Valtamedialla on ollut viimeiset vuodet ollut päällä buumi jossa mainostetaan kaikkea sellaista, joka ei ole tavallista normaalissa perhe-elämässä. Yksi näistä aiheista on se, että mainostetaan pornomallin ja huoran touhua täysin normaalina ja suorastaan suositeltavana ammattina. Pari tuoretta esimerkkiä. Ensimmäisenä Yle:
Huomattavaa
on, että kyseinen huoraamisen mainostaminen on nimikkeen ”työelämä” alla. Valtamediahan
käyttää newspeakia eli huora on seksityöntekijä ja pornomalli taas only
fans-malli. Iltalehti komppaa:
Valtamedialle
on tietysti ihqua että kyseinen nainen on vielä kaiken lisäksi mustalainen. Se
lisää diversiteettiä, you see. Huomattavaa myös on että molemmat jutut on
kirjoittanut naistoimittaja, niin kuin yleensä tällaiset jutut.
Jokainen
tekee tietysti elämässään omat ratkaisunsa, mutta eihän siitä ole pitkä aika
kun tyttöjä varoitettiin huoran ja pornomallin urasta. Ja ihan perustellusti. Yleensäkin,
jos joku suunnittelee huoran uraa, niin kannattaa muistaa, että siinä hommassa
se prime time on kovin lyhyt.
Kyllä on ikävä -60 lukua, sinne kun voisi palata ja elää -80 luvulle ja sitten taas palata -60, toistaa tuota kaavaa kuolemaan asti. Nykyaika on niin sairasta että ei mene päivääkään että ei meinaisi verisuonet ratketa uutisia lukiessa.
VastaaPoistaOlen huomannut saman; ja todennut nummisuutarimaisesti: maailma muuttuu eskoseni.
VastaaPoistaAmmatin heikkouksia ovat mm. eläketurva (takuueläke), päihteiden jokapäiväinen käyttö ja extremeseksiä vaativien asiakkaiden impulsiivinen (väkivaltainen) panotarve.
Mutta onhan se hienoa.
Tuo mannetar lienee haudassa ennen takuueläkettä: kansantaloudellisesti hieno asia.
Tuo taitaa olla naisolennoille lajityypillistä toimintaa: antaa seksiä rahaa tai muita hyödykkeitä vastaan. Joko huorana tai ns. vaimona.
VastaaPoistaSata vuotta naisten vapautusliikettä ja naiset ovat keksineet on-line -prostituution.
VastaaPoistaOn olemassa joitain asioita, joita vihaan syvästi. Yksi niistä on puritanismi, johon kuuluu elimellisesti kaikki seksin vastustaminen (paitsi 15 pennun siittäminen). Etenkin kaupallisen seksin. Ja jos ruvetaan miettimään tarkemmin, niin nimenomaan kiihkeimmät feministithän vastustavat kaupallista seksiä; asia jossa em. väki on löytänyt liittolaisen ääriuskovaisten joukosta. Epäpyhä allianssi.
VastaaPoistaMitä tulee uran pituuteen, niin jutun alemmassa kuvassa olevassa kuvatekstissä sanotaan selvästi, että kyseinen nainen on domina. Ja dominalla se ura voi olla pitempi kuin vaikkapa siivoojalla tai kaivosmiehellä. Ja uran jälkeen terveyskin on parempi, kun ei ole selkä paskana tms.
Ammatti se on huorankin ammatti. Ei mitään pahaa siinä sinänsä. Se vaan on eri asia, että onko se ja yleensä tämä jatkuva seksin otsikoissa pitäminen mitenkään tarpeellista?
PoistaYleensä silloin kun ajatukset keskittyvät liikaa navan alle, niin järki kaikkoaa päästä.
Jos se on ammatti siinä missä muutkin, niin miksei TE-toimisto voi pakottaa siihen? Vaikka huoraamisen kieltävät lait eivät ole oikein toimineet koskaan missään, niin huorat kuten muutkin ei-hyvinä pidetyt ammatinharjoittajat on pyritty erottamaan muusta yhteisöstä jollain tavalla.
