KENNOSTOLIITTO

Helsinki, tuonnempana…

Liittovaltion Suomen hallintoalueen perustaman suunnittelutoimiston Konzent Oy:n tiloissa elettiin juhlatunnelmissa. Yksi määrättyyn suunnitteluprojektiin osallistuneista rakennusinsinööreistä oli Kauniaisista kotoisin oleva Fryleksander Rybb – tuttavien kesken Frybbis – joka oli lainattu Konzent Oy:lle hänen varsinaisesta työpaikastaan eli Fuskbygge Ab:stä. Kolmellekymmenelle alan ammattilaiselle oli annettu hallinnon toimesta kova tehtävä mutta he olivat onnistuneet. Siitä oli todisteena paperit jossa oli vaadittavat leimat. Leimat niin Helsingistä kuin Brysselistä. Tehtävään ei ollut alun perin aikaa kuin kuukausi. Hallitus oli ilmoittanut asian selkeästi:

Suomen hallintoalueelle on jo nyt alettu rakentaa kuutioasuntotyyppisiä asuntoratkaisuja niille ihmisille, jotka vallitsevan, mutta välttämättömän tilanteen vuoksi joutuvat asunnottomiksi ja ilman toimeentuloa. Selvityksen mukaan on selvää, että nämä Vantaalle, Turkuun, Tampereelle ja Radanvarsikaupunkiin rakennettavat asuntokompleksit eivät ole vaatimuksiin nähden kustannustehokkaita.

Kuusi neliötä omine saniteetti- ja keittotiloineen per asukas tulee yksinkertaisesti liian kalliiksi. Varsinkin kun lähitulevaisuudessa uusiin asuntomuotoihin joudutaan sijoittamaan satojatuhansia ihmisiä.

Tehtävänne on suunnitella tehokkaampi ja taloudellisempi asumismuoto. Asialla on kiire, joten odotamme valmista suunnitelmaa kuukauden sisällä.

Tämä oli suunnittelutoimistolle annettu virallinen toimeksianto. Sen lopullinen ja täsmentävä muoto tuli suullisesti hallinnon korkealta virkamieheltä kokouksessa jossa kaikki mahdolliset viestintä- ja tallennusvälineet oli otettu suunnittelutoimiston henkilökunnalta pois. Virkamies esitti asian selvästi:

- Hallinnolla on prioriteettinsa joista ei tingitä. Ensimmäinen on jatkuvasti kiristyvät ilmastotoimenpiteet. Vaikka se tietääkin suomalaisen elinkeinoelämän tyrehtymistä ja siitä myötä yleisen elintason laskua ja kurjistumista. Kyse on hallinnon määrittelemästä absoluuttisesta totuudesta eikä niin minun kuin teidänkään asia ole kyseenalaistaa sitä mitä hallitus päättää ja väistämättömäksi tulevaisuudeksi määrittelee.

- Toinen prioriteetti on se, että etnisillä enklaaveilla asuvien noin miljoonan ihmisen elintasoa eikä asumismukavuutta tulla heikentämään millään tavalla. Tämä on välttämätöntä jo yhteiskuntarauhan ylläpitämisen kannalta ja siksi, että monikulttuurisuutta osana nykyaikaista ja tulevaisuuden yhteiskuntaa ei tulla kyseenalaistamaan. Jos jonkun on tämän edessä joustettava, niin se on kantaväestö.

- Kolmanneksi: Suomen hallintoalueella on palkattuna satoja tuhansia yhteiskunnallisesti oikeaoppisia ja hallinnolle ideologisesti uskollisia akateemisia, no, työntekijöitä joiden elintasoon ja asumisolosuhteisiin ei saa missään nimessä puuttua.

- Käytettävän rahan määrä vähenee koko ajan. Prioriteeteista ei voi tinkiä. Niinpä aikaisemmat kuutioasunnot eivät palvele tarkoitustaan. Ne ovat liian kalliita per henkilö. Tehtävänne on suunnitella kustannustehokkaampi asumisjärjestelmä ylijäämäkansalaisille. Mutta suunnitelkaa se sellaiseksi, että se ei näytä keskitysleiriltä vaan vastuulliselta ja jopa viihtyisältä asumismuodolta. Kai tekin tajuatte että kulissit ovat tärkeimmät. Tätä keskustelua ei sitten ole käyty, mutta sen mukaan teidän tulee toimia.

