Sehän oli se ruotsalainen demaripoliitikko Mona Sahlin joka totesi että ei Ruotsilla ole mitään muuta kulttuuriperintöä kuin joku tylsä juhannussalko. Ruotsalaisten onneksi maa on harjoittanut ennennäkemättömän edistyksellistä maahanmuuttopolitiikkaa jonka myötä ruotsalainen kulttuuriperinne on saanut uusia ja vauhdikkaita piirteitä. Esimerkkinä tämä uusruotsalainen pääsiäiskokko:
Niin kuin kuvasta näkyy, myös Ruotsin poliisi on
lahjoittanut uuteen pääsiäisperinteeseen kokkotarpeita. Tähän perinteeseen
liittyy myös uusruotsalainen pääsiäiskulkue, jonka yhtenä osuutena on
pahojen henkien karkoittaminen heittelemällä kivillä poliisia. Poliisit
osallistuvat perinteeseen olemalla maalitauluina ja pakenemalla paikalta. Videolla esitellään tätä perinnettä:
Suomessa ei olla aivan vielä omaksuttu näitä uusia,
etnisesti edistyksellisiä pääsiäisperinteitä mutta onneksi
suvaitsevais-tiedostava valtakoneistomme ja valtamediamme tekee parhaansa että mekin
pääsemme nauttimaan näistä tylsyyden karkottajista. Sitä odotellessa voimme
vain kadehtia Ruotsia ja sen vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.
Ai jai jai jai jaa
se on ihmemaa
mut eipähän se muuten oiskaan
Svea-mamman maa.
Niin kuin näkyy hei
on toisenlaist kuin meil
mut menossahan mekin ollaan
kehityksen teil.
PT-media antaa jatkuvasti kattavia päivityksiä näistä
uusista uusruotsalaisista pääsiäisperinteistä.
Pahojen henkien karkottaminen kiviä heittelemällä kuuluu islamilaiseen perinteeseen, kehitysmaalaiseen islamilaiseen perinteeseen. Kulttuuritulkit voivat tämän vahvistaa. Kokkojen polttaminen pääsiäisenä on ollut suomalainen perinne jota esiintyy lähinnä Pohjanmaalla, mutta on levinnyt jo Ruotsiin. Kokkojen polttamisen alkuperäinen tarkoitus oli myös karkottaa pahoja henkiä. Vanhojen perinteiden käyttöönottamisen syyn on löytänyt valtamedia Suomessa ja Ruotsissa. Se oli joku tanskalainen äärioikeistolainen natsi jota ei aina ole paikanpäällä nähtykään. Kyseessä oli siis hybridivaikuttaminen. Tiedosta kiitokset PT-medialle.
VastaaPoistaNo, Ruotsalaiset ovat omalla äänestämisellään osoittaneet haluavansa tällaista rikasta ja reipasta kulttuuria.
VastaaPoistaAivan sama täällä meillä. Vuosia ollaan nähty kepulien kokkareiden, kokkareisten kepulien, sosiaalifemokraattien yms. pöhköpoppoiden politiikka. Silti nytkin vallassa meikkaa ja viinereitä mussuttaa hyysääjätytöt nansot kosteina.
Niin kauan kuin vaikkapa somalian puikulapäisiin pystyapinoihin ja muihin hiekkaolosuhteista kotoisin oleviin suklaasimmuihin ihastuneet ovat vallan kahvassa, edellä mainittujen lajien lajityypillistä käytöstä esiintyy.
Me kaikki voimme asiaan vaikuttaa vaivautumalla sinne uurnille kun aika on. Vaikka olisikin krapula ja sataisi vettä.
Kyllähän feministit Ruotsissa ovat koettaneet ansiokkaasti rikastaa kulttuuria ja parantaa esim. tätä säälittävää juhannussalko-perinnettä, jota siis paheksuivat fallos-symbolina, kehittämällä midsommar fittanin, jonka ympärillä voi karkeloida vapaana toksisesta maskuliinisuudesta. Onko Ruotsissa enää edes tavallisia miehiä vai onko tuontitavaraa lukuunottamatta lähes kaikki feministien ja maailmanhalaajien kastroimia mekkoeinareita? Näiden kanssa sitten Tuomioja on yrittänyt väen väkisin saada aikaan yhteistä puolustusta idän jättiläistä vastaan. Minne menisi nauramaan.
