Tästä aiheesta on tässä blogissa joskus puhuttu ennenkin mutta asiaan liittyen on tullut pari hyvää esimerkkiä jonka vuoksi siihen kannattaa palata. Eli miksi niin minä kuin hyvin moni muu kansallismielinen ja vallitsevaa järjestelmää arvosteleva toimii nimimerkin takana? Itsehän olen jo aikaa sitten todennut että kun jätkä on töissä julkisella sektorilla niin nykyisessä Suomessa ei riskiä kannata ottaa. Ihmisen pääelinkeino kas kun on syöminen eikä meistä nimimerkkikirjoittajista ensimmäinenkään tienaa näistä kirjoituksista mitään. Raha on hankittava töissä käymällä. Ilman sitä tuppaa olemaan heikkoa.
Asiaan liittyen voi mainostaa Ivan Puopolon tuoretta haastattelua jossa hän
haastattelee aivan mainiota Keijo Kaarisadetta joka on ollut piikkinä lihassa
niin valtakoneiston kuin erityisesti valtamedian kankussa. Haastattelussa ei
nähty eikä kuultu Keijoa vaan haastattelu tapahtui Keijon osalta
puhesyntetisaattorin välityksellä. Minkä sattuneesta syystä ymmärtää. Keijo
totesi näin:
Poikkeamalla jotenkin herännäistemme
neronleimauksista tai yleisestä konsensuksesta vaarantaa suoraan toimeentulonsa
jatkuvuuden.
Ja Ivan Puopolo totesi hyvin Keijosta ja siitä, että
hän pysyy piilossa:
Hänellä on perusteltu huoli siitä että jos
hän paljastuu, hänen urallaan, työelämässään, hänen henkilökohtaisessa
elämässään, jossain tulee vaikeuksia. Ja mikä on syy? Syy on se, että hän tekee
poliittista satiiria. Sen takia hän joutuu piiloutumaan.
Väärinajattelun kitkemisen ykköstorpedo on tietysti
valtakunnansyyttäjämme Raija Toiviainen joka on Päivi Räsäsen naurettavan
ajojahdin lisäksi ottanut kohteekseen jo fiktiiviset kirjoitukset. Kyseessä on
Sarastus-lehdessä ollut artikkeli joka fiktiivisesti kertoo niistä hyvin ikävistä
vaihtoehdoista joihin tulevaisuuden Suomessa ja Euroopassa voidaan joutua
mikäli nykyistä kehitystä ei pystytä millään keinoin jarruttamaan.
Kyseessä oli siis fiktiivinen kirjoitus josta poliisi
aikanaan totesi että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa
toimiteta. Mutta nyt valtakunnansyyttäjä haluaa sen uuteen tutkintaan. Mikäli artikkeli
menee tutkintaan ja tuomiolle, on kyseessä ennakkotapaus jossa on selvä viesti:
1. Islamilaisen väestön kasvun Suomessa ja Euroopassa
näkeminen uhkana on lähtökohtaisesti rikollista.
2. Ajatus siitä, että nykyinen vasemmistoliberaali
järjestelmä voisi poikia tulevaisuudessa jonkinasteisen katastrofin on
lähtökohtaisesti rikollista. Nykyinen järjestelmä on se täydellinen ja
lopullinen järjestelmä joka lopetti historian tarpeettomana.
Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa valtakoneisto
tuntisi olevansa vastuussa kansalaisilleen eikä vain valtakoneistolle
itselleen, niin sieltä kuuluisi tiettyjä julkisia ääniä. Ja ne kuuluisivat
vaikkapa näin:
Oikeusvaltiossa ihmisten kuuluu saada äänensä kuuluviin. Oikeusvaltio ei
voi elää niin, että siellä sallitaan vain yksi vallitseva totuus. Se, että
ihmiset eivät uskalla kirjoittaa perusteltuja mielipiteitään omalla nimellään
on nimenomaan valtakoneiston vika, ei noiden kyseisten ihmisten. Meidän valtakoneistossa
täytyy miettiä, mitä olemme tehneet väärin, ja muuttaa toimintatapamme
sellaiseksi, että sananvapaus toteutuu niin kuin sen oikeusvaltiossa kuuluu
toteutua.
Mutta onko valtakoneistosta kuulunut tällaisia avautumisia? Ei ole niin. Ja
mitä se kertoo yhteiskunnastamme? Jota mainostetaan maailman
onnellisimmaksi maaksi?
Kertoo yhteiskunnastamme että meidät on pakotettu onnelliseksi sanelemalla mitä on onnellisuus. Itse emme voi sitä enää määritellä. Ennenvanhaan jokaisessa kylässä oli keskimäärin vain yksi henkilö joka oli aina onnellinen. Nyt olemme kaikki, valtiovallan ja mielialalääkkeiden erityisessä suojeluksessa.
