perjantai 18. maaliskuuta 2022

OMAN AIKANSA ÄLYPUHELIN

Niin, siinähän veisteltiin lastu kerrallaan pienemmäksi yhtä Kekkoslovakian kesää. Oliskos ollut 1974 tai 1975. Joka tapauksessa se oli vielä niitä mukavia pikkusen pojan kesiä joita pikku-Ykällä oli aikanaan onni viettää. Elettiin juhannuksen jälkeistä viikkoa ja isä-Perskeleskin oli kesälomilla Oy Firma Ab:sta. Äiti-Perskeles oli kotona muutenkin kun pikkubroidi Jykä oli vielä niin pieni.

Pikku-Ykä teki lähtöä ulos. Tarkoitus oli mennä katsomaan että oliskos kaveri Kartsa kotona. Mukana Ykällä oli muovikassissa muutama lehti. Ne pari korkkaria jotka Ykä oli lainannut Kartsalta ja puolestaan uusi Shokki Kartsalle lainattavaksi. NPLT eli Nöösipoikien lainaustoimisto toimi hyvin ja äärimmäisen organisoidusti vaikka yksikään nöösipojista ei edes hahmottanut, että mitä organisaatio tarkoittaa. Oliskos se ollut jotain sukua sille orgasmille mitä vähän isommat nöösipojat puhuivat kun olivat semmosta pornolehdistä lukeneet eivätkä itsekään oikein tienneet että mitä se tarkoittaa? Ainakin pikku-Ykällä meni organisaatio, orgasmi ja organismi keskenään aivan sekaisin mutta eipä tuo tahtia haitannut. Merirosvorahojen valuuttavoiman hän kumminkin tunsi.

Perskeleitten eteisessä oli pöydällä lankapuhelin mutta ei Ykälle tullut mieleenkään kysyä että saanko soittaa että onko Kartsa kotona. Vastaus olisi ollut että jos et pyörällä jaksa tuota matkaa ajaa soittamatta niin et sinä jaksa sitä ajaa muutenkaan. Eikä se soittaminen tullut mieleenkään. Puhelin oli oikeastaan ihan aikuisten masiina.

Niinpä Ykä laittoi Retu-kengät jalkaansa, hyppäsi pitkäsatulaisen pyörän selkään ja pian yhden möllivoiman (1 MöV) ketjuvoimasiirtoinen ja kolmivaihteinen Easy Rider alkoi siirtää Ykää eteenpäin huimalla nöösipojan nopeudella. Perskeleet asuivat Oy Firma Ab:n rivarissa ja Kartsa puolestaan vanhempiensa ja siskonsa kanssa lähistöllä sijaitsevassa Oy Firma Ab:n kerrostaloasunnossa. Ykä rimpautti kelloa, Kartsan isä aukaisi oven ja Ykä toimitti asiansa kohteliaasti. Kartsan isä vastasi että joo, siellä se huoneessaan on, tule sisälle vaan.

Alkuun vaihdettiin lehdet NPLT:n nimissä ja Kartsalla oli Ykälle lainata tuore Aku Ankan taskukirja. Tunnelmaa poikien pulinaan joka jonkun ulkopuolisen mielestä oli varsin sekavaa mutta pojille täysin järkevää toi Kartsan radiomankka jossa soi Sladen Sladest, jonka eräs toinen kaveri oli äänittänyt Kartsalle kasetille. Eihän möllipojille pelkkä pulina riittänyt joten päätettiin lähteä ulos. Paikkakin sovittiin nopeasti.

Ulkona pojat huomasivat yhtä lailla polkupyörällä ajavan kaverinsa Makkosen Hapan joka moikkasi heitä ja kysyi:

- Moi! Mihis jätkät menossa?

- Montulle.

- Minä tuun kanssa. Mennään meidän kautta. Mulla on yks juttu…

Hapa asui samassa rivarissa kuin Ykä ja se yks juttu oli pienoismalli Douglas Boston-pommikoneesta.

Lähes jokainen Kekkoslovakian pikkupoika harrasti pienoismallien kokoamista mutta heissä oli kaksi koulukuntaa. Ykä edusti sitä koulukuntaa, jossa kootut pienoismallit ripustettiin kattoon roikkumaan eikä niitä vahingoitettu. Mitä nyt aika ajoin otettiin alas ja leikittiin ankaria ilmataisteluita.

