tiistai 3. maaliskuuta 2020

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXI


1. Sauna palaa! Sammuttakaa järvi!



Meiltä jokaiseltahan pääsee aika ajoin tahatonta huumoria. Se on inhimillistä ja kuuluu sarjaan ”sattuu ja tapahtuu”. Sen sijaan huumori on vähissä jos tahaton huumori tulee ottaa kerta toisensa jälkeen tosissaan niin kuin esim. tässä ”Turvallinen Oulu”-projektissa. Projektihan pistettiin pystyyn sen vuoksi että etnisesti edistykselliset häiskät raiskasivat urakalla oululaisia naisia aina lapsesta eläkeläiseen. Mutta projektia ei sitten varsinaisesti suunnattu raiskaajille vaan oululaisille nuorille ja mitäs siinä on saatu aikaiseksi tämän jo aikaisemmin esitellyn tahattoman komiikan mestariteoksen lisäksi. No, sen sijaan että oululaisille tytöille oltaisiin jaettu vaikka kaasuaseita ja raiskaajille annetut rangaistukset ankarimmasta päästä onkin oppimateriaali suoraan kuin vitunvirkkaajilta. Kuvat suurenevat klikkaamalla:



Ja muutakin genitaaliosastoa on tarjolla:



Ja sitten opetellaan porukalla raiskauksia estävää sanastoa:



Ja sitten harjoitetaan ohjattua porukalla tehtyä itsensähiplausleikkiä:



Onpa mukana myös opettavaa sarjakuvaa jossa ahdistelevana pahiksena on kukas muu kuin tavallinen suomalainen heppu jonka vuoksi kyseistä projektia ei suinkaan olla pistetty pystyyn:



Selväähän on että kyseinen ”projekti” on saanut aikaan sekä suuttumusta että röhönaurua ja sekös on sitten suututtanut – taas kertaalleen – suvaitsevais-tiedostavat ihmiset. Jopa siinä määrin että Ilta-Sanomat uutisoi ”Hollywood-tähti valjastettiin ivaamaan oululaisten turvallisuustanssia”. Jep. Epäilemättä suomalaiset twiittaajat pystyvät ”valjastamaan” pitkän uran tehneen James Woodsin. Olisko kumminkin niin että älykkäänä miehenä hän suhtautuu typeryyteen niin kuin typeryyteen tulee suhtautua? Kaiken kaikkiaan tähän systeemiin käy se vertaus, jonka olen esittänyt joskus ennenkin:

1. Sauna palaa.

2. Viranomaiset yrittävät salata saunan palamisen.

3. Eräs paikallinen mies tuo julkiseen tietoon, että sauna palaa.

4. Viranomaiset tuovat paikalle paloauton joka alkaa suihkuttaa vettä saunan vieressä sijaitsevaan järveen.

5. Ihmiset ihmettelevät palomiehille että mitä helvettiä te oikein teette?

6. Niin palomiehet kuin valtamedia saavat henkisen pipin koska tarkoitushan oli kuitenkin hyvä ja ne jotka arvostelivat toimintaa ovat äärioikeistolaisia.



2. Vihervasemmistolaista tilannetajua ja hyviä tapoja

Hesarin NYT-liitteen jokunimeltä Tuomas Peltomäki heitti corona-viruksen tiimoilta mielestään hyvän läpän:



Jep joo, ei hotellin respassakaan uskota että kyseinen häiskä haluaa oikeasti lahdata suomalaiset vanhukset. Mutta miettikääpäs jos joku tavallinen kansalainen jolla ei ole valtamedian bullshit-suojaa olisi heittänyt samanlaista läppää joistain ei-suomalaisista? Leivätöntä pöytää olisi tarjolla aivan varmasti.



3. Taas täsmäisku kolonialismia kohtaan

Brunbergin neekerinpusut päivitetään sitten suvaitsevais-tiedostavaan muotoon:



Tämähän on selvää kehitystä ja edistystä sillä siten estetään ainakin 0,00062 % suomalaisista saamasta henkistä pipiä. Hotellin respassa veikataan että seuraavaksi päivitetään Fazerin Sininen. Onhan sininen väri aivan liian kansallismielinen. Mites olisi Fazerin Sateenkaarisuklaa?



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Muistakaa: kun kuvitellaan että pohja on saavutettu niin jo seuraavana päivänä joku saattaa panna paremmaksi.

47 kommenttia:

  1. Myötähäpeäni on suuri.

    VastaaPoista
  2. *Huokaus* Ei voi sanoa enää mitään. Ei edes perinteistä vittusaatanaa. Tätä menoa suomessa ei voi kuvailla enää millään järjellisellä tai järjettömällä ilmaisulla.

    VastaaPoista
  3. Mikä erottaa optimistin ja pessimistin?

    Kun pessimisti toteaa, että enää ei voi mennä huonommin; huikkaa optimisti, että kyllä voi!


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  4. Totta kai tulen leviäminen järveen pitää estää! On todella äärioikeistolaista arvostella palokunnan arvokasta työtä. Mitä me sitten juodaan jos kaikki järvet palaa.

    Brunbergin neekerinsuukkojen kuvan vaihto on sekin äärioikeiston tekosia. Tottakai rasisteja ällöttää ajatus neekerin suukottamisesta. Natsibrunberg boikottiin!

    Äärioikeistolaisen suurpääoman kätyri ehdottaa vanhusten kaasuttamista. Eipä yllätä. Tukivathan saksassakin pääomapiirit natseja. Ping taponen ja valtakunnansyyttäjär.

    Ja kaikki nyt yhdessä: "Ketonen ja Erkko, taantumuksen verkko ...".

    Ja vielä: "Non Pasaran!" kaupan päälle.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Taisteluvälineupseerille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Tässäkin touhussa on kyse puhtaasta sijaistoiminnasta. Ongelma tiedetään, sen syy tiedetään mutta kun sitä ei voi sanoa ääneen niin sitten kikkaillaan ja väitetään kivenkovaan että itse ongelmalle on tehty jotakin.

    Ano1: Ja aiheesta.

    Ano2: Täytyiskö porukalla opetellä örkkikieli? Jos sieltä löytyisi sopivat ilmaisut?

    Tvälups: Jep. Ja se kuuluisa lasi ei ole puoliksi täysi eikä puoliksi tyhjä vaan se on tyhjä ja rikottu:

    Pyssymies: Ja joka tapauksessa me voiman pimeän puolen kulkijat ollaan syyllisiä kun me ei suostuta joukkovalehteluun eikä katumusharjoituksiin. Mitä tulee non pasaraniin niin tuli mieleen että ehkä Gandalfille olisi tarvetta:

    http://www.quickmeme.com/img/e2/e24d95c204c80339225d42176f2cf1f8f4d8f7a5bfec064032767ff316856074.jpg

    VastaaPoista
  6. 7. Joukkio yhteiskuntataiteellisia maistereita tekee kasan tutkimuksia ja graduja, joissa todetaan että veden suihkuttaminen järveen toimisi, jos se toimisi.

