Näiden epistoloiden kokoaminen alkaa olla kerta
kerralta vaikeampaa koska aineistoa on niin järkyttävän paljon. Pitäydyn siis
tällä kerralla – niin kuin viimeksikin – spesiaalissa ja käyn vähän läpi sitä
mitä huulipuna-estrogeeni-sukkahousuhallituksemme on puuhannut sen jälkeen kun
se siirtyi valtamedian suosikin Sanna Marinin johtoon. Esittelen hallituksen
päätöksiä, esityksiä ja sen jäsenten loihelausumia sekä muita kunnostautumisia.
Tai esittelen siis osan niistä koska eivät ne yhteen postaukseen mahdu. Aloitetaan
joulukuusta 2019:
JOULUKUU 2019:
- Maria Ohisalo:
Sisäministeriön poliisiosasto selvittää
parhaillaan sitä, miten muslimihuivin voisi yhdistää poliisin virka-asuun. Olisi
tärkeää, että poliisissa olisi enemmän ymmärrystä eri kulttuureista tänne
tulevista ihmisistä, koska se auttaisi luomaan luottamuksellista suhdetta
viranomaisen ja kansalaisten välille.
Ja tälläkö sitä luottamusta lisätään? Muslimihuivilla?
Kuinka luottamusta lisää muslimien suomalaisiin kohdistama väkivalta ja
raiskaukset?
- Pekka Haaviston ISIS-naisten sotku oli parhaassa
vauhdissaan mutta nythän pöly on laskeutunut ja jätkä selvisi säikähdyksellä.
Kyseisestä häiskästä puuhataan edelleenkin seuraavaa
presidenttiä.
TAMMIKUU 2020:
- Hallitus aloitti järjettömän ilmastomissionsa
ja esitti samalla suunnitelmansa että kotien öljylämmityksestä luovutaan
vuoteen 2030 mennessä. 130.000 suomalaista taloutta kiittää. Hyvin suuri osa
eläkeläisiä.
- Maalituslaki alkoi edetä. Ja laitetaan
sisäministeri Ohisalon näkemyksiä laillisuudesta:
- Maria Ohisalo sitten nimitti sisäministeriön
kansliapäälliköksi Kirsi Pimiän ja muistutetaanpa hänen ohjenuorastaan:
Sokea piste yhdenvertaisuusasioissa on se,
että ajatellaan yhdenvertaisuuden olevan sitä, että kaikkia kohdellaan samalla
tavalla.
Ja joo, kaikkia ei todellakaan kohdella samalla
tavalla. Tässä päivitetyn yhdenvertaisuuden maassa.
HELMIKUU 2020:
- Hallituksen käsitehässimistä eli
newspeakia eli LGBTQTiiTyytä:
”Kielenkäyttö muuttuu lakitekstissä sukupuolineutraaliksi
ja kaikenlaisille perheille sopivaksi”. Eli:
Perhevapaauudistuksessa ei puhuta enää
äidistä, sen sijaan puhutaan synnyttäjästä tai raskaana olevasta. Perhevapaan
teksteissä ei myöskään ole isää, on vain vanhempia, ja perheessä yksi tai kaksi
vanhempaa.
- Turvapaikkahylsyn saaneille kehitellään
ohituskaistaa:
Osa kielteisen päätöksen saaneista
turvapaikanhakijoista voi saada työluvan "jonon ohi" – hallitus
selvittää lisää helpotuksia.
Hallitus linjasi hallitusohjelmassaan,
että se ”kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että
työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä
joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.”
Epäilemättä Ahmedin pizza- ja yleinen kusetuspalvelu
kiittää. Tosin maassa laittomasti olevat ovat edelleenkin maassa laittomasti
olevia.
HUHTIKUU 2020:
- Turhuuden markkinoita ja LGBTQTiiTyytä:
Uudet sukupuolineutraalit henkilötunnukset.
Suomeen esitetään uudenlaista
henkilötunnusta, josta ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli
tai muuta henkilöön liittyvää tietoa.
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä
esittää uudistetun henkilötunnuksen käyttöönottoa vuodesta 2027 eteenpäin.
Tästä lähtien jokaisella Suomen väestötietojärjestelmään rekisteröidyllä
ihmisellä olisi käytössään uusi henkilötunnus, joka korvaisi tällä hetkellä
käytössä olevan tunnuksen.
Kustannukset koko maassa miljardiluokkaa mutta saahan
sillä yhdelle promillelle kansakunnasta hyvän ja tiedostavan mielen.
TOUKOKUU 2020:
- Jälleen ohituskaistaa
haittamaahanmuuttajille:
Hallitus valmistelee ulkomaalaislain
muutosta, jolla helpotetaan turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuksia eli
poistetaan karenssiaika, jonka jälkeen saa työskennellä. Muutoksella halutaan
hyödyntää maassa oleskelevien kansainvälistä suojelua hakeneiden työpanosta
nykyistä paremmin.
Ja mehän tiedämme kuinka suuri elatusautomaatin pariin
tulleitten jätkien työpanos ja työhalu on.
- Maalittamislaki etenee. Sisäministeriö
asetti työryhmän maalittamisen vastaisten toimien tehostamiseksi:
Maalittaminen kohdistuu yksilöön, mutta
sen tavoitteena on usein vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan, instituutioihin
sekä viranomaisia kohtaan tunnettuun luottamukseen, oikeusvaltion toimintaan ja
rajoittaa perustuslaillista oikeuttaa sananvapauteen. Maalittamisen tavoitteena
on rajata julkista keskustelua ja toimintaa. Pelkkä uhka maalittamisesta
saattaa johtaa siihen, että sen mahdolliset kohteet rajoittavat itse sanan- ja
toiminnanvapauttaan.
Perustuslaillista oikeutta sananvapauteen kyllä uhkaa
hallitus itse ja nimenomaan hallitus – valtamedian säestämänä – haluaa rajata
julkista keskustelua.
KESÄKUU 2020:
- Suomen pääministeri Sanna Marin esitti
tukensa etnisesti edistykselliselle riehumiselle, väkivallalle, ryöstämiselle,
polttamiselle ja murhaamiselle:
Marin ei muuten todennäköisesti ole edes vaivautunut
ottamaan selvää sen BLM:n todellista pärstää. Onpahan vain muodikkaasti ajan
hengessä mukana.
