torstai 25. helmikuuta 2021

YKÄN SYNTISET TYÖKALUT

Erään lumisen omakotitalon pihan näkymä olisi jollekin ikänsä kaupungissa eläneelle vihervasemmistolaiselle vastannut vieraudeltaan jotain Andromedan galaksia mutta täällä Huitsinnevadan Örnätjärvellä näkymä oli tavallista jokapäivää. Eli ulkorakennuksesta tuli ulos halkotelineen kanssa karvahattu päässään ja nahkaruojut jaloissaan muuan raappahousuäijä joka kyseiselle vihervasemmistolaiselle olisi näyttänyt joltain aikaa sitten sukupuuttoon kuolleelta alkusuomalaiselta. Onkohan tolla hauenleukakantele jossain jemmassa? Voi jeesus, mikä juntti. Vieläks tollaisia tosiaan elää?

Elihän niitä, ympäri Suomea ja kyseinen alkusuomalainen oli Perskeleen Ykä joka röyhäytti palamaan voimasavuke Bostonin ja tallusteli tupakki suupielessään halkolastin kanssa ulkorakennuksesta omakotitaloa kohti. Mies siinä sauhutellessaan katseli hymyillen elämää lintulaudalla. Näkyi tirppiäisille eväs taas kelpaavan. Ja samoin sille yhdelle rohkealle närhelle joka oli hoksannut että ei tuo mies sitä paukkukeppiään esille kaiva vaikka närhi laudalla evästikin. Ehkä se oli myös paikallisista närhistä fiksuin eikä kertonut salaisuutta toisille närhille jotka painelivat lippahivoon heti kuin Perskeleitten ovi nirskahti.

Ykä katseli närheä ja tuumaili että onhan se nätti lintu mutta kun se nokkansa aukaisee niin ymmärtää kyllä mistä se on nimensä saanut. Samalla hän huomasi tiellä kaksi autoa ja rauhallinen sekä tasainen maalaismieliala muuttui kerralla synkemmäksi. Siinä tuli nimittäin poliisin koppiauto ja sen takana sähköauto joka suorastaan löyhkäsi ympäristömoralisointi- ja yleisjeesusteluministeriöltä. Ja Perskeleitten pihaanhan tämä viranomaisten ajoneuvokaksikko sitten kääntyi, niin kuin pari kertaa aikaisemmin. Ja sehän ei tiennyt koskaan mitään hyvää. Ykä tuumasi että parempi vara kuin vahinko, vei halkotelineen sivummalle, laittoi sen päälle puukkonsa ja Gerberinsä, meni keskelle pihaa polvilleen ja nosti kätensä niskan taakse. Koppiautosta nousseet Ykän vanhat tuttavat eli vanh. konstut Köyriäinen ja Lärvänder totesivat tutun nololla äänellä:

- Hei Ykä tota noin… ei nyt ehkä ihan noin… ei tässä olla pidättämässä… niin että jos nouset kumminkin… kun tää on sitä pakkoprotokollaa… nuo pell… siis viranomaiset kun vaativat itselleen suojelua ihmisten kius… eiku siis virkatehtävissään…

- Tässä nykymaailmassa ei kannata ottaa riskejä. Minä kun olen jo sen sortin pahantekijä että mistäs minä tiedän saanko ruotooni viisi varoituslaukausta ilman varoitusta.

Ykä nousi ylös ja sähköautosta tuli pihalle nuori, hyvin itsetietoisen näköinen nainen. Ykä tuumasi:

- Jaahah, ei nyt tällä kertaa tullutkaan se kärsänsä ihmisten asioihin tunkeva virkahenkilö Anni-Inkreetta Läärälä-Nälvén mikä täällä aikaisemmin on käynyt ihmisten rauhaa häiritsemässä. Mutta ihan samanlainen pyryharakka sieltä näköjään tulee tälläkin kertaa. Kukas te ootte ja mitä zwiddua te täällä teette?

- Nälvén on ylennyt yliosastokärsäntunkijaksi joka koordinoi koko maakunnan viranomaisvittuilua. Ja minä olen Transetta Setanen-Supakka, tämän alueen nykyinen kärsänsä ihmisten asioihin tunkeva virkahenkilö. Ja olen täällä sen vuoksi että te olette tällä vaimonne kanssa omistamallanne tontilla virallisesti osoitettu tapaturmariski.

- Nyt pistää lyömään tyhjää. Joskos sais vähän täsmennystä?

- Te olette tapaturmariski ja olette sitä tietoisesti. Te olette aivan hyvin selvillä siitä että teidän olisi pitänyt jo viime kesään mennessä suorittaa seuraavat kotityöturvallisuuskortit:

1. Terävien työkalujen käyttökurssi (2 vrk). Sisältää kirveen, sahat, vesurin ja puukon. Hinta 200 €.

2. Moottorisahan käyttökurssi (3 vrk). Sisältää sekä polttomoottorilla että sähköllä toimivat moottorisahat. Hinta 300 €.

3. Ruohonleikkuukoneen käyttökurssi (2 vrk). Sisältää myös sekä bensa- että sähkökoneet. Hinta 200 €.

Poliisiauton vieressä seisovat konstaapelit olivat tuttuun tapaansa häpeissään vajonneet puoliksi maan sisään ja heidän yläpuolellaan leijaili ajatuskupla ”olen paikalla, en läsnä”. Ajatuskupla oli muuttunut suorastaan kiinteäksi joten Ykä kävi raapaisemassa siitä tulitikulla tulta, pani palamaan uuden voimasavukkeen ja totesi hermostuneita hermosavuja vetäessään:

- Niin notta ihan kurssit. Minä olen kumminkin kohtapuoleen kuusikymppinen mies ja aivan varmasti osaan käyttää kaikkia noita vehkeitä oikein turvallisesti. Ei kai nyt tommoset kortit tämmöstä kelan ja kuopan puolessa välissä olevaa äijänräähkää enää koske?

- Totta kai koskee. Siitähän on viranomaispäätös. Viranomaispäätöstä noudatetaan, koska se on aina oikea ja sitä täytyy noudattaa. Ja ajattelutapanne on vastenmielinen. Aivan kuin te muka osaisitte hahmottaa asiat paremmin kuin asiasta vastaavat ja yliopistollisen arvosanan omaavat viranomaiset. Muutenkin täällä maaseudulla ollaan siinä ihmeellisessä luulossa etteikö viranomaisen antama ohjeistus olisi asiaan kuin asiaan paras mahdollinen ja myös ainoa vaihtoehto.

- Vaan entäs jos minä totean että vetäkääpä majavan ulkosynnyttimet korvillenne ja kaikotkaa mäkimaastoon?

- Silloin teihin kohdistuu rangaistus- ja niskurointivero joka on noiden kurssien hintoihin nähden kymmenkertainen. Eli 700 euron sijasta joudutte kaivamaan kuvetta 7000:lla eurolla. Ja seuraavana vuonna sama uusiksi niin pitkään kunnes kurssit on suoritettu. En suosittelisi. Varsinkin kun jo voimassaolevien ympäristörangaistusverojenne lisäksi teille on tulossa vielä muutama lisää.

