Valtamedia jatkaa edelleenkin tätä jo tosi väsyttäväksi käynyttä rasismijahtia jossa ei jätetä kiviä kääntelemättä. Nyt ei tarvita enää edes ministeriä tai kansanedustajaa vaan kaupungin- ja aluevaltuutettu riittää. Hjuu, kyseinen nainen julkaisi tällaisen postauksen facebookissa. Pannaan teksti tähän:
Paikallisen K-Marketin kohdalla on tänne
jostain kulkeutuneilla alikehittyneiden maiden miespuolisilla kansalaisilla
tapana maleksia kadun yli näyttäen reteesti käsillä merkkejä, että autojen
pitäisi antaa tilaa. Suojatie siis löytyy myös, mutta sitä ei tietenkään
jakseta käyttää. Ai että, kun lyö pienemmän sisälle ja polkaisee ääniä
koneesta. On se nättiä nähdä kun ******* juoksee.
Ja siinähän sitten Ylellä vihervasemmistolaiset akateemiset
suojatyöläiset lausuntoautomaatit julistavat taas kerran että rasismia on ja
vielä väkivallalla uhkaamista.
Itse mietin asiaa – asiaan jo täysin kyllästyneenä – aivan
toisesta vinkkelistä. On aivan turha kerta toisensa jälkeen käydä kinkereitä
tyyliin ”oli rasismia/eikä ollu rasismia”. Vaan pitäisi miettiä että mistä se
rasismi johtuu. Kas kun siihen on perustetta. Tavallisen ihmisen ei ole vaikeaa
hahmottaa että Suomessa asuu etninen vähemmistö jolla ei olisi tänne ollut
mitään asiaa alunperinkään. Etninen vähemmistö joka elää suomalaisten elättämänä
valtavin kustannuksin. Etninen vähemmistö joka kiittää siitä elatuksesta raa´alla
ja sadistisella väkivallalla.
Sellaisen tajuaminen tekee vähänkin ajatuskykyisestä ihmisestä
melko automaattisesti rasistin ja sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi. Ei
realismia tarvitse pyytää anteeksi. Ei terveessä järjessä ole mitään anteeksi
pyydettävää.
Meidän tavallisten ihmisten suurin synti ei ole joku
hemmetin akateemisten suojatyöläisten määrittelemä rasismi. Vaan se, että me
emme usko vihervasemmiston tuosta aiemmin mainitusta väestöryhmästä kehittämään
utopistiseen ja valheelliseen unikuvaan.
Eli syntimme on se, että me emme suostu valehtelemaan.
Ylen jutussa mainitaan myös että ”Koventunut
kielenkäyttö todennäköisesti lisääntyy”. Juu epäilemättä lisääntyy. Ja mitä
pahaa siinäkään on? Kas kun tuo vihervasemmiston rakastama etninen väestöryhmä
on siirtynyt kielenkäytöstä raakaan väkivaltaan jo aikoja sitten.
Mutta sehän ei vihervasemmistolaisia eikä näitä
akateemisia suojatyöläisiä häiritse. He haluavat vain pitää yllä sitä utopistista
ja valheellista unikuvaansa.
Vihervasemmisto puhui edellisellä hallituskaudella ylevästi siitä, kuinka maahanmuuton ongelmia ratkoessa puututaan niiden juurisyihin. Se oli tyhjää lätinää, ei niitä kuitenkaan haluttu penkoa sen syvemmältä, koska oli jo tehty yhteinen päätös, että kaikkeen on syynä suomalaisten hirveä rasismi. Jos olisi oikeasti haluttu ongelmiin puuttua, sieltä olisi voinut nousta päivänvaloon jotakin hyvin olennaista ja hitaammatkin olisivat heränneet horroksestaan. Esimerkiksi se, että kansalaisten ikävillä kokemuksilla on seurauksensa. Yhteiskunnan muuttuminen yhä turvattomammaksi pelottaa monia ja lapset, joiden pitäisi olla erityisessä suojelussa, jätetään oman onnensa nojaan. Jo parodiahorisontin ylittäneen rasismivouhotuksen kuoroa johtanut rkp todistaa, että tavallinen suomalainen arki on sen näkökentän ulkopuolella ja vasemmistolla on omat intressinsä, varsinkin nyt vaalien rökäletappion jälkeen. Surkean huonoja häviäjiä ovat; nyt katse peiliin tai vaihtoehtoisesti tutti ja rätti mukaan sinne turvalliseen tilaan, niin ehkäpä se tuska siitä vähitellen hellittää.
