niin poistetaanko minut paikalta mahdollisen vihaläsnäolon muodostaman uhkan vuoksi ja kamerasta poistamaan vihakuvaukseen käytetty kortti.

    VastaaPoista
  18. Lyön vetoa että, siskohallitus jne ajankoittaessa valitsee ne gripenit. Kenraaleiden huutaessa puhelimiin naama punaisena että, mitä h**ttiä! Perustelut ovat feministisiä sekä tasa-arvoisia ynnä maailmaa halailevia.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys tira+:lle, Pinlaarenille, Taisteluvälineupseerille, Anolle, Beckerille ja Unknownille & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Kaiken kaikkiaan juuri niin. Olisko muuten sen ”maailman toimivimman kaupungin” yksi merkki ne vihreitten hinkuamat kaupunkibulevardit joitten ansiosta kaupunkiin saadaan veret seisauttavat liikenneruuhkat.

    Pinlaareni: Sekin pitää paikkansa.

    Tvälups: Suomessahan ei tarvita korruptiota sillä meillä on jo sekä hyvä veli- että hyvä siskojärjestelmä.

    Ano: Oletpa muuten harvinaisen oikeassa. Näin ajattelevia on paljon. Mutta kuinka moni uskaltaa sanoa ajatuksensa julkisesti. Ennakkosensuuri on levinnyt yksilöihinkin.

    Becker: Joo, toi vihaläsnäolo taitaa pohjautua siihen Jessika Aroon joka vaati lähestymiskieltoja ihmisille ja epäonnistui:

    https://pt-media.org/2020/01/10/oikeus-hylkasi-panu-huuhtasta-ja-tiina-keskimakea-vastaan-haetun-lahestymiskieltovaatimuksen/

    Unknown: Etteivät vaan aloittaisi koko PV:n lakkauttamisen. Esimerkillisenä ilmastotekona.

    VastaaPoista
  20. Jessika Aro on säälittävä narkki. Mutta siitä olen huolestunut, että yksi meidän tutkijoista sai aikoinaan vapauden ristin tutkimuksistaan.
    Kerran väittelin sen mimmin kanssa kahvipöydässä. Hän alkoi vauhkoomaan siitä kun eräs merivoimien jantteri oli hakattu saunaillassa. Kyseinen jannu oli se joka marssi aikoinaan pridekulkueessa juhlapuku päällä.
    Ymmärrän hyvin, että poika sai pataan, tohtori ei.
    Se nyt vaan on niin, että ei koko porukkaa pidä vetää samaan kastiin. Näitä hommia on tullut tehtyä 32 vuotta ja siihen mahtuu aika paljon toverikurin juttuja.
    No, nousin siitä kahvipöydästä pois ja totesin, että liian hapokasta ja menin röökille.
    Iran teki tavallaan oikein kun myönsi "vituiksmään". Kovasti ne yrittivät samaa kikkaa kuin ryssät MH17 kanssa.
    On oikeasti hyvä esimerkki siitä kuinka kuritonta se sakki on.
    Ei ole mitään varmuutta kun ollaan tekemisissä kähtävien kanssa. Ne pelaa hetken tunteella ja möykkäävät. Hyvä esimerkki on Suleimanin hautajaiset. Ne keharit tappavat toisiaaan tallomalla. Siis ihan oikeasti?

    VastaaPoista
  21. Aikoinaan vasemmisto halusi hävittää ja taisi hävittääkin Suomesta yhden ammattikunnan, nimittäin kotiapulaiset, koska se piti alentavana heidän tekemäänsä työtä. Kotiapulaiset, monesti maalta kaupunkiin muuttaneet tytöt tekivät arvokasta työtä perheissä ja saivat palkan lisäksi täyden ylöspidon. Itsellänikin on muutama lämmin muisto varhaislapsuudesta, kun meillä hääräsi tällainen varaäiti, joka auttoi askareissa talossa, jossa oli kantovedet ja lämmitettävät uunit sekä neljä reilun viiden vuoden sisällä syntynyttä lasta. Arvokas kokemus auttoi näitä tyttöjä myöhemmin elämässä aivan kuten varusmiespalvelus on hyödyllinen nuorille miehille. Nythän moni asia on käännetty ylösalaisin, naiset käyvät armeijan ja miehet hoitavat lapsia vanhempainvapaalla. No, ehkä siinä on puolensa...

    Kaikki työ on arvokasta sanotaan ja ymmärtääkseni naapurissakaan ei halveksita kaupan kassoja, vaan ihmetellään sitä, että niin nuorella iällä ja pienellä kokemuksella työelämästä voi pätevöityä pääministeriksi. Toisaalta sellaisen avustajakaartin ympäröimänä ilmeisesti kenet tahansa luku- ja kirjoitustaitoisen voisi istuttaa samalle jakkaralle. Vaikka tuli vähän lunta tupaan ja vedettiin tavan mukaan herne nenään, niin Sanna Marinilla meinaa Viron vierailulla suu hymyilemisestä revetä, kun saa osakseen paljon julkisuutta ja kamerat räpsähtelee. Parempi olisi kuitenkin pitää korvat auki, kuunnella tarkkaan ja ottaa opikseen isäntämaan neuvot. Turha taitaa toivo olla, yli menee niin ettei hilsekään pölähdä.

