- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta. Minulla on ikävä velvollisuus kertoa kuuntelijoille äärimmäisen huono uutinen. Onhan nimittäin niin, että Suomeen oli aivan hiljattain saapumassa tuhansia eri alojen huippuosaajia ja kansainvälisiä kokeneita ammattilaisia kehittyneistä länsimaista auttaakseen suomalaista yhteiskuntaa mutta he muuttivat mielensä Helsinki-Vantaan lentokentällä koska kokoomuksen pormestariehdokas Kirsi Piha – kiitos hänelle avarakatseisuudestaan – kertoi heille että Suomi ei ole suinkaan sellainen maa mihin he haluaisivat tulla. Huippuosaajat ottivat lentokentällä välittömät uukkarit eli ugandalaiset ja poistuivat maasta. Kiirehdittyäni ehdin saada kuitenkin lyhyen lausunnon ranskalaiselta monen alan huippuosaajalta Jean-Claude Hoeroebleaulta ja tässä se on kokonaisuudessaan. Rutio, pankaapas nauha pyörimään:
- Ei pidä kuvitella että me kansainväliset
monialojen huippuosaajat olisimme olleet tulossa Suomeen oman uramme,
hyvinvointimme ja perheemme turvallisuuden sekä viihtyvyyden vuoksi. Me
halusimme tulla nimenomaan korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maahan
auttaaksemme internationaalista humanitaarista missiota. Nimenomaan tämä
kehitysmaalainen väestönosa ja siihen kohdistuva pyyteetön rakkaus olisi ollut
se syy, miksi halusimme tulla auttamaan Suomea osaamisellamme. Onneksi Kirsi
Piha kertoi, että olimme tulleet väärään maahan. Meitä oli petetty.
- Me olimme siinä käsityksessä että Suomessa
on sataprosenttinen yksimielisyys siitä, että maan täytyy ottaa jatkuvasti lisää
kehitysmaalaisia veronmaksajien kustantamalle pysyvälle elatukselle. Olimme
siinä käsityksessä että koko kansakunta mieltää sen pyhänä
internationalistisena velvollisuutena eikä kaihtaisi mitään ponnisteluja että
se toteutuisi. Mutta Kirsi Piha selitti meille, että maassa onkin syvä,
voimakas ja taantumuksellinen epäily tätä velvollisuutta kohtaan.
- Olimme myös siinä käsityksessä että suomalaiset
sataprosenttisesti olivat sitä mieltä että kyseisen kehitysmaalaisen
väestönosan kantaväestöön kohdistamat sekä väkivalta- ja seksuaalirikokset ovat
se kehityksen hinta joka on maksettava suuremman solidaarisen kokonaisuuden
nimissä. Vähän niin kuin mausteet ruuassa. Nehän tekevät ruuan vain entistä
makeammaksi. Mutta Kirsi Piha kertoi meille, että asiasta ei ole lähellekään
sataprosenttista hyväksyvää ymmärrystä. Onpa jopa katkeraa vastustusta.
Väitetään jopa, että etninen väkivalta ei johdukaan siitä että suomalaiset
eivät ole onnistuneet kotouttamaan etnisiä tarpeeksi hyvin vaan syy olisi
niissä etnisissä itsessään. Käsittämättömän raaka ja julma ajattelutapa.
- Ennen kaikkea me kuvittelimme, että
Suomi on kansana saavuttanut sellaisen inhimillisen edistyksen ja kehityksen
tason että se pystyy sataprosenttisesti vastuulliseen valehteluun. Niin
itselleen kuin julkisestikin. Sillä vain vastuullisella valehtelulla voidaan
saada aikaiseksi edistynyt, kehittynyt ja humanistinen yhteiskunta. Mutta Kirsi
Piha selvitti meille että maassanne on vastenmielisen suuri faktistien leegio. Vastenmieliset
tosiasioihin takertujat. Ja Kirsi teki myös selväksi, että että täällä on muutenkin
epämiellyttävää olla, täällä on ennakkoluuloja, täällä on tosi ahdasmielinen
tunnelma ja ikkunan alla saattaa kulkea natsikulkue.