- Maria Ohisalo ilmoitti hallituksen
uudesta tasa-arvo-ohjelmasta ja siitä, mihin se perustuu:
Ja kyseistä intersektionaalista feminismiä onkin
sitten suomalaisille syötetty oikein urakalla. Kyseisessä päivitetyn tasa-arvon
pyramidissa pahnanpohjimmaisena ovat valkoiset, lihaa syövät ja yhteiskuntaa
pystyssä pitävät heteromiehet.
HEINÄKUU 2020:
- Tytti Tuppurainen muistutti suomalaisia uusista
perusasioista:
Joskus aikaisemmin noita uusia perusasioita oltaisiin
pidetty maanpetturuutena mutta times they are changing. Tuo Tuppuraisen permanent-tekohymy
on muuten äärimmäisen taiteellinen.
- Hallitus kehitti taas uuden
haittamaahanmuuton sisäänheittotuotteen:
Sisäministeriö käynnisti 15.7.
lakihankkeen, jonka tavoitteena on lopettaa toimeentuloedellytyksen
soveltaminen alaikäisiin perheenkokoajiin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan
kansainvälisen suojelun perusteella.
Perheenkokoajalla tarkoitetaan Suomessa
asuvaa perheenjäsentä.
Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmassa
on linjattu, että ”toimeentuloedellytyksen soveltaminen kansainvälisen suojelun
tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneisiin alaikäisiin perheenkokoajiin
lopetetaan.”
Eli laitetaan Suomeen ankkurina 20-vuotias jätkä joka
väittää olevansa 16-vuotias ja joka ilman muuta saa notkumisluvan ja joka alkaa
koota perhettään Suomeen. Tai sen varsinaisen työnhän tekevät asiaa varten
palkatut suomalaiset viranomaiset.
ELOKUU 2020:
- Jälleen tuntuvia polttoaineiden
veronkorotuksia vain ja ainoastaan ilmastohysterian nimissä.
- Vihreät esittivät uuden ja
hämmästyttävän idean jolla Suomi saadaan nousuun:
Vihreiden ministeriryhmä linjasi
maanantaina Lahdessa kesäkokouksessaan, että hallituksen pitää ottaa
tavoitteekseen 80 000 uuden työperäisen maahanmuuttajan houkutteleminen Suomeen.
Tosin Suomihan ei houkuttele työperäisiä
maahanmuuttajia vaan elatusautomaatin pariin pyrkiviä haittamaahanmuuttajia.
Mihin muuten ovat unohtuneet suomalaiset työttömät? Ja suomalaiset yleensäkin?
Onko meitä enää olemassakaan? Väliäkö sillä vihreille on. Tärkeintä on lukema.
80.000.
- Tytti Tuppurainen löysi jälleen mörköjä:
Tulee vain muistuttaa että ne Tytin ihmisoikeudet
eivät kuulu niille suomalaisille jotka joutuvat tuontitavaran väkivallan ja
raiskauksien kohteeksi. Niistä Tytti vaikenee. Ja sitä demokratiaakin saa
käyttää vain valikoidun ideologian mukaisesti.
- Li Andersson on ollut varsin hiljaa ja
tehnyt omaa myyräntyötään opetusministeriössä. Hän kuitenkin halusi sekä sivarin
että varusmiespalveluksen lyhentämistä:
Hallituspuolue vasemmistoliitto esittää
siviilipalveluksen keston puolittamista ja asepalveluksen lyhentämisen
selvittämistä työllisyystoimina, jotka nostaisivat työllisten määrää tuhansilla
ihmisillä.
- Selvitysten mukaan siviilipalveluksen
sekä varusmiespalveluksen kestoa lyhentämällä työllisyyttä voitaisiin vahvistaa
merkittävästi, jopa usealla tuhannella henkilöllä.
Työllisten määrä ei kylläkään lisää työpaikkojen
määrää. Ja nythän – Ukrainan sodan myötä – hallituskin saattaa ajatella että ei
se puolustusvoimat ihan turha olekaan. Andersson totesi vielä:
Siviilipalveluksen pituus tekee siitä
rangaistusluontoisen asepalvelukseen verrattuna. Mielestäni se ei ole enää
tähän maailmaan sopivaa.
Ehkä se ei ole Li Anderssonin maailmaan sopivaa mutta
täällä reaalimaailman puolella tulee muistaa se ei ihan pikkuseikka että
aseellisen palvelun suorittaneilla on sitten reservissäkin velvollisuus lähteä
komennettaessa sotimaan ja mahdollisesti kuolemaan mm. Li Anderssonin puolesta.
SYYSKUU 2020:
- Matti Vanhanenkin muistutti että hän on
olemassa:
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen
(kesk) ehdotti Väestöliiton väestöpoliittisen raportin julkistustilaisuudessa
uutta ”pikalinjaa” helpottamaan työperäisten maahanmuuttajien oleskeluluvan
hakemista. Tällä pikalinjalla olisi hakijalle myös hintansa:
”Hän voisi vastineeksi sitoutua
esimerkiksi opettamaan yliopistossa, mentoroimaan nuoria yrittäjiä tai muutoin
hyödyttämään suomalaista innovaatioympäristöä”, Vanhanen suunnitteli.
Vanhanen suuntasi ehdotuksen EU:n
ulkopuolisille ”huippuosaajille ja työllistäjille”.
Ja mehän tiedämmekin minkälaisia huippuosaajia ja
työllistäjiä sieltä EU:n ulkopuolelta tulee. Mutta Mattihan on ollut
järjestelmän ja vallitsevan ideologian mies jo YYA-ajoilta. Muistaakos kukaaan
Baltic Starin?
- Vasemmistoliiton kansanedustaja –
nyttemmin ministeri – Hanna Sarkkinen oli pahalla päällä kun suomalaiset eivät
halua etnisesti edistyksellisiä vauvoja:
”Tuntuu, että halutaan nimenomaan
valkoisia vauvoja” – Hanna Sarkkinen ohjaa huomiota siihen miten puhumme
lapsista
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna
Sarkkinen muistuttaa siitä, että maapallolla riittää vauvoja.