VastaaPoistaTästä toisenlaisesta rikastamisesta tulee mieleen vain ajatus, milloin tilanne Ruotsissa alkaa olla siinä pisteessä, että tankit ajetaan kaduille vai annetaanko "kehityksen" jatkua ja pullakahveilla ja päänsilityksillä varmistetaan lopullinen vallan menettäminen. Eikö poliisit saa kantaa aseita, joilla voisi edes pelotella riehuvia joukkoja? Pahaa pelkään, että kohta näitä kokkoja nähdään täälläkin, eikä naapurimaan malliin tarvitse edes olla juhannus tai pääsiäinen.
Rouva Ano
VastaaPoistaPaavo sen sanoo selvästi: "Suurimmat mellakat olivat sitten perjantaina iltasella Örebrossa. Mediat toitottivat, että Paludan polttaa koraaneja Örebron keskustassa, mutta Paludan ei saapunut ikinä paikalle Örebrohonkaan.
Siitä huolimatta, että Örebrossa ei tapahtunut mitään koraanin polttoa, ei ”provosoivia puheita”, eikä yhtään mitään, niin kaupungin keskustaan oli kokoontunut monta sataa uusruotsalaista, jotka polttivat poliisiautoja, varastivat pari poliisiautoa ja sytyttivät muita autoja tuleen. Lisäksi poliiseja ja kaikkea liikkuvaa kivitettiin. Useita ihmisiä, poliiseja mukaan lukien, jouduttiin viemään sairaalaan.
Mellakoita tapahtui siis neljässä kaupungissa, joista vain yhdessä, eli Tukholman Rinkebyssä Paludan kävi näyttäytymässä.
Kysymys kuuluu: Jos Paludanin koraaniperformanssi on hyvä syy laittaa mellakka pystyyn, niin miksi Linköpingissä, Norrköpingissä ja Örebrossa laitettiin mellakat pystyyn, vaikka Paludan ei ikinä ilmestynyt lähimaillekaan?"
Bandipaitoja. Eteen kuva palavasta poliisiautosta ja taakse Paludanin Skandinavian keikkapaikat päivämäärineen.Ei ole väliä, vaikka kaveri ei olisi edes samalla mantereella.
PoistaSitä ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun näitä nyt syntyviä sotarintamia katselee. Viisaat ovat jo pitkään niistä varoittaneet, mutta omissa liemissään lilluvat suuret humanistit, jotka kuplissaan kuvittelevat edustavansa hyvää ellei parasta ihmisyyttä, eivät vieläkään edes omia silmiään usko.
VastaaPoistaLuoja ei kovin hyvin onnistunut, kun ihmistä teki. Ihminen ei koskaan noteeraa pahuutta itsessään, vain hyvyyden. Hyväihminen ei koskaan ole muuta kuin oikeassa. Kukaan ei ole oikeassa yksin, vaan kyse on aina yhteisestä tunnustuksesta. Ryhmävahvistautuminen ja yhdenmukaisuuden paine hoitelevat sen, että maahanmuuttokriittiset toisinajattelijat leimataan rasisteiksi ynnä paholaisiksi.
Eivätkä asiat ole sen kummemmin tuon toisenkaan sotarintaman suhteen. Pitääkö itkeä vai nauraa, kun poliitikot nyt ihan vakavissaan puhuvat "turvallisuusympäristön muutoksesta"? -- Mikä on siis muuttunut? Ei yhtään mikään. Venäjä on aina ollut Venäjä.
Uskooko joku ihan tosissaan, että Venäjällä ikiaikaisesti vallinnut omissa messsianistisissa isovenäläisissä suuruusharhoissa eläminen olisi jotenkin yhtäkkiä puhjennut esiin? Ei siellä mikään ole muuttunut. Se maa ja kansa ovat eläneet aina omassa kuplassaan. Raaka valta on sen historian sääntö, ei siinä suhteessa mikään ole milloinkaan muuttunut.
On surkeita tapauksia historiassa, esimerkiksi Molotov-Ribbentrop -sopimus, jossa raaka valtapolitiikka jakoi sotasaaliit. Sama juttu kun kaasuun hirttäydyttiin, oma raaka voima- ja valtapoliitikkommekin teki Lippentrop-sopimuksiaan.
