Oliskos siinä menty kesää 1973. Silloin Kekkoslovakian aikaan. Alle kymmenvuotias Pikku-Ykä oli kesäkylässä tätinsä ja hänen miehensä Tanen luona. Siellähän tuli vietettyä aikaa varsin usein. Mukava paikka kaiken kaikkiaan. Se kun sijaitsi kovin syrjässä ja siellä oli kaikenlaista puuhaamista sekä paikkoja joita tutkia. Silloinhan pikkupoikien menemisiä ei nykytyyliin vahdittu kuin pikkulapsen silmää.
Tulipa
uusi ohjelmanumero. Tädin ja Tanen tuttavilla oli heinänteko. Kysyivätten että lähdekkös
mukaan? No tottahan toki lähdettiin. Matkaa oli ehkä 15 kilometriä joka
ajettiin heidän kuplavolkkarillaan. Siinähän oli sellainen mukavan rumputtava
ääni ja Pikku-Ykä matkusti hattuhyllyllä joka kyseisessä kuplassa oli sen
verran syvä että sinne pikkupoika mahtui hyvin. Niistä turvavöistä takapenkillä
ei silloin pidetty niin suurta lukua.
Elettiin
sitä aikaa että kyseisessä talossa heinää tehtiin ihan vanhaan tyyliin eli
kaadettiin viikatteilla ja nosteltiin seipäille. Tuohon aikaan niitä pientiloja
oli vielä. Pikku-Ykälle annettiin nappulapojan homma. Eli mukana oli ämpäri
jossa oli noin 20 senttiä pitkiä puisia nappuloita jotka sitten laitettiin seipäissä
oleviin reikiin sitä mukaa kun heinää tuli niihin enemmän. Pitivät sen heinän
paremmin läjässä.
Itse
asiassa se kävi silloin vielä varsin kapeaharteiselle pikkupojalle varsin
raskaaksi mutta tulihan siitä selvittyä. Ja palkkio tuli sen jälkeen. Talo tarjosi
ruuan. Lihasoppaa, jota tuli pisteltyä mutta se varsinainen palkinto oli
ruisleipä. Kas kun se oli talon itsensä tekemää ja sen päälle oli myös talon
itsensä tekemää kirnuvoita.
Sitähän
tuli äyskäröityä ääntä kohti urakalla ja tuumailtua että eihän näin hyvää
leivänpäällistä olekaan. Ei se kaivannut juustoa, ei makkaraa. Se oli
suolaisempaa kuin tavalliset leivänpäälliset – sitä margariiniahan oli silloin
jo Perskeleilläkin – ja itse tehdyn maku oli jotakin, mitä on vaikeaa
jälkeenpäin kuvailla.
Se oli
Ykälle se ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sitä oikeaa maalaisvoita sai
pisteltäväksi. Kaipaus jäi. Jotkut asiat vain jäävät mieleen. Jotkut
makuelämykset. Ja tulihan niitä, sillä vuosikymmenellä. Asiat olivat uusia. Tuli
popcornit, tuli juustonaksut, tuli pizzakin. Mutta maalaisvoita vastaavaa
unohtumatonta makuelämystä sai odottaa vuoteen 1979. Silloin Ykä sai Lapin
reissulla näkkileivän päälle lihasäilykettä. Jota pistellessä tuumi samaa kuin
sen voin kanssa että eihän näin hyvää olekaan. Sen ajan säilyke kun oli ihan
muuta toista kuin nykyinen kaupan bulkkisikanauta.
Vaan
niin kuin sanoin, jotkut asiat jäävät mieleen ja muistuvat vuosikymmentenkin
jälkeen.
Ne pienet,
suuret asiat.
Ei paljon puuttunut, etteikö olis tullut tippa linssiin Ykän kuvausta lukiessa. Niin läheltä liippasi omiakin kokemuksiani.