VastaaPoistaTervehdys Ykä!
VastaaPoistaPidetään mielessä se onnellisuustutkimus, ei siinä kysytty, että onko Pertillä ja Pirkolla hyvä olla, vaan verrattiin asioita esim. Suomen ja Nepalin, Suomen ja Papua-Uusi Guinean, Suomena ja Brasilian (favela hyvä vertailukohde) ja sitten annettiin pisteitä niin, että puhdas, juokseva vesi +1 onnellisuutta, poliisi ei peri "tullia" kun kävelet kadulla +1 onnellisuutta, jos myrkkyhämähäkki pistää ja pääset alle viikossa sairaalaan +1 onnellisuutta jne. Miinukset sitten vastaavasti. Koko tutkimus on täyttä roskaa.
Yst. terv. Ano Nyymi
Tervehdys Anolle ja Ano Nyymille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Määrittelit nykypäivän aika osuvasti. Kansa on onnellinen, sillä siitä on poliittinen päätös. Ja parhaitenhan onnellisuuden takaa yksi, yhteinen ja ainoa tapa ajatella.
Ano Nyymi: Totta. Ja yleensäkin onnellisuus on varsin henkilökohtainen asia.
Vasemmistolaiset on edistyksellisiä. Vankileirien saaristosta ovat siirtyneet cancel-kulttuuriin.
VastaaPoistaDemarit tosin on tylsiä. Aina ja kaikkialla vaan käsi toisen taskussa. Ei ole olemassa ilmaisia aamiaisia.
Tapsa vaan
Kaikki totalitarismit syntyvät yhteiskunnallisista kahtiajakautumista. Ja kaikki yhteiskunnalliset jakolinjat ovat ajatuksellisia ja moraalisia dikotomioita -- totalitarismiin taannutaan tilanteessa, jossa jokin Suuri Yhteinen Valhe saa sementoitua niin vahvaksi, että ajattelu muuttuu tunnustukselliseksi ja sitä koetaan "oikeaksi ja moraaliseksi" puolustaa keinoja kaihtamatta.
VastaaPoistaMitä "absoluuttisempia" arvoja tunnustetaan, sitä suhteellisemmiksi keinot käyvät. Siellä missä vaaditaan nollatoleransseja, mikä tahansa tapa tuhota toisin ajattelevat vastustajat koetaan oikeutetuksi.
Nyt tietty "järjestelmäpuolueen" Suuri Yhteinen Valhe on omassa yhteiskunnassamme saanut sementoitua niin, että vallassa on de facto totalitaristista mentalitettia edustava hallitus. Sen suojissa saa myös oikeuslaitos toteuttaa de facto poliittisia linjauksia. Lakitekstithän on tyypillisesti muotoiltu niin muodollisesti -- ja juristeriset muotoilut koetaan jopa "pätevämpinä" kuin sisältöjä konkreettisesti määrittelevät muotoilut -- että syyttäjä saa tulkita pykäliä miten tahtoo, ja tuomarit, jotka kokevat "lakien hengen" varjelemisen kunniatehtäväkseen, eivät ymmärrä ettei totalitarismissa ole mitään kunnioittamista.
Suuri Yhteinen Valhe pakottaa Totuuden piiloon. Se elää nimettöminä kirjoituksina niillä palstoilla joita ei ole vielä sensuroitu -- mutta on vain ajan kysymys koska yhdenmukaisuuden paine tavoittaa kaiken julkisen tilan. Sitten Totuus pakenee kellareihin, joissa se hiljakseen itää koko sen ajan jolloin Järjestelmä pikkuhiljaa tuhoaa itse itsensä -- ja kun totalitaristinen Uusi Euvostoliitto korruptoituu läpensä mädäksi, jonkinlainen uusi ajattelu on valmiina romahdusta odottamassa.
Mutta sitä ennen tulemme näkemään ja kokemaan paljon kaikenasteista mielettömyyttä ja valtapolitiikan ylilyöntejä. Syyttäjän mielivalta ei tähän lopu. Taitaa muuten olla tekeilläkin nykyisiä vielä tiukempia ja vielä suuremman mielivallan mahdollistavia sensuurilakeja.
Tervehdys Tapsalle vaan ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: Joo, sekä mahdollisimman julkisiin häpeärangaistuksiin. Vaan jos – ja kun – ne eivät riitä, niin mikä on seuraava askel? Valtakoneistossa kukaan ei halua pysäyttää tätä. Ne vanhat demarit – joskus kauan sitten – muuten ymmärsivät että raha on tienattava ennen kuin sen voi jakaa.