PoistaJos huorille olisi nykyäänkin pakollinen rekisteri, josta voisi tarkistaa henkilön, niin esim. vakavaa suhdetta etsivät miehet tietäisivät olla tuhlaamatta aikaa vääriin ihmisiin. Huoria ei siis tarvitse kieltää, mutta heidät pitää paljastaa. Mikä ongelma siinä olisi, jos se on ylen mukaan nykyään joku tavoiteltava ammatti muiden joukossa?
Toisekseen: Joku ei ehkä tiennyt, mutta onlyfansin omistaja lahjoittaa kymmeniä miljoonia sovelluksesta saatuja tuloja AIPACILLE amerikassa, eli jokainen joka laittaa rahaa onlyfansiin, tukee samalla israelia, holocausti-lobbausta ja sananvapaus-lakien kiristämistä.
Median esiin nostamista jutuista ja tv:n ns. reality-ohjelmista ym. voidaan vetää kai suoraan se johtopäätös, että tunkkainen Impivaara on päässyt kahleistaan; avioliitto ja uskollisuus on vanhanaikaista, lapset tarpeeton taakka, polyamoria vapautta, pride ylpeyttä sekä paitsi että nuoruus ja keski-ikä ovat sekoittuneet keskenään, sitä on myös sukupuolien ihana sekamelska. Kertakäyttöisyys toistuu niin ihmissuhteissa kuin vessapaperissa ja kaikki on kaupan, intiimeintä yksityiskohtaa myöten.
VastaaPoistaKevennyksenä Ykä sallinee savolaisvitsin, vaikka totta toinen puoli.
Sekalainen seurue savolaisia eläkeläisiä oli bussissa turistimatkalla Saksassa. Hampurissa kun oltiin niin päätettiin näyttää tietysti myös Reberbahnin katuja. Bussi ajeli katuja hiljalleen eteenpäin ja kadun molemmin puolin notkui vähäpukeisia naisia. Niinpä eräs vanha mummo kysäisikin oppaalta:
- Keetä ne naekkoset tuolla ulukona oekkeen on?
Johon opas vastasi kohteliaasti:
- No ne nyt on niitä kuuluisia Reberbahin prostituoituja.
Mummo korjaili lasejaan, tuijotti ulos ihmeissään ja tokaisi:
- Ka mitenkäs se miusta näättää, että siellä on muutama huorahhii eksynä joukkoon.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja kaikesta huolimatta!
Rouva Ano
Tuo Rouva Anon savolaisjuttu sai näin iäkkäänkin savolaisen kääpäukon hymyilemään ihan ääneen:)
PoistaVastuutontahan tuollainen alalle houkuttelu medialta on, ovat menettäneet järkensä ja arvostelukykynsä tuossakin asiassa.
VastaaPoistaAivan varma on, että huoraamalla itsekunnioitus ja usko ihmiseen menee, ja seurauksena on mielenterveysongelmia. Amerikkalaisten pornonäyttelijöiden kuolinsyyt ovat pääasiasaa itsemurha tai yliannostus, en muista kumpi on ensimmäisenä.
Oliskoon tasapeli???
PoistaTunnettua on, että näille kyykäärmeen sikiöille kaikkien moraalisääntöjen kääntäminen päälaelleen, kauniin sanominem rumaksi ja toisinpäin, on itseisarvollista. Näin nuorempana miehenä voi todeta OF- tilin pitämisen, tai edes moisen harkitsemisen olevan ehdoton ei morsiota harkitessa.
VastaaPoistaSivumennen sanoen eipä tuota Janettea juuri jumalaisena voi pitää, mieluummin tulee Mervi Tapola mieleen.
Menee ohi aiheen, mutta joko Ykä luit että Amerikanmaassa on Oranssimiestä taas koitettu tuikata, tällä kertaa golfradalla ja salakytällä ollut aseena AK-variantti? Tällä kertaa oli SS hereillä ja mies saatiin jopa elossa kiinni takaa-ajon jälkeen.
