TERMINAALIVAIHEEN PULLAHALAUSSYNDROOMA

Hömpstad, Pinnanmaa, näitä päiviä…

Hömpstadin Vähänköehkäopistollisen Sairaalan eräässä toimistossa istui kolme vakavailmeistä ihmistä. Ensinnäkin siinä oli eräs puolessavälissä kuuttakymmentään oleva pariskunta, Vilho ja Annikki Täärä. Heidän lisäkseen toimistopöytänsä takana istui Vähänköehkäopistollisen Sairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki ja se, mitä hän oli kertonut Täärien tyttärestä, 25-vuotiaasta Vilmasta oli syy Täärien hiljaisuuteen ja masennukseen. Vopakki painotti vielä että diagnoosi on selvä ja lopullinen:

- Niin… me olemme valitettavasti käyneet läpi kaikki asiaan liittyvät testit ja kokeet. Tietenkin olemme tehneet myös kaikki sellaiset mahdolliset kokeet jotka ovat puolestaan sulkeneet pois oireisiin liittyvät fyysiset syyt. Mutta niitä ei ole. Fyysisesti tyttärenne on täysin terve. Ongelma on mielenterveyspuolella ja valitettavasti tauti on edennyt liian pitkälle. Sitä ei voi enää auttaa. Tyttärellänne on terminaalivaiheeseen edennyt pullahalaussyndrooma.

Annikki Täärä painoi kasvonsa käsiin ja Vilho puolestaan kysyi:

- Siis… onko tyttäremme kuolemanvaarassa?

- Eihän toki. Niin kuin sanoin hän on fyysisesti täysin terve. Hän voi elää vaikka satavuotiaaksi. Mutta… hän ei elä enää tässä maailmassa. Ei reaalimaailmassa. Enää koskaan. Hän elää, no, käytän termiä punavihreässä kuplassa koska oikein osuvampaakaan ei ole. Siinä maailmassa rikollinen on uhri, uhri rikollinen, velat saatavia, faktat valhetta, ajattelu vihaa, hokema totuutta ja kaksi plus kaksi on viisi. Muuta todellisuutta ei ole. Ei hänelle. Hänen kuvansa ympäröivästä maailmasta vastaa jotain, mitä tavallinen ihminen ei hahmota oikeastaan muuten kuin syömällä tiettyjä ei-suositeltavia sieniä.

- Onko hän siis tavallaan jonkinlaisella jatkuvalla tripillä?

- Näin voi sanoa. Mutta hän ei itse tajua olevansa sellaisella. Hänen näkemänsä pullahalausmaailma on hänelle todellinen. Reaalimaailma on hänelle jotain hyvin vastenmielistä ja hän mieltää sen vihamielisenä valheena joka häiritsee hänen mielenrauhaansa. Ainoa hänelle todellinen maailma on hänen päänsä sisällä. Hänen mielestään juuri te, hänen vanhempansa olette tripillä. Pahalla tripillä. Koska te elätte reaalimaailmassa.

Kaikki olivat hetken aikaa hiljaa kunnes Vilho totesi kiroten:

- Ei olis perkele pitänyt laskea sitä sinne Tampereen Yliopistoon. Minä jotenkin arvasin sen jo silloin. Ja kun se rupesi puhumaan niitä levottomia… olis pitänyt heti hakea apua.

Veikko Vopakki totesi tähän rauhoittavalla äänellä:

- Se oli ehkä virhe. En minä sitä kiistä. Tampereen Yliopiston opiskelijoissa pullahalaussyndroomaan sairastuneitten prosentuaalinen osuus on järkyttävän korkea. Hömpstadin Vähänköehkäopisto olisi ollut kieltämättä turvallisempi vaihtoehto. Mutta te toimitte kuitenkin hyvässä uskossa ja tyttärenne parasta ajatellen. Nyt ei auta olla jälkiviisas vaan keskittyä tyttärenne hyvinvointiin. Tästä eteenpäin.

- Voiko hänet siis kuitenkin parantaa?

- Valitettavasti ei. Alkuvaiheessa todetun pullahalaussyndrooman voi parantaa ankaralla realiteettiterapialla mutta kun tauti on edennyt terminaalivaiheeseen ollaan siinä tilassa että jo pienikin annos reaalimaailmaa voi saada aivoissa aikaiseksi tiedostavan ylipainetilan joka johtaa lähes aina aivoinfarktiin.

- Mitä me voimme sitten tehdä?

- Helpottaa oireita. Eli suojella häntä reaalimaailmalta.

- Kuinka se sitten tapahtuu?

- No, on kaksi tapaa. Toinen on virallisen Suomen tapa ja toinen on pinnanmaalainen tapa.

- Minkälainen se virallisen Suomen tapa sitten on?

- Se on sellainen että siinä terminaalivaiheeseen edennyt pullahalaaja nostetaan mahdollisimman korkealle joko poliittisessa-, virkokoneistossa- tai valtamediassa. Että hän voi levittää tautiaan. Kas kun valitettavasti virallinen suomalainen linja on se, että kyseinen syndrooma ei ole syöpä vaan siunaus. Siinä mielessä koko maa on sairas. Pinnanmaata lukuunottamatta. Onneksi Pinnanmaa on autonominen alue, pääosin taudista vapaa ja meillä on omat keinomme.

- Ja mitä ne keinot ovat?

- Ensinnäkin koko Pinnanmaalla on – onneksi – diagnosoitu vasta viisitoista vastaavaa tapausta. Heidät kaikki on sijoitettu hyvään ja ammattitaitoiseen hoitoon Härnävän kunnassa sijaitsevaan Horinmummolan hoivakotiin. Ja ehdotan, että tyttärenne sijoitetaan sinne myös.