VastaaPoistaRouva Ano
Näitä tällaisia täkyjähän voisi laittaa vihervasemmiston mielensä pahoittajille ikään kuin syötiksi. Saisi tavallinenkin kansa nauraa itsensä kipeäksi näiden Eva Biuaudien ja muiden hyveihmisten reaktioille. En nyt ala antamaan esimerkkejä näistä täyistä, mutta esittäjän pitäisi olla ainakin kunnalistason poliitikko tai jokin vähän julkisuudesta tunnettu henkilö. Tässä tapauksessahan suojatien käyttämisestä ollaan tekemässä rasimirikos. Sanon vielä senkin, että Putin nimeää Suomalaiset natseiksi, mutta eipä sitä kovin kauas tarvitse mennä, kun Suomalaisistakin löytyy niitä, jotka näkevät natseja joka paikassa. Muutama Iltalehden toimittajakin taitaa olla mukana tässä natsijahdissa.
VastaaPoistaVäsyttävää rasismikeskustelua käydään kun muuhun ei kyetä, riittävän yksinkertaista, ja antaa moraalisen ylemmyyden tuntoja vaalit hävinneille vihervasemmistolaisille ja määritelmiä rustaaville akateemisille. Tyhjää puhetta. Laajempaa näkemystä ei edes etsitä, riittää että kyselytutkimus kertoo tätä, ja etnisesti erilainen haastateltava tuota.
VastaaPoistaKuuntelin eilen youtubesta tunnin keskustelun diversiteetistä, rasismia ei mainittu, vaan haastattelija ja aikoinaan Diversity myth -kirjan kirjoittaja Peter Thiel pohtivat kuinka nyt menee, kun intersektionaalisuus on nostanut moninaisuutta positiivisesti yhteiskunnassa (puhuivat USAn tilanteesta). Instituutioiden moninaisuus, tasa-arvo ja inkluusio näyttäneet hidastaneen talouskasvua (uusien sukupolvien köyhtyminen verrattuna vanhempiinsa), tieteen kehitys on pysähtynyt ja Yhdysvaltain geopoliittinen asema heikentynyt.
Yhteiskuntaan on noussut monia häiriötekijöitä. Byrokraattisuus haittaa tekemistä, ESG-touhu ja tasapäistäminen latistaa ja yhtenäistää, joten moninaisuus ei arvona kanna. Tiede ja teknologia kehittyivät paremmin ilman korkeita oppiarvovaatimuksia, erityisen hyvin 1900-luvulla yliopistojen ulkopuolella. Tutkimuksen linkittyminen armeijaan toi paljon ongelmia. Sekä kirkko että tiede ovat institutionalisoituneet, ja etääntyneet ytimestään. Tiede kukoisti aiemmin enemmän uskonnon yhteydessä, koska tuolloin sekä kirkko että yliopisto etsivät totuutta.
Ei se voi olla rasismia, jos johonkin tiettyyn ihmisryhmään suhtautuu sen mukaan miten se kohtelee sinua tai ystäviäsi. Tsingiskaanin mongoleihin ja Attilan hunneihinkin suhtauduttiin heidän tekojensa mukaan vähintäänkin torjuvasti, eikä siksi että he olivat mongoleita tai hunneja.
VastaaPoistaJokainen tervejärkinen ihminen tosiaankin tajuaa, että tämä nykyinen rasismikuohkaaminen on todellisuudentajutonta ja, hmmm, mitenkähän tämän sanoisi, oikeastaan tosipopulistista politiikantekoa, jossa maagiseen leimasanaan kuuluvaa tabuominaisuutta käytetään reagenssina, jolla saadaan laukaistua valmiita asenteita, jotka vaikuttavat jossain alitajunnassa pinna alla ja joita ei sitten missään nimessä pidäkään vetää päivänvaloon niin että ne oikeasti tulisivat tietoisuudessa käsitellyiksi.
VastaaPoistaTilanne on siis se sama, joka isommassa mittakaavassa on näkysynyt siinä, että vaikka natsi-Saksassa tapahtuneesta ihmistuhonnasta ja sen sietämättömistä julmuuksista valistetaan meitä melkein joka ilta jossain tv-dokumentissa, yms -- silti kaikki se mikä mahdollisti tuon valtakunnan vajoamisen totalitaristisen taanuman tilaan, jossa kaikki yhteiskunnallinen läpinäkyvyys oli estetty ja vallitsi absoluuttinen puhumattomuuden kulttuuri, kaikki se on edelleen jäänyt käsittelemättä, emmekä edelleenkään tiedä sosiopsyykkisen yhteiskunnallisen taantumisen mekanismeista niin paljoa, että pystyisimme estämään vastaavan toistumisen.