-Apoliteia-
Tässä on eri säännöt naisille ja miehille. Jos mies kehuu toimivansa ratto-poikana tai käyvänsä ahkerasti huorissa toteuttamassa ja laajentamassa seksuaalisuuttaan, niin eipä siihen yleensä positiivisesti suhtauduta.
VastaaPoistaJos nainen taas tekee mitä tahansa seksiin liittyvää, joka poikkeaa "vanhanaikaisesta" normistosta, niin hän on ihanan vapautunut roolimalli ja parempi ihminen.
Onhan sitä toki ennenkin ollut leväperäisiä naisia ja huoripukkeja, mutta ei sitä minään meriittinä pidetty.
Prostituutiolla tienaamisesta on tehty kunniallista, sosiaalitukien leikkauksen voi hyväksytysti korvata myymällä itseään tai siirtyä kokopäiväiseksi isojen rahojen toivossa. Iltapäivälehdet eivät enää juuri normaalista elämästä tai politiikasta kerrokaan kun saadaan klikkiotsikot hurraamaan Sodoman ja Gomorran elämäntapaa. Kristillinen arvopohja on pettänyt, feminismiä kai tästä on syytettävä, metoo kieltää katsomasta naista himoiten ellei ole rahatukkua kourassa. Nuori nainen voi ilman häpeää ja moraalisia tunnontuskia heittäytyä prostituutioon, puhua siitä avoimesti lehtien palstoilla, ja tavan kansalaiset opetetaan lukemaan juttuja kuin mitään epätavallista niissä olisi. Onhan niissä, niissä murretaan yhteiskunnan perustaa. Viattomuus on näistä touhuista kaukana.
VastaaPoistaHuorakkaa tytöt huorakaa niin pääsette ylenantoon sisältöjen tuottajia valvojiksi kuten muuan raakkeeli. Se Liekki. Hänen takanaan on monet asiaan liittyvät ja liittymättömät sisällöt. Pillupäiväkirjat ja semmoset. Ja mitä kaikkea liekään, ota niistä selvää kun maksajille ei kerrota.
VastaaPoistaHuru-ukko
Ihan aiheen vierestä mutta missä tämä kirjoitti jo pariviikko? sitten tuon täsmälleen saman itkun ainakin tuon loppuosan:
VastaaPoistahttps://puheenvuoro.uusisuomi.fi/katja-incoronato/rasismi-iskee-jopa-ulkosuomalaisen-kasvoille-helsingissa-nyt-akkia-alas-puusta-takapajuinen-suomi/
Olen itsekkin huomannut tämän tuputuksen mediassa viimeiset parit vuodet ja aina on joku "artikkeli" etusivulla. Aikamoista arvojen ja kulttuurin mädättämistä. Tosin en eihän sitä muuta voikkaan VMP:lta odottaa...
VastaaPoistaJa muuten onlyfans "mallit" eivät ole mitään muuta kuin prostituoituja. Koko sivuston pointtihan on se, että "fanit" pyytää tarjoajaa tekemään asioita rahasta. Ei eroa mitenkään prostituutiosta. Se että asiat ei tapahdu kasvotusten, tosin kyllä niitäkin tapahtuu siellä, ei muuta sitä tosi asiaa.
Sehän ei myöskään yllätä, että nuo "artikkelit" on niin sanottujen naisten kirjoittamia. Naiset ovat sodassa toisiaan vastaan ja jos saat toisen, varsinkin kauniimman naisen tuhoamaan itsensä ja heidän statuksen, niin se on voitto heille. Yleensähän kirjoittaja on epäonnistunut elämässään ja haluaa että, ei kukaan muukaan saisi sitten onnistua. Yllytys Onlyfans "uraahan" on loistava tapa tuhota toisen elämä.
