lauantai 2. joulukuuta 2023

JA TAAS KULTTUURISTA APPRPÖRRÖTTÄMISTÄ

Niin kuin lukijakin tietää, on olemassa tietty ihmistyyppi jolla ei ole hyvä mieli ellei sillä ole tiedostavalla tavalla paha mieli. Yksi keino saada sitä sopivaa pahaa mieltä on loukkaantua tästä kulttuurisesta apprpörröttämisestä vai mikä appropriaatio se ny olikaan. Omimista, joo. Tästähän röhönauretusta asiasta on oltu jokin aika hiljaa. Viimeisin esimerkki taisi olla se, kun laulaja Chisulla oli vääränmalliset letit ja sekös pisti tiedostavan alaleuan väpättämään.

No, nyt tulee uutta. Loukkaantujat ovat loukkaantuneet kun Katariina Souri on maalannut saamelaisnaisen ja se ei miellytä nimenomaan näitä esille pyrkiviä citysaamelaisia kun se on vääränlainen ja se on kulttuurista omimista. Ja luonnollisesti Helsingin Pravda teki aiheesta uutisen. Niinpä nyt mietitään, että mitä maalaukselle tehdään.

Minä vaan olen aikaisemminkin miettinyt että minkä ihmeen takia tästä kuvasta ei ole koskaan nostettu alaleuan väpätystä koska sehän varsinkin on sitä kulttuurista aprpörröttämistä. Nimenomaan saamelaisilta.

Olisko kyseisellä neitosella sattuneesta syystä suojanaan alaleuan väpättämiseltä suojaava woke-sateenvarjo? Noin henk koht minua ei häiritse yhtään jos neekerityttö on lapinpuvussa. Tai vaikkapa suomalaisessa kansallispuvussa. Mutta jos halutaan loukkaantua niin loukkaannutaan sitten johdonmukaisesti aivan kaikesta. Toinen vaihtoehto on lyödä aika ajoin kyynärpää kiveen. Kyllä se hetkeksi helpottaa.

Loukkaannu. Kärsi. Viihdy. Nauti.

Niin joo, me käppäukothan muistamme kyseisen maalarin lähinnä Kata Kärkkäisenä joka nousi julkisuuteen esittelemällä paikkojaan Playboyssa. Yksi lysti sinänsä. Ei se hänen maalauksensa hassumpi ole.

30 kommenttia:

  1. Helevetti, saatana, perkeletuota, ja vittu jumalauta. joojoo, ja niinniin, vittu jumalauta.
    Eiköhän siinä liene nuo tärkeemmät, tämän osalta.
    T: Ymmi

    VastaaPoista
  2. On minustakin Egyptissä 30 vuotta sitten otettu kuvia kamelin selässä arabikauhtanassa pyyheliina tms. päässä. Ei se ollut omimista vaan kotiväen hauskuuttamista. Israelia olen tukenut vuoden 1967 sodasta alkaen.

    VastaaPoista
  3. Näin korkealla verenpainéella ei uskalla lukea kaikkia höpösanomien juttuja edes kirjstossa.

    VastaaPoista
  4. Me liian vanhoiksi eläneet muistamme Kata Kärkkäisen Playboyn tissityttönä, mutta sen jälkeen on paljon vettä virrannut Styxissä.
    Nykyään hän on Katariina Suuri, monilahjakas monitaiteilija ja Nuorten Älykkäiden Naisten idoli;
    ehtihän tuo olla jonkin aikaa sukupuolettomanakin.
    Hänellä on siis suojapanssaria yllin kyllin citysaamelaistyttöjen kiukuttelua vastaan.
    Sitä paitsi mikä sopii kartanonrouvalle, ei sovi kartanon kanapiialle:

    kun Linda Lampenius läksi Ameriikkaan tullakseen Suureksi Tähdeksi ymmärtämättä, että hänestä haluttiin vain tisulit ja pinpsuli, oli Katariinalla Suureksi tultuaan varaa myöhemmin arvostella tätä pornografialle alistumisesta.
    Jokin aika sen jälkeen Suuri Katariina poseerasi itse taas alasti, tällä kertaa Nuorten Älykkäiden Naisten raamatussa, "Cosmopolitan"-aikakauslehdessä.
    Ne kuvat olivatkin Suurta Daidetta.

    Harmillisesti Google ei löydä enää näitä Cosmo-Katariinan kuvia, vaikka Playboy-Katasta kyllä löytyy.
    No, Playboy-Kataahan ei enää ole.
    Kauan eläköön Suuri Daideilia Katariina Suurin!