Syntyvyyskeskustelussa onkin välillä se
epämiellyttävä piirre, että tuntuu haluttavan nimenomaan valkoisia vauvoja.
Mitenkäs on? Eikö suomalaiset saa tehdä suomalaisia
lapsia?
- Syyskuussa 2020 silloinen ympäristö- ja
nykyinen sisäministeri Krista Mikkonen sai kuningasajatuksen hanhiongelmaan:
Hotellin respassa ei vaan tiedetä, että kuinka paljon
tarvittavia hanhenkielen tulkkeja on löytynyt.
LOKAKUU 2020:
- Ja Maria Ohisalolle ei nykyinen
ilmastohysteria suinkaan riitä:
Maria Ohisalo: Näyttää siltä, että
polttoaineen hintaa pitää korottaa
Liikenteen päästöjä on vihreiden
puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan vähennettävä reilusti. Hän
luonnehtii liikennettä erääksi haastavimmista sektoreista päästöjen
vähentämisen kannalta.
– Olemme jo päättäneet hallituksessa
puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, ja tästä tavoitteesta on
pidettävä kiinni, Ohisalo toteaa blogissaan.
Koska päästöjen puolittaminen vaatii Maria
Ohisalon mukaan niin suuren muutoksen, on kaikki keinot etsittävä.
Kun pakkomielle on päällä niin sen mukaanhan
toimitaan. Aivan sama, mitä se saa aikaan suomalaisille.
- Ja hallitus jatkaa missiotaan että
Suomeen saadaan – pysyvästi – lisää haittamaahanmuuttajia:
Sisäministeriö etsii keinoja, jotta
laittomasti maassa olevat voisivat hakea oleskelulupaa.
Sisäministeriön mukaan ohjelmassa etsitään
keinoja oleskelulupien kehittämiseksi niin, että ilman oleskelulupaa maassa
oleskelevalla on nykyistä paremmin mahdollisuuksia oleskeluluvan hakemiseen ja
varmistetaan heille välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaava
johdonmukainen ja selkeä palvelujärjestelmä koko maassa.
Laittomasti maassa olevathan tulisi automaattisesti
karkoittaa. Tavallisen suomalaisen kohdalla muuten se johdonmukainen ja selkeä
palvelujärjestelmä on vähän niin ja näin. Nykyisen edistyksen ja kehityksen
aikana.
JOULUKUU 2020:
- Ja Ohisalon missio vain jatkuu:
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoo
perjantaina julkaisemassaan blogikirjoituksessaan, että ilman oleskelulupaa eli
laittomasti maassa oleville rakennettava palomuuri helpottaisi asiointia
viranomaisten kanssa.
– Monet eri tahot ovat jo vuosia pitäneet
esillä palomuurin tarpeellisuutta. Palomuuri tarkoittaa tässä tapauksessa
menettelyjä, joiden avulla oleskeluluvaton voi asioida viranomaisten luona
ilman pelkoa välittömästä palauttamisesta.
Palomuurin toimintaa ei ole vielä
selkeästi määritelty, mutta se voisi liittyä esimerkiksi rikosilmoituksen tai
oleskelulupahakemuksen tekemiseen tai sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttämiseen.
Sitähän Ohisalo ei sano että näitä rikosilmoituksia
joudutaan tekemään nimenomaan näiden notkujien vuoksi. Mutta ideana tämä on
kyllä taiteellinen. Rakennetaan palomuuri joka suojaa rikollisia
viranomaistoimilta.
Ja jahah, eihän tässä olla päästy hallituksen
taipaleella kuin yksi vuosi eteenpäin ja tekstiä on jo melkoisesti. Jatketaan
tuonnempana ja odotellaan joulua.
VastaaPoistaJos en nipistäisi itseäni lujasti, luulisin vissiin olevani Marsin kiertoradalla ! Kyllä näkee, että likat ovat päässeet vauhtiin. Tätä helvetin hullutusta - kierrokset vain nousevat !
Epistola koskee vuotta 2020. Hirvittää ajatella vuosien 2021 ja 2022 sisältöä.
VastaaPoistaacc
Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja acc:lle & kiitos kommenteistanne. Vuonna 2020 likat pääsivät vasta vauhtiin mutta sittenhän vauhti kiihtyi kun kukaan ei estänyt. Eniten kai hirvittää vuosi 2023 ja vuodet siitä eteenpäin.
VastaaPoistaÄlä hitto ennen jlulua näitä epistoloja laita, glöki muuttuu kuseksi vielä.
VastaaPoistaNoista hanhista, Nils Holgerssonilla ois kysyntää ja itte sais määrätä palkan.
Havukka-ahon filosofi Konsta Pylkkönen tuumaili, ettei tässä mitään hätää, "vielä on monta mojovaa ajatusta ajattelematta".
VastaaPoistaNäillä hallituksen tyttötädeillä taitaa olla vähän sama meininki, mutta enempi tuolla tunnepuolella. Ikään kuin "vielä on monta mojovaa tunnetta tunteilematta".
Liian monella julkisuuteen hamuavalla naisella on liian pieni pää joka on, ah, niin täynnä kokemuksellista "totuutta". Määrä ei korvaa laatua, ei edes siinä, että alkavat nuo televisiokanavien ajankohtais- ym. asiaohjelmat olla käytännössä lähinnä sitä että kolme tai neljä hyvähampaista naista yrittää päteä kuin miehet.
Miehet loistavat valtamediassa nykyisin poissaolollaan. Valtamedialle käy kuten kaikille yhteiskunnallisille instituutioille, jotka on turhina luovutettu naisten valtaan. Aikanaan siis armeija, sitten kirkko, ja nyt valtamedia. Kuka yhtään ajatteleva enää tuntee mitään vetoa noihin ympyröihin?
