maanantai 10. kesäkuuta 2024

SEMMOSET VAALIT

No joo, olipa vaalit. Päin persettähän ne menivät. Muutama huomio:

1. Onneksi nämä eivät sentään olleet eduskuntavaalit. Silloin oltaisiin hyvin lähellä sitä että maassa olisi RKP:n takuuvarmalla tuella täysi vihervasemmistolainen hallitus.

2. Hallitus on tehnyt talouden kannalta varsin välttämättömiä toimenpiteitä. Kipeitäkin ja kaikki eivät ole osuneet kohdalleen. Näyttää siltä, että vastuu asiasta kaatui kokonaan persujen niskaan ja kokoomuksen puoluetoimistossa tällä hetkellä lyödään ylävitosia ja nauretaan paskaista naurua.

3. Se, mikä on minulle aivan käsittämätöntä on itsensä reaalimaailmasta täysin vieraannuttaneen Li Anderssonin järkyttävä äänisaalis. Sehän sinänsä selittää vasureitten menestyksen. Ja kertoo kai osaltaan että maassamme on paljon Anderssonin kaltaisia yliopistopimuja.

No, jatketaan eteenpäin. Niin kuin totesin, onneksi nämä eivät olleet eduskuntavaalit. Eipä tässä oikeastaan ole muuta sanottavaa tähän saumaan.


36 kommenttia:

  1. Positiivisen kautta :Li ,Saramo ja Henriksson ovat nyt poissa kotimaan vaalikentiltä temmeltämässä Brysselin käytävillä ja eivät tee kenenkään kanssa yhteistyötä.Lisähopeareunus: Valta siirtyi EU tasolla pois vasemmalta ja vihreiltä, riittävästi ? Paha sanoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köyhä Suomen kansa, ei katkonut kahleitansa. Kärsimysten malja jo kukkuroillaan on. Raakaa komissiovaltaa vastaan nostaa maasta maalaisensa. Komissio on vankka, kätyrlauma sankka, tietämättä direktiivi, asetus!

      Poista
  2. Jos jotakin hyvää haluaa nähdä tuloksesta, niin sen, että velkaviisikosta kolme lähti leveämmän leivän perään ja toivotan kaikille pitkää uraa EU:ssa. Suurisuisen räpätädin äänisaalis sinänsä pöyristyttää; mutta ilmeisesti tukiin ja palveluihin sekä oikeuksiin ilman velvollisuuksia totutettu nuorempi väki haluaa näin jatkuvan. Toivottavasti muualla Euroopassa äänestettiin toisin.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  3. Samoja tunnelmia. Kuunnellessani uutisia auton radiosta eilen kahdeksan korvilla, liikennetarkkaavaisuus oli hetkeksi herpaantua.
    Andersson ja Saramo??????? Kuinka voi olla????
    Kuten tuolla naapurissakin totesin, suomalaisten tulisi käydä kommunismin kurssi Pohjois Koreassa, niin ehkä näiltä erheiltä vältyttäisiin.
    Tai sitten, ehkä on niin, että suomalaiset eivät kyuitenkaan ole niin älykkäitä, kuin kuvittelevat.

    VastaaPoista
  4. Joo, eihän tuon itsekeskeisen ja muita väheksyvän känisijän äänestämisessä ollut muita hyviä puolia kuin se, että nythän akka on pois jaloista täällä seuraavat viisi vuotta. Itselleni oli pettymys se, kuinka meppien katsotaan olevan ennen kaikkea kotimaan puoluepolitiikan edushenkilöitä - eikä siis Suomen edustajia Euroopan parketeilla.

    VastaaPoista
  5. Hei, hei, hei. Yle-Li voiton vei, vei, vei !

