Etnisesti edistykselliset ovat jatkaneet kepposteluaan ja saivat taas yhden omistaan – onneksi ei tällä kertaa suomalaista – puukotettua kylmäksi. Asia ei varsinaisesti yllätä ketään muuta kuin mediaa ja valtakoneistoa minkä se tekee kerta toisensa jälkeen. Kas kun näitä tapauksia on kerta toisensa jälkeen sanottava yksittäistapauksiksi ettei vaan asiasta tehdä johtopäätöksiä, esim. sellaisia että haittamaahanmuutto on ollut haittamaahanmuuttoa jo kolmisenkymmentä vuotta.
Sinänsä uutta oli että ehkä ensimmäistä kertaa
eräänlaisen vaikenemisen ja valehtelun lain rikkoi yksi poliiseista eli rikoskomisario
Jukka Larkio joka sanoi suoraan että kysymys ei ole yksittäistapauksesta.
Asiaan liittyen valtamediassa on ihmetelty ilmiöstä
että ”nuoriso puolustaa kunniaansa väkivaltaisesti” ja tällä tarkoitetaan
nimenomaan etnisesti edistyksellisiä. Asiassa haastateltu viranomainen antoi kysymykseen
”miksi” ympäripyöreän vastauksen ”siihen kun tietäisi vastauksen”.
Jospa tästä suunnasta vastataan:
Kun maahan on poliittisen valtakoneiston siunauksella köijätty
jo kolmekymmentä vuotta ihmisiä väkivaltaisista kunniakulttuureista niin ennen
pitkää Suomikin muuttuu väkivaltaiseksi kunniakulttuuriksi. Varsinkin, kun sama
poliittinen koneisto sekä valtamedia ovat jatkuvasti kiistäneet että kyseisen
väkivaltaisen ihmisryhmän toiminnassa olisi mitään arvostelemista. Suomalaisiin
kohdistuva arkipäivän väkivaltainen terrori on lakaistu maton alle ja
keskitytty kiistämään ongelman olemassaolo.
Tätä on tilattu ja tätä saadaan. Tulevaisuuttamme
voimme katsoa aikakoneesta nimeltä Ruotsi.
Terve. Ja heti oli eräässä iltapäivä lehdessä haastateltu yrittäjiä, jotta ei pelota. Eli kaikki on fantsusti. Ja päiviteltiin sitä kuinka ruotsissa on murhattu naisia. Mutta jätettiin oleellinen kertomatta. Odottelenkin, että koska läväytetään tiskiin taas äääärroikeiston uhka. Tai juttua jotta 2000 suomalaista naista kertoo, miksi erosivat suomalaisesta natsijuntista. Eikös se yksi poliisi todennut, että ei suomessa ole mamu jengejä?
VastaaPoistaKunniakulttuurin määritelmäksi voitaisiin ottaa kunniaväkivalta. Toki pätevämpiäkin määritelmiä on -- siellä vieroksutun klassisen sosiologian puolella. Durkheimin jako, jossa erotetaan ulkoaohjaava normipaineinen moraali ja sisäsyntyinen itsesäätelevä orgaaninen moraali, on hyvä lähtökohta.
VastaaPoistaSen mukaisesti nuo normipaineiset kunniakulttuurit elävät yksilöissä nimenomaan kunnian ja häpeän tuntoina, ja kunnian loukkaaminen aiheuttaa primitiivireaktion ja kostetaan verisesti. Sosiaalinen sitovuus on niin suurtä, ettei yksilö varsinaisesti toimi yksilönä vaan yhteisöllisten voimien vaikutuksesta. Niinpä kunniakulttuurin kasvatit ihan oikeasti voivat kokea kunniamotiiveista tehdyt väkivallantekonsa moraalisina hyveinä.
Tällaisia moraalaatujen perustavanasteisia eroja ei meillä keskusteluissa yleensä tuoda esille, mikä johtuu uskoakseni suoraan siitä, että klassinen sosiologia on opetuksessa jo haudattu hyllyn pohjalle, kun modernimpia eli enemmän yksilön kautta maailmaa tulkitsevia ismejä on kasvanut eksoottiseen kukkaistarhaan. Enpä ole koskaan ainoassakaan kulttuurista väkivaltaa koskevassa uutisessa nähnyt käsitettä "sosiaalinen sitovuus", joka oli siis avainkäsite ilmiön kuvailemiselle ja selittämiselle.