Eikäpähän täällä Suomessakaan mikään ole muuttunut. Ei oma kuplammekaan kestä kritiikkiä. Missä on se presidentti, ministeri, kansanedustaja, korkea virkamies, tutkija tai journalisti, joka sanoo ääneen, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään? Ja vetäisi ne johtopäätökset, jotka pitäisi vetää? Eli yksinkertaisesti: rajat kiinni.
Tervehdys Anolle, KKi;lle, Rouva Anolle, Terho Hämeenkorvelle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Tuo islamilaisten kivienheittorituaali oli minullakin mielessä kun tein tätä postausta.
KKi: Ja pelkäänpä pahoin että seuraavissakaan vaaleissa ei mikään muutu.
Rouva Ano: Joo, tuosta midsommarfittanista minäkin kirjoittelin aikanaan:
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/06/ruotsalaista-juhannusrompsaa.html
Pahoin pelkään, että Ruotsissa ei koskaan tule tankkeja kadulle. Maa on menetetty. Ikävä kyllä se on Suomen rajanaapuri. Ja Suomi on menossa samaan suuntaan. Kas kun ongelmalle ei voi tehdä mitään, jos sen olemassaolon kieltää.
Terho: Olet täysin oikeassa. Ja mietitään asia toisinpäin. Jos joku ilmoittaa polttavansa Raamatun, niin mitä tapahtuu? Ei yhtään mitään.
Seppo: Hyviä huomioita taas kertaalleen. Ja muistetaan se, että nämä suuret humanistit eivät suostu menettämään kasvojaan, tapahtui mitä tahansa. Tuo Lippentrop-sopimus muuten oli aika hyvä heitto.
Helsingin Pravda jatkaa valitsemallaan linjalla ja kertoo otsikossa kuinka koraaninpolttomellakka aiheutti useamman poliisin loukkaantumisen.
VastaaPoistaIhan vahingossa ehkä unohtui kertoa kuinka tuon aiheutti laillisen mielenosoituksen kimppuun käynyt naamioitu porukka joka kivitti poliisia. On ne persunatsit kamalia.
Kuumakalleja vauhdittaa entisestään käynnissä oleva ramatani. Kyllähän se vetää nupin kireäksi, kun saa syödä ja juoda vain yöllä, kun allah ei näe. Toki perussyy mellakointiin on aivan muu, mutta mukavasti lisäpotkua antaa tämä paastoilu.
VastaaPoistaTapsa vaan
Tervehdys keski-ikäiselle pikkupojalle, Keltaiselle narrille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistakeski-ikäinen pikkupoika: Joo, valtamediallamme yleensäkin tuppaa unohtumaan, että ketkä siellä riehuu. Korkeintaan sanotaan että nuoriso.
Keltainen narri: Välitetään idea ideanikkareille, Onhan näitä ideoita jo vähän samanlaisia:
https://keskustelu.pakkotoisto.com/attachments/img_0451-jpg.54779/
Tapsa vaan: Totta joo. Tosin tuo porukka tuskin jättäisi väliin hyvää mellakkaa vaikka ei olisi ramadaniakaan.
Olisikohan niin, että jos joku, kuka tahansa ilmoittaa polttavansa kirjan, ihan minkä tahansa kirjan, ja esittelee koviin kansiin sidptun nipun tyhjiä papereita niin jopa mellakka nousee. Ainakin ruåtsissa ja ainakin tietyissä, ns. haavoittuvissa vai miten en sanoo, osissa, eli selkosuomella kemumatulähiöissä?.Se on kuten PT kertoo, aivan sama, kun nämä imaamit ja muut muna imijät kertoo näitä juttujaan lapsikaappauksista jne.
VastaaPoistaJa meillä ei tosiaankaan meno muutu, ei edes vaaleissa. Äänestetään sitä samaa .askaa kuin ennekin. Ja jos kysyt miksi? No ku ukkivainaakin niitä äänesti.
Huru-ukko
Mitäpä tässä oikein enää voi sanoa?
VastaaPoistaVeli KKi totesi Ruotsin kansan haluavan tätä, ja sama ilmenee meilläkin.
MIksi he muuten äänestäisivät näin jatkuvasti?
Sisar Rouva Ano puolestaan kysyi, eikä poliisi saa kantaa aseita käyttääkseen edes pelotteluun?