- Jumala siunakkoon verottajaa suuressa ahneudessaan. Ja mitäs veroja tällä kertaa?

- Teillähän on sekä bensiinikäyttöinen moottorisaha että ruohonleikkuri?

- On joo.

- Kummastakin menee kolmensadan euron ympäristörasitusvero. Eli kuusisataa euroa per vuosi. Kun teidän on jonkun ihmeellisen pakkomielteen vuoksi halu kerran asua täällä niin voisittehan te sentään ajatella ilmastoa ja käyttää sähköistä moottorisahaa.

- Kas kun minä saan valtaosan polttopuustani tuolta Kutvosen manttaaleilta. Latvuksia, tuulenkaatoja ja semmosia. Ja sinne on ainakin kilometrin verran lähimmästä pistorasiasta. Niin että helvetilläkömä sinne virran vedän?

- No ainahan te voitte käyttää niitä sahoja ja kirveitä. Mutta entäs tonttinne ruohonleikkuu? Onko teidän pakko käyttää siinäkin fossiilisia polttoaineita? Voihan sen tehdä sähkökoneellakin. Ja onhan niitä ihan käsivoiminkin työnnettäviä leikkureita.

- Viittiikös neitioletettu kärsäntunkija vähän kattoo tään manttaalin kokoa ja tehdä tiettyjä johtopäätöksiä?

- En minä osaa tehdä pihastanne mitään johtopäätöksiä eikä minun tarvitsekaan. Minä asun viihtyisässä kerrostaloasunnossa. Omahan on ongelmanne. Mutta jos kerran bensaa tahdotte polttaa niin siitä maksatte veron. Tai jos ette maksa, niin…

- Joo joo, sitten tulee kymmenkertainen rangaistus- ja niskurointivero? Te taidatte kuulkaa nauttia työstänne. Niin kuin se ylennetty edeltäjännekin.

Transetta Setanen-Supakka katsoi hetken aikaa Ykää niin kuin montun syrjällä seisojaa yleensä katsottaisiin ja vastasi sitten:

- Siitä voitte olla aivan varma. Sillä te maalla asuvat raappahousujätkät ja teidän perheenne olette vastuuttomia ja vastenmielisiä ilmastovastuukarkulaisia. Te täällä saastutatte koko maailman yhteistä ilmaa vaikka tiedätte hyvin kuinka veitsen terällä koko maapallon tulevaisuus on. Asuminen tiivissä kaupunkiympäristössä ilman saastuttavaa ja hiilidioksidia kehittävää puunpolttoa sekä noita teidän helvetin polttomoottoriautoja olisi paljon ilmastovastuullisempaa. Ja mikä pakko teitä täällä maalla muutenkaan pitää? Eihän täällä ole yhtään mitään.

- Ei ole niin. Se on vähän niin kuin tämän homman idea.

- No mutta, joka tapauksessa olen varannut teille ajat kursseille. Kurssien vetäjänä toimii ympäristöinsinööri Teoriina Empiö ja opetus tapahtuu etäopetuksena.

- Etäopetuksena? Kirveen ja moottorisahan käyttö?

- Eikö Perskeles ole koskaan kuullut koronasta? Ja ai niin, meinasi unohtua. Tehän olette niitä metsästäjiä?

- Olen joo mutta pyssyihini ette jumalauta koske.

- Ei niihin kosketa. Toistaiseksi. Sen aika kyllä tulee vielä. Mutta teiltä puuttuu myös eräolosuhteitten avotulen käytön kurssi.

- Siihen ei varmaankaan auta vedota että minä olen sytytellyt nuotioita jo alta kymmenvuotisena ja aivan varmasti osaan sen touhun. Vieläpä aivan turvallisesti. Ei minun jäljiltä metsäpaloja syty.

- Ei tietenkään auta. Mikä te olette määrittelemään turvallisen nuotionpolton? Sen määrittelevät yliopistokoulutetut viranomaiset. Ja tästäkin kurssista on tehty viranomaispäätös ja määritelty sen mukaiset kurssituskiintiöt. Kiintiöt on täytettävä kun niistä kerran on päätös.

- Ja tämäkin kurssi käydään sitten epäilemättä etäopetuksena?

- Tietenkin. Ja hinta on kaksisataa euroa. Ja teidän muuten kannattaisi ottaa yhteys sähkölaitokseen.

- Minkä ihmeen takia? Meidän linjat ovat aivan kunnossa. Joskus tulee sähkökatkoja kun nää avolinjoja on, mutta Pinnanmaan Sähkö korjaa viat nopeasti ja onhan meillä muutakin lämmitystä.

- Voi olla, mutta teillä ei ole sähköauton latauspistettä.

- Ei ole niin, koska meillä ei ole sähköautoja eikä olla ajateltu hankkiakaan.

- Sehän on ihan se ja sama vaikka ajelisitte pelkällä hevosella mutta hallitus on tekemässä lakiesitystä että jokaisessa talossa täytyy olla voimavirralla toimiva sähköauton latauspiste. Ja kun siitä on kerran tulossa päätös niin päätöstä on noudatettava. Hyvästi. Tällä erää.

Kärsänsä ihmisten asioihin työntävä virkahenkilö Transetta Setanen-Supakka ja kaksi häpeästä punaista poliisia poistuivat paikalta. Ylva odotteli ovella ja kysyi Ykältä:

- No paljonkos se tättähäärä meille kustansi tällä kertaa?

- Puolitoista tonnia… ja jatkossa vielä lisää… tiedäkkös… minä olen miettinyt… jos minä valaisin tollaiselle kärsänsä ihmisten asioihin tunkevalle vihervasemmistolaiselle chicagosaappaat jalkaan ja upottaisin sen Örnätjärveen, niin vankilaanhan minä joutuisin… mutta näinköhän minä kumminkaan joutuisin helvettiin… kai sielläkin lieventäviä asianhaaaroja on… mutta eihän tää lopu tähän… kun on perustettu järjestelmä jonka ainoa tehtävä on tunkea kärsänsä ihmisten asioihin niin sehän jatkaa tunkemista loputtomiin… aina rektaaliin saakka… usko huviksesi…

 

…muutamaa vuotta myöhemmin…

Kirjoitus  on jatkoa tarinoille Ykän syntinen savotta ja Ykän syntinen pysäköinti.

45 kommenttia:

  1. Näinhän siinä taitaa käydä, ellei nykyisten tilalle saada vaihdettua täyspäisiä ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Yksi Turkkulaanen. Valitettavasti sitä täyspäisiin vaihtoa ei näytä olevan näköpiirissä.

    VastaaPoista
  3. juu, perseenpyyhintäpassihan se tosiaan puuttuukin.:D

    Tulee noista korteista mieleen kaikkea koomista. Ja tosiaan meidänkin alan pakolliset koulutukset voi suorittaa etänä. pitää vain nököttää kameran edessä ja olla kuuntelevinaan, eikä saa olla kovin näkyvästi kännissä.