VastaaPoistaMelkein herahti kyynel silmäkulmaan tätä juttua lukiessani. Mukavilla lapsuusmuistoilla kun on sellainen vaikutus. Sieluni silmillä näin taas ison savolaisen tuvan, jonka mahtavan leivinuunin uumenista emäntä otti pitkävartisella leipälapiolla rukiisia reikäleipiä ja antoi meille natiaisille niiden pyöreät keskustat voideltuina kullankeltaisella vastakirnutulla kesävoilla. Mikä aromi ja mikä maku! Ei sellaista herkkua ole saanut enää vuosikymmeniin.
VastaaPoistaRouva Ano
Ihanan nostalginen tarina! Silloin voi oli voita ja ruisleipä ruisleipää. Kekkonenkin oli Kekkonen!
VastaaPoistaEn maailmalla ole syönyt mitään niin hyvää kuin oli isän ampumasta linnusta äidin tekemä ruoka perunoineen ja kastikkeineen. Maailmalla olen syönyt parhaiten mieleen painuneet maut ränsistyneissä ympäristöissä, Pekingissä lautahökkelissä paistettua riisiä ja hapanimelää kanaa, Istanbulissa lastauslaituria muistuttavalla betoniterassilla yrteillä maustettua lampaanlihaa juuresten kera.
VastaaPoistaYleensä on niin että tavallisiin suomalaisiin kotiruokiin ei koskaan kyllästy, laatikot ja lihakeitot maistuu aina, mutta uutuuksiin väsyy kuten minä nyt sushiin.
Itse olin kerran viikon isovanhempien kesähuvilalla 60 luvulla maaseudulla pikkupoikana. Viikon kohokohta oli Elannon kermankeltaisen pyöreäkulmaisen kauppa-auton käynti. Ihmettelin miten vähän tavaraa oli. Uudemmissa oli sitten seinähyllyt täynnä. Ei muuten myyty eilistä leipää tuolloin, eikä etenkään muovissa.
VastaaPoistaPäivän todella huumaava tuoksu ja kokemus oli vierailu maatalossa , jossa oi juuri leivottu ruisleipää
Olikohan kirnuvoin salaisuus tuossa suolaisuudessa? Pikku-Ykä hikoili päivän heinäpellolla, tarjolla oli varmaankin vettä, mutta muutakin tarvittiin.
VastaaPoistaTunne toistuessaan latistuu, sanotaan.
VastaaPoistaSama asia joka elämyksen kanssa, niin maun kuin kosketuksen.
Mutta eihän se ole totta.
Ainaostaan kaikki hyvä, mukava ja miellyttävä latistuu.
Kaikki paha ja inha säilyy ikuisesti samanlaisena.
Nuo makuasiat on niin henkilökohtaisia. Itse en siedä jalopenoa.
VastaaPoistaTervehdys Terhomatti Hämeenkorvelle, Rouva Anolle, Ano1:lle, Bogreolille, Heikille, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne ja jaetuista muistoista. Varmaankin yksi sen voin salaisuus oli suolaisuus. Eihän se suolakaan vielä silloin aikanaan niin haram ollut.
VastaaPoistaMuuan viinimestari kertoili jokin aika sitten muistaakseni Iltalehdessä Italian-matkastaan, jolla hän vaimonsa kansa löysi pienestä tunnelmallisesta ravintolasta aivan ennenkokemattoman hyvää viiniä.
VastaaPoistaHe ostivat sitä pullon kotiin uudistaakseen tämän nautinnon.
He avasivat pullon saadakseen hehkua erääseen loppusyksyn synkkään ja myrskyiseen iltaan, mutta eihän se viini ollut lainkaan niin hyvää kuin siellä paikan päällä!
Oliko heidän pullonsa pilaantunut?
Ehkä.
Todennäköisempää on, että sen ylimaallisen mainio maku oli johtunut tunnelmasta.
Maistuihan olutkin silloin 18-vuotiaana niin valtavan paljon paremmalta baaritiskin äärellä kuin nyt.
Tuo mitä sanoit, että moni asia tai maku jne. riippu usein siitä tunnelmasta siinä paikassa jossa tuon esim. tässä tapauksessa sen viinin nauttii. Ja joo, se olutkin maistui silloin 18