Oikea vastaus on, että poliisin täytyy virkansa puolesta kantaa virka-asetta, mutta se ei saa käyttää sitä, eikä muutenkaan hoitaa virkaansa.
Kas, syöminen kun on sen poliisinkin pääelinkeino, ja se vaikeutuu olennaisesti, kun virka lähtee ja tulee suljetuksi yksityiseltäkin turvallisuusalalta.
Ja niin siinä käy, jos poliisi alkaa tehdä mitä haluaisi, eli hoitaa virkaansa vastoin käskyjä, joita hallitus sille antaa. – Tämä asia on muuten ollut joillekin ihmisille täysin mahdoton ymmärtää.
Ehkäpä he ovat niitä onnettomia, joita kasvatettiin pelottelemalla poliisilla joka tulee ja vie pahat lapset jonnekin Kauhulaan, mistä ei enää koskaan pääse pois?
Niinpä heidän aivoissaan se poliisi on vielä aikuisenakin ajatuksia lukeva kaikkivoipa demoniolento, joka voisi hävittää rikollisuuden maailmasta sekunnissa, mutta jostain syystä ei tee sitä, vaan uhkaa ainoastaan hänenlaistaan Pientä Lapsiparkaa.
Nyt kun kaikki suomut ovat kadonneet valtiollisen pahan eli Venäjän kohdalla niin mitähän se vaatii ennekuin kuin sama tapahtuu Islamin suhteen?
VastaaPoistaJoukkoteurastus vai pari?
En tiedä mutta kannattaisi jo tajuta ettei ryssä ole ainoa joka haluaa tuhota Euroopan.
Ei olisi ensimmäinen kerta kun islam ajetaan mantereelta takaisin aavikolle.
Jossain vaiheessa se on pakko taas tehdä jos meinataan elää vapaana ja rauhassa.
Juoksemalla karkuun ei riehuvaa väkijoukkoa saa kuriin. Mitäs Rokka virkkoikaan samantapaisesta asiasta.
VastaaPoistaVäkivaltaan pitää vastata väkivallalla, ei pullahalilla. Kivenheittäjää, siis autonikkunaa kohti heittäjää autosta 9mm pistoolilla torsoon. Polttopullonheittäjää päähän. Riehuvaa, sekalaisia roinia nakkelevaa ja ilotuliteita ammuskelevaa sakkia kohti yhteislaukauksia haulikoilla. Susihauleja ensin, jos ei tehoa niin sitten täyteisiä. Sitten sarjaa rynnäkkökivääreillä, vyösyötteisillä konekivääreillä, konetykillä ... Kyllä jossain vaiheessa tehoaa.
10 abdia raadoksi nyt on parempi kuin 1 mehmet + 1 sven joka viikko vuosikausia. Edes 100 yksintullutta ei ole ova hinta rähinöiden loppumisesta lopullisesti.
Pyssymies
Olemmeko kahden tulen välissä?
VastaaPoistaKysyy täällä vasta harjoitellaan
Ramadan on perussyy laiskotella vieläkin enemmän kuin normaalisti. Aikoinaan Balkanilla turkkilaiset jantterit vetosivat paskuuttaan ramadaniin. Niiden komentaja oli maallistunut eversti ja sitä vitutti tuelta kun oma porukka makasi kuin lahnat ramadaniin vedoten.
VastaaPoistaAinoa täyspäinen turkkilainen se eversti jonka koskaan olen tavannut. Hyvä äijä ja sotilas joka solultaan.
Monesta paikasta saa lukea kuinka hirveitä Päivi Räsäsen jutut ovat. Ollaan niin ihmisoikeussankaria. Sanaakaan ei uskalleta sanoa tästä tuontiahdasmielisyydestä vaan päin vastoin tuomitaan ankarasti huomiotkin asiasta. Käydään helpoimman kohteen kimppuun, tyypillistä pelkurilauman toimintaa.
VastaaPoistaEspoon Sellossa poltetaan kuulemma koraani sianveressä uitettuna maanantaina. Kaikki katsomaan!
VastaaPoistaSelitäpäs nyt minulle, miksi jätit kommenttini julkaisematta?
VastaaPoistaEipä taideta polttaa sianveressä mitään körääniä. Ei ole Catalinojen kavereissa ketään tekemään sellaista.