    Ennen koronaa asiaan tosin tuli jotain tiukennoksia. Ilmeisesti ViranOmainenkin™ huomasi, että kohtuuttoman helppoa rahastusta. Tuntipalkka kohdallaan jos jorisemalla itsestää selvyyksiä tienaa 185€+ALV / kuuntelija. Siis jantteri joita voi olla maksaneena mukana tyyliin kymmeniä. Ainakin.

    Ja maksajalle toki mukavampaa kuunnella joutavat jorinat kotona. Pikku viskissä ei edes vituta niin paljoa.

    Mitään hyötyähän noista höoötyksistä ei ole. Vaan saapahan hienon kortin jossa lukee, että on ammattiinsa pätevä.

    Kollegat lituslatustanioista ja muista kakkaslovekioista toki saavat ostettua omat korttinsa torilta. :D

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti tämäkin painajainen on kohta täyttä totta. Nytkin entisen itäsaksan, eli nykyisen ddr:n mailla tarvitaan moottorisahan käyttämiseen kurssi ja kortti. Eiköhän tuokin käytäntö meillekin saada ihan tuota pikaa.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys KKi:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: Tärkeintähän siinä korttiruljanssissa lienee se, että saadaan työllistettyä lisää tarpeettomia virkakyöstejä. Ja kuinkahan moni etäopiskelija on pannut kahvikuppiinsa sekaan hieman plöröä?

    Ano: Tätä herkkuahan tulee ilman muuta lisää. Eihän ihminen osaa ajatella ilman virkakoneiston ohjeistusta. Mutta onko Saksassa tosiaan tommonen käytäntö voimassa?

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyvästä tarinasta. Juu oiti oikein laskea, montako turhanpäiväistä korttia yms sitä on. 3 - 4 ammattia/työtä tullut tehtyä viimeisen 20 v aikana, niin kyllä niitä sellaiset 10 - 20 on. Esmes auton ajamisesta on tehty htin vaikeata. Tai siis luvat yms niiden ajamiseen. Ja kallista.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Pate ja kiitokset sinullekin. Virkakoneisto jyrää ja ennen kaikkea asioista päättää sellaiset ihmiset jotka eivät kyseisestä asiasta tiedä mitään. Sama on tilanne minunkin hommissani.

    VastaaPoista
  8. Monenlaista kurssia on tarve järjestää. Olisi pitänyt olla muutama vuosi sitten nuorelle kesäpojalle polkupyöränajo-kurssi.

    Työpaikalla kun on yhteiskäyttöpolkupyöriä lyhyisiin asiointeihin. Oikein sopivia pelejä aurinkoisena kesäpäivänä.

    Kesäpoika lähti polkupyörällä innoissaan asioille ja ajoi vauhdikkaasti ensimmäisessä mutkassa ojaan. Syyksi kertoili, että: "ei ollut jarrukahvoja polkupyörässä eikä siksi voinut pysähtyä."

    No eipä ollut jarrukahvoja kun polkupyörä oli sellainen vanhan liiton rumpujarrullinen polkupyörä, jossa vauhti hiljenee taaksepäin poljinkammesta kääntämällä.

    Nykynuori kun ei ollut koskaan ajellut tämmöisellä "munamankelilla".

    heppa

    VastaaPoista
  9. Täällä Keski-Suomessa kun meinataan hukkua lumeen (78 cm lumensyvyys parhaimmillaan), alkaa pikkuhiljaa loppua paikat, mihin kolata ja myöskin meiltä vanhemmilta omakotiasujilta voimat. Ykän listaa tarvittavista korteista voisi lisätä lumien pudottamiseen oman talon katolta-kortin ja lumikolan kuljettamiskortin. Nehän toimivat lihastyövoimalla, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Eihän noissa muissakaan mitään tolkkua ole.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  10. Miten näitä korttiruljanssin etäopiskelusessioita muuten valvotaan?
    Tässä jokin aikaa sitten eräskin lukiolaisneitonen kertoi heräävänsä etäopetuksen alkamisen aikoihin, avaavansa opinahjonsa etäopetuskanavan niin että on systeemissä mukana ja menevänsä takaisin nukkumaan noustakseen ylös puoliltapäivin.

    Jos se onnistui teinitytöltä, miten ei sitten kokeneelta kortinsuorittajalta?

    VastaaPoista
  11. Onkohan korttipakko yksi keino lisää syrjiä kantaväestöä? Maahantulijoilta kun ei kysytä edes verokorttia. Pidetään tavallaan sympaattisena sitä, että heillä ei ole mitään papereita. Uskooko joku, että ohisalot tulevat tarkistamaan, jos laittomasti maassa oleva tekee pimeitä töitä ilman mitään pätevyyksiä? Päinvastoin, tuolla tempulla saa ikuisen elatuksen itselleen ja perhekunnalleen – sitä paremman, mitä useampia henkilökortteja on onnistunut hankkimaan.

    VastaaPoista
  12. Juu sitä paskallakäynti korttia odotellessa. Silloin kun vielä ammatikseni ajoin isolla autolla niin lompakossa oli viiden eri kurssin kortit todistaakseni ammattitaitoni,plus normi muoviajokortti ja digipiirturin kortti. Ai niin meinasi unohtua se ammattipätevyys kortti. Siis kahdeksan muoviläpyskää. Ja nämä pitää uusia viiden vuoden välein, ettei mene ruosteeseen. T. Oloneuvos

    VastaaPoista
  13. Morjens Ykä! Tulipa tuossa töissä tutkittua tuota koulutustarjontaa, kyllähän kaikelle alkaa kurssi löytymään
    .https://koulutusmaailma.fi/fi/courses?language=fi&viewMode=grid
    Okei, on siellä seassa järkeviäkin kursseja mutta iso osa täysin hyödytöntä rahastusta. Ei vielä pakollisia mutta tulevat olemaan..
    -Tavallinen Virtanen-

    VastaaPoista
  14. Saisiko keittiössä tai ruokapöydässä tuossa kuvitteellisessa tilanteessa käyttää edes veistä, ellei ole käynyt tuota terävien työkalujen käyttökurssia? Entä miten olisi kynsisaksien laita? Saisiko niitäkään käyttää sitä kurssia suorittamatta?

    VastaaPoista
  15. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja25. helmikuuta 2021 klo 17.54

    Näyttää tuosta Coronasta se hyöty olevan, että hävittää influenssa-virusta maailmasta.
    Tai ainakin suomesta....

    https://www.thl.fi/ttr/gen/rpt/infl.pdf

    Flunssakaudella viikolle 8 asti kaikki yhteensä(kpl):

    Inf-A 20 (2021)
    Inf-A 7.525 (2020)

    Inf-B 15 (2021)
    Inf-B 1.227 (2020)

    Liekö testausmenetelmissä vikaa/muutoksia?