    8. Kun sauna on palanut maan tasalle, todetaan että sehän oli oikeastaan saunan omaa syytä että näin kävi, ja palon sytyttäjähän on vain uhri jota pitää ymmärtää.

    9. Päättäjät haalivat lisää tuhopolttajia ulkomailta Suomeen.

    10. Perussaunojat-puolueen kannatus kasvaa ja media pyrkii paniikissa leimaamaan sen jäsenet ja kannattajat.

    11. Tuntemattoman vihakirjoittajan Saunaperskeles-blogi nousee hiljalleen yhdeksi Suomen luetuimmista blogeista, vanavedessään mm. Saunahammer ja Saunan Pauhantaa. Nimimerkki Saunailija katselee Japanista synnyinmaansa uutisia, kertoo työkavereilleen tilanteesta ja kehottaa pitämään rajat kiinni ettei käy samoin.

    12. Varusmiehet pakotetaan kantamaan tuhopolttajien laukkuja. Asiantuntijoiden mukaan on naurettavaa väittää että pakolaisten joukossa olisi yhtään tuhopolttajaa.

    13. Saunat palavat kaikkialla Länsi-Euroopassa ja palokunnat sammuttavat järviä ahkerasti. Vihervasemmisto keskittyy tärkeämpiin asioihin, kuten karkkipapereihin ja pientalojen hiukkaspäästöihin.

    14. Oispa kaljaa.

    VastaaPoista
  7. Minä uskon että pohjimmiltaan mielensä pahoittamisen mitä aatesisaret komppaa on sangen raadollinen. Projektia ovat vetäneet vihreät- ja demarinaiset. Kaikki ovat jonkin tason kunnallisia vaikuttajia. Nyt on ollut mahdollista osoittaa että kykyjä on rotuaarin ja valkean ohella vaikka esiintyä zeppeliinin parkkipaikalla, sehän on valtakunnallista tunnettavuutta ihan kansainvälisesti ainakin omasta mielestään tunnettuna ja tunnustettuna asiantuntijana. Nostetta silakoista ja seuravaksi kunnallisvaalit ja sitten eduskunta- sekä eurovaalit. Perskurallaa joku hemmetin Hollywoodin dinosaurus ampuu kaikki alta ja kertoo keisarin uusien vaatteiden tyyliin ettei koko touhussa ole järjen hiventä. Käyhän se harmonikorvaushoidossa olevan batiikkinoidan pinnan päälle.

    VastaaPoista
  8. Jotenkin alan olla vakuuttunut siitä, että vihervasemmiston femakko-ja koirasfemakkosakilla on varsin kierotunut näkemys seksuaalisuudesta. Olipa kysymys sitten raiskauksista, tapoista, pahoinpitelyistä tai vaikka paskalla käymisestä niin mahdolliseen ongelmaan on aina sama patenttiratkaisu, "hei, aletaan askartelemaan vittuja ja kulleja".
    Skitsointahan koko paskassa on se, että ne askartelijat ovat potentiaalisia uhreja yllämainituille kepposille.
    Koulukkaille tulisi opettaa kuinka mahdollsimman tehokkaasti ugabungaa tai ahmedia monotetaan nyyteille.
    Sitten ne saatanan avohoitopotilaat vinkuvat maalittamisesta kun koko maailma nauraa röhönaurua niiden kyhäämälle soidintanssille, ugabubgasta ja ahmedista puhumattakaan.
    Pelkkää keskarinnäyttöä uhreille,isolla rahalla.
    Tuolla rahalla olisi saanut Oulun jokaiselle nuorelle peruskurssin vaikkapa Kraw Magassa ja pippurikaasun kaupanpäälle.
    Kyllä ne olisi pilluvarasta hidastanut enenmmän kuin tuo säälittävä tiputanssi.
    Olisi kirveelle töitä.
    Hävettää olla osa samaa kansaa kuin noi vajakit.

    VastaaPoista
  9. Oikeasti kun on järjestetty 2,5 miljoonaa erkkiä korvamerkittyä rahaa luulisi että noin ihan oikeasti olisi selvitetty oulussa seksuaaliset häirinnät ja muut rikkomukset millä tasolla liikutaan. Tehty jokin ihan oikea toiminpide suunnitelma millä ongelmaa pienennetään oleellisesti. Selvitetty miten uhrien auttaminen saadaan mahdollisimman nopeasti käyntiin. Mitä saatiin ala-asteella mukulat piirtelevät tuheroita ja moloja sekä kuvanveistoa samasta aiheesta paperimassalla. Alan sanastoa laulun voimalla olisi nyt edes ollut Juha Watt Vainion tai Huuhaa sedän kulttuurituotoksia myöskin M A Numminen on tehnyt kulttuuripitoisia taide-esityksiä. Tanssivideo yhdessä ylenannon yoda torjunnan kanssa gangman porukka koreassa paskoo housuihinsa. Veikkaan että erilaisissa kyky ohjelmissa joko rollattorimummot tai vaippaikäiset taaperot esittävät tiktokkia. Oululaisilla päättäjillä onkin ollut tässä viimevuosina ihmeellinen kyky kylvää verorahoja hullutuksiin alkaen yerusaleimin prinssistä.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Tuumailijalle, Patelle Pankavaarasta ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Tuumailija: Sanoisinko että tuo osui aika hyvin kohdalleen. Tosin kohdasta 11 voi todeta että marginaaliblogihan tämä. Ja kohtaan 14 voi vastata että kaljaa on sillä mulla on vapaata ja ollaan saunomassa. Kukas sitä näinä aikoina kuivin suin?

    Pate:

    Viesti1: Joo, kyllähän nämä mielensä pahoittajat pahoittavat mielensä oman – verorahoitteisen – uran puolesta. Hollywoodin dinosauruksesta eli James Woodsista olen muuten lukenut – enkä epäile – että hänen rooliensa määrät romahtivat kun hän ilmoittautui Trumpia kannattavaksi konservatiiviksi. Yhdysvallat on tietyiltä osiltaan yllättävän vasemmistolainen maa.

    Viesti2: Kyllä. Ongelma tiedetään mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen koska se tarkoittaisi myös omien, totaalisten virheitten tunnustamista.