Itse asiassahan nimenomaan olemme tekemässä jotain aivan päinvastaista -- olemme nimenomaan luomassa omaan keskuuteemme sellaista puhumattomuuden kulttuuria, joka mahdollistaa kipeiden asioiden painamisen pinnan alle ja nostaa esille vain noita tolkuttomia maagisia leimasanoja. Jos kipeäöt kysymykset käsiteltäisiin avoimesti, maagiset vaikutukset jäisivät syntymättä.
Nimenomaan "poliittinen korrektius" luo edellytykset taantumiselle puhumattomuuden kulttuuriin, ja puhumattomuus on sitten se yhteiskunnallinen tila, jossa voi apahtua mitä tahansa kauheuksia ilman että niistä vuotaa tietoa edes lähiympäristöön.
Jokainen maaginen tabukäsite pitäisi ottaa yleisenä hälytyssignaalina -- olipa tuo käsite sitten mikä tahansa, millä tahansa etumerkillä varustettu. Totalitarismille ei ole "ieologiaa" -- se on ihmislajin sosiaalisesta ominaislaadusta suoraan seuraava yhteisöllinen mekanismi, jolla joskus lajin varhaisissa kehitysvaiheissa on ollut vaaratilanteissa pelastava tehtävänsä.
Jokainen joka huutaa "Rasismi! Rasismi!" pitäisi asettaa pienimuotoiseen syyteeseen ihmisyyttä vastaan tehdystä rikkomuksesta.
Tuossahan ei ole mitään rasismia, koska siinä kerrotaan tietyistä K-marketin kohdalle kulkeutuneista kehitysmaalaisista. Heidän kadunylityksensä on kritiikin kohteena eikä missään väitetä, että kaikki kehitysmaalaiset ylittävät kadut samalla tavalla.
VastaaPoistaTervehdys Rouva Anolle, Kalle Pelttarille, Bogreolille, muuanpenalle, Seppo Oikkoselle ja Ha-nostrille & kiitos kommenteistanne. Koko tämä vihervasemmistolainen epistola pohjaa pakkosyötettyyn valehteluun. Seppo tiivisti asian aika hyvin:
VastaaPoista”Nimenomaan "poliittinen korrektius" luo edellytykset taantumiselle puhumattomuuden kulttuuriin, ja puhumattomuus on sitten se yhteiskunnallinen tila, jossa voi tapahtua mitä tahansa kauheuksia ilman että niistä vuotaa tietoa edes lähiympäristöön.”
Kyllä poksahteli verisuonet päässä, kun kuuntelin tuon Shadia Raskin horinoita tässä podcastissa:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=te3YjuQ1X1g
THL:n tutkimuspäällikkö vielä olevinaan. Mitähän hyödyllistä tämäkin naisoletettu tekee tavallisena työpäivänään. Veikkaan että kukaan ei huomaisi mitään, jos hänen virkansa lopetettaisiin kyseisessä puljussa. Ainoastaan säästyisi paljon veronmaksajien rahoja.
Koko rasismikeskustelu on punikkimedian nostattama paskamyrsky tyhjästä. Niitä vituttaa kun kansa äänesti vaaleissa väärin.
VastaaPoistaRKP:n ei kannattaisi kauheasti huudella rasismista. Joku kokkareiden tai persujen politiikko voisi ihan vaan huvikseen ottaa esille RKP:n hyvin vahvan natsitaustan ja rotuopin. Mikään mielipidehän ei tunnu vanhenevan koskaan.
Bajamaja Henrikson voisi kusta housuunsa siinä vaiheessa.
Ei oikein jaksaisi enää noitavainoja mutta klikkimedia tekee sitä mistä niitä klikkauksia tulee.
Hyvänä esimerkkinä oli tuo karhunmetsästysjuttu joka sai somen punikit hyperventiloimaan.
Jos luonnon ja metsästyksen osaaminen on tasolla nolla ja metsästysporukkaan kuuluu persuja niin jokainen ituhippi on vinkumassa.
Mokomat paskapellet.
Onneksi jo sunnuntaina muille maille.
Dohan kautta ( onneksi vain välilasku ja koneen vaihto) Balin Denpasariin. Ubudissa muutama yö ja kohti Gili-saaria. Niitä kolutaan ( kaikkia kolmea) reilut pari viikkoa.
Sitten Sanuriin kuosittamaan ennen kotimatkaa.
Päivät pääosin pinnan alla ja sitten onkin jo sen verran tattis, että safkan jälkeen tulee nukkumatti.