    VastaaPoista
  16. "
    Miten näitä korttiruljanssin etäopiskelusessioita muuten valvotaan?
    "
    No ei mitenkään.

    Itse suoritin viimeisimmät pakolliset täysin etänä. Hommassa tosiaan on ainoana kriteerinä, että ukko on kameran ääressä.
    "Kouluttaja" sitten rupattelee asiaa ja enimmäkseen asian vierestä.

    Kokolailla turhanaikaista rahastusta.

    Ideana toki hyvä. Toimiskin jos kursseista olisi edes jotakin hyötyä. Vaan kun tahovat olla sellaisia "kouluttajan" itsensä kehumis sessioita.

    Ns. trukkikortinkin voi suorittaa etänä. Siitäpä sitten kuusipuolitonnisen koneen puikkoihin. :D

    Vaan kun nämähän ovat pers'vako puuhia. Mitään ammattitaitoa tarvita hanttihommiin.

    Rakennuksilla lienee vielä villimpää. Tiit ja Tööt Ma ei voi tieta Maasta tulevat raksalle duuniin 5€/h ja mustanmäen torilta ostetut kortit plalkkarissa. Asia kunnossa Tiit ja Tööt ovat ammattimiehiä™. Kaikki kunnossa.

    VastaaPoista
  17. "
    Liekö testausmenetelmissä vikaa/muutoksia?
    "
    Tuskinpa. Se vaan, että Koronan tuomat rajoitukset ämpärisosialisuuden loppumiset ovat vaikuttaneet ihan perinne lenssuunkin.

    Kun ihmiset ei nuole ja halaile, niin tauditkaan eivät leviä.

    VastaaPoista
  18. Niin, ei ollut minulla trukkikorttia kun kaupassa muutama vuosi sitten semmoista oto:lla muutaman kuukauden ajoin. Hirvitti eniten kyllä se, miten asiakkaat ajoivat pihalla autoilla vähääkään välittämättä trukeista. Onneksi TCM 56:sta on erittäin hyvä näkyvyys joka suuntaan.

    VastaaPoista
  19. Mie entisinä aikoina työelämässä vielä ollessani koulutin mieän firman trukkikuskit, kun se "virallinen" kouluttaja piti kuuden tunnin kalvosulkeiset ja sit varin ajoharjoittelu. Ja hyllyjä tuppas kaatumaan. Työsuojelupäälikkö laitto sit minut opettamaan. Mie annoin jokaiselle luettavaksi paperit, en tiedä lukivatko, mutta ajo-opetusta oli vähintään päivä yhteensä. Ja kaikilla firman koneilla. Ei enää hyllyt kaatuneet.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  20. Tervehdys hepalle, Rouva Anolle, Qroquius Kadille, MikkoK:lle, Oloneuvokselle, Tavalliselle Virtaselle, Anolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, KKi:lle, Trilisserille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

    heppa: Tämä fillariuutinen oli minulle uutta mutta, no, enpä oikeastaan ihmettele.

    Rouva Ano: Ja eipä unohdeta sitä että onhan sitä ihmisillä niitä lumilinkojakin. Meillä ei ole lunta ihan noin paljon mutta jo sitä yhden talven tarpeiksi riittäisi.

    Qroquius Kad: Hyvä kysymys. Veikkaanpa ettei valvota mitenkään. Ja jatkokysymys: Onko niin, että minkäänlainen oppiminen ei ole edes tarkoitus vaan oppimisen kulissien ylläpitäminen? Plus tietysti virkakyöstien työllistäminen?

    MikkoK: Eipä kysellä ja kyseiselle porukalle on varattu lakimiesarmeija neuvomaan kuinka systeemiä voi käyttää hyväkseen mahdollisimman tehokkaasti.

    Oloneuvos: Tätä on noitunut äärimmäisen moni. Ja asiasta. Kokemuksella ja osaamisella ei ole enää mitään merkitystä. Vain virallisella osaamisella on.

    Tavallinen Virtanen: No niin, siellähän niitä oli vino pino. Ja joo, saattavat hyvinkin muuttua pakolliseksi.

    Ano: Joo, onhan varsinkin varpaankynsien leikkaaminen lähellä kirurgiaa. Kurssitusta tarvitaan.

    VNV & KKi: KKi:n veikkaus saattaa osua oikeaan. Ja epäilemättä lentsutapauksiakin on kirjattu koronana.

    KKi: Eka kommentistasi tuli mieleen tämä uutinen:

    https://www.viikkosavo.fi/paikalliset/3848142?fbclid=IwAR2xPTDwmEw7ukrWP3oWST9F5mYnWt7_o-QHsiXswI9eP-C6CeZaL6ylCJk

    Tätäkään ongelmaa ei olisi, jos turvetta voitaisiin käyttää.

    Trilisser: Samanlaisia kokemuksia minulla. Tosin paljon kauemman aikaa sitten.

    Huru-ukko: Näin on minuakin opetettu silloin kauan aikaa sitten kun muita hommia tein. Ja hommahan toimi.

    VastaaPoista
  21. En tiedä kuinka pitkä sulla Ykä tuo talolle johtava tie on, mutta vänkä idis olis vaihtaa avolava mönkkäriin ja kelkkaan, ja sitten tehtailla tiehen semmonen kilometrin murroste. Eikös sulla niitä maanrakentajakavereita ollu?

    Siinä se olis sitte lysti katella kun transeetat ja niiden kaverit rämpii piikkarit jalassa suomalaista korpea veroja vinkumaan. Voi siinä samalla kysäistä, että onkos neidillä tuo korpimaaston turvallisen kulun kortti suoritettuna, mitä?

    -Pseudonyymi

    VastaaPoista
  22. Valitettavan realistinen tulevaisuus-skenaario...

    Mistä muuten tunnistaa kornholion (C19) uskonnoksi?
    -maski on julkinen uskontunnus
    -rokote taasen ehtoollinen
    Ja kunnon uskari ottaa ehtoollisen aina kun se vain on tarjolla!

    Onpahan sellainen "tauti", jonka nojalla meiltä ollaan riisumassa kaikki oikeudet sekä ajatetaan kymmeniä tuhansia yrittäjiä konkurssiin ja syrjäytetään valtava määrä lapsia sekä nuorisoa liikuntaharrastukista sohvaperunoiksi.