- Näin ollen näemme, että emme ole halukkaita
tarjoamaan maallenne osaamistamme. Tarjoamme sen jollekin avarakatseisemmalle
maalle. Te olette takapajuisten, häijyjen ja tosiasioihin liikaa tuijottavien
ja takertuvien ihmisten maa. Pitäkää tunkkainen kansallismielinen tunkkinne.
- Näin totesi Jean-Claude Hoeroebleau ja meni sen
jälkeen viimeiseen huippuosaajien lentokoneeseen joka lähti Helsinki-Vantaalta
niin että perävalot vaan näky. Nyt meillä suomalaisilla ei ole muuta
mahdollisuutta kuin hävetä. Ahdasmielisyytemme ja piileskelevien mutta aivan
varmasti olemassa olevien natsileegioitten vuoksi me menetimme suuren määrän
kansainvälistä osaamista. Voi meitä. Voi meitä pölkkypäisiä suomalaisia. Täällä
Antero Lärvänen, siirto rutioon. No niin, äänimiehet. Sitten jätkät Ransittiin ja
suunta kohti Lällävettä katumussaunaan.
Hösse: Joo, Ykä soitti kun olit lähetyksessä. Se on pannut
saunan jo lämpiämään ja oli pajukossa tekemässä meille raippoja.
Pertta: Ja niitähän tarvitaan. Ei nyt normaali
koivuvasta kelpaa. Nyt on aika ruoskia itseään. Kun eihän me perkeleet osata
edes valehdella vastuullisesti.
Hotellin
respassa mietitään että kuka auttaisi Kirsiä löytämään ne piilossa olevat,
mutta ihan varmasti olemassa olevat natsileegiot.
Ja sekä hotellin respa että Huitsinnevadan paikallisradio kiittävät Rouva Anoa inspiraatiosta kirjoitukseen
Pistää miettimään, että kumpikohan meistä on pihalla? Kirsi vai minä. Jakummastako näkisi paremmin ne marssivat natsit, pihallako vai sisältä ikkunasta. Tuossa yritin kurkkia ikkunasta, mutta ei siellä nakynyt kuin lumisadetta. Vai olikohan ne lumisateeksi naamioituneita natseja? Nyt en viiti ulos lähteä, mutta jospa mie aamusella kävisin katsomassa josko niiltä natseilta jäi jälkiä lumeen.
VastaaPoistaHuru-ukko
VastaaPoistaKui "Pihalla" ton Kirsin täytyy olla, ja hänen ,myötänsä kokkarien johdon, kun eivät ymmärrä: "Pihallaolija" ei näillä puheilla pääse lähellekään kaipaamaansa hilloholppaa Hesassa ellei sitten Nazi-Ratzin ja/tai sinnetännemäen kanssa sumplimalla. Joku näistä, ja helsinki uppoaa kolera-altaaseen.
Sitten toiseksi: Vaikka kokkareissa onkin joku harva järkimies (Rydman!), niin vanhatkin ovat menettäneet järkensä "Pihalle" (Zysse, jonka Halla-aho - kammo hipoo
"Pihallaolijan" lukemia.
No, kokkarit ei enää tämän valinnan jälkeen ole helsingin suurin puolue! Tätä en jää suremaan, kysehän on vain järjestelmäpuolueen sisällä tapahtuvista siirtymistä.
Naisia on saatava johtaville paikoille: Kirsi Piha pormestariksi ja avustajakseen anarkisti Suvi Auvinen. Oikea arvopohja ! Saadaan jatkoa Anni Sinnemäen ja Sanna Vesikansan viitoittamalle Helsingin tuhoamiselle. Mottona: haittamatuja saatava mahdollisimman paljon elätettäviksi, mieluummin paperittomia ja laittomia, koska "se ei ole keneltäkään pois". Liikenneväylät tukitaan tavoitteena yritysten ja autoilijoiden (eli veronmaksajien) elämän hankaloittaminen mahdollisimman paljon. Esikuvana Anne Berner!