Kuten niin monesti jo todettu, meillä voi presidenttinä, ministerinä, suosiota nauttivana poliitikkona, korkeana virkamiehenä, lainsäätäjänä, journalistina, jopa yhteiskuntatieteen asiantuntija-auktoriteettina toimia joku, joka ei ymmärrä durkheimilaisen sosiologian lähtökohta-asetuksia. Että siis on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.
Keskustele nyt sitten tässä tilanteessa kulttuurisesta väkivallasta. Maassa, jossa on jopa säädetty lakipykälät, joiden mukaan juuri loukkaantumisherkät ja väkivaltaisiin reaktioihin taipuvaiset "kansanryhmät" nauttivat erityistä suojelua.
Se, että nuoret oireilee ja tappelee ei ole mikään uutinen koska sitä on tapahtunut koko maailman sivu. Nyt alkaa vain olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus että käytetään jotain teräasetta tai muuta astaloa aiheuttamaan maksimivahingot minimivaivalla. Ja porukan etnisyydestä ei kai tarvitse mainita mitään, koska kaikkihan joilla on enemmän kuin kaksi aivosolua tietää kyllä ketkä on ollu asialla.
VastaaPoistaJa jo tänään on näkynyt illatsuissa kommentteja tyyliin "voivoi, on tämä korona-aika nuorille niin hankalaa aikaa jne"... Olen aina ollut sitä mieltä, että Suomessa on mätämunia ihan omiksi tarpeiksi, joten kysymys kuuluu: Mikssi niitä pitää väen väkisin roudata tänne puolen maailman takaa lisää, kun omienkin kanssa ollaan helisemässä? Tähän voin vain sanoa että Juntti Ei Vain Tajua..
--Madri
Se ei ole uutinen kun kulttuuri värisee ja pöhisee. Se sen sijaan on uutinen kun poliisi oikein kertoo miten asia on.
VastaaPoistaOnkohan mediassa ja poliisissa alkanut heräillä pikkainen persunpelko taikka kunniantunto. Kovin epätodennäköistä, vaan kuitenkin mahdollista.
Tässä kertomus ruotsalaisesta miehestä, joka rupesi seurustelemaan kurditytön kanssa. Koko tytön perhe puolusti kivikautista "kunniaa" ja melkein onnistui tappamaan miehen. Mitään rasismia ei tietysti ollut, vain KUNNIAA.
VastaaPoistahttps://www.friatider.se/dottern-blev-ihop-med-svensk-da-forsokte-familjen-hedersmorda-honom
Tervehdys Patelle, Seppo Oikkoselle, Madrille, KKi:lle ja Nils-Aslakille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPate: Tuo yrittäjäveto oli sinänsä ovela. Yrittäjät elävät asiakkaistaan ja harva niistä sanoo että älkää tulko tänne. Varmasti valtamedian hämäysoperaatioita on luvassa.
Seppo: Tulee muistaa, että en minäkään ole sosiologi enkä ajattele siitä näkövinkkelistä. Käytän vain tervettä lautamiesjärkeä. Mutta tämä lauseesi:
”Keskustele nyt sitten tässä tilanteessa kulttuurisesta väkivallasta. Maassa, jossa on jopa säädetty lakipykälät, joiden mukaan juuri loukkaantumisherkät ja väkivaltaisiin reaktioihin taipuvaiset "kansanryhmät" nauttivat erityistä suojelua.”
Tiivistää vallitsevan tilanteen erinomaisesti.
Madri: Tämä etninen jengiväkivalta on ollut Suomessa jo yli kaksikymmentä vuotta. Se on vain jatkuvasti pimitetty. Tai ainakin yritetty pimittää. Itse olen töissäni törmännyt siihen jo 1990-luvulla.
KKi: Saas nähdä joutuuko kyseinen poliisi Ohisalon puhutteluun. Rivipoliisi ajattelee asioista niin kuin mekin mutta hänenkin pääelinkeino on syöminen ja asuntolaina on maksettava.
Nils-Aslak: Jep. Väkivaltaista tuontikunniaa.
Olisiko tällä harvinaisen avomielisellä poliisilla eläkeikä lähellä tai muuten vain ei uraputki kiinnosta. Sisäministeri ei taatusti pitänyt rehellisestä ulostulosta. Täytyy painaa päivämäärä 20.4. 2021 mieleen, yksittäistapaukset lakkasivat olemasta yksittäistapauksia. Edelleenkin kuitenkin ihmetellään sekä poliisin että valtamedian toimesta, mistä tällainen primitiivikäyttäytyminen johtuu. Kollektiivista valhetta täytyy siis edelleen ylläpitää vaikka väkisin.