    -Tvälups-


    VastaaPoista
  23. Vastaa näihin kysymyksiin:

    1. Jos muka olemme keskellä pandemiaa, niin miksi ambulanssit ei ulvo koko ajan? Miksi ambulansseja ei ole liikenteessä yhtään tavallista enemmän, vaikka 70 000 suomalaisen piti olla määrä kuolla ”epidemian vuoksi”?
    2. Jos muka olemme keskellä pandemiaa, niin miksi hautaustoimistoissa ei ole ruuhkaa? Päin vastoin, hautaustoimistot lomauttavat nyt työntekijöitään?
    3. Miksi emme näe ruumisautoja yhtään normaalia enemmän?
    4. Jos meillä on muka pandemia, niin miksi tilastot kuolleisuudesta näyttävät normaalia tasoa - myös viime vuodelta.
    5. Mihin kaikki ”tavalliset” influenssat kuolemineen ovat hävinneet?
    6. Jos ensimmäinen sulkutila toimi keväällä 2020, niin miksi emme tee sitä uudelleen?
    7. Jos sulkutila ei toiminut keväällä 2020, niin miksi teemme sen uudelleen?
    8. Miksi hallitus kuuntelee vain pientä tarkoin valittua asiantuntijajoukkoa ja sivuuttaa lukemattoman monet professorit, lääkärit, tutkijat ja virologit, joiden lausunnot poikkeavat virallisesta narratiivista?
    9. Miksi näemme televisiosta täysiä sairaaloita, mutta todellisuudessa ne ovat lähes tyhjiä ja tehohoitokapasiteetista on käytössä korkeintaan murto-osa?
    10. Miksi hoitajia on työttömänä, jos hoitohenkilöstö on kerran ylikuormitettua ja potilaita muka kuolee käytäville?
    11. Jos ”pandemia” alkoi loppuvuodesta 2019, niin miksi valtiot alkoivat tilata testejä jo 2017?
    12. Jos käytetyt maskit ovat muka todella tartuttavia, niin miten niitä voi lojua pitkin pituuttaan maassa ja niitä saa päästää vesistöihin ilman sanktioita?
    13. Miksi Sveitsin terveysministeri kävi ”tapaamassa koronapotilaita täydessä sairaalassa” ilman suu-nenämaskia kummempia suojavarusteita ja miksi ”potilaat” olivatkin mallinukkeja?
    14. Miksi nimenomaan BiII Gatesia kohdellaan ja kuunnellaan jonain ”terveysasiantuntijana”? Ei hänellä ole minkäänlaista terveysalan koulutusta päättää koko maailman ihmisten rokottamisesta.
    15. Jos maskit muka toimivat, niin miksi niitä ei käytetä joka vuosi influenssakausina?
    16. Miksi enme ole nähneet ihmisten kaatuvan ja kuolevan keskelle katua, kuten Kiinassa vuosi sitten kuvattiin, jos kerran kyseessä on niin tappava tauti?
    17. Jos meidän täytyy välttää suuria väentungoksia, niin miksi isot kaupat ovat auki, mutta pienet joutuvat lopettamaan pahimmillaan toimintansa?
    18. Miksi PCR -testistä saadut positiiviset testitulokset ovat automaattisesti ”koronatartuntoja”, eivätkä positiivisia testituloksia, jos kerran tiedetään PCR -testin antavan huomattavan osuuden valepositiivisia testituloksia?
    19. Miksi valtamedia ei uutisoi siitä, että WHO on päivittänyt tiedoksiantoaan kertoen, että PCR -testit ovat epäluotettavia, eikä niitä tulisi käyttää, koska ne eivät sovellu nykyiseen käyttätarkoitukseensa?
    20. Jos aivastuksen tiedetään levittävän nanopartikkeleita 10 metrin päähän, miksi turvavälit ovat vain 2 metriä?
    21. Miksi meidän käsketään hieromaan käsiimme myrkkyä 10 kertaa päivässä, vaikka tiedetään sen tuhoavan myös elimistömme luonnollista immuunivastetta?
    22. Miksi meidän pitäisi olla kokeellisen rokotteen koe-eläiminä ?
    23. Jos rokote kerran toimii ja sitä kohdellaan autuaaksi tekevänä tienä ulos nykytilanteesta, niin miksi se ei estä levittämästä tautia tai saamasta tartuntaa rokotteen ottamisen jälkeenkään?
    24. Jos olet kerran ottanut ”autuaaksi tekevän ihmelääkerokotteen”, niin miksi tarvitset silti maskia ja sinun tulee pitää turvavälejä edelleen?
    25. Kuinka monta henkilöä tunnet henkilökohtaisesti, joka olisi kuollut suoranaisesti koronaan? Vertaa vastaamaasi lukua siihen, kuinka moni tuntemasi henkilö on saanut rokotteesta odotettua vakavampia haittaoireita.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Pseudonyymille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

    Pseudonyymi: Huokutteleva ajatus. Tai jos väsäisi koko tien mittaisen perunapellon?

    Tvälups: Nuo on kyllä hyviä huomioita ja erään sortin uskonnostahan on kyse. Maskia pidetään vain sosiaalisen paineen takia. Hallitukselle tilanne on oikeastaan taivaan lahja. Se kun voi pitää yllä tomeraa ja aikaansaavaa mielikuvaa jota valtamedia pitää omasta puolestaan yllä. Ilman koronaa hallituksen suosio olisi jo romahtanut.

    VastaaPoista
  25. Tämä nyt ei ole oikea paikka koronasodalle. Vaan tähän on kommentoitava.
    "
    24. Jos olet kerran ottanut ”autuaaksi tekevän ihmelääkerokotteen”, niin miksi tarvitset silti maskia ja sinun tulee pitää turvavälejä edelleen?
    "
    Ne kun ei ole mitenkään autiaaksi tekeviä. Eivät estä tarttumasta, eikä tartuttamasta. Hillitsevätpähän vain oireita. Ainakin näin ole luettuni ymmärtänyt

    Sinänsä korona taitaa enämpi olla ämpärsosiaalisten ja toisiaan lääppivien ongelma. Meille normaalistikin hyvin epäsosiaalisille ihmisille koronahaitat ovat pienet taikka olemattomat.

    Naamarättiä en käytä. Sellainen halppislappu kun on yhtä tyhjän kanssa. Jos oikeasti haluaa suojautua niinkin pieneltä ja vikkelältä kapineelta kuin virus, niin paineistettu biosuojavarustus. Tai sukellusnaamari ehkä.

    Teen kauppareissut harvakseen ja hiljaiseen aikaan. Harmittaa kun meidän kirkolla ei ole ruokatavaroiden nettikauppaa.

    Talouteen korona itsessään ei ole syyllinen. Onpahan ollut vain laukaisin joka on saanut väistämättömän tapahtumaan. Maan ylivelkaantuminen lienee jo ihan selkeää. Veikkaanpa, että koronasta JOS selvitään niin seuraava kiusa onkin IMF.

    VastaaPoista
  26. Kangas- ja paperikasvosuojukset ovat silkkaa maskirovkaa!

    "mutta miksi sitten leikkaussaleissa ja hammaslääkärissä käytetään..?"
    = Hoitohenkilökunta käyttää kirurgisia maskeja bakteeritartutoja ehkäistääkseen.
    Nimenomaan ehkäistäkseen etteivät bakteerit päädy heidän hengityksestään potilaan avohaavoihin/suuhun.

    KKi tuossa totesi viruksia vastaan soveltuvat maskit: ylipaine-, sukellus-, savusukellusmaskikin käy sekä sotilaskäyttöön tarkoitetut suojanaamarit kunnollisella suodattimella varustettuna. Koska näitä ei ihmisten, eikä edes viranomaisten, pärstillä näy niin enpä käytä minäkään sitä heikompitasoisia "suojaimia".

