KOULU, TERRORI JA KULISSIT

Jopa valtamediakin on uutisoinut näistä tuoreista kouluterroritapauksista. Ehkä käytämme porukalla jatkossa sanaa kouluterrori sillä ”koulukiusaaminen” on naurettavan lievä. Uutisoinnissa voi huomata sen saman ilmiön mitä valtamedia on harrastanut suomalaisiin kohdistuvasta tuontiväkivallasta eli vasta kun se saa tarpeeksi härskejä mittasuhteita niin siitä on pakko uutisoida hetken verran mutta se tehdään joka kerta hämmästyneenä, aivan niin kuin asia olisi tapahtunut ensimmäisen kerran. Sitten asiasta vaietaan kunnes siitä uutisoidaan jälleen ensimmäisen kerran hämmästyneenä.

Mitä tulee kouluterroriin niin sen kohteelle on sinänsä se ja sama tekeekö sitä suomalainen psykopaattinen sadisti vai tuontitavarana hankittu ulkomaalainen psykopaattinen sadisti. Tietysti tuontitavarana kannattaa hankkia esim. autoja eikä psykopaattista väkivaltaa sillä meillä riittää kusipäitä - niin kuin jokaisessa valtiossa - ihan omasta takaa. Joka tapauksessa asiaan mukamas puuttuvat Kiva Koulu-projektit ovat terrorin kohteille vain kulissia jolla koulut pesevät kasvonsa ja väittävät tehneensä jotakin.

Postauksen aihe on oikeastaan toisto mutta välillä kannattaa toistaa. Asiaan liittyvässä keskustelussa on tuotu useasti esille että eikö lastensuojelun pitäisi reagoida? No, se ei reagoi, se ei pysty reagoimaan ja siihen on muutama varsin hyvä syy.

1. Että lastensuojelu voisi reagoida, tarvitaan huostaanotto ja sen myötä laitossijoitus. Ja ne taas maksavat sijoittavalle kunnalle ainakin 300 - 400 euroa per päivä. Eli niitä ei ihan herkkään tehdä. Joten asiassa tarjotaan mielellään niitä avohuollon tukitoimia. Ts. puhetta.

2. Jos se sijoitus kuitenkin tapahtuu, niin maallikko saattaa kuvitella että nyt siltä kouluterroristilta otetaan laitoksessa luulot pois ja saatetaan se huomaamaan että teoilla on seuraamukset. Mutta näin ei tapahdu, sillä laitokset ovat olleet jo pitkään käytännössä täysin hampaattomia häiriökäyttäytymiseen. Eihän sitä termiä edes enää käytetä.

Mikä on syynä? Vastaus: Yleinen ylihumanismi ja ennen kaikkea lakimiehet jotka ovat vieneet laitoksilta likimain kaikki mahdollisuudet puuttua tällaisiin asioihin. Kyseiset lakimiehet ovat hyvä esimerkki asiasta jossa asiaa täysin tuntemattomat ihmiset määrittelevät sen, kuinka asia pitäisi hoitaa. Tai siis käytännössä jättää hoitamatta.

3. Jos joku laitos päättäisi päivittää toimintatapansa niin, että ongelmalle voitaisiin todella tehdä jotain, niin ne samat lakimiehet ovat laitoksen kimpussa ja se valtamedia joka pakon edessä taas kerran ensimmäistä kertaa hämmästyneenä uutisoi kouluterrorista uutisoi puolestaan hyvin mielellään laitosten ”ihmisoikeusrikkomuksista”.

4. Lakia ja sen tulkintaa tulisi siis muuttaa. Mutta niin ei tule tapahtumaan sillä se vaatisi sen asian tunnustamisen että jo vuosikymmeniä jatkunut ylihumanistinen linja onkin järkyttävä virhe joka on muuttunut jatkuvaksi itsestään ruokkivaksi hirviöksi.

Valitettavasti kouluterrorin uhreille ei löydy jatkossakaan apua. Ei ainakaan virkakoneiston taholta. Sillä avun tarjoaminen vaatisi kulissien kaatamista niin kouluissa kuin lastensuojelussa. Ja virkakoneiston kulissithan ovat aina tärkeämpiä kuin reaalimaailma.

Joten jatkossakin kouluissa eletään psykopaatin paratiisissa.

TYÖMANIN TYÖMAALLA

Naakkamo, Radanvarsimaakunta, vain hieman tuonnempana…

Niin kuin lukija tietää ovat PK-yritykset tärkeitä työllistäjiä ja vihervasemmistolaisuuteen siirtyneessä Suomessakin kaikista hallinnon kuristamisyrityksistä ja ideologisesta oikeaoppisuudesta huolimatta ne työllistivät vieläkin yli 50 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä. Toki nykyisin tietysti erittäin tiukassa valtion valvonnassa ja säätelyssä. Eihän se maa eikä mikään ollut jossa ei ollut viranomaissäätelyä ja Suomihan oli esimerkkimaa. Yksi näistä yrityksistä oli naakkamolainen Teuvo Työmanin omistama yleisosaamisfirma Teuvon Tärppi & Temmellys jolla oli viime aikoina mennyt suhteellisen mukavasti. Yhtenä syynä oli pääkaupunkiseudulta alkanut white flight jonka myötä firmalla oli varsin mukavasti huolto- ja remonttihommia uusien asukkaiden siirtyessä tyhjillään olleisiin taloihin.

Yksi näistä siirtyjistä oli omakotitalon ostanut espoolainen eläkkeelle jäänyt opettajapariskunta Ville ja Vilma Välämö jotka olivat todenneet Teuvolle että siihen paskaläjäksi muuttuneeseen kaupunginkuvatukseen siinä vielä suuremman paskaläjän kupeessa he menevät seuraavan kerran vasta sitten jos aurinko alkaa kiertää toisinpäin ja lehmät lypsää whiskyä. Teuvolla oli sillä hetkellä kaikki miehet kiinni kuka missäkin joten hän oli ilokseen voinut palkata kolme tuntemaansa ammattimiestä kortistosta takaisin työhommiin.

He olivat Osmo Ärrinpur ja Rauno Repatte jota tekivät eläkeläisten katolla katonpesu- ja maalausurakkaa sekä uusivat sadevesirännit. Katto oli muuten sen verran hyvässä kunnossa että täyttä uusimista ei tarvinnut. Kolmas mies oli Pertti Prää joka puolestaan oli uusimassa talon öljypoltinta ja paisuntasäiliötä. Näitten urakoitten jälkeen oli vielä muita pienempiä huoltotöitä tehtävänä. Teuvo Työman oli pyörähtänyt paikalle valvontakäynnille ja totesi että ei ammattimiehet kyttääviä perskärpäsiä tarvitse. Homma toimi kuin junan vessa. Niin kuin näillä miehillä aina. Tää mikään valtion virasto ollut.

Teuvo ajatteli lähteä valvomaan toisia urakoita ja tekemään viranomaisten vaatimaa välttämätöntä mutta ärsyttävää ja jatkuvasti lisääntyvää paperisotaa mutta talon pihalle saapui poliisiauto josta nousi konstaapeli Jani Kettunen ja kaksi muuta poliisia. Teuvo kysäisi:

- No, mitäs sheriffit?

Konstaapeli Kettunen vastasi vaivautuneena:

- Tota noin… tää työmaa pitäis panna kokonaan jäihin ja sinun pitäisi lähteä kuulusteluihin. Nyt samantien.

- Minkä helvetin takia? Kysyy erittäin epätietoinen Naakkamosta. Jolla olis vielä niitä oikeita töitä tehtävänä.

- Sulla on täällä laitonta työvoimaa. Ja on vähän muutakin. Oikeastaan aika paljonkin.

- Miten niin laitonta työvoimaa? Joka jätkästä maksetaan niin verot, työnantajamaksut kuin kaikki muukin vampyyrinruoka mitä verottaja vaatii.

- Niin mutta kun sinä olet palkannut nuo miehet työvoimaviranomaisten ohi. Ihan ominpäin. Ja se on nykyisten säädöksien mukaan kiellettyä. Kaikki palkkaaminen täytyy tapahtua viranomaiskoneiston kautta. Ja lisäksi työvoimaviranomaiset tarjosivat sinulle työvoimaa mutta sinä hylkäsit ne.

- Työvoimaa? Jaa sinä meinaat niitä arabiankielisiä luokkahitsaajia joiden todistukset olivat ikävä kyllä hukkuneet Englannin kanaaliin heidän matkallaan Kreikasta Tanskan kautta Suomeen. Ja jos minä olisin palkannut ne jätkät niin firma olis joutunut maksamaan 1.800 euroa kuussa yrityksiä kiertävien rasismivalvojien palkkaukseen. Yksi naapurifirma teki sen virheen ja meni melko pian pankrottiin  kun se joutui maksamaan rasismikorvauksia jätkille jotka eivät osanneet tehdä mitään. Ja joille firman olis pitänyt vielä maksaa palkallinen Ramadan-loma. Yrittäjä sai vielä puolen vuoden ehdottoman tuomion rasistisesta syrjintärikoksesta.