VastaaPoistaEi ole veli Pyssymiehestäkään tekemään mitä kehottaa.
Miksi sitten jostain muustakaan?
Veli Joppos totesi suomalaisten tajunneen Ryssän vaaran ja sen uhkaamana tekemään järkipäätökseen liittyä länsimaisten demokratioiden puolustusliitto NATOon.
Mutta hänen peräänkutsumansa puolustusliitto oman kansakunnan sisäistä vihollista vastaan ei ole lainkaan näin luotavissa:
Ryssä uhkaa nyt Suomen vaginallista ja peniksellistä naiseliittiä!
He tajuavat, että jos Ryssä valtaa Suomen tai vaikka vain saa aikaan vuosia jatkuvan jäätyneen konfliktin, he eivät voi jatkaa Suomen islamisointia.
Siksi Suomen on liityttävä NATOon, vaikka kuinka kirpaisisikin. – Maakuntalehti kertoi, että piiriin ollaan palkattu 15 filipinaa.
Lörpötystä sisääntulokoulutuksesta, suomen kielen opetuksesta ja muusta piisasi.
Ohimennen mainitiin, että nämä filipinat osaavat suomea ja ovat epäilemättä motivoituneempia kuin kaffihuoneessa fiikkaamassa istuvat suomalaiset.
Mas las filipinas, ma tahtomas!!
Miten voi olla julkaisematta kommentti, joka on lähetetty omani jälkeen?
VastaaPoistaVeli "Pyssymies" on samoilla aalloilla kuin minäkin. Ei poskenkääntämisellä pärjätä jos vastassa on häikäilemätön vihollinen.
VastaaPoistaJoskus on valitettavasti pakko käyttää äärimmäistä väkivaltaa jos aikoo pysyä hengissä.
Onhan se taas kerran nähty, että vain väkivalta estää kansanmurhan.
Eiköhän nuo kähtävät ole valmiita siihen kunhan vaan löytyisi munaa, mutta kun ei löydy.
Olen joskus tainnut mainita mutta mainitsen uudestaan. Kähtävät ovat paskimpia sotilaita mitä koskaan olen nähnyt. Ne ovat itkupillejä ja raukkoja.
Isolla joukolla vahvoja mutta muutoin säälittäviä luusereita.
Tämä siis oma kokemusperäinen mielipiteeni.
En vaan arvosta.
Tervehdys Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Joppos123:lle, Pyssymiehelle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Joo, tietyissä paikoissa se mellakka nousee ihan ilman syytäkin. Siksi, että se porukka haluaa ja saa mellakoida rauhassa.
Qroquius Kad: Ykkösviestistä: Valitettavasti tilanne on juuri noin.
Joppos123: Minä luulen, että ne suomut eivät putoa ennen kuin ylitetään se Libanon-kynnys. Ja osalta ei välttämättä putoa silloinkaan.
Pyssymies, Joppos123 & Qrqoquius Kad: Toki kovat otteet toimisivat. Mutta kun niitä ei saa käyttää. Siitä pitää valtakoneisto huolen. Mikä taas antaa noille islamilaisille kannusteen käyttää itse vielä kovempia otteita.
Ano1: Kyllä, kahden tulen välissä ollaan.
Ano2: Tuo tapaus Räsänen kertoo hyvin aikamme sairaudesta. Ollaan todellakin ihmisoikeussankaria heikomman kimpussa.
Catilina: Mitä viestiä tarkoitat? Kyllä minä kaikki julkaisin. Kirjanpoltosta en ole kuullut.
Tämä bloggeri joskus kiukuttelee eikä lähetä kommenttia vaikka kommenttikenttä tyhjenee. Tämä johtuu mahdollisesti cookies-toiminnon epäonnistumisesta. Ennen kommentin lähettämistä kannattaa valita kommenttiteksti ctrl+A ja sitten kun lähettää kommentin, eikä tule "kommentti julkaistaan kun bloginpitäjä on sen hyväksynyt", niin selain pitää virkistää painamalla F5 tai avaamalla selain uudestaan.
VastaaPoistaTervehdys, Laskiämpäri ja kiitos jaetusta vinkistä. Tää blogger tosiaan temppuilee aika ajoin.