Suunnitteluryhmä totesi heti kättelyssä että kaikenlaiset parakkikylät muistuttaisivat liikaa keskitysleiriä. Sellaiset suljettiin heti kättelyssä pois. Oikeastaan varsin pian keksittiin ratkaisu ja se keksittiin Japanista. Japanissa oli suuri määrä kapselihotelleja joiden suunnittelupohja voitiin ottaa pohjaratkaisuksi. Tällä kertaa ei vaan suunniteltu hotelleja vaan pysyviä asumisyksikköjä. Nopean ja intensiivisen suunnittelutyön tuloksena oli valmiina suunnitelma asumiskomplekseista joihin mahtuisi 3.000 ihmistä per kompleksi. Kompleksit olisivat 30-kerroksisia ja jokaisessa kerroksessa asuisi 100 henkilöä.

Jokaiselle asukkaalle taattaisiin asumiskenno jonka korkeus olisi 120 ja leveys myös 120 senttimetriä. Pituutta hieman lisättiin japanilaiseen versioon nähden eli pituus olisi 210 senttimetriä. Kennossa olisi nukkumistila sekä kennon jalkopäässä pieni viestintävastaanotin joka tarjosi turruttavaa viihdettä ja Liittovaltion valistusta. Lisäksi kennon pääpuolessa pieni syvennys johon mahtuisi lentolaukun verran henkilökohtaisia tavaroita. Kennossa oli lukittava ovi jonka saattoi lukita jokaiselle kansalaiselle pakollisella Kansalaiskortilla.

Kompleksiosaston käytävällä oli tarjolla säilytystilat joita jokaiselle kennostoasujalle oli varattu 0,5 kuutiometriä. Jokaisessa kompleksiosastossa oli myös tarjolla pienehköt oleskelutilat joissa oli pöytiä ja tuoleja sekä muutama mikroaaltouuni. Mitään varsinaisia keittiötiloja ei nähty tarpeelliseksi sillä kennostoasujien saama taskuraha oli sen verran pieni ettei sillä suuremmin ruokaa laitettu. Varsinainen ruokailu tapahtui kompleksiosaston automaatilla joka tarjoili asukkaalle aamiaisen sekä yhden lämpimän aterian päivässä. Hyvää ja terveellistä soijapohjaista ruokaa. Ateria tarjottiin kulhomallisessa kierrätysastiassa joten sen saattoi syödä asumiskennossaan kätevästi lusikalla.

Asukkaille oli tarjolla myös yhteiset wc- ja pesutilat. Alun perin suunnitelmana oli tehdä nämä tilat unisex-tiloiksi vallitsevan käsityksen mukaan mutta suunnitteluryhmä päätyi kuitenkin siihen että perinteisille sukupuolioletetuille oli omat tilansa. Asukkaat saivat myös kerran kahdessa viikossa uudet petivaatteet sekä myös alusvaatteet. Asukkaille tarjottava päällyshaalari vaihdettaisiin kerran kuukaudessa. Omia vaatteita ei kielletty käyttämästä mutta niille ei ollut pesumahdollisuutta.

Samaan aikaan Reunansyrjässä…

Seitsemänkymppinen eläkeläispariskunta Niilo ja Annikki Nissinen istuivat ruokapöytänsä ääressä ja arvioivat tilannettaan. Tilannetta, joka vaikutti likimain toivottomalta. Niilo siteerasi virolaista merimiestä joskus edellisellä vuosituhannella sattuneesta Estonia-onnettomuudesta:

- Pahalta, tosi pahalta näyttää nyt tässä kyllä… utopistihallinto on suuressa viisaudessaan palauttanut meidät jonnekin 1800-luvulle jolloin syksyllä ei tiennyt että oliko keväällä vielä ruokaa…

He asuivat Reunansyrjän haja-asutusalueella. Noin kahdeksan kilometriä pienestä keskustasta. Heille oli jo ilmoitettu että öljynmyynti alueelle on kielletty ilmastosyistä. Samoin sähkönjakelu haja-asutusalueelle oli lakkautettu kuluvan vuoden aikana. Heillä oleva auto oli jouduttu ottamaan pois käytöstä sillä jatkuvasti kasvanut ajoneuvovero, käyttövoimavero, vakuutusmaksuvero ja haja-asutusalueen autohaittavero olivat nousseet liian suureksi. Lisäksi polttoaineen hinta oli köyhille eläkeläisille tähtitieteellinen.