- Niin… onhan se niin… mutta kun tämä järjestelmä on tällainen… vihertörpöratiiviseen yhteiskuntajärjestykseen siirtyneessä Suomessa mikään ei saa tapahtua ilman virkakoneistoa… eikä mitään rasismiksi edes tulkittavaa sallita… ja täällähän tulkitaan… tulkitsijoita riittää… ja hallituksen virallinen linja on se, että Suomen hyvinvoinnin ja huoltosuhteen turvaamiseksi etnisesti edistyksellisen maahanmuuton täytyy olla etusijalla… kaikessa palkkaamisessa… muuten ei vaan kertakaikkiaan pärjätä…

- Niin mutta toi Ärrinpur, Repatte ja Prää ovat kokeneita ammattimiehiä. Ja niitten kanssa pärjätään. Kai minä nyt – helvetti soikoon – palkkaan tehtävään parhaat miehet. Ne, jotka minä tunnen jo ennestään.

- Tota noin… kun sun olis pitänyt palkata ne hallinnolle sopivimmat miehet. Tai siis henkilöoletetut. Mutta tää ei ollut vielä tässä…

- No mitäs vielä?

- No kas kun sinun firmasi ei ole ollenkaan toimittanut verottajalle ilmaisen työpysäköinnin verotusmaksuja. Se kun lasketaan ansaitsemattomaksi eduksi ja siitä tulisi maksaa erillinen vero.

- Hä? Kai ittekin tiedät että meikäläisen firma on pelkkä peltihalli ja sen pihalle voi kukin laittaa autonsa kuka minnekin. Ja meidän työmaat ovat lähes sataprosenttisesti yksitysasiakkaiden luona ja ei niillä mitään maksullisia parkkeja ole.

- Joo, mutta kun vihersosialistinen hallituksemme noudattaa tässä alueellisesti painotettua tasa-arvoperiaatetta. Eli koska suurkaupungeissa parkkipaikat ovat maksullisia ja syrjemmällä taas eivät niin syrjemmällä asuvien ja työskentelevien on myös osallistuttava näihin talkoisiin. Sillä tiivis kaupunkiasuminen on asumisen ekologisin muoto ja sitä on kaikin keinoin tuettava. Tietysti niin kauan kunnes yksityisautoista on päästy kokonaan eroon ja autoja on vain viranomaisilla ja joukkoliikenteessä.

- Jaa. Ja täällähän sitä joukkoliikennettä ei olla nähty vuosiin. Fillareillakos jätkien pitäisi täällä töihin tulla? Kas kun työpaikka ei ole ihan puolen kilometrin päässä.

- Niin no… sitä hallitus pitää hyväksyttävimpänä vaihtoehtona… siitä sais verohelpotuksiakin…

- Oliko vielä muuta?

- Joo… kas kun tuo uuden öljypolttimen asentaminen on ympäristörikos. Öljylämmityksestä pitäisi luopua jo kahden seuraavan vuoden aikana eikä öljylämmittimiä saa enää huoltaa. Eikä varsinkaan vaihtaa uudempaan.

- Eli pitääks mun panna koko helvetin työmaa seis? Ja jättää tuo eläkeläispariskunta tyhjän päälle?

- Pitää. Ja jos hyppäät tonne koppiautoon. Niin tehdään kamarilla sitten ne viralliset protokollat. Joihin kuuluu vielä epäily yrittäjän ansaitsemisrikoksesta.

- Ja millähän perusteilla?

- Yleisillä perusteilla. Olet selkeästi perustanut firmasi saadaksesi itsellesi voittoa. Se näkyy firman kirjanpidossa. Olet maksanut itsellesi osinkoa lahjoittamatta palkaksesi tulkittua määrää ylittävää voittoa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Mutta vihertörpöratiivisessa Suomessa yritysten toiminta sallitaan vain jos ne ovat voittoa tavoittelemattomia ja kantavat vastuunsa sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Jonka puolestaan määrittelee hallitus.

Työman raapi päätään, joskaan ei kovin yllättyneenä. Tiesihän hän kuitenkin elävänsä täydellisyyteen päivitetyssä Suomessa. Hän sanoi Osmo Ärrinpurrille:

- Soita sinne firmaan niin ne hankkivat ne lailliset miehet tekemään tään remontin loppuun. Ylitöiksihän se menee mutta jos ne jaksaisivat. Ei tätä remonttia oikein keskenkään voi jättää. Teidän työmaa taisi nyt päättyä tähän. Olen kovin pahoillani. Vaan perkeleenkö minä tälle voin?

Välämöjen eläkeläispariskuntakin oli tullut pihalle. Ville Välämöllä oli takkaranstakka kädessään ja hän kihisi kiukkua:

- Täähän on jumalauta mielivaltaa! Tartteeks tässä vanhan miehen vielä hermostua ja panna ranstakka heilumaan?

Teuvo totesi rauhallisesti:

- Älä suotta hanki itseäsi kuseen. Ja turha syyttää verikoiraa vaan sitä joka pitää sen hihnasta kiinni. Ja se on jossain muualla. Toivotaan, että se hihnanpitäjä joutuu joskus vastuuseen.

Sitten hän siirtyi poliisiautoon joka kuskaisi hänet kuulusteltavaksi Radanvarsikaupungin poliisiasemalle. Hän kysäisi Kettuselta jonka tunsi entisestään:

- Sinä tiedät protokollan. Paljonkos mulle räpsähtää?

- No… pimeää työvoimaa… rasistinen tarjotun työvoiman hylkiminen… parkkiverorikos… ympäristörikos… ja ansaitsemisrikos… laki on sinänsä varsin löysä… tai miten sen nyt ottaa… vuodella selviät… siis ehdotonta tulee ilman muuta… mutta ensikertalaisena istut puoli vuotta… kas kun mukana ei ole varsinaista viharikosta… ne viharikostuomiot istutaan kokonaisuudessaan… sakot ovat tietysti sitten asia erikseen… toivottavasti sulla on edes jonkunlaista puskurirahastoa… muuten taitaa olla pankrotin paikka…

Teuvo muisteli sitä keskustelua jonka hän oli käynyt jo kertaalleen vankeustuomion saaneen yrittäjän kanssa. He muistelivat vanhaa Neuvostoliiton aikaa jossa jokainen kirjanpitäjä oli jossain vaiheessa istunut jonkinlaisen vankeustuomion. Virheitä kun ei siellä sallittu. Kai Suomessa oltiin päästy samaan edistykselliseen tilanteeseen yrittäjien kanssa. Yrittäjähän pyrki tienaamaan rahaa joten oli lähtökohtaisestikin jo rikollinen… kun edistyksellisessä yhteiskunnassa elettiin… mikäs yrittäjä se oli jos ei ollut vähintään kerran linnassa istunut… näinä edistyksellisinä aikoina…

PARADOKSIN ARKKITYYPPI

Hotellin respassa seurataan säännöllisesti PT-Mediaa joka kertoo sen, mistä valtamedia vaikenee. Yleensä ei tule kommentoitua niistä julkaisuista koska niihin ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Nyt täytyy hieman kommentoida sillä PT-Media on löytänyt sellaisen arkkityypin johon kiteytyy federalistisen ja monikultturistisen EU-eliitin (niin Brysselissä kuin valtiomaakunnissa) ajattelutapa. Kyseinen arkkityyppi on ruotsalainen (oliskos kukaan arvannut) Euroopan sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson. Mitä Johansson sanoo? No sitä tuttua paradoksia joka on muuttunut EU:ssa dogmiksi:

Torstain istunnossa Johansson kertoi, että Eurooppa tarvitsee maahanmuuttajia. Tällä hän tietenkin tarkoitti kolmansista maista tulevia pakolaisia, sillä seuraavassa lauseessa hän kertoi, että tulijoille pitää nyt viimeistään laittaa pystyyn laillisia reittejä Eurooppaan.

– Maahanmuutto on normaali asia, maahanmuuttoa on aina ollut ja sitä tulee aina olemaan. Maahanmuutto on tehnyt maanosastamme [Euroopasta] niin menestyksekkään kuin se nyt on, Johansson paukutti ja jatkoi:

– Meillä on nyt paljon maahanmuuttoa Eurooppaan ja se on juuri sitä mitä me tarvitsemme. Me tarvitsemme nämä ihmiset, sillä me [eurooppalaiset] ovat vanheneva kansa.