- Mitä hänelle siellä tehdään?

- Hänestä tehdään Ylen toimittaja. Ainakin hänelle uskotellaan niin. Niin kuin muillekin pitkäaikaispotilaille. He saavat kirjoittaa oman houremaailmansa mukaisia juttuja ja henkilökunta taas puolestaan vastaa kommenttiosastolla että olipa muuten taas kertaalleen rautaista tavaraa. Samalla kun henkilökunta pitää huolen heidän fyysisestä hyvinvoinnistaan. Aika ajoin potilaille myönnetään myös Vuoden Journalisti-palkintoja ja jos tyttärenne menee Horinmummolaan nyt niin eiköhän hän jo vuoden päästä saa sellaisen. Koko touhu on tietysti lavastettua ja verkko pelkästään hoivakodin sisäinen mutta potilaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä ja tasapainoisia. Erityisesti heidän juttujensa kommenttiosioitten vuoksi sillä niihin ei reaalimaailman ihmisiä päästä syndroomasta kärsiviä häiritsemään ja heidän tasapainoaan järkyttämään. He mieltävät olevansa suorastaan taivaassa. He eivät halua lähteä hoivakodista minnekään.

- Mutta voimmeko me tavata häntä enää?

- Totta kai. Kunhan vaan muistatte vierailuillanne olevanne mukana juonessa eli hän ei ole siellä mikään hoidokki vaan ihan oikea Ylen toimittaja. Tähtitoimittaja vielä. Ja muistutan, että toinen vaihtoehto on sitten se, että maakuntamme hallinto etsii hänelle toimittajan paikan jostain Pinnanmaan ulkopuolelta. Ja jättää hänet sitten oman onnensa varaan. Emme me meinaan voi suostua siihen että vaarallisista houreista kärsiviä ihmisiä pidetään ihan vapaana kuljeksimassa Pinnanmaalla. Ja haluatteko tekään että houreista kärsivä tyttärenne menee sellaisen harhoista kärsivän koneiston palvelukseen joka on ottanut asiakseen hässiä suomalaisten asiat kertakaikkisen vituralleen ja tuhota suomalaisten elämän edellytykset? Siinä koneistossa on niitä ihmisiä muutenkin aivan liikaa.

Vilho ja Annikki Täärä olivat hetken aikaa hiljaa. Sitten Annikki vastasi:

- Ei. Me emme voi ottaa sellaista vastuuta. Kyllä se Horinmummolan hoivakoti on hänelle se paras paikka. Ihan yleisen turvallisuuden ja tietysti hänen hyvinvointinsa vuoksi.

- Muistutan vielä että kyseinen hoivakotipaikka ei maksa teille mitään. Pinnanmaalla kun ei tuhlata rahaa tyhjän paskan hiertämiseen niin hallinto auttaa ilman muuta teitä tässä asiassa. Teille ei tule mitään kustannuksia.

Ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki totesi että asian kanssa on turha viivytellä. Hän soitti puhelimellaan erään naishoitajan paikalle todeten että koodi Y. Naishoitaja saapui. Hän oli vaihtanut hoitajan asunsa farkkuihin ja paitaan jossa luki LGBTQTiiTyy sekä ”Kuolema Fasismille”. Hän esittäytyi:

- Hei, olen erikoishoitaja Eila Santavuori ja erikoistunut tyttärenne kaltaisiin tapauksiin. Minä hoidan hänen siirtonsa Horinmummolaan. Te voitte tavata häntä myöhemmin mielenne mukaan mutta tämä vaihe minun on hoidettava yksin. Esiinnyn nimittäin Ylen ylipäätoveritoimittajana ja totean hänelle että hänen lahjakkuuttaan ei missään nimessä saa jättää jonnekin nuivaan korpimaakuntaan vaan hänen paikkansa on Helsingissä.

- Mutta eikös hän huomaa että Härnävä ei varsinaisesti ole Helsinki?

- Ei. Sillä terminaalivaiheeseen edennyt pullahalaussyndrooma luo hänelle mielikuvan Helsingistä ja nimenomaan Ylestä koska hän haluaa sen luoda. Eivätkä kyseistä syndroomaa sairastavat ole muutenkaan kovin lahjakkaita niin maantiedossa kuin historiassakaan. Olen todella pahoillani tyttärenne puolesta mutta tämä ratkaisu on hänelle ilman muuta paras ja armollisin.

Erikoishoitaja Eila Santavuori poistui huoneesta ja siirsi uuden Ylen tähtitoimittajan siihen Ihmemaa Oziin missä hän halusi elää. Veikko Vopakki kätteli Tääriä, esitti vilpittömän osanottonsa mutta muistutti että heidän tyttärestään pidetään hyvä huoli. Vilho ja Annikki Täärä sairaalasta poistuessaan puolestaan totesivat että täällä Pinnanmaalla tavallisia ihmisiä sentään vielä autettiin eikä suhtauduttu heihin pelkkänä menoeränä.

Ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki puolestaan katseli ikkunastaan autoonsa poistuvaa Täärän pariskuntaa ja ajatteli että onneksi Pinnanmaalla julkinen sektori sentään vielä keskittyi siihen mitä sen pitikin tehdä. Eikä turvottamaan itseään ihmisten kustannuksella.

Lämmin kiitos kommentoija LW:lle sekä inspiraatiosta että termin ”terminaalivaiheeseen edennyt pullahalaussyndrooma” keksimisestä.