Äiti-Perskeles ei tykännyt tästä koulukunnasta ollenkaan koska pienoismallit tietysti keräsivät pölyä. Muuten hyvin tiukkakurinen Isä-Perskeles suhtautui asiaan suopeammin. Olisiko hän nähnyt poikansa harrastuksessa mukavaa toksista maskuliinisuutta jota termiä ei tosin silloin vielä tunnettukaan. No, ainakaan pojasta ei mitään hippiä tulisi.

Hapa taas edusti sitä koulukuntaa että kootut pienoismallit räjäytetään mahdollisimman nopeasti. Hän otti mukaansa Douglas Bostonin sekä jemmassa olleen kiinanpommin. Pojat hyppäsivät pyörilleen ja läksivät sotkemaan kohti Monttua. Monttuhan oli varsin lähellä oleva soranottopaikka jossa pikkumöllien oli mukavaa kiipeillä. Nyt mukana olisi myös räjähtävä elementti. Matkalla montulle pojat huusivat kaikenlaisiä kekkoslovakialaisille tuttuja huudahduksia jota seurasi aina pikkupojan räkäinen nauru:

- Merseles Pens! Perseelleen lens!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Osta Skoota. Pahviloota!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Kusella! Kusella! Suomen suosituin riisi on kusella!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Mene munalla töihin! Tule kiveksellä takaisin!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

Montulla oli tietysti ensimmäisenä vuorossa ankara ilmataistelu. Pojat kiipesivät montun reunalle ja siitähän oli pudotusta hyvinkin kymmenen metriä. Taistelu piti suunnitella tarkkaan. Koska joka häiskällä oli tietysti linkkari mukanaan niin sillä kaiverrettiin Bostonin pommiluukku auki ja asetettiin kiinanpommi sinne sisälle niin että sytytyslanka jäi ulos. Sitten tietysti hieman teippiä ettei kinuri tipahda pommiluukusta ennen aikojaan. Tämän jälkeen seurasi varsinainen operaatio. Hapa piti Bostonia valmiina heittoasennossa ja Kartsa sytytti kinurin sytytyslangan. Tärkeintä oli, ettei konetta heitetty liian aikaisin. Sen piti räjähtää ilmassa.

- Palaa! Oota… oota… oota… nyt!

Operaatio oli täysin onnistunut eli möllien tehokas ja armoton ilmatorjunta räjäytti vihollisen Douglas Bostonin noin viiden metrin korkeudessa. Sen jälkeen harrastettiin tietysti hyppäämistä niin kuin monta kertaa ennenkin. Soranottopaikalla kun oli yksi reuna jossa oli hienompaa hiekkaa. Siinäkin oli vajaa kymmenen metrin pudotus mutta ei ihan pystysuora sellainen. Siitä oli mukava hypätä ja tulla kierien alas. Välillä se onnistui niin sanotusti luistellenkin.

Tietysti hyppyharrastuksesta tuli mustelmia ja möllien äidit ihmettelivät että millä merkeleellä te onnistutte joka kerta hajottamaan nuo vaatteenne noin nopeasti. Nykypäivänä moisesta hyppelystä tulisi tietysti lööppijuttu otsikolla ”pienet lapset ilman aikuisvalvontaa hengenvaarassa soramontulla”. Mutta eihän vanhempia tuolloin sellainen kiinnostanut. Kunhan tultiin aikanaan kotiin. Ei siis sovittuna aikana vaan käskettynä aikana.

Ja nyt kaverit katsoivat rannekellojaan ja totesivat että se käsketty aika on pian tullut. Jokaisen kotona syötiin suurinpiirtein samaan aikaan. Ja pojat tiesivät myös että mikäli käskettyyn aikaan ei oltaisi kotona niin ulkonaliikkumisoikeuksissa siirryttäisiin hyvin nopeasti perusteltuun päiväjärjestykseen ilman valitusoikeutta.

Niinpä pojat heittivät tilapäiset hyvästit toisilleen ja Ykäkin sotki pyörällään kotiinsa. Tarjolla oli kuoriperunoita ja ruskeaa kastiketta jossa oli itse ongituista ahvenista jauhettuja kalapullia. Sekä tietysti ruisleipää. Kyllä sitä vallan söi. Hyvällä ruokahalulla.