Hotellin respassa mietitään tätä asiaa suomalaisten näkökulmasta tosin se sopii oikein hyvin muuallekin Eurooppaan. Eli: tätä ns. välttämätöntä maahanmuuttoa on kokeiltu Suomessakin jo kolmekymmentä vuotta eikä se ole saanut aikaiseksi muuta kuin järkyttäväksi turvonneen ja itseään lisäävän elatusautomaatin sekä kantaväestöön kohdistuvan jatkuvasti lisääntyvän väkivallan. Vain masokisti kaipaa kärsimystä mutta onko koko kansan muututtava masokistiksi? Onko siitä tehtävä itseisarvo? Sitten arkkityyppi kääntää puheen paradoksin puolelle:

- Kaikilla on oikeus saada jäädä [Eurooppaan], he tulevat olemaan osa yhteiskuntiamme. Me tarvitsemme maahanmuuttajia ja meidän pitää ottaa vastuu pakolaisista.

Eli jälleen kerran paradoksi: Kyseessä on välttämätön voimavara jota ilman ei pärjätä. Ja se välttämätön voimavara on samalla väistämätön velvollisuus josta on pidettävä huoli. Maksoi mitä maksoi ja oli seuraukset mitkä oli. Täällä Suomessakin. Tuota paradoksia toistaen toimii niin nykyinen hallituksemme kuin moni hallitus ennen sitä.

Pistää vaan täällä respassa miettimään – seuraavia vaaleja ajatellen – että tuumiiko tavallinen suomalainen todellakin taas kerran että raippa selässä tuntuu hyvältä ja on suorastaan välttämätön hyvinvoinnille? Ja muistakaa: nuo paradoksiaan toistavat arkkityypit käyttävät meidän kansalaisten yli käyvää valtaa. Niin Brysselissä kuin Suomessa.

KÄPPÄUKOT JA HUKKALÄMPÖ

Ajan kulku Huitsinnevadan Örnätjärvelläkin oli kääntynyt taas kertaalleen syksyyn ja sen myötä tietysti lintujahtiin. Perskeleitten talon etupihalle saapui saunatauolleen kaksi isoa ja rumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat viettäneet päivän Otahänestäselvänvaaran maastossa. Tulilla oli istuttu ja pyssyjä ulkoilutettu. Aika ajoin Tapio antoi saalistakin mutta ei tänään mutta senhän toki korvasi tulilla paistettu Lälläveden Läski & Leivonnaisen maukas lenkkimakkara ja termospullosta nautittu lihaliemi. Metsässä pienet asiat olivat suuria. Siksihän ihminen sinne metsään mielellään menikin.

Käppäukot istuivat setämiesten kropat häpeämättömästi höyryten pihatuoleille katsellen samalla mustarastaita jotka napostelivat pensasaidan marjoja. Syksyn merkki sekin mutta ilma ei ollut vielä niin viileä että olisi tarvinnut siirtyä grillikotaan. Molemmat aukaisivat Tsuhnan Kostot ja sytyttivät voimasavuke Bostonit. Lötjönen katseli höyryävää Ykää ja totesi:

- Tässä sitä äijän räähkät vaan tekee ympäristörikosta vielä ihan häpeämättä ja julkisesti.

- Jaa juu… sinä meinaat tätä höyryämistä. Joo, se on kyllä käyttämätöntä ja täydellisesti hukkaan heitettyä ekologista hukkalämpöä. Sitä mitä seitsemänteen sukupolveen asti arvostettu ympäristöministerimme Krista Mikkonen mainostaa suorastaan ratkaisevana lämmönlähteenä.

- Tottapa joo. Tosin vihreitten linja on hieman ristiriitainen. Hukkalämpöä saadaan nimenomaan teollisuudesta ja vihreät meinaa ilmastonarttukissankiimassaan ajaa koko juuttaan suomalaisen teollisuuden alas. Niin sitten ei ole kyllä sitä hukkalämpöäkään. Lämmön perii, no, hukka.

- Jep. Ja mainostihan se maakuntapresidenttikuvernöörimme Niinistökin että Suomesta tulee tehdä maailman ensimmäinen fossiiliton yhteiskunta. Luulis jätkän tajuavan että se tarkoittaa samalla koko kansakunnan kokoista taloudellista itsemurhaa. Lieköhän se oikeasti niin tossun alla kuin sanotaan ja puhuu siksi niin levottomia?

Lötjönen otti hörpyn Tsuhan Kostosta ja totesi pirullisesti hymyillen:

- Tilannehan vaatii käppäukkoajattelua eli toisin sanoen häjyjä innovaatioita. Kas kun vihervasemmistolaiset ovat hyviä sanomaan mitä mutta se seuraava kysymys miten jää yleensä miettimättä kun ymmärrys ei riitä. Eikä välttämättä kiinnostuskaan. Pääasiahan on että ne voivat kuvitella päässeensä mielensä päähän ja elää siinä uskossa että asiat menevät juuri niin kuin ne ovat määränneet.

- Meinaatkos energiaratkaisujen uudelleenmäärittelyä termistön tasolla mutta käytännön entisellään säilyttäen?

- Sitäpä hyvinkin. Ei sillä väliä ole miten asia on vaan miten se selitetään. Niinhän se nykyisessä Suomessa on muutenkin joten ollaan ajan hengessä mekin mukana. Siispä kehitämme tässä joutessamme joka kodin ekologiset hukkalämpöratkaisut.

- Ja tässä tapauksessa kannattaa ilman muuta mennä perse edellä puuhun eli kertoa ensimmäiseksi kuinka hukkalämpö otetaan talteen. Ja sehän otetaan talteen rakentamalla lieriömäinen lämmön talteenottosäiliö tiilistä ja säiliö vuorataan pellillä. Näin ollen hukkalämpö saadaan huomattavan tehokkaasti talteen ja talteenottosäiliö luovuttaa lämpöä vielä tunteja vaikka hukkalämpöä ei sillä hetkellä tulisi.

- Kuulostaa niin merkeleen ekologiselta. Yleensä se riittää vihreille. Ja sitähän meidän ei tartte mainostaa että hukkalämpö kehitetään haloilla niin kuin aina ennenkin. Pönttöuuni ei ole enää pönttöuuni vaan ekologinen hukkalämpökeskus. Vihreä vaihtoehto.

Ykä sytytti toisen voimasavuke Bostonin ja tuumaili:

- Ideaahan voi jatkaa pidemmälle. Myös toisiin lämmitysmuotoihin. Mainostetaan hukkalämmön talteenottokeskusta jossa hukkalämpö otetaan talteen vesikierrätysjärjestelmään jossa se lämmittää asuntoa talvi-illoinkin mukavasti ja ekologisesti.

- Häh-hää, joo ja sitähän ei tarvitse erityisesti mainostaa että se hukkalämpö tehdään lämmitysöljyllä. Tähän mainoskampanjaan muuten voitaisiin rekrytoida se ruotsalainen ilmastomessias mukaan.

- Jaa Greta Thunbergia meinaat? Ei se kyllä mahda innostua. Se kun näkee kuulemma hiilidioksidinkin paljain silmin niin kyllä se käppäukkojen juonetkin huomaa.

- Myöntää täytyy, mutta kun sen nimeä vähän muunnellaan niin kyllä se vihervasemmistolle menee läpi. Ne kun ovat kuvainpalvonnan spesialisteja.

- Joten…

- Ja näinhän tuli maailma pelastettua ainakin vihervasemmistolaisten mielikuvien mukaisesti taas kertaalleen. Ja vihervasemmistolaisillehan tärkeimpiä ovat juuri mielikuvat ja tunteet. Me taas eletään reaalimaailmassa jossa tarvitaan muutakin kuin mielikuvia ja toivioenergiaa. Ne vihervasemmistolaiset vaan saisivat osallistua tulevaisuustalkoisiin itsekin ja toimia johdonmukaisesti. Omien oppiensa mukaan.

- Taidanpa tietää mitä tarkoitat. Ne kun vastustavat ydinvoimaa siksi että se heidän mielestään tuottaa valtavan riskin tuleville sukupolville. Saman logiikan mukaan vihervasemmistolaisten tulisi välittömästi ja pysyvästi kieltää itsensä koska ne toiminnallaan muodostavat valtavan riskin tuleville sukupolville.

- Joo. Jos vihervasemmisto ja logiikka mahtuisi samaan lauseeseen niin näin saattaisi tapahtuakin. Mutta otetaanpa huomenna yhteyttä Huitsinnevadan innovaatiotoimistoon ja aletaan kehitellä vihreää hukkalämpöliikeideaa. Ja sitä ennen mennään taas saunaan.

Käppäukot siirtyivät sisälle, Ykä lisäsi saunan pesään hieman klapuja tuottamaan ympäristöystävällistä hukkalämpöä ja kiukaan kihinän seassa kuului kotoisat Tsuhnan Koston ekologiset, suorastaan ilmastovastuulliset nirskahdukset. 