Radanvarsikaupunki oli tarjonnut heille mahdollisuutta siirtyä asumaan uusiin suunniteltaviin kennostoasumiskomplekseihin. Se tietäisi tietysti sitä että heidän eläkkeensä siirtyisi suoraan valtiolle ja he saisivat asumisensa ja ruokansa lisäksi vain pienen taskurahan. Lisäksi heidän tulisi luovuttaa talonsa ja tonttinsa valtiolle korvaukseksi uusista asumistiloista.

Niilo ja Annikki olivat miettineet tilannettaan. Heillä oli puuliesi, pönttöuuni ja puukiuas. Puuta saattoi vielä saada ja kummankin kunto mahdollisti sen hankkimisen ja pilkkomisen. Heillä oli myös oma porakaivo josta sai vettä käsipumpulla. Valoa antoivat öljylamput sekä valopetroolilamppu. Kumpaakin myytiin paikallisessa kaupassa. Ja kätevänä miehenä Niilo oli rakentanut polkupyörän jossa oli edessä kaksi rengasta ja suuri tavaralava. Siinä saattoi kuskata vaikka useamman viikon ostokset. Talvella – koska auraukset menivät miten sattuivat ja yleensä eivät menneet ollenkaan – saattoi kaupalle mennä suksilla ja ahkion kanssa.

Ja olihan Niilolla haulikko. Tontilla kulki aika paljon rusakoita. Ja kesäisin myös kyyhkysiä. Niistä sai hyvää särvintä niukan elannon lisäksi. Ja olihan haulikkoon täyteisiäkin. Hirviä ei tontilla näkynyt mutta kauriita saattoi kulkea silloin tällöin. Kaikki kotiopäin, sano. Pienellä eläkkeellä kun ei pahemmin juhlinut. Ja olihan Niilo nikkaroinut pihalle ulkohuusinkin.

Pariskunta mietti aikansa ja ajatteli. Ehkä tässä joku vuosi vielä pärjätään. Minnekäs sitä ihminen kotoaan lähtisi. Ja ehkä se kuolema tulee ja armahtaa ennen kuin lähteä täytyy. Niihin helvetin kennoihin.

Helsinki, samaan aikaan…

Entäs asumiskompleksien turvallisuus?

Näihin kennostoihin laitettaisiin ns. vapaaehtoisella väkipakolla valtava määrä toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Kuinka taata järjestys? Sen oli suunnitellut Corbeauforêt-pörssiyhtiön alaisuuteen kuuluvan Suomen Poliisin ylikomisario Ali Haddadi joka oli lainassa suunnitteluprojektissa:

- Jokaisessa asumiskompleksissa on valvontakamerajärjestelmä jota tarkkaillaan valvontakeskuksessa joita on jokaisessa 30-kerroksisessa kompleksissa. Vartijoita on tarvittava määrä ja heillä on suuret voimankäyttövaltuudet. Lisäksi jokaisessa kompleksissa on säiliöt MULTIPAX-kaasua jotka voidaan tarvittaessa laukaista kompleksiin sisälle. Kaasu vie tajunnan hyvin nopeasti. Kaasun käytössä kuolleisuus on noin viisi prosenttia mutta se on Liittovaltion mukaan siedettävä määrä.

- Omanlaisensa rauhoittava tekijä ovat tietysti asukkaille ruoka-automaattien kautta puoli-ilmaiseksi myytävät huumeet. Tarjolla on kannabista, heroiinia sekä erilaisia rauhoittavia lääkkeitä. Alkoholi ja amfetamiinivalmisteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

- Tupakointi on sallittu komplekseihin kuuluvilla ulkoparvekkeilla. Parvekkeet ovat avoparvekkeita eli jos joku haluaa hypätä ylimmästä kerroksesta niin se toki sallitaan. Onhan selvää että jos 25-vuotias suomalainen tekee itsemurhan niin se säästää liittovaltiolta pitkässä juoksussa huomattavan elatussumman.

