Näyttää siltä, että kuluvana kesänä tulee kuoriutumaan paljon leikkipartisaaneja. Liekö syynä sitten nämä kovasti lämpimät kelit? Aivan tuoreeltaan on tullut pari esiintymistapausta. Ensinnäkin leikkipartisaanit kävivät riekkumassa Patrian tehtailla pysäyttäen maantie- ja raideliikenteen.
Kyseiset
leikkipartisaanit ilmoittivat: ”PATRIArkaatti palasiksi -ryhmä kertoo
vastustavansa Suomen asevientipolitiikkaa, aseteollisuuden ympäristö- ja
ilmastovaikutuksia ja yhteiskunnan militarisoitumista.”
Ehkä tuo
porukka itsekin tajuaa että Patrian tuotantoon tuo ruikutus ei vaikuta mitään,
varsinkin kun eletään nykyisessä perin epävarmassa tilanteessa. Toinen
esiintyminen tuli Teemu Keskisarjan luennolla johon leikkipartisaanit tulivat
häiriköimään. Teemu otti asian kevyesti ja totesi että istukaa veikkoset. Ja
siinähän ne Teemun vieressä sitten nakottivat:
Ehkä Teemu
tuumasi että antaa tuon Rapalan mannekiinin näyttää kaikille, ettei hän oikein
tiedä, mitä fasisti tarkoittaa. Asiasta enemmän PT-median sivulla.
Mikä on
yhteistä näille kahdelle tapaukselle samoin kuin kovin monille edellisille?
Tietysti se, että siinä toimitaan suomalaisia vastaan, tietäen että kyseisen
elämysmatkailun voi tehdä täällä Suomessa täysin turvallisesti ilman pelkoa
hengen menetyksestä tai edes siitä että tulisi nenä kipeäksi.
Ja kun
asiaa vielä ruokkii omalla mielikuvituksella niin sehän on egolle vielä
makiampaa. Kas sanoihan tuo Patrian tehtaalla riekkuneitten edustaja että
he ovat naamioituneina äärioikeiston
uhan vuoksi. Vaikka tietävät oikein hyvin että ei heidän elämysmatkailua kukaan
häiritse eikä Suomessa mitään natseja edes ole.
Mutta
mutta.
Kun
porukalla ruokitaan ajatusta porukkaa uhkaavasta hirvittävästä möröstä ja asiaa
toistetaan kimpassa tarpeeksi paljon niin siihenhän voi alkaa uskoa.
Mielikuvituksella on mahtava voima.
Ja
mielikuvituksensa varassahan nuo leikkipartisaanit toimivat. Varmaankin kimpassa
kuvittelevat taistelevansa sankarillisesti äärimmäisen julmaa natsihallintoa
vastaan. On varmaankin mukavaa taistella porukalla oman mielikuvituksensa
mörköjä vastaan.
Ja totta
kai täysin turvallisesti ja ilman minkäänlaista riskiä.
Joskus
aikanaan tuollaisista ihmisistä oltaisiin sanottu että ne kärsivät pahoista
harhoista.
Mutta
nythän eletään edistyksellistä aikaa. Eivätkä ne niistä harhoista kärsi. Ne
nauttivat niistä.
Maassamme on lukuisia verovaroin kustannettuja 'tutkimuslaitoksia'. Niitä ovat KTL, UPI, Aleksanteri-instituutti, Luke, Rktl, jne. Olisi tärkeää listata koko tuo joukko. Minusta niiden rahoitusta pitää vähentää!
VastaaPoistaTuolta pellavapää pallerolta oli kulunut kaksi viikkoa raapustaa sanomaansa pahville, joten oli Keskisarjalta huomaavaista antaa hänen esitellä työnsä tulosta. Voi hellanlettas sentään.
VastaaPoistaTeemu Keskisarja osoitti taas kerran halla-ahomaiseen fiksuun tyylin sen, että ei pidä provosoitua jos provosoidaan. Oli nerokasta pyytää heidät istumaan koko kuulijakunnan eteen typerän kylttinsä kanssa. Jos naurunalaiseksi itsensä altistamisesta kuitenkin joitakin kiksejä saivat, se kaikin mokomin heille suotakoon. Huvinsa kullakin.
VastaaPoistaRouva Ano
Nyt on hyvät kelit egoilla ja toteuttaa puten hybridivaikuttamista. Sitähän tuo Patrian tapaus on ainakin välillisesti.
VastaaPoistaAlemmassa uutisessa yksi naisoletettu ja yksi miesoletettu toteuttavat egoiluaan mutta mäni vähän vituiksi kun eivät saanetkaan rähinää aikaiseksi.
Söpöä kun identtiteetti kriisissä painiskeleva miesoletettu istuu nätisti Mepsin Lotto kärsässä ja ihkusti punaiseksi lakatut varpaankynnet loistavat.
Ihmisoletetun äiti on varmasti ylpeä ja iskäoletettu myös.
Kuva taitaa osoittaa, että Städissä luononmukaisuus on eräissä piireiossä niin pitkällä, että jotkut lajitoverit lisääntyvät kutemalla ja vaikka väkisin - siitä ei estä edes nenään osunut koukku? Mikähän on tuollaisen koukun valmistuksen, asennuksen, käytön plus poiston hiilijalanjäki?