    VastaaPoista
  6. vitutus saattoi hieman elinpäiviäni vähentää, mutta sauna ja pari nelosolutta riitti
    pahimpaan vitutukseen. On tämä kansa vaan typerää/masokististä sakkia, ei muuhunkaan johtopäätökseen tässä tilanteessa voi päätyä

    parempia aikoja odotellessa

    Sepi

    VastaaPoista
  7. Kyllähän se niin on, että kun sitä hallitusohjelmaa tehtiin, kokkareissa jne, tiedettiin minkä paskamyrskyn ps tulee saamaan. Kyllä ne osaa sen pelin siellä kabineteissa. Sitäpaitsi koko ajan ollut mutu tuntuma, että muut hallituspuolueet seuranneet vain sivusta ps:n ryöpytystä. Lisäksi omien jotkut mokailut. Ja onnittelut VMP: lle, joka on onnistunut tavoitteessaan. Ei hyvältä näytä ajatellen seuraavia/tulevia vaaleja.

    VastaaPoista
  8. Punavihervasemmisto voitti, mutta vei mennessään muutaman rasittavan räksyttäjän pois eduskunnasta. Harmi, ettei tyttö Sutturaista laitettu mepiksi.
    Toveri Sirpa pääsee EUvihertämään, kun komissaari on valittu - harmi - sillä jos kokoomus ja kd olisivat olleet vaaliliitossa sinne menisi ERK.
    Nyt sitten punavihermedia paukuttaa kuntavaaleihin asti vasemmiston ilosanomaa ja Li ynnä Ohisalosatalinisti saapuvat kuntavaalien ääniharaviksi ja lööppeihin. Sama meno jatkuu EK-vaaleissa ja saamme punavihreän tasapäistäjä-rahanjakohallituksen.
    Silläviisiin historia toistaa itseään ja kansa saa ansaitsemansa johtajat.
    Kommunisti yrttiaho nousee takaisin eduskuntaan - riemuitkaatte toverit!

    VastaaPoista
  9. Käväisin ennakkoäänestämässä ja olin hyvin hämmentynyt kopissa käynnin jälkeen,kun vaalilappu leimattiin ja laitoin sen kuoreen ja s i n n e s a m a a n kuoreen laitettiin se allekirjoottamani pumaka,jossa on henkilötietoni.Ei varsinaisena äänestyspäivänä uurnaan mene,kuin se äänestyspahvi.Haiskahtaa härskille vaalisalaisuuden rikkomiselle.Pthyi fidhu,sano...

    VastaaPoista
  10. Hei, hei, hei. Yle-Li voiton vei, vei, vei!

    VastaaPoista
  11. Huonosti meni, mutta toimikoon muistutuksena siitä, että demokratia toimii huonosti, jos sitä ei muista puolustaa. Äänestysaktiivisuus oli 40 % pinnassa, joten vaalituloksen edustavuus on heikko. Äänestämättä jättäneet saavat syyttää vain itseään, jos tulos ei miellytä. Vasemmistoliitto sai joukkonsa liikkeelle ja perussuomalaiset nukkuivat. Pikaisesti laskien vasemmistoliittoa äänestäneiden määrä oli jokseenkin sama kuin eduskuntavaaleissa, ehkä jotakin pientä siirtymää vihreistä oli näkyvissä. Mutta, ei saa jäädä tuleen makaamaan vaan täytyy herätä ja ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
  12. Kommentoi jo PT-mediassakin. Itseäni lainaten:
    "
    Keskiverto persuäänestäjää ei EU vaali kiinnosta pätkääkään. Äänestämässä saatetaan käydä ellei sada, eikä ole kovin paha krapula.
    Tai jos äänestyspaikka on sopivasti Lidlin ja Alkon välissä. Voi siinä matkalla poiketa.
    Asiakseen ei jaksa moiseen turhanaikaiseen vaivautua.

    Oikeastaan jos haluttaisiin poliittisen suunnan näkyvän EU vaaleissa, vaaleja ei pitäisi järjestää. Eduskunnan pitäisi valita edustajat voimasuhteidensa mukaan.
    "
    Eikös tuo vähän näin ole. EU vaaleja ei oikein pidetä vaaleina eikä minään. EU on liian kaukainen ja abstrakti instanssi, vaikka se meidän kaikkien elämään vaikuttaakin.

    VastaaPoista
  13. Sitäpä minäkin. Kun kansaa voi hurmata tyhjillä sanoilla, tulos on tämä. Ihmisoikeudet, tasa-arvo, oikeusvaltio ikäänkuin ne arvot muilta puuttuisivat. Sopii myös pelotella äärioikeistolla, mikä median yhteisellä sopimuksella väännettiin muotoon laitaoikeisto, pahisten joukko.