Seppo: Tuo oli hyvin tiivistetty. Mutta mietin, että mikä on se yhteiskunnan jakautuminen joka Suomessa on tapahtunut? Suuren Yhteisen Valheen kannattajat ovat kuitenkin pieni vähemmistö. Aivan niin kuin joskus 1918 Venäjällä olivat kommunistit. Onko niin, että aina joskus tulee aika, jolloin röyhkeä huomaa tilaisuutensa, käyttää sitä hyväkseen ja hallintoalamaiset ovat liian hitaita reagoimaan? Vai ollaanko tavallaan uudessa tilanteessa? Nythän kyse on tavallaan pelkästä yhteiskunnallisesta muodista jota seurataan, tajuamatta että se on pelkkää muotia ja ennenkaikkea tajuamatta mitä se saa aikaiseksi.
Tervehdys, tuo onnellisuuden määrittäminen on aika mielenkinntoinen aihe. Jotenkin minulle on tullut sellainen kuva että jopa vallitsevalle ajattelulle hymynaamaa näyttäville henkilöille jatkuvasti muuttuvien normien mukana pysymisen täytyy olla raskasta. Ehkä hyvän tekemisestä/ajattelemisesta saatava euforia tasapainottaa... tiedä näistä. Tästä systeemistä tulee ihan mieleen vanha roolipeli "Paranoia", jossa onnellisuus on yhteiskunnan normi, ja onnettomuus suoraan rangaistava teko. "Onnellisuus on velvollisuus." Taas ollaan kurottu kiinni eroa fiktioon.
VastaaPoistaSanavapaus on kuitenkin jotain mistä ei länsimaisessa oikeusvaltiossa pitäisi ikinä tinkiä. Ihmisten luokkitelu oikean ja väärän ajattelun perusteella on sikamaisuus jossa ollaan jo tavoittamassa totalitarista yhteiskuntaa ja luokkajakoa. Kun kipeiden asioiden kommentointi kielletään "vihapuheen" varjolla alkaa paine kattilassa nousemaan aina. Kyllähän historian olisi pitänyt jo tyhmimmällekin näyttää mihin tällainen johtaa. Silloin kun rauhallinen ja argumentoiva keskustelu tapetaan ja käsketään ihmisten pitää turpansa kiinni vääränlaisesta puheesta/ajattelusta, alkaa raja eriasteisten "vihapuhujien" välillä olla yhdentekevä. Samalla myös sen rauhallisemman osan ajatusmaailma helposti jyrkistyy. En tiedä onko tämä se mitä tavoitellaan, eli mitä kovemmaksi ko. kansanosan kommentit muuttuvat sen helpompi puhetta on kriminalisoida?
Joka tapauksessa tässä on iso aihe joka ennemmin tai myöhemmin tulee sekä kaikkia suomalaisia että "suomalaisia" koskettamaan, tavalla tai toisella. "Vääränlaisen" ajattelun kriminalisointi on kuitenkin sellainen askel jonka jälkeen ei helppoa paluuta parempaan ole. Toivottavasti järki voittaa, mutta en missään tapauksessa laskisi kovin paljon sen varaan.
t.Puupääukko
Tottakai suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Onhan tästä puoluevaltuuston päätös.
VastaaPoistaPuopolon juttu K. Kaarisateesta on tärkeä, toimivassa demokratiassa siitä olisi jo noussut keskustelua. Toiviainen olisi ilmoittanut erostaan ja pyytänyt anteeksi. Oikeusministerikin olisi eronnut.
Nimettömyys tai pseudonyymeillä kirjoittelu on suomessa ollut aina tapana. Huolestunut kansalainen, Pekka Peitsi, Kunto Kalpa, Känä ja Urho Sorsimo...
Työasioissa olen aina nimellinen, aika korkeaprofiilinen kun olen. Minulla on kanttia tokaista asiasta toimitusjohtajalle tms. "Parla non guano" jos syytä. Siitä minulle maksetaan. Julkinen, muu keskustelu on eri asia, en halua päästä tuulimyllyn lämmittäjien, silakoiden, salakoiden tai elämäntapanomadien maalitauluksi. saan työssäni ihan tarpeeksi taajamaorignellien huomiota, kiitos kysymästä.
Ymmärrän hyvin Ykän halun pysyä poissa kylähullujen näköpiiristä. Eikä pekka Peitsen seura ole vältämättä ihan huonointa.
Pyssymies
Moro Ykä,
VastaaPoistaArvostan sitä, että jaksat kirjoittaa tätä Blogia, kiitos siitä! Tämä on henkireikä siihen maailmaan ja arvoihin, joihin olen kasvanut.