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Ymmille, Anolle, Heikille ja Qroquius Kadillle & kiitos kommenteistanne.

    Minähän en olisi kiinnittänyt sinänsä asiaan huomiota koska kyseessä on yksi (1) citysaamelainen joka on loukkaantunut. Taas kertaalleen. Mutta kun asian nostavat esille sekä Helsingin Pravda että Yle niin voi tuumia että eikö teillä jumalauta ole muuta uutisoitavaa.

    Qroquius Kad: Minä en sinänsä arvostele noita kahta mainitsemaasi naista tekemisistään. Kas kun he eivät ole kuitenkaan pornotähti Rakel Liekki joka päättää nykyisin varsin suuresta osasta Ylen tuotannosta.

    VastaaPoista
  6. Eipä ollut itsellänikään tarkoitus arvostella mainittuja daameja näistä nakuiluista sinänsä.
    Lindallahan meni tuolloin todella huonosti, ja olin varma että hänen uransa on mennyttä.
    Ilahduttavasti hän sai kuitenkin elämänsä raiteilleen ja pystyi palaamaaan vakavasti otettavaksi klassiseksi muusikoksi.

    Katariina Suuri puolestaan on vähän niin kuin tehnyt itsestään Sen Suuren Daideilian, joskin taiteellista lahjakkuutta toki hänelläkin on.
    Hänellä vain on mielestäni hieman korostettu tarve korostaa omaa daideiliuuttaan ja joskus hieman muita lyttäämällä.

    VastaaPoista
  7. Wokellus alkaa iskeä wokeltajijiin. Hyvä.
    Jos tän nyt kääntäisi toisinpäin.

    Tunnen suurta tuskaa kun minun kulttuuri on omittu kähtävien toimesta.
    Syvä hiljaisuus ja joskus pieniä tuomioita.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Totta joo.

    Joppos123: Joo, paljonkos islamilaiset ovat itse keksineet ja kehittäneet? Kiitos myös yksityisviestistä.

    VastaaPoista
  9. Nomuthei...oikea suuntautuneisuus on oikean ja nykyaikaisen trendin a ja o.
    Nykyaikaisuutta ei todellakaan lueta Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (1929) kirjasta, vaan netistä: esim. kun neekeri ampuu 3 valkoihoista on neekeri uhri ja väärin ymmärretty, kysy vaikka Hesarilta tai yleltä.
    Neekeröity saamelainen on hienoa, kaikki vastaansanominen on rasismia. Aku Ankan "unkala pukala" on hirveää rasismia, sehän väheksyy afrokielten intonaatiota.
    Tarzan oli ensimmäinen rasisti. Omi kulttuurin: (asui viidakossa, pukeutui lannevaatteeseen, aseistautui keihäällä, jousella ja veitsellä, eikä osannut lukea) Kaiken lisäksi puhui kulttuuria omien: minä Tarzan, sinä Jane jne.
    Täytyy ymmärtää ajan vaatimukset. Faktojen esiintuominen on rasismia ja se aiheuttaan kulttuuritylleröiden keskuudessa murhanhimoista raivoa.

    VastaaPoista
  10. Ihan kaikesta maan ja taivaan välillä tiedostavat naiset jaksavat nillittää. Viimeisin lukemani oli juttu vai liekö oikein tutkimus, jossa valitettiin, että naiset palelevat työpaikoillaan enemmän kuin miehet. Syy johtuu ihmiskehon erilaisuudesta eli miehet ovat yleensä isompia ja lihaksikkaampia. Tasa-arvo ei siis toteudu tässäkään ja se on miesten vika! Mikäpä ei olisi?

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  11. Katsokaapas joskus saamenkieliset uutiset, YLE Oddasat, arkipäivisin. Tulee siinä 16:40 Yle TV1:ltä.

    Melkein täyttä vihapuhetta kokoajan, siinä haukutaan kaikki muut kuin lappilaiset poroisännät ja kantasaamelaiset.

    VastaaPoista
  12. Tässä on esillä sellainen ihmistyyppi, joka yrittää löytää elämäänsä sisältöä tuolla tavoin ärhentelemällä, kun eivät kyvyt, ymmärrys ja pitkäjänteisyys muuhun riitä. Äänessä tuntuu olevan jälleen kerran yksi niistä yli-innokkaista vasalliluonteista, joka pyrkii löytämään itselleen isännän vaikka kiven kolosta, yleisimmin kuitenkin Moskovasta, Mekasta, Mogadishusta tai muusta vastaavasta. Tällä kertaa se löytyi sitten Lapista? Mahdettiinko isännältä edes kykyä, haluako hän näitä palveluja vai sietääkö edes niitä. Tuskinpa sillä oli edes väliä. Tärkeintä oli, että sai ärhennellä, julmistella, pyrkiä kieltämään jotakin ja toimittaja tietysti sentattua palstalleen päivän annoksen.