Tässä kokkaillessa on radio päällä ja yle uutiset pauhaa, että nuorten naisten mielenterveys ongelmat ovat nousseet hälyttävälle tasolle. Vaikka en ole se kuuluisa asiantuntija, niin väitän että osuutensa on eräällä VMP osastolla. Sekä feministi järjestöillä. Mutta miesten syytähän se taas on kaikki luultavasti. Ja tottakai uutisessa korostettiin, miten tytöillä/naisilla on paaaljon vaikeampaa kuin pojilla/miehillä. Eihän siitä montakaan vuotta ole, missä oltiin erittäin huolissaan poikien ongelmista. Mutta joo aiheeseen, niin siitä huoraamisesta on tehty joku voimaantuminen. Tyyliin, miten nainen hallitsee miehiä. Ja rikastuu. Mikä on paskapuhetta. Mutta ylellähän on asiantuntija töissä. Jos ymmärrätte, kenestä puhutaan.
VastaaPoistaItselleni ihan yks hailee jos naiset myyvät toosaansa livenä tai netissä kunhan siihen ei liity ihmiskauppaa tai pakottamista. Ei ole tarjontaa ilman kysyntää ja jos miehet haluavat maksaa moisesta niin antaa palaa.
VastaaPoistaSe, että VMP glorifioi huoraamista on kuitenkin aika sakeaa. Taitaa valtaosa ko alan ammattilaisista olla viimeistään uran lopussa mielisairaalakamaa.
Jos tilanne olisi toisinpäin eli miehet joutuisivat rahapulassa tai sen himossa myymään palveluja naisille niin ei taitaisi ihailua ja hehkutusta tulla.
Paitsi iltalehdessä joka hekuttaa muuatta miestä jolla on hevosen kalu housuissaan. Että kuina moni "mies" sitä kahdehtii jne.. Mitäpä sellaisella tekee, mitta kertoman ukaan 36 cm. Eihän sillä voi kuin kärkeä kastaa, muuten menee pahoinpitelyn puolelle.
PoistaMuistatte housut pois leffan. Valehtematta olen laittanut tiukassa paikassa hakemuksen mies strippariksi. Kun oli pakko joskus olla ns aktiivinen työnhaussa. Itsekritiikki oli silloin liiallista. Ehdotin läskien kanssa tanssimista hintaan 50 e tunti. Ei mennyt läpi. Olisi pitänyt hinnoitella 500 e tunti. Olisivat vastanneet, että tämä pitää nähdä. No ei tullut keikkaa. Pantteri kuvioiset munapussit oli varattu. Tai oli olemassa jo. Entisestä liitosta
PoistaKyllähän moni mies joutuu myymään palvelujaan jatkuvasti naisille, jotka kiittävät ylenkatseella ja koppavuudella.
PoistaKyse on esim. turvallisuuspalveluista, seksipalveluistahan ei naisten tarvitse maksaa!
Riittää kun peseytyvät, pukeutuvat puhtaisiin vaatteisiin ja menevät ravintolaan valikoimaan.
Oletko lukenut sellaista kirjaa kuin John Clelandin Fanny Hill - kurtisaanin muistelmat (1748)? On nimittäin todella hyvä teos!
VastaaPoistaAmmattikouluaikanani 1970-luvulla sanottiin että on kaksi ammattia missä tienaa selällään:
VastaaPoistahuora ja autonasentaja.
heppa
Se oli silloin. Nyt ne asentajat joutuu tekemään ne hommat ihan jalkeilla:)) Ja suurimman osan silloinkin. Kokemusta on, niistä autonasentajan hommistakin, ei huoran.
PoistaHuru-ukko
En minä vaan ymmärrä, miksi maailman vanhimman ja tärkeimmän ammatin eli seksityön tekijää pitäisi solvata halveksien huoraksi.
VastaaPoistaSama kuin naisista yleensä pitäisi käyttää vain nimitystä vitunkantoteline.
Niin kauan kuin nykytilanne saa jatkua, eli naisten seksuaalisutta ei rajoiteta mitenkään ja he saavat päättää maahanmuutosta, on suuri ellei suurin osa valkoisista heteromiehistä tuomittu olemaan ilman.
Naiset puolestaan tyydyttävät omat tarpeensa arvaamattoman väkivaltaisilla Jännämiehillä sekä maahantuoduilla afro- ja muslimisälleillä.