SIELUNMURHAAJA

 

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Entinen kirjanpitäjä, nykyinen konkurssin tehnyt kirjanpitäjä sekä työtön, tuomittu ja vuoden mittaisen vankeustuomion tuoreeltaan istunut väärinajattelija sekä viharikollinen Paavo Pilsneerus asteli kuulustelukutsun saatuaan jälleen kerran sisälle Radanvarsikaupungin poliisiasemalle ja tuumaili että poliisi on todellakin syntistä edellä kun syntinen ei itse ehdi hahmottamaan syntejään. Voi kun se toimisi yhtä tehokkaasti varsinaisessa työssään. Vastahan hän oli ollut kuukauden vapaalla jalalla ja täällä oltiin taas.

Pilsneerus oli poliisilaitoksella jo sen verran tuttu mies että konstaapeli Jani Kettunen oli häntä valmiiksi poliisiaseman aulassa odottamassa. Kieltämättä Kettunen oli – taas kerran – melko lailla nolon näköinen mutta Pilsneerus muisti heidän aikaisemman tapaamisensa. Ja sen myötä sen tosiasian että pitihän poliisikin elää ja elättää perheensä joten silloin reaalimaailma kaikkine vaatimuksineen tuli unohtaa ja elää vallitsevan – vaikkakin varsin vääristyneen –  todellisuuden mukaisesti. Jos halusi saada sen seuraavankin tilipussin. Ehkä sitten kotona saattoi vapaasti ajatella kunhan ei ajatuksiaan ääneen sanonut. Niin kuin eräs nykyisessä Suomessa maanpäällispyhimykseksi siunattu Mika Illman oli aikanaan ajattelun rajat määrittänyt.

Pilsneerus kätteli konstaapeli Kettusta ja totesi:

- No, mitäs nyt tällä kertaa? En edes valehtele että onpas mukavaa tavata.

- Jos siellä kuulustelutiloissa sitten…

Jaahah… että semmosta… Paavo seurasi konstaapelia kiltisti poliisiaseman syövereihin ja alkoi miettiä että tää luolasto alkaa olla jo ikävän tuttu. Kuinkahan tuttu se olisi jos hän alkaisi oikeasti ammatti- ja taparikolliseksi? Vai olisiko se sittenkin vähemmän tuttu kun poliisilla oli paljon priorisoidumpaa tutkittavaa? Ei se tehty teko vaan sanottu sana. Se väärän ihmisen sanoma väärä sana.

Kuulusteluhuoneessa konstaapeli Kettunen sanoi:

- Niin… tämä kun johtuu siitä sinun viimeisimmästä facebook-päivityksestä. Siitä minkä julkaisit melkein heti kun olit päässyt vankilasta pois.

- Mitäs siitä? Minähän vaan totesin siitä sen ÄssPööÄrrän Nälkäpäivä-keräyksestä että mitä helvetin järkeä on antaa rahaa afrikkalaisille että ne voivat tehdä lisää aina vain lisää afrikkalaisia ja pitää koko manner niin helvetin huonossa tilassa että ne lykkää koko ylijäämäväestönsä tänne Eurooppaan? Ja että koko touhu on vaan vihervasemmistolaisen egon ruokkimista. Nykyajan anekauppaa. Vai väitätkö ettei ole?

Kettunen oli hetken aikaa hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin no… enhän minä väitä… sinänsä… mutta kun sinua syytetään tuon päivityksen vuoksi sielunmurhaamiseen yllyttämiseen… tai suorastaan valmisteluun…

- Puhuttaiskos suomea? Mitä helvattua tarkoittaa sielunmurhaaminen?

- Sinä et tainnut huomata sitä kun istuit sitä aikaisempaa tuomiotasi. Vihervasemmistolainen hallitus on päättänyt ja eduskunta on sen vahvistanut että julkinen pyrkimys siihen – edes ajatuksen tasolla – että afrikkalaiset eivät saa lisääntyä vapaasti ja tehdä rakkauslapsia tulkitaan syntymättömän etnisesti edistyksellisen lapsen murhaamisen valmisteluksi. Lakitekstissä käytetään termiä sielunmurhaaminen. Ja tämä ei edes riitä kun katsotaan sinun syntilistaasi.

- Täytyy sanoa että olen ymmälläni jo nyt. Mutta mitäs siinä listassa vielä on?

- No se, että sinä siteerasit Tatu Vanhasen tutkimusta kansojen älykkyydestä. Jonka perusteella keskimääräinen afrikkalainen kuuluisi Suomessa apukouluun vähälahjaisena.

- No eikös se ole totta?

- Onhan se joo, mutta sinä rikot kyseisiä faktoja esittämällä sekä sisäministeriön että oikeusministeriön virkakoneistolle antamaa ohjeistusta. Johon meidän on pakko reagoida.

- Mitä ohjeistusta?

Konstaapeli Kettunen totesi:

- Kuulusteltava on pahoinvointinen joten kuulustelu keskeytyy kello 10.48.

Sitten hän kaivoi laatikostaan paperin ja alkoi lukea:

Sellaisten faktojen esittäminen joka saa valtakoneiston, oikeuslaitoksen ja valtamedian edustajat näyttämään naurettavilta tulkitaan raskaiksi rikoksiksi ja niiden esittäjät on tuomittava ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Vankeusrangaistusten virallisena perusteena tulee käyttää termejä kansanryhmää vastaan kiihottaminen, sielunmurhaamiseen yllyttäminen sekä yhteiskunnallisen tasapainotilan tietoinen järkyttäminen.

Pilsneerus katsoi Kettusta kyllästyneesti hymyillen ja totesi:

- Eli koko homman idea on se, että utopiastaan loppuun asti kiinnipitävät hyödylliset idiootit jotka ovat tehneet itselleen valehtelemisesta pakollisen kulttitaiteen jota koko maan on pakko seurata pitävät kiinni kunniastaan jota ei ole olemassakaan? Ja rankaisevat sen loukkaamisesta ankarammin kuin ketään koskaan?

Kostaapeli Kettunen oli hetken hiljaa, huokaisi sitten ja sanoi:

- Juuri niin. Me poliisissa emme toimi enää rikollisuutta vastaan. Me emme suojele kansalaisten turvallisuutta. Päätehtävämme on suojella yli-ikäisten pissisten herkkää egoa henkiseltä pipiltä. Mutta ne yli-ikäiset pissikset ovat vallassa. Ja kun kansalaiset aikanaan äänestäessään leikkivät tulella ja äänestivät niitä niin ne ovat nyt pysyvästi vallassa. Äänestivät, hyväksyivät ja alistuivat. Ensin kiellettiin yksi järjestö. Ja se hyväksyttiin. Sitten kaksi. Ja se hyväksyttiin. Sitten neljä. Ja se hyväksyttiin. Sitten ei ollutkaan enää vaihtoehtoja ja kaikki oli menetetty. Omissa avaruuksissaan elävät pissikset ovat ja pysyvät vallassa. Siihen asti kunnes talous romahtaa lopullisesti tai sitten etnisesti edistykselliset saavuttavat sen lukumäärän että ne saavat päähänsä kokeilla Libanonia. Mutta minä en pysty tekemään mitään. Tiedän toki että kokardikseni sopisi paljon paremmin harppi ja vasara. Mutta olenhan minä sentään kuulustellut sinua inhimillisesti. En sentään pamputtanut. Eiköhän hoideta protokolla loppuun? Sinä tiedät jo kuinka tää menee.

- Hjuu, tiedän…

- Kuulusteltava on toipunut pahoinvointikohtauksestaan. Kuulustelu jatkuu kello 10.54. Paavo Pilsneerus, myönnättekö kirjoittaneenne valmiissa blankosyytteessä mainitut facebook-kirjoitukset.

- Myönnänhän minä.

- Kuulustelu päättyy kello 10.56. Konstaapeli Jani Kettunen, Radanvarsikaupungin poliisilaitos.

Paavo Pilsneerus kysäisi:

- No, paljonkos tästä nyt sitten räpsähtää?

- Kaksi vuotta. Ehdotonta. Ilman mahdollisuutta ehdonalaisuuteen.

- Jaa. Voinko poistua?

- Valitettavasti et. Sinua kohdellaan vaarallisena rikoksenuusijana joten sinut viedään tutkintavankeuteen samantien.

- Tutkintavankeuteen? Mutta eihän mua ehditty pidättääkään?

- Vihervasemmistolainen Suomi ei ole ehkä tunnettu teollisista innovaatioistaan mutta oikeuskäytännöllisistä sellaisista kylläkin.

- Mitenkäs muuten ne toistuviin raiskauksiin ja pahoinpitelyihin syyllistyneet etnisesti edistykselliset? Voivatkos ne vastata vapaalta?

- Totta kai voivat.

- Juu… sillä sehän on…

- …aivan eri asia juu… käännytkö ympäri ja laitatko kädet selän taakse?

