HUKASSA

Pinnanmaalla, valtatie Hyiway 66½:lla ajeli upouusi citymaasturi. Autossa oli kaksi Ylen toimittelijaa, nimiltään Dominetta Kyttälä ja Lureksia Hönt. Toimittelijat olivat tällä hetkellä Äkkölämäkölän kunnan alueella ja lähestyivät Uuden Hyisianan rajaa. Kyseiset naiset olivat saaneet vastaavalta päätoimittajalta tehtävän julkaista juttu Suomen juntimman alueen äärijunttimaisesta kunnasta ja toimittelijat olivat ottaneet sen vastaan mielellään. Tässähän saatiin sekä halveksittua pinnanmaalaista junttikansaa että löytää ehkä jopa todisteita tulkitusta ääri- laita- ja vinkkelioikeistolaisuudesta. Ryönää, oikein kunnolla ryönää. Se oli ajan henki jota toimittelijat elivät ja hengittivät suurella innolla.

Dominetta ajoi navigaattorin mukaisesti. Matka oli edennyt toistaiseksi ongelmitta. Toimittelijapari saapui Uuden Hyisianan rajalle jossa oli levike ja kunnan infotaulu. He nousivat autosta ja totesivat että Uuden Hyisianan keskustaan oli vain tommonen kolmekymmentä kilometriä. Levikkeellä istui kiven päällä muuan hyvin vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutunut mies jolla oli pitkä valkoinen tukka ja yhtälailla pitkä valkoinen parta. Päässä hänellä oli vähän omituinen hattu. Toimittelijat eivät uskaltaneet puhua hänelle vaan hyppäsivät autoonsa ja jatkoivat matkaansa.

Ajo eteni mukavasti muutaman kilometrin ja navigaattorinkin mukaan tien olisi pitänyt olla hyvää asfalttitietä. Mutta yllättäin tie kapeni nopeasti, muuttui soratieksi ja sitten ihan kärrypoluksi. Jossa oli tientukko.

Lehmä.

Lehmä katseli Ylen toimittelijoita ilmeellä joka kertoi ”älä suotta tuijota, minä en lähde mihinkään”. Toimittelijat nousivat autosta ja huomasivat että paikalle oli saapunut vanha paikallinen nainen. He kysyivät naiselta:

- Tota, kuinkas tuon lehmän saisi pois tieltä?

Nainen vastasi:

- Minkä lehmän?

Toimittajat kääntyivät ja lehmä oli kadonnut. Samoin kuin se vanha nainen. Dominetta totesi aikansa ihmeteltyään:

- Meidän on täytynyt kääntyä väärästä risteyksestä. Se asfalttitiehän on tuolla parinsadan metrin päässä.

- Niin mutta navihan näytti tännepäin.

- Niin näytti mutta eihän tuo tie jatku kuin pätkän matkaa ja päättyy suohon. Kato ny itte.

- Entäs se lehmä ja nainen? Mihinkä ne hävisivät? Vai oliko niitä tässä ollenkaan?

- Kai täällä alkaa tolkullinen tiedostava feministinen ihminen väkisinkin nähdä näkyjä. Kun tää junttius oikein haisee ilmassa.

Toimittelijat saivat vaivoin käännettyä citymaasturinsa ja palasivat asfalttitielle. Dominetta sanoi:

- Se radiokin sammui tuossa pysähdyksessä. Laita vaikka Yle X.

Lureksia teki työtä käskettyä mutta…

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Hä? Ei tuo mikään Yle X ole. Koeta Yle Suomea:

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Mitähän helvettiä? Etsi nyt joku kanava. Jota voi kuunnella.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Eihän täällä kuulu muu kuin tuo natsikanava. Laita soittimen tiedostosta vaikka jotain kunnon nigganigganiggaa.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ei tää oo tottakaan. Mennään sitten ilman musiikkia.

Samalla citymaasturi saapui metsästä pellolle jossa oli suuri kyltti:

Toimittajat ehtivät ajaa kyltin ohi ja tajusivat vasta sitten että mitä siinä luki. Pakkohan heidän oli peruuttaa ja varmistaa asia. Mistä helvetistä ne tiesivät? Mutta kyltin teksti olikin muuttunut:

Toimittajat katsoivat toisiaan ja miettivät että olivatko he tosiaan sekoamassa. Matkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Asfalttitiekin oli hyväkuntoinen. Jonkin matkaa. Sitten se muuttui taas kärrytieksi. Jonka sivussa oli Muu vaara-liikennemerkki jonka lisäkilpi varoitti:

Villejä mopoja? Hä? Oliko tää jotain pinnanmaalaista huumoria jota ymmärtääkseen toimittelijat olivat aivan liian helsinkiläisiä? Mutta sitten pellon takaa alkoi kuulua ankaraa pärinää ja kauhukseen toimittelijat huomasivat että heitä kohti tuli varmaankin sata kappaletta ohjaajattomia mopoja. Pappa-Tuntureita, Solifer Exporteja ja oli siellä muutama sporttimopokin seassa. Toimittelijat eivät ehtineet karkuun sillä vihainen mopolauma alkoi kiertää ympyrää citymaasturin ympärillä. Ne olivat selvästi vihaisia.