VastaaPoistaTervehdys Anolle, alianor d´aquitanelle, Rouva Anolle, Joppos123:lle ja java valkoselle & kiitos kommenteistanne. Nämähän ovat vain naurettavia elämysmatkailijoita mutta pahimmassa tapauksessa tuosta laumasta saattaa löytyä joku tuleva ministeri. Ja joo, niissä tutkimuslaitoksissa olisi kyllä karsimisen varaa.
VastaaPoistaMiksi nuo vastustavat ja pelkäävät äärioikeistoa, eli libertaareja, minarkisteja ja anarkokapitalisteja?
VastaaPoistaNehän kannattavat samaa kuin nuokin, eli valtioiden alasajoa ja niiden tehtävien siirtämistä yksityisille yrityksille ja kansalaisjärjestöille.
Vasemmistoahan noiden pitäisi pelätä ja vastustaa, eli kaikenlaisia sosialisteja jotka kannattavat valtion pakkovaltaa kansalaisen yli.
Äärioikeistolaiselle minarkistille valtio on välttämätön paha kansalaisia varten,
vasemmistolaiselle kuten kommunistille ja kansallissosialistille kansalainen on itsetarkoituksellista valtiota varten.
Tytöthän eivät tietenkään voi ymmärtää tätäkään asiaa, koska niille asia opetetaan yliopistossa täysin päinvastoin.
Sitä ne sitten toistelevat opettajina, toimittajina ja poliitikkoina vähääkään miettimättä papukaijahokemisensa sisältöä.
Kyllä pojan riipustama pahviuhkaus toimi. Fasistit säikähtivät eivätkä tulleet kirjastoon.
VastaaPoistaNeuvostoliiton 14.6. 1940 alasampuman Aero Oy:n matkustajakone "Kalevan" hylky on löytynyt. Asiasta raportoi Postimees. https://www.postimees.ee/8034416/video-tuukrite-hinnangul-leidsid-nad-reisilennuki-kaleva-vraki
VastaaPoista"Kaleva" on ollut ensimmäinen Neuvostoliiton (ja Venäjän) rauhan aikana alasampuma siviilikone, muttei todellakaan viimeinen.
Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: En tiedä ajattelevatko ne noinkaan pitkälle. Tai eivät ehkä ajattele ollenkaan sillä kyseessähän on vain muotia seuraava pellelauma. Ne vastustaisivat varmaan maitolaitureitakin jos joku niille sen idean myy.
Ano: Joo, niin muuten toimi.
Antifilatelisti: Kiitos tiedosta. Siinähän se Rauhanvaltio teki sitä, mitä se parhaiten osasi.
Tuohon uutiseen Kalevan ampumisesta, siinä sanotaan, että Kaleva oli ensimmäinen Venäjän/NL:n alasampuma siviilikone. Sanoisin myöhempien uutisten valossa, että sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Esim. Malesia Airlines Ukrainassa ja montako lie muuta.
VastaaPoistaEU:n päänaatikka Ursula kuittasi hyvin Narinkkatorilla mielenosoittajille: Täällä teidän onkin hyvä, vapaassa maassa, huudella ja lippuja liehutella. Moskovassa olisitte alle kahden minuutin matkalla "leirille" tai rintamalle.
Hyvin sanottu, sano:)
Huru-ukko
Tulevaisuus on nuorisossa, kansassa kasuavassa.
VastaaPoistaNiinpä onkin loistavaa, että on laadittu tämä uusi tieteelliseen maailmankatsomuksen opetukseen valmentava esikoulun virikemateriaali:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2024/06/Ihanan-varikas-esikoulu-3-1.pdf
Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, jahka saadaan tuo käyttöön!
Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Siellä Venäjällä taitaisi olla ihan sitä oikeaa mielenosoituksen aihetta.
Qroquius Kad: Karmea dystopia mutta tuo ei vissiin ollut mitään virallista materiaalia vaan onneksi fiktiota.
Niin taas ilmestyi outoa väkeä.
VastaaPoistaEtte osaa yhdistää asioita, kaikki lähti
idän uhasta militarisoituminen.
Venäjän sodasta Ukrainassa.
Voisipa tuon sanoa.
Nenärengas kertoo aina omistajastaan enemmän kuin tuhat sanaa.
VastaaPoistaKohta varmaan jollain palaa käämit näihin loisiin ja pasauttaa persposkeen muutaman haulin. No siitähän tietenkin valtamedia innostuu ja glorifioi uhrin.
Tapsa vaan
Eloapinat meinaavat sotkea Helsingin liikenteen ensi perjantaina. Stadille se on ihan oikein. Sehän on koko kaupunki johtajiaan myöten jatkuvassa ilmastohätätilassa.
VastaaPoistaIhme pellejä.
Tervehdys Anolle, Tapsalle vaan ja Joppos123:lle & kiitos kommeneteistanne. Silloin jo 1990—luvun lopullahan eräs turkistarhaaja pamautti kettutyttöjen perään muutaman haulin. Ja sinänsä Helsingissä on kyllä paljon ihan järkevää ja asiallista väkeä. Juuri he kärsivät tuon pellelauman egotrippailusta.
VastaaPoista