VastaaPoistaKirsillä näyttäisi olevan sama suunta erään entisen bussikuskin kanssa. Ei muutakun kaasu pohjaan ja tervemenoa!
VastaaPoistaSurullista tuo Pihan viestittely. Luulisi hänen nyt tietävän ettei busseja keksitty vuonna 1990. Vaikken kokoomusta äänestänytkään on todettava että sen nykytila on todella surullista katsottavaa.
VastaaPoistaSurullista, mutta totta. Itse kyllä tykkään katsoa naisten syöksylaskua (siis sitä alppilajia), mutten poliittista syöksylaskua - se kun vie katsojatkin mukanaan rotkoon.
VastaaPoistaTervehdys Huru-ukolle, Terho Hämeenkorvelle, Ano1:lle, Ano2:lle, SuiGenerikselle ja Pinlaarenille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Jalanjäljet sen kertovat. Jos ei ole jalanjälkiä niin natsit majailevat vain korvien välissä. Jos on jalanjälkiä niin natsit ovat käyneet ikkunan takana vaklaamassa.
Terho: Tuosta Zyssestähän voi todeta että heppu on aika ajoin puhunut ihan järkeviäkin mutta kun on aika painaa eduskunnassa nappia niin silloin järki kaikkoaa kangasmaille. Helsingin vaalituloksesta en osaa oikein ennustaa. Siinä paikassa kun eivät normijärjen lait vaikuta. Mutta Järjestelmäpuolue siellä jyrää taatusti edelleenkin.
Ano1: Siinäpä tiivistit vihervasemmistolaisen linjan osuvasti.
Ano2: Ja laitetaan muistutuksena video bussikuskista nykyisinä järjettöminä aikoina:
https://www.youtube.com/watch?v=S6zmRDY-4XQ
Ja sitten vielä se bussikuski järkevämmiltä ajoilta:
https://www.youtube.com/watch?v=nmS0JMHJWYU
SuiGeneris: Surullista ja vaarallista.
Pinlaareni: Jep. Syöksylaskussa kun vain suorittaja voi mennä turvalleen. Poliittisessa syöksylaskussa suorittaja on pystyssä ja koko kansakunta menee turvalleen.
En tiedä meneekö tämä ohi aiheen, mutta kuitenkin. Luin juuri Mikko Paunion jutun oikeasta mediasta, siinä hän ruotii energiantuotantoa ja siihen liittyvää. Ja sen perusteella tuli ajatus, että mitä vihreä ekohippi kuplassaan vastaa siihen, kun kysytään että mistä sähkö tulee? Töpselsitä, ookkonää vähä. Vaan sitten mahtaa ituhipillä mennä sormi ja pavunverso sieraimeen jatkokysymyksestä, että mistäp aattelit sen sähkön tulevan siihen töpseliin?
VastaaPoistaLuulisin, että ihan pihalla. Tai siellä tai täällä mäellä kuten moni muukin. Inkoon voimalat muuteks laitto kiinni pankkiiri Olli. Ja vassarit sulkee Salmisaaren ja Vuosaaren. ai miksi? No kun niissä poltetaan kivihiiltä...
Huru-ukko
Tere Yrjö. Ei ne mun ikkunan takana käy. Ja jos käy ne ei oo natseja vaan enkeleitä, asun nääs kolmannessa kerroksessa ja eikä kyl pihallakaan näkynyt jälkiä ku kauppaan läksin. Lunta vaan.
VastaaPoistaHuru-ukko
Tuo siis vuodelta 1973. En uskoisi ellen näkisi selvää todistetta. Vähäsen nolottaa.