Tämä pieni tarina päättyi tähän. Ja lukija saattaa ihmetellä, että missä se oli se otsikossa mainostettu älypuhelin. No ei tietenkään missään. Kas kun eihän sitä tuolloin ollut. Eikä sitä osannut kaivatakaan. Meillä mölleillä oli jotain paljon suurempaa ja parempaa. Pikkupojan into ja pikkupojan mielikuvitus.

Jos Ykälle, Kartsalle ja Hapalle oltaisiin sanottu että joskus tulevaisuudessa, kun te ootte melkein kuusikymppisiä ukkoja pikkumukulat – ja vanhemmatkin – elävät elämänsä tuijottaen kourassaan olevaa kämmenen kokoista lämiskää eläen elämänsä sen kautta ja jopa puhuen toisilleen sen välityksellä niin Ykä, Kartsa ja Hapa olisivat tuumineet että mikä hitto niissä on vialla?

Onks ne jotain apukoululaisia vai? Eiks ne pitäis viedä puheopettajalle? Tai jotain?

16 kommenttia:

  1. Tuttua touhua. Nykyään tuntuu sille, että jos alle 10-vuotias yksinään ulkona, se lastensuojeluilmoituksen paikka. Voimia.

    VastaaPoista
  2. Nih, ja ajatteles. Niillä sykkeleillä ajeltiin ihan ilman virtaviivaista tai muunlaistakaan kypärää.
    Ja jumatsuka,talvellakin, ja ilman nastarenkaita.

    Kesällä saatettiin jopa käydä uimassa ihan ilman valvontaa. Kuinka h...vetissä me ollaan ollenkaan selvitty hengissä.

    Sielunvoimissa selviämisestä en ole ihan niin varma.

    VastaaPoista
  3. Näitä on aina mukava lukea. Vaan tuota kun mietin, niin vaikka olenkin vähän myöhempää ikäluokkaa, niin ei tuo nyt kovin paljon poikkea siitä millaista meilläkin oli tuon ikäisinä. Touhut olivat hyvinkin samanlaisia, eikä meidänkään menemisiä juurikaan kytätty. Kotiintuloaika tietysti oli ja sitä kanssa noudatettiin, mutta muuten oltiin kuin ellun kanat. Mutta näkemäni perusteella sanoisin, että jo 90-luvulla syntyneillä se meininki oli toisenlaista ja 2000-luvulla syntyneitä minun käy suorastaan sääliksi. En oikein osaa sanoa mikä tuon muutoksen on aiheuttanut.

    VastaaPoista
  4. Niin on tuttu asetelma ja tutut tempaukset, vanhempien ja kakaroiden käytös vapauksineen ja rajoineen, kisailut, kotiolot (tosin asuin firman kerrostalossa - pikkupomot asui rivarissa), fillarit (isosysterin keltainen Jopo - ampparit tykkäs ja kun sillä ajoi, sai kipeitä paukamia), muut nöösit... tosin meillä koottavien siipien alle teipattiin noitapillit ja fundeerattiin lentääkö kuten ME262 - korkkareista tuttu...no ei lentänyt, vaan rullas kun bumerangi naapurin kasvihuoneen klasista läpi... selitys oli enste me luultiin, sitte me aateltiin ja oli siinä meitä muitakin... tukkapöllyä tuli...ja arka päänahka... ja ihan aiheesta. Kiitti Ykä. Näitä on mukava lukea...

    Anokas

    VastaaPoista
  5. Tervehdys kauko kaipuulle. KKi:lle, Reijo Koiraalle ja Anokkaalle & kiitos kommenteistanne.

    kauko kaipuu: Joo, epäilemättä näin saattaisi nykyisin tapahtua. Voimia eloon sinullekin.

    KKi: Kypärä? Mikä ihmeen kypärä? Ja minkä takia? Näin me oltaisiin tuumittu. Tuo uiminenkin on muuten totta. Näinköhän se onnistuu valvomatta nykyään? Mutta hyvin selvittiin. Ja väittäisin että ne sielunvoimatkin ovat paremmassa kunnossa kuin ylisuojelluilla nykymuksuilla.