Akateeminen maailma on kovaa vauhtia vaipumassa samaan sammakonkeittopataan -- "tutkimuksista" on tullut yliyleistävillä yleiskäsitteillä kokoon kursittua stiinafuulaa, jolla voidaan näennäisen "asiallisesti" perustella poliittisia valintoja. Siis ihan sama käsitteenkäytön kardinaalivirhe kuin mikä tekee pykälistä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" käytännössä yhden poliittisen arvovalinnan käsikassaroita.
Sellaista se on. Järki tässä maailmassa on tarpeetonta. Tilastoja joko ei tohdita ollenkaan laatia tai ne täytyy laatia niin, etteivät ne osoita kaameaa totuutta ylittämättömistä kulttuurieroista. Yhteiskuntatutkimus on yhtä luotettavaa kuin mitä olivat N-liiton taloudellista menestystä osoittavat viisivuotissuunnitelmat ja -tilastot. Käytännössä Lada kesti viisi kuukautta, ehkä.
Tervehdys Ihmettelijlle ja Sepo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaIhmettelijä: Pahoittelen, mutta ajattelin pilata vielä uuden vuodenkin seuraavalla epistolalla. Tosin laitan kyllä vielä ennen joulua perinteisen joulutarinan.
Seppo: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita ja tottahan ne ovat. Parista asiasta eri mieltä:
1. Armeijamme ei ole kyllä vielä naisvallassa. Joppos123 saattaa vahvistaa tämän.
2. Lada on itse asiassa karuihin oloihin suhteellisen soiva peli.
Onhan nuo hallituksen touhut valovuoden päässä siitä mitä me Esson baarissa ajatellaan ja toivotaan.
VastaaPoistaJoku lauluntekijä kuvasi hyvin tämän hallituksemme alkua: Tunnen kuinka vauhti kiihtyy...Ja silloin ei vielä oltu nähty untakaan moisesta untuvikkojen porukasta. Kehitys kehittyy ja edistys edistyy on sanonta jostain hamasta menneisyydestä. Nykymenolla ei olikein tiedä tuosta sanoa. Edistys kuten aika usea sen ymmärtää ei ole kovin edistyksellistä. Paremminkin taantumus lisääntyy kiihtyvää vauhtia. Noin historian valossa vaikuttaa, että nämä tyttelimme ovat nukkuneet historian tunneilla, tai vielä pahempi, lintsanneet kokonaan.
VastaaPoistaHuru-ukko
Kevennetään hiukan:
VastaaPoista• Meiltä kysytään:
Voiko kapitalistinen maa siirtyä sosialismiin rauhanomaisen kehityksen tietä?
• Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Mutta miksi?
Kyllähän tämä oikeasti on aika karua, toimiva yhteiskunta hajoaa hitaasti mutta varmasti ihan tässä silmien edessä. Mitä poliitikot siihen - no, eipä muuta kuin politikoidaan, sumplitaan, tehdään lehmänkauppoja ja pidetään huoli siitä, että kaikki tehdään ideologisen puhdasoppisuuden hengessä.
Kuinka lähelle jotain Albanian tai Moldovan elintasoa vielä päädytäänkään? Vai mennäänkö jopa alemmaksi.
Takana on ne ajat, jolloin suurin osa suomalaisista saattoi sanoa, että Suomi on ihan hyvä maa. Toki edelleen suuri joukko suomalaisia voi sanoa näin, mutta se ryhmä tulee vääjäämättä pienenemään.
Kyllä minuakin hirvittää, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.
maallikko
VastaaPoista2. Lada on itse asiassa karuihin oloihin suhteellisen soiva peli.
Olen tässä latukka asiassa samaa mieltä Yrjön kanssa. Nimirkillä kokemusta on, varsinkin siitä "pallosilmästä". Rakenteeltaan yksinkertainen, suhteellisen toimnatvarma ja karummissakin oloissa tekevän helposti korjattavissa. Ei turhaa elektroniikkaa sotkemassa asioita. Ja melkoisen pienillä varaosien valikoimalla uskalsi lähteä kauemmaksikin ns. sivistyneestä maailmasta. Kertaakaan ei jättänyt korpeen, mitä nyt pieniä hankaluuksia mahtuo taipaleelle, mutta kuten sanoin, ne oli yksinkertaisen yksinkertaista tekniikkaa ymmärätävn/osaavan miehen ratkaistavissa. Ja matka jatkui.
Huru-ukko
Emme ole enää isäntiä talossamme vaan meidät on sysätty nurkkaan katselemaan, kuinka piiat johtavat taloamme, lahjoittavat sen omaisuutta huithapeleille ja kustuvat sisään röyhkeitä muukalaisia, joita syöttävät ja juottavat meidän ruoallamme ja juomallamme ja lopuksi pilluttelevat mielenosoituksellisesti.
VastaaPoistaMe emme tee mitään, istumme vaan siellä nurkassa pippeli kourassa ja peukalo pressilmässä sen sijan, että antaisimme piioille ympäri korvia ja potkisimme vieraat ulos.
Oma vikamme.
Mitäs olemme antaneet piikojen nousta pöydillemme tanssimaan emmekä tee mitään pudottaaksemme ne lattialle.
"1. Armeijamme ei ole kyllä vielä naisvallassa. Joppos123 saattaa vahvistaa tämän."
VastaaPoistaEi täysin, mutta kyllä siellä jo feminiitat jylläävät melkoisesti. Naisilla etulyöntiasema ja vegaanisuutta suositaan jne. Aavistin pahaa jo aikoinaan kun yksikköön tuli ensimmäiset naisvarusmiehet (en suostu sanomaan -henkilöt). Jouduin pitämään puhuttelun yhdelle luutnantille että hän ei muuten availe ovia näille, ovat miten söpöjä tahansa, vaan he avaavat hänelle, kuten ennenkin sotilaat ovat ylempiarvoiselle avanneet.
Ohisalohan oli jonkinsortin köyhyystutkija ennen "poliitikon uraansa". Oletin hänen tuovan vihreisiin vähän köyhempiä ymmärtävää näkökulmaa. Enemmän en olisi voinut olla väärässä. Vihreiden köyhiä tappavaa linjaa ei muuta mikään. Paitsi matuja.