VastaaPoistaSamaa laulua laulavat vieläkin, kapellimestari on vain vaihtunut Brysseliin ja Washingtoniin.
lauantai 20. helmikuuta 2021
AMMOIN LIISA, EDELLEEN LIISA
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2021/02/ammoin-liisa-edelleen-liisa.html
“ Viestin vastaanottanut Oulun nuorisolautakunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) oli juhlasta huolimatta apeana, sillä hänen mukaansa todellisuudessa neuvostovastaisuus oli lisääntynyt ja oikeistovoimat olivat aktivoituneet. ”
Tervehdys Huru-ukolle ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko:
Viesti1: Sillä vihreällä kuplassaan asuvalla hipillä jää tosiaan hoksaamatta muutama olennainen kysymys:
1. Kuinka sitä sähköä oikein tehdään?
2. Mistä ne verorahat oikein tulevat?
3. Mitä näillä leveysasteilla elämiseen vaaditaan?
Viesti2: Vaan entäs jos ne ovatkin siivekkäitä natsienkeleitä? Mihin me vielä joudutaan?
Tinahattu: Saattaa olla niin, että nykyinen EU:n kannattaja Liisa oli aikanaan henkeen ja vereen EEC:n (eli siis EU:n edeltäjän) vastustaja. Tiedä vaikka olisi kannattanut SEV:n jäsenyyttä? Times they are changing mutta liisat tarvitsevat aina jonkun jolle kumartaa ja nostaa sitä myötä omaa asemaansa.
Nimeni mainittu ihan turhaan, mutta kiitos kuitenkin.
VastaaPoistaKirsi Piha selvästi olettaa, että kaikki huippuosaajat ovat valtaväestöstä selvästi erottuvia rodullistettuja ja ainoa syy, jonka vuoksi Suomeen ei tulla, on rasismi ja ahdasmielisyys. Voisikohan ilmastolla, kalliilla elinkustannuksilla ja kuoliaaksi verottamisella olla mitään vaikutusta? Ja ne, jotka tänne syystä tai toisesta ovat asettuneet, tuskin asuvat niiden reittien varrella, joiden kautta Itsenäisyyspäivän kulkueet, korjaan natsikulkueet, marssivat. Heidän asuntonsa sijaitsevat eliitin suosimilla alueilla, joilla ei myöskään vastaantulevia ryöstelevät ja pahoipitelevät alaikäiset mamuporukat, korjaan nuorisojoukot, riehu. Alueilta puuttuu myös se tavoiteltu kansainvälisyys, kun katukuvaa ei väritä islamilaisen elämäntavan mannekiinit lapsilaumoineen. Raaka totuus taitaa kuitenkin olla se, että Suomen alati kurjistuvasta taloustilanteesta huolimatta ainoa vetovoima on sosiaaliturva, joka tuo tänne ihan vääränlaista ihmisiä ja hulluinta on vielä se, että heistä yritetään kynsin hampain pitää kiinni!
Rouva Ano
Kun Liisa puhui natsikulkueesta, hänellä oli tietysti mielessään se Suomen Vastarintaliikkeen itsenäisyyspäivänä 2018 järjestämä kulkue, jossa joku tosiaan kantoi Natsi-Saksan lippua. Ei kuitenkaan ole toistunut.
VastaaPoistaMikäli näitä natsikulkueita on ollut joskus muuallakin kuin Kriisipihan korvien välissä, hän saattanee tarkoittaa PVL:ää eli Pelleilijöiden Veljeys-Liittoa?
VastaaPoistaMutta sehän on lakkautettu vallan tuomioistuimen päätöksellä, joten sitä ei siis voi olla enää olemassakaan! Why worry, kysyi Mark Knopfler.
Vaikeampi ajatella, että Kriisipihaa kriisiyttäisivät pihalla käyskentelevät Soldiers of Odin. Heidän kun odottaisi tuottavan täysin päinvastaisen, hellyttävän tuttavallisen mielleyhtymän:
joutoväki lonnii ryhdittömänä vetelästi ympäriinsä mustissa huppareissa ja kädet syvällä löysien farkkujen taskuissa.