Blogistasi ja kommentoijilta saa varmuuden siitä ettei ole itse sekaisin vaan se on maailma, joka on nyt väärässä asennossa.
Enkä myöskään usko, että vuonna 1940 vastaanottokeskuksissa työskennelleet miehet ja naiset tekivät työtään tämän nykyisen menon vuoksi. Vasisti viisikko ja Orpon arvoketjun kaltaiset mädättävät Suomea omien ja taustajoukkojensa taloudellisten etujen vuoksi, siihen käytetään virkamiehistöön soluttautuneita Quislingejä, a la Taponen & Toiviainen sekä muita kuormasta syöviä hallintomaistereita. Paska sakkia!
Pysäyttävä juttu todellisista Vastuunkantajista iltasanomissa,
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008206482.html
Käsi menee lippaan!
Voi Aikoja Voi Tapoja
Niin, kyllähän se karseaa paskaa on, että poikani päiväkotiryhmässä on vain yksi toinen suomalaisniminen lapsi, mutta kun puhun asiasta alueen some-ryhmässä - täysin korrektisti ja asiallisesti, ketään vihaamatta, mutta liiallista maahanmuuttoa kritisoiden - paikalle tulee joku vitun poc-ihminen ulvomaan rasismista, ja koko keskustelu poistetaan.
VastaaPoistaMinut pakotetaan iloitsemaan, että poikani ei käytännössä ole enää suomalaisessa päiväkodissa.
Valtsu
Jos Janitskin olisi matkustanut lentokoneessa suomen ilmatilassa, niin olisiko kone mahdollisesti pakotettu laskeutumaan Suomeen?
VastaaPoistaNo, sama asia onnistui tekaistulla kv. etsintäkuulutuksella.
Kyllä, piilossa kannattaa pysyä.
-puskarossi
Jokohan trans-vouhotus alkaisi pian loppua?
VastaaPoistahttps://4w.pub/social-media-trends-indicate-rise-in-gender-detransition-during-covid-19-lockdown/
Silloin aikoinaan kun transsukupuolisuuden hoitostandardit luotiin, lähdettiin siitä olettamuksesta, että suurin osa itseään transsukupuolisiksi olettavista ei sitä ole, ja että hoitoprosessin tehtävä on nimenomaan karsia epäaidot pois, etteivät he vahingoittaisi itseään, ja transsukupuolisuusdiagnoosiin voitiin päätyä vain, jos mitään muuta selitystä ei löydy. Arvioitiin, että noin 90% hoitoon hakeutuvista olisi epäaitoja ja kyse olisi jostain muusta. Hoitostandardit toimivatkin varsin hyvin.
Noin kymmenkunta vuotta sitten woke-ihmiset onnistuivat romuttamaan nämä standardit, ja transsukupuolisuudesta tuli jokin muotijuttu. Ja seuraukset ovat olleet todella tuhoisat.
Mutta nyt koronavirusaikakaudella näyttäisi siltä, että sulkutoimenpiteet ovat merkinneet myös trans-muodin taantumista, ja että yhä useampi itseään trans-joksikin epäilevä pluppaa. Ja hyvä niin. Ne hormonit kun eivät ole mitään salmiakkinamuja.
Niin no, Suuren Yhteisen Valheen kannattajia on kansastamme noin viidennes;
VastaaPoistasuunnilleen sama osuus kuin meitä kansallismielisiä.
Loput kolme viidennestä peesaavat tuota ensimmäistä viidennestä eli Viidettä Kolonnaa, vaikka moni heistä ei olekaan samaa mieltä.
Heitä ajaa eteenpäin YYA-Suomessa omaksuttu Suuri Yhteinen Valhe, joka näyttäytyi niin Paasikivelle kuin monelle muulle ainoana pelastusrenkaana slaavilaisten kansojen mereen hukuttamiselta, jonka neuvostolaiset olisivat voineet halutessaan tehdä.
Onneksemme eivät koskaan halunneet.
Mutta kuten sanottu ja sanotaan vastakin, Paasikivi tuskitteli YYA:n syntyvaiheissa päiväkirjalleen tämän olevan valtapolitiikan sanelema hirmuinen pakko, mutta mahtaako Suomen kansan moraalinen selkäranka kestää tämän?
Me tiedämme nyt vastauksen.
Ei se kestänyt.
Näiden ns. "vihasivustojen" (jossa aiheellisesti ja asiallisen kriittisesti arvostellaan valtaapitävia) lukeminen on ymmärtääkseni vielä sallittua. Kuitenkin varmuuden vuoksi luen näitä sivuja aina TOR-selaimen kautta, koska ei sitä voi tietää mihin rekistereihin näillä sivuilla kävijätkin rekisteröidään. Kas kun se syöminen on minullekin ihan elinehto.