Tuolla nuo sukellussyvyydet ovat sen verran maltilliset, että hyvin pystyy 4-5 sukellusta tekemään päivän aikana. Turhat kaasut lähtee verenkierrosta nopeasti. Eri juttu jos pitäisi mennä vaikkapa 30 metrin syvyyteen.
Voi olla viimeinen tuollainen kaukomatka. Koneessa istuminen alkaa käymään työstä vaikka siihen kuinka valmistautuu.
Lentoajat ilman tuota välilaskua on yhteensä 17 tuntia.
7 tuntia täältä Dohaan ja sieltä 10 tuntia Balille.
Dohassa 2 tunnin koneenvaihto.
Lentosukat jalkaan ja aspiriini naamaan ohentamaan verta ettei tule tukoksia.
Mulla sen verran korkea hemoglobiini,että pakko vähän ohennella sitä ennen pitkiä lentoja.
" Ei terveessä järjessä ja realismissa ole mitään anteeksipyydeltävää. "
VastaaPoistaSiinä on kaikki tiivistettynä. Enempää ei tarvita.
T. Ymmi
Ymmi tiivisti asian oikein mutta kun ei se mene noin. Terveen järjen käyttö on ehdottamasti haram koska se on tervettä järkeä.
VastaaPoistaJokaisen muurahaiskansalaisen ja sitä myötä myös äänestämämme politiikkojen pitää vaan vaakkua rasismia vastaan ja antaa ählyille vapaat kädet sikailla.
Muutoin känselöinti ja ikuinen kadotus.
Suomi matelee svedujen perässä kunnes on myöhäistä tehdä korjausliike.
Nyt olisi se aika kun orastavat katujengit laitettaisiin kovalla kädellä kuriin.
Jos niillä on aseita niin ammutaan mulkut niille sijoilleen.
Jos näin ei tehdä niin käy kuten sveduissa, että tutkinnanjohtajan taloa ammutaan rynnäkkökivääreillä.
Noille paskoille pitää olla kova, pullahalit eivät tehoa. Svedut ovat kokeilleet sitäkin.
Semmoista jengiläistä ei ole syntynytkään joka ei 7.62mm kokovaippaluotia tottele.
Mutta se peliliike pitää tehdä nyt. Viiden vuoden päästä se on jo myöhäistä.
Eihän tässä kyse olekaan siitä, että Suomessa olisi oikeasti rasismia vaan vain ja ainostaan siitä, että PS on tehtävä nyt ja jatkossa hallituskelvottomaksi, pois estämästä eurostoliittovaltion kehittämistä.
VastaaPoistaSiihen on valittu työkaluksi rasismi, koska se on kätevä ja tehokas, ja sen heiluttajaksi Finskersvensker Folksgruppenförarepartiet, koska hurrithan ovat melkein kuin ulkomaalaisia ja siksi oikeutettuja valittamaan finkollojen rasisteerauksesta.
Tervehdys Sir Ilkalle, Joppos123:lle, Ymmille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaSir Ilkka: Tuollaisia nollavirkoja on tässä maassa vähintäänkin kymmeniä tuhansia.
Joppos123: Hyviä huomioita ja oikein mukavaa reissua.
Ymmi & Joppos123: Terve järki tulisi palauttaa suojelluksi kansallisaaarteeksi. Ja niin kuin Joppos123 sanoi niin meillä ei ole enää montakaan vuotta aikaa. Lässyttäminen ei tässä asiassa auta.
Qroquius Kad: Osittain totta mutta onhan myös olemassa paljon ihmisiä jotka ovat sekoittaneet päänsä tuolla, no, uskonnolla.
Niin, kun tiedämme, että kaikissa musuvaltioissa on rangaistuspolitiikka muuta kuin pullahalausta, niin johtuisiko se siitä, että kyseisten maitten johtajat ymmärtävät itsekin, millä tavalla omat kulttuuriveljet pidetään järjestyksessä. Viitaten Joppoksen ehdottoman oikeaan havaintoon.
VastaaPoistaTervehdys, Trilisser. Luulenpa että olet täysin oikeassa. Tämä pohjoismaalainen järjestelmä on kehitetty meille pohjoismaalaisille ja meidän kanssamme se on toiminut. Tuontitavaralle se on kuin kanatarha ketulle.
VastaaPoistaTuossa vastapäähän muutti nuoripari. Siinä on vähän ollut älämölä kun rouva ei käytä huivia. En tiedä, voi se rouva olla kurdi tai arabi.
VastaaPoistaKerran puutuin tilanteeseen kun jätkäparvi vittuili pihalla. Toivotin ne naisen helvettiin ja takaisin ei ole tulemista.