Tai oikeastaan ei:
tottapa Antifalla on omassa menossaan paljon enemmän ryhtiä ja dynaamisuutta kuin tällä nimeäkin myöten pellejengillä, jolle oikeampi nimi olisi Keskivartalon Keskioluella Kerhotalolla Kehittämiseen Keskittyvät yr. (=yritetty rekisteröidä).
Jos jotain pelottavampia natsikulkueita on näkynyt ikkunan alla, silloin kai pitäisi Kriisipihaa kehottaa vähentämään Ylenannon jatkuvasti suoltamien Kolmatta Valtakuntaa kauhistelevien ohjelmien katsomista.
Johan sitä vähemmälläkin toistolla menee vaikutuksille alttiin Nuoren Älykkään Naisen pääppy sekaisin, niin että lopulta näkee kauhut kaikkialla kuin mikäkin syntymässä säikähtänyt!
Nyt on blogeissasi ollut kirsit, tiinat ja muutkin vitunvirkkaajat. Oikeassahan tasan olet.
VastaaPoistaJännää on sekin, että vittua virkkaamalla ja ellun kanana pystyy elämään! Vittua virkkaamalla siis pärjää paremmin kuin ihmiset leipäjonoissa. Jotenkin ei sovi oikeustajuuni.
Vaan pihalla olevien ellun kanojen menestys vaaleissa tulee olemaan valtaisa. Leipäjono muurahaiset eivät jaksa äänestää, vaan vitun virkkaajat vaivautuvat lattensa ääreltä ellun kanojen vallan varmistamaan.
Tervehdys Rouva Anolle, KLS:lle, Qroquius Kadille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRouva Ano: Inspiraatiosta kannattaa aina kiittää. Lienee muuten niin että niille ihan oikeille osaajille ainoa vetovoimatekijä Suomessa olisi ollut rauhallinen ja turvallinen yhteiskunta mutta valtakoneistomme on jo kauan pyrkinyt tuhoamaan senkin. Monikulttuurisen unelmansa nimissä.
KLS & Qroquius Kad: Minä luulen, että Kirsi ja kaltaisensa ihan oikeasti uskovat piilossa oleviin natsileegioihin. Ja siks toiseks, Suomessahan aletaan tulkita äärioikeistolaiseksi kaikki ne, jotka eivät kannata vihervasemmistolaista unelmaa.
KKi: Tämä ei sovi minunkaan oikeustajuuni. Ja veikkauksesi vaaleista pitää todennäköisesti paikkansa.
Faktathan ovat rassssissmia...
VastaaPoistaNo joo, nyt on mietinnässä myös ulkonaliikkumiskielto!! Siihen pitäisi kytkeä myös pakolinen somepaasto. Ja koskemaan vain ja ainoastaan tätä viisikkoa ja sen hang around klubia. Mahtaisi ainakin hieman syöksykierre oieta. Jos ja kun ulkonaliikkumiskielto tulee voidaan sen varjolla siirtää vaalitkin hamaan maailman tappiin.
VastaaPoistaHuru-ukko
PS. Tampereella kokkari siirtyi persuihin viime syksynä. Nyt Van taalla kaksi kokomuslaista teki saman. Perusteena kaikilla: Kokoomus on unohtanut entiset juurensa, koti, uskonto ja isänmaa.
Tervehdys Mr. Whitelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaMr. White: Joo, mielipiteet ovat sallittuja. Faktoihin perustuvat mielipiteet eivät.
Huru-ukko: Saas nähdä mihin tuon koronahomman kanssa vielä mennään. Sinänsä en oikein usko että hallituspuolueet haluavat vaalien siirtoa koska niitten koronanoste vähenee koko ajan. Ja luulen, että nuo kokoomuslaiset ovat tehneet johtopäätöksen että kokoomusta ei enää voi millään keinoin siirtää järkevämpään suuntaan. On siis aika nostaa kytkintä.