VastaaPoistaIltasanomat 19.12.2022:
VastaaPoista12:00
Puhemies Vanhanen puuttuu Antikaisen puheenvuoroon: Kaikkia ei saa leimata
Sanna Antikainen (ps) sanoo, ettei kotouttaminen auta, jos ihminen ei halua itse kotoutua. Puhemies Matti Vanhanen (kesk) esittää huomautuksen: ei saa antaa sellaista kuvaa, etteivät kaikki halua kotoutua.
Olli Waris
Mitenhän tuota paskamatin lausumaa kommentoisi. En keksi sanoja.
-thinker Dill
""Puhemies Vanhanen puuttuu Antikaisen puheenvuoroon: Kaikkia ei saa leimata""
VastaaPoistaVanhanen on tässä niin hakoteillä kuin äijä vain olla voi.
Se, leimataanko jonkin yksilön jonkin ominaisuuden perusteella muutkin tai koko yhteisö, ei ole asia eikä mikään. Jokaisessa porukassa on vastakkaisia ominaisuuksia omaavia yksilöitä, ja ihan se ja sama kumpaan suuntaan halutaan yksilöominaisuuksia yleistää. Siihen ei mitään olennaista totuutta kuitenkaan sisälly.
Se on kuitenkin tärkeää, että yleistä totuutta etsitään. Sitä ei voi löytää yksilötasolta, vaan se tulee näkyviin esimerkiksi tilastoissa, sikäli kuin ne on oikein laadittu. Esimerkiksi raiskaustilastot ja muut väkivaltarikostilastot voivat toimia totuuden lähteinä.
"Yleistäminen" on käsiteanalyyttisesti kestämätön intentio. Yksilöitä on mahdollista tarkastella vain yksilöinä, yhteisöominaisuuksia taas on tarkasteltava nimenomaan yhteisöominaisuuksina. Sosiologian alkeet kertovat, että yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet muodostavat "vakioita" -- eli jos esimerkiksi tipautat yhteisöstä "mädän omenan" pois, aukko tuppaa korvautumaan seuraavalla mätänevällä omenalla.
"Yleistäminen" on vain ajatusharhaa. Siitä ei kenenkään tarvitsisi niin pelihousujaan repiä. Yksilöistä ei pidä päätellä yhteisöön päin, eikä yhteisö välitä yksilöistä jotka se valikoi sosiaalisen vakion täyttäjiksi. Sanotan esimerkiksi, että suomalaiset tuppaavat juopottelemaan niin-ja-niin paljon, ja siitä on seurauksia, esimerkiksi niin-ja-niin monta tuhatta kuolemantapausta vuodessa. Jos juopottelu olisi yksilöistä kiinni, siihen taipumusta omaavat yksilöt olisivat aikapäiviä kuolleet sukupuuttoon. Mutta koska kyseessä on kansallinen sosiaalinen vakio, yhteisö tuottaa aina kaatuneiden tilalle uudet viinamäen herrat.
Hurjimmillaan yleistämisen on kuitenkin sellaisissa yliyleistävissä ylevöitetyissä yleiskäsitteissä, joilla nimenomaan pyrimme pyhittämään "yksilön" maagiseksi, loukkaamattomaksi olennoksi. Ihmisarvo- ja -oikeusideologiat operoivat mielikuvalla jonkinlaisesta ylihistoriallisesta, ylikulttuurisesta, ylikansallisesta ja yliyhteisöllisestä yliyksilösitä, jolle kuuluvat kaikki oikeudet ja vapaudet, joiden toimeenpaneminen käytännön reaalisessa maailmassa jää sitten vähemmän pyhitettyjen työläiskansalaisten velvollisuudeksi.
Sellainen on tavallaa kaiken "yleistämisen" älyttömin huippu. Siinä ollaan yleistetty ihminen taivaalliseksi suojelukohteeksi. Sanoisin, että Vanhasen lisäsi aika moni muukin poliittinen pukari ottaa tällaisen idealistisen yleistämisen ihan tosissaan. Mutta meidän ei tosiaankaan pitäisi ottaa tällaisia poliitikkoja enää tosissamme.
Ykälle pitäis korvausta ruveta maksamaan näistä kirjoituksista, samoin Heikki Porkalle. Verovaroista. Pysyy kansa ajan tasalla, mitä kello on.
VastaaPoistaTapsa vaan
Veikkaan että viimeinen asia mitä Ykä kaipaa on "korvausta" näistä kirjoituksista. Loistavia ne ovat koska Ykä on loistava mutta myös verokarhun kämmen heilahtaa loistavasti. Kukaan ei kaipaa sellaista korvapuustia. Siinä tietysti tämän hetken tilanteen "valuvika", joidenkin pitää ei vain ajatella vaan myös tehdä työtä ilmaiseksi. Tsemppiä Ykälle. -jussi n
VastaaPoistaTervehdys Ano1:lle, Huru-ukolle, maallikolle, Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Thorvald Eskilinpojalle, Ano2:lle, thinker Dillille, Seppo Oikkoselle, Tapsalle vaan ja jussi n:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Ettei jopa galaksin päässä.
Huru-ukko: Vauhti kiihtyy mutta kansa ei viihdy. Ja alaspäin ollaan menossa niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti. Ja joo, Latukka on yksinkertaisiin oloihin tehty yksinkertainen auto.
maallikko: Erittäin hyviä huomioita erittäin huonosta tulevaisuudesta.
Qroquius Kad: Näin voisi valitettavasti sanoa. Vastuullinen isäntä on vaihtunut vastuuttomaan piikaan josta tuli emäntä ja sai talon avaimet haltuunsa.
Thorvald: Kiitos lisäyksestä. Toivottavasti tilanne ei pahene. Minua on aina vierastanut naisten intti sillä se pohjautui vain tasa-arvovaatimukseen, ei maanpuolustuksen tarpeisiin.
Ano2: Joo, siinä meni veikkaus pieleen. Nainen on vaarallinen fanaatikko.
thinker Dill & Seppo: Siis kyseinen Vanhanen moittii Antikaista siitä, ettei Antikainen suostu valehtelemaan. Siinä on ajan henki tiivistettynä.