Tultuaan näiden hakkaamiksi ja joukkoraiskaamiksi omaa tyhmyyttään ne syyttävät siitä minua, haluten minun sijastani kohdata metsässä mieluummin villikarhun.
Tämä seksityöhön lähteneiden uusi sukupolvi tekee vain sitä mitä muutenkin tekisivät, eli parittelevat tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa.
Nyt ne ovat vain tajunneet alkaa periä maksua.
Eikä asiassa ole mitään vikaa, päinvastoin:
niin kauan kuin the Kunniallinen Nainen™ katsoo saavutetuksi eduksi naatiskella roistojen ja mutiaisten kanssa jättäen suomimiehen ilman, on meilläkin oltava vapaus käydä ostamassa sitä mitä the Kunniallinen Nainen™ ei meille halua suoda käydessään meitä vastaan Sukupuolten Välistä Sotaansa.
Eikä se seksityöläinen itseään myy, vaan seksiä.
Kylläpä sinä kirjoitat kauniisti prostituoiduista toisin kuin kaikista muista naisryhmistä. Jotain lämpimiä kohtaamisia sen ryhmän edustajien kanssa menneisyydessä?
PoistaKylläpä sinä kirjoitat kauniisti ja lämpimästi prostituoiduista, toisin kuin kaikista muista naisryhmistä.
PoistaMielestäni on aika naiivia ajatella, että iltapäivälehtien huoraamisartikkeleiden julkaisu kertoo välttämättä mitään siitä, että niitä julkaisevat toimittelijattaret pitäisivät huoraamista jotenkin kauhean hienona ja kannatettavana ammattina tai että he suosittelisivat sitä siskoilleen ja tyttärilleen. Ihan niin kuin niillä olisi joku salattu suuri suunnitelma Suomen tuhoamiseksi, jossa kaikista Suomen naikkosista tehdään huoria.
VastaaPoistaEihän iltapäivälehtien toiminnan tavoitteena voi olla mikään kansalaisten moraalin pönkittäminen vaan klikkauksista saatujen mainostulojen maksimointi. Siksi ne eivät koskaan julkaise juttuja jostain nuhteettomasti ja oikeaoppisesti elävästä perustallaajasta, jolla on hieno omakotitalo esikaupunkialueella, hyväpalkkainen ammatti, onnellinen avioliitto viimeiset 30 vuotta ja menestyvät aikuiset lapset, ellei siinä ole jotakin hätkähdyttävää ja tavallisesta poikkeavaa. Kuka sellaisia artikkeleita klikkailisi? Ei edes joku iltapäivälehden toimittaja voi olla niin tollo että tekee huoraamisjuttuja ihan vaan siksi koska se on niin "voimaannuttavaa" jonkun woke-ideologian nimissä ja luulee, että kaikki lukijat diggailee ja yläpeukuttaa moista toimintaa. Tietenkin huoraamisjuttuja tehdään, koska ne poikkeavat sovinnaisesta ydinperhenormista (ja myös) närkästyttävät ja joissakuissa herättävät paheksuntaa. Sillä sitä saadaan aikaiseksi somekohua, pöyristymistä ja sitä myötä myös some-jakoja, klikkauksia ja niin, niin niitä mainostuloja. Ei huoraamista turhaan sanota maailman vanhimmaksi ammatiksi ja ainoa asia mikä yhteiskunnassa on yhtä vanhaa kuin huoraaminen on huoraamisen julkinen tuomitseminen ja kauhistelu.
Sitä paitsi "seksityöläinen" ei ole mikään valtamedian keksimä newspeak-termi vaan ihan yleisessä kirjakielessä oleva sana, vaikka huoraaminen ei mitään työtä varsinaisesti olekaan siinä missä huoraaminen ei sitä ole. Pornomalli on Onlyfans-malli vain silloin kun se tyrkyttää itseään Onlyfans-sivustolla.