VastaaPoistaIkätoveritar
Tervehdys, Ikätoveritar. Luulen, että kyseisen poliisin kohdalla voi olla näin. Ja kaikki ne keinot, mitä on mukamas käytetty ovat sellaisia, jotka saattavat toimia meidän länkkäreitten kohdalla. Nämä tyypit nauravat niille ja tuumivat että tämä on alistujien yhteiskunta. Ja sitähän se on toistaiseksi ollutkin. He ovat oikeassa.
VastaaPoistaOdotan sisäministerin kommenttia lisääntyvästä väkivallasta katujengien osalta, mutta en pidätä hengitystä. Taitaa poliisissa olla kahtia jakautunut tunnelma, kun vertailee Taposen ulostuloja vr. Larkio. Hyvä että joku uskaltaa sanoa julkisesti asioita, niinkuin ne on ollut nähtävissä jo pitkään. Jäämme odottamaan aiheen valkopesua. T. Oloneuvos
VastaaPoistaHelsingin poliisin ennalta estävän työn johtaja on ylikomisario Jari Taponen.
VastaaPoistaPoliisi on sSisäministeriön alainen ja sen kansliapäällikkö on Kirsi Pimiä, joka on työskennellyt yhdenvertaisuusvaltuutettuna sekä oikeusministeriössä johtajana demokratia-, kieli- ja perusoikeusyksikössä.
Pimiän esihenkilö ja nimittäjä puolestaan om Maria Ohisalo.
Ja mitä tämä vihreä värisuora onkaan saanut aikaan. Otsikot ja uutiskatkelmat kertovat:
"Alaikäisten raaka väkivalta on lisääntynyt Suomessa"
"Osa nuorista ihannoi rikollista elämäntyyliä, johon kuuluu huumekauppa ja väkivalta"
"Osa nuorten tekemistä puukotuksista liittyy huumeisiin ja epäilty on toisinaan ollut tilanteessa ”sekaisin kuin seinäkello”.
"Varsin usein nuorten tekemien juttujen selvittämisessä käytetään tulkkeja. Erityisesti ryöstörikoksissa ulkomaalaistaustaisten epäiltyjen osuus on huomattava. Tätä asiaa on turha kiistää. Siitä, että olemme siirtymässä jonkinlaisen jengiytymisen polulle on näkyvillä merkkejä"
Aivan oikein. Vihreäthän on tunnettu myös huumemyönteisyydestään.
Tässä on muuten näitä asioita vatvottu semmosen kakskytä vuotta, eikä suurempaa järkeistystä ole tapahtunut.
VastaaPoistaAatelkaas, meillä alkaa olla aikuisia ihmisiä jotka eivät ole koskaan eläneet maassa ilman monikulttuuria. Noh, onkohan kohtaamisteoria toiminut suvakin vaiko nuivan teorian mukaan.
Luulenpa, että yllättäen nuivuus ei olekaan vähentynyt, tämä tosin villi veikkaus.
Toivottavasti uusi sukupolvi saa kasvatettua itselleen munat ja heivattua nämä kunniakulttuurit pöhisemään niihin paskastanioihin johon ne kuulluvat.
Mielellään myös Suomalaisten leipää syövät slobot takaisin kakkaslovakioihin jonne ne kuuluvat.
Kun tyttäreni oli alakoulussa, hän avasi oman sukupuolensa käyttäytymistä minulle. Kertoi mm. tytöistä, jotka teeskentelivät toisilleen hyvää ystävää, mutta kukin vuorollaan haukkui ystäviään selän takana. Joku poika oli kerran arvostellut yhtä ärsyttävän tytön ulkonäköä ihan osuvasti. Toiset tytöt riensivät kieltämään arvostelun valheeksi.
VastaaPoistaNaisille on näköjään luontaista tekopyhä sosiaalinen peli, jossa itselle kerätään "hyvä ihminen" -pisteitä. Kun he nyt ovat enemmistönä opettajissa, toedotusvälineissä ja hallituksessa, onko ihme, että yhteiskunnassamme totuus on saanut väistyä hurskastelun tieltä?
Tervehdys Ykä!