Tapsa vaan & jussi n: Lämmin kiitos kannustuksesta. Mutta kyllähän kaikenlainen maksullinen kirjoittaminen on varattu ideologisesti luotettaville epistolan julistajille.
Ohisalon terveiset ilmastohömppäkokouksesta: Ainakin polttoaineen hintaa nostettava Suomessa, muuten ei olla "kehityksen", selkosuomeksi kehitysmaiden rahoituksen johdossa.
VastaaPoistaHuru-ukko
PS. Sekö lie syynä ettei ohis palannut sisäkanisteriksi vaan ryhtyi ilmastokangsteriksi ettei luottanut mikkosen olevan tarpeeksi fanaatikko laitettavaksi Suomen edustajaksi Kanadaan?
Tervehdys, Huru-ukko. Joo, kyisiä terveisiä tuli taas tavalliselle suomalaiselle. Ja pirullakos niistä Ohisalon mielenliikkeistä selvän ottaa.
VastaaPoistaKylläpä ovat itseään täynnä. Mutta pitää muistaa: Niin kauan käy ruukku kaivolla kunnes särkyy. Ennen päivänkoittoa on pimeintä.
VastaaPoistaDies irae, dies illa...
Pyssymies
Ja pirullakos niistä Ohisalon mielenliikkeistä selvän ottaa.
VastaaPoistaEi niistä taida ottaa selvää itse pirukaan. Valitettavasti:(
Huru-ukko
Tervehdys Pyssymiehelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPyssymies: Kun vaan tietäis kuinka kaukana se päivänkoitto on ja kuinka pimeäksi ehtii vielä mennä.
Huru-ukko: On siinä yksi kaava. Mieti asiasta kuin asiasta että mikä olisi mielestäsi järkevää. Käännä se sitten täysin päinvastoin niin alat olla lähellä Ohisalon aivoituksia.
Voisikohan nämä Yrjön kirjoitukset koko siltä ajalta, minkä hän on blogia pitänyt, koota kirjasarjaksi ja julkaista sellaisena? Niistä voisi muodostaa useamman kirjan vaikkapa siten, että yhteen olisi koottu kaikki numeroidut "epistolat", toiseen tulevaisuusfiktiot, kolmanteen epäilyksen piru -kertomukset ja neljänteen vaikkapa ne, joissa siirrytään varhaisempaan aikaan ja nähdään, millainen jokin paikka oli silloin. Ja ehkäpä noista numeroiduista "jotakin ihan muuta" -kirjoituksistakin saisi kootuksi kirjan, vaikka se tietysti olisi aiheeltaan muita epäyhtenäisempi. (Pitäisikö se jakaa kahtia niin, että toisessa olisivat sota-aseita, toisessa muita aiheita käsittelevät?) Entä miten olisi oma kirjansa myös "kaljupäisistä uutiskatsauksista"?
VastaaPoistaKaikkien noiden kategorioiden ulkopuolelle jäisi kyllä vielä joukko kirjoituksia, mutta ehkä niistäkin saisi vielä jonkinlaisen kokoomateoksen.
Jos tällaisia aivopieruja olisi lukenut vaikkapa viisi vuotta sitten, olisi voinut kuvitella Keijo Kaarisateen olleen asialla. Mutta ei, totuus on taas tarua ihmeellisempää eikä taida sen paremmaksi muuttuakaan. Onko suomalaisista tullut älyllisesti laiskoja kun yhteiskunnalliset asiat eivät kiinnosta, vaikka niillä on vaikutusta ihan jokaisen elämään ja tulevaisuuteen? Asiat on niin helppo poimia valtamedian hallitusta hyväilevistä otsikoista ja kuvitella esim. että Sanna Marin on kaikkien aikojen paras pääministeri. Onhan se niin nättikin. Ja vaaleissa käy sitten taas kuten ennenkin. Alan jo luovuttaa. Toivottavasti Ykä jaksaa ja iso kiitos siitä, että nämä kootut aikamme suurten ajattelijoiden aivoitukset pysyvät tallessa.
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Tätähän on aika ajoin kyselty ennenkin. Tosiasia on että ei näillä maailman ajoilla näitä kirjoituksia julkaista painettuna. Onneksi on tämä interwebin ihmeellinen maailma kumminkin.
Rouva Ano: Olet oikeassa. Todellisuus on huonoa sketsiä mitä ei 19980-luvulla olisi kukaan uskonut. Ja tuota älyllistä laiskuutta olen ihmetellyt minäkin. En osaa oikein vastausta siihen antaa. Aika epätoivoiseltahan tämä tuntuu. Tietysti samalta tuntui varmaan Neuvostoliiton toisinajattelijoista joskus 1970-luvulla.
Tuo Ohisalo muistuttaa päivä päivältä enemmän Putinia. Ulkonäössäkin alkaa olla samoja piirteitä. En minä nyt väitä, että hän varsinaista sotaa olisi aloittamassa, mutta sama piittaamattomuus ja jääräpäisyys omien etujen ja intressien ajamisessa on enemmän kuin ilmeinen. Ja yhteistä on myöskin oman todellisuuden ja omien tosiasioiden kehitteleminen toimintansa perustelemiseksi ja oikeuttamiseksi. Ja olihan se eräs aatukin, jolta nuo samat luonteenpiirteet löytyivät.
VastaaPoistaTervehdys, Strix Senex. Pakko myöntää, että noita piirteitä löytyy. Ja mietipäs, jos hänellä olisi absoluuttinen valta.
VastaaPoistaKoko tämä tyttöhallitus ja sen taustaporukat on osoittanut sellaista halua totalitaristismiin, että me olisimme ihan täysi perinteinen kommunistinen diktatuuri jos se vain heistä riippuisi.
VastaaPoistaOnneksi ei ihan kokonaan riipu.
Mutta he ovat kyllä noudattaneet sellaisia menettelyjä vallankäytössään, että olen vahvasti sitä mieltä että vanhat määräenemmistömääräykset on tuotava takaisin niin pian kuin mahdollista. Tämän porukan asenne kun on että teette niin kuin me haluamme tai itkette ja teette. Määräenemmistösäädökset kun pakottivat edes tärkeimmissä asioissa pyrkimään parlamentaariseen asioiden valmisteluun ja lainsäädäntöön. Pelkkä hallituksen yhden äänen enemmistö ei riittänyt.
