Yllättäen jopa valtamedia on kertonut hollantilaisesta tutkimuksesta jossa on laskettu maahanmuuton hintaa hollantilaiselle yhteiskunnalle. Luvut ovat tylyjä, ottaen huomioon että (kehitysmaalaisen) maahanmuutonhan piti olla pelkkiä kultamunia:
Tutkimuksen
mukaan maahanmuuton nettokustannus oli 400 miljardia euroa Hollannin julkiselle
taloudelle vuosina 1995–2019.
Tutkimuksessa
ennustetaan, että aikajaksolla 2020–2040 maahanmuuton hintalappu
hollantilaisille veronmaksajille on 600 miljardia euroa.
Tästä
voidaan hiukka hahmottaa sitä, mihin suuntaan Suomikin on menossa. Ja tässähän
on kyse vain rahasta, siinä ei mainita rikollisuutta eikä yleensäkään
yhteiskuntarauhan sortumista.
Hollanti
on maistanut tässä sille pakkosyötettyä lääkettä:
Tutkimuksessa
tuodaan esiin se, ettei Hollanti kansainvälisten säännösten ja EU:n takia juuri
pysty valikoimaan siihen, keitä maahan tulee.
Kas kun
Hollanti ei EU:n jäsenenä ole itsenäinen maa. Niin kuin ei myöskään Suomi. Tosin
pakkohan tämä ei olisi ja sen ovat Itä-Euroopan maat osoittaneet.
Vaan mitä
suunnitellaan Suomessa? Ainakin kemian teollisuudessa? No, suomen kielestä
luopumista:
Kemian
alan yritysten pääkieli tehtaan lattiaa myöten pitäisi olla tulevaisuudessa
englanti, ehdottaa työnantajia edustava Kemianteollisuus.
Se on
ainoa keino saada riittävästi työvoimaa, liitto arvioi.
Tässä eletään
taas kerran siinä harhakuvitelmassa että Suomeen saataisiin niitä oikeita
osaajia. Kun tosiasiassa tänne on tulossa vain elatusautomaattiin pyrkijöitä.
Jotka eivät osaa suomea eivätkä englantia.
Ja onhan
tuo ideakin aikamoista vittuilua suomalaisia työntekijöitä kohtaan.
Mainitaan
vielä kemian teollisuuden pomomiehen loihelausuma:
Työperäinen
maahanmuutto on väistämättä osa ratkaisua, sillä tulossa on myös paljon
eläköitymisiä vuoteen 2030 mennessä, sanoo Kemianteollisuuden toimitusjohtaja
Mika Aalto.
Tässä
voisi muistuttaa siitä, että kun suuret ikäluokat olivat jäämässä eläkkeelle
niin silloinhan ennustettiin veret seisauttavaa työvoimapulaa. Se ajatus
ulkomaalaisesta työvoimasta on noussut pyhäksi lehmäksi. Jonka palvonnassa on
unohtunut kaksi asiaa.
1. Korkean
verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa ei houkuttele ulkomaalaisia
ammattilaisia.
2.
Suomalaisiakin olisi olemassa.
Tuo sama kemian teolisuushan toisteli viime vaalikaudella kuinka suomeen tarvitaan 200 000? osaajaa vuodessa ja samalla "kulissien takana" lausuntopyyntö vastauksissaan vaati hallitusta myymään kruunujalokiviä joilla oltaisiin rahoitettu sitten "kemianteollisuutta" joiden edustajat sitten luonollisesti olisivat ostaneet loputkin nesteet... Täysiä sikoja
VastaaPoistaSuomesta halutaan tehdä, sen lisäksi että se on mokukulttuurinen, myös monikielinen. Eli selkosuomeksi yksi helevatan baabelin torni jossa puhutaan kaikilla kielillä toistensa ohi mitään ymmärtämättä. Ja eikös se joskus menneinä aikoina joku politrukki esittänyt ihan tosissaan, että juu, valitaan ja tehdään englanista virallinen kieli??
VastaaPoistaHuru-ukko
Ollakseen tieteellinen tutkimus, sen on oltava toistettavissa. VM voi määtätä VATTn toistamaan Hollantilaistutkimuksen Suomessa. SAA SUORITTAA!
VastaaPoistaTuossa kielijutussa on sekin ongelma että suomalaiset ovat haluttomia puhumaan suomea ulkomaalaisten kanssa vaan haluavat aina treenata sitä omaa englantiansa. Varsinkin jos kyse on natiivista puhujasta.