    Alkavat onneksi lukijatkin saada kyllikseen tällaisesta höpö-höpö journalismista, päätellen kommenttien sävystä, josta otettakoon esimerkiksi yksi runsaasti kannatusta saanut esimerkki: ”Närkästyminen on tämänlaisten "vaikuttajien" keskeinen työkalu. Näistä ulostuloista ei välttämättä tarvitsisi uutisoida ollenkaan, ja taideinstituutioiden kannattaisi luottaa enemmin omaan arvostelykykyynsä tilaajana kuin epämääräiseen somekohinaan. Ei todellakaan ole yhdenkään aktivistin tehtävä määritellä, minkälaista taidetta kukakin taiteilija saa tehdä ja esittää. Toivottavasti tämä ei jää epäselväksi kenellekään”.

    Eiväthän nuo ärhentelijät ja toimittelijat tietenkään mitään opi, kun eivät ole oppineet muutamaan kymmeneen vuoteen vaan toistelevat samoja juttuja kuin mikäkin mekaaninen kone, sillä kukaan ei ole ajattelussaan niin kalkkeutunut kuin itseään edistykselliseksi mainostava eikä kukaan niin ahdasmielinen ja suvaitsematon, kuin itseään liberaaliksi mainostava. Onneksi muut sentään tuntuvat oppivan.

    VastaaPoista
  13. Mitenköhän saamelaiset mahtaisivat suhtautua Stubbin neekerivävyyn saamelaispuvussa? Ihme kun ei ole enempää mediassa puhuttu koko asiasta. Saattaa Emilyn rakas olla Alexille kova paikka. Mulle tuli mieleen heti Spede Pasasen elokuva: Uuno Turhapuro, presidentin vävy.

    VastaaPoista
  14. Naisen keho on keskimäärin rasvaisempi kuin miehen. Rasva kehossa on hyvä lämmöneriste, joten ei ole uskottava juttu. Paitsi, että nyt on uskottavaa se miten asian kokee. Höpsismi on muotia, anteeksi: Trendi.

    VastaaPoista
  15. Kyllä Helsingissäkin toisinaan näkee matkamuistoliikkeiden näyteikkunoissa saamelaispukuun puettuja nukkeja. Mitä mahtavat saamelaiset siitä ajatella? Vai ovatko ne, jotka ovat ne puvut ommelleet, itsekin saamelaisia? Ovatko he sen vuoksi joutuneet riitaan heimoveljiensä kanssa?
    Tosin ne nuket ja niiden vaatteet ovat niin pienikokoisia, että kukaan ihminen ei voisi niitä ylleen pukea, ei edes vastasyntynyt. Muuttaako tämä seikka suhtautumisen?

    Toinen Ano mainitsi edellä saamenkieliset uutiset. Osaatko itse saamen kieltä, vai mistä tiedät, ett' ne ovat "melkein pelkkää vihapuhetta" ja että niissä "haukutaan kaikki muut kuin lappilaiset poroisännät ja kantasaamelaiset"? Äänen sävystäkin Olen minäkin ne joskus televisiosta nähnyt muta ohjelmaa odotellessani, mutta en niistä ole mitään ymmärtänyt, paitsi niiden lopussa olevan säätiedotuksen, ja senkin vain sääkartoista. Ja kun en ymmärtänyt, en myöskään oe sitä vihapuheeksi tunnistanut.

    VastaaPoista
  16. Ihonalainen rasva eristää lämpöä, mutta lihasmassa tuottaa sitä.
    Ellei lihaksia, ei lämpöä jota eristää.
    Laiha läski palelee.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Tapio Suhoselle, Rouva Anolle, Ano1:lle, Strix Senexille, Ano2:lle, Heikille, Ano3:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ja kiitos Joppos123:lle yksityisviesteistä.

    Tapio: Noinhan tuo tuppaa olemaan. Faktat ovat vihaa ja rasismia.

    Rouva Ano, Heikki & Qroquius Kad: Totean tähän vain että sellaista asiaa ei olekaan mistä feministit eivät keksisi valittamista.

    Ano1 & Ano3: Koska minäkään en tuota saamen kieltä osaa niin en ota kantaa.