    Joppos123: Kallistun kannallesi. Ja muistetaanpa muuten sekin että se Turun terroristi luuhaili aikanaan turkulaisissa kouluissa ja asiaahan tuli pitää aivan ihastuttavana. Ja yhdyn häpeääsi. Enkä ymmärrä, mitä tälle maalle on tapahtunut.

    VastaaPoista
  11. Yrjöperskeleen sanoma leviää:
    https://www.tiede.fi/comment/2798419#comment-2798419

    Juu, James Woodsista puheenollen äijähän ei ole tyhmä. Hänellä on bullshit-tutka viritettynä ja toimivana. Ei häntä tarvitse suomalaisten bloggarien ohjailla ja kertoa mitä ajatella. Hän näkee bullshittia ja sanoo näkemänsä suoraan. Ei hän se ongelma ole, vaan valtavirta-Hollywood, joka ei tuota bullshittia näe, vaikka Hillary sen laittaisi esille.

    Tiedefoorumillakin on paljon sitä väkeä, joille tuollaiset ovat jotain "äärioikeiston" masinoimaa toimintaa. Minusta huijaus, jota Oulussa tehdään, on sitä bs:a, jolla syyllisyyttä ja ongelmienaiheuttamista yritetään kieroin poliittisin keinoin kääntää ideologian mukaiseksi ja realiteettien vastaiseksi. Realiteetithan ovat sitä, mitä valtamedia sanoo niiden olevan...


    VastaaPoista
  12. Paul Joseph Watsonin video.

    https://www.youtube.com/watch?v=xc5lUbNlTtY

    Tiinan pari juttua:

    https://sarastuslehti.com/2020/02/29/oulun-raiskauskriisi-avoin-kirje-oulun-paattajille-ja-maria-ohisalolle/

    https://www.facebook.com/tiina.wiik.35/posts/608076143073601

    VastaaPoista
  13. Ottamatta kantaa politiikkaan, niin kaikkihan me tiedämme mitä väriä saadaan kun sekoitetaan vihreää ja punaista. Mihin kaikkeen se saatu väri liitetäänkään?
    Hyvänä ilmastotekona muutamat suosittelevat synnyttämään vähemmän ihmisiä Suomeen. Hyvä ilmastoteko voisi olla myös ihmisten tuomisen lopettaminen Suomeen, ilmasto kun kärsii kulutuksen lisääntymisestä. Vaan kun niitä sitten on kumminkin tänne houkuteltu, niin voisivat niillekin perheille, joita täällä jo on, kertoa, ettei lisääntyminen ole ollenkaan suotavaa.

    VastaaPoista
  14. Oulun tauti on näemmä sitä että päättäjät ja virkamiesjohto ovat kanonisoineet itsensä erehtymättömiksi ainoan oikean totuuden valaisemina. Virheiden kieltäminen saa johdon näyttämään kriittisten ulkopuolisten silmissä entistä typerämmiltä.

    VastaaPoista
  15. ”Turvallinen Oulu”
    Höh. Projektillahan on kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen on tietysti rahan jakaminen omille sidosryhmille olemattomin perustein. Se nyt on aivan samantekevää, virkataanko pimppejä ja mulkkuja, esitetäänkö kökköjä tiputansseja vai veistelläänkö kaarnanpaloista tupeloita tekeleitä, joita väitetään veneiksi. Tärkeintä on, että rahaa on riittävästi, se jaetaan omille tovereille ja voidaan väittää, että sillä on muka saatu aikaan jotakin (ihan mitä vaan).

    Toinen on tietysti pyrkimys potentiaalisten raiskauskohteiden totuttaminen ja sopeuttaminen edessä olevaan niin, että eivät enää puhuisi mistään raisdkauksista vaan vaikkapa yllättävistä ja spontaaneista taideprojekteista.

    VastaaPoista
  16. Katselin vähän tämän Turvallinen Oulu -hankkeen sisältöjä. Siinähän opetetaan lapsille kaikenlaisia sukupuoleen liittyviä asioita ja annetaan askartelutehtäviä, joissa kuvataan sukupuolielimiä piirtelemällä tai muulla taiteellisella tavalla.. Tuli mieleeni, että valokuvataide on eräs taiteen muoto. Sitäkin voisi tässä käyttää. Ehkä 13-vuotiaat voisivat valiokuvata sukupuolielimiä eari asennoissa ja eri kulmissa. Koulussa tehtyjä piirustuksia ole ainakin ennen tapana esitellä kotona. Nykyisellä nettiaikakaudella syntyneitä taideteoksia voisi esitellä laajemminkin. Hmm, tuota … tässä on jotakin tuttua… Eikö joku poliitikko kunnostautunut juuri tällä alalla?

    Vakavammin puhuen, pystyykö kukaan löytämään Turvallinen Oulu -hankkeen materiaalista mitään sellaista, minkä voisi tulkita lisäävän turvallisuutta sukupuolisen ahdistelun ja raiskausten täyttämässä Oulun kaupungissa?

    Toinen professori

    VastaaPoista
  17. Erään anon nettikommentin hengessä: ”Näinhän se naisten valta näköjään murenee. Näin on varmaan käynyt ajasta aikaan. Siksi ei ole olemassa kulttuureita, joissa naiset ovat johdossa.”

    Eipä tuohon ole muuta lisättävää kuin, että niin se on meillä Suomessakin silmiemme edessä käymässä – naiset harhaisine, jopa sairaine fantasioineen tuhoavat valtansa alle saamansa yhteiskunnan. Siinä samalla menee sitten meiltä muiltakin elämisen edellytykset. Eivät ole historian saatossa kauaa kestäneet naisten hallitsemat kulttuurit, feministinen EUkin käyttäytyy kuin pelokas ämmä ja saa sen mukaista kohtelua ulkorajoillaan. Puhumattakaan siitä ala-arvoisesta sikailusta, mitä rajojen sisällä saamme sietää, anteeksi, suvaita.

    PT-media tiesi tänään kertoa joidenkin Ruotsin poliittisten voimien vetoavan rajojen aukaisemisesta vuoden 2015 tapaan. Onko yllätys että asialla ovat feministinen puolue ja keskustalaisten nuori nainen?

    Naisten olisi korkea aika ottaa vastuu teoistaan, eikä aina syyttää omista epäonnistumisistaan/tyhmyyksistään muita, kuten valkoista suomimiestä, äärioikeistoa, populisteja, jne jne ties mitä ainaista maalittamista. Mutta arvatkaas pystyvätkö he koskaan siihen? Siksi naisten johtama yhteiskunta ei ole elinkelpoinen.

    VastaaPoista
  18. Yllättääkö ketään, että turvapaikanhakijana ja kielitaidottomana pitkään pysynyt on saanut sosiaalihuollosta taksikortin, jolla pääsee kerran viikossa minne nyt haluaa?