    Reijo Koiras: Olisikohan niin, että sen muutoksen on saanut aikaan se, että naiset ja juuri vääränlaiset naiset ovat päässeet päättäviin asemiin?

    Anokas: Joo, se noitapillikin oli koottavan kanssa varsin mainio. Ja kiitokset sinullekin. Kiva kun miellyttää.

    VastaaPoista
  6. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja18. maaliskuuta 2022 klo 22.10

    Tuohon aikaan ei viety lastenraiskaajia päiväkoteihin tutustumaan...
    Tänäpäivänä niitä silitetään päähän ja annetaan kova ehdollinen vankeustuomio, jos sitäkään.

    Ja nykypäivästä puheenollen:
    Joku LGBTQ+tiittööt oli viime syksyllä pikkukaupungin lukiossa hurjasti loukkaantunut ihan mykäksi asti, teki jonkin No-No-Square videon ja nyt siitä kuuli Iltalämiskän päivystävä LGBTQ+tiittööt toimittelija-harjoittelija.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a1b8bb85-2cf0-422f-b3b0-71752b3ae8cd

    PS.
    Mutta pääasia lienee, että lukiolaiselle jäi hyvä fiilis?
    "Tuntui kivalta saada anteeksipyyntö opettajalta."

    VastaaPoista
  7. Isoisoäitini sanoi aina etteivät pikkulapset kuole edes pienellä tappamisella. Tällä nykyään varmaankin hirveältä kuullostavalta väitteellä hän tarkoitti etteivät pikkukakarat ole lasista tehtyjä, eivät ne mene helpolla rikki. Kestävät fyysisesti melkein mitä vain.

    No, hän syntyi viimevuosisadan alussa ja kuoli juuri ennen vuosituhannen vaihtumista, kerkisi tekemään vertailuja useammastakin sukupolvesta. Ehkä tiesi mistä puhui.

    VastaaPoista
  8. Nyt penskat sitten älypuhelin kädessä, turvakypärä päässä. Kauhea näky. Edellinen helppo nähdä kapitalistiseksi, jälkimmäinen sosialistiseksi kehitykseksi. Ainakaan puoluepolitiikka ei lupaa nopeita korjausliikkeitä. Ykän ikäiset saati vanhemmat joutuvat elämään pellemaailmassa, tai itkemään ja elämään. Tai nauramaan ja elämään. - - - Voimia loistavalle blogistille. -jussi n

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronMaksajalle, klovalle ja jussi n:lle & kiitos kommenteistanne.

    VNV: Eikös se Turussa ihmisiä tappanut terroristikin viety suomalaiseen kouluun tutustumaan paikallisiin nuoriin? Ja tuo laittamasi linkki kerroo hyvin ajan sairaasta hengestä.

    klova: Luulenpa, että isoisoäitisi oli oikeassa.

    jussi n: Korjausliikkeitä on turha toivoa. Ja kiitos kannustuksesta.

    VastaaPoista
  10. On ne ajat muuttuneet, ja valitettavasti eivät parempaan.

    Muistuu mieleen kuinka 8-vuotiaana matkustin kesälomalle halki Suomen; ensin bussilla Haapavedeltä Ouluun ja sieltä junalla kohti mummolaa Uimaharjuun.
    Ekalla reissulla saattoi isäni bussimatkan Ouluun ja Oulusta sitten isotätini Kontiomäelle, jossa ukkini otti hoteisiinsa loppumatkaksi.
    Hiihtolomalla teinkin matkan jo puoliksi itsekseni eli isotäti Oulussa vain piti huolen, että päädyin linja-autoasemalta oikeaan junaan ja ukki oli puolimatkassa Kontiomäellä vastassa. Yhdeksän-vuotiaana olinkin sitten jo niin "iso mies" etten saattajia enää tarvinnut vaan suoritin koko matkan ihan yksikseni.

    Eipä tulisi edes mieleenkään lähettää ala-ikäistä moiselle matkalle!

    Tuolloin kun saattoi vielä luottaa niin bussikuskeihin, konduktööreihin kuin jopa kanssamatkustajiin, jotka pitivät huolta meistä pienemmistäkin matkustajista.