VastaaPoistaPisti silmään uutinen jonka julkaisi jopa YLE. Ruotsin poliisi kertoi tämän "äärioikeistolaisen natsin" koraaninpolttamismielenosoituksen siirretyn Malmöön poliisin suojeluksessa. On kuulemma mielenosoittaminen niin perustavaa laatua oleva kansalaisoikeus ettei sitä voida estää.
VastaaPoistaAivan selvää spartalaista vittuilua politikoille jotka ovat hyväksyneet kaikki mielenosoitukset vaan ei islamiin kohdistuvaa. Etten sanoisi hybridivaikuttamista. Poliisikin on saanut poliittisesta "ohjauksesta" tarpeekseen.
En tiedä kuka helvetin valopää keksi tuon hybridivaikuttamisen, mutta varmaan se kuulosti niin fiiniltä että vakiintui fiinien ihmisten sanavalikoimaan. Minulle vaikuttaminen tarkoittaa sitä möhnää jota tuppaa kertymään korviin.
Muualta maailmasta on joskus nähnyt kuvia, joissa poliisi hajottaa mellakat vesitykeillä. Miksi tätä ei käytetä enemmän ja varsinkin meillä Suomessa, jossa vettä riittää? Elokapinakin lähtisi aika äkäseen istuskelemasta ajoteiltä ja junanraiteilta ja mitä kylmempi ilma, sen parempi. Liian julmaa? Kyynelkaasu lienee myös pois laskuista? No, jatketaan sitten entiseen malliin ja odotetaan, että asiat paranee itsestään, vaikka todistetusti ne hoitamatta jätettynä vain pahenevat.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan ensi syksynä Ruotsin vaaleja. Jos minkäänlaista muutosta ei tapahdu, saa kaiken toivon heittää. Sama juttu keväällä Suomessa. Sitä saa mitä tilaa.
Rouva Ano
Kirja, jonka todennäköisesti kristityt ovat tehneet kristittyjen keksimällä ja rakentamalla painokoneella ja kristittyjen tekemällä musteella kristittyjen tekemälle paperille. Tiedä vaikka ne kirjan kannetkin olisivat kristityn kasvattaman sian nahkaa...
VastaaPoistaEi ihme, että joillakin on tarve omine omituisine tapoineen joukolla juhlistaa kirjanpolttajaisia. ...tai edes suunniteltua sellaista.
Olin jo kirjoittamassa että eipä näy valtamediassa uutisia Malmösta, mutta Iltasanomat julkaisi klo 9.14. Ruotsalaiset saavat mitä politikot ovat heille tilanneet. Joko olisi hyvä aloittaa kotiuttamiset Tanskan malliin suuremmassa määrin?
VastaaPoistaTervehdys Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Ja tässähän voi ajatella ”vaikuttajayksilöä” aivan uudella tavalla. Mutta joo, se, että islamilaisten herkkiä tunteita suojellaan kuin pikkulapsen silmää on oikeastaan vaan suojelurahojen maksamista gangstereille. Ei siinä ole mitään eroa.
Rouva Ano: Elokapinan leikkipartisaanit ovat sinänsä vaarattomia. Nuo etnisesti edistykselliset ovat oikeasti uhka. Varsinkin kun ne huomaavat, että nehän voivat tehdä ihan mitä ne haluavat. Olen varsin pessimistinen molempien maiden vaalien suhteen. Hallintolammasta on helppo viedä kuin pässiä narussa.
Ano2: Joo, ja paljonkos niitä on niitä islamilaisessa maailmassa tehtyjä nykyaikaisia keksintöjä?
Ano3: Tuon uutisen kaksi viimeistä kappaletta ovat tahattoman huumorin mestarinäytöksiä. Ensiksi:
”Örebrossa 12 poliisia loukkaantui ja useita poliisiautoja sytytettiin tuleen. Myös torstaina poliiseja loukkaantui.”
Ja sitten:
”Useita ihmisiä epäillään rikoksista mellakoinnin yhteydessä.”
No shit, Sherlock?
Jos minulta kysytään - ja eihän minulta kysytä - niin Tanskan malli ei riitä alkuunkaan vaan aikatolppa pitäisi panna vuoteen 1990 ja alkaa perua aiheetta myönnettyjä turvapaikkoja ja kansalaisuuksia. Raskaalla kädellä.