- Kaikkein paras turvallisuuden takaaja on tietysti se, että jos kennostoasukas rikkoo järjestyssääntöjä niin hän menettää asumisoikeutensa. Silloin hän olisi täysin tyhjän päällä. Kerjäämäänkään ei voi ruveta sillä käteistä rahaa ei ole ja kaikki toiminta tapahtuu Kansalaiskortin kautta. Pelastusarmeija ja pari muuta vapaaehtoisjärjestöä tarjoaa asunnottomille tilapäissuojaa. Mitään muuta heille ei ole tarjolla.

Paketti alkoi olla valmis. Suunnitteluprojektin aikana asumisyksiköstä alettiin nopeasti käyttää nimitystä Kennostoliitto. Jonkun ikivanhan suomalaisen viihdeohjelman pohjalta. Termin käytössä oltiin tosin varsin varovaisia sillä intersektionaalinen liittovaltio ei tunnetusti ollut millään muotoa huumorintajuinen.

Frybbis tiesi itse oikein hyvin että hän oli suunnittelemassa jotain, jota tuleva historiankirjoitus sanoisi epäilemättä rikolliseksi. Olihan hän omalta osaltaan mukana satojen tuhansien ihmisten häätämisessä ja pakkosiirtämisessä. Osallisena rikollisessa toiminnassa joka perusteltiin absoluuttisen hyvällä tarkoituksella. Niin kuin historiassa aina ennenkin. Mutta kun vaakakupissa painoi hänen perheensä mukava asunto Kauniaisissa sekä hyvä ja turvattu toimeentulo niin omatunto puutui. Kenellä tahansa oli mahdollisuus joutua asumaan kennoihin. Jopa sen suunnittelijalla.

Frybbis jatkoi edelleen Konzent Oy:n palveluksessa ja valvoi uusien asumiskompleksien rakentamista. Työt alkoivat välittömästi ja tarkoituksena oli ensimmäisen vuoden aikana saada kennotilat 150.000:lle henkilölle.

Reunansyrjä, vuotta myöhemmin…

Se oli sitten siinä.

Näin tuumasivat Niilo ja Annikki Nissinen jotka katsoivat tyhjin ilmein pöydällä olevaa kahta avattua kirjettä. Postin he olivat käyneet kauppareissullaan. Posti oli tullut kauppaan jo vuosikaudet. Kirjeissä oli lopullinen tappio. Kiinteistövero – jota oltiin jo kauan sanottu karkoitusveroksi – nousi haja-asutusalueilla kymmenkertaiseksi. Vaikka, perkele, eiväthän he olleet aikakausiin saaneet julkisesta infrasta mitään.

Jo kiinteistövero riitti katkaisemaan kamelin selkärangan. Katkeamisen varmisti toinen kirje. Koko Radanvarsimaakunnan pohjavesivarat oli myyty monikansalliselle Erpressung GmbH:lle. Kaivo olisi jatkossakin Nissisten oma mutta veden käyttömaksu aivan liian korkea. Mikäli käyttömaksua ei maksettaisi, Nissisten kaivo tuhottaisiin.

Nissiset miettivät illan öljylampun valossa. Ajatus kaksoisitsemurhastakin houkutti. Mutta lopulta he päätyivät alistumaan. Radanvarsikaupunkiin oli rakennettu pikavauhtia niitä uusia kennostoja. Se olisi nyt heidänkin kohtalonsa. Kaunis kiitos pitkän työuran tehneille ihmisille. Kaupungin auto toi heille kaksi puolen kuutiometrin kokoista pahvista pakkauslaatikkoa. Sen enempää ei saanut mukaansa. Mielessä kävi sekin että sytyttäisi talon lähtiessään tuleen mutta se veisi asumisoikeuden. Kadulle ei huvittanut tässä iässä päätyä.

