JOULUTARINA 2022

Isoisä

- Jaksakkos nousta? Meillähän oli puhe lähteä pilkille.

- Hä… joo…

11-vuotias Masa havahtui unestaan kun isoisä tuli herättämään hänet. Hetken kesti palata unen sumusta valveen maille mutta sitten hän muisti että oli isovanhempien luona kylässä ja pilkille lähtö oli jo eilen sovittu. Normaalisti Masa oli hidas heräämään ja usein aamuäreäkin mutta jotenkin hän tunsi nyt olonsa pirteäksi ja hyppäsi vaatteisiinsa hyvällä mielellä. Aamiaispöydässä oli kahvia, ruisleipää ja hyvää metvurstia. Normaalisti Masa oli vaalean leivän ystävä mutta jotenkin ruisleipä pötköstä leikatuilla metukkasiivuilla kuului nyt asiaan ja maistui todella maukkaalta.

Isoisä tuumasi:

- Minä laittelen tässä vähän eväitä reppuun. Keitellään termospulloon teetä. Se kahvi kun tuppaa näljääntyä äkkiä siellä termarissa. Olishan mulla se moottorikelkkakin mutta kun järvelle on vain kilometrin matka niin eiköhän mennä miehekkäästi hiihtämällä. Me miehet.

- Joo, mennään. Me miehet.

Masa – sen lisäksi että oli aamuäreä – oli myös varsin laiska eikä tykännyt hirveästi ylimääräisestä rasituksesta. Sen vuoksi hän oli aina niitä viimeisiä jotka koulussa valittiin jalkapallojoukkueeseen. Mutta nyt latu kantoi, suksi luisti, ilma oli raikas ja hiihtäminen tuntui mukavalta. Välillä hän pyyhkäisi lapasellaan nenästään pakkasen aikaansaaman tipan mutta sekään ei haitannut. Isoisä hiihti edellä ja hänellä oli perässään ahkio, jossa oli kaikki tarvittava. Järven rantaan saavuttiin nopeasti ja isoisä huikkasi Masalle:

- Mennään muutama sata metri eteenpäin tuonne lahdukkaan. Siellä kala syö. Tiedän sen ennestään.

Niinhän tehtiin. Lahdukassa isoisä otti ahkiosta kairan ja kairasi reiät jäähän. Isoisä oli hurjan vahva sillä reiät näyttivät tulevan paksuun jäähän kuin itsestään. Sen jälkeen ei muuta kuin pilkkimään. Ja kalahan söi. Ahvenia ne kaikki olivat. Välillä vaihdettiin paikkaa ja isoisä kairasi uusia reikiä. Ahvenia tuli taas mukavasti. Välillä isoisä sanoi:

- Eiköhän mennä vaihteeksi rantaan, tehdään tulet ja syödään eväät.

Rannassa, muutaman kiven suojassa isoisä alkoi viritellä tulia. Tuntui kuin hän olisi löytänyt syttypuut aivan etsimättä. Ihan kuin ne olisivat ilmestyneet tyhjästä. Samalla kuului ääntä:

- Kuunteles, Masa. Teeret pulisee. Ne on tuolla lahdukan toisella rannalla puussa. Katsos. Näetkös?

Ja siellähän ne olivat. Masakin näki. Neljä teertä. Huurteisessa koivussa. Pitivät sitä mukavaa pulinaansa. Masa katseli ja kuunteli hetken ja huomasi että isoisällä oli jo täydet tulet nuotiossa ja jostain kummasta hän oli hankkinut pajusta tehdyt makkarakepitkin joissa kummassakin oli jo puolikas lenkki hautumassa. Jostain hän oli kaivanut myös Masalle muovisen persalustan ja viittasi istumaan. Kyllä isoisä oli aika velho. Makkaraa odotellessa isoisä tarjosi metukkaleipää ja teetä. Sitten hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi:

- Sinä olet Masa kunnon poika. Minä en ole puhunut sinulle menneistä ajoista mutta nyt voin puhua. Näin miesten kesken. Minähän olin siellä sodassa. Talvisodassa Taipaleessa ja jatkosodassa Itä-Karjalassa. Syvärillä pääosin. Ja se oli kova reissu. Moni kaveri sille tielle uupui eikä enää kotia nähnyt. Mutta se oli reissu, joka piti tehdä. Että pitäisimme sinut, joka ei ollut vielä syntynytkään, turvassa. Että olisit saanut syntyä. Mutta sinullakin saattaa olla vielä reissu edessäsi. Yhtä kova. Ehkä toisenlainen. Ehkä tämän maan sisällä. Kas kun vihollinen ei välttämättä tule ulkoa vaan se saattaa tulla sisältä. Ja se laskee sen ulkoisen vihollisen sisään. Väittäen, että se ei ole vihollinen. Kun kasvat vanhemmaksi, niin saatat huomata että näin on. Silloin ymmärrät enemmän. Ja sinunkin kannattaa olla valmis. Suojaamaan niitä syntymättömiä.