    Tätä nykyä kadehdin virolaisia. Terveen järjenjuoksun säilyttäminen näinä aikoina on kallisarvoinen ominaisuus.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Joppos123:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Taidanpa tietää, ketä tutkijaa tarkoitat enkä noteeraa häntä kovinkaan korkealle. Sanoisinko, että kyseisellä mimmillä on hiukkasen huomio kihahtanut nuppiin. Mitä tulee Iraniin niin niissä Suleimanin hautajaisissa tosiaan kuoli enemmän ihmisiä kuin jätkän tappaneessa ohjusiskussa.

    Rouva Ano: Olet täysin oikeassa. Toinen hävinnyt ammatti on baariapulaiset. Nykyisin ihmisen pitäisi lukea vuosia (ja paljon turhaa) päästäkseen töihin. Marinin kohdalla ei menneisyys kaupan kassana häiritse, onhan hanttihommia aikanaan tehnyt nuorena jokainen. Tosin niittenkin määrä alkaa kovasti vähentyä. Marinin kohdalla häiritsee se, että hän on totaalinen utopisti jolla ei ole – kassamenneisyydestään huolimatta – minkäänlaista kosketuspintaa reaalimaailmaan. Ja joo, virolaiset ovat tällä hetkellä huomattavasti meitä fiksumpia. He ovat käyneet kovan koulun ja oppi on mennyt perille.

    VastaaPoista
  23. Oi voi, minusta Viro on ajat sitten mennyt Suomesta ohi kaikilla merkittävillä mittareilla. Se on paljon enemmän länsimaa kuin isosiskonsa, joka on Venäjään nähden edelleen kuin alkoholistin vaimo.

    Alkoholistin Vaimo passaa ja hyysää arvaamattoman väkivaltaista miestään, valehdellen samalla kaikille naapureille ja tutuille rakkauden olevan suurta ja mittaamatonta. Alkoholistin Vaimo käskee lapsiaan olemaan hiljaa, etteivät vain suututtaisi Alkoholistia antaen hänelle tekosyyn ruveta taas väkivaltaiseksi.

    Kaikkein eniten Alkoholistin Vaimo vihaa Poikaansa joka yhä useammin kysyy, miksi meidän täytyy olla Alkoholistin väkivallan uhan alla? Miksemme voisi lähteä Turvakotiin, kuten pikkuveli Viro?
    Turvakotia johtaa raskaan sarjan ammattilaisvapaaottelija-voimanostaja, jolle Alkoholisti uhoilee mutta tietää, ettei mahtaisi tappelussa mitään.

    Niin Viro on turvassa, miksemme me? Tästä Poika saa aina raivokkaan selkäsaunan tukkapöllyineen:
    tuollaista ei saa sanoa! Ei saa!!

    Sitäpaitsi Turvakodille ei edes ole tarvetta:
    kuuluuhan Alkoholistin Vaimo Kerhoon. Sen muina jäseninä on mm. Varas, Laiskuri, Huijari, Auervaara, Höperötäti ym.
    Alkoholistin Vaimo katsoo Kerhon jäsenyyden olevan riittävä. Poika kysyy, millä lihaksilla? Alkoholistin Vaimo hakkaa taas Poikansa raivokkaasti:
    onhan täällä Kerhossakin monta isoa, raavasta miestä!

    Ne vain ovat laiskureita, varkaita ym., jotka kuppaavat Alkoholistin Vaimolta jatkuvasti hänen talousrahojaan, mutta ei se haitaa koska Alkoholistin Vaimo antaa ne ilolla:
    hän saa siitä turvaa!
    Hän ei tosin usko siihen itsekään, koska jatkaa Alkoholistin hyysäämistä ja poikansa kurmuuttamista, kun tämä yrittää puhua järkeä.
    Järjen käyttö on kielletty, sen sijaan joka asiasta on valehdeltava.

    Ei tässä oikein voi muuta kuin toivoa, että Alkoholisti ryyppää itsensä hengiltä.

    VastaaPoista
  24. Yrjö vastasi Joppos123:lle:

    "Taidanpa tietää, ketä tutkijaa tarkoitat enkä noteeraa häntä kovinkaan korkealle."
    Minä en tunnistanut. Kenestä on kysymys?
    Entä kuka on se merivoimien "jantteri", joka hakattiin saunaillassa?

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Ikävän osuva vertaus.

    Ano & VNV: Koska Joppos123 ei itse sanonut nimiä niin ehkä mekään emme spekuloi. Siksi jätin VNV:n kommentin julkaisematta. Itse kommentissahan ei ollut mitään vikaa.