Kauhua kesti muutaman minuutin mutta sitten kuului kaksi laukausta ja mopot pakenivat lähimetsikköön. Toimittelijat avasivat auton ovet ja huomasivat että auton viereen oli tullut vanha mies joka istui Pappa-Tunturin päällä ja jolla oli kädessään haulikko. Mies taputti moponsa bensatankkia ja sanoi hymyillen:

- Tätä ei tartte pelätä. Tää on kesy mopo. Mutta oli hyvä että satuin tulemaan paikalle. Noiden villien mopojen kanssa ei ole kuulkaa leikkimistä. Te olisitte voineet olla jumissa vaikka kuinka kauan.

Toimittelijat eivät hämmästykseltään jaksaneet edes kysellä noista mopoista vaan sanoivat:

- Tota noin… me ollaan Ylen toimittelijoita… ja meidän pitäis päästä Uuteen Hyisianaan… voisittekos te auttaa?

Mies virnisti ja sanoi:

- Jaa että ihan Yleltä? No, täytyy sitten puhua Yleä: Haavaadeshalluai hassukssäädääs sesmellellem kukkuu!

Tämän jälkeen mies päästi räkäisen ja rienaavan naurun, polkaisi moponsa käyntiin ja poistui paikalta. Kärrytie oli taas muuttunut asfalttitieksi. Toimittelijat hyppäsivät autoon ja katsoivat navigaattoria mutta siitä oli karttakuva hävinnyt eikä siinä ollut kuin teksti:

Mitä maan tulen helvettiä? Toimittelijat päättivät kuitenkin jatkaa matkaa ja noin kilometrin päässä he huomasivat että tien vieressä oli jonkinlainen ravintola. Nimeltään Ravintola Häppämiehet ja sen pihassa oli parkkerattuna useita autoja. He ajoivat ravintolan pihalle, aukaisivat ulko-oven ja…

…huomasivat olevansa ulkopaskahuussissa. Ravintola oli hävinnyt ja myös autot olivat hävinneet.

- Eiköhän tää ollut tässä? Lähdetään takaisin.

- Jaa miten? Katsopa.

Asfalttitie jatkui kyllä eteenpäin mutta taaksepäin ei tietä ollut. Vaan ehkä kilometrin mittainen kaurahalme. Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin. Lureksia nuuhki ilmaa ja kysyi:

- Hei mikä täällä autossa käryää?

- No voimasavuke Boston tietysti! Mitäs pimut?

Kauhukseen toimittelijat huomasivat että auton takapenkillä istui kaksi kauheaa kaljupäistä ja partaista käppäukkoa. Dominetta teki kiljuen paniikkijarrutuksen mutta samalla käppäukot olivat kadonneet. Kauhusta hieman toivuttuaan toimittelijat jatkoivat matkaansa ja eteen tuli kyltti:

TOTUUSKAISTA 200 METRIÄ

Mikä ihmeen totuuskaista? Jotain pinnanmaalaista alatyylin huumoria tietenkin taas, totesivat toimittelijat mutta kun he olivat ohittaneet kyltin niin he alkoivat huutaa yhteen ääneen eivätkä pystyneet tukkimaan suitaan:

- Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana! Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana! Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana!

Onneksi se totuuskaista ei tosiaan kestänyt kuin kaksisataa metriä.

- Hei… sanottiinko me ihan tosiaan noin?

- Joo… taidettiin me sanoa. Ei kerrota tästä kenellekään. Mutta… hei… mikäs tuo… tuohan on…

Kyllä. Se oli Äkkölämäkölän ja Uuden Hyisianan kunnanraja. Jossa oli levike ja infotaulu. He olivat siinä, mistä lähtivätkin. Toimittelijat ajoivat levikkeelle, pysäyttivät ja nousivat ihmetellen ulos citymaasturista. Se sama vaaleahiuksinen ja partainen mies istui edelleenkin kivellä. Hän nousi seisomaan ja toimittelijat huomasivat että mies oli lähes kolmemetrinen jättiläinen. Jättiläinen sanoi:

- Niin kuin varmaan olette huomanneetkin, tänne ei ole tulemista pahoissa aikeissa. Ehkä pieni kiertoajelunne on osoittanut sen teille. Mikäli ette ymmärrä poistua paikalta, siirrymme seuraavaan vaiheeseen. Joka on suohonlaulaminen.

Jättiläinen viittasi kädellään ja toimittelijat huomasivat että levikkeen vieressä oleva häpelikkö oli muuttunut neliökilometrin levyiseksi lettosuoksi. Dominetta ja Lureksia ymmärsivät yskän, juoksivat citymaasturiinsa ja läksivät renkaat ulvoen mahdollisimman kauas Uudesta Hyisianasta ja koko Pinnanmaasta.

Kaikkoavaa autoa katsova Väinämöinen tuumasi että ei ole tainnut tuo Ylen citymaasturi saada koskaan noin kovaa käskytystä. Nämä olivat sentään fiksumpia kuin ne kaksi Helsingin Pravdan toimittelijaa jotka piti laulaa suohon ja jotka olivat päässeet lataamosta vasta pari kuukautta sitten. No, tarina päättyi heidänkin osaltaan onnellisesti sillä HS:n ryönäävä päätoimittelija totesi vieläkin varsin sekopäisistä toimittelijoista että nyt on tytöillä oikea asenne ja mielentila ja oli antanut heille ylennyksen sekä palkankorotuksen. Ja sehän näkyi HS:n tuotannossa.

Mutta sitä lehteähän ei tänne Pinnanmaalle tilattu. Sillä täällä ei hipit hillu eikä anarkistit askartele. Väinämöinen palasi majapaikkaansa Taemmalla Hyijärvellä ja tulisi takaisin kun häntä jälleen tarvittaisiin.