Konstaapeli Kettunen löi vihakirjoittaja Paavo Pilsneeruksen käsirautoihin ja ohjasi hänet selliinsä. Paavo tuumaili mennessään sitä että vanha sanonta ”totuuden puhujalle ei löydy yösijaa” oli paskapuhetta. Valtio tarjosi totuuden puhujalle yösijan vuosiksi. Tosin ilman omaa avainta.

Konstaapeli Kettunen palasi toimistoonsa. Seuraavaksi hänen pitäisi lähteä pidättämään tukipartion kanssa arvostettu yrittäjä Teuvo Työman jota tultaisiin syyttämään pimeän työvoiman käytöstä. Teuvo kun oli palkannut kolme työntekijää firmaansa työvoimaviranomaisten protokollan ulkopuolelta. Verot ja työnantajamaksut oli kyllä maksettu pennilleen mutta nykyinen hallinto ei hyväksynyt mitään virkakoneiston ohi tapahtuvaa toimintaa. Ei niin minkäänlaista.

Konstaapeli Kettunen huokasi ja muisteli pääministerittären tuoretta lausuntoa. ”Suomi on saavuttanut tilan jossa se on humanismin, demokratian ja ihmisoikeuksien täydellinen supervalta”.

Minkähänlaista olisi elää vähän vähemmän täydellisemmässä valtiossa?

NÄLKÄPÄIVÄN EGOILUA

 

Kansalainen. Erityisesti vihervasemmistolaisuuteen kallellaan oleva sellainen. Haluatko tuntea itsesi hyväksi ja edistykselliseksi ihmiseksi? Ja vielä tietenkin niin että voit olla sellainen mahdollisimman julkisesti? Tavalla, joka ruokkii juuri sinun egoasi?

Miksipä et osallistuisi SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen? Näin voit auttaa afrikkalaisia tekemään lisää afrikkalaisia jotka sitten dumppaavat ylijäämäväestönsä Eurooppaan ja myöskin Suomeen. Ruokkimaan sinun edistyksellistä julkisuudenkaipuista hoivaviettiäsi. Win-win tilanne sinulle.

Nyt SPR antaa sinulle mahdollisuuden tehdä tämän kaiken mahdollisimman julkisesti:

Lisäksi SPR:n Nälkäpäivän keräys antaa sinulle mahdollisuuden olla edistyksellisessä muodissa mukana. Voit – niin kuin SPR:kin – väittää että Afrikan nälkä johtuu muodikkaasti ilmastonmuutoksesta eikä holtittomasta lisääntymisestä. Siitä holtittomasta lisääntymisestä sinäkään et viitsi puhua koska siitä puhuminen ei ruokkisi omaa egoasi. Siitä, ja vain siitähän sinullakin on kysymys, eikö totta? Olet varmaan huomannut kuinka egon ruokkiminen addiktoi? No, tästä saat hyvän fiksin addiktioosi. Sitä seuraavaa odotellessa.

Älä sano ei yhteiskunnan tukemalle liivijengille. Osallistu sinäkin Nälkäpäivä-keräykseen ja ruoki egoasi.

OY MENNYT MAAILMA AB

 Riihimäki, joskus tuonnempana…

Tänään oli liittovaltiokansalainen Aaro Kolehmaisen kuukauden paras päivä. Oikeastaan se oli ainoa päivä kuukaudessa jolla oli hänen elämässään minkäänlaista merkitystä. Aaro, iältään 28-vuotias oli tottunut lapsuudestaan asti siihen elämään mitä eräänlaisena Euroopan Liittovaltion hiilijalanjäljettömänä luonnonpuistona mainostetun Suomen Hallintoalueen ihmisten elämä tai oikeastaan sen puute pääosin oli. Oli ollut jo kovin, kovin pitkään. Koko hänen, ja hänen vanhempiensa elämä. Hän oli syntynyt kuutioasuntoon kuutioasunnossa syntyneille vanhemmille ja muutti 18-vuotta täytettyään toiseen kuutioasuntoon.

Koulua hän oli käynyt pakolliset neljä luokkaa oppien lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Enempää ei tarvittu sillä suuren mittakaavan koulutus oli tarpeetonta koska Suomen Hallintoalue ei tarvinnut työvoimaa muuhun kuin hallintoon ja ne työpaikat olivat varattu Helsingin Erityishallintoalueella asuville nomenklaturan jäsenille. Kyseiselle hallintoalueelle puolestaan ei ollut mitään asiaa ilman sisäisen passin erityisviisumia. Joka käytännössä periytyi uusrälssin keskuudessa äidiltä tyttärelle. Oli tietysti infraa ylläpitäviä työntekijöitä mutta ne olivat pääosin keikkatyöläisiä muualta. Turha Suomessa oli ihmisiä kouluttaa. Yleensäkin mitä vähemmän Suomessa oli ihmisiä sen paremmin hallintoalue toimi Liittovaltion ilmastomannekiinina.

Tarpeettomilla kuhnurikansalaisilla ei ollut myöskään mitään asiaa Itä-Helsingin ja koko itäisen Uudenmaan kattavalle etniselle erityishallintoalueelle joka oli käytännössä täysin itsenäinen ylijäämäväestön kaatopaikka jonka Liittovaltio elätti. Elätti huomattavasti avokätisemmin kuin suomalaisia pääosin kuutioasunnoissa asuvia kansalaisia jotka asuivat lähes kokonaan Rauma – Kouvola-akselin eteläpuolella. Sen pohjoispuolella oli vain luonnonsuojelualuetta ja lisäksi metsänvartijoiden vartioimia erityisalueita joissa Liittovaltion eliitti kävi nauttimassa luonnon rauhasta sekä metsästämässä ja kalastamassa. Mikä harrastus oli suomalaisilta jo aikaa sitten kielletty. Olipa noilla alueilla suuren rahan kasinoita ja bordellejakin. Keskellä ei mitään sijaitsevista viihtymiskeskuksista oli tullut Liittovaltiossa jonkinlainen muoti mutta luonnollisesti ne tilittivät kaikki tulonsa suoraan Brysseliin.

Aaro eli Liittovaltion pienellä toimeentulotuella  ja elatukseen kuului myös ilmainen asumisoikeus kuuden neliön kuutioasunnossa. Aaro oli säästäväinen eikä tuhlannut rahaa Fed-Marketissa myytävään halpaan alkoholiin ja heroiiniin. Säästäväisyyteen kuului myös se, että hän kävi mahdollisimman usein hakemassa annoksen soijarouhepuuroa Riihimäen torilla jaettavasta Liittovaltion asevoimien kenttäkeittiöstä. Muukin Aaron ruoka oli erilaisilla mausteilla maustettua soijarouhepuuroa. Se piti hengissä ja vei jopa nälän pois kun ei pahemmin liikkunut. 

Ei sillä ollut väliä. Millään ei ollut väliä.

Paitsi sillä että Aaro piti itsensä hengissä. Jonkunlaisena ajattelemattomana zombiena. Aina kolmekymmentä päivää kerrallaan. Kolmenkymmenen päivän välin hän sai Liittovaltion rahan. Josta hän saattoi irroittaa puolet kuukautisesta toimeentulotuestaan kahteen minuuttiin joka hänen mielessään olisi kaksi viikkoa. Aitona kokemuksena. Niinpä hän nytkin marssi Riihimäen keskustassa lähes tarpeettomaksi muuttuneen rautatieaseman tiloissa sijaitsevaan liiketilaan. Hän joutui jonottamaan sillä hänen edellään jonossa oli jo kolmekymmentä suomalaista kuutiokansalaista. Firman kyltti kertoi firman toiminnasta:

MENNYT MAAILMA: ELÄ JA KOE ELETTY. AITONA KOKEMUKSENA.

Menneisyysmatkoissa Aaro sai elää pääosin jo kuolleitten ihmisten elämää. Nämä ihmiset olivat aikanaan luovuttaneet kehittyneen aivosiirrosjärjestelmän kautta valitsemiaan henkilökohtaisia muistoja menneiltä ja paremmilta ajoilta firman muistipankkeihin. Firman nettisivuilta asiakkaat saattoivat valita mitä ja kenen muistoja he voisivat kokea ja tehdä varauksen. Aaro oli käyttänyt suurimman osan vapaa-aikaansa tutustuen viestittimellään näihin tarjolla oleviin muistoihin. Hän oli jälleen valinnut itselleen pari. Jono eteni sinänsä nopeasti koska varsinainen toimenpide kesti vain pari minuuttia. Aivojen aika ja reaaliaika olivat vähän kaksi eri asiaa.

Aaron vuoro tuli. Hän maksoi istunnosta ja hänet johdatettiin toimenpidehuoneeseen jossa hän istui hammaslääkärin tuolia muistuttavaan istuimeen. Muistoteknikko kävi läpi hänen aikaisempia terveystietoja ja kysyi vielä:

- Niin, viime kerrasta on se kuukausi… onko mitään muutoksia terveydentilaan?