VastaaPoistaJa varsinkin jos sattuu kommentoimaan blogissa vaikkakin harvakseltaan, kuten nyt.
-Luca
"Suuri Yhteinen Valhe" ei oikeastaan ole mitään "sisällöllistä", vaan jokin paljon epämääräisempi juttu -- ehkä juuri jotain sellaista, joka sitoo "Järjestelmäpuolueen" yhdeksi aika yhtenäiseksi köntäksi, vaikka kyseessä ovat siis eri puolueet joilla on näennäisesti aivan eri opit ja ohjelmat.
VastaaPoistaAkateemisempi kuvailu ilmiölle saataisiin esimerkiksi tiedonfilosofi Wittgensteinilta, joka varsinkin myöhäiselämänsä mietiskelyissä puhui inhimillisestä kielestä sosiaalisena muodosteena -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- joka aivan ihmisen alkulaumoista lähtien, siis vaarasignaaleista ja mielialoja ilmaisevista symptomaattisista murahteluista alkaen on kehittynyt nimenomaan ylläpitämään ja vahvistamaan yhteisön sisäistä sosiaalista sidosta.
Siksi suurimman osan kaikesta käsitteilläkin tapahtuvasta ajattelusta on oltava nimenomaan valtaenemmistön ajattelua. Se tarkoittaa sitä, että kaiken käsitteenmuodostuksen on oltava sillä tavalla falskia, "yleistävää", että tietty "yleinen ajattelu" mahdollistuu, vaikka tuolla yleisellä ajattelulla ei sitten olekaan mitään täsmällisiä "tiedollisia" ominaisuuksia.
Yhteiskunnissa vallitseva Suuri Yhteinen Valhe on jotain tällaista. Se on aivan tietynlaista, yleistävää "varmuutta" -- juuri tätä termiä Wittgenstein käytti -- jota vasten sitten kaikki kritiikkikin tulee mahdolliseksi. Kritiikillä sitten yleensä on enemmän niitä täsmällisiä tiedollisia ominaisuuksia.
Jos omassa yhteiskunnassamme vallitsevaa poliittisen ajattelun jakolinjaa vedetään Järjestelmäpuolueen ja esimerkiksi "maahanmuuttokriittisten" väliin, kaipa sitä tyhmempikin huomaa, miten sekavia käsityksiä tuolla Suuren Yhteisen Valheen joukossa elää -- keskenään ihan sulassa sovussa. Jopa jonkin yksttäisen puolueen, sanotaan nyt vaikka Vihreiden, omissa opeissa on mitä hirvittävimpiä sisäisiä ristiriitaisuuksia, kuten samaan hengenvetoon tapahtuva saarnaaminen "ilmastonmuutoksesta" ja hinku ottaa vastaan massamittainen kehitysmaalaisten kansainvaellus.
Totalitarismi syntyy kun jakolinja repeää liian leveäksi ja sementoituu. Siinä on kyse yhteisövoimista, ja kyseessä on yhteisöilmiö. Siinä vaiheessa ei millään tiedollisilla tosiseikoilla tai edes opillisilla "ismeillä" ole mitään todellista sisällöllistä merkitystä. Kyse on ainoastaan raa'asta vallasta. -- Jos Orwellin kirja luetaan tarkkaan, huomataan, että myös hän mainitsee tämän tylyn tosiasian. Totalitarismissa ei ole koskaan kysymys mistään tietystä opista, vaan lopulta vain vallasta.
Niinpä totalitarismiin voidaan taantua ihan minkä tahansa tunnustukselliseksi muuttuneen ajattelun opillisissa kulisseissa. Ja tällä hetkellähän me olemme taantumassa nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä.
Puupääukko turhaan nimittää itseään puupääksi. Kyllä puupäitä löytyy ihan muualta .
VastaaPoistaVoi kun maamme päättäjiltä löytyisi tuollaisen ajattelun omaavaa ja tekstittäjää niin asiat olisi ihan toisella tasolla.
Järkyttävää on tämä nyky meno. Olenkin alkanut toivoa , kun on vain huonoja vaihtoehtoja kansamme tulevaisuuden suunnan muuttumiseksi, että tulisi kerralla semmoinen taloudellinen romahdus , että se herättäisi sikeimmässäkin unessa nukkuvat ja poksauttelisi nämä pilvilinnakuplat kerralla pois , ja että nyky päättäjät joutuisi myös henkilökohtaisesti kokemaan vararikon ja pakolla katsomaan peiliin , jotta kuka ja mikä tästä kaikesta on oikeasti vastuussa!