VastaaPoistaNäiden uussuomalaisten työvoimapuolasta pelastajien meininki on kyllä... toisenlaista. Joskus tullut seurattua sivusta, kun ihan pikkukakarat huutavat ja uhoavat kuin aikamiehet ja jos huuto ei auta niin alkavat mäiskiä toisiaan kaikella mitään käteen sattuu. Varmaan jos lähellä olisi rakennustyömaa ja kakkosnelosia niin ne sovellettaisiin välittömästi 10 vuotiaiden hippaleikkeihin käsipallomailojen tilalle?
Ilmeisesti me suomalaiset olemme tehneet jotain perustavanlaisesti väärin kun kotiu, eikun kotoutuminen ei ole onnistunut. Mutta ehkä onkin aika meidän kotoutua tänne uuteen normaaliin!
Yst. terv. Ano Nyymi
Ikävät ajat edessä medialla, aika solmuun saavat itsensä vääntää että tämäkin case saadaan itse asiassa suomalaisten syyksi. Mutta onnistunee, kun median parhaat aivot panevat toimeksi. Sitä vartenhan meillä on kaikki nämä ylen A-ohjelmat.
VastaaPoistaSympatiani ja kunnioitukseni ovat ehdottomasti kenttäpoliisien puolella, halveksuntani taas kohdistuu paitsi sisäministeriin myös näihin poliisihallinnon (poliittisiin) paperipyörittäjiin joilla ei ole munaa pistää hanttiin kelvottomalle esihenkilölleen. (Kyllä, hesari on siirtynyt kokonaan käyttämään sanaa esihenkilö. Millähän sanalla seuraavaksi korvataan tuo naisia alistava sana esi-isä? Esihenkilö varmaankin, mutta esiäiti on tietenkin koskematon ilmaisu.)
Jo paljon aikaisemmin kenttikset ovat kertoneet ja varoitelleet näistä ryöstelevistä ja pahoinpitelevistä 100-150 jenginuoresta, mutta ilmeisesti ylempää on käskytetty että suu supussa etnisistä taustoista. Ihmetyttää myös ilmaisu "nuoret" koska käsittääkseni nuo ikätestaukset lopetettiin siinä vaiheessa kun testatuista n. 70 prossaa oli valehdellut ikänsä. Nämä "madrin" kuulemat päivittelyt nuorten hankaluuksista korona-aikana eivät nappaa, koska hehän toimivat muutenkin yhteiskunnan säännöistä välittämättä. - Aina kun on ihan se vihoviimeinen pakko kertoa jonkun etnisen harjoittamasta väkivallasta, vedetään esiin - tadaa! - puukkojunkkarit hyvänä esimerkkinä suomalaisten raakuudesta. Onko joku jossain noussut puolustamaan heitä samoilla argumenteilla kuin nykyisiä etnisiä wanna-be-pikkugangstoja?
Helsingin Uutisissa oli tänään hyvä pääkirjoitus "Vaateryöstö". Tämä nettipoliisi Fobba oli väittänyt "Yleisesti ottaen sen tiedämme, että lapset ryöstävät vaatteita toistensa päältä. Ryöstöjä on tapahtunut jo useita vuosia. Ei tässä mitään uutta ole". Sen verran somessa oltiin hiillytty, että joutui perääntymään ja kertomaan, että ihan uusi ilmiöhän tämä. Hienoa, Fobba! Miltäs kuulostaisi poliisin suusta lyhyt kuittaus ja olkien kohautus: "no jaa, murhia on tapahtunut ennenkin, ei tässä mitään uutta ole". Ja se siitä.
Mistähän lähtien supisuomalaiset lapset ovat ruvenneet ryöstämään vaatteita toistensa päältä? Pahoitteluni Fobba, etten kuulu tähän "yleisesti tietävään" ryhmään.
Etnisillä on kuulemma taskuissaan suomalaisia enemmän astaloita. Ei kai puukko tai stiletti ole astalo? Kysyn koska en oikeasti tiedä.
tira+
Tervehdys Ykä ja tira+!
VastaaPoistaAstalohan on ainakin ennen mielletty sattumanvaraiseksi käteen osuvaksi esineeksi jolla voi kolkata toisen tai vaikka toimittaa suoraan Monosen asiakkaaksi. Puukot ja varsinkin stiletit kyllä luettiin ainakin ennen suoraan aseiksi, samoin kaikki perhosveitset ja muut joiden mukana pitämiselle ei ole edes sen vertaa järkevää perustetta kuin vaikka timpurin työhousujen taskuun unohtuneella moralla.