- No ei… ellei sitä jatkuvasti kasvavaa vitutusta lasketa.

Muistoteknikko naurahti ja totesi:

- Niin no, sehän ei ole vika vaan vallitseva ominaisuus.

Muistoteknikko oli onnellisessa asemassa. Hänellä oli työ ja siksi hän saattoi asua kerrostalon yksiössä yhdessä vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen he olivat molemmat joutuneet tekemään nanoteknologian avulla toteutettavan kastraation. Ilmastosyistä. Ihminen oli ilmastorikos. Ainakin tietyissa paikoissa maailmaa. Varsinkin täällä Suomessa. Afrikasta ja sen väestönkasvusta ei saanut puhua. Se olisi ollut viharikos. Jos muistoteknikon perhe olisi kieltäytynyt kastraatiosta niin heidänkin asuinpaikkansa olisi ollut kuutioasunto ja elantona niukka Liittovaltion raha. Muistoteknikko laittoi eräänlaisen kypärän Aaron päähän, teki vielä muutamia säätöjä valvontalaitteesta ja totesi sitten:

- Hyvää matkaa 1970-luvulle.

Ohjelma alkoi toimia ja alkuun Aaro näki ensiksi vanhan, ehkä 70-vuotiaan suomalaisen kaljupäisen ja harmaapartaisen miehen joka totesi Aarolle hymyillen:

- Morjens, muukalainen. Olen Ykä. Olen antanut sinulle muutaman muiston omasta elämästäni. Toivottavasti pidät niistä. Ehkä jopa nautitkin. Kun elät näitä muistojani niin minä olen varmaankin jo aikaa sitten kuollut. Ennen kuin siirryt hetkeksi menneeseen elämääni niin pyydän sinulta ja sukupolveltasi anteeksi siitä kaikesta minkä me saimme teille aikaiseksi. Minä panin hanttiin mutta hävisin.

Mies katosi ja Aaro huomasi olevansa seitsenvuotias poika vuosimallin 1971 Toyota Corollassa. Hän istui takapenkillä ja etupenkillä oli kaksi vierasta aikuista ihmistä mutta muiston kautta hän tiesi heidän olevan hänen vanhempiaan. Muisto-ohjelman kautta hän pystyi myös tuntemaan vanhempiensa häntä kohtaan tunteman rakkauden ja ennen kaikkea perheen antaman turvallisuuden tunteen. Corollassa oli radiokin ja se soitti Kai Hyttisen Dirlandaata. Mikähän biisi sekin oli? Aaro ei ollut koskaan ennen sitä kuullut. Corollaa ajava isä totesi:

- Siinähän se on. Ilomantsin Ruhkarannan leirintäalue. 

Mies/isä kävi alueen respassa maksamassa telttapaikan. Aaro nousi pois autosta ja katsoi Corollan rekisterikilpeä. Mustapohjainen ja valkokirjaiminen. Eikä siinä ollut sitä sinikeltaista liittovaltiolutikkaa. Se sai jotenkin niin hyvälle tuulelle. Vielä paremmalle tuulelle toi ajatus että tällaisella tavallisella duunariperheellä oli joskus voinut todellakin olla oma auto. Ja vielä alueella joka oli Aaron nykypäivässä ihmisiltä kiellettyä hiilinieluluonnonpuistoa. Elettiin todellakin aivan eri aikaa aivan eri maailmassa. Muistoperhe jonka jäsenyydestä Aaro nautti täysin rinnoin ajoi auton hieman eteenpäin ja pystytti teltan – sellaisen siihen aikaan suositun kupoliteltan – leirintäalueelle. Elettiin kesää 1972 ja paikka oli täynnä telttoja. Elettiin vielä telttamatkailun aikaa. Alueella oli yhteinen rantasauna jossa perhe kävi ja kävi saunareissullaan tietysti myös uimassa. Ja sen jälkeen teltalla Aarolla oli edessään ruokaparatiisi.

Primuskeittimellä keitettyä makaronia jonka sekaan sotkettiin tölkillinen lihapullakastiketta. Siis oikeita lihapullia. Tehty ihan oikeasta lihasta. Lisäksi ruisleipää ja oikeaa voita. Muisto-ohjelman säätöjen vuoksi Aaro ei oikein pystynyt esittämään suurempia mielenliikutuksia eikä pystynyt kertomaan muistovanhemmilleen että omassa todellisuudessaan hän ei ollut koskaan saanut näin hyvää ruokaa. Liha kun oli Suomen erityisilmastoalueella kokonaan kielletty. Tietysti vain suomalaisilta. Etninen erityishallintoalue oli toki aivan eri asia eikä nomenklaturankaan kohdalla oltu kovin tarkkoja. Ne olivat ihan eri asioita ne. Aaro joka oli omassa todellisuudessaan tottunut siihen että niitä eri asioita oli kovastikin olemassa mutta niitä ei koskaan varsinaisesti perusteltu eikä niistä varsinkaan saanut keskustella sai joskus ostettua mustasta pörssistä hieman venäläistä tushonka-säilykettä. Mutta harvoin. Sen sijaan tässä muistotodellisuudessa illan kruunasi vielä nuotiopaikalla paistettu lenkkimakkara. Ja sitä Turun Sinappia siihen päälle.

Mikä oli Aarolle paras kokemus oli tietenkin leirintäalueen rauhallisuus ja turvallisuus. Siellä oli vain suomalaisia jotka pitivät huolen omista asioistaan ja antoivat muidenkin tehdä niin. Ei mitään metelöintiä, ei mitään riitelyä. Ei varsinkaan väkivaltaa. Vain aivan tavallisia suomalaisia tavallisella lomareissullaan. Aaron muistoäiti tosin totesi:

- Onks tuon teltan porukka muuten ruotsalaisia?

Muistoisä kuunteli hetken verran ja totesi:

- Ei kun kyllä nuo on suomenruotsalaisia. Ei ne puhu riksvenskaa. Välikö sinänsä hällä.

Eikä asiaan palattu sen enempää. Ei ollut tarvetta eikä se kiinnostanut. Muistoperhe ja Aaro tietysti sen mukana siirtyi telttaan nukkumaan huoltoasemalta ostettuihin ruskeisiin makuupusseihin. Tottuneena muistomatkaajana Aaro tiesi että uni olisi paljon levollisempaa ja rauhallisempaa kuin hänen omassa todellisuudessaan. Matka eteni. Ensiksi Kainuun Sotkamoon ja lopulta Pohjois-Savon Vesantoon jossa muistoperhe kävi katsomassa joitain sukulaisiaan. He asuivat maalla joka Aaron todellisuudessa oli tyhjennetty hiiliutopian tieltä. Oikea maalaistalo. Ja sen ympärillä oli lehmiä. Helvetti soikoon, live-lehmiä. Muistojen perhe joi kahvit ja jatkoi matkaansa vaikka sukulaiset sanoivat:

- Elekkeekä vielä lähtekö… olokkeeka yötä…

Aaro ei päässyt takaisin Toyota Corolle vaan maisema sumentui ja sen kirkastuttua hän oli aikaa sitten ihmisistä tyhjennetystä Joensuusta etelään päin lähtevässä junassa. Elettiin vuotta 1975 ja hänen mukanaan oli kaksi aikuista. Muistotäti ja hänen miehensä. Aaro oli matkalla Helsinkiin. Helsinkiin, hitto vie. Sehän oli ollut passittomille kielletty alue koko Aaron eliniän. Matkan edetessä Aaro katseli junan ikkunasta ja ymmärsi mitä termi ”elävä maaseutu” tarkoitti. Täällä asuttiin. Täällä elettiin. Joka puolella näkyi peltoja ja niitä lehmiäkin. Ja ihmisiä puuhailemassa kuka mitäkin. Niillä oli autojakin. Ja pieniä taajamia aina toisensa perään. Eläviä ihmisiä.

Vantaan ja Tuusulan rajalla oikeasti 28-vuotias mutta muistomatkallaan kymmenvuotias Aaro odotti että juna pysähtyisi Tuusulan ja Vantaan rajalla ja junaan astuisi aseistetut sisäisen turvallisuuden viranomaiset tarkistamaan sisäisiä passeja. Mutta ensimmäistäkään koppalakkia ei tullut sisään ja juna jatkoi kaikessa rauhassa Helsingin rautatieasemalle. Jossa Aaro junasta noustuaan näki sen näyn jota ei ollut koskaan nähnyt omassa todellisuudessaan. Asemalla oli vain suomalaisia. Ei ensimmäistäkään somalia. Ei ensimmäistäkään arabia. Vain rauhallisia suomalaisia. Ja sitten käytiin muistotädin kanssa vielä aseman snagarilla syömässä höyrymakkarat. Joista Aaro omassa todellisuudessaan saattoi nähdä vain unta.