VastaaPoistaMinä muutin kuusi vuotta sitten pois Espoon Leppävaarasta (60. 000 as), jossa asuin 18 vuotta. En ole pahemmin käynyt siellä kuin vasta ihan viime viikkoina. Tuon ennen niin vauraan lähiön muutos on ollut aivan räjähdysmäinen.
VastaaPoistaSe on vieläkin miellyttävän keskieurooppalainen, mutta tummahipiäisten mamujen määrä on noussut varmaan 10- 20%. Ja nimenomaan Lähi- idästä ja Afrikasta tulleita. Lähiöön on tullut ilmeisesti kymmenittäin etnisiä kauppoja, arabien avoimesti alhaisia hintoja mainostavia pimeitä partureita, jne.
Aikoinaan naapurini päiväkodin johtaja valitti, kun lähes kaikki uudet lapset olivat mamuja, joista tuli valtavasti lisäkustannuksia. Eräskin kotona makoileva arabiperhe oli vaatinut lapselleen edestakaista taksikyytiä kilometrin päässä olevaan päiväkotiin. Sitäkin käsiteltiin kaikissa kaupungin elimissä ja syytettiin miestä rasismista, mutta se ei sentään mennyt vielä läpi.
Helsingin, Espoon ja Vantaan työttömyys on tälläkin hetkellä 3- 4% korkeampi kuin muualla Suomessa, koska muslimitaustaiset mamut pakkautuvat sille alueelle. Kehitys on aivan uskomattoman nopeaa, eikä loppua näy.
Ei tänne ammattilaiset oikein tahdo tulla kun vaikkapa Saksassa liksa on kaksinkertainen, verotus ja elinkustannukset vähintään kolmanneksen edullisempaa kuin Suomessa.
VastaaPoistaLisäksi oikeasti työhön tulevan osaajan maahantulo on tehty tarkoituksella erittäin hankalaksi.
Juhlapaikkavonkaajalle maahantulo edellettää vain yhtä sanaa, asylum ja kah olet ikuisen elatuksen ääressä.
Nykyinen maahanmuuttopolitiikka on rakennettu tuottamaan maahan vain elättejä ja sohvalla piereskelijöitä, ei osaajia.
Taustalta löytyy vihervasemmiston kyltymätön kiima paapottaviin loisiin.
Mikäs se suuri emävalhe olikaan, että kun tuodaan paljon maahanmuuttajia, niin jokainen niihin satsattu euro tulee kaksinkertaisena takaisin. Ja että on lottovoitto suomelle, kun saamme synnyttäjiä maahanmuuttajista. Paras taisi olla, että sieltä tuhansittain akavalaisia. Ja tuohon kielitaitoon, niin jossain tapauksessa sen ymmärtää, että englantia pelkästään puhutaan. Muuten ei pidä lipsua piiruakaan vaatimuksesta, että opettelee suomen kielen.
VastaaPoista"Osaaja" on harvoin osaaja, ja hänestä ja perheestään tulee valtavat kulut veronmaksajille. Osaaja on uuskieltä, propagandistinen ilmaisu, jolla maahanmuutto yritetään tehdä hyväksytymmäksi ja jolla voidaan piilottaa yhteiskunnalle tulevat kustannukset. Muualla Euroopassa jo puhutaan siirtolaiskriisistä, Suomi on aina jälkijunassa mitä realismiin tulee. Hyväuskoisina olemme valmiita tuhoamaan yhteiskunnan kulttuurin ja luottamuksen.
VastaaPoistaSote ei näytä onnistuvan hoitamaan kaikkia omia tarvitsevia, mutta laittomatkin maahanmuuttajat hoitaa kun yhteistoimintanaiset huolehtivat heidän tarpeistaan. "Osaajia" houkutellaan toimivilla sosiaali- ja terveyspalveluilla ja turvallisella yhteiskunnalla; hyvinvointi ja turvallisuus vähenee valtaväestöltä sitä mukaa kun uudet tulijat poikkeavista kulttuureista esittävät omia vaatimuksiaan ja ottavat osansa, mutta mitäpä nämä EU-idealistit ja kemian alan yrittäjät siitä välittävät, kyllä kansa maksaa, tai itkee ja maksaa.
Kyllä nämä tulijat ovat osaajia. Kela neuvoo ja opastaa useammalla kielellä kuinka hakea mitäkin tukea ja etuutta ja sitten vielä lisänä kaikenlaiset asiointitulkit ja muut neuvonantajat valvovat, että se "osaaja" varmasti osaa kaiken hakea ja pyytää ja VAATIA!