En ole materialisti, en ensisijaisesti ole huolissani taloudellisesti korkeasta elintasosta. Olen sitä ikäluokkaa joka vielä lapsuudessa sai elää sitä aikaa jolloin ei ollkut sähköä ja juoksevaa vettä , autoa yms läheskään jokaisessa suomalaisessa taloissa , niinkuin ei meilläkään , eikä se ajatus paluusta perusasioiden äärelle pelota vaan jopa olisi terveellistä nykypolvillekin .
Mutta siksi toivon taloudellista romahdusta, koska korkea elintaso näyttää olevan valtaosakansan epäjumala ja itsetarkoitus joka vaaditaan jo ihmisoikeutena jokaiselle itsestään selvyytenä ilman että sen eteen pitäisi tehdä työn lisäksi myös järkevää politiikkaa ja ymmärrystä siitä että se ei ole itsestäänselvyys. Olemme vasta hiljattain vaurastuneet kehitysmaasta nykyisenkaltaiseksi teollisuusmaaksi ja nyt sekin saavutus pikkuhiljaa tullaan menettämään nykyisenkaltaisella holtittomuudella ja järjettömyydella taloudellisella rintamalla . Ja tämän rinnalla muutoinkin koko nykysuomalainen kansalaisyhteiskunta on romahdusvaarassa moraalisesti ja hengellisesti sekä kansalaisten keskinäisten välien sabotoiminen poliittisesti ihmisten eriarvoisiin asemiin lajittelemisineen ihmisjahteineen mielipideilmaisuistaan yms .
Siis tämä koko valtakunta on tullut täysin hulluksi. Kekkoslovakian aikakin oli tervettä tähän verrattuna. Voi olla että jos meno jatkuu samana. tosiaan näitäkään kirjoituksia ei sitten enää kirjoitella julkisesti .
Kyllä minua niin surettaa, miten meillä minun mielestä on ollut tosi hyvä maa , isänmaa jossa asua ja elää kunnes nämä tietyt tahot ovat järjestelmällisesti alkaneet tuhoamistalkoot sokeassa vallanhuumassaan. Heille tämä maa ei ole ollut tarpeeksi hyvä jostakin selittämättömästä syystä . Heillä on ollut vapaus ilmaista inhonsa kansamme keskuudessa vähän kaikesta , mistä heidänkin ilmaisuvapautensa ja leipänsäkin koostuu. Mutta se ei ole riittänyt , kun ei ole tarpeeksi poppulaa heidän taakseen niin aloitetaan hillitön manipulaatio yms alhaiset keinot saattaa ylein en mielipide kaikenmaailman ihmisoikeus sössötyksillään yms kääntymään vähän kaikkea sitä vastaan mikä on meille kansakuntana taannut nykyisen hyvinvoin nin ja sopuisan kansakunnan .
Tämä on selvä asia minne tämä tie johtaa jollei tule nyt totaalista äkkipysähdystä. Sotaa en toivo , en anarkiaa yms Taloudellinen romahdus toivoisin olevan sellaisen , joka laittaa suomalaisen sille paikalle että se kadonnut lusikka löytyy vihdoin kiltisti käteen ja tämän maamme jälleenrakennus näiden hörhöilyjen jälkeen voisi alkaa uudelleen!
Kiitos Yrjölle blogista.
Tervehdys Puupääukolle, Pyssymiehelle, Voi Ajoille Voi Tavoille, Valtsulle, puskarossille, Ano1:lle, Qroquius Kadille, Lucalle, Seppo Oikkoselle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPuupääukko: Piti ihan googlata tuo paranoiapeli kun en ole ennen kuullut. Ja joo, nykypäivä muistuttaa siinä mielessä vanhaa Neuvostoliittoa että siellähän totuus oli ”Mitä Lenin sanoi ja tarkoitti”-kirjan viimeisimmässä painoksessa. Ajan hengessä pysyminen on työlästä jos siinä haluaa pysyä. Ja vaikka se Suomessa tuntuu vielä kovin kaukaiselta niin mikäli ihmiseltä ottaa pois kynän niin jossain vaiheessa hän tarttuu miekkaan.
Pyssymies: Toimivassa demokratiassa jutusta olisi noussut meteli. Toisaalta toimivassa demokratiassa sellaista ei olisi koskaan edes tarvinnut tehdä. Haluan joo pysyä poissa kylähullujen – jotka ovat nyt ylennetty valtiohulluiksi – näköpiiristä. Ja toisaalta henkilöllisyydelläni ei ole merkitystä. Blogissa esille tuoduilla ajatuksilla on.