Edessä olisi pienen pojan viikko Helsingissä. Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja muualla. Lentoasemallakin. Ilman ensimmäistäkään Liittovaltion viranomaista ja ennen kaikkea ilman ensimmäistäkään räyhäävää ja jalustalle nostettua etnisesti edistyksellistä joita Aaro oli oppinut omassa elämässään pelkäämään ja väistämään.

Aaro heräsi kaksi minuuttia kestäneeltä kaksiviikkoiselta matkaltaan. Muistiteknikko poisti kypärän Aaron päästä ja totesi:

- Tää herkku saattaa kuule pian loppua.

- Miksi ihmeessä? Täähän on ainoa asia minkä vuoksi minä yleensä jaksan elää.

- Liittovaltio on suunnitellut että menneisyysmatkat kielletään. Virallinen syy on siinä että ihmiset addiktoituvat niihin. Mikä on tietysti naurettavaa koska Liittovaltio myy halpaa heroiinia ja suorastaan pyrkii siihen että ihmiset addiktoituvat ja mieluummin vielä vetävät överit. Varsinkin täällä hiilivapaassa Suomessa.  Ruumis kun ei levottomuuksia saa aikaiseksi eikä sen elättäminen maksa mitään. Mutta tosiasiallinen syy on se, että nää menneisyysmatkat aikaansaavat levottomuutta. Ne kun kertovat ihmisille että joskus aikanaan oli paljon paremmin. Ja mehän eletään virallisesti täydessä utopiassa jota ei saa arvostella. Jos nää menneisyysreissut lopetetaan niin se tietää meikäläisellekin sitten työttömyyttä ja muuttoa kuutioasuntoon. Tässä täydellisyydessä ja utopiassa.

Aaro Kolehmainen poistui Oy Menneen Maailman tiloista ja mietti että mitä hän tekisi jos tämä henkireikä vietäisiin pois. Eihän hänella olisi sitten enää mitään. Ehkä hänkin alkaisi ostamaan Fed-Marketin halpaa heroiinia. Ja vetäisi överit. Sillä eihän tässä todellisuudessa ollut mitään, minkä vuoksi elää. Pelkkänä tarpeettomana kuhnurina kennossa. Ilman menneisyyttä, ilman tulevaisuutta ja pian ilman historiaakin.

Täydellisessä utopiassa.

Kiitos kommentoija Labrotalle inspiraatiosta. Ja varmaankin kirjoitus on myös hieman velkaa Total Recall-elokuvalle. 

HANHEN LENTO

Jossain päin Suomea, kevät 2021…

Olihan se kieltämättä komeaa katsella. Ja kuunnella myös. Meinaten, se valkoposkihanhiparvi. Tai se mikään parvi ollut, lautta ennemminkin. Sen erotti jo kaukaa. Ja kuuli myös. Valkoposkihanhilla kun oli kovasti asiaa niin lentäessään kuin maan pinnalla. Mutta senkin kuului välillä levätä. Niinpä hyvin nopeassa tahdissa eräälle pellolle laskeutui muutama tuhat yksilöä. Kyllä siinä pulina kävi.

Mutta jotain oli muuttunut edellisestä keväästä. Korpit eivät olleet yleensä paljoa noteeranneet hanhia. Kai ne lähinnä tuumivat että ettekö te hemmetin kääkät osaa pitää nokkaanne edes hetken aikaa kiinni. Mutta nyt korppilentue lensi laskeutunutta parvea kohden. Lintujen keskinäisellä ymmärryksellä korpit tunnistivat hanhiparven johtajan ja laskeutuivat sen luokse. Hanhet ymmärsivät että kyseessä ei ollut hyökkäys eikä koukkauskaan vaikka korpit älykkäitä lintuja olivatkin. Niinpä hanhiparven johtaja kysäisi korpeilta:

- No, mitäs jäbät?

Korppien lentueenpäällikkö vastasi:

- No, paskaaks tässä meillä… sen kummempaa… mutta me ollaan kuulkaa tuon ihmisten ympäristöministeriön sanansaattajia… pyysivät meitä asialle kun eivät itse oikein tota nokkavaa linqvistiikkaa hallitse… noi Pinnanmaan erämiehet puolestaan välittivät pyynnön… niillä kun on semmonen universaali käännöskone…

- Jaa, että ihan ihmisministeriö? Mitäs ne?

- Sitä vaan, että te ootte kuulkaa nyt väärällä pellolla. Teitä varten on varattu taukopelto tästä kaks kilometriä koilliseen?

- Älä ny helvetissä.

Korppi näytti vielä hanhien johtajalle ihmisten printtaaman paperin. Hanhi luki tarkasti.

- Ei heleveta… on se… on se joo… Huomio! Lentorykmentti! Nousuun valmistautukaa! Uusi suunta 0750! Etäisyys kaksi kilometriä!

Hanhiparvi nousi siivilleen kuin hyvin öljytty kone. Hanhien johtaja vielä siunaili mielessään että hyvä kun korpit ilmoittivat… meinattiin, piru vie lentää pellolle jolle meillä ei ollut ympäristöministeriön lupaa tulla…

PIKKU-YKÄ JA AJAN RIENTO

 

Vanha sanonta on että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Pahkasika-lehti vei Jurpo-sarjakuvassaan sen aikanaan astetta pidemmälle eli ”jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun”. Valitettavasti en löytänyt kyseistä – varsin traagista – sarjakuvanpätkää netistä.

Vaan itse asiaan. Jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä olevana käppäukkona otan riskin niin tikusta kuin suusonnastakin. Sillä niin minä kuin moni muu tämän ikäinen häiskä aika ajoin muistelee jotain asiaa joka tapahtui, no, hiljattain ja rupeaa sitten laskeskelemaan että kuinkas kauan aikaa siitä oikeastaan onkaan ja lopputulos on että no voi herrajjumala. Noinko kauan aikaa sitten? Eikös se sattunut ihan hiljattain? Samalla tulee käytyä peilin edessä ja mietittyä että mihinkäs se aika sen pikkujätkän veikään ja kukas harmaapartainen kaljupää mua tuolla peilissä tuijottaa? Tuvan seinällä kello tosiaankin raksuttaa mennyttä aikaa.

Otetaan hieman esimerkkejä. Niitä jotka tapahtuivat Kekkoslovakiassa eläneille ihan tossa melkein männäviikolla ja jotka pikku-Ykäkin pani aikanaan suurella mielenkiinnolla – tietysti mustavalkoista televisiota katsoen – merkille. Näin alkuun tulee mieleen että 1970-luku oli suomalaisen yleisurheilun uutta nousukautta. Sehän oli äärimmäisessä huippumallissa kahtena ensimmäisenä itsenäisyyden vuosikymmenenä mutta romahti sitten varsin pahasti. Uuden nousukauden tunnetuin sankari oli tietysti Lasse Viren mutta sen pikku-Ykän ensimmäisen muiston toi Julma-Juha Väätäinen joka voitti yleisurheilun Helsingin EM-kisoissa vuonna 1971 kultaa sekä 5000:lla että 10.000:lla metrillä aloittaen suomalaisen yleisurheilun hurjan vuosikymmenen. Kun pikku-Ykä ei ollut mennyt vielä kansakouluunkaan.

Tuo triumfi alkoi Ykän näkövinkkelistä katsottuna hetki sitten eli ts. siitä on aikaa 49 vuotta. Juha Väätäinen oli tuolloin 30-vuotias ja nyt hän on 79 vuotias. Pikku-Ykän muistikuvia Kekkoslovakian ajasta on toki paljon, mutta seuraava ihan hiljattain tapahtunut kannattaa tuoda esille ja sehän on silkkaa rock´n´rollia. Houlama houlama. Lisun läsyn loopi loo. Rokkiahan Kekkoslovakiassa yriteltiin jo 1960-luvun lopulta alkaen 1970-luvun puolelle keskinkertaisella menestyksellä. Oli Blues Section, The Charlies, Wigwam, Tasavallan Presidentti ja Hullujussi jotka olivat ihan ok mutta tajunnan räjäytti vuonna 1974 Hurriganesin albumi Roadrunner. Siinä oli vaan enemmän Teksasia. Ja se oli, perkele, suomalaista Teksasia. Eihän Remu osannut englantiakaan. Meidän ikioma ensimmäinen rock-hysteria:

Jussi Raittinen lauloi aikanaan ”Hurriganeskin jo osaa melkein rokata, mutta kun ne jäbät on niin hiton rumia”. Hotellin respan kysymys: koska kauniit pojat ovat osanneet rokata? Ja Hurriganes muuten rokkasi paremmin kuin Jussi Raittinen. Joka on hänkin nykyisin 77-vuotias.

Tuo uunituore levy ilmestyi 46 vuotta sitten. Cisse ja Albert kuolivat jo 1990-luvun alussa ja Remu on 72-vuotias.