    Kuinkahan paljon näitä onkaan myönnetty kaiken muun lisäksi?

    Niin kauan kun Suomeen tulee näitä ilmaisen rahan perässä, niin kauan on vastakkainasettelua, mikä tulee pahenemaan, suomalaisten ja tänne kotiutuneiden työssäkäyvien ulkomaalaisten kanssa ja pahoin pelkään, että kun paine käy kovaksi, voidaan nähdä miten kansa jakautuu entistä pahemmin, vaikka onhan se jo nyt jakautunut kahteen leiriin, aikuisiin ja niin, no, suvakeihin, joiden ajatusmaailma on aika kaukaa todellisuudesta, taikaseinätäteihin.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys DuPontille, vieraalle, muuanpenalle, Patelle Pankavaarasta, Strix Senexille, Toiselle professorille, Historixille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    DuPont: No kas, ehkä se saunavertaus toimi. En sinänsä osaa sanoa onko kyseisellä keskustelupalstalla kovien tieteitten edustajia vaiko yhteiskuntatanhuajia.

    vieras: Erittäin hyviä huomioita molemmilla. Normaalistihan minua ei kiinnosta pätkääkään se, mitä muualla Suomesta ajatellaan mutta tuota Watsonin videota katsellessa pisti hävettämään. Ja kiitos maaliskuun kissistä.

    muuanpena: Kun kaikki värit yleensä sekoitetaan saadaan harmaata. Se on sitä monikultturismia joka oli, muistathan, rikkaus. En tosin tiedä että kenelle. Olen samaa mieltä ilmastoasiasta eli ei asiaa Suomeen ikuiselle elatukselle.

    Pate: Kyllä. Mutta koska heillä on takanaan sekä virkakoneisto, poliittinen koneisto että valtamedia he voivat jatkaa pokkana samalla linjalla. Toisaalta, ehkä he eivät tajua näyttävänsä typeriltä.

    Strix Senex: Totta joo mutta kyseessä on myös näennäistoiminta jolla osoitetaan että on tehty jotain, joka ei liity varsinaiseen ongelmaan mitenkään. Mutta onhan kumminkin tehty.

    Toinen professori: Kyseisestä materiaalista ei löydy mitään mikä lisäisi turvallisuutta. Se lisää vain etnisesti edistyksellisten röhönaurua. Ja jos puhutaan noista sukupuolielämään liittyvistä tehtävistä niin eikös aleta lähestyä Aldoux Huxleyn kirjaa ”Uljas Uusi Maailma”.

    Historix: Valitettavasti tuo on täysin totta vaikka meidät molemmat tämän myötä naisvihaajiksi mielletäänkin.

    Ano: Vastakkainasettelu tulee totta kai lisääntymään ja virkakoneisto on ilmaista rahaa nauttivien puolella. Mutta onko sulla jotain linkkiä siihen taksijuttuun?

    VastaaPoista
  20. Taksijutun kuulin erään kunnan sossulta, ei ollut itse myöntänyt. Mutta tervejalkaisesta oli kyse, kysyin Ei tuo liene ainoa. Sossun kortit taitavat olla harkinnanvaraisia toisin kuin vammaiskuljetuskortit liikuntavammaisille. Tässä kunnassa ulkom. sossuina ja ulkom.osuus lähentelee 30%. Selittänee löperön meiningin muutenkin?

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Ano. Olen kuullut vähän samanlaisia – ja raflaavampiakin – juttuja tahoilta joihin luotan.

    VastaaPoista
  22. Brunbergin suukkolaatikon toinen suvakointi poistaa suukko-sanan merkityksen hävittämällä neekeripariskunnan kuvat kannesta.

    VastaaPoista
  23. Uudin 1:
    Minua ei varsinaisesti kyllä naurata tämä Oulun touhu.
    Opetetaan lapsille laululeikkejä "Tää on mun pimppi, tää on mun pippeli"...
    Siinäkö toivossa, että lapset alkaisivat leikkiä näitä maahantunkeutujien edessä osoittaen näin valmiuttaan seksiin?

    Esitellään lapsille erilaisia kulleja: mustia, tummanruskeita, vaaleanruskeita, ympärileikattuja...
    Siinäkö toivossa, että lapset tottuvat niihin eivätkä pelästy, kun sellainen vedetään oikeasti esiin?

    Tämä voisi näyttäytyä vain 2,5 megaeuron hassaamiselta älyttömyyksiin. Minusta tässä on taustalla jotain helvetin paljon huolestuttavampaa. Toivoisin olevani väärässä.

    Uudin 2:
    Se nyt oli vaan sitä parempaa tai ainakin erilaista ja niin pois päin.
    Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä fraasi. Pitäisi keksiä parempi tai ainakin erilainen.

    Uudin 3:
    Niinhän Brunbergiltä kysyttäessä, ovatko maahantunkeilijat valittaneet kaislahameneekereistä, vastattiin etteivät ole.
    Asialla oli hyvin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi kantasuomalaisten joukko, joka rääkyi rääkymistään jatkuvalla syötöllä niin, että Brunberg kyllästyi.

    Täysin väärin toimittu:

    Jos viisaampi väistää, typerys saa tahtonsa läpi.
    Jos viisaampi väistää aina, typerykset pääsevät hallitsemaan maailmaa.
    Mutta hei, niinhän läntisessä Euroopassa ja Pohjoismaissa onkin jo käynyt!

    Harmi, että J.R.R. kehitti örkkikieltä niin vähän eivätkä elokuvia varten väsätyt jatkokehitelmätkään taida oikein riittää nykyiseen tarpeeseen.
    Unkarilaisella veljeskansallamme on sen sijaan ainakin tuon listan loppua kohti varsin käyttökelpoisen näköisiä kirouksia:

    http://www.math.u-szeged.hu/~kovzol/bc+ad/karomkodasok.html

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Mutta eihän se 0,00062 % pääse enää triggeröitymään. Tosin kyllä ne keksivät uuden aiheen, älä yhtään ole huolissasi.

    Qroquius Kad:

    1. Ei naurata minuakaan. Niin kuin olen todennut niin tässä on kyse näennäistoiminnasta jolla pidetään yllä vallitsevaa järjestelmää ja suojellaan sitä sen tekemistä järkyttävistä virheistä.

    2. Mutta kannattaa aina muistuttaa että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    3: En ole muuten minäkään koskaan kuullut että yksikään afrikkalainen olisi suiviintunut neekeripusuista.