Voi Aikoja Voi Tapoja: Kiitos kannustuksesta. Aika ajoin käy sinänsä mielessä että ei enää huvita. Ja tuon jutun miesten muistolle nousee lätsä päästä. Heidän kohtalonsa oli armottoman kova ja he tiesivät mitä tuleman pitää mutta yrittivät silti.
Valtsu: Piru vie. Toivottavasti pääsette muuttamaan jonnekin järkevämmälle alueelle. Ei tuota halua kenenkään lapselle.
Puskarossi: MV oli ensimmäinen julkaisu joka onnistuneesti haastoi valtamedian. Ja siitä seurasi se imperiumin vastaisku.
Ano1: Toivottavasti se vouhotus ainakin laantuisi. En tosin itse näe siitä merkkejä.
Qroquius Kad: Totta. Ja se nukkuva kolme viidesosaa mahdollistaa kaiken tämän. Tai osuushan on suurempi, kun nukkuvien puolue lasketaan mukaan. Ja myös totta sen vastauksen kanssa. Ei se selkäranka kestänyt.
Luca: Varovaisuus on viisasta. Tämä blogihan tulee jenkkipalvelimelta. Ainakin toistaiseksi se on pelittänyt.
Seppo: Kiitos hyvästä lisäyksestä.
Ano2: Kiitos sinullekin. Ja tiivistit osuvasti hyvin monen suomalaisen ajatukset.
Mitä se "vihapuhe" tarkoittaa? Viittaako sana sanojan tai kirjoittajan motiiveihin, vai puheen tai kirjoittelun vaikutuksiin? Toisin sanoen, tarkoittaako se sellaista puhetta tai kirjoittelua, mitä motivoi johonkuhun kohdistuva viha? Vai sellaista, joka saa tietyt tätä sanaa usein käyttävät henkilöt, esimerkiksi valtakunnansyyttäjän ja monet poliitikot vihastumaan?
VastaaPoistaVielä äskettäin oletin, että se tarkoittaa edellistä. Mutta alkaa jo olla syytä epäillä, että sillä itse asiassa tarkoitetaankin jälkimmäistä, olipa puhujan tai kirjoittajan motiivi ollut mikä tahansa (esimerkiksi huoli jostakin pikemminkin kuin viha).
Onkos tässä nyt jonkinlainen yleinen väärinkäsitys? Suomi on valittu jo 4 vuotta peräkkäin "maailman onnellisimmaksi maaksi". Siis maaksi, eli siltä maalta on kyselty, ei kansalaisilta koska muutoinhan muotoilu olisi ollut "suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa" ja sitten olisikin voinut tulla sellaisia vähän ikävämpiä tipahduksia rankingissa. Tuvalussa tai Palaussa kansalaiset saattavat olla tosi tyytyväisiä mutta se maa keikkuu ihan hännillä kv. vertailuissa. Että mitenkäs se joku maa voi olla onnellinen mutta kansa ei koe itseään yhtään onnelliseksi? Tai kansa kokee, mutta maa ei. Ja Suomessa poliitikot hehkuttaa jonkun tällaisen jenkkien The Happiest Country- pilipalilafkan maksettuja lobbauksia. Jotka siis tietty maa maksaa, eivät ihmiset.
VastaaPoistaJos saat elantosi julkiselta puolelta ja varsinkin jos nimesi ei ole Matti Virtanen tai Riitta Korhonen eli hiukkasen harvinaisempi ja suoraan johdettavissa persoonaasi, niin suu supussa joudut todellakin olemaan. Sananvapautta? hesariin saa kommentoida ns. herkkiin (eli mamuaiheisiin) vain omalla nimellä, usarin blogeihin vaaditaan myös foto. Olen joskus avannut jonkun kiinnostavan linkin Keskisuomalaiseen, ei onnistu. Ottaen huomioon, miten paljon maksamme lehdistötukea + tilausmaksuja niin olisi kohtuullista edes päästä kommentoimaan lehdissä. No jaa, ei 530 miljoonaa meille kommentointioikeutta ylenkään sivuille anna. Kun me nyt vaan ollaan tällaisia, vääräuskoisia taviksia.
Kaarisateen hesari-kusetusta jaeskelin mieluusti eteenpäinkin, minulla on tosin enemmän näitä "vääräuskoisia " frendejä kuin teknisiä kykyjä mutta motivaatio opetti. Ivan Puopolo on mainio ja peloton jäbä. Siinä missä Arman Alizad huorasi vaihtamalla reippaat mielipiteensä ja nöyrtyi mammonan edessä, Puopolo on pitänyt päänsä, potkujen uhallakin. Respect!