PoistaHuru-ukko
USA:n presidentinvaaleissa toisen puolen muodostavat maahanmuuttoa suosiva vasemmistolainen woke-kansanosa ja siihen kallellaan oleva eliitti ja ns. "deep state". Toisella puolella ovat maahanmuutosta huolestuneet ja/tai kärsivät yhdysvaltalaiset. Tilanne poikkeaa menneistä vuosista siinä, että maahanmuutto on nyt nimenomaan ykkösteema, joka kertoo tilanteen kriisiytymisestä. Vastapuolien välinen kuilu on niin syvä, ettei keskusteluyhteys ole enää mahdollinen. Suomen Uutisissa on juuri nyt juttu brittitutkija Matthew Goodwinista, jonka mukaan ns. tavallisen ihmisen (joka haluaa suojella perhettään ja elämäntapaansa) ymmärtäminen on woke-porukalle mahdotonta. Se mikä ennen oli yleisesti hyväksytty "normaali", on nyt merkittävälle määrälle ihmisiä yhtä kuin ennakkoluulo, virhepäätelmä, vihapuhetta ja - viimein - rikos, joka oikeuttaa minkä tahansa vastatoimenpiteen. Uskon, että tämä on Trumpiin kohdistuvien murhayritysten juurisyy.
VastaaPoistaPS-lehdenjakaja
Tilanne taitaa olla Englannissa sama. Kanaalin yli tulee laitonta väkeä kumiveneillään satoja päivässä, työttömyys riivaa, asuntopula on valtava ja niinpä tulijat majoitetaan hotelleihin kuten meilläkin somalit 1990-luvulla. Afrikkalaistaustaisen nuoren miehen tappamat pienet tytöt oli se asia, joka sai lopullisesti kupin nurin. Ihan tavalliset englantilaiset vyöryivät kaduille osoittamaan mieltään pääministeri Starmerin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Meillä valtamedia uutisoi tapansa mukaan, että natsit riehuvat kaduilla. Jopa vankeja on vapautettu ennenaikaisesti, että nämä mielenosoittajat saataisiin telkien taakse, myös se mies, joka sai tuomion haukkuessaan poliisin hevosta homoksi.
PoistaRouva Ano
Joku asiantuntija väitti vielä tänään, että maahanmuuttajat voi ehkä maksaa meidän eläkkeitä. Täysin pimeä oletus.
VastaaPoistahttps://jpoli.blogspot.com/2024/09/maahanmuutto-ja-luokkasota.html
VastaaPoistaTänään pöllökanavalla käsitellään mm räjähdysmäisesti yleistyneitä taksisuhareiden tekemiä raiskauksia. Seiskan uutisissa sanottiin jo suoraan, että raiskarit ovat POIKKEUKSETTA ulkomaalaistaustaisia.
VastaaPoistaSellaista osaamistahan tarvitaan pirusti lisää, emme tule toimeen ilman sitä.
Juu. Porissa on päivän uutinen se, että pizzeria yrittäjät eivät erota vahingollista elintarvike rasvaa, vaan kehitysmaan maan tapaan kaikki viemäriin. Mikä tulee johtamaan suuriin kustannuksiin, puhdistuksissa putkistossa yleisesti. Kovettunut rasvahan tukkii putkistot. Kaikki tietävät, että kyseessä ovat 4 polvessa olevat muslimit. Yritys tukia haettu ja saatu serkun serkulle.
PoistaTervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä lisäyksistänne. Suomi on todellakin realismin suhteen jälkijunassa niin kuin Bogreol totesi. Ja PS-lehdenjakaja määritteli hyvin tätä yhteiskunnan kahtiajakautumista sekä woke-ihmisten ajattelua.
VastaaPoistaEurooppalainen historiankirjoitus on riidellyt siitä mikä tuhosi Rooman valtakunnan, vaihtoehtoisina syinä mm. lyijyvesiputket ja vandaalit.
VastaaPoistaWokismin vaatimukset jatkuvasti sairaammista valheista on syövyttäjänä lyijyä pahempaa ja vandaalit syövät jo jokaisen suomalaisen pöydässä päivittäin paremmin kuin isäntäväki itse.