Vaikka artikkelin kuvat onkin pelkkiä kuvakaappauksia ja niissä ei ole suoria linkkejä itse artikkeleihin, niin etkö sinä kuitenkin nyt vähän niin kuin hypi valtamedian pillin tahtiin päivittelemällä tällaisia ilmiöitä ja tuomalla niille niiden hakemaa julkisuutta? Viisain tapa suhtautua huoraamisartikkeleihin olisi olla niin kuin niitä ei olisi olemassakaan.
Woke-hulluuteen kuuluu myös homoseksualismin esittäminen normaalina.
PoistaEsimerkiksi käy yhdysvaltalainen Duolingo-kielenopetussovellus. Siinä on usein pieniä tarinoita naispareista. Naiset käyvät treffeillä keskenään, menevät kuherkuukautta viettämään New Yorkiin, tapaavat entisiä naispuolisia seurustelukumppaneitaan ja avioituvat. Vain yhden tarinan olen havainnut miesparista. Siinä miehet ravintolassa kuuntelivat yhteistä musiikkiaan. Ei sitä jaksoa iljennyt kuunnella.
Ilmeisesti tämä naisparien esittäminen normina on kevennetty versio homoseksualismin tuputuksesta. Tosin Duolingon sisällön suunnittelijoissa tuntuu olevan enimmäkseen naisia. Ohjelmiston alkuperä, yhdysvaltalaisuus, selittää woketuksen. Eikös tuossa maassa sen lähde ole nimenomaan yliopistoissa.
Janeten kuvassa kiinnittivät huomiotani tatuoinnit. Niitähän on nykyään nuorilla naisilla paljon. Ja tietysti pojilla.
VastaaPoistaJohtopäätös. Tulee vielä aika, jolloin tatuoimattomuus on kuuminta muotia. Silloin tatutointien poistopalvelujen kysyntä kasvaa. Ehkä tarjontaa vauhdittavat silloin uudet, tällä hetkellä vielä keksimättömät, poistomenetelmät.
Acc
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Oma pointtini tässä on se, että valtamedia glorifioi tuota touhua aivan liikaa. Joka puolestaan saa turhan monen nuoren tytön tuumimaan että mitäs niistä töistä. Kun perseelläkin tienaa. Ei tienaa loputtomiin ja narkkarihuorat ovat sitten vielä eri asia.
VastaaPoistaEikös se joku laulanut menneinä aikoina et työlki ellää mut perseellä rikastuu?
PoistaHuru-ukko
Niin muistan hyvin, kuinka varoitettiin tyttöjä/naisia, ihmiskaupan tms vaaroista. On totta, että maailmassa on iljettäviä pervoja sekä hyväksikäyttäjiä. Mutta. Tuollainen huoraamisen ylistys, ei auta asiaa yhtään. Suurin osa miehistä on kuitenkin hyvin asiallisia. Ainakin länsimaissa, jossa naisilla, on asiat aika htin hyvin.
VastaaPoistaTervehdys Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Se taisi kyllä mennä että kaupal rikastuu.
Ano: Pitää paikkansa. Ja länsimaissa naiset valittavat eniten.
Riippuu siitä kauppatavarasta:))
PoistaHuru-ukko
Tämän päivän Iltaläpyskä kirjoitteli jutun siitä miten "romanijärjestö jyrähti"
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e49dae09-4559-4cd5-8922-2a3ef8e163ee
On siinä taiteiltu kun on koetettu antaa ymmärtää että suomalaiset tavan mieskansalaisethan solkenaan tappavat romaninaisia, mutta kuten sitten itse toimittelijan kirjoituksesta selkenee että "1980-luvun lopussa syntynyt romaninainen kuoli Tampereen Hämeenkadun viime torstaina. Surmasta epäillään 37-vuotiasta romanimiestä."
Ja kirjoitelmassa sitten kerrotaan miten romaniyhteisö on joutunut elämään pelon ja epävarmuuden varjossa. Miksi romanit pelkäävät omiaan?
Mutta tosihan se näyttää olevan että vähintään joka toisella romanilla on mutka tai teräase taskussa, ja joka toisella sitten ns. keräilymekko. Ja niilläkin lienee aika usein tuota kättä pidempää...
Kommentointi on totta kai laitettu tunnusten taakse, ja varmasti todella hyvin moderoitu.