Viikkoa myöhemmin he saapuivat Asuntokompleksi WEF-2:n kuudenteentoista kerrokseen. Selvästi arabin näköinen vartija osoitti heille omat kennonsa. Saivat sentään vierekkäiset. Samassa käytävässä näytti asustavan heidän vanha tuttavansa Unto Helle. Työttömäksi ja sitä myötä asunnottomaksi jäänyt 52-vuotias pyöräkuormaajan kuljettaja Naakkamosta. Hän tervehti Nissisiä ja totesi:

- Tervetuloa Kennostoliittoon. Minä voin vähän esitellä paikkoja ja käytäntöjä. Vaikka äkkiähän nämä on esitelty. Ihan ensiksi sanon että noiden vartijoiden kanssa ei parane ryppyillä vaikka kestovitutus täällä onkin koko ajan päällä. Niillä on sähköpamput ja ne ovat herkkiä käyttämään niitä. Ja niin kuin huomasitte, niillä on tykitkin vyöllä. Suomalaisia vartijoita täällä on varsin vähän. Vaikka vartijan hommat takaa palkan ja vähän paremmat asuintilat niin hyvin moni suomalainen on lopettanut. Ovat sanoneet että eivät he voi olla keskitysleirin vartijoita ihmisille jotka eivät ole mitään rikosta tehneet.

- No, joka tapauksessa tässä on sitten teidänkin loppuelämämme maailma. Pieneksi se sitten lopulta kutistui. On tuolla ulkona vielä jonkin verran metsää jossa voi kävellä. Täytyy sanoa että kyllä Liittovaltio on viisaudessaan suuri. Se on onnistunut muuttamaan meidät ihmiset kennomehiläisiksi. Tosin työmehiläisiä me ei olla vaan pelkkiä kuhnureita kaikki. Me olemme tehtävämme tehneet ja joudamme kuolla. Tälläkin viikolla on tämän kompleksin ylimmästä kerroksesta hypännyt tonttiin neljä ihmistä. Ennätys oli yhdellä tyypillä jolla oli ahtaan paikan kammo. Se tuli tänne ja kun se näki tulevan kennonsa se meni samantien ylimmän kerroksen parvekkeelle, poltti seittemät tupakit ja hyppäsi. Ja heroiiniövereihin menee harva se päivä joku. Hyvää harjoitteluahan tämä kennossa eläminen sitä tulevaakin boksia ajatellen on…

Helsinki, autonomisen etnisen enklaavin raja…

Kuuden konttirekan letka ylitti tarkastuspisteen. Rajalla asemiehet olivat  ensin tarkastaneet paperit tarkasti. Mitähän klaania nämäkin mahtoivat olla? Tässä enklaavissa kun valtasuhteet tuppasivat olemaan, no, aika elastisia. Joku aika sitten asemiehet olivat somaleja mutta nämä olivat kyllä arabeja. Paperit olivat kunnossa, matka saattoi jatkua ja letka jossa oli mukana konttinosturi ajoi sille aukealle missä lasti oltiin purettu ennenkin. Paikalla oli jo paljon etnisesti edistyksellisiä. Lähemmäs tuhatta.

Tylysti sanottuna saattoi sanoa, että tässä purettiin ryöstettyä sotasaalista etnisesti edistyksellisille. Sotasaalista sodassa, jota ei käyty asein. Kun suomalaisia pakkosiirrettiin kennostoasuntoihin oli kaikki yli puolen kuutiometrin ylittävä valtion omaisuutta. Ja sitä nämä rekat olivat täynnänsä. Niitä jaettiin ilmaiseksi etnisesti edistyksellisille. Suomalaisilta ryöstettyä omaisuutta jota osaltaan maksettiin suojelurahana että etnot pysyisivät omilla alueillaan.

Konttinosturi alkoi nostaa kontteja. Vartioivien asemiesten kanssa oli sentään sovittu että he aukaisevat kontit vasta kun kaikki rekat on purettu ja rekat lähtisivät takaisin Suomen puolelle. Sillä se, mitä tapahtui konttien aukaisemisen jälkeen muistutti lähinnä väkivaltaista mellakkaa kun kaikki pyrkivät osille yhtä aikaa. Varmaan puolet tuodusta tavarasta hajosi siinä härdellissä. Autot käynnistyivät ja kääntyivät takaisin. Perimmäisen rekan kuljettaja katsoi sivupeilistään taaksepäin väkijoukon hysteeristä innostusta. Siinä hänellä juolahti mieleen se, miksi hänestä muurahaispesät näyttivät pelottavilta.

Kuhina. Se oli se perkeleen kuhina.

Kiitokset inspiraatiosta Huru-ukolle, KKi:lle, Qroquius Kadille ja eräälle Anolle jonka kommenttia osittain luvalla lainasin.