    Tässsä touhussa ollaan menty niin yli kaikkien horisonttien ettei mitään rajaa!
    Eikä takuuvarmasti näin toimittaisi länsimaissa ellei taustalla ole jokin suurempi agenda.
    Esim. eu-liittovaltiokehitys jatkaa etenemistään kun kansaa pidätellään kauhun valloissa.

    Hallituksemme suurimmat huolenaiheet:
    1) kornholio
    2) ilmastonmuutos

    Ja näiden kahden huolenaiheen toimesta meiltä voidaan riisua kaikki oikeudet, traumatisoida lapset, nuoret ja vähämieliset, tehdä elämisestä sietämättömän kallista sekä täysin ilotonta.

    Esimerkiksi esitetty vaiko voimaanastuva(?) tanssikielto on peruja sotavuosilta ja varsinkin vielä elossa olevalle veteraanisukupolvelle se luo mielikuvaa todella kauheista ajoista...
    Laulukieltoa ei edes Suomi sotavuosinaan käyttöönottanut vaikka jo tanssikieltoineen on kuriositeetti 2. Maailmansotaa käyneiden valtioiden parissa.

    Prkl! Kielletään kaikki ja nostetaan veroaste täyteen sataan prosenttiin!
    Toki huomioiden ettei poliittisen "eliitin" perheineen tarvitse tätä noudattaa.

    Olemme tiellä kohti täydellistä dystopiaa ja se on riemunamme nopeammin kun uskommekaan.

    Tiina Wiik teki männäviikolla loistavan kirjoituksen siitä kuinka kanssaeläjistämme jopa 3/4 kaihtaa ajattelemista. Tuo prosenttiluku selittää syyn siihen miksi meillä on vallassa nykyisenlainen hallitus, miksi kansa jonottaa ilmaisia muoviämpäreitä sekä miksi television katsotuin ohjelma (miljoonayleisö!!!) on prisman kassahihna juhannusaattona..!



    -Tvälups-

    VastaaPoista
  27. Tässä:

    >> Tiina Wiik Yksityinen
    21 February at 21:38 ·
    "Tiesittekö, että jopa 75% ihmisistä ei käy lainkaan sisäistä monologia eli siis sitä ajattelua, joka kulkee mukana pitkin päivää ja pään sisällä pohtii, selostaa ja arvioi asioiden seurauksia?
    Kuulin tuon väitteen äsken Devon Stackin striimillä, ja se tuntui niin järkyttävältä, että oli pakko faktantarkistaa moinen väite, ja kyllähän se niin on, että siitä on tutkimusta, jonka mukaan juuri 75% ihmisistä ei omaa lainkaan sisäistä monologia.

    Tämäkin selittää osaltaan sitä, miksi usein vaikuttaa, että hyvin suuri määrä ihmisiä toimii kuin aivottomat lampaat. Sisäinen monologi on yksi merkittävimmistä asioista, joka erottaa meidät eläimistä. Eläimet eivät pysty suunnittelemaan asioita pitkälle ja ne pitkälti vain reagoivat erilaisiin tapahtumiin ympärillään, mutta eivät ne syvällisemmin pohdi niitä tai useinkaan edes käsitä sitä, mitä ne itse ovat tekemässä ja miksi, koska niiden toiminta on usein täysin vaistonvaraista.

    Jos kolmelta neljäsosalta väestöstä puuttuu korvien välistä tämä tekijä, he ovat siinä suhteessa kuin mikä tahansa muu nisäkäs: reagoivat ympärillä oleviin asioihin, omaksuvat uusia asioita, jos niitä tarpeeksi toistetaan tai jos ne riittävän karusti kantapään kautta koetaan, ja vailla jatkuvasti käynnissä olevaa itseanalyysia ja tilannearviointia.

    Tutkimuksessa oli myös havaittu, että monet heistä, jotka eivät käy sisäistä monologia, kokevat siitä jonkinlaisen alkeellisemman vastineen, kuten että kielellisen ajatuskulun sijaan heidän mielessään käy visuaalisia kuvia. Eräs tällainen ihminen kertoi, että jos hänellä on kotiaskareita muistettavana ja hän näkee vaikkapa lattialla lojuvan likaisen sukan, hän näkee mielessään huutomerkin ikään kuin symboliksi sille, että siihen sukkaan liittyy jotain tärkeää: että pyykinpesu on osa kotiaskarelistaa.

    Miettikääpä tätä toisin päin: jos nämä ihmiset joko eivät pysty sanoittamaan omia tekemisiään tai kokevat sen liian työlääksi, millainen olettaisit olevan heidän kykynsä kuunnella, kriittisesti arvioida ja sisäistää uutta tietoa? Tällaista kykyä heillä tuskin on, vaan he vain eläimen tavoin omaksuvat tiedonpalasia sieltä täältä esim. tunnesyistä tai kuin pavlovin koirat.

    Ja jokaisella tällaisella ihmisellä on yhtä paljon äänivaltaa yhteiskuntamme asioihin kuin valistuneimmalla yhteiskuntafilosofilla. Se siitä suoran demokratian mahtavuudesta."<<

    - Tarvitseeko edes käskeä/pyytää/toivoa tarkkailemaan kanssaeläjiä tämä asia huomioidakseen?


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  28. Nyt kun meni koronaksi tämä, niin ihmettelenpä vielä koronasannailua. Koko korona olisi jo miltei historiaa jos käytössä olisi NZ metodi. Uuden Seelannin nuori ja nätti pääministeri se pitäisi esikuvana olla lehtien kansissa.
    Vaan taitaa sillä pimulla olla tärkeämpää tekemistä, niiku vaikka maastaan ja kansalaisistaan huolehtiminen.

    En vain maaliajärjellä voi ymmärtää miksei rajoja saatu kiinni. Sannailu tulee jäämään historiaan verrattain veikeänä ajanjaksona.

    VastaaPoista
  29. V**uuntunut Nettoveronmaksaja oli epäilemättä oikeassa arvellessaan, että juuri ne toimenpiteet, joihin koronaviruksen vuoksi on ryhdytty, ovat samalla vähentäneet myös influenssojen tarttumista. Tarttuvathan molemmat hyvin samoin tavoin. Ja tuosta hänen linkittämästään tilastosta (https://www.thl.fi/ttr/gen/rpt/infl.pdf) ilmenee, että viime keväänä influenssa tapaukset romahtivat hyvin äkillisesti: vielä viikolla 11 uusia tapauksia oli 652, mutta viikolla 12 vain 261 ja viikolla 13 enää 46. Ja mitä tapahtuikaan viikolla 12? Juuri silloin hallitus otti valmiustilan käyttöön, määräsi kokoontumisrajoitukset, monilla työpaikoilla siirryttiin etätyöhön ja annettiin myös monia suosituksia. Käsidesikin tuli silloin hyvin nopeasti yleiseen käyttöön. Epäilemättä influenssatapaukset olisivat muutoinkin vähentyneet kesän lähestyessä, mutta tuskin noin äkillisesti.