"Pakolaiset ovat uusi Nokia" hurmosteli toimittelija Taneli Heikka syksyllä 2015, "on lottovoitto saada Suomeen lisää synnyttäjiä" hän unelmoi vaivaantumatta miettimään, että kun 300 miehen vastaanottokeskuksessa oli kaksi naista ja yksi poikalapsi, niin ennen sukupuolenvaihdosta ei tuosta porukasta juuri ollut lapsentekoon.
Ei meillä puhuta asiallisesti rahasta, vaan koko ajan asiattomasti rasismista, jotta tosiasiota ei tarvitse nostaa pöydälle. Ja meidän yhteiskuntamme tuho tapahtuu koko ajan silmiemme alla.
Tarttisko tehdä jotain......
No nysse myrkyn lykkäs Ruattista, kun niiren pääpoliisitar sanos maahanmuuton olevan syy jengirikollisuuteen:
VastaaPoistahttps://www.kansalainen.fi/ruotsin-poliisiylijohtaja-maahanmuutto-on-syy-jengirikollisuuteen/
Och samma pä svenska:
https://samnytt.se/rikspolischefen-invandringen-orsaken-till-gangkriminaliteten
Miten ihmeessä tuossa asemassa oleva ihminen voi syyllistyä tuollaiseen RASSISSSMIIIN??!!
Onneksi Suomessa ei ilmene mitään tuollaista, täällä on vain mukavia pelihetkiä, ilmavaa riisiä ja ahkeria työperäisiä maahanmuttajia pitämässä Suomea pystyssä.
Tervehdys Anolle, alianor d´aquitanelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Tuo kehitysmaalaisten elinkeinotoiminta on ollut tiedossa jo pitkään. Tekeväthän ne niin, kun se mahdollistetaan.
alianor d´aquitane: Erittäin osuvia huomioita. Jotain olis tarttennut tehdä jo ajat sitten.
Qroquius Kad: Paljon piti Ruotsissa tapahtua ennen kuin tuo itsestäänselvyys sanottiin ääneen.
Väkivalta lopettaa vittuilun: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4db76b7e-c9f4-4f67-8d89-f69504b024c0
VastaaPoistaTervehdys, Antifilatelisti. Ymmärrän kyllä tuon.
VastaaPoistaPäivän uusi ajatus. Ei luoja laiskoja elätä. Sen hoitaa Kela.:)
VastaaPoistaHuru-ukko
Nyt tähän synkkyyteen täysin OT.
VastaaPoistaViikko sitten vuoden ensimmäinen metsästysreissu "Palma De Pahkalle" (Vekaranjärvi).
Yövyttiin Luujärven kämpässä. Saaliina 4 noin kilon kirreä ja yksi teeri. Metsäkanalintukanta on siellä voimissaan ja hyvä niin. Jopa kyyhkyjä oli mutta jäi saamatta.
Samalla on alkanut suppiskausi. Eilen kävin noukkimassa noin 35 litraa ja koko satsi on kuivumassa.
Huomenna peuraväijyyn. Metsäkauriit ovat hävinneet täältä käytännössä kokonaan. Ilvekset popsineet. Ilveksiä täällä aivan liikaa.
Mutqu ilvestä ei saa metsästää.
Tervehdys Huru-ukolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Ikävän osuvasti ajateltu.
Joppos123:: Oikein mukavaa reissun jatkoa.
Puhemusiikkiuhomissönkötys "rap-artisti" Turisti, oikealta nimeltään joku Harlova Makungila Vukulu, järjesti torstai-iltana Helsingin Malmilla ilmaisen paidanjakotilaisuuden. Tilaisuus jouduttiin kuitenkin keskeyttämään. Tilanne kärjistyi, kun "lapset ja nuoret" alkoivat repiä paitoja toistensa käsistä.
VastaaPoistaKuten arvasitte! Vidoklippiä kun katsoo kuka repii ja keneltä: neljä tummaihoista kuukeria repimässä t-paitaa yhden valkoisen tyttölapsen käsistä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/8473ff56-40b0-4a7d-b635-2082d0c4a804
Kaipa tämäkin video pian poistetaan uutisvirrasta razzzistisena...
heppa
Tervehdys, heppa. Monikulttuurin ihanuuksia. Minä en sinänsä ymmärrä että kuinka se akustinen ympäristörikos nimeltään rap voi olla jatkuvasti niin suosittua.
VastaaPoistaValtamediassakin on lopulta huomattu, että nuoriso-osaajat ovat alkaneet harrastaa ryhmäliikuntaa. "Nuorisojoukko" on hieno termi. Kumma kun entisaikaan tällaisia harrastuksia ei nuorilla ollut. Se toimittajilla on vielä ottamatta selvää, miksi näin on.