Jos tämä Rasmus Paludan on "äärioikeistolainen natsi", niin nuo mellakoitsijat ovat varmaan "maltillisia islamisteja".
VastaaPoistaKuten pt median Paavo totesi, Paludan näyttää nyt, mitä perseilijöitä, sekä vaarallisen ideologian ns edustajia, ne ovat. Niin oliko se nyt 2040 - 2050 alkaen, kun kantaruotsalainen on vähemmistö? Suunta on siihen katastrofiin. Muslimipuolue on perustettu, muistaakseni erdoganin tuella. Luulenpa, että kyseinen puolue saa jotain pvnä sellaisen kannatuksen, että ovat ihmeissään. Jotta va helvete? Niinpä niin. Vaihtoehdot ovat alistuminen tai sisällissota. Taisi muuten eräs Mona Walter mm tästä varoittaa Skandinaviaa.
VastaaPoistaAd körönä katri
VastaaPoistaNiinpä, en ole poliisi vaan IT-asasiantuntija. Olen kumminkin toimittanut tilenpäitä lukemaan lapoilijan, lopettanut parin kokoomusdemarin uran. Harrastukseni johdosta ja ihan uteliaisuudesta perehtynyt voiman käyttöön.
Mitäpä olet ihan ite ajatellut tehdä musuongelmalle?
Pyssymies
Anteeksi Kad, mutta missä olemme tavanneet? Näytät tuntevan minut ja ystäväni kummallisen hyvin.
VastaaPoistaJaaha. Jäi kommentti julkaisematta?
VastaaPoistaTaponen vauhdissa ja selittelemässä Twitterissä asioita tapansa mukan parhain päin:
VastaaPoista"...Eräs keskeinen ero Suomen ja Ruotsin välillä on se, että Suomessa ei juuri ilmene ekstremististä väkivaltaa. Ruotissa ääriliikkeet ovat selvästi voimakkaampia..."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/8e0f3295-a76b-443d-99bd-42e133098efc
Siksi Ykä olenkin käynyt viimeiset 20 vuotta muilla mailla niittaamassa noita kusipäitä.
VastaaPoistaOnpahan muutama idiootti vähemmän täällä riekkumassa.
Ne paskimmat siellä ollaan poistettu tuottamasta turhaa hiilidioksiidia. Vihreä siirtymä nääs.
Taposkalle voisi sanoa, että Suomessa ei esiinny ekstremististä väkivaltaa - vielä. On vain ajan kysymys koska kivet lentelevät myös täällä.
VastaaPoistaMitäs muuten kuuluu kankaanpääläiselle äärioikeistoekstremistiselle löyhälle kaveriporukalle ilmapyssyineen? Onko keissi sen nolouden takia haluttu unohtaa kun sillä ei saatukaan lisämäärärahoja?
Onpa taas hömppäsanomilla otsikko, jossa kerrotaan kolmen loukkaantuneen poliisin luodeista. Sillähän ei ole mitään väliä, että muutama poliisi on henkitoreissaan.
VastaaPoistaTapsa vaan
Minua ärsyttää esim erään taposen aliarvioiminen. Sen täytyy olla poliittinen käsky. Muuten ei voi olla noin tyhmä.
VastaaPoistaTervehdys Ano1:lle, Patelle, Pyssymiehelle, Catilinalle, Ano2:lle, Joppos123:lle, Ano3:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Jep, ja ne maltilliset vaan puolustautuvat natsiprovokaatioita vastaan.
Pate:
Viesti1: Pelkäänpä, että ennustuksesi osuu täysin oikeaan.
Viesti2: Ei jäänyt julkaisematta. Yritä ymmärtää, että minä en pidä tätä blogia työkseni enkä ole koneella 24/7.
Viesti3: Ei häntä aliarvioidakaan. Mutta veikkaanpa että hän kyllä uskoo itsekin epistolaansa.
Pyssymies & Joppos123: Eihän tässä ollut kyse yhden tai kahden miehen taidoista ja tekemisestä. Vaan siitä, että valtakoneisto kieltää ongelman olemassaolon. Ja valitettavasti Joppoksen ja hänen kollegoidensa osaamista tullaan vielä joskus tarvitsemaan täällä Euroopankin puolella.
