lauantai 6. huhtikuuta 2024

YLIARVOSTETUN PELLEN PALUU

Jaahah, ansiottoman arvonnousun arkkityyppi Rosa Meriläinen pyrkii takaisin politiikkaan vihreiden eurovaaliehdokkaana. Uutisen mukaan kyseinen henkilöoletettu vaatii rajatonta maailmaa ja kehottaa rikkomaan lakeja. No, tässähän ei ole kyseisen jonkun kohdalla mitään uutta, sillä hänen ”ansioluettelo” lausumisten ja muiden puuhailujen kohdalla on jo sellainen että vähänkin ajattelukykyinen ihminen olisi hävennyt silmät päästään, lähtenyt Ruijaan kalatehtaalle töihin ja pysynyt siellä.

Se, mikä tässä on merkittävää on tietysti viesti vihreiltä. Eli: Me emme tingi mielettömyydestämme tippaakaan. Terve järki on täysin haram. Reaalimaailma on vain harhaa ja ainoastaan vihreä houre on todellista.

Kirjoittajalle tämä on tietysti – jos yritetään ajatella positiivisesti – hyvä uutinen. Kas jos kyseinen jokutotanoin pääsee vaaleissa läpi, niin kirjoitusten aiheita taatusti löytyy. Tosin tulee muistaa, että näissä vaaleissa ei ole Tampereen vaalipiiriä vaan koko Suomi.

No, kaikkein paras olisi jos se EU-hirviö hävitettäisiin mutta toivotaan että vihervasemmisto saa niissä vaaleissa pahasti turpaoletettuunsa. Niin hävinnyt vihervasemmisto voi järjestää niitä kiroiluiltamiaan.

Joskus aikanaan – vielä 1980-luvulla – tällaiset tyypit olisi vain röhönaurettu ja todettu että Pahkasika-materiaalia. Nykyisin ne tekevät ”huomattavan uran”.

28 kommenttia:

  1. Antakaa kaikkien kukkien kukkia, sanoi Suuri Ruorimies Mao.
    Sitten hän lanasi kultturivallankumouksen ruohonleikkurillaan kaikki muut kukat paitsi itselleen mieluiset.

    Antakaa kaikkien lakien kumoutua, sanoi hyvältä haiseva Rosa Roiskeläppä.
    Sitten hän nauroi itsekseen samoin kuin Suuri Ruorimies puhuttuaan kaikista kukista.
    Samasta syystä.

    Hyvät Ihmiset saavat tehdä pahojakin asioita, kun taas Pahat Ihmiset eivät hyviäkään.
    Näin jatkuu, kunnes Hyvälle Ihmiselle kuten Rosa tulee hätä, jonka hän on itse saanut aikaan omilla teoillaan.
    Silloin hän huutaa hetkeäkään empimättä Pahaa Ihmistä kuten persvakomiestä auttamaan.

    Pitäisikö persvakomiehen tulla apuun?
    Tai oikeammin;
    kannattaisiko olla tulematta apuun?

    VastaaPoista
  2. Kansantaiteilija Meriläinen eu:hun? Vihreät on epätoivoisia?

    VastaaPoista
  3. Että onkin osunut järki ja naiskauneus samaan potrettiin! Meriläisen poika kuuluu Elokapinan kantaviin voimiin eli kovin kauaksi ei ole omena tässäkään tapauksessa puusta pudonnut. En oikein usko, että suomalaiset ihan niin hulluja ovat, että tämän v-virkkaajan EU:hun äänestävät.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Qroquius Kadille, Heikille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne. Kyseinen vastenmielinen ämmä on jotenkin osuva sairaan aikamme kuva. Ja kyseiseltä ämmältä loppuisi syöminen hyvin nopeasti ilman sitä suomalaista persvakomiestä.

    VastaaPoista
  5. Kuka tuo tohtorihattuinen henkilö on? Tarja?

    acc

    VastaaPoista
  6. Tervehdys, acc. Se on äärifeministi Saara Särmä.

    VastaaPoista
  7. Ei ne kaikkia ota hyviä kaloja pilaamaan, se on pisnestä kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Sama juttu muuten kuin Viemäriosasto riekkuu.
    Tai tarrojen liimailijat.

    Yrttiaho aika sumentuneet ajatukset.

    https://yle.fi/a/74-20077306


    Eräs päivä huomasin outoja tarroja, vastustetaan NATOA.
    Siviilialue militaristeilta kielletty alue.