Siinä vieressä asustaa 91 vuotias sotaveteraani.
Hän osti asunnon samaan aikaan kuin me ja vaimo meni samana vuonna.
Mä olen aina itsenäisyyspäivänä kilauttanut ovikelloa ja vienyt kuuman rommitotin.
Kaveria ei edelleenkään jätetä.
Ihmetellyt olen noita jotka puolustavat tuontitavarauskontoja. Ovat vielä enimmäkseen naisia. Jokainen vanhoillisissa arabimaissa käynyt tietää mikä siellä on naisen paikka. Sen näkee jo kaduilla. Pick-uppeja huristelee ohi, miehet ja lampaat komuutissa, naiset ulkona lavalla huivit hulmuten. En tiedä tulevatko naiset heti lampaiden jälkeen vai onko siinä vielä jotain välissä.
VastaaPoistaPikkuhuopalahden murhan motiivikin selvisi. Oli mies ottanut kakkosvaimon jonka vihki imaami etäyhteydellä Afganistanista. Kakkosvaimo muutti myöhemmin mielensä ja päätti erota. Sehän vaan ei kertakaikiaan käy kaikissa uskonnoissa. Mies ampui parkkihallissa päähän. Kulttuuritulkki tarvitaan selittämään että tämä ei ole rikos heidän lakiensa mukaan. Ihmettelen kyllä sen kakkosvaimonkin järjenjuoksua.
Toivottavasti Ruotsi ei anna periksi sanan- ja mielenosoituksen vapaudesta, koska kun antaa pahalle pikkusormen jne. Yhtään ei kannata peruuttaa. Ruotsalainen yhteiskunta on jo nyt järkyttävissä vaikeuksissa, että tilanne alkaa vaikuttaa toivottomalta. Huomaa myös, että Niinistön presidenttikausi alkaa olla lopuillaan, koska pientä kritiikinpoikasta Ruotsin tiestä ja nuoria/lapsia ryöstelevistä ja väkivaltaisista katujengeistä ilmestyy puheisiin ja ehkä huolettaa myös oma poika, joka kohta aloittaa koulutiensä.
VastaaPoistaMoni ystäväni on valittanut, että ellei kaupungin keskustassa olevalla kävelykadulla väistä tummia poikaporukoita, ne kävelevät päälle.
Rouva Ano
Tervehdys Joppos123:lle, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaJoppos123: Onneksi itse asun niin syrjässä että ne vähät vieraat puhuvat pelkkää suomea ja niiden kanssa tulee muutenkin juttuun oikein hyvin.
Ano: Hyviä huomioita. Ja tiedostavaistomme keskittyy vain siihen että toiseutta ei rakasteta.
Rouva Ano: Hyviä huomioita sinullakin. Toivoisin Niinistöltä jonkinlaista loppukaneettia mutta nähtäväksi jää.
Tanska taipumassa: koraaninpoltosta tulossa rikos, josta saa kaksi vuotta vankeutta.
VastaaPoista-Tvälups-
Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Mites se meni sen pirun ja pikkusormen kanssa?
VastaaPoistaJopa yle esitti dokumentin, mikä oli salaa kuvattu esim moskeijoissa tanskassa. En nyt muista dokkarin nimeä. Siinähän imaamit eli muslimit ihan suoraan sanoivat mikä on homman nimi/tavoitteet nyt ja tulevaisuudessa. Nythän tuota dokumenttia ei taida enää löytyä? Siitähän nousi melkoinen kohukin Tanskassa. Nyt sitten alistuvat. Ja kun ajatellaan, että pelkästään ruotsiin on viimeisten 20 - 25 vuoden aikana tullut 100 000 mamua vuodessa, perheenyhdistämiset jne, se tekee 2 miljoonaa? Suurin osa muslimeja? Kyllähän sitä moni valtio ns joskus kusee omiin muroihinsa, mutta tuohan on jo hulluutta.
VastaaPoistaTervehdys, Ano. Jep. Ja sitten seuraa kysymys: mitä islamilaiset vaativat seuraavaksi?
VastaaPoistaNyt sitten on käynyt sellainen mielenkiintoinen juttu, että Yle on taas vaihteeksi julkaissut "radikaalinationalisteista" ja Sinimustasta liikkeestä melko puolueettoman sävyisen artikkelin jossain Suomineidot-dokumentin hengessä.
VastaaPoistaTervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Laitetaanpa linkki:
https://yle.fi/a/74-20046391
Qroquius Kad: Mohammed, maatien kuningas. Ei muuten tainnut vaihdelaatikko oikein tykätä tuosta.