    Mitä tulee niihin Tolkien-elokuviin niin kuulun vähemmistöön ja totean etten oikein niistä pitänyt vaikka olivathan ne komeasti tehty. Mutta alkuperäistä juonta oli muutettu liian monesta kohdasta liian monta kertaa. En tietysti itse olisi varmaan osannut tehdä parempaa. Tosin sen vielä totean että ne Hobitti-elokuvat olivat kirjaan nähden täysin yliturvotettuja vitsejä.

    Ja jos viisaampi väistää niin onko hän enää viisas?

    Suomen kielessä on myös mainio kirosanavaranto. Sitä v-sanaa en siihen laske.

    VastaaPoista
  25. Tiinan blogi:

    http://tuonenjoutsen.blogspot.com/2020/02/oulun-raiskauskriisi-avoin-kirje-oulun.html

    VastaaPoista
  26. Tämän päivän (4.3.) Kalevassa on valitusartikkeleita siitä, että Oulu on joutunut maailmanlaajuisen pilkan kohteeksi. Ajatuksena on, että kyseessä on pahantahtoinen kampanja ja asiasta levitetään väärää tietoa. Esimerkkejä vääristä tiedoista ei anneta. Todellisuudessa kohu lähti liikkeelle yhdestä ainoasta Tiina Wiikin tviitistä, jonka hän teki Vihapuhe-skriimin aikana heti sen jälkeen, kun joku katsoja oli hänelle tiedon tästä videosta toimittanut. Kyseessä oli siis välitön reaktio pähkähulluun videoon, eikä mikään suunniteltu kampanja. Tviitissä Wiik kyllä mainitsee, että Turvallinen Oulu -hanke on saanut yli 2 miljoonaa euroa, ja jotkut ovat maailmalla tulkinneet tämän niin, että koko summa olisi mennyt videon tekemiseen. Tämä on ainoa väärä tieto, joka asiasta on liikkeellä. Kalevahan ei tätä tietenkään kerro. Kaleva antaa myös ymmärtää, että Asyl-valktuustoryhmä ei todellisuudessa vastusta Oulussa tapahtuvia raiskauksia, vaan motiivit ovat muualla. Tämä on huikeaa vääristelyä, kun Asyl on nimenomaan se taho, joka toi Oulun raiskaukset julkisuuteen aikana, jolloin poliisi niitä peitteli ja jopa valehteli asiasta julkisuudessa. Huvittavaa on, että Kaleva välttää Junes Lokan ja Tiina Wiikin nimien mainitsemista ja puhuu vain Asyl-valtuustoryhmästä. Nimien mainitseminen saattaisi nimittäin lisätä heidän suosiotaan.

    Toivottavasti ihmiset kiinnostuvat tämän kohun seurauksena Turvallinen Oulu -hankkeesta ja tutustuvat netissä olevaan materiaaliin. Luulen, että monetkaan vanhemmat eivät ihastu siihen, että hankkeessa opetetaan heidän alaikäisiä lapsiaan nuolemaan toistensa peräaukkkoja.

    VastaaPoista
  27. Unohtui nimimerkki tuosta viestistä, joka käsittelee Kalevan uutisointia 4.3.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  28. Andrew Klavankin huomioinut ouluperformanssin: https://m.youtube.com/watch?v=OSMaJ2i0gXQ

    Alkaa kohdasta 3.jotain.

    VastaaPoista
  29. Hienoa, että sinäkin toit nämä asiat esille. Jos noista julki tuomistasi aivopieruista vastaavat tahot ilmoittaisivat olevansa pahoillaan (en pidätä hengitystäni odotellessani), ne olisivat pahoillaan korkeintaan siitä, että heidän touhunsa tulivat laajamittaisesti julki.

    Jos kävisi ihmeellisesti niin, että oulun noita-hanke lopetettaisiin (en pidätä hengitystäni odotellessani), samat tahot pykäisivät pystyyn uuden kiva-hankkeen - ja sama meno jatkuisi. Mutta ikävä totuus on, että paskasta ei saa kaviaaria, vaikka sen pakkaisi miten hienoon uuteen purkkiin - eikä paskasta pysty myöskään tekemään maukkaita konvehteja.

    Lukaisin eilen julkaistun damage control -yritelmän, jossa höpistiin disinformaatiosta, ja kuvaväärennöksistä, sekä esiteltiin tämän vuoden höpöhankkeita jonkinlaisina aikaansaannoksina. Tulinpa lukeneeksi myös noita-hankkeen "oppimateriaaleja". Ihan ko. hankkeen nettisivuilta. Odotan kauhulla, koska lapsilleni aletaan tuputtamaan perversioita.

    oulussa meininki on jotain niin absurdia, etteivät minun pottunokkaiset aivoni pysty sitä ymmärtämään. Ja koska en pysty ymmärtämään, olen tietysti vähintäänkin tyhmä persu, mahdollisesti pahempaakin.

    Tuon perusteella, sekä harjoittamani puiden kiduttamisen (lue: polttopuiden käyttäminen) perusteella minut pitäisi paremman väkivallan kannattajien mielestä ampua. Ja iäkkäät vanhempani lopettaa inhimillisesti. Siinä olisikin jo kolme pottunokkaa pois ilmastoa tuhoamasta, ja tilalle voisi ottaa vaikka 3000 kunniakansaloista. Kaikki 3000 olisivat tietenkin viherpunikkien huolella Kreikan leireiltä valitsemia ilmasto-innovaattoreita.

    Olen Ykän kanssa samaa mieltä Tolkien-filmatisoinneista - hienosti paketoitua kuraa. Liian paljon juonimuutoksia. Koskahan Jackson ja kumppanit alkavat raiskaamaan Silmarillion-teosta...

    VastaaPoista
  30. Sarjakuvassa maalitetaan suomalaista miestä, jota nämä turvonneet läskinaamafemakot vihaavat. Oksettavaa tuossa asiassa on se, että suomalaismiehet ovat yleensä ottaen kilttejä, ilmeisesti liian kilttejä, kun antavat näiden femakkohirviöiden kynsiä silmät päästään.

    VastaaPoista
  31. Joku on kommentoinut toisaalla, että tämä Oulussa meneillään oleva ”projekti” on lasten henkistä raiskausta ja sitähän se on. Nyt on päästetty pukit kaalimaan vartijoiksi ja kuten aina, kansa maksaa tämänkin hullutuksen. Voi vain kuvitella, minkälaista virnuilua, naurua ja toisaalta häpeän tuntua esiintyy kyseisillä kuvaamataidon tunneilla tätä ”taidetta” tehtäessä.