Jotenkin Masa ymmärsi sanotun. Ainakin osittain. Mutta sitten isoisä ei puhunut enää vakavia. Keskityttiin makkaraan ja voi että se maistui hyvältä. Mikä voittaisi nuotiomakkaran? Tässä järven rannalla pikkupakkasessa. Sitten ongittiin vielä jonkin aikaa. Kalan syönti oli vähentynyt mutta isoisä tuumasi:

- Kyllä meillä kuule tässä ihan mainiot ahvenkukon tarpeet ovat. Eiköhän hiihdellä takaisin.

Hiihtäminen sujui mallikkaasti mutta ukkilassa Masaa alkoi väsyttää. Isoisä tuumasi:

- Heitä sinä Masa vähäksi aikaa pitkällesi. Ota vaikka päivätirsat. Me tehdään mummin kanssa ahvenkukkoa. Ja minä laitan tähän yöpöydän laatikkoon sulle jotakin. Saatat tarvita sitä. Joskus tulevaisuudessa. Tuonnempana. Ehkä sitten aikamiehenä. Tai ehkä annat ne pojallesi. Sinulla on joskus sellainen. Sinustakin tulee joskus isä.

Masa oli hieman hämmentynyt ukin puheista eikä oikein ymmärtänyt kaikkea mutta nukahti samantien. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän oli nukkunut mutta sitten hän havahtui. Muisti että oli jouluaatto. Ja havahtui ymmärtämään, että eihän hän ollut Masa 11 vuotta. Vaan yli nelikymppinen Masa. Aviomies ja perheenisä. Eikä hän ollut koskaan isoisäänsä nähnytkään. Muuta kuin muutaman valokuvan. Isovanhemmat olivat kuolleet jo ennen kuin hän syntyi. Miten se uni saattoikin olla niin elävä? Hän käänsi kylkeään. Vaimo oli näköjään jo herännyt. Jaa, hän tulikin makuuhuoneeseen:

- Masa. Mitä sinä oikein olet tehnyt?

- Hä? Mitä?

- Kinkku on valmiina ja kuorrutettuna. Ja leivinuuni on lämmitetty ja siellä on hyvästä hajusta päätellen kalakukko tulossa. Sinä olet tehnyt nämä joskus yöllä.

- Hä… enhän minä… mitäs… anskumä… tuun kattoon…

Kyllä. Siellä oli niin kinkku valmiina kuin kalakukko tulossa uunissa. Ja näköjään leivinuunin viereen oli tuotu uudet valmiit puut. Vaimo ihmetteli:

- Jos sinä et ole tehnyt tätä niin kukas sitten?

Masa palasi makuuhuoneeseen ja aukaisi sen yöpöydän laatikon johon isoisä unessa laittoi jotakin. Ja olihan siellä. Pullo. Leikattua konjakkia. Mannerheimin viinaa. Kaksi askia Työmies-tupakkaa. Masa aukaisi toisen askin ja tupakka tuoksui aivan tuoreelta. Sitten oli pari levyä kovaa vanikkaa. Tuoreen tuoksuista sekin. Niiden alla taiteltu kartta. Näytti olevan sodan ajalta tai heti sen jälkeen. Ei mistään Karjalasta vaan heidän kotikunnastaan. Karttaan oli merkitty rasti. Erään pellon viereen. Masa alkoi aavistella mitä siellä mahtaisi olla. Sillä kartan alla oli vielä venäläinen Tokarev TT-33-pistooli. Ja pari rasiaa patruunoita. Pistooli oli kuluneen näköinen mutta ihan toimivan tuntuinen. Ja patruunalaatikoissa oli leima 1944 mutta patruunat olivat priimakunnossa. Masa totesi vaimolleen:

- Taidan aavistaa kuka… joskaan en ole varma että miten… mutta saatan aavistaa myös että miksi… ja viitsitkös keittää teetä?

- Miksi? Kahviahan sinä yleensä?

- Minä näytän sitten.

Masa otti aamiaispöytään yhden levyn vanikkaa. Masa oli natustanut armeijassa ihan sitä tavallista näkkileipää. Mutta kun hänen isänsä oli ollut armeijassa niin sitä vanikkaa oli ollut vielä tarjolla. Isä oli kertonut että paljaaltaan se oli turhan kovaa mutta teehen kastettuna oikein mainiota. Pitihän se kokeilla. Ja kyllä, hyväähän se oli. Makua menneiltä ajoilta. Hyvin kaukaisilta ajoilta.

Aamiaisen jälkeen Masa kävi ottamassa rasiasta Työmiehen, pujotti sen rasiassa olevaan holkkiin, meni pihalle ja sytytti. Tupakoidessaan hän näki huurteisessa koivussa neljä pulisevaa teertä jotka pulisivat hänelle unessakin. Ehkä ne teeret olivat tuoneet hänelle tärkeän viestin menneestä. Ja ehkä myös tulevasta.

Oli aika ryhtyä viettämään joulua.

Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille.

Aikaisemmat joulutarinat:

2021: Ranta

2020: Majakanvartija

2019: Hömötiainen jouluaamuna

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017: Kuusen kertomaa

2016: Yksinäisen miehen korsujoulu

2015: Vanha mies ja radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla

2013: Vartiossa Helvetin porteilla