Katselin olikohan maikkarin sivuilla kuvia takavarikoidusta "astaloista" ja oli kyllä sellaista terää että huhhuh. Ainoa oikea astalo taisi olla linja-autosta pöllitty ikkunavasara, niitä kun ei taideta K-Raudassa myydä niin siksi pöllimisoletus.
Yst. terv. Ano Nyymi
Tervehdys Oloneuvokselle, Strix Senexille, KKi:lle, Anolle, Ano Nyymille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaOloneuvos: Sisäministerin kommenttia lienee turha odotella tai jos se tulee, niin siinä syyllistetään sekä Larkio että kenttäpoliisit rasistisista asenteista.
Strix Senex: Siinähän se oli se kova kolmikko. Sisäministeriö on politisoitumassa hurjaa tahtia ja muuttumassa Orwellin Totuuden Ministeriöksi joka ei anna totuuden pahemmin haitata utopiaansa. Ja tosi on, että vihreät ovat huumemyönteinen puolue joka ei tajua, mitä sillä saadaan aikaiseksi. Lastensuojelun puolella se kyllä nähdään oikein hyvin.
KKi: Hurja, mutta ikävän tosi huomio. 1990-luvulla – varsinkin suuremmissa kaupungeissa – syntyneille tämä monikultturismi on normaalitila. Ja se aikaisempi, rauhallisempi ja turvallisempi Suomi pelkkää scifiä.
Ano: Ilmiö on tuttu ja hallituksessa se varmaankin korostuu kun mehiläiskuningattaret kyräilevät toisiaan.
Ano Nyymi: Joku toimittajahan hifisteli jo kymmenisen vuotta sitten että ne ovat nimenomaan suomalaiset joiden täytyy kotoutua monikulttuuriseen Suomeen. En ajatellut kyllä kotoutua ja kun syrjässä asuu niin ei ole juuri tarvettakaan. Ja astalohuomiosi pitää paikkansa.
tira+: Niin kenttäpoliisi kuin lastensuojelu tiesivät tästä väkivallasta jo 1990-luvulla. Mutta siitä ei saanut puhua julkisesti koska mielikuvaa ihanasta monikulttuurisuudesta oltiin vasta rakentamassa. Sitähän ei saanut rapauttaa häiritsevillä faktoilla. Se kantasuomalaisiin kohdistuva han-kortti on keksitty jo tuolloin.
Vaateryöstöstä tuli mieleen se varsin tuore valtamedian uutinen missä suorastaan ihaillen esiteltiin etnisesti edistyksellisten nuorten kallista vaatemakua. Sittenhän joku selvitti noiden nuorten tulot eikä niitä vaatteita oltu hankittu ainakaan töitä tekemällä.
Astalo on kyllä yleensä tarkoittanut lähinnä mitä tahansa esinettä jolla voi vahingoittaa toista. Puukot on luetteloitu vähän erikseen. Aseina.
Terveh, ystävät!
VastaaPoistaAstalon määritelmä taitaa olla vähän leijuva. Minä pidän kaikemmailman keskiaikaisia piikkinuijia astaloina, vaikka niissä teräviä osia onkin. Käsitykseni perustuu teräaseen määrittelyyn: tämähän on ymmärtääkseni yksi-tai kaksipuolisella terällä varustettu ase, jota voi käyttää toisen ihmisen/eläimen täsmälliseen pistelyyn tai leikkelyyn. Vaikka piikkinuijassakin on teriä, ei määritelmä täyty. Siis on paha nuijimisväline eli astalo se. No, muinaisuudessa astalo oli yhtä tarkoituksenmukainen, tehokas ja arvostettu tappoase kuin teräasekin. Ketjussa väitetty improvisoidun aseen määritelmä ei siis tee historialliselle astalolle ihan oikeutta. Pikemmin niin, että pesäpallomailat tai autoverstaalta napatut kampiakselit ovat improvisoituja astaloita. Improvisoituja teräaseitakin voisi olla, mutta käytännössä ei ole. Yleensä käsillä on väkivaltaiseen tarkoitukseen morapuukkoja, kirveitä ja vaikka villaveitsiä, jotka jo valmiiksi ovat teräaseita.
Termeistä nillittäen
terv. Achtung
VastaaPoistaTuontivakivaltaa riittää, on tämäkin
aika järjetön. Näille ei kannata sanoa ei.