    Strix Senex: Erittäin hyviä huomioita.

    Ano2: Tuo oli minulle ihan uutta.

    Ano3: Ei siitä ole kovinkaan kauan aikaa kun haastateltiin erästä saamenkäsityön tuottajaa joka totesi että myynti on laskenut reippaasti, koska ihmiset eivät oikein uskalla ostaa. Ettei vain tulisi apprpörrötettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkähän se on noiden lapinpuukkojen kanssa?
      Niitä ei varmaan saa askarrella kuin lappalaiset ja niistäkin vain syntyperäiset?
      Niitä nyt ei varmaan kyllä Hellsinkissä myydäkään. Jokuhan voi järkyttyä kun näkee moisen tappokalun näyteikkunassa eikä edistyksellisen nuorison käsissä.

      Poista
  18. Tuli tuossa mieleen intersekstionaalisesta feminismistä, että valkoista naista ei voi raiskata. Valkoihoisen naisen kimppuun voi käydä ja ryöstää ja antaa yllätysseksiä, mutta ei raiskata.

    Syystä että raiskaus on osoitus vallankäytöstä, ja vain valta-asemassa oleva ihminen voi käyttää valtaa. Kun ei-valkoinen mies bylsii valkoista naista pakottaen hänet seksiin joko hyvällä tai pahalla, se ei ole milloinkaan raiskaus, sillä ei-valkoinen mies on aina alistussuhteessa kaikkiin valkoihoisiin nähden.

    Repikää siitä, femakot.

    VastaaPoista
  19. Lopullinen ratkaisu taitaa on se viimeinen. Jätetään kaikille etnisille ryhmille ne vehkeet ja tunnukset jotka ovat keksineet ja kerätään toisten keksimät pois.

    VastaaPoista
  20. Tuo kulttuurin omiminen... on muuten erinomainen keino eristää ja "kapseloida" eri kulttuuripiirit toisistaan. Kun samalla pienehköllä suomenniemellä sitten asustelee monenmonituisia eristäytyneitä kulttuuripiirejä, on aiheutettu melkoinen soppa joka kiehuu, kuplii ja...
    - Lukija

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Antifilatelistille, Anolle ja Lukijalle & kiitos kommenteistanne.

    Antifilatelisti: Piru vie, joku femakko muuten saattaisi nielläkin tuon.

    Ano: Siinä oliskin afrikkalaisilla ja islamilaisilla sitten koko lailla sormi suussa.

    Lukija: Ja tuotahan tapahtuu koko ajan pitkin Eurooppaa.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys, Qroquius Kad. Näyttää siltä, että valtaosa saamelaisista ei ole ollut asiasta moksiskaan ja sen on taas se pieni citysaamelaisten ryhmä joka on rääpinyt turpaansa.

    VastaaPoista
  23. Musta Mannerheim. Taattua Ylen laadukasta sontaa. Tästä ei ole vaadittu keneltäkään aktiivista katumusta. Se on sitä parempaa omimista ja rasismia.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  24. Tervehdys, Tapsa vaan. Joo, muistan tuon. Sehän tuli heti sen jälkeen kun Ylestä tuli pakkoverorahoitteinen ja sehän alkoi heti näkyä.

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ekku: Lapinpuukkoja ei ole kyllä nostettu pahemmin esille. Ainakaan vielä. Mitenkä lie kauhavalaisten kanssa?

    Qroquius Kad: Totta. Ja koko episodi kertoo kuinka pahasti tuo wokeltaminen on lähtenyt lapasesta.

    VastaaPoista
  26. Tuo mediateloitus onkin hyvä sana. Pitää ottaa käyttöön. Tuomiot jaetaan Hesarissa&Ylessä. Lautamiehiä ei varsinkaan ole ja teloitus viikonvaihteessa...

    VastaaPoista
  27. Tervehdys, Ekku. Minä muistan törmänneeni termiin jo joskus 1990-luvulla kun media no, mediateloitti perhekoti Kuttulan.

    VastaaPoista
  28. "Petra Laiti on arvostellut yhtä Sourin teoskokonaisuuden maalauksista kulttuurisesta omimisesta ja ”auttamattoman vanhanaikaisesta kuvastosta”"

    Jaa-a. No olisiko parempi jos maalattaisiin kuva nykysaamelaisesta ajamalla moottorikelkalla hengiltä porohoitoalueelle eksynyttä sutta?

    VastaaPoista
  29. Tervehdys, AaJii: Varmasti kyseinen naikkonen olisi keksinyt siitäkin mutisemista.

    VastaaPoista