VastaaPoistaLapsuuteni ja nuoruuteni vietin/asuin/puursin kotikylällä; pientilalla oli 2 hehtaaria peltoa ja lehmiä navetassa yhdestä kahteen. Ei sähköjä, ei viemäriä, ei veeseetä, vaan puusee navetan takana. Askaret tehtiin ja läksyt luettiin kynttilän ja öljylampun valossa. Arjessa kituutettiin eteenpäin mitenkuten, kunnes katastrofi tuli sitten isän kuollessa v. 1957. Siihen loppui lapsuuteni, eikä nuoruutta ollutkaan!
Mökin poikana sähköttömässä kylässä huonon tien takana. Kotipaikkamme nimi oli Mehtälä. Muistan joidenkin kutsuneen sitä piloillaan Kaiholaksi. Tämä kuulemma johtui siitä, että isä-Eino oli aikaisemmin soittanut Someronkylän nuorisoseuralla tansseissa ja aloittanut joka kerta: “Kaipuun syömmeen syksy toi mulle...”!
Muutaku, Terhomatti
Tervehdys Anolle, tira+:lle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Kyllä sillä tarkoitetaan jälkimmäistä. Erityisesti vihastumaan saa perusteltu arvostelu. Termihän on samanlainen kätevä blankotermi kuin aikanaan ”neuvostovastaisuus”.
tira+: Jep. Varsinaisesti suomalaisilta ei kysytty mitään. Tulokset olisivat saattaneet olla vääriä. Ja Suomeahan mainostetaan myös siitä, että meillä lehdistössä on maailman paras sananvapaus. Onhan se, epäilemättä. Toimittajille. Mutta Median ulkopuolisesta sananvapaudesta ei puhuttukaan mitään. Puopololle nostan minäkin lätsää. Hyvä, että edes joku valtamedian toimittajista uskaltaa olla toimittaja eikä toimittelija.
Terho: Noista ajoista Suomi rakennettiin hämmästyttävän hyvään kuntoon ja vielä nopeasti. Ja nyt sen rakentamisen purkutyö on menossa. Tapahtuneeko vielä nopeammin kuin rakentaminen?
Näyttäisi siltä, että suuri osa niistä muka-transsukupuolisista, jotka haluavat vaihtaa naisesta mieheksi, kuuluisivatkin tosiasiallisesti autismin kirjoon:
VastaaPoistahttps://4w.pub/autism-puberty-gender-dysphoria-view-from-an-autistic-desisted-woman/
Tällöin sukupuolenvaihdos on ehdottomasti väärä hoito, ja johtaa vain katastrofiin. Autismi naisella on tila, joka vaikuttaisi olevan pahasti alidiagnosoitu, ja vain vaikeimmat tapaukset tuntuisivat tulevan ilmi.
Tervehdys, Ano. Tuohan ei liity sinänsä jutun aiheeseen mutta voi pitää paikkansa.
VastaaPoistaNäin se menee (jotenkin näin Kurt Vonnegut jotakin ilmiötä tulkitsi).
VastaaPoistaMainittu sanat valtamedia ja KeijoKoo.
Joten Keijon sanoin: "Uutisankoissa ei ole mitään vikaa kunhan ne ne kertovat asioista, jotka voisivat olla totta."
Näin tai niin se menee.
Tervehdys, Veijo. Taitaa olla niin, että se uutisankka on se virallinen uutinen. Ja siihen pitäisi uskoa.
VastaaPoistaValmistelevat näköjään Pimeitä Maita?
VastaaPoistaKyllä Ykä alkaa olla Nostradamuksen veroinen, ellei parempikin Näkijä. :)
https://mvlehti.net/2021/08/23/vaestonvaihto-salaliittoteoriaa-juuri-sita-harjoitellaan-viranomaisten-valmiusharjoituksessa-pohjois-suomessa/
Lisäys edelliseen:
VastaaPoista- Vai olisiko sittenkin "European Federation Wilderness" valmistelua?
@Veijo Hoikka: "Niin se käy", "So it goes". Teurastamo 5, jossa kertoja tokaisee tuon jokaisen kuoleman yhteydessä. Kirja teki näköjään lähtemättömän vaikutuksen, kun luin sen viimeksi 80-luvulla.
VastaaPoistaTervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Markku Tuoviselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVNV: Tuollaiset harjoituksethan suunnitellaan suurinpiirtein vuotta ennen kuin ne toteutetaan joten en osaa ihan varmaksi sanoa, että mihin tuolla pyritään.
Markku: Täytyy tunnustaa, että en ole lukenut kyseistä kirjaa. Elokuvan olen nähnyt kauan sitten.