    Onko jäänyt jotenkin syy selvittämättä miksi
    liityttiin NATOon tai mikä alkoi pari vuotta sitten.
    Tai mistä alkoi teidänkin vastustama militarismi.

    VastaaPoista
  9. Eilen saman uutisen näin. Tämä on kuin syöksy takaisin paskaan.
    Ehkä tuolloin, ennen, kyse oli uutukaisesta vitsistä, mutta, nyt roiskeläpälle on jo naurettu.
    Mikä on masentavaa, tietysti perusvihreän suorituskyky. Käynee niin, että tuo hölmö äänestetään hyväpalkkaiseen hommaan, tekemään hallaa koko sivilisaatiolle.

    VastaaPoista
  10. Kuka haluaa samaistua tai olla akateeminen auktoriteetti näiden tunnustuksellisten uusskolastikkojen rinnalla tai jälkeen?

    Ei minulla tietenkään ole mitään sitä vastaan, että kaikelta mikä mitenkään muistuttaa akateemisuutta riisutaan kaikki mahdollinen arvovalta ja kunnioitus. Senhän nämä statuksen hännystelijät käytännössä tekevät. Kaikin mokomin. Jos tohtorinhattuiset laajalla rintamuksella todistavat itsensä pönttöpäiksi, ehkä älyllinen rehellisyys jossain muualla nousee arvoonsa.

    Akatemian alennustila koskee kaiketi humanistisia tieteitä. Luulisi että luonnontieteiden puolella asiasisällötkin vielä jotain merkitsevät. Mutta kun televisioon kutsutaan keskusteluohjelmaan emeritustähtitieteilijä yksinomaan jonkun wokeltajatyttösen sylkykupiksi, se kertoo miten vahvoilla tunnustukselliset uskovaiset ovat yhteiskunnassa.

    Koululaitos sulkeutuu kuin totalitaristinen laitos sisäänpäin ja sortuu omaan sisäiseen monikulttuuristumiseensa ja tasapäistävään moraaliinsa, akatemiassa kaikki ihmistieteet filosofiasta yhteiskuntaoppeihin ovat erilaisten tunnustuksellisten uskovaisten hallussa.

    Mitä tässä tilanteessa enää voi sanoa? Lukeminen kannattaa aina?


    VastaaPoista
  11. Joskus aikanaan olisi todettu, että tällaiset tyypit ovat Pahkasika-materiaalia. Ajat ovat nyt muuttuneet niin, että valtamedia on ottanut Pahkasian paikan eikä yhtään naurata. Ja mikä on tämän kaiken takana. Raha ei haise.

    VastaaPoista
  12. Tuo idiootti olisi vanhassa maalaisyhteiskunnassa leimattu kylähulluksi ja tehtäväksi olisi annettu korkeintaan päreiden kantaminen kantonkorjaajille.

    VastaaPoista
  13. Rosa on mentaalisesti jokseenkin tasapainoton wokeltaja, jonka mielestä tärkeintä ihmisessä on se, mitä on korvien välissä, mutta noin metrin verran alempana. Jonkinlainen sairaalloinen fiksaatio naisen sukuelimeen, joka ilmenee julkisuudessa esitettyjen lapsellisten performanssien muodossa, kuten vi*un virkkaamisena, kertomuksina vulvan treenaamisesta ketsuppipulloa roikottamalla, kirkkoveneheijastimien jakamisena ja rumien puhumisena. Media tietysti hyödyntää julkisuushakuista tonttua parhaansa mukaan. Normaalijärkiselle edustaa jonkinlaista säälittävän ja naurettavan välillä poukkoilevaa vaikka kylläkin vaaratonta kylähullua.
    Mutta eiköhän täältä löydy sen verran tärähtäneitä wokeltavia feministejä, että paikka Brysselissä irtoaa. Sinänsä naurettavuudessaan järkyttävää.

    VastaaPoista
  14. Kumpi noista on äiti ja kumpi poika?

    VastaaPoista
  15. No minusta kyseinen tapaus kuuluu ns viides kolonna sakkiin. Joita riittääkin kaltaistensa joukossa. Ja kuten edellä mainittiin, veikkaan myös, että läpi menee että heilahtaa. Eikös tämäkin nostele sitä " sopeutumis " eläkettä? Mikäs siinä heilutellessa käsiään ja huudella miesvihaansa jne.