Catilina: Turha teidän on keskenänne tapella. Perusongelmasta lienemme kaikki samaa mieltä.
Ano2 & Ano3: Taponen on tehnyt itselleen valehtelemisesta taiteen. Ja kyllä se kaduilla lisääntyvä tuontiväkivalta on ihan tarpeeksi ekstremististä jo nyt. Ja jep, se Kankaanpään juttu on taidettu tyystin haudata.
Tapsa vaan: Joo, ja äärioikeisto muistetaan toki aina mainita.
Ymmärretty. En tarkoittanut pahalla. Vitutus on sfääreissä. Tulee ns virheitä . Kävin päivä lenkillä. Kuinka ollakaan. Muslimit seurakunnan edessä. Joukoittain. 53 miljoonaa ovat suomalaiset lahjoittaneet. Luultavasti enintään kolmasosa menee mihin tarkoitettu.
VastaaPoistaTervehdys, Pate. Joo, v-käyrä ymmärrettävästi on nykyisin korkealla. Perustelluista syistä.
VastaaPoistaKirjoitit:
VastaaPoista"Jos minulta kysytään - ja eihän minulta kysytä - niin Tanskan malli ei riitä alkuunkaan vaan aikatolppa pitäisi panna vuoteen 1990 ja alkaa perua aiheetta myönnettyjä turvapaikkoja ja kansalaisuuksia. Raskaalla kädellä."
Pitäisikö Ruotsissa ja ehkä Suomessakin ottaa esimerkkiä siitä, mitä Isabella ja Ferdinand säätivät Espanjassa 1500-luvun alussa? Heidän silloin antamansa määräys jätti maassa asuneille sadoilletuhansille muslimeille vain kolme vaihtoehtoa: maasta poistuminen, kääntyminen kristinuskoon tai kuolemantuomio.
Ja muslimit olivat kuitenkin asuneet maassa satoja vuosia ja olleet pitkään vallanpitäjiäkin.
Tervehdys, Ano. Jaa että Isabella ja Ferdinand Espanjassa 1500-luvun alussa? Ettet vaan yritä laittaa omia sanojasi minun suuhuni?
VastaaPoistaMutta joo, niitä perusteettomasti myönnettyjä turvapaikkoja ja kansalaisuuksia pitäisi perua raskaalla kädellä. Ja sen myötä lopettaa kaikenlainen elatus- ja etuautomaatti. Se olisi valtaosalle jo mainio kannuste nostaa kytkintä.
Mitä tulee Espanjaan niin sinähän voit kysyä espanjalaisilta että olisiko heidän pitänyt antaa maansa valloittaneet islamilaiset arabit jäädä asumaan haluamillaan ehdoilla kun espanjalaiset olivat valloittaneet maansa takaisin. Vaikka he olivatkin asuneet valloittamillaan alueillaan jo pitkään.
Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta jos kuuluisi, sanoisin että 1500-luvun Espanjan malli oli oikein hyvä, ehdottoman esikuvallinen ja suotavan seuraamiskelpoinen.
VastaaPoistaKun on totuttu ratkaisemaan poliittisia kiistoja rauhanomaisin keinoin, niin ollaan kädettömiä, jos joku pelaakin eri säännöillä. Ruotsin poliisi ei ole saanut maahanmuuttajalähiöiden rikollisiakaan kuriin. Tässä on ihan riittävästi ollut aikaa näyttää kykynsä. Ilmeisesti ei haluta tai kyetä. Joka tapauksessa lopputuloksena maahanmuuttajat ottavat tilaa haltuun ja kantaruotsalaiset pakenevat.
VastaaPoistaJoskus haaveilin, että ruotsalaiset heräävät, mutta nyt alkaa näyttää siltä että tällä tiellä jatketaan loppuun asti.
Tervehdys Qroquius Kadille ja Hessulle & kiitos kommenteistanne. Hessu oikeastaan tiivisti asian. Hyvin toimivat pohjoismaiset yhteiskunnat olivat toimivia koska niissä oli vain pohjoismaisia ihmisiä. Nyt sinne on köijätty valtava määrä ihmisiä jotka haluavat muuttaa yhteiskunnan itsensä näköiseksi ja silti haluavat nauttia pohjoismaisen yhteiskunnan antamasta elatuksesta. Yhtälö ei ole oikein toimiva.
VastaaPoista