    Ihmetyttää suuresti, elleivät oululaiset vanhemmat puutu asiaan. Koululakkoja on masinoitu turhemmistakin asioista kuten Greta Thunbergin hysterisoimasta ja tuossa ihan nurkan takana vaanivasta maailmanlopusta. En ole ahdasmielinen ja sukupuoliasioiden selvittäminen murkkuikäisille on hyvä parannus siihen, mitä itse on kouluaikana saanut (siis ei mitään), mutta tässä on menty kyllä pahasti asian vierestä. Jos vastaava ”projekti” tuotaisiin kaikkiin Suomen kouluihin, hakisin henkilökohtaisesti omat lapsenlapseni pois tämän ”sivistyksen” piiristä.

    Joku valveutunut kansanedustaja saisi tehdä tästä asiasta kyselyn eduskunnalle. Miksi kukaan ei hiillosta Anderssonia? Eipä ole muuten tainnut ns. valtamedia uutisoida asiaa eli suurin osa suomalaisista ei taaskaan saa tietää, mitä verorahoilla puuhastellaan.

    Vihervasemmisto on sen sijaan tehnyt eduskunnalle kyselyn laittomasti maassa olevien seksuaaliterveyden edistämisestä. Nyt olisi uuden projektin paikka tai sitten voisivat käyttää Oulun metodia ja laittaa porukat askartelemaan. Kyllä suomalaiset senkin ilomielin maksavat ja elättävät vielä laittomasti lisääntyvien mukulatkin.

    Tuo James Woodsin ”valjastaminen” oli taas röhönaurun arvoinen, mutta eihän siinä mitään. Nauraminen tekee hyvää sydämelle. Ainoa ikävä puoli siinä on se, että Suomi pääsee maailmalla uutisiin näin naurettavalla tavalla. Toisaalta taas ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  32. Tervehdys vieraalle, Toiselle professorille, Ano1:lle, Pinlaarenille, Ano2:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    vieras: Erittäin hyvä kirjoitus ja se, että kyseistä kirjoittajaa pidetään äärioikeistolaisena kuvaa hyvin maamme sairautta.

    Toinen professori: Jep. Internet toimii näin. Ihmisille tulee vastaan netissä jotain älytöntä ja se alkaa leviämään ihan omalla painollaan ilman mitään kampanjaa. Ja valtamedia on ottanut oikeudekseen valehdella Lokasta ja Wiikistä niin paljon kuin huvittaa. Kas miksi eivät valehtelisi sillä ei niitä valheita valtamediassa muuallakaan korjata.

    Ano1: Ja asiaa mies puhuu. Suomalaisena pistää hävettämään. Ja jutussa oli hyvin todettu että vasemmistolainen ei elä reaalitodellisuudessa vaan pyrkii määrittelemään reaalitodellisuuden utopiansa mukaiseksi.

    Pinlaareni: Näitä kannattaa tuoda esille ihan joka mahdollisella kanavalla. Samanlaisia hankkeita on ilman muuta luvassa lisää. Onhan niillä myös hölynpölytyöllistävä vaikutus. Mitä Silmarillioniin tule niin sitä lienee aika vaikea saada elokuvaksi kun se koostuu aika monesta erillisestä kertomuksesta. No, tosin Hobitti (yksi kirja) venytettiin kolmeksi monituntiseksi elokuvaksi.

    Ano2: Totta.

    Rouva Ano: Luulen, että kyseisen materiaalin tekijät ovat tehneet sitä, ja vain sitä mitä he osaavat. Heillä on päähän iskostettu ”monikulttuuri on rikkaus”-hokema niin syvälle että heidän on mahdotonta tunnustaa edes itselleen että ulkomaalaisen raiskausaallon syyllinen on nimenomaan se ulkomaalainen raiskaaja. Valtamediahan ei ole asiasta uutisoinut muuta kuin että kauhea maalittamiskampanja on menossa. Ja jos vihervasemmisto pääsee utopiansa päämäärään niin jokainen tänne tullut saa automaattisesti Suomen kansalaisuuden.

    VastaaPoista
  33. Mulla ei oikeastaan ole tähän muuta lisättävää sillä tuo John Paul Watsonin video Suomesta kertoo kaiken. Kyllä me tarvitaan se talvisota ennkuin se tolkku taas kaivetaan ruumiiden keskeltä esiin:

    https://www.youtube.com/watch?v=xc5lUbNlTtY

    VastaaPoista
  34. Sekalaisia kommentteja ja öyhötystä:

    Tyhmää videota on maailmalla pilkattu. Tyhmät tekijät väittävät salaliitoksi. Justiinsa. Eihän kukaan normaalijärkinen voi tajuta tyhmää videota tyhmäksi videoksi ilman salaliiton apua.

    Joppos 123 on aika lailla asian ytimessä, itsepuolustuksen opettaminen lapsukaisille on hyvä teko. Vaikka toki tiedän Wushun olevan Tie Totuus ja Elämä ,tiedän Kraw Magan olevan tehokas ja toimiva itsepuolustusjärjestelmä. Nykyään kun kai vähemmän kanniskellaan keihäitä tai edes miekkoja osana normivaatetusta.

    Muutenkin nuo oululaiset näyttää olevan umpihulluja, tottahan 10-vuotias mielellään pelaa peliä, jossa sitten selittää luokan edessä mitä on anaaliyhdyntä tai suuseksi. Eikä luokan tuhmat pojat naura selitykselle.

    Ennen muinoin olis saanut jälki-istuntoa jos olis värkkäillyt tai piirrellyt kullin tai pillun koulussa. No, onpa kehitys kehittynyt.

    Noista Tolkienin filmatisoinneista sen verran, etten todellakaan tuhlannut niihin rahojani. Minulla oli niin selvät visualisoinnit aiheesta mielessäni, etten niitä väärin visualisoituja tyyppejä viitsinyt katsella. Lainauksia ja pätkiä kun olen nähnyt, niin on niissä muutakin vikaa. Esimerkiksi jousimiehet eivät ikinä ole olleet hoikkia gay-pojuja vaan riskejä jässiköitä. Sopii kokeilla oikeaa sotajousta, vaatii VOIMAA selkään, hartioihin ja käsiin. Sotanuolen kärki ei ole sivulärpäkkeillä varustettu leikkuterä vaan läpäisevä "bodkin" - en tiedä suomenkielistä nimeä. Kaneja ja panssaroituja örkkejä jahdataan ihan erilaisilla nuolilla. Maisemat leffoissa oli kyllä hienoja.

    On hyviäkin uutisia ollut hiljan, rupu-li ja misha-kamunsa päässee esitutkintaan ja jos suomessa olisi journalisteja niiltä kyseltäisiin ikäviä.