Saadaan kaikkea muutakin, irakilainen toi tuontivaimon
sai siitä tuomion oliko neljä vuotta.
https://www.kansalainen.fi/bakteerikammoinen-pyysi-tungettelevaa-irakilaismiesta-haipymaan-seurauksena-oli-rasismisyytoksia-ja-kivisade/
Oma arvioni on, että nämä "rispectiin" perustuvat kalmot tulevat lisääntymään huikeaa vauhtia.
VastaaPoistaKunhan pikkuganstat saavat riittävästi hilloa niin astalot ja puukot lentävät nurkkaan ja tilalle tulee kunnon kansainvälistä värinää rynnäkkökivääreineen ja pikku paukkuineen.
Länsinaapurista kikkara-ja geelipäiden on helppo hankkia kunnon tykistöä ja maahantuonti on suorastaan naurettavan helppoa.
Halla-Aho on varoitellut kehityksestä jo vuosia mutta punaviherkaarti on laittanut sormet korviin, silmät kiinni ja aloittaneet lällättämään "rasisti rasisti".
Vaalikarja saa mitä uurnilla tilaa ja jos he jatkossakin halajavat kunnon ganstasotaa kaduillemme niin so be it.
Olemme Ruotsin tilannetta vain noin 10 vuotta perässä jos sitäkään.
Seuraavan matuaallon jälkeen kehitys vain kiihtyy.
Edellisen sotaa ja vainoa paenneiden joukossa olleet geelipäät ovat jo ottaneet haltuunsa isoimpien kaupunkien huumekaupan, ainakin väliportaan. Siitä on hyvä jatkaa kohti unelmaa.
Vätyspolitiikot eivät tule tekemään asian estämiseksi yhtään mitään, päinvastoin.
"Tehdään yhdessä kehitysmaa" projekti etenee kuin juna.
Mätäsalo kumppaneineen valuu hunajaa. Maa konkurssiin ja kaaokseen.
VastaaPoistaAutopalotkin ovat yleistymässä. Ilmiö lienee tuontitavaraa. Koska tekijöiden nimiä ei kerrota, niin menee monien mielissä monikulttuurin piikkiin.
"Vantaalla roihusi yöllä – neljä tulipaloa lähes samaan aikaan pienellä alueella
Neljä tulipaloa pienellä alueella noin tunnin sisällä."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007933878.html
Jos valkopakoa suunnittelette, niin nyt on aika.
acc
Tervehdys Achtungille, Anolle, Joppos123:lle ja acc:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAchtung: No joo, nuo tuollaiset ovat sitten oma lukunsa. Toivotaan vaan, etteivät yleisty suomalaisessa katukuvassa.
Ano: Tuo on hyvä esimerkki ajan hengestä. Joka pitäisi jostain syystä mieltää voimavaraksi.
Joppos123: Oma arvioni on samanlainen kuin sinunkin. Mitä Ruotsiin tulee, niin siinä vaiheessa kun nimenomaan islamilaisten määrä ylittää kriittisen pisteen ollaankin jo lähellä Libanonia.
acc: Kyllähän tuo ns. Ruotsin mallilta vaikuttaa. Meidän huusholli teki valkopaon jo aikaa sitten. Suosittelen kaikille joilla vain on mahdollisuus.
Kunnian puolustaminen on verissä näillä lyhyen sytytyslangan omaavilla etelämaalaisilla. Perheen/heimon/klaanin kosto lienee myös takuuvarma kuten maassamme jo pitempään olleella etnisellä vähemmistöllä. Lieneekö se seuraava uutinen?
VastaaPoistaVielä ei olla kuultu päättäjiltä yhtä idioottimaisia kannanottoja kuin Ruotsissa, että oikeasti nämä tappajat ja huligaanit ovatkin uhreja tai voi olla, että jotkut tavallistakin tärähtäneemmät ovat meilläkin tällaista esittäneet. Kyseisessä entisessä kansankodissa jo vuosikausia kärynneet autogrillit ovat innostaneet toimintaan taas myös Vantaalla viime yönä, mutta kovin vaisua oli tämänpäiväinen uutisointi, jos sitä ylipäänsä oli eli ei minkäänlaista arviota syttymissyistä ja taloudellisista vahingoista. Seuraavana vuorossa ovat sitten kai pommit ja ampuma-aseet kaduilla, jolloin sivullisetkin ovat vaarassa.