    Vähän Tanskasta, siellä vaalit voitti Sosialistinen puolue Socialistisk Folkeparti (3 paikkaa 17% punavihreä); toinen oli Sosdem (3 paikkaa 15,6%); Venstre (keskusta 2 paikkaa 14,7%); sitten seitsemän puoluetta kullekin 1 paikka, joista viisi voi lukea oikeistoon, kaksi vasemmistoon. Äänestysprosentti putosi 58,2%:iin, tyhjää äänestäneitä oli 52 346 (2.1 %). Parlamenttivaaleissa tyhjää äänesti 1,3%). Kansalaiset osoittavat tyytymättömyyttään käymällä pudottamassa tyhjän lapun.

    VastaaPoista
  14. Ihan hyvä, että äänestäjät antoivat persuille löylyä. Saksi-Purra ja kumppanit tuntevat nyt miekan päidensä yläpuolella sekä ymmärtävän keskittyä omien tavoitteiden edistämiseen. Jos persujen tavoitteet eivät kokoomukselle sovi, kuten ei sopinut Sipilän hallituksen aikana, niin ei muuta kuin hallitus nurin!

    VastaaPoista
  15. Tässä on esimakua tuleviin eduskuntavaaleihin, vähän niinkuin pelkäsinkin. Ellei meininki sitten totaalisesti muutu. Mitään oikeasti hyvää ei saada aikaiseksi ja vihervasemmisto kerää potin. Kokoomus ei kärsi, eivät sen äänestäjät välitä, koska mitäpä kosmopoliitit juurettomat paskaperseet välittävät köyhistä suomalaisista turpeenpuskijoista? Ihan yhtä suurella innolla he haluavat Suomen täyttää muukalaisilla kuin vihervasemmisto.
    Voiko Suomen eduskunta sanoa ei EU:sta tuleville direktiiveille ja asetuksille? Ei voi. Eli toisin sanoen EU-vaalit ovat tärkeimmät vaalit, koska EU:lla on suurin valta tässä maassa. Tämä on fakta, jota suomalaiset eivät ole tuntuneet sisäistäneen ja se näkyy jo äänestysprosenteissa. Mitä vähemmän kyseisillä vaaleilla on merkitystä, sitä aktiivisemmin suomalaiset äänestävät ja päinvastoin.
    Me annoimme vallan pois vapaaehtoisesti ja nyt niitämme sitä mitä kylvämme kun EU täyttää meidät muukalaisilla ja me emme voi tehdä asialle yhtään mitään.
    Pieni valopilkku sentään on "äärioikeiston" kasvu näissä vaaleissa ja se onkin ainoa keino pysäyttää Suomen ja samalla koko Euroopan jääminen muukalaisinvaasion alle, lukuunottamatta tietysti eroa EU:sta, joka olisi kaikkein paras ratkaisu mutta suomalaisilla ei ikipäivänä ole sisua siihen, niin että siitä on turha keskustella.

    VastaaPoista
  16. Mitä tapahtui poliittisessa julkisuudessa muutama päivä ennen vaaleja. Vassareiden ja persujen kannatusluvut heittivät kuperkeikkaa. Sivaripuolue vassarit heitti melkein koko poliittisen kärkijoukkonsa Brysseliin. Reservissä vain Hirviniemen sisar Anna-Kaisa Pekonen. Takaovesta luikahtaa eduskuntaryhmään uusina pari änkyrää sekä ylimieliseltä feministiltä näyttävä Jessi J. Taisi tulla vassareille ”Pyrrhoksen voitto”. Puolueen ja eduskuntaryhmän johto saattavat luisua äärivasemmistolaisille, joissa on jokunen putinistikin.