    Kreikkalaiset näyttää sulkeneen turkin rajan, oikeasti. Ja Lesboksella paikalliset vetää Quislingejä pataan.

    Toki hutisalo kertoo, ettei suomalaiset rajavartijat kanna mutkia kuin koristeena. Niiden käyttö olis epäeettistä tai jotain. Kamalaa niinqu, kannaksella taannoin rajajääkärit ampui maahantulijoita maximilla! Vaikka maahantulijat laulii rauhallisesti kansainvälistä. Ja heilutteli kivoja punaisia lippuja.

    Pyssymies



    VastaaPoista
  35. Ykälle:

    "Samanlaisia hankkeita on ilman muuta luvassa lisää. Onhan niillä myös hölynpölytyöllistävä vaikutus."

    Olen silloin tällöin leikitellyt ajatuksella, että minäkin voisin tienata sievoisesti tuollaisilla bisneksillä. Ongelmana on se, että omatuntoni ei vaan taivu manikulttuurillisiin "hankkeisiin".


    "Mitä Silmarillioniin tulee, niin sitä lienee aika vaikea saada elokuvaksi kun se koostuu aika monesta erillisestä kertomuksesta."

    Silmarillionista voisi irrottaa (imho) parikin tarinaa elokuviksi: Berenin ja Luthienin tarinan, sekä Turinin tarinan (laajennettuna myöhemissä kirjoissa julkaistuilla lisäyksillä). Toivottavasti näin ei kuitenkaan tehdä - ainakaan tavalla, jolla Jackson joukkioineen pahoinpiteli kirjojen sisältöä.

    VastaaPoista
  36. Sisältöä on kommentoitu yllä riittävästi ja asiasta olen samaa mieltä.
    Mutta.
    Jos ajatellaan tätä videota hankkeen promona, on se erittäin onnistunut. Tällainen näkyvyys -tekijöiden mukaan "mitättömin kustannuksin"- saa markkinoinnin ammattilaiset kalpenemaan. Hienointa olisi, jos nyt joku hankkeen vastaavista, sen sijaan että itkee muiden naurua, ilmoittaisi kaiken olleen suunniteltua hankkeen näkyvyyden lisäämiseksi ja että kaikki onnistui suunnitelmiakin paremmin ja käännöstyötkin jopa arabiaksi tapahtui nettirassujen ystävällisellä ilmaisavulla ... :D

    Silloin ne saisi sen viimeisen naurun. Mutta onneksi noin ei tapahdu.
    -Puskarossi

    VastaaPoista
  37. Pyssymies ja Joppos 123 ovat oikeassa tuosta itsepuolustuksen opettamisesta. Olen opettanut vuosia sitten vaimolleni erilaisia itsepuolustuskeinoja. Ne eivät todellakaan ole mitään avainten kilistelyä, lapasen heiluttamista, tiputanssia, tai muuta pelleilyä. Oikea itsepuolustus/lähitaistelu on pahimmillaan rumaa ja veristä. Tulen opettamaan lapsilleni samoja asioita.

    Ja tiedoksi päivystäville tiktaktöttöröö-ämmille (käytän termiä "ämmä" sukupuolineutraalisti): minä en ole vahingoittanut vaimoani (eikä hän minua) harjoitellessamme itsepuolustusta - vaikka edellä viittasinkin verisyyteen. Ja näin ei tule olemaan lastenikaan harjoittelun kanssa. Tex Willer -sarjakuvista mukailtuna: Naista ei saa lyödä edes kukkasella - eikä lapsiakaan.

    Tosin lapsiksi tekeytyvien, ja suvakkonaisoletettujen, sekä yms. omasta mielestään paremman väen kohdalla pitää käyttää arkijärkeä.

    ps. Minä maksoin ensimmäisestä Jacksonin Tolkien-elokuvasta jokusen euron. Jo noin viiden minuutin kohdalla halusin poistua leffateatterista. En kuitenkaan kehdannut, koska olin parhaan kaverini kanssa katsomassa sitä - hän valitettavasti piti kyseisestä tekeleestä.

    VastaaPoista
  38. Tervehdys Beckerille, Pyssymiehelle, Pinlaarenille ja Puskarossille & kiitos kommenteistanne.

    Becker: Watson puhuu aina asiaa. Ja rähinä ollaan tällä menolla saamassa aikaiseksi. Ympäri Länsi- ja Pohjois-Euroopan. Se ei tosin ole rintamasota vaan Libanonin toisinto ja vaikka sota olisi jo käynnissä niin valtakoneisto kieltäisi olevansa sodassa.

    Pyssymies, Pinlaaren ja Puskarossi: Toki itsepuolustusta kannattaa opettaa. Tosin tulee muistaa, että siinä tulee sitten käytettäessä onnistua. Eikä se pienikokoisella naisella ihan vähällä treenaamisella onnistu. Kaikkein viisainta olisi tietysti karkoittaa ulkomaalaiset väkivallantekijät maasta.

    Pinlaaren: Pystyisin itsekin samaan bullshittiin mutta moraali ei todellakaan anna myöten.

    Tolkienista: Olihan ne Tolkien-leffat komeasti tehty. Ei siinä mitään. Mutta minulle ne tärkeimmät ovat kirjat, joista olen muodostanut itse oman mielikuvani Keski-maasta ja sen asukkaista. Epäilemättä Silmarillion-leffatkin vielä tulevat. Ihan sen vuoksi että niillä aikaisemmilla leffoilla on tahkottu uskomattomat summat rahaa.

    VastaaPoista
  39. Olisiko vielä on hitunen toivoa jäljellä. Vai olisiko tämä ollut vain alkusoittoa ja jatkoa seuraisi muiden värkkien askarteluilla. Nimittäin “turvallinen Oulu”, pitää tietysti olla lainausmerkeissä, projekti työsti ne oikeat pimpit ja pilit. Ovatko he, keitä nyt ovatkaan, älähtäneet rivistä lipsumisesta. Ellei sitten Ykän Ja muutakin genitaaliosastoa on tarjolla: kohdan alapuolella olevassa kuvassa, joka on jaettu kahteen osaan, yläosan ylimmän rivin pippelit ole vuorotellen tyttö ja poika, toinen rivi tietysti vuorotellen ensin äiti, sitten isi. Samoin alaosassa poikani pimppi, tyttäreni pimppi ja alimmassa rivissä vuorotellen äiti ja isi. Kuulostiko liian sekapäiseltä?

    VastaaPoista
  40. 1. Paljonkohan tuosta 2,5 miljoonan potista on vielä jäljellä näiden huipputuotosten jälkeen? Video kuulemma tosin ei maksanut mitään koska se tehtiin esiintyjien työajalla. Mikähän lienee näiden työpaikka - paitsi julkisella puolella tietenkin koska kukaan itseään kunnioittava yksityispuolen työnantaja ei tuollaista koikkelehtimista firman piikkiin katselisi.