Kummallista muuten kuinka sodan kauhuja ja pommituksia pakoon lähteneet ovat niin viehtyneitä kaikenlaiseen paukkeeseen, räjähdyksiin ja sodan kaltaisiin tunnelmiin kuin mitä esimerkiksi vuodenvaihteen juhliminen heille ”tarjoaa”. Senkin ovat kyllä ymmärtäneet väärin; ne raketit ammutaan taivaalle eikä toisia ihmisiä kohti, mutta on kai niin voimaannuttavaa, kun paukkuu, sihisee, savu leviää ja ihmiset kirkuvat... Entinen työkaverini, jonka perhe oli lähtenyt kaksi kertaa evakkotaipaleelle Karjalasta, koki uudenvuoden paukuttelun ahdistavana.
Rouva Ano
Rikoskomisario Jukka Larkio ei ole ulkomuodosta päätellen aivan nuori mies, joten eläke saattaa olla jo oven takana odottamassa. Näin ei vaikuttaisi olevan rikostarkastaja Jari Kosken tapauksessa, joka on avannut tilannetta, näin sanoen:
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000007933812.html
Koski on joutunuut asettelemaan sanojaan tarkkaan (tai toimittaja on pannut sanoja hänen suuhunsa), mutta itse asian hän sanoo suoraan:
nykyisen järjestäytyneen nuorisoväkivallan tekijöiden lähtöalueet ovat Itä-Afrikassa ja Lähi-Idässä, ja he tekevät määräänsä nähden suhteettoman paljon törkeitä väkivaltarikoksia;
Koski vaatii, että asiasta on voitava puhua ääneen.
Onko tämä hyvä merkki:
kertoo poliisissa jo kyrpiinnytyn nykytilanteeseen niin, että näitä ulostuloja on tulossa lisää ja niiden mukana vaatimuksia asian korjaamiseksi?
Vai onko tilanne jo korjaamattoman paha, ja jeparit saavat alkaa puhua mitä puhututtaa, kun asialle ei kuitenkaan enää voida mitään?
Kiitos kirjoituksesta Ykälle, ja kommentoijille näkemyksistä. Olen jo aiemmin esittänyt retorisen kysymyksen siitä, ovatko suomalaiset masokisteja, kun äänestävät valtaan... No, jätän jokaisen mietintään keitä.
VastaaPoistaTervehdys Rouva Anolle, Qroquius Kadille ja Pinlaarenille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRouva Ano: Missähän vaiheessa tuo kunnian puolustaminen mielletään oikeudessa lieventävänä asianhaarana? Ja kyllä Suomessakin on jo menty tuohon uhriajatteluun sillä suvaitsevais-tiedostavaiston mielestä suomalainen rakenteellinen rasismi on syynä tuohon käyttäytymiseen. Eli syy ole etnisesti edistyksellisten perseilyssä vaan meissä suomalaisissa ja meidän asenteessamme. Ja joo, kun katsoo uuden vuoden videoita tuolta Ruotsista niin pauke ei pahemmin pelota.
Qroquius Kad: Poliisissa ollaan aivan varmasti kyrpiinnytty mutta kyseinen Koski heitti kuuman perunan niille tahoille, jotka eivät mahda asialle mitään. Eli:
”Rikostarkastaja Jari Koski sanoo, että ongelmaan puuttumiseksi katse pitää kääntää lastensuojeluun ja nuorten mielenterveystyöhön.”
Kyseinen Koski tietää aivan hyvin itsekin etteivät nuo tahot mahda asialle mitään. Eikä etnisesti edistyksellinen rikollisuus ole mielenterveysongelma vaan ihan puhdasta tietoisesti tehtyä rikollisuutta.
Pinlaareni: Kiitokset sinullekin. Osoitan syyttävän sormen suomalaisten itäsaksalaisuutta kohtaan nimenomaan valtamedian suuntaan. Suurin osa suomalaisia kun seuraa vain sitä.
"
VastaaPoistaOlen jo aiemmin esittänyt retorisen kysymyksen siitä, ovatko suomalaiset masokisteja, kun äänestävät valtaan... No, jätän jokaisen mietintään keitä.
"
Eipä siinä ihmettelemistä. Suomalaisilla menee kuitenkin vielä ihan OK. Orastava ghettoutuminen on vielä persaukisten ongelma ja he kun eivät edes äänestä
Hintahtavilla hipstereilla sun muulla lattekansalla asiat on ihan OK. Samoin kuin suurimmalla osalla eläkeläisiä jotka muutenkin äänestävät demareita.
Asiat saa mennä vielä oikeinkin reippaasti kohti maan muuttumista libanoniksi ennenkuin kansalaiset heräävät.