Kun tässä on tultu vuosia luettua tämän(kin) blogin järki ihmisiä, niin selailin tuossa vuosien takaisia aiheita jne. Niinhän siinä kävi. Esim liikennemerkki uudistus. Mitä sekin maksoi? Täysin naurettava turha pelleily tarina. Ketään ei häirinnyt ne aikaisemmat merkit. Tämä vain esimerkkinä tämän hallituksen idioottimaisuuksista. Ja lievimmistä vahingoista . Ja 4 vuotta sitten todettiin, että vauhti vain kiihtyy. Loppua kohden. Ja niinhän se meni/menee. Sanotaanko suoraan, että kaikki kärjistäen on päin v***ua. Hoitoon ei pääse, eilinenkin keskustelu eduskunnassa oli silkkaa tuskaa seurata. Koskien pahenevaa tilannetta mamujen kohdalta. Eli niiden, jotka ovat tulleet tänne vain aiheuttaakseen epäjärjestystä, sekä tekemään rikoksia. Ja niille maksetaan siitä avokätisesti kaikkien tukien muodossa. Ei vaan mene kaaliin vihervasemmistolle. Joku syy siihen on. Epäilenkin, että käskyt tulevat YK:lta, Brysselistä Esim ylva Johansson sekä suomen Afrikka komissaarilta . Eli Urpilainen.
VastaaPoistaHeippa taas Ykä pitkästä aikaa!
VastaaPoistaKiitos epistolasta!
Vuoden 2020 epistola kronologisessa järjestyksessä on karmeampi kuin muistinkaan. Väillä tuntuu samalta kuin Rouva Anosta, haluaisi vain unohtaa ja luovuttaa. Ehkä muistin hämärtyminen on suojamekanismi tätä kaikkea hulluutta vastaan. Odotan silti rohkeasti seuraavaa epistolaasi, pakko vain katsoa tosiasioita silmiin.
Ruotsin ja Italian vaalitulokset antavat pientä toivoa, että ehkä vielä joskus Suomessakin… siihen asti jankutan näistä asioista lähipiirilleni ja muillekin, jotka jaksavat kuunnella.
Hyvää ja rauhallista joulua Ykälle, kommentoijille ja seuraajille!
Ikätoveritar
Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Anolle ja Ikätoverittarelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaThorvald: Tuossa määräenemmistö/vähemmistöasiassa tarvitaan nimenomaan niitä perussuomalaisia. Ja seuraavat vaalit merkkaavat paljon.
Ano: Erittäin hyviä huomioita.
Ikätoveritar: Luovuttaminen käy mielessä itsellänikin aika ajoin. Ruotsista ja Italiasta saa pientä toivoa mutta kaikki on vasta alussa. Mutta oikein hyvää ja rauhallista joulua sinullekin.
Tuossa kuuntelin ylen lähetystä radiosta etsivän nuoriso ohjelman mielipiteistä, miten puuttua muslimien yms jengien sanotaanko kasautumiseen. Uskomatonta tuubaa. Ei sanota suoraan, mistä johtuu. Rahaa lisää jne. Itsekin olin nuorison etsivän ohjelman kohteena teininä. Idea on/oli hyvä. Sain itsekin jotain suuntaa sieltä. Mutta kyllä nyt on ideologia jylläämässä sielläkin. Ne eivät ole tulleet tänne integroitumaan. Ei ne välitä suomalaisten kulttuurista jne. Päinvastoin. Silittelyä ja rahaa. Ei toimi. Suorat karkoitukset ja tukien leikkaukset, jos et osaa suomea vähintään 3 vuoden sisään.
VastaaPoistaPaasikivi aikoinaan kehotti muita poliitikkoja ottamaan karttakirjan esiin ja katsomaan missä Suomi sijaitsee.
VastaaPoistaHän viittasi siihen minkä maan naapurina Suomi sijaitsee ja sama neuvo tuolta osin pätee yhä mutta se karttakirja kannattaisi ottaa esille siksikin että katsoisi millä leveysasteilla Suomi sijaitsee ja sen jälkeen miettiä näitä ilmastotoimia.
Tervehdys Anolle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Olet täysin oikeassa.
TR: Totta. Ja vihervasemmistolla tämä on jäänyt täysin hoksaamatta.
Vallassa on Woke-ideologia. Ehdotan sen suomentamista sanaksi 'vökelö'. Sillä on itämurteissa oma merkitys.
PoistaSentin sanna selittäjä olkoon pää-ämmän uusi nimi. Telkkarissa selitteli, että joo, sähkön halpuutusta on valmisteltu jo kauan, peräti viime syksystä. Ministeriön virkamies virkkoi siihe, että vasta viikko sitten tuli tieto, että rahaa on, käyttäkää ja tomikaa. Edellisellä viikolla ei sitä rahaa kuitenkaan ollut. Samankaista selittelyä ollut koko sannan matka hallituksen johdossa. Ja jos olisi pitänyt vastata tekemisitä/tekemättä jättämisistä niin ei ole vaivautunut edes eduskuntaan. Maailmalla kyllä esittää tommeraa ja topakkaa ja media huutaa hoosiannaa kehuessaan. Kun eivät tunne meikäläistä politiikkaa eivätkä kuuntele ns. toisinajattelijoita. Kun se sanna on niin ihqu että.
VastaaPoistaHuru-ukko
Näitä viimeisempiä kertoja tällä vanhalla nöyrykoneella kirjoittelen , mutta asiaan.
VastaaPoistaYkä tuossa jo mainitsikin ettei interperskseeksitinaalionalinen ( tai mikä lie) liike ole päässyt inttiin pureutumaan. Ei ole.
Siinä on muutama muuttaja ja yksi aikalailla vahva on se,että loppupelissä me letkulliset hoidetaan se sota jos sellainen tulisi.
Näin se vaan edelleen menee.
Tosiaan minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy, lauloivat Matti ja Teppo. Miksei kiihtyisi, kun tietävät, ettei osu omaan nilkkaan, jos ajetaan metsähallituksen puolelle. Tai ainakin uskovat olevansa turvassa.