    VastaaPoista
  26. Ja laitetaanpa täältä kommenttiosiosta vielä kunnianosoitus yläkerran orkesteriin siirtyneelle loistavalle muusikolle. Neil Peart in Memoriam:

    https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/2f38fc9a-dad0-4f6d-996d-9b25889240bb

    Ja siihen päälle ikivihreä Tom Sawyer:

    https://www.youtube.com/watch?v=auLBLk4ibAk

    VastaaPoista
  27. Jätin ajanpuutteen vuoksi nimet tarkoituksella pois. Kyllähän kuukkelista löytyy jos jotakuta kiinnostaa.
    3 viikkoa ja sitten olisi taas aika käydä hakemassa talven D vitamiiniannos Thaimaan suunnasta. Vajaan kolmen viikon reppureissu ja yksi pojista tulee moikkaamaan reissun puolivälissä.
    Koh Mak suuntana pitkästä aikaa. Rauhallinen pieni saari missä on kiva mopoilla ja rypeä meressä.
    Päikkärit riippumatossa hyvän kirjan ja jääkylmän bissen säestyksellä.
    Aikaisin sapuskalle ja nukkumaan, aamu alkaa aina uintireissulla. Aamupalakin maistuu aina paremmin kun on käynyt muutaman satametriä kauhomassa.

    VastaaPoista
  28. Kun kyseltiin saunaillassa hakatun "merivoimien jantterin" henkilöllisyyden perään, ei sen selvittäminen liene kenellekään ylivoimaista:
    kuinka monta Merivoimien toimiupseeria on osallistunut Pride-pervokarnevaaliin ja nimenomaisesti PV:n virallisessa univormussa?

    Sen sijaan syy tähän turpasaunaan olisi ehkä jonkinlaisen tarkennuksen arvoinen:

    olio kyse vain siitä, että tyyppi päätti tulla kaapista näyttävästi? Ymmärtääkseni hän oli kyllä tehnyt sen jo aiemmin.
    Retosteliko hän asialla? Asiassa ei mielestäni ole retostelemista:

    nämä Pride-karnevaalit kun ovat erinomaisen omiaan haittaamaan sen suuren homoseksuaalisen vähemmistön elämää. Sitä arkipäivää, jota he haluaisivat elää samalla tavalla kuin heterotkin poislukien makuukamariasiat, jotka heteroillakin kuuluvat yksityiselämään.

    Vai pitikö mies hakata siksi, että viimeistään nyt kaikki tiesivät hänen olevan homo, ja siksi liian monelle tuli tarve todistaa että minä en ainakaan ole homo!
    En ole! En ole!! En perkelevieköön!! Älkääkä luulko sitä minusta; katsokaa miten hakkaan homoa älkääkä seisovaa kyrpääni?!!

    Mainitun naistutkijan henkilöllisyydestä ei minulla ole kyllä edelleenkään riittävää vihjettä.

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Ei muuta kuin äärimmäisen mukavaa reissua ja relaksaatiota.

    Qroquius Kad: Muistelen että Joppos123 kertoi jossain kommentissaan että sotavaltion tyypeillä on ihan suht salliva suhtautuminen seksuaalisia poikkeamia kohtaan. Kun sitä ei hierota päin naamaa. Ja sitä tämä kyseinen tyyppi on tehnyt.

    VastaaPoista
  30. En lainkaan epäile, etteikö siellä saunassa olisi käynyt konteksti huomioiden juurikin noin. Jollain tapaa tulee mieleen tämä tapaus:

    https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=3&t=28920

    Siihen liittyen kimposi mieleen taas sanonta:
    "Uskonto ja sukuelin ovat siinä mielessä samanlaisia, että jokaisella on omansa ja siitä saa ylpeillä, mutta sitä ei tarvitse tulla tunkemaan kanssaihmisten naamaan."

    "Alien"-elokuvasaagan kaksi ensimmäistä osaa perustuvat tietyllä tavalla tuohon sanontaan:
    kuka haluaisi naamansa syöksyvän lätsähtäen ja vielä jumiin tarttuen...

    VastaaPoista
  31. Joppos 123: Myös täältä toivotukset mukavalle Thaimaan reissulle. Olen siellä käynyt neljä kertaa, joista kaksi ensimmäistä 70-luvulla ja ilman selkäreppua. Tosin silloin aikoinaan se ei ollut vielä niin turistien kyllästämä kuin nykyjään.

    Ruotsissa kun aina kaikki laitetaan paremmaksi, niin siellä sentään Pride kulkueessa tanssahtelee itse PV:n komentaja Bidén, mutta Ruotsin PV:tä ei olekkaan valmisteltu ruotsalaisia puolustamaan vaan suojelemaan QBTWRtitityy porukkaa "normaalien" uhkalta.

    VastaaPoista
  32. Tervehdys Qroquius Kadille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Tuo oli kyllä vähän erityyppinen tapaus. Mutta ihmisten naamaan ei kannata lähteä hieromaan asioita. Jos siitä tulee naama kipeäksi niin syy on hierojan itsensä.

    Becker: Yleensäkin käy sääliksi Ruotsin puolustusvoimia. Vielä 1980-luvullahan ne olivat yksi maailman voimakkaimmista. Nyt ne ovat, no, vitsi vitsistä.

    VastaaPoista