    Nykyaikaan ei enää tällainen "kollektiivinen kylänvanhempien vastuumalli" kuulu muutoin kuin korkeintaan ilmiantona viranomaisille...

    Aika entinen ei koskaan enää palaa.

    Ja ei, ei kaikki ennenkään ollut vaaratonta mutta hallitut vaarat olivat olennainen osa elämää sekä ihmisenä kasvamista (lapsien kasvatustakin). Lisäksi yhteiskunnassamme oli vallalla ajatus siitä, että tulevaisuus on parempi.

    Tämä "usko parempaan huomiseen" meiltä on saatu kyllä totaalisesti tapettua, ja sitten vielä ihmetellään miksi nuoriso* ei voi hyvin..?

    *Edit: sorry, sorry!
    Olemmehan taas viimeisimmän "tutkimuksen" mukaan maailman onnellisin kansa..!


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  11. Jotan outoa tässä älyteknologiassa on, kun se tuntuu vain alentavan käyttäjiensä yleisälykkyyttä vaikka pitäisi olla päinvastoin?
    Vaan sama vaikutushan on näyttänyt olevan yliopistojen perustamisella joka maakuntaan, parhaaseen kaksi:

    maistereita ja tohtoreita piisaa niin että päät kolisevat yhteen, mutta heiltä on turha odottaa tietoon ja järkeen perustuvaa analyysiä.
    Ei, sieltä tulee vain mielipiteisiin ja tunteisiin perustuvaa huttujuttua kuin keitetystä lampaanpäästä.

    Niinhän tuo edesmennyt Loka-Laitinenkin ihmetteli, että samaa tahtia kuin toimittajakunnan koulutustaso on nousut, sen yleissivistyksen taso on laskenut.

    Jotain outoa tässä on, mutta mistäs minä voisin sellaista ymmärtää, kun en ole korkeastioppinut maisteri, vaan joudun tyhmyyttäni yrittämään tulla toimeen tässä älymaailmassa pelkällä keskiasteen koulutuksella.

    VastaaPoista
  12. Puhelimen lumovoima

    Tästä on jo aikaa, saapastelin alukesän iltana kyliltä paikallisen ostoskeskuksen – r-kipsa, k-kauppa ja kippola - pihan poikki, niin siinä rappusilla istui pari alun toisella kymmenellä olevaa poikaa. Ja niillä oli puhelin. Semmoinen punainen, mustalla ja kromilla somistettu Nokia .Aika kallis ja aika pieni, ne kölvit tuijotti sitä pikku ruutua ja naputti näppäimiä. Oliko iskän puhelin vai varastettu, aatettelin siinä kulkeissani – vai olisko ostettu muksuille. Maksoikohan se noksu kolme tonnia silloin, markka-aikaan. Oli kallis kumminkin. Pelasivatko matopeliä vai mitä ihmettä puuhasivat.

    Itselläni oli vielä NMT, Erikssonnin naulan painoinen möykky. Sen akku kesti päivän jos ei paljoa puhunut. Pian ostin pikkuisen nokian, siihen laitettiin tuplasimmi, työnumero ja oma. Akku kesti höpöttää koko päivän komeasti. Matopelikin siinä oli, pelasin palavereissa. Siitä pomo tiesi, että oli liian pitkä ja/tai asian vieressä se palaver. Mutta en muuten tuijottanut sitä koko ajan, ekä pelannut, en edes bussimatkalla. Kuljin töihin bussilla, kun se oli pysäkin vieressä. Ja nukuin mielummin, MP3 soittimessa mukavaa musiikkia herättämässä oikeassa paikassa.

    Assalla ja bussissa sai ihmetellä mykkiä, puhelinta tuijottavia teinejä. Kailottavia keski-ikäisiä akkoja, joista tyhmin järjesti koko puoli tuntia kestävän matkan nakkipakettia lapselleen. Siis ensi kyytiä kauppaan, kaupasta, sitten rahoitusta ja lopuksi ohjeistusta mukulalle. Puoli tuntia, kailo, kailo. Nakkipakettia, oikeasti. Muksulle ei voinut jättää vitosta kotiin, eikä päästää lähikauppaan.
    Ämpärisoittimestani oli patteri loppu, PRKL!