    Tuo "kuvataiteen tunnille soveltuva" askartelukuva oli värikkäässä leikkisyydessään hieno, vain my little pony puuttui taustalta. Kuvan 2 alakuloisesti päätään roikottavat penikset saivat minut lähinnä surumieliseksi kunnes tajusin, että opetuksestahan tässä on kyse: alakuloinen penis hyvä, pirteä penis paha. Varmaan myöskin tietoinen kannanotto suomalaisten väestönkasvun hillitsemiseksi.

    2. Ykältä toivoisin nöyrästi hieman harkintaa otsikointiin. Sanoja "vihervasemmisto" ja "hyvät tavat" ei saa käyttää samassa lauseessa. Tarkistin tämän kielitoimistosta.

    Mikähän mahtaisi olla Tuomaksen ehdotus meidän haittaihmisten humaaniksi likvidoimiseksemme? Pulttipistooli? Se mikä tehoaa karjaan tehoaa myös lihansyöjiin, ja niihin ikäluokan 70 + vegaaniin (2 kpl) voi tietenkin käyttää samaa kuin parsakaalillekin eli ryöppäys. Ettei nyt kuitenkaan näin radikaaleihin toimiin tarvitse lähteä, hyvä alku olisi kieltää jokaista vanhusta tai sellaiselta näyttävää menemästä lähellekään alle 40-vuotiaita (Tuomas on 39 v.), kielto asua Kalliossa/Punavuoressa ja tietenkin matkustuskielto. Ei lentokoneita eikä ulkomaita ole vanhoille tarkoitettu, paitsi Tuomaksen anoppi saa kyllä tulla mukaan kaitsemaan lapsenlapsiaan, kunhan pitää koko matkan ajan kuumemittaria korvassaan.

    3. Esittämästäsi Sateenkaari-suklaasta tulisi loistava vientituote niin muslimimaihin kuin Venäjällekin. Olen tosin kauhuissani odotellut, milloin Fazer alkaa ujuttaa siihen siniseensä sisälle myös hippusia valkosuklaata viitteenä isänmaallisuudesta. En halua seisoa samassa kassajonossa jossa kiilusilmäiset Suomen Sisun edustajat täyttävät hihnan rasistisilla suklaalevyillään.
    ---

    Jahas, että James Woods on nyt sitten rooliboikotissa kun on mennyt möläyttämään jotain mistä demokraatit ei tykkää. Jotenkin tulee mieleen tuo Hollywoodin 40-50-lukujen boikotti, kohteena silloinen vasemmisto. Kamala parku nykyään että mustia ja naisia sorretaan mm. Oscareissa; mikä heitä estää tekemästä voittoa ja pystejä tuottavia leffoja ihan kuin valkoiset miehetkin tekevät. Jos leffoja tehdään sukupuoli tai ihonväri edellä, tulos tuskin suuria massoja miellyttää. Teemalla on tämä viikko omistettu naisohjaajille, aika karmeita lyhäreitä.
    tira+

    VastaaPoista
  41. Tervehdys muuanpenalle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    muuanpena: En päässyt ihan kärryille. Hommaforumilla asiaa on tosin viety hieman pidemmälle. Tai no, reaalimaailman mukaiseksi:

    https://pbs.twimg.com/media/ESO52yzWsAI8Niy?format=jpg&name=large

    tira+:

    1. Yleensäkin jos yksityinen firma toimisi kuin julkinen sektori niin se olisi pankrotissa alta aikayksikön. Oululaiset naisethan ovat törmänneet niihin pirteisiin etnisesti edistyksellisiin peniksiin mutta sehän ei ole ongelma vaan siitä julkisesti puhuminen on ongelma.

    2. Täytyy olla tarkempi sanavalinnassa jatkossa. Ja luulen, että kyseinen Tuomas kuitenkin lähinnä ulkoistaisi meidän haittaihmisten lahtaamisen joillekin toisille.

    3. Toivottavasti Fazer ei ota vinkistäni vaarin. Kaiken tom of pelleilyn myötä muutenkin alkaa hävettää tää suomalaisuus.

    Woodsista: Joo, Hollywood on kääntynyt täyden ympyrän ja sen vuoksi en jaksa oikein katsoa mitään uutta tuotantoa. Oscareittenhan jakaminen voitaisiin päivittää eli vuoden 2022 Oscarit jaettaisiin etnisesti edistyksellisesti jo etukäteen ennen kuin leffojakaan on tehty.

    VastaaPoista
  42. Täällä puolestaan on kouluahdistelusarjakuva korjattu realistiseksi versioksi:

    https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=10&t=29434&start=30#p1005354

    VastaaPoista
  43. Tervehdys, Qroquius Kad. Oli huomattavasti totuudenmukaisempi. Eli siis vihapuhetta.

    VastaaPoista
  44. Tarkoitukseni oli vain ottaa esille joidenkin kauppaama idea sukupuolista, joita pitäisi olla ties kuinka monta sen perinteisen kahden, jotka selviävät kertavilkaisulla nudistirannallakin. Mieleen tuli myös mainio sarjakuva, joka sivuaa asiaa http://ryppyjareika.blogspot.com/2017/08/ryppy-baarimikkona-osa-iii.html.

    VastaaPoista
  45. Tervehdys, muuanpena. Sarjakuva selvitti asiaa kyllä aika hyvin.

    VastaaPoista
  46. Ovatko sen projektiryhmän jäsenet missään edes yrittäneet selittää, millä tavalla heidän ehdottamansa puuhastelu muka torjuisi raiskauksia? Niinkö, että jos jokin siinä tuotetuista pikkuesineistä näytetään uhkaavalle raiskaajalle, hän purskahtaa nauruun, unohtaa ainakin hetkeksi, mitä oli tekemässä, ja sillä välin aiottu uhri ehtii juosta karkuun?
    Epäilen, ettei useinkaan tehoa.
    Vai eikö tarkoituksena ollutkaan torjua raiskauksia? Ovatko he alistuneet siihen, että niistä ei päästä eroon, joten parasta mitä on tehtävissä on saada ne tavalla tai toisella tuntumaan uhrin kannalta edes hieman siedettävimmältä?

    VastaaPoista
  47. Tervehdys, Ano. Käsittääkseni eivät ole. Ovatpahan olleet vaan loukkaantuneita kun heidän ongelmaan millään tavalla liittymätöntä näennäispuuhastelua ei olla otettu tosissaan.

    VastaaPoista