    Vai käykö tässä niin, että koronavirus onkin tullut jäädäkseen, mutta ne toimenpiteet, jotka sen pysäyttämiseksi on tehty, hävittävätkin pitkittyessään influenssaviruksen sukupuuttoon?

    VastaaPoista
  30. KKi:lle voidaan tietysti todeta, että Uusi-Seelanti on harvinaisen helppo eristää, koska se on saarivaltio, joka sijaitsee satojen kilometrien päässä lähimmistä naapurimaistaan. Eikä se ole mukana Schengenin sopimuksessakaan, Pohjoismaiden välisestä passivapaussopimuksesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  31. Tervehdys KKi:lle, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne. Muutama toteamus:

    Ensimmäiseksi: tämähän ei ollut koronapostaus eikä tämä ole koronablogi.

    Toiseksi: Korona ei tosiaan itsessään tuhoa Suomen taloutta mutta se on laukaiseva tekijä jonka ansiosta Suomen vekselikuplan päälle rakennettu valtiontalous yliturvotettuine julkisine sektoreineen - hallituksen suurella avustuksella - voi romahtaa. Todennäköisesti romahtaakin.

    Kolmanneksi: EU käyttää tilannetta törkeästi hyväkseen ja vie kehitystä kohti liittovaltiota. Ja meidän idiootit ovat siinä täysin rinnoin mukana.

    No niin, nyt on mielipiteet vaihdettu. Ihan hyviä perusteita molemmilla. Muistutan edelleen, että tämä ei ole koronablogi.

    Anon kommenttiin en osaa ottaa kantaa. Tosin kyllähän influenssavirusta tulee joka vuosi.

    Ja nyt minä laitan näihin koronakommentteihin sulkutilan.

    VastaaPoista
  32. Tuo Tiinan pohdiskelu on sopusoinnussa Robert Michelsin lanseeraaman Oligarkian Rautaisen Lain kanssa:

    tämä saksalaissyntyinen, sittemmin Mussolinin Italiaan muuttanut ja kansalaisuuden saanut fascismin merkittävä teoreetikko katsoi, ettei demokratiaa voi olla tiivistämällä asian mottoon "Wer 'Organisation' sagt, sagt 'Tendenz zur Oligarchie'" eli vapaasti suomentaen
    joka puhuu järjestäytymisestä, puhuu tulevasta harvainvallasta.

    Valta keskittyy aina ja kaikkialla harvalukuisen eliitin käsiin, koska suurin osa ihmisistä on mölisevää karjaa.
    Kun kymmenen ihmistä kokoontuu päättämään yhteisistä asioista, yhdellä on selkeä ja perusteltu näkemys, mitä tehdä. Toisella on myös perusteltu näkemys, mutta se on aivan päinvastainen.
    Ne kahdeksan muuta tuijottavat näitä kahta kollo katse silmissään ja ölisevät kieli suusta roikkuen:
    "Eeemmie mittee, eeemmie tiie mittee mistee..."

    Se, joka saa noista kahdeksasta kaksikin puolelleen, hiljentää vastustajansa ja sanelee, mitä tehdään. Ne loput kuusi tekevät, mitä käsketään kollo tuijotus silmissään ja kieli älämölisevästä suusta roikkuen.

    And so it goes, sanoi Vonnegut.

    Demokratiaa ei oikeasti ole, koska sitä ei voi olla;
    suurin osa ihmniskunnasta ei kerta kaikkiaan ole riittävän korkealla kehitystasolla. Kehittyneissäkään maissa, vaikka muuta luulevat.
    Täydellistä yksinvaltaakaan ei voi käytännössä olla, sillä itsevaltiaan on pakko jakaa valtaansa joidenkin tahojen kanssa.

    On vain harvainvaltaa.

    VastaaPoista
  33. OT: Viikkoraportti. Sunnuntaina satoi jäätä kaikille teille. Ja meille pihaan. Asiakas X katsoi asiakseen päivittää tietokanta sovelluksensa O. Muttei sovellusta P.

    Tästä seurasi pikku ongelma, jota minun piti ratkoa. Maanantaina. Nimittäin käyttivät eri versioita ajurista, eivätkä voi toimia yhtä aikaa. Paitsi, että kyllä minä olen niitä versioristiriitoja ratkonut ainakin 20 vuotta, menestyksellä.

    Maanantaina siis olin valmistunut etäilemään koko päivän, ehkä sepelitän pihan mutta muuten sisäilen koko päivän. Vituiks män,etäyhteys ei toimi hyshysasiakkaalle X. Ei muuta kuin kohti Ryynipyytä, pitkin kaljamateitä. 50. autonraadon, ennen Orivettä, kohdalla lopetin laskennan.

    Tietokantaguru kyytiin Patalahden essolta, kahvi ja tankkaus, gurun mersu jäi parkkiin. Romua oli kuin raatteen tiellä edelleen, koko matkan mitalta. Paikanpäällä normisetti, kukaan ei osannut aavistaa ongelmia, eikä kukaan tiedä mistään senkään vertaa. Viideltä kohti kotia, guru essoon pihaan, kahvit ja taas matka jatkuu.

    Tiistai: Rinse & repeat. Kahdessa päivässä yli 900 kilometriä pitkin ihan paskoja teitä.

    Ja kotona sitten jään peitossa piha. lisää lunta ja sitten sepelöintiä.

    Asiaan: Miksi niissä hinaus/auraus/hiekotus/yms-värkeissä on joka suuntaan ihan kaikenvärisiä valoja, punaisia, valkoisia, oransseja? Kiinteitä ja vilkkuvia. Hämärissä, eikä oikein päivälläkään selviä onko se värkki menossa vai tulossa, vai poikittain. Vilkkua tai peruutustakaan ei erota. Enkä osaa ajatustenlukuakaan. Ainakaan etäältä.

    Kolakorttia, eikä lumentyönninkorttiakaan ei minulla ole. Lumilapion turvallinen käyttö I ja II on myös suorittamatta. Hiekotustyön alkeet ja Sepelöinti Perus ja Edistynyt myös. Lumilinkouksen alkeet on myös suorittamatta ja Lumenpudotus katolta I ja II.

    Kesää ajatellen pitäisikö suorittaa Kottikärryn peruskäyttö ja Kottikärryn edistynyt käyttö? Puutarhajyrsimen turvallinen käyttö I ja II? Pistolapion perusteet? Heiluriharan turvallinen käyttö?

    Pitäisiköhän perustaa koulutusyritys, jaa-a.

    No talihöntti veisasi eilen: Ti Tyy. Kevät on tullut ja siis sosekeli. Tiet täynnä monttuja ja sohjoa. suolaa ja sepeliä.