    Töissä työkaverit ihmettelivät muksujiensa vaatimuksia puhelimista. Ei käynyt halpismalli, ei vaikka ei kalliimmissa ollut asiallisesti mitään etua. Ja miksi 7-vuotiaalla pitää olla puhelin? Ja miksi sen ja sille pitää soittaa kesken päivää puolen tunnin välein?

    Pyssymies

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

    Tvälups: Joo, taitaa valitettavasti olla niin että aika entinen ei koskaan enää palaa. Ja sen myötä se tulevaisuuden toivo on enää historiaa.

    Qroquius Kad: Minulla on samoja havaintoja kuin sinulla. Lisääntynyt määrä ei todellakaan tarkoita lisääntynyttä laatua. Onneksi kovien tieteiden alueella tilanne lienee parempi. Ja joo, keskiasteen koulutuksella tässä itsekin mennään.

    Pyssymies: Kiitos lisäyksistä ja hyvistä huomioista. Minä muuten sitkistelin aikanaan hyvin pitkään pelkällä lankapuhelimella.

    VastaaPoista
  14. Kiitoa Ykä taas 1970- luvun muiston jakamisesta. Vaikka fiktiivisestä tarinasta. Tai tiedä vaikka oli tottakin? Niin tuttua, niin tuttua...lankapuhelimesta lähtien.

    Älypuhelimista sen verran, että puhelinoperaattorinani on ollut entinen paikallinen puhelinverkkoyhtiö, nyk. DNA. Tämä firma on viimeisen seitsemän vuoden aikana korottanut tilaamatta ja pyytämättä perusliittymäni hintaa. Tietenkin maksamalla laskut olen hyväksynyt muutokset.

    Minulla oli aiemmin ja vuonna 2015 vielä tuollainen halvin "Onni" perusliittymä. En nyt ole tarvinnut mitään nettiä omassa puhelinliittymässäni. Työpuhelin hoitaa nuo hommat. Siis itselle pelkkää puhelua ja tekstaria hintaan 2,90€/kk.

    Palvelu kuullema parani 1.2.2017, jolloin tuli joku "Onni Plus" ja hinta oli 4,90 €/kk. Edullisiin puheluhintoihin ei tullut kuullemma muutoksia. Kotimaan normaalihintaiset puhelut maksoivat edelleen 0,07 €/minuutti ja tekstiviestit 0,07 €/kpl tarvittaessa, mikä sopi minulle hyvin.

    Edellen ns. "palvelu parani" eli hinta nousi vuonna 2020 radikaalisti. Liittymä muuttui "Jämpti Lite" muotoon hintaan 9,90€/kk. Eli perusliittymän hinta oli jo triplaantunut viidessä vuodessa!

    Uuden muutoksen myötä nyt käytössäni oleva liittymä vaihtuukin 3.5.2022 "DNA Jämpti -liittymäksi, jossa on jotain dataakin 9 Gt/kk, mitä en nyt käytä. Liittymän kuukausimaksu on 12,90 €/kk ilman määräaikaa.

    Eli kymppi lisää kuukausimaksuihin ja vuodessa 120 euroa lisää, jos puhelimeni soi sen 2-4 krt/kuukaudessa. Vaihdan operaattoria.

    heppa

    VastaaPoista
  15. Minäkin ajelin kaverien kanssa soramontulla 1970-luvun kesinä. Setäni tapasi sanoa: osta Fiat - saat kaikki viat. Hän ajoi Toyotalla. Eipä sitä silloin tajunnut, että elää paratiisissa, pikkupojan taivaassa.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys hepalle ja Hessulle & kiitos kommenteistanne.

    heppa: Kyllä nää asiat ovat kaikki tapahtuneet. Minullahan ei ole vieläkään älypuhelinta vaan ikivanha Nokia. Sen etuna on sekin että akku kestää vähillä soitoillani yhdellä latauksella pari viikkoa.

    Hessu: Ja yksi hieman pieleen mennyt mainos oli ”Volga on korjaamon unelma”. Ei sitä paratiisia silloin tajunnut. Niin oli silloin, toisin on nyt. On tukkakin päästä lähtenyt. Vaan mitä sitä käppäukko tukalla tekisikään?

    VastaaPoista