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html
Tapsa vaan
Helsingin Vesalassa ollut taas monikulttuurinen tapahtuma. Ai kun on hienoa kun saamme maamme täyteen uusia Finnlaysoneita ja Fatzereita.
VastaaPoistaÄhly yrittänyt ampua poliiseja varsijousella.
Tervehdys Tapsalle vaan ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: Joo, se ryhmäliikunta meinaa nykyisin paljon muutakin kuin jalkapalloa.
Joppos123: Laitetaanpa tuosta linkki:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilla-laaja-tehtava-kontulassa-alue-eristetty/9010780#gs.ff743u
Suomalaisten tilanne on nyt käytännössä paljon huonompi kuin talvisodassa. Silloin meillä ainakin oli itsenäinen valtio ja vihollinen, jota vastaan voitiin käydä yhtenä miehenä ja armeijan voimin, eikä meidän oma hallituksemme usuttanut poliiseja niiden kimppuun, jotka haukkuivat kommunisteja, eivätkä meidän teollisuuspamppumme julistaneet sanomalehtien sivuilla että Suomi on täytettävä halvalla itäisellä työvoimalla.
VastaaPoistaNyt meininki on se että "oma" hallintokoneisto sanoo että teidän täytyy rakastaa omaa tuhoanne tai muuten olette rikollisia, puhumattakaan siitä jos aktiivisesti vastustatte omaa tuhoanne.
Hyvään ruokaan kätketty myrkky ei välttämättä tapa yhtä nopeasti kuin murhamiehen kirves, mutta se tappaa yhtä kaikki ja pahinta on se, että sitä ei havaitse ennen kuin on liian myöhäistä. Maahanmuutto on juuri tälläinen myrkky.
Ja kaikille nille, jotka huutelevat: "Meillä menee hyvin, me olemme rikas ja hyvinvoiva maa." Marie-Antoinettekin istui Ranskan hienoimmassa palatsissa vielä muutamaa vuotta ennen kuin proto-kommunistit pakoittivat hänet kävelemään mestauslavalle, syytettynä kaikesta mahdollisesta, mitä jakobiinit omissa perverssioissaan keksivät. Hänkin kuulemma pyysi anteeksi teloittajaltaan, kun astui vahingossa tämän jalalle, noyristellen oman tuhoajansa edessa, aivan kuin valkoiset kansat tänä päivänä.
Suomineidon kohtalo on sama, samoin kuin kaikkien valkoisten kansojen, ellemme me löydä kadotettua kunniaamme ja rohkeuttamme ja totaalisesti aja tätä vihollista pois meidän keskuudestamme ja teloita pettureita joukostamme. Muuten meistä tulee pelkkiä historian demoneita ja kummituksia, joita värilliset parjaavat ja syyttävät ongelmistaan vielä satoja vuosia sen jälkeenkin kun viimeinen valkonaama on kuollut.
"”Valittaja haluaisi ratkaista asioita ennemminkin omien henkilökohtaisten näkemystensä ja mielipiteidensä kuin asiassa esitettyjen vaatimusten, väitteiden ja näytön perusteella.”"
VastaaPoistaPaljonkohan meillä on jo nyt tällaisia tuomareita? tämä lienee ääritapaus, mutta lievemmätkin ovat kauhistus. Ja muualla virkakunnassa?
"Tuomariharjoittelija sai potkut, koska ei osannut lakia
Pätevyys|Käräjäoikeudessa auskultointia suorittanut juristi todettiin epäpäteväksi virkaansa."
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010705604.html
Tervehdys Anolle, Thorvald Eskilinpojalle ja Änymuumi 007:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Ihan osuvia huomioita, tosin ne teloitusfantasiat voisi jättää vähemmälle.
Thorvald: Et ole ainoa joka ihmettelee Suomen oikeuslaitoksen toimintaa.
Änymuumi 007: Se Oulun tapaus on kyllä surullisenkuuluisa.
Rosmojen säilöminen pytyssä on kallista ja vasemman laidan väelle mieliharmia tuottavaa. Miksi emme tekisi kuin belgialaiset ystävämme ja vähentäisi tuomioita vaikkapa 30%:lla?
VastaaPoistahttps://brusselssignal.eu/2024/09/belgium-releases-prisoners-early-to-make-room-in-jails/
PS. Mistä näin järjettöttämät ajatukset sikiävät?
V-VF