    Koronakeskusteluun voi hakeutua Markus Janssonin tai Paholaisen asianajajan blokeihin, jos asia kovasti kiinnostaa.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  34. Se on kuule Pellencin sähköheilurihara semmoinen tappovehje, että pitäisi saada käyttää vaan nimismiehen luvalla! ��

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Qroquius Kadille, Pyssymiehelle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Osittain noin, mutta en suhtautuisi ihmisiin yhtä halveksuvasti kuin mitä Wiik. Ihmisillä on kyllä käytännön järkeä. Yksi asia joka – myös Suomessa – pitää ihmiset kuuliaisena on valtamedian vaikutus. Ja tietysti Suomessa on ajan myötä kehittynyt äärimmäinen kansalaistottelevaisuus joka on aikanaan ollut mainio asia koska sillä ollaan saatu aikaiseksi hyvinvoiva yhteiskunta. Nyt se vaan alkaa toimia itseään vastaan.

    Pyssymies: Tuossa tuli kyllä hyvä muistutus että ATK-hepun hommat eivät aina ole siistiä toimistotyötä. Meillä ei muuten talitintitkään ole aikoihin sanoneet edes tityy vaan pitävät jonkinlaista ihmeellistä tsirpittämistä.

    Trilisser: Joo, vaarallinen, kovin vaarallinen masiina. Ehdottomasti kurssin ja kortin taakse.

    VastaaPoista
  36. Eilen, vai olikos se toissapäivänä sanoi tintti "ti tyy". Asianaan oli mainostaa mieskuntoaan ja mainiota reviiriään - ja varoittaa, ettei reviirille ole asiaa ulkopuolisilla.
    Lämmintä oli kuin keväällä ja olivat tintit tsirkuttaneet sävyisästi siihen asti.

    Viikko oli aika rasittava, luntakin piti linkoilla, kunnes tuli suoja ja lumi muuttui soseeksi. Asiaankuuluvasti oli pirun liukasta, kolaamisesta ei tullut ilman nastoja mitään, eikä oikein niidenkään kassa.Piti jyristää lingolla. Auraajat aurailivat sitten portintukkeeksi hieman lunta ja taas jyrisi linko. Tänään on sitten ollut märän lumen katolta pudottelu ollut päivän agenda. Jos mulla olis milli ylimääräistä rahaa, ostaisin yhden ison kerrostalon ison kattohuoneiston, sais muut tehdä lumitöitä. PRKL!

    Akkukäyttöinen heilurihara, jessus. Kai ne kohta värkkää dieselsähköisen terässeipäänkin.

    Ai niin, missä viipyy hammastikun ajokortti? Mitä THL oikein aikailee.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  37. Tervehdys, Pyssymies. Meillä tikat jo mainostavat mieskuntoaan. Puitten kyljissä käy pärinä niin kuin Suomi-konepislarissa konsanaan. Niin lumen kuin pakkasen kanssa meillähän tuppaa näillä leveysasteilla olemaan tällaista. Se ei ole vika, vaan ominaisuus. Akkukäyttöisen sorkkaraudankin voisi kehittää.

    VastaaPoista
  38. Näiden sähkötyökalujen kehittelyssä olisi kyllä suotavaa olla oikeasti tarkkana ja tietää, mitä tekee:

    https://www.youtube.com/watch?v=Yj7XA3tiGUg

    Ja tottapa tuon vempeleen turvalliseen käyttämiseen tarvitaankin korttikurssia parempi koulutus! Se on kuitenkin mahdollista:

    https://www.youtube.com/watch?v=1ZejXhurONE

    VastaaPoista
  39. Tervehdys, Qroquius Kad. Tuli noista linkeistäsi heti mieleen mainio Electroboom-sivusto. Tuossa vähän maistiaisia:

    https://www.youtube.com/watch?v=wbjMNHDAdPM&pbjreload=101

    VastaaPoista
  40. Totuus se on vain tarua ihmeellisempää;
    tuo sähkötyyppihän ON tosielämän Homer Simpson!
    Miten hän voi olla vielä hengissä?

    VastaaPoista
  41. Meillä päin muuan tikka, Antero Rokka nimeltään, koki menetyksen takavuosina. Vanhat elohopealamput puupylväineen korvattiin uusulla metallipylvällä & led-valaisimilla. Samalla hävisi se peltilätkä sen puupylvään päästä.

    Enää ei kuulu PRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR seudulla. En tiijä muuttiko Antero vallan pois vai mitä seurasi mutta ei kuulu enää keväisin PRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  42. Tervehdys Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Töngin joskus tuon hepun taustoja ja hän itse asiassa on täysin koulutettu iranilainen sähköinsinööri ja se lienee se seikka minkä vuoksi hän on vielä hengissä. Hän tietää, kuinka epäonnistua oikein.

    Pyssymies: Ei muuta kuin tikkojen ammattiliitto pystyyn ja vaatimus, että vanhat pylväät takaisin.

    VastaaPoista
  43. Kaikki alkoi aivan täysjärkisistä asioista. Ykä on minua kymmenen vuotta nuorempi, mutta saattaa muistaa seuraavia asioita:
    1) Oulussa ja parissa muussa paikassa kemiantehdas räjähti. Asiaa kun pohdittiin,niin huomattiin, että vaativimpien materiaalien yhteenliittäminen sellaisella tavalla, että sauma myös pysyy kiinni. Syntyi luokkahitsausjärjestelmä. Eli jos materiaali vaatii väyläkseen haponkestävän teräksen, niin niitä menee hitsaamaan sellainen kaveri josta kaikki tietävät että se osaa.
    2) Tehtaita, sahoja ja rakennustyömaita paloi. Osa oli vakuutuspetoksia, mutta osa johtui siitä, että syttyviä tai kytemisarkoja kohteita ei osattu suojata hitsausroiskeilta tai rälläkän kipinöiltä. Syntyi idea TULITYÖKORTISTA. Kun osattiin, niin tulipalot vähenivät roimasti ja vakuutusyhtiöille alkoi kertyä aika roima ylijäämä. Itseäni viiltää kun näen jossain mainoksessa miten työnä esitetään sitä, että rälläköinnisstä lähtee joka puolelle punahehkuisia roiskeita. Tulipalot ovat lisääntyneet. Sen syyksi veikkaan että työntekijä on nykyään Uulev, Ivan, Mairius tai joku heidän sukulaismiehistään. Kyllähän ne työn tekee, mutta ei ne paskaakaan välitä laadusta.

    3. Itse asiassa hygieniapassikin olisi tarpeellinen jos oppi todellakin menisi ruokahuollossa perille. Tuttuni kuvauksen mukaan kortin saa vaikkei täyttä ymmärrystä olekaan.

    VastaaPoista
  44. Viime yönä Taunotopias Palo-Kärki lauloi "Mä kuulun liiittoon, tetä pelkää en ..." Olipa levoton uni muutenkin. Ana taas!

    VastaaPoista
  45. Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Moni asia alkaa ihan järkevässä mielessä. Kyseisessä korttiasiassa se sitten lähti lapasesta.

    Ano2: Palokärkien ammattiliiton kanssa ei ole leikkimistä.

    VastaaPoista