    VastaaPoista
  16. Blogger Antifilatelisti sanoi...

    Kumpi noista on äiti ja kumpi poika?

    7. huhtikuuta 2024 klo 12.38
    Tuo joka näyttää ettei ole ollut kotona ruokinta-aikaan kun on pitänyt tukkia katuja hesassa on se poikaoletettu ja taas tuo ruokakaapissa asuneelta näyttävä on äitioletettu.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  17. Antifilatelistin kysymykseen saataneen varma vastaus vain antamalla kaksikolle ketsuppipullot ja seuraten, mitä ne niillä tekevät.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys Ano1.lle, Ano2:lle, Tapio Suhoselle, Seppo Oikkoselle, Strix Senexille, Ano3:lle, Ano4:lle, Antifilatelistille, Ano4:lle, Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Kaiken kaikkiaan voi todeta että elämme aikaa jossa huono vitsi pitäisi ottaa tosissaan. Miettikääpäs piruuttanne jos vihreillä olisi ehdoton enemmistö eduskunnassa. Tuosta kuvasta toistan että siinä – niin kuin kai tajusittekin – ei ole äiti ja poika vaan se toinen on äärifeministi Saara Särmä.

    VastaaPoista
  19. Suuri pahennus on jo se, että tuollaisia päästetään ehdokkaiksi. Mutta grande katastrofi on se, että varmaan se 50 000 löytyy äänestäjiä tuolle femakolle, jolla vain pieni osa muumeista on laaksossa.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  20. No muistaakseni olen tänne laittanut sen vitsin. Eli että seuraavassa hallituksessa on virheet. Diarra jne. Sukupuoli/sekä vähemmistö edustus. Ennenkaikkea muslimit pääsisivät päättäämään meidän asioista. Mikä nyt tällä menolla onkin edessä. Saatikka Afrikkalaiset. Ihan oikeasti, tämä on todellisuutta pian.

    VastaaPoista
  21. Naisena, myötähäpeä.

    VastaaPoista
  22. Nyt ovat olosuhteet sellaiset, etten voi mieltäni malttaa ja olen suorastaan pakotettu.
    Rosalla olisi nyt markkinaraon paikka oman luonnonrakonsa lisäksi ja siitä johdettuna tuomalla markkinoille oma ketsuppimerkkinsä:

    Rosan Värinen Hyvältä Haiseva Ketsuppimps!

    Sen luvataan soveltuvan erityisen hyvin eritysvoimailuun, ja joka ei sitä osta on natsi ja rasisti tai muu persu!

    VastaaPoista
  23. Tervehdys Tapsalle vaan, Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Tapsa vaan: Mahdollista, mutta toisaalta nyt koko maa on äänestysalue. Tampereen yliopiston naisten äänet eivät riitä.

    Ano1: Pelottavaa, mutta ei mahdotonta.

    Ano2: Onneksi on myös järkeviä naisia. Joskaan ei vihervasemmistossa.

    Qroquius Kad: No joo.

    VastaaPoista
  24. Tuosta kuvasta toistan että siinä – niin kuin kai tajusittekin – ei ole äiti ja poika vaan se toinen on äärifeministi Saara Särmä.

    Mutta kumpi?

    Miksi äärifeministit, jotka kaupan päälle ovat yleensä hyvin transvihamielisiä olentoja, ovat miehen näköisiä? Miksi he eivät voi näyttää naisilta?

    VastaaPoista
  25. Miksikö äärifempsat eivät voi näyttää naisilta?
    No juuri siksi, etteivät voi.
    Eivät pysty.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Antifilatelistille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Usein äärifeminismiin kuuluu se itsensä rumentaminen. Tein asiasta aikanaan vuosikalenterinkin. Katsotte omalla vastuulla:

    https://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/12/hotelli-yrjoperskeleen-kalenteri-2019.html

    VastaaPoista
  27. Onkohan Rosa Meriläisen vaalimainoksessa teksti: Vitunvirkkaaja EU-parlamenttiin, asiantuntemusta alalta kuin alalta.

    VastaaPoista
  28. Kamalan näköisiä ämmiä. Suoraan sanoen transsutkin sentään yrittävät edes näyttää naisilta. Nuo eivät edes yritä.

    VastaaPoista