Ja vaikka PS saisi yli 20% kannatuksen seuraavissa vaaleissa mikään ei muutu. Kyllä järjestelmäpuolue PS:n pelaa oppositioon.
Tulevissa kuntavaaleissakin luulenpa, että kepulit on taasen suurin kuntapuolue. Kepuli käy lupailemassa isännille raktorin ostotukea niin siinäpä se.
Tervehdys, KKi. Olet pitkälle oikeassa. Laiskuus estää toiminnan. Ja persut pääsevät valtaan vasta kuin niillä on 101 kansanedustajaa. Kepun kohdalla veikkaan kyllä että ne saavat vaaleissa selkäänsä. Mutta hallitus pysyy kasassa vuoteen 2023.
VastaaPoistaKunniakulttuureista puhuminen on väärin. Kyse ei ole kunniasta vaan häpeästä. Kyseisen "kulttuurin" edustajilla on niin heikko itsetunto, että se ei kestä mitään kritiikkiä, vastoinkäymistä tai muuta hävettävää.
VastaaPoistaPitäisi otaa vanha ruotsinvallan aikainen konsti käyttöön: Lyötävä pois kunnialta ja kaulalta. Mestaus sopii muutenkin ko. "kulttuuriin". Veikkaan, että kun kunniamurhasta tuomiittu ekan kerran mestattaisiin suurtorilla, yleisön edessä, vähenisi "kunnian" puolustaminen kummasti. Voisi toki puukotelleen hassaninkin - 15v - pään poisto auttaa. Ainakin suomi olisi vähemmän kutsuva notkumispaikka.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Tuo on muuten totta. Niin sanottu kunniakulttuuri on häpeäkulttuuri. Ja tuo vanha ruotsalainen konsti saattaisi olla hyvinkin toimiva. Mahdolliset kunniamurhaajat siirtyisivät välittömästi Ruotsiin. Joka tapauksessa pois Suomesta.
VastaaPoistaEhkä saamme vielä nähdä miten Odinin Oikeat Pojat uhraavat kuniamurhaajia odinille. Värkkäävät verisiä kotkia noista hemmoista. Minkähänlainen huuto tämmöisestä nousisikan suvakkipiireissä.
VastaaPoistaSuvakeille tiedoksi: Äänestäkää perussuomalisia seuraavissa vaaleissa, voitte ehkä estää tuommoisen kehityksen.
Pyssymies
Toi kulttuurien kunnia on ollut tiedossa jo valovuoisia. Älyllisen tyhmää suvakeilta esittää asian olevan jotenkin uusi.
VastaaPoistaTässä törmätään ihan siihen, jotta suvaitsevaisto tasan tietää mitä hyysäävät. Kyseessä vain on ylipaisunut humaanisuus. Tokihan köyhät pitää ottaa lihapatojen ääreen, tekeväthän he Maailman Parasta Riisiä™.
Kyseessä ei ole mikään muu kuin ylipaisunut humanismi. Kelleen kun ei saa tulla paha mieli. Paitsi raiskatuille pikkiplikoille, vaan hehän ovatkin yksittäitapauksia.
Niin kauan kuin suvaitsevaisto suree ja hyysää kehitysmaalaisten kohtaloa tilanne ei muutu miksikään. Aina löytyy nelikymppisiä alaikäisiä joita hyysäri pullerot haluavat pullahalata.
Me jotka toteamme touhun pulleroiden palleroinniksi olemme epäinhimillisiä ja kovia natsifaskisteja. Emme soisi pallerolle onnea pulleron hikisessä sylissä.
Kauheita olemme.
"Vaan meitä syyttää
VastaaPoistaJoka moralisti
Kun lapset toisiaan
Aseena Mora listii" (Eppu Normaali)
Mutta näinhän se ei mene, vakavampaa on että tekoäly löysi taas Ylilaudalta vihapuhetta.
T. Ymmi
Tervehdys Pyssymiehelle, KKi:lle ja Ymmille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPyssymies: Ei mahdotonta. Ja äänestämällä voi vielä onneksi vaikuttaa.
KKi: Ylipaisunut humanismi sekä vääristynyt hoivavietti. Ja tietenkin oman kyltymäcttömän egon ruokkiminen.
Ymmi: Niinhän se löysi ja Vasarahammer ehti jo kirjoittaa siitä osuvasti:
http://vasarahammer.blogspot.com/2021/04/sensuuri-on-hyvaa-bisnesta.html