    VastaaPoista
  17. Jos asiassa tahtoo (tahdon) nähdä hyviä puolia, niin eikö ole hyvä, että Suomen politiikasta häipyy 3 änkyräkommunistia? Kahden kommunistin äänisaalis ei olisi tosin riittänyt mihinkään, jos Li Anderssonin ääniä ei lasketa. Ajaako näistä valituista kukaan kuitenkaan Suomen etua EU:ssa. Eipä taida ajaa nytkään, kun ei ole ajettu ennenkään. Ehkä Tynkkynen, mutta kun sekin pääsee lihapatojen ääreen mieli saattaa muuttua. Se oli ja hyvä, että Suomen tuhoojaa Sirpa Pietikäistä ei nyt valittu, mutta jos Henna Virkkunen valitaan komissaariksi, niin sinnehän se tynnyri vierii taas. Eipä tuo Antti Lindmaninkaan ilme niin kovin tyytyväiseltä vaikuttanut ennakkoäänien tultua. Tuli hävittyä heti laitavasemmistolle ja äärikommunisteille.

    VastaaPoista
  18. Europarlamentissa on 720 MEPpiä.
    Seitsemänsataakaksikymmentä.

    Heistä suomalaisia on vain 15.
    Viisitoista.

    Mitä ihmeen väliä sillä on, ovatko ne kaikki mätiä maanpettureita tai kivikovia kansallismielisiä?
    Eivät ne pysty niiden seitsemänsadaviiden (705) muun MEPin päätöksiin vaikuttamaan millään tavalla.
    Eivät millään.

    Sitä paitsi Eeuun tärkeimmät päätökset tehdään komissiossa, parlamentti on Yykoon yleiskokouksen tapainen puhesirkus.
    Jos komissio päättää vaikka lähettää Suomeen satatuhatta (100 000) muslimimiestä taakanjakona, eivät ne viisitoista (15) suomalaismeppiä voi vaikuttaa siihen millään tavalla, vaikka kuinka huutaisivat.

    VastaaPoista
  19. "Jos komissio päättää vaikka lähettää Suomeen satatuhatta (100 000) muslimimiestä taakanjakona, eivät ne viisitoista (15) suomalaismeppiä voi vaikuttaa siihen millään tavalla, vaikka kuinka huutaisivat."

    Eivät ehkä voi sitä estää, vaikka kuinka olisivat kansallismielisiä. Entäs jos nämä änkyräkommarit sanookin että "eiku lähettäkää 200 000"? Voi sillä siinä kohtaa olla vaikutusta, jos "itse pyydämme". Ja usko pois että mitään rajaa ei siinä noille ole, sen enemmän kuin velan määrässäkään.




    VastaaPoista
  20. Ei persuja eurovaalit ole ennenkään kiinnostaneet. Vihervasurit ovat ymmärtäneet, että Suomelle kaikkein vahingollisimmat päätökset tehdään Brysselissä, ei Helsingissä.

    VastaaPoista
  21. Pulinat pois! Kansa on puhunut. Tai sinne päin sanoi muuan Vihtori Torolainen joskus entisinä aikoina. Se olkoon ohjeena meillekin tänä päivänä.
    Ja katse kohti uusia pettymyksiä:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  22. Positiivista saa todella kaivaa tikun kanssa, mutta Sirpa "selvinpäin en ajaisi kännissä" Pietikäinen sentään putosi. Äänestäjiä oli vielä melkein 35 000 joita ihmettelen suuresti.

    VastaaPoista
  23. Eivät ne viisitoista voi estää lähettämästä sataatuhatta tai kahtasataatuhatta, vaikka olisivat Halla-ahon klooneja ja vaikka mitä tekisivät.
    Mikä tässä muka on vaikea ymmärtää?

    Siellä on seitsemänsataakaksikymmentä MEPpiä.
    Niistä vain viisitoista on suomalaisia.
    Vaikka he kaikki olisivat samaa mieltä, ei niistä muista seitsemästäsadastaviidestä tarvita kuin kuusitoista (16) olemaan eri mieltä.
    Siihen se Suomen tahto kaatuu.

    Luuletteko te kenties, että niillä suomalaisilla on enemmän ääniä?
    Ei ole.
    Jokaisella on vain yksi ääni.
    Suomalaisilla niitä on viisitoista.
    Kaikilla muilla seitsemänsataaviisi.

    Tämä on ala-asteen matematiikkaa, kyllä tämä pitää aikuisen ihmisen osata.

    VastaaPoista
  24. Äänestäminen jäi väliin. Syitä oli useita, yhtenä QK:n kommentissa esitetty. Toisekseen ehdokkaista - siis PS:n, muita vaihtoehtoja en harkinnut - en oikein löytynyt vaihtoehtoa. Istuvaa kansanedustajaa en äänestä, mielestäni valittujen pitää edustaa äänestäjiään eduskunnassa, eikä lähteä makeamman hillopurkin perään.

    Siinäpä tippui monta ehdokasta pois. Jäljelle jääneistä yrittäjän ammatikseen ilmoittaneet sivuutin ja lopuksi jäljelle jäi kaksi, joita pohdiskelin. Grönroosia mietin pitkään, mutta miksi puolue haluaa miehen pois tehtävästään?

    Eduskuntavaaleissa palaan äänestyskoppiin - todennäköisesti, ehdokkaistahan se on kiinni, menenkö piirustelemaan.

    VastaaPoista
  25. Kiitos kaikille kommentoijille. Siellä Euroopan suunnassa kansallismieliset näyttävät menestyneen paremmin. Ja onneksi täällä eduskuntavaaleihin on vielä reilusti aikaa.

    VastaaPoista
  26. Eikös tämä Li-tyttönen ajanutkin vaalikampanjassaan juuri niitä asioita, jotka Lin Suomeen ajamassa sosialismissa puuttuisi. mm. Puuttuisi vapaus ja jotkut olisivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Eikä huvita ottaa selville kuinka pian oltaisiin Pohjolan Venezuela tai jopa Pohjolan Pohjois-Korea. Maailmassa toiset vaan ovat rikkaampia ja röyhkeimpiä ja sitä kautta pennosia valuu alaskin päin. Sosialismissahan kaikki menee puolueelle. Vaikkei olisikaan tarkka kuvaus, niin menisiköhän perille tavalliselle äänestäjälle. Lohdutuksena voisi ajatella, että mepit EU:ssa saavat paljon vähemmän haittoja Suomelle kuin kotimaassa.

    VastaaPoista
  27. Katson asiaa aika eri kulmasta. Vassareiden näkyvin ja suosituin kärki lähti Brysseliin. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi puolueen pj. lähtee sinne, koska ei sieltä mitään puoluetta johdeta. Varmaan sitten puoluekokouksessa vaihdetaan pj.

    Mutta näen vaalivoiton Pyrrhoksen voittona, jossa kyllä vaalit voitettiin, mutta ylivoimainen ykköspoliitikko menetettiin huonosti seurattuun EU-parlamenttiin. Voitto voi osoittautua vassareille isoksi tappioksi. Vaikutusvaltaahan Suomella ei ole EU:ssa yhtään, isot päättävät, ja itse saadaan ehkä painaa haluttua nappia.

    Vassareiden 1. vpj. on Veronika Honkasalo, joka on heidänkin mittapuullaan huomattavan sekaisin. Vähän veikkaan, että puoluesihteerillä on voinut olla voitonjuhlissa vähän väkinäinen hymy.

    Valtsu

    VastaaPoista
  28. Luvallanne liitän tähän länsinaapurissa asuvan kirjoituksen. Näin se on nähtävä.

    kt

    Markku Lindström
    22 t ·
    Ruikuttavaa vasemmistokansaa
    Taas kerran nähdään kuinka suurin osa kansalaisista haluaa elää kaiken laisilla avustuksilla ja mielummin valtion ottamilla lainoilla, välittämättä siitä, miten maan oikeastaan käy. Ilmeisesti vasemmiston johtama Suomi, vaikka se joutuisi EU:n ja IMF:än valvontaan, olisi vihervasemmistolaista avustuksilla eläville se parempi vaihtoehto kuin maan talouden kuntoon saaminen. Vasemmistopolitiikka on muokannut ihmisistä laiskoja ja työn tekoa vieroksuvia sosiaalipummeja, jotka vaativat pelkästään oikeuksiaan työssä käyvän kansan elätettävinä. Tämän kaiken voi niin selvästi lukea kaikista vaalituloksista, katsomatta siihen työssä käyvien ja veroja maksavien jaksamiseen, kunhan vain vihervasemmistoa kannattavat saavat päätösvallan.
    Onneksi Eurooppa ajattelee muulla tavalla ja se näkyy EU-vaalien tuloksessa, jossa valta EU-parlamentissa siirtyy oikeistolle. Tämä voi tietää kovia aikoja vasemmistoa äänestäneille kansoille, jolloin ilmaista rahaa odottavat vasemmistomaat voivat joutua kovempien aikojen eteen. Voi olla, että tuleva EU-johto voi laittaa ylivelkaantuneet maat EU:n tarkkailumenettelyyn ja määräämään maitten tulevat leikkaukset niin tiukoiksi, että ilmainen rahanjakaminen loppuu ja jopa laiskemmatkin ihmiset joutuvat kovan paikan eteen, joutumalla tekemään ihan oikeita töitä. Parasta kuitenkin on se näiden vaalien jälkeen, että vihervasemmisto ei tule päättämään tulevina vuosina EU-politiikasta.
    Suomessa 42 % äänesti ja ruotsissa ainoastaan 50 %. Ketä oikeasti kiinnostaa nämä vaalit, jossa pohjoismaissa ei edes päästä yhdessäkään pelkästään Saksan edustajamäärään. Saksan lisäksi, kun siihen lisätään Ranska, Italia ja Espanja niin nämä maat pystyvät ainoastaan tekemään itselleen suotuisaa EU-politiikkaa. Kaikki muut EU-maat joutuvat liehittelemään ja nuolemaan noitten maitten takapuolta saadakseen edes pienen lantin yhteisestä kassasta. Jos nämä maat saavat pakotettua muut EU-maat vielä määräenemmistöäänestykseen, niin silloin kaikki muuta jäsenvaltiot ovat pelkkiä huutolaispoikia ja tyttöjä päätöksiä tehtäessä. Ja juuri tähän nämä suuret EU-maat tähtäävät ylivelkaannuttamalla muut EU-maat, jolloin EU-menettelyä pelkäävät velkaiset maat, suostuvat vaatimukseen määräenemmistöpäätöksestä.
    Kun lopulta näin tapahtuu, niin silloin vihervasemmistolla ei enää koskaan tule olemaan mahdollisuutta saada valtaa Euroopassa, sillä määräenemmistöllä tehdyt päätökset tulevat estämään sen. Ainoa asia, mikä voi muuttaa nämä suunnitelmat olisi Euroopan ajautuminen sotaan, jonka seuraamuksen tuloksena, jouduttaisiin Eurooppaa rakentamaan kuntoon vuosikymmenien ajan, jolloin maailman yksinapaisuus unohtuisi tällä vuosisadalla.

    VastaaPoista
  29. Vaikka Li Andersson ja viherkommari tutkija Emilia Palonen kuinka väittävät, niin tämä ei ollut mikään vasemmistoliiton vaalivoitto. Kyllä, jos äänistä menee 78% yhdelle henkilölle ja joku Saramo pääsee alle 5000 äänellä lihapatojen ääreen, niin onhan siinä ihmettelemistä. Epäilenpä, että Li Anderssonia äänestäneet eivät yksinkertaisesti keksineet muuta ehdokasta ja äänestivät sitten sitä, kuka tuli ensin mieleen. Hyvää tässä on se, että nyt valitaan sitten kommareille uusi puheenjohtaja, joka ei varmasti ole yhtä suosittu kuin Li Andersson. Toivonkin, että se olisi Veronika Honkasalo, koska silloin kommaripuolue kutistuisi todellistakin kokoa vielä pienemmäksi. Epäilenpä, että syksyn mittauksissa laitavasemmisto ei saa kun sen 5-7% kannatuksen gallupeissa.

    VastaaPoista
  30. Niin, olisi hyvä tarkastella niitä äänimääriä hieman jälkikäteenkin.
    Aina ei kaikki ole sitä miltä näyttää.

    https://injektiopiikki.com/2024/06/10/aaniharavat/

    VastaaPoista
  31. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Valtsulle, kt:lle, Kalle Pelttarille ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. Mitä vasureitten tulokseen tulee niin Kalle määritteli asian varsin hyvin. Persujen kohdalla jäi paljon nukkuviin ja myös riveistä läksi paljon niitä välittömän ihmeen odottajia. Ja tietysti mielikuva siitä että persut tekivät kokkareiden likaisen työn.

    VastaaPoista
  32. Heh,
    Syytä tarkastella enemmänkin...

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010496272.html

    VastaaPoista
  33. Minä olen sillä tavalla peruspositiivinen että osaan nähdä hyviä puolia tässäkin tappiossa. Sanotaan että "jokaisella pilvellä on hopeareunus".

    Jos persujen piti ottaa tyrmäystappio, on paras että se tapahtui äskeisissä eurovaaleissa eikä kunnallisvaaleissa, puhumattakaan eduskuntavaaleissa.

    Kannattaa muistaa että Halla-aho sai tammikuun presidentinvaaleissa ekalla kierroksella 19 prosentin kannatuksen vaikka oli hallituspuolueen ehdokas. Halla-ahon kannatus oli 1,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin persujen kannatus eduskuntavaaleissa. Leikkaukset jne. eivät tiputtaneet Halla-ahon kannatusta tuon enempää.

    Persujen kannattaa nyt tehdä perusteellinen selvitys siitä mikä meni pieleen ja miksi. Mitä tehtiin väärin ja miten olisi pitäny tehdä. Mitä tästä voi oppia vastaisen varalle.

    Tappiot ovat hyvä opetus. Kun osallistuu pitkään taisteluun, siinä täytyy olla hyvä tappioiden ja pettymysten sietokyky. Täytyy olla kyky tutkia tappion syyt ja ottaa niistä opiksi. Täytyy välttää samat virheet seuraavalla kerralla.

    Persujen ei kuitenkaan pidä jäädä pitkäksi aikaa märehtimään tappiota, vaan keskittyä ns. "omaan tekemiseen", ja poimia "matalalla roikkuvat hedelmät", ja seuraavaksi kiivetä ylemmäksi ja poimia sieltä. Antaa vastustajien nauttia persujen tappiosta. Parhaassa tapauksessa se voi olla hyvä harhautus jolla voi ohjata vastustajien huomion pois persujen leipätyöstä.

    Seurvaavaksi persujen täytyy valmistautua ensi vuoden kunta- ja aluevaaleihin, ja alkaa värvätä ehdokkaita niin että saavat täydet listat mahdollisimman moneen kuntaan.

    Täytyy muistaa että nuivien työsarka on pitkä, se sisältää voittoja ja tappioita. Kulttuurimarxilaiset ovat tehneet omaa työtään yli sata vuotta. He kykenevät ylisukupolviseen vaikuttamiseen. Ne 1920-luvun kulttuurimarxilaiset älysivät heti alussa etteivät ole näkemässä työnsä tuloksia. Nuivien tulee kyetä yhtä pitkään työhön, ylisukupolviseen vaikuttamiseen.

    Äskeisissä eurovaaleissa voi nähdä positiivisena sen että Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo painuvat Brysselin. He menevät mukaan vasemmistoryhmään joka on aika pieni, ja joka kärsi tappion.

    Jos Andersson, Kyllönen ja Saramo luomutuvat Brysselin houkutuksista, se tarkoittaa parhaassa tapauksessa sitä että se pitää ne pois pahanteosta, ainakin jossain määrin. Bilettäkää vaan ja ottakaa krapulasaikkua.

    Persujen tappion aiheuttamaa mielipahaa kompensoi hyvin paljon se että europarlamentin ryhmistä perinteinen keskustaoikeisto EPP, kansalliskonservatiivien ECR, ja "laitaoikeiston" ID saivat ilsää paikkoja.

    VastaaPoista
  34. Oulussa tapahtui ääntenlaskennassa iso virhe.
    Se huomattin.
    Se korjattiin.
    Joten...?

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Joo, katkomatta jäi.

    Ano2 & Qroquius Kad: Suomen vaalijärjestelmähän on sellainen että varsinainen vaalivilppi on kovasti vaikeaa.

    vieras: Ihan hyviä huomioita.

    VastaaPoista