VastaaPoistaTwitterissä osuin ketjuun, jossa käsiteltiin vanhaa Time-lehden juttua vuodelta 1958, kun Elvis oli vielä nuori kapinallinen ja Sputnik kiersi maapalloa.
The Negro Crime Rate: Failure of Integration
Kun lukee tuota juttua 64 vuoden takaa, niin huomaa, että jo silloin oli havaittu ihan samoja ongelmia ja esitetty hyvin tuttuja ratkaisuja niihin. 10% väestöstä tekee 60 % väkivaltarikoksista. Syytettiin poliisia tiettyihin ryhmiin keskittymisestä ja myös tiettyjen ryhmien ymmärtämisestä.
Nykyään ei toimittaja uskaltaisi enää kirjoittaa noin suoraan näistä ongelmista. Juttu on masentava. Jos tämä ongelma ratkeaisi ymmärtämällä ja koulutuksella, niin kai se viisastenkivi olisi jo löydetty.
Tulee mieleen se Hesarin Karin kuva, jossa todetaan, ettei hollituvan väki muutu, kun pääsee saliin, mutta sali muuttuu hollituvaksi.
Käväsinpä tuossa IL:n sivuilla luuppaamassa mikä se nyt on niin karmivaa mitä huudellaan varusveijareiden tekemästä videosta.
VastaaPoistaNo joo,
Ammutaanhan siinä sysärit päällä alle varomääräyksen 30 metrin matkalta kohti. Kuka intin käynyt tuota ei olisi tehnyt?
Sitä paitsi nuo uudet sysärit pirstoo sen puukuulan ihan eri tavalla kuin vanhat.
Siihen kiinnitin huomion, että syöttöhäiriöitä tulee aika paljon.
Se ei ole hyvää koulutusta. Ja sitten se nyt jostain matkittu tapa käsitellä lipasta ja ladata uudestaan " vääränkäden puolelta".
Tuo juttu tuli 2000 luvun alussa jenkeistä kun niillä oli aseet jotka ladattiin ihan eri tavalla.
Olin silloin Kaartissa ja eräs evl nönnöönn esitteli käytännön erinomaisuutta.
Jokaisella kerralla meikän vanha tapa voitti.
No, nyt ne puolustaa tapaa sillä, että aina on yksi kuti vihollisen suuntaan.
Paskanmarjat. Jos et tiedä, että lipas on tyhjä niin kyllä se tyhjää lyö. Kenen on vika? Ihan itsesi.
Vituttaa edelleen tuo ihme tapa ladata aseita. Se on nykyisin se juttu.
Mä en Jimmynä ymmärrä mitä sillä saavutetaan.
Ehkä onkin aika jäädä sivuun näistä hommista.
Hallitusta leikkivien tyttöjen korvien välissä taitaa paremminkin soida tämä kertosäe:
VastaaPoistaVaikka meille annettaisiin koko avaruus
Vain hetki, kun sen saisin katoamaan
Vaikka maailma eteeni polvistuisi, sen vain saisin palamaan
Ja huomenna, taas huomenna olen surullinen.
Paitsi etteivät tytöt surullisia ole, vaan riemuissaan:
"Nyt me oikeesti tehdään kaikkea sitä, mistä lukion tupakkapaikalla puhuimme kun sitä konetta vastaan raivosimme Zeke Vaara -paita päällä!"
Tervehdys Huru-ukolle, Joppos123:lle, Anolle, Veikolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Jos nykyiset ammattipoliitikot ovat jossain hyviä niin jälkeenpäin selittämisessä.
Joppos123: Kiitos inttilisäyksistä. Ja myös YV:stä. Toivotan voimia ja jaksamista.
Ano: Varsin sopiva termi.
Veikko: Tietyt asiat on huomattu jo aikaa sitten mutta poliittinen korrektius on saanut aikaan sen että ongelmien olemassaolo kiistetään. Ja jopa kielletään niistä puhuminen.
Qroquius Kad: Tämmöinen ajatus kyllä käy mielessä.
Ihan vaan. Jos asetta käsittelee tuolleen kuin videossa niin tosipaikan tullessa voi käydä huonosti.
VastaaPoistaVituttaa kun tuodaan joistain jenkkileffoista huonoja käytänteitä faktoina meidän hommiin.
Niinkuin tuossakin esimerkissä piiput hosui sinne sun tänne.
Kitkin aikoinaan eräässä operaatiossa tuon pois samantien.
On ihan täyttä paskaa, että sä huomaat jos lipas tyhjenee ja siksi vaihdat sen sormi liipamisella ja väärällä kädellä.
Ei sitä huomaa ennenkuin se on tyhjä. Ei tule edes mieleen. Aika fakiiri saa olla jos niin pitkälle elämäänsä kelaa tulitaistelussa.
Ja jos sitten alat noita idioottimaisa liikkeitä duunaamaan niin viimeistään tulee osuma.
Siksi, me aina ollaan tehty aika iso työ, että saadaan junnut oppimaan tuosta pois.
Viittaan siis julkisuudessa paheksuntaa saaneeseen videoon.
VastaaPoistaJos löytyy niin viisas mies joka voi perustella minulle , miksi oikeakätiselle tehtyä rynkkä käsitellään noin niin olen valmis kuuntelemaan.
VastaaPoistaViisaan pitää myös olla valmis lähteä radalle todistamaan esmes nopeus tai muu hyöty.
Kannattaa harjoitella.
Missähän se kerettiläisen aseenkäsittelyn video muuten mahtaisi olla arvosteltavissa?
VastaaPoistaTervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Minäkään en oikein hahmota että mikä se uusi käsittelytapa on.
VastaaPoistaTuoltahan se näköjään näyttää:
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8a7761c5-6962-4d23-82d6-9d3726c170d1
Karmeaa räpeltämistä, joka sopii sinänsä varsin hyvin tuohon pahuksen pojanjolppien kurittomaan touhuiluun.
Mutta koulutetaanko varusveijareita tosissaan tuollaiseen lippaanvaihto-latausliikkeeseen jossain Suomen varuskunnassa?