JOTAIN IHAN MUUTA LXXXIV

Koska nykyhetki on muuttunut masentavasta suorastaan intersektionaalisen masentavaksi niin lienee aika pistäytyä taas tutussa ja turvallisessa Kekkoslovakian aikakaudessa. Joskin nyt keskitytään pääosin sen ajan länsinaapuriimme. Oikeastaan tämän postauksen voisi aloittaa satumuodossa. Eli:

Olipa kerran…

Olipa kerran iloisten, tyytyväisten ja hyvin toimeentulevien ihmisten maa nimeltä Ruotsi. Sen lisäksi että maa oli kaikilla mahdollisilla taloudellisilla-, sosiaalisilla ja ties millä mittareilla aivan maailman kärjessä oli maa silläkin tavoin onnekas ettei se ollut joutunut käymään sotaa sitten vuoden 1809. Ja sekin sota käytiin maan itäisissä läänityksissä  jossa ihmiset olivat pääosin suomalaisia.

Sitten – joskus 1970-luvulla – maa sairastui Löröttät16-virukseen joka alkoi pikkuhiljaa tuhota maan korkeampaa aivotoimintaa ja ennen kaikkea itsesuojeluvaistoa. Maa päätti kutsua koko maailman – erityisesti kehitysmaat – nauttimaan ruotsalaisesta hyvinvoinnista. Vuosikymmenten aikana sairastunut maa alkoi muuttua omaksi irvikuvakseen mutta koska se ei koskaan tunnustanut sairastavansa niin parannusta tautiin ei saanut edes etsiä.

Sen pituinen se.

Ja tähän sitten heti korjaus (kiitos Qroquius Kadille muistutuksesta) eli olihan Ruotsilla vielä se Ruotsin ja Norjan sota vuonna 1814. Kirjoituksessa ei sitten sen enempää puututakaan yhteiskunnallisiin asioihin (mitä nyt vähän ehkä lopussa) vaan todetaan että kyseisessä Ruotsissa osattiin valmistaa autoja jotka miellyttivät myös maan itäpuolella sijaitsevan Kekkoslovakian asukkaita. Tosin suurin suosio ruotsalaisille autoille tuli vasta 1970-luvulle tultaessa. Tuolloin 1970-luvulla myös muuan pikku-Ykä oppi tuntemaan ruotsalaista autokantaa. Käydäänpä sitä hieman läpi, tosin lopetetaan taas siihen vaiheeseen kun Kekkoslovakiakin loppui. Ruotsissahan oli kaksi merkittävää autonvalmistajaa. Toinen oli Saab jonka ensimmäistä Saab 92-mallia alettiin valmistaa vuonna 1949:

Auton suunnittelussa oli otettu mallia Saabin lentokoneteollisuudesta ja tuloksena oli tällainen symppis aerodynaaminen läskinpala. Autossa oli kaksipyttyinen ja kaksitahtinen 764 kuutiosentin moottori joka antoi tehoa 25 kaakkia mutta tämän kolmivaihteisen auton huippunopeus oli tuohon aikaan varsin kohtuullinen 105 km/h. Vuonna 1955 markkinoille tuli sitten seuraava malli Saab 93:

Ulkonäöltään malli oli pitkälti saman mallinen kuin edeltäjänsä ja kyseiset muodot säilyivät pääosiltaan samanlaisina aina 1980-luvulle saakka. Kaksiosainen tuulilasi oli vaihtunut yksiosaiseksi. Vaihteita edelleen kolme, kone edelleen kaksitahtinen ilman kuutiotilavuuden lisäystä mutta tehoja saatiin enemmän eli 33 – 45 hevosvoimaa. Sekä 92:ssa että 93:ssa oli kaappariovet. Huippunopeus jäi vähän epäselväksi mutta jo tässä vaiheessa Saabeja alettiin käyttää ralliautoilussa.

Vuonna 1956 tarjolle tuli sitten normi-Saabin alustalle pohjautuva urheilumalli Saab Sonett:

Kuvan ykkösmallia ei tehty kuin kuusi kappaletta. Kakkos- ja kolmosmalleja tehtiin yhteensä noin kymmenen tuhatta kappaletta mutta sitä ei tarina kerro ainakaan minulle että onko niitä tullut Suomeen kovinkaan monta. En muista nähneeni ensimmäistäkään. Enkä näihin urheiluautoihin kiinnitä sen enempää huomiota muutenkaan koska allekirjoittaneelle auto on väline jolla kuljetetaan ihmisiä ja tavaraa paikasta a paikkaan b.

Ennen sitä kuuluisinta läskinpalaa tuli Saabilta markkinoille farmarimalli Saab 95 vuonna 1959:

Alun perin autossa oli se vanha tuttu kaksitahtinen, kolmesylinterinen 750-kuutioinen kone mutta myöhemmässä vaiheessa autoon laitettiin nelipyttyinen ja nelitahtinen V4-kone joka tarjosi parhaimmillaan tehoa 68 kaakkia. Auton muotoiluhan oli varsin skitsofreenisen mainio, edestä aerodynaamista kuplaa ja takaa kovastikin kulmikasta. Tässä vielä myöhempi malli vuodelta 1974:

Vuonna 1960 tuli sitten markkinoille se kaikkein kuuluisin läskinpala eli Saab 96:

Alun perin tässäkin läskinpalassa oli kaksitahtikone mutta se vaihtui 1967 V4-nelitahtikoneeseen. Tunnettua autossa oli myös rattivaihde. Auton kuuluisuutta lisäsivät suomalaiset Saab-ralliajajat, erityisesti Simo Lampinen:

Saab 96:n perusmuotoilu pysyi lähes samanlaisena koko valmistusajan. Pieniä muutoksia matkan varrella tuli. Malli 1965:

Malli 1969:

Ja malli 1978:

Vuonna 1969 Suomessa oli rekisterissä vain 6.300 Saabia. Seuraavana vuosikymmenenä Saabin suosio Suomessa kymmenkertaistui ja vuonna 1979 lukema oli 95.000. Osittain tähän varmasti vaikutti se, että Saabia alettiin valmistaa myös Suomessa Uudenkaupungin autotehtaassa. Tässä ensimmäinen siellä valmistettu Saab 96:

Vuonna 1968 tuli sitten markkinoille Saab 99:

Ensimmäisissä malleissa oli nelipyttyinen ja nelitahtinen 1,7-litrainen kone joka kehitti tehoa 87 kaakkia. Mallin tuotanto alkoi Uudenkaupungin tehtailla vuonna 1970. Kyseisestä mallista kehitettiin myös turboversio (1977) sekä tuolloin tapetilla ollut petroliversio (1979). Tässä vuoden 1973 Saab 99:

Saabiahan mainostettiin kovasti Suomen keleihin sopivaksi ja epäilemättä se sitä olikin:

Kekkoslovakian loppuaikoina vuonna 1979 tuli markkinoille myös Saab 900:

Toinen ruotsalainen autonvalmistaja oli tietysti Volvo josta kekkoslovakialaiset muistavat sen tyylikkäät PV-mallit joista tässä Volvo PV544:

Mallia valmistettiin vuosina 1958 – 1965. Samasta mallista tehtiin myös Volvo Duett-farmaria:

Se ehkä kaikkein tyylikkäin Volvo oli tietysti Volvo Amazon:

Jota myytiin myös farmarina:

Autoa myytiin 1,6 – 2,0-litraisella koneella. Itse en kärsi autokuumeesta mutta tuollaisen Amazonin ajattelin ostaa sitten joskus jos lakkaan köyhtymästä. Amazonin valmistus lakkasi vuonna 1970 ja tilalle tuli Volvo 140:

Tämä 1,8 – 2,0-litraisella koneella varustettu auto oli Kekkoslovakiassa jo luksusauto. Vielä enemmän luksusta oli kuusipyttyinen kolmen litran koneella varustettu Volvo 164:

Tekihän Volvo urheiluautojakin. Ensimmäinen oli Volvo P 1900:

Malli oli epäonnistunut ja sitä valmistettiin vuosina 1956 – 1957 viiden prototyypin lisäksi vain 68 kappaletta. Sen sijaan paljon onnistuneempi oli sen seuraaja Volvo P 1800. Autohan tunnettiin Pyhimys-Volvona koska kyseisen sarjan Simon Templar jota näytteli Roger Moore ajoi juuri tuolla autolla:

Meillä Kekkoslovakiassahan ei ollut koskaan mitään Pyhimys-tyyppistä televisiosarjaa mutta jos olisi ollut niin ehkä oma Pyhimyksemme olisi ajellut tällä Urkki-autolla jonka rekisterinumero oli UKK-1:

Käsitykseni mukaan tuo Urkki on käytännössä Triumph Vitesse johon on vaan tehty uusi kori. Jos palataan Svea-Mamman tykö niin vuonna 1974 Volvo toi markkinoille 240-malliston:

Ja 260-malliston. Tässä Volvo 264:

1970-luvun puolessa välissä Volvo sitten tarjosi markkinoille myös pienempiä automalleja, ensimmäisenä tämän Volvo 66-mallin:

Kyseessähän on oikeastaan hieman paranneltu hollantilainen DAF 66. Sitä seurasi vuonna 1976 Volvo 340/360-sarja:

Ruotsalainen autotuotanto toki jatkui tämän jälkeenkin mutta nyt olemme saavuttaneet jälleen ajan jolloin Urkki totesi että mä en viitti enää ja Kekkoslovakia päättyi. Mutta laitetaan tähän vielä pari kappaletta sen ajan ruotsalaista sotilasteknistä osaamista. Ensimmäisenä Stridsvagn 103 eli S-vaunu:

Vaunun toimintaratkaisu ja sitä myötä myös ulkonäkö oli varsin omintakeinen eli siinä miehistö oli makuullaan kaksi eteen- ja yksi taaksepäin eikä siinä ollut tykkitornia ensinkään vaan sen 105-millistä tykkiä suunnattiin koko vaunua liikuttamalla. Erilaisissa vertailukokeissa kuitenkin todettiin että panssari olisi ollut tositoimissa hyvinkin soiva peli. Toinen ruotsalaistankki oli sitten Ikv 91:

Tämän 90-millisellä tykillä varustetun vaunun ruotsinkielinen nimitys oli infanterikanonvagn eli suoraan suomennettuna jalkaväkikanuunavaunu joskaan Suomen sotavaltiolla en ole koskaan tuollaista nimitystä kuullut. Wikipedia puolestaan käyttää siitä nimeä assault gun eli rynnäkkötykki mutta kyllä siinä ihan pyörivä tykkitorni oli. Millähän nimellä tuota omalla kielellämme pitäisikään sitten nimittää?

No niin, siinä vietettiin taas hetki kekkoslovakoidussa ajassa ja siirrytään taas interpervertoituun nykyaikaan. Johan se kesäkuukin on saatu pian taputeltua. Saa nähdä, mikä tuote heinäkuun puolella ensimmäisenä kielletään jotakuta tahoa loukkaavana. Ehkä pesuaineet valkopyykille? Ehkäpä laitamme sen tiimoilta vielä kiinalaisen pesuainemainoksen joka saisi intersektuaaliset verisuonet Suomessa katkeamaan ilman muuta:

FEMINISTINEN VAPAAPUDOTUS

Huulipunahallituksemme on sitten ottamassa taas yhden askeleen kohti feminististä sekopäädiktatuuria joka pyrkii tuhoamaan sen syvästi vihaaman reaalimaailman ja vannoo missiossaan minkäpäs muun kuin intersektionaalisen feminismin nimeen:

Ensinnäkin kyseistä ideologiaa kannattaa lähinnä pieni rääkyvä ämmälauma mutta nyt sitä aletaan hieroa vasten kaikkien kansalaisten pärstää kansalaisten mielipidettä kysymättä. Toisekseen kyseinen ideologia on hyvin kaukana tasa-arvosta sillä siinä ihmisarvo määritellään etukäteen yksilön uhriutumispääoman mukaan. Määrittelijänä ovat ketkäs muut kuin nämä kyseiset feministit. Tässä määrittelyssä pahnanpohjimmaisina ovat valkoiset lihaa syövät käppäukot ja -akat. Eli juuri he, jotka pitävät yhteiskunnan pystyssä ja joutuvat ruokkimaan heitä kyykyttäviä päänsä sisäisessä maailmassa eläviä feministejä.

Mitäs muuten perustuslakimme sanoo asiasta?

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tietysti näille utopistifeministeille hyväksyttävä peruste on juuri se, minkä he itse hyväksyvät. Ja sen myötä väärinajattelijoiden ts. reaalimaailmassa elävien vaino tulee kiihtymään. Case Mäenpää tulee olemaan pientä sen rinnalla.

Hotellin respasta heitetään hallituspuolue kepulle kysymys: Kannattaisiko pikkuhiljaa alkaa ottaa yhteyskokeiluja tänne reaalimaailman puolelle? Vai haluatteko tosiaan jäädä historiaan puolueena joka oli kilttinä kiilapoikana kun feministit hässivät maan kirjaimellisesti vituralleen? Sillä tuo vallankiimastaan juopunut lauma on vasta pääsemässä vauhtiin.

Kiitokset inspiraatiosta Joppos123:lle ja Rouva Anolle.

PINNANMAAN PROTESTIPÄIVÄ

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta ja muistutan että tänään, torstaina 25. kesäkuuta koko Pinnanmaan maakunnassa vietetään sekä orjuuden että rasistisen väkivallan vastaista protestipäivää. Päivälle on selkeästi tarvetta sillä maailmassahan on vielä tälläkin hetkellä noin 20-30 miljoonaa orjaa ja orjuus rehottaa nimenomaan etnisesti edistyksellisissä maissa etnisesti edistyksellisten ihmisten toimesta. Jota asiantilaa suomalaiset suvaitsevais-tiedostavat hyödylliset idiootit eivät edes noteeraa koska se ei anna heille mahdollisuutta ruokkia tiedostavaa egoaan ruoskimalla suomalaisia synneistä joita he eivät ole tehneet.

- Tällä protestipäivällä kunnioitetaan myös niitten kymmenien tuhansien suomalaisten muistoa jotka ovat vieraitten toimesta viety aikanaan Suomesta orjiksi. Samalla muistutetaan siitä että Suomessa ei ole ollut orjuutta ollenkaan sekä myös siitä että jo aikaisemmin mainittu suvaitsevais-tiedostava hyödyllisten idioottien pesäajattelu ei halua muistaa kyseistä asiaa ensinkään vaan omaa kyltymättömän nälkäistä egoaan ruokkiakseen se edelleenkin haluaa ruoskia suomalaisia kun ei muille –  erityisesti islamilaisille –  uskalla metelöidä. Tyhjähousut paskat.

- Protestipäivällä vastustetaan myös rasistista väkivaltaa joka esiintyy tällä hetkellä erityisen räikeänä Etelä-Afrikassa jossa on kehitteillä valkoinen kansanmurha jollainen saatiin aikaan myös Rhodesiassa jonka nimi muuttui etnisesti edistyksellisen katastrofihallinnon astuessa valtaan Zimbabweksi. Kyseinen etnisesti edistyksellinen katastrofihallintohan onnistui tuhoamaan nopeasti myös mustan väestönosan elämisen edellytykset. Suomalaiset hyödylliset idiootit eivät halua tästäkään asiasta puhua yhtään mitään mutta pinnanmaalaiset sentään uskaltavat protestoida rasistista väkivaltaa vastaan. Samoin protestoimme suomalaisiin kohdistuvaa etnistä väkivaltaa vastaan. Väkivaltaa, johon suvaitsevais-tiedostavat yksilöt suhtautuvat kuin ne kolme kuuluisaa apinaa jotka eivät näe, kuule eivätkä varsinkaan puhu.

- Luonnollisesti protestipäivällä vastustetaan myös nykyisin suvaitsevaiston piirissä niin kovin, kovin muodikkaan BLM-liikkeen harjoittamaa polttamista, ryöstämistä ja murhaamista joka tapahtuu vain polttamisen, ryöstämisen ja murhaamisen vuoksi. Protestipäivällä vastustetaan myös sitä että suomalaiset hyödylliset idiootit hyväksyvät kyseisen riekkumisen ja väkivallan ainoastaan sen vuoksi koska riekkujilla on heidän näkökulmastaan oikean värinen orvaskesi.

- Protestipäivä suoritetaan niin, että kaikki työntekijät ovat aivan normaalisti töissä. Sivistyneissä yhteiskunnissa ymmärretään että oman infrastruktuurin lamauttaminen vuorokaudeksi sen vääryyden vuoksi mitä jotkut toiset tekevät on täysin järjetöntä. Sanomattakin on selvää että mitään riehuvia ja paikkoja hajoittavia mielenosoitusorgioita ei järjestetä. Sivistyneet ihmiset eivät toimi niin. Niinpä protestipäivän ainoa kuuluva merkki on se, että kello 16.00 kaikkialla Pinnanmaalla ilmahälytyssireenit soivat ja samalla autoliikenne pysähtyy minuutiksi. Protestin näkyvä muoto puolestaan on se, että kaikkialla Pinnanmaalla liputetaan reaalimaailmaan päivitettyjä BLM-lippuja ja pinnanmaalaiset kantavat samanlaisia hihamerkkejä:

- Tällä protestipäivällä muistutetaan myös siitä että sivistyneen yhteiskunnan kannattaa pysyä sivistyneenä yhteiskuntana eikä hankkia tänne aineksia joitten seurauksena yhteiskunta päätyy kaoottisen kehitysmaan tasalle. Valitettavasti suomalainen valtaa pitävä niin poliittinen eliitti kuin valtamediakaan ei tätä ymmärrä tai halua ymmärtää. Hyvää protestipäivää, pinnanmaalaiset. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Koska on selvää että jopa japanilainen koneäly arvostaa enemmän Suomea ja suomalaisuutta kuin maamme johto ja valtamedia niin laitetaanpas seuraavaksi soimaan japanilaisen vocaloid-tekoälyn esittämä kappale Kotimaani ompi Suomi:

Kiitokset eräälle Anolle inspiraatiosta.

SETÄMIEHET JA TEOKRATIA

Huitsinnevadan Örnätjärven kauniissa kesäillassa muuan omakotitalon pihalle asteli kaksi selkeästi setämiehen, käppäukon ja muutenkin kuuluisan puuttuvan lenkin näköistä äijänkörilästä pyyhkeet ympärillään ja Tsuhnan Kostot sekä voimasavuke Boston-askit kourassaan. Siinähän olivat taasen Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat tuumineet että näillä keleillä ei tulia grillikotaan enää tarvita vaan istutaan pihalla lämpimässä ilta-auringossa ja kuunnellaan kuinka käki karjuu, lehtokurppa ylilennollaan antaa aikamerkkejään ja pitkää päivää painavat väinöt lentelevät pihakukasta toiseen.

Toverukset olivat aikaisemmin keväällä hyvin onnistuneen siemenviljan keruujakson jälkeen lisänneet pölykapselipeltonsa pinta-alaa neljällä aarilla ja tänään oli ollut säännöllisesti tehtävän lannoituksen vuoro. Ykä oli ollut viljelmän toisella puolella ja lukenut huulipunahallituksen ilmastopoliittista ohjelmaa. Lötjönen oli puolestaan lukenut viljelmän toisella puolella samma på svenska. Puolen tunnin ankaran lannoittamisen jälkeen miehet olivat tuumineet että tuolla paskan määrällä saadaan taatusti ennätyssato vaikka kevät olikin ollut varsin kylmä.

Ylva oli sillä aikaa lämmittänyt saunan miehille joitten maa oli eikä laiskain lurjusten ja tuli lannoituksen päälle tuomaan tukevat mukilliset Äkkölämäkölän bönjakkia todeten:

- Nyt on herroilla varmaankin sen verran tiedostavan vihermirrin paskan maku suussa että se kannattaa huuhdella pois kunnon aineella.

Moukut ottaessaan miehet tuumivat että viisaat vaimot ovat Luojan lahja ja siirtyivät löylyihin. Löylytauolla Ykä avasi Tsuhnan Koston, otti kulauksen, sytytti voimasavuke Bostonin ja totesi Lötjöselle:

- Tämän Black Lies Pätee-riehumisen ja suoranaisen terrorismin sekä virallisen Suomen siihen suhtautumisen perusteella olen tässä keskenäni päätynyt siihen että Suomesta on sitten lopultakin tullut teokratia.

Lötjösestä huomasi että samanlaiset ajatukset olivat pyörähtäneet hänenkin karttuisassa ajatuksenjuoksussaan joten hän vastasi välittömästi:

- Myöntää täytyy. Meinaan, maassa on pääideologiana ollut pitkään pelkkä väite ja hokema. Hokema, jota tukemaan ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään varsinaista faktaa. Ja kun ne tekaistutkin faktat ovat osoittautuneet tekaistuiksi faktoiksi ts. valheiksi mutta hokemaa hoetaan siitä huolimatta aina entistä suuremmalla innolla niin silloinhan kyse on enää uskonnosta. Ja koska kyse on uskonnosta niin se hokema muuttuukin sitten pyhäksi ja loukkaamattomaksi dogmiksi. Jonka loukkaamattomuus suojelee myös dogmin hokijoita. Ennen kaikkea heitä. Ja koska sitä dogmia toistaa valtamedian lisäksi valtakoneistokin niin teokratiassa tosiaan ollaan niin kuin paska Junttilan tuvan seinässä.

- Jep. Ja se dogmihan on se pyhä ajatus etnisesti edistyksellisen väestönosan sekä suuresta välttämättömyydestä että yhtä aikaa väistämättömästä velvollisuudesta suomalaisille ynnä kyseisen väestönosan kyseenalaistamaton uhripääoma joka nostaa sen kaiken arvostelun yläpuolelle ja pitää sen siellä.  Teki se sitten mitä tahansa. Ihan mitä tahansa. Sillä eihän pyhää voi arvostella eikä varsinkaan pyhän kumartajia. Kyseistä dogmia ei millään tavoin muuta se, että niissä siellä & täällä tällä hetkellä käydyissä BLM-riehumisorgioissa pannaan sen etnisesti edistyksellisen väestönosan toimesta paikat paskaksi ja palamaan sekä kaiken lisäksi tapetaan ihmisiä. Dogmi on silti pyhä.

- Ja koko helvetin, no, suoranainen terrorismi on lähtenyt liikkeelle siitä että yks etnisesti edistyksellinen narkkaava ammatti- ja taparikollinen pääsi hengestään. Maassa, jossa nimenomaan ne tummapintaiset tappavat antaumuksella niin toisiaan kuin valkoisia. Mutta sehän ei dogmin palvojia kiinnosta.

Ykä otti taas hörpyn raikasta Tsuhnan Kostoa ja tuumaili:

- Vaan ehkäpä tämä pyhää dogmia tunnustava valtakoneistomme ynnä valtamediamme ajattelee kunnon uskovaisen lailla että koko tuo käsistä lähtenyt väkivalta, riehuminen ja ryöstäminen jota tehdään nimenomaan pelkän väkivallan, riehumisen ja ryöstämisen ilosta onkin dogmin kohteen tosiuskovaisille asettama uskon lujuuden äärimmäinen testi?

- Hähää, joo, eli jos usko kestää tuon kaiken niin sitten sitä ei romuta enää mikään. Mutta… piru vie…

Lötjönen oli vähän aikaa hiljaa, raapi partaansa ja jatkoi sitten:

…piru vie, mitenkäs se meidän teokratiamme sitten toimii kun sen usko kestää ja vahvistuu tästäkin nykyajan seitsemästä vitsauksesta… kun se tajuaa että piruakos tässä enää perustelemaan… tästä eteenpäin vaan puolustetaan uskoa kaikella vihalla ja vimmalla… ja kaiken lisäksi koneiston suomilla valtuuksilla… kun syyttäjäkoneistonkin sisaret ovat uskossa vahvoja…

Nyt oli puolestaan Ykän vuoro raapia partaansa ja sytyttää uusi voimasavuke Boston:

- Piru vie… tosiaan… sehän tuumii että heidän uskonsa ja sen myötä asemansa on toki jo testattu mutta järjeltään ja ennenkaikkea asenteiltaan kovin karttuisa nauriskuopassa asusteleva pottunokka ei vielä usko tarpeeksi. Eipä se saata piru vie uskoa ollenkaan. Ennen kaikkea se ei saata uskoa uskon julistajaan. Siispä teokratia päättää heti tämän koronaepidemian jälkeen vahvistaa kansalaisten uskoa pyhään dogmiin tavalla, jonka pohojalaanen lausuisi: täällä tarvitahan välittömästi kolome verestä rivisioonaa etnistä riversiteettiä. Vahvistamahan jumalattomien riittämätöntä uskoa. Ja sen invaasion arvostelun se määrittelee jumalanpilkaksi ja alkaa sen mukaiset toimenpiteet.

- No senhän se perkele tekee. Vaan mitäs me sitten voidaan tehdä?

- No äänestää ainakin. Mutta seuraaviin vaaleihin on vähän helvetin pitkä aika. Mutta lyhyellä tähtäimellä ja silti pitkää tähtäintä ajatellen täytynee käydä lähipäivinä ostamassa varastoon lisää patruunoita. Niin pitkään kun niitä vielä myydään. Niitä ei ole koskaan liikaa.

- Käydäänpäs hei ostamassa ne Huitsinnevadan Ase & Mätöstä. Otetaan rouvat mukaan ja pyörähdetään samalla reissulla sen pulaakin mättöpuolella einestämässä. Mielellään aamupäivällä. Siellä on tällä viikolla aamiaistarjouksena Pirtsakka Kevyt Perhepannu:

Yhden hengen annos

- Joo, minäpä muistan tuon annoksen. Senhän äyskäröi nautinnolla ja äkkiä ääntä kohti.

- Näin. Äkkiäkös siinä pitkään mennee kun nuoret miehet tunnin juoksee. Eiköhän lähetä löyläytteläätiöön. Ihan juoksematta.

- Ja se on viisautta.

Miehet nousivat ja poistuivat uusiin, vääräuskoisiin löylyihin hyräillen samalla hieman väännettyä vanhaa Eppu Normaalin kappaletta:

”Suomi-pojat paistuivat kuin korput pelleillä,

johan oppi äijät ettei BLM:n kanssa pelleillä…”

Toverusten juttua sivummalla kuunnellut sammakko katseli miesten poistumista. Se oli se sama sammakko jolle Ykä oli aikaisempana vuonna laitellut puolikkaan multapussin risuläjän alle mukavaksi talvehtimispaikaksi. Hyviä naapureita oltiin oltu siitä saakka ja aina morjestettu nähtäessä. Sammakkoa vähän harmitti kun miehillä ei ollut saunatauollaan mukana sitä universaalia käännöskonetta. Olis ollut mukavaa kurnuttaa muutama sana. Mutta ehtisihän sitä vielä. Noilla miehillä tuntui tällä kertaa olevan kovasti vakavaa keskusteltavaa keskenään.

Niitä sellaisia ihmisten juttuja. Sammakko ei ollut niistä aina ihan perillä mutta se oli tyytyväinen kun oli syntynyt sammakoksi. Ihmisillä kun tuntui olevan ihmeellinen taipumus räplätä sitä mikä toimi ja hankkia itsensä kerta toisensa jälkeen porukalla kuseen. Eläisivät sammakoiksi hekin niin pärjäisivät varmasti paremmin.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXIV

1. Utopia ja virallinen pakkorakkaus

Helsingin kaupunki on luonnollisesti positiivisen diskriminaation esitaistelija Suomessa ja kaupunki – ainakin sen päättäjät ja ylempi virkakoneisto –  elää muutenkin pitkälti omassa mielikuvituskuplassaan jota reaalimaailma ei pahemmin pääse häiritsemään. Ikävää reaalimaailmaa edustaa tietysti etnisesti edistyksellinen sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuus joka kohdistuu tavallisiin suomalaisiin mutta tähän ei viitsitä hirveästi kiinnittää huomiota koska se saattaisi saada aikaan kysymyksen että onko utopia ihan pelkkää kuvitelmaa vaan. Ollut sellaista alusta pitäen.

Utopialle on tärkeää löytää jotain joka tukee utopian olemassaoloa ja sen jälkeen alkaa kouluttaa ihmisiä pääsemään pois siitä löydetystä. Aivan sama onko sitä oikeasti olemassa kunhan on se kuuluisa tekemisen meininki. Kysehän on siis rasismista ja mistä kaikesta sitä saattaa löytää kun oikein antaumuksella etsii. Siksipä Helsingin kaupungin ohjelmassa on opettaa työntekijöilleen jälleen kerran pakkorakkautta viranomaispäätöksellä. Yle (mikäs muu) kertoo asiasta haltioissaan:

Ensimmäisenä Suomessa: koulujen ja päiväkotien työntekijöille rasisminvastaista koulutusta Helsingissä

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tavoitteena on kouluttaa puolet henkilöstöstä rasismin tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta. Ensi syksyn ja vuoden 2021 aikana järjestetään yhteensä 165 rasismiin puuttumisen työpajaa. Koulutukset koostuvat ennakkotehtävistä, lähiopetuksesta ja jatkotyöskentelymateriaalista.

Kaikkien Helsingin suomenkielisten lukioiden henkilöstö on mukana koulutuksessa.

Muutamia huomioita:

Unohtuiko tietoisesti jotakin?

Meinaten, varsinkin Itä-Helsingin koulujen opettajien kohdalla kyseinen koulutus ja sen sisältö on varmasti erittäin mielenkiintoista ja ns. todellisuushaastavaa. Ovathan he tottuneet oppilaitten toisiinsa – ja opettajiinkin – kohdistuvaan terroriin. Mutta silloin kun se terrori ei puhukaan suomea niin sen olemassaolo on kiellettävä ja keskityttävä utopian mukaiseen sijaistoimintaan.

Toisekseen voi miettiä että jokainen näistä 165:sta ”työpajasta” tarkoittaa että henkilökunta joutuu tuolloin olemaan pois siitä varsinaisesta tehtävästä johon heidän on palkattu.

Vielä huomio. Edelleen Ylen uutisesta:

Koulutuskokonaisuuden rahoittaa Opetushallitus ja Helsingin kaupunki. Kouluttajina ovat Rauhankasvatusinstituutin asiantuntijat.

Jokainen voi halutessaan tutustua kyseiseen järjestöön ja ehkä tutustujan mieleen nousee pari kysymystä:

1. Kuinkahan puolueeton kyseinen järjestö mahtaa olla?

2. Olisko niin että Opetushallitus ja Helsingin kaupunki ovat hankkineet kavereilleen töitä?

Yleensä ja erikseen voi todeta että ihmistä ei voi saada viranomaispäätöksellä rakastamaan pyyteettömästi ihmistä joka ei taatusti rakasta häntä. Varsinkin jos vaaditaan rakastamaan sellaista joka puree ruokkivaa kättä. Tosin virallinen koneistomme vaatii sitä edelleenkin. Kuinkas yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja (eiks oo komee titteli) Michaela Moua kommentoikaan ulkomaalaisten tekemiä seksirikoksia:

"Mä oon ymmärtänyt et ne tavallaan se tavallaan ne miten ne tilastot on katottu ei oo ihan ihan tietyl tavalla siinä on  mä en oo ihan tarpeeks itse asias tiedä miten niitä tilastoja on katottu. Mut siis tää mun mielest yhtaikaa on hirveen tärkeetä se että ei yleistetä"

Eli haavaadeshalluai hassukssäädääs sesmellellemkukkuu ei yleistetä.

Eli ongelmaa ei ole. Edelleenkin: vain ongelmasta puhuminen on ongelma. Kyseinen Moua muuten totesi aivan hiljattain:

Tutkimusten mukaan etnisen profiloinnin kokemukset vähentävät luottamusta viranomaisiin, ja tällaiset viranomaiskohtaamiset aiheuttavat ulkopuolisuuden tunnetta yhteiskunnassa. Se lisää turvattomuuden tunnetta, mikä puolestaan hankaloittaa turvallisuudesta vastaavien viranomaisten työtä.

Kyseisen naiset prioriteetit eivät jää epäselväksi. Ilman tutkimuksiakin voi kyseiselle naiselle sanoa että jos viranomainen suorastaan kiistää todistetun rikollisuuden olemassaolon niin se jos mikä vähentää luottamusta viranomaisiin. Mutta ehkä kyseinen nainen on kiinnostunut ainoastaan etnisesti edistyksellisten ihmisten luottamuksesta.

2. Historiaa uusiksi, vaatijana vasemmistohörhöt

Nykyisinhän tuo patsaitten kaataminen yleisen hysterian nimissä on tullut uudeksi muoti-ilmiöksi maailmalla. Meillä Suomessa paikalliset liimatilhit, punavihervästäräkit ja sukkahousukoppelot haluaisivat epäilemättä osallistua muodikkaaseen riehumiseen itsekin mutta uskallus ei anna – ainakaan vielä – myöten joten he tyytyvät vain vaatimaan. Iltalehti kertoo:

Vasemmistonuoret vaatii Mannerheimin ratsastajapatsaan siirtämistä ”katukuvaa rumentamasta” - uudeksi paikaksi vankileirisaari

Ehdotamme uudelle patsaspuistolle paikaksi Suomenlinnan saarta. On aika siirtää hirmutöiden ja suurmiesten palvonta kaduilta syrjään. Menneisyytemme muistaminen ei vaadi historian epäkohtien ihannointia. Merkkihenkilöiden patsaista koostuva saari olisi samalla Pohjoismainen kulttuurikohde ja elävöittäisi Helsinkiä, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh kannanotossaan.

Vasemmistonuorten mielestä myös Suomessa on hyvä aika miettiä, tuleeko historiaamme käsitellä sotaa ja sortoa ihannoivilla muistomerkeillä keskellä kaupunkeja. Esimerkiksi Mannerheimin ratsastajapatsas, Tampereen Vapaudenpatsas sekä Lauri “Tahko” Pihkalan kaltaisten rotuhygienistien muistomerkit tulee poistaa katukuvaa rumentamasta, järjestö kirjoittaa kannanotossaan.

Mieleen tulee muutama asia:

1. Millä substanssilla joku yhteiskuntatanhuamisen opiskelija Liban Sheikh joka on valittu vasemmistonuorten puheenjohtajaksi orvasketensä värin perusteella pistää Suomen historiaa uusiksi? Millä perusteella minun pitäisi ottaa kyseinen jätkä millään muotoa vakavasti? Millä tavalla kyseistä jätkää on Suomessa sorrettu?

2. Kannattaiskos vasemmistonuorten yleensäkin palata ajassa taaksepäin eli opiskella itselleen ammatti eikä oppiarvoa? Tai ehkä heidän kannattaisi ensiksi opetella että mitä tarkoittaa ammatti.

3. Miksi muuten Suomessa olevia Lenin-patsaita ei ollut listalla? Ja eikö vasemmistolaisten aloittama kapina laillista hallitusta vastaan ollut epäkohta? Oliko vain se lopettaminen epäkohta?

4. Jos halutaan päästä eroon katukuvaa rumentavista tekijöistä niin kannattaisiko aloittaa kaikenlaisten vasemmistoanarkistien riekkumistilaisuuksista?

Mutta.

Ei ole kyse siitä, että pieni hörhölauma esittää naurettavia vaatimuksiaan. Kyse on siitä että se hiljainen enemmistö ei pian enää uskalla panna noita hörhöjä vastaan aktiivisesti, edes sanan tasolla. Ja siksi voimme alkaa odotella sitä että Helsingin kaupunki alkaa pikkuhiljaa siirrellä sille hörhölaumalle epämiellyttäviä patsaita muualle.

Muistutetaan vielä näitä Black Lies Pätee-hysteerikkoja jotka saavat ankaran euforiset tunneryöpyt siitä että muodikkaasti halveksivat omaa kansaansa ja sen historiaa ja siinä samalla myös itseään vaikka ne torvet eivät kumarrellessaan sitä tajua:

1. Suomessa ei ole ollut koskaan ensimmäistäkään neekeriorjaa eikä orjuutta muutenkaan.

2. Suomesta on viety aikanaan kymmeniä tuhansia ihmisiä orjiksi muualle.

3. Orjia on edelleenkin maailmassa mutta orjuutta harrastavat etnisesti edistykselliset ihmiset joille nämä suomalaiset hysteerikot kumartavat ja saavat siitä niin hyvän olon.

4. Länsimaat eivät keksineet orjuutta mutta ne keksivät sen kieltämisen.

*

Lisäys aamulla: Kommentoija Ano (kiitokset) laittoi linkkinä anarkismin vastenmielisen mannekiinin Suvi Auvisen jo aikaisemman näkemyksen asiasta. Kuvaa hyvin sitä että nykyisin eletään tuon tarpeettoman pellelauman riekkumisen kulta-aikaa:

3. Helsingin uudistettu rakennushistoria

Tiesikö lukija että somaliväestö on rakentanut huomattavan osan Helsingin rakennuskannasta? Ei tiedetty hotellin respassakaan mutta koska – minkä valtamedia on jatkuvasti todistanut – somalit eivät valehtele milloinkaan niin kyllähän näin täytyy epäilemättä olla ja siksi heillä on myös oikeus tuhota kyseinen rakennuskanta sen rakentajan absoluuttisella oikeudella. Kas tässä asian vahvistusta. Jos lukijalla muuten on juomaa suussa niin kannattaa nielaista se ennen kuin laittaa videon päälle:

Pistää vaan miettimään että mitä se on tuo somalinaisen kaipaama vapaus? Tällä hetkellä se on vapaus elää suomalaisten kustannuksella ja jalustalle nostettuna. Täytyykö siihen vielä lisätä vapaus riehua, hävittää ja tuhota? Ainakin voi todeta että röyhkeys on huipussaan. Ja näille suomalaisille BLM-hysteerikoille aina hallitusta myöten voisi esittää kysymyksen:

Onko tämä todellakin sitä minkä edessä te  haluatte kumartaa?

PIENI JUHANNUSTARINA 2020

Voipaperin rapinaa

Kekkoslovakia, Nyhtänköljä, Pieni Särkkäjärvi joskus kesällä, 1970-luvun puolessa välissä…

Muuan korppi katseli männyn latvasta kun sellainen omituinen koppakuoriainen jota ihmiset nimittivät Toyota Corollaksi saapui Pienen Särkkäjärven rantaan. Tai no, ei aivan rantaan sillä pysäköintipaikalta oli vielä sellainen sadan metrin kulku tiettyyn niemenkärkeen johon autosta noussut hieman yli kolmikymppinen isä ja noin kymmenvuotias poika olivat suuntaamassa. Itse asiassa kyseinen korppi oli juuri sen korpin muinainen esi-isä joka kymmeniä vuosia myöhemmin katselisi kun nuo samat silloin huomattavasti vanhentuneet miehet nousisivat uudemmasta koppakuoriaisesta ja  upottaisivat samaan järveen muuan pistoolin.

Kyseessähän olivat pikku-Ykä ja isä-Perskeles jotka olivat menossa kesäkalalle. Ihan pelkillä huiskaongilla. Ei sen monimutkaisemmilla. Kun tutulle kalapaikalle oltiin päästy alkoi isä-Perskeles purkaa reppua, viritellä onkia ja samalla hän lauleskeli sen ajan iskelmiä hissukseen omilla sanoituksillaan:

- Sinun silmiesi tähden… nostan kytkintä ja lähden…

- Oo lapalooma jalakaa…

- Mistä alkaisin… kun mummon kirjopyykin vahingossa valkaisin…

Pikku-Ykä siinä vähän kalastuksen odotuksen innossa säesti:

- Hei mampoo… tehhäänkö Kekkosesta luurankoo… siihen ei tarvita kuin heinähankoo…

Isä-Perskeles katseli poikaansa naama hymyn tirrillä ja totesi:

- Häh-hää… toi oli aika hyvä… muistan minäkin tuon… jo nulikkavuosilta… mutta tota noin, äläs sitten laulele tuota koulussa… ainakaan silloin jos opettajat kuulee…

No, sitten ei muuta vaan kuin kohot kellumaan niin kuin Vanha Isäntä-yhtye lauloi juuri niinä aikoina. Aurinko paistoi ja kalan jallittaminen oli mukavaa vaikka syönti ei ollutkaan kovin kummoinen. Mutta eihän se ollutkaan pääasia. Vaan se, että sai olla isin kanssa kalassa. Pikkuveli Jykä oli vielä niin pieni että hän oli äiti-Perskeleen hoivissa kotona. Muutama ahvenen sintti sentään tuli parin tunnin aikana. Sitten isä-Perskeles totesi:

- Jaa… eiköhän panna tulet pystyyn ja otetaan palasta.

Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa vaikka aurinko paistoi mukavasti. Tai siihen aikaanhan se tunnettiin nimellä kulovaroitus / kulohälytys. Nyt oli pikku-Ykänkin aika alkaa opetella tarpeellisia erätaitoja. Isä-Perskeles näytti erästä harmaata ja lahoa kantoa:

- Katos poika tuota… siinä on aarretta sisällä…

Isä-Perskeles potkaisi kannon nurin ja lahon sisältä paljastui hyvää punertavaa tervaspuuta jonka haju kertoi että tässä oli tarjolla ensiluokkaista tulen ruokaa. Isä-Perskeles pilkkoi kantoa vähän pienemmäksi puiksi ja alkoi tehdä kiehisiä. Pikku-Ykäkin sai koitella pienellä puukollaan mutta jälki oli vähän toistaitoista. No, ei kukaan ole seppä syntyessään. Samalla keräiltiin kuivia oksia ja kuusen alaoksia tulen ruuaksi. Kun nuotio oli viritetty antoi isä-Perskeles pikku-Ykälle tulitikkuaskin, osoitti sormella ja sanoi:

- Tuohon kun tuikkaat… siitä se lähtee…

Ja lähtihän se. Ai tuntuiko pikku-Ykästä ylpeältä? Vähänkö sytytin tulet? Melkein omin avuin. Melkein sataprosenttisesti. Minkä nyt isi vähän auttoi. Eikä sitä prosenttilaskua oltu koulussa vielä edes opetettu joten ei sillä ollut niin väliä muutenkaan. Kun nuotion hiillosta odoteltiin aukoi isä-Perskeles reppuaan ja otti sieltä ensiksi hyvän Airamin termospullon jossa oli teetä. Ja sen jälkeen voipaperipaketin. Voipaperin rapina oli aina kertonyt että jotain erikoista oli luvassa. Perskeleitten kotiruoka oli hyvää ja pikku-Ykä söi sitä mielellään. Mutta voipaperin rapina kertoi että nyt oli tarjolla evästä. Se oli aina eri asia. Tällä kertaa eväs oli ruisleipää jonka päällä oli pötköstä leikatut viipaleet lenkkimakkaraa. Mikäs niitä oli pistellessä ja teetä hörsiessä.

Tämän jälkeen paistettiin tietysti vielä makkarat. Lisää lenkkiä tietysti. Grillimakkara oli vasta tekemässä tuloaan näille selkosille. Sitten pantiin kohot taas kellumaan. Nyt kala söi paljon mukavammin ja kyytiin tuli yli kaksikymmentä ahventa. Äiti-Perskeles jauhaisi ne ja tekisi niistä maukkaita kalapullia jotka syötäisiin perunoitten ja ruskean kastikkeen kera. Kyllä sitä vallan äyskäröisi ääntä kohti.

Kun isä ja poika läksivät Corollalla kohti kotia kysäisi isä-Perskeles:

- Mitenkäs… jokos sinä lähtisit elokuussa sorsajahtiin? Ihan seuraksi… ja kattelemaan?

- Joo!

Niinhän pikku-Ykä sitten läksikin. Ja ampui sillä reissulla elämänsä ensimmäisen kerran haulikolla. Puupalikkaa vaan ja tietysti ohi. Se Ykän ensimmäinen sorsa odotti vasta vuosien päästä. Mutta olipa mitä odottaa. Ja mikäs tässä oli tätä kesää viettäessä. Tätä pikkuisen pojan kesää.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille.

JOTAIN IHAN MUUTA LXXXIII

Eli kekkoslovakialainen perjantaipullo

Kauaahan ei käppäukko jaksa pysytellä poissa Kekkoslovakiasta joten piipahdetaanpa siellä jälleen kerran. Postauksen aihe tuli siitä kun kävin rouvan kanssa Alkossa ostamassa hanapakkauksen ruokaviiniä. Pidän siitä viinistä kovasti. En muista sen nimeä mutta kun Ylva on sanonut että se on hyvää niin tottahan se on. Yhtä kaikki, kattelin siinä joutessani pitkän pitkää hyllyä joka oli täynnä kirkasta viinaa. Niitä kirkkaan viinan merkkejä on ainakin montakytseittemän ja tuli siinä mieleeni että eihän niitä silloin Kekkoslovakian tiskialkoissa ollut kuin muutama. Varmaan suurikin osa lukijoista muistaa tiskialkot.

Jos lukija muistaa tiskialkot niin hän muistaa myös että pitkäripaisen kynnyksen ylitettyään ei kannattanut kompuroida. Silloin kassa tarjosi ilman muuta nietua. Ei kannattanut myöskään sössöttää. Sehän on humalatilan selvä merkki. Siksi esmes Bordeaux Blanc-viini oli varsin suosittua koska sen saattoi lausua Porvoon lankuksi. Muistettavaa oli että virallisen kannan mukaan viinaa ei saanut ostaa juopumustarkoituksessa niin Alkossa kuin kapakassa. Kuka sitä viinaa juopuakseen ostaisi? Toki kekkoslovakialainen tämän muisti ja osti ansaitun perjantaipullonsa kirkasta viinaa pelkästään sen raikkaan ja täyteläisen maun vuoksi. Oikein iäkkäät lukijat muistavat myös viinakortin:

Viinakortti tuli käyttöön 1944 ja sen käyttöä lievennettiin pikkuhiljaa kunnes se poistui käytöstä 1970. Jos Alkon asiakas oli ostanut liikaa erityisesti jäykkää viinaa tai muuten töpeksinyt niin hän saattoi joutua paikallisen Alkon johtajan puhutteluun tai kortti saatettiin ottaa kuivumaan niin kuin ajokortti konsanaan.

Vaan minkälaista se oli se kirkkaan janojuoman tarjonta kekkoslovakialaisissa Työväen Apteekeissa? Sattuneesta syystä pikku-Ykällä ei ollut asiasta omakohtaista kokemusta joten täytyy mennä muistinvaraisella käsikopelolla eli Stetson – Harrison-menetelmällä. Huomautuksia ja lisäyksiä otetaan mielellään vastaan, samoin kuin korjattuja virheitä. Aloitetaan kuitenkin ajalta ennen sotia ja nostetaan framille legendaarinen Karhuviina joka oikeastaan teki lopun pirtun salakuljetuksesta:

Legendaarisuudestaan huolimatta Karhuviina oli tosiasiassa myynnissä vain 1933 – 1934 joten esim. Eppu Normaalin rupisissa riimeissään esittämä väite Karhuviinan juonnista ei pidä paikkaansa. Tosin Epuille tietenkin sallitaan taiteellinen vapaus koska yhtyeen parhaat tuotokset ovat mainioita. Taiteellinen vapaus on tärkeää muutenkin sillä tuskin esmes yksikään scifi-kirjailija on käynyt koskaan edes maata kiertävällä radalla.

Mutta jos siirrytään kekkoslovakialaisen suosikkijuomiin niin ykköspaikkaahan pitää luonnollisesti Koskenkorva joka on tässä 1970-luvun etiketillä:

Koskenkorvan lempinimihän on Kossu mutta muistelenpa että vielä 1970-luvulla siitä käytettiin nimitystä Koskis. Ja jos muotoseikkoihin takerrutaan niin oikea muoto on todellakin ”Koskenkorvan Viinaa” eikä mikään nykyinen ”Koskenkorva Viina”. Mutta joku virkakyösti senkin on saanut muutettua. Kunniaa virkakyösteille ja heidän suojatyöpaikoilleen. Meikäläisen sukupolven edustajat muistavat myös varmaan Pahkasika-lehden Koskenkorvan Kivennäisveden:

Varsin perinteinen tapa nauttia Koskenkorvasta oli juoda se taskulämpimänä suoraan pullosta tanssilavan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa lepikossa:

Jossain vaiheessa myyntiin tuli myös Koskenkorva Vodka tosin kansalaiset taisivat hankkia sitä enempi Ruotsinlaivalta.

Ja jos votkasta puhutaan niin kyllähän kekkoslovakialaiseen makuun sopi myös Dry Vodka:

Viinanhajuista menestystä ulkomailta haettiin sitten Finlandia Vodkalla joka pullotettiin Tapio Wirkkalan suunnittelemaan tyylikkääseen Frozen Ice-pulloon:

Finlandia Vodka on menestynyt maailmalla varsin hyvin mutta ruotsalaisten – niitten jävlar hannuhanhien – Absolut Vodka vielä paljon paremmin. Ne kun osaavat sen markkinoinnin. Tähän asti mainitut viinat ovat ihan viljaviinoja tosin Koskenkorvaa tehtiin alun perin perunasta. Mutta olihan lääkitystä kaipaavalle kansalaiselle tarjolla myös ns. tikkuviinaa joka oli valmistettu sulfiittiselluloosan jäteliemestä. Ehkä kuuluisin niistä oli Pöytäviina eli Pöytiäinen:

Sekä Vaakunaviina eli Kippurahäntä joka oli myydyin viina ajalla ennen Koskenkorvaa:

Tarjolla oli myös Tähkäviinaa joka oli puolestaan ihan viljasta valmistettua.

Kekkoslovakiassa myytiin kansalaisille myös Kievari-viinaa:

Etikettinsä mukaan se oli maustettua viinaa mutta millä se oli maustettu ei tarina minulle kerro. Gini sen sijaan oli maustettu katajanmarjoilla ja ostettiinhan sitä 1970-luvullakin. Liekö suosituin merkki ollut silloin se kotimainen Silver Dry Gin:

Tässä kirjoituksessa on keskitytty kekkoslovakialaisille myytyihin ja heidän varsin suuressa mitassa nauttimiin kirkkaisiin viinoihin. Ja nimenomaan suomalaisiin sellaisiin. Ulkomaalaisia Alkosta löytyi mutta ne olivat kalliimpia ja siihen aikaan muutenkin oli iskulauseena että suosi suomalaista, osta kotimaista.

Kirkas viina oli ehdottomasti suosituin ja kustannustehokkain perjantaipullon muoto mutta ostivathan kekkoslovakialaiset myös värikästä viinaa joihin ei tässä postauksessa keskitytä mutta joista on ilman muuta mainittava jo tuolloin suosittu kestosuosikki Jaloviina eli Jallu:

Jalluhan pohjautuu suomalaisille sotilaille Marskin lahjoituksena vuonna 1942 jaettuun annokseen ns. leikattua konjakkia.

Merivoimien silakat nauttimassa Marskin viinaa kesäkuun neljäs vuonna 1942.

Myös Kekkoslovakiassa aikanaan hyvin suosittu kulttuurijulkaisu käytti itsestään nimitystä Jallu. Lehdessä oli myös jonkin verran kuvamateriaalia mutta sitä suosittiin erityisesti siinä olleitten korkealuokkaisten novellikirjoitusten vuoksi:

Historian suosituimman diktatuurin kansalaisille yritettiin luonnollisesti valistaa mietoja juomia mutta kirkas viina jatkoi ja jyräsi. Poikkeuksiakin tietysti oli ja Marlin helmeilevä omenaviini nousi 1970-luvulla hyvin suosituksi:

Perimätiedon mukaan sen ajan tiedostavaisto joka oli pääosin pakkaantunut taistolaisiin suosi algerialaisia punaviinejä. En kommentoi kyseisiä viinejä sen enempää sillä eihän se ole tuotteen vika minkälaiseen kurkkuun se päätyy. Sinänsä niitä tiettyjä miedompia – ja halvempia – tuotteita käyttivät erityisesti ns. alan miehet. Siihen aikaanhan oli vielä puhtaita tenuveikkoja. Nykyisin puliukot ovat kuolleet ja jäljellä on enää sekakäyttäjiä. Kyseisille rantojen miehille maistui ainakin Gambina:

Sekä Sorbus eli Soppa:

Ja Vinetto:

Tässähän oli pieni rautaisannos kekkoslovakialaista kirkasta ja vähän muunkin väristä. Blogissa on nyt lyhyessä ajassa käprytelty tupakkia, loritettu kaljaa ja hörsitty nyt viinaakin mutta kyse on ollut vain tietystä ajankuvasta eikä tarkoitus ole houkutella ketään huonoille elintavoille. Erityisesti tämä tulee muistaa kun juhannus lähestyy. Viina ja vesillä liikkuminen eivät kuulu yhteen.

Sinänsä on positiivista huomata että ne juhannuksen hukkumiskuolemat ovat sieltä Kekkoslovakian ajoista varsin selkeästi vähentyneet. Ehkä ihmisille on jäänyt mieleen se uuskansanperinteen juhannustaika eli jos menet juhannuksena kolmen promillen kännissä ilman pelastusliivejä veneeseen niin saatat nähdä rannalla tulevan leskesi.

Juhannusta odotellen. Sitä odotellessa tulee vielä pieni juhannustarina.