Siirrytään maasta ilmaan eli aivan hiljattain tapahtui sotavaltion kalustohankinta jota pikku-Ykäkin seurasi suurella mielenkiinnolla. Eli ilmavoimat hankki vuonna 1977 uudet Hawk-harjoitushävittäjät:

Itänaapuri oli vähän närkästynyt kun kyseiset harjoitushävittäjät kykenivät myös rajoitettuihin taistelutehtäviin tykeillä, raketeilla ja infrapunaohjuksilla varustettuina. Mites se Pariisin rauhansopimus sanoikaan? Niistä hävittäjistä?

Nuo aivan hiljattain kalustovahvuuteen hankitut hävittäjät ovat olleet ilmavoimien kalustona 43 vuotta. Hotellin respassa ei olla ilmavoimien asiantuntijoita mutta mahtaiskos varteenotettava vaihtoehto seuraavaksi harjoitushävittäjäksi olla eteläkorealainen KAI T-50:

Sen lisäksi että koneen huippunopeus on Mach 1,5 siinä on myös kolmiputkinen 20-millinen tykki sekä niin infrapuna- kuin tutkaohjuksia ja huomattava ilmasta-maahan kyky. Ihan vinkkinä vaan. Ostettiinhan sieltä Etelä-Koreasta niitä telatykkejäkin.

Ja sitten ihan toissaviikolla Kekkoslovakia loppui ja siinä samalla kekkoslovakialaiset oppivat että ikuisuutta ei sittenkään ole olemassa vaikka siihen uskottiinkin. Me kekkoslovakialaisethan ajattelimme että Urkki johtaa maamme turvallisesti täältä ikuisuuteen. Mutta 27. 10.1981 tuli sitten shokki:

Silloinen teini-ikäinen Ykä jota naiset olivat alkaneet jo kovasti kiinnostaa mutta jonka naismenestyksessä oli vielä lievää enemmän petraamista oli muitten kekkoslovakialaisten kanssa kovasti huolissaan että kuinkas tässä nyt enää ollenkaan pärjätään. Tuosta toissaviikkoisesta tapahtumasta on aikaa 39 vuotta. Kekkoslovakialaisen ajanlaskun mukaan Urho Kaleva Kekkonen täytti hiljattain 120 vuotta ja johtaa edelleenkin maatamme arvostettuna ja suosittuna yksinvaltaisena johtajana. Muun maailman ajanlaskun mukaan hän kuoli vuonna 1986 eli 34 vuotta sitten. Samoihin aikoihin Suomen nykyisen hallituksen feministis-utopissiksinen kärkikaarti oli juuri syntynyt ja paskoi vaippoihinsa.

Aivan niinä samoina aikoina Kekkosen eron aikaan eli vuonna 1981 ts. samoin 39 vuotta sitten suomalaisia siunattiin uutuusruoalla eli Saarioisten jauhelihapizzalla jota myös roiskeläpäksi kutsuttiin:

Sehän oli kuin uuden ajan airut. Mikroaaltouunia ei Perskeleillä vielä ollut joten ei muuta kuin lämiskä kylmään uuniin ja kun lämpöä oli 150 niin eväs oli valmis. Kyllä sitä vallan söi. Varsinkin kun laittoi hieman lenkkimakkaraa sekaan. Sinänsä voi sanoa että kyseinen roiskeläppä aloitti sen valmisruokakehityksen joka on varsin pitkälle romahduttanut nuorempien sukupolvien ruuanlaittotaitoa.

Jo – omasta mielestään – aikamieheksi kasvanut pikku-Ykä meni sitten aikanaan armeijaan ja seurasi muitten kestovitutusta kärsivien varusveijareitten kanssa Dingo-ilmiötä joka oli huipussaan vuonna 1985:

Varusveijarin kestovitutusta lievensi hieman se ymmärrys että tosiasiassa sillä varusveijarilla oli paremmat saumat saada pimpslooraa kuin Dingon jätkillä vaikka niitten ympärillä kulkikin tuhansia kirkuvia naarasyksilöitä. Kas kun niistä naarasyksilöistä oli sakkolihaa joka ainoa. Ja ne silloiset sakkolihat ovat nykyisin keskimäärin 48-vuotiaita rouvashenkilöitä. Osa on jo isoäitejä. Ja se Dingon suurin idoli Neumann on 60-vuotias.

Aikaisemmin tuli mainittua Kekkonen. Henk koht uskon että Kekkosen toimiin vaikutti se, että hän uskoi Neuvostoliiton voittavan kylmän sodan ja omalla tavallaan – mm. taistolaisia taiteilijoita tukemalla – pyrki tavallaan pehmentämään suomalaisia välttämättömään ja väistämättömään. Vaikka se ei niin kaunista olisikaan.

Mutta sitähän ei tapahtunutkaan eli tämän ikäisen miehen näkövinkkelistä ihan tossa hiljattain Neuvostoliitto sitten meni ja hajotti itsensä todettuaan oman mahdottomuutensa 26. joulukuuta 1991. Itäblokki oli hajonnut jo aikaisemmin.

Ja tästähän hiljattain tapahtuneesta asiasta on aikaa 29 vuotta. Meillä on jo kymmeniä syntyneitä ikäluokkia jotka eivät muista mikä ja ennen kaikkea mitä Neuvostoliitto oli. Valitettavasti niihin kuuluu myös aikaisemmin mainittu Suomen nykyisen hallituksen feministis-utopissiksinen kärkikaarti joka oli Neuvostoliiton hajoamisen aikaan siirtynyt pääosin syömään kiinteää ravintoa.

Ja siitä ehkä kaikkien aikojen suurimmasta suomalaisten kusetuksesta on aikaa jo 26 vuotta.

Silloin suomalaiset kusetettiin antamaan ääni tulevaisuudelle ja sehän annettiin. Se vaan jätettiin kertomatta että minkälainen se tulevaisuus olisi. Varsinkaan ei kerrottu että Suomen Suuriruhtinaskuntakin oli itsenäisempi kuin EU:n Suomi-niminen maakunta eikä Suuriruhtinaskuntaan tuotu pakkoelätettäväksi väkivaltaisia kehitysmaalaisia.

Jos muistellaan hieman positiivisempia asioita niin suomalaisethan koko 1970- ja 1980-luvun ruikuttivat että voi kun lätkän mm-kisoista tulisi edes se yksi pronssimitali niin sitten ei enää mitään pyydetä. Ruokahalu tietysti kasvaa syödessä ja vuonna 1988 tuli sitten lopulta ei vain pronssia vaan kerralla olympiahopeaa ja 1992 sitten mm-hopeaa. Mutta se mahdoton muuttui mahdolliseksi tossa hiljattain eli 25 vuotta sitten. Suomi voitti Ruotsin mm-finaalissa lukemin 4-1. Ja vielä Tukholmassa. Ruotsi oli mm-kisoissa syöttänyt Suomelle niin paljon katkeraa kalkkia joten silloin saattoi todeta että payback´s a bitch. Ja pöllittiinhän siinä vielä ruotsalaisten itselleen säveltämä voittolaulu Den Glider In:

Sille pronssin perään itkeneelle entiselle kekkoslovakialaiselle hetki oli kieltämättä aika tunteikas. Ja kyseisen mm-finaalin aikana syntyneille pojille on kasvanut parta jo vuosikausia. Eivätkä ne tietenkään muista kyseistä matsia. Millä ihmeellä muistaisivat?

Jos nyt muistelee vielä tätä vihakirjoittajan uraa niin meikäläinenhän aloitti tämän bloginsakin aivan hiljattain. Ja siitäkin on – piru vie – aikaa jo kolmetoista ja puoli vuotta sekä 1435 postausta. Ajan kulku on aivan käsittämättömän nopeaa. Pannaan siitä vielä muutama muistutus:

- Se suomalainen joka syntyi talvisodan alkaessa on nyt 81-vuotias.

- Se suomalainen joka syntyi jatkosodan loputtua on nyt 76-vuotias.

- Se suomalainen joka syntyi kun Urho Kekkonen valittiin Suomen presidentiksi on nyt 64-vuotias.

- Viimeisin sotiimme osallistunut ikäluokka (1926) on nyt 94-vuotias.

- Vanhimmat itsenäisessä Suomessa syntyneet ovat nyt 103-vuotiaita. Heitä ei ole enää monta.

Kannattaa kuunnella vanhojen ihmisten tarinoita niin pitkään kuin he ovat niitä kertomassa. Historia vääristää ne aikanaan kumminkin sopivan ideologian mukaiseksi. Ei mulla oikeastaan muuta tällä kertaa. Tämmösellä vanhalla käppäukolla. Joka kertoo tarinoita itsekin. Onneksi siihen on ainakin toistaiseksi mahdollisuus.