Terveisin, Varakaani
Tasa-arvon vuoksi, miksi Yle ei kerro ja näytä kuvia mieshuorista? Vaan enpä kyllö tuotakaan juttua avannut, niin taisin säästyä ylenannolta.
VastaaPoistaTervehdys Varakaanille ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Jätin muuten kaksi kommenttia julkaisematta. Toisessa yritettiin esiintyä jonkun toisen nimimerkillä ja toinen oli muuten vaaan typerä.
VastaaPoistaVarakaani: Kyseisellä porukalla on ollut jotain 500 vuotta aikaa sopeutua tavoille. Olisko siellä peiliin katsomisen paikka.
Ano: Niitä lienee sen verran vähemmän. Ja ehkä se ei ole niin muodikasta.
Vaan ovatko nämä 'seksityöntekijöitä', vai 'seksiyrittäjiä'? Eli etteivät vaan haalisi rahaa... itselleen? Sehän on paha. Verot ja eläkemaksut? Jos nuo unohtuvat ovat kyseessä 'seksirikolliset'.
VastaaPoistaYLEllä ja vasemmistolla yleisemminkin on tässä herkullisen kiusallinen pähkinä.
Se on nykyään sitä parempaa huoraamista, onhan feministit sen muka itse keksineet, ei iljettävät vaimojaan pettävät setämiehet.
VastaaPoistaEnnenvanhaan työpaikkoja luotiin työpaikkoja luomalla mutta se on hovissa muuttunut. Nykyisin työpaikkoja luodaan sosialiturvaa leikkaamalla. Tarkemmat luvut syntyvistä työpaikoista saa valtiovarainministeriöstä. Olin satavarma että sosialiturvaa leikkaamalla ei synny yhtään työpaikkaa mutta olin väärässä. VMP sen todisti.
VastaaPoistaJos jollakulla on vielä perinteinen työpaikka, tuli vastaan savolaiset ohjeet miten työpaikalla ollaan.
Työmualiman vaekeokssiin
Jos pomo ärjyy
Taputa ja kehu, että siinä oes aenesta heviyhtyveen laalajaksj.
Jos töetä on liikoo
Kiittele pommoo siitä, jotta on ies töetä paljo. Ku kaekesta muusta on pula.
Jos palakka on liijan pienj
Hihkase tilipäevänä, että nero pomo on keksinä aekakonneen! Se suoltaa viime vuosjtuhannen tilinaahoo.
Jos työn vaahti on liijan kova
Sano, jotta pomossa on suurel luokan valtijomiesaenesta. Tarjovvaa vuan verta, hikkee ja kyynelijä.
Jos lommoo on liijan vähä
Tuo hiilirilli työpaekalle ja kutu pomo paestammaan makkarroo ja juommaan kaljjoo.
Kaksinainmoraalia, komisaario Palmu. Ja sehän on median leipälaji. Ei aihetta enempään. Eikä muuten mihinkään tilausmaksuihinkaan, joihin itse voi vaikuttaa.
VastaaPoista"Huru-ukko: Se taisi kyllä mennä että kaupal rikastuu." - meillä oli kyläkauppias, joka sanoin markkaaikaan, että ku markalla ostaa ja kahella myy, siitä jää ku prosentin voitto, sitten kun siirryttiin euroon niin tokas että ku markalla osti ja nyt myy eurolla jää sitäkäkään :)
VastaaPoista-jpt-
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteista sekä lisäyksistä. Sen viimeisen Anon köyhä kuitti ei puraissut.
VastaaPoistaKonkursseja tulee ja perinteiset työt katoavat, mutta seksi"työhön" kuulemma kasvua pukkaa. VMP komppaa. Kasvua ne kaipaavat ekonomistitkin. Laatua ei ole erikseen mainittu. Mahtaako tuosta BKT kasvaa ja valtion velan suhdekäyrä kääntyä kaakkoon?
VastaaPoistaTervehdys, Ano. Joo, eipä tuherosta taida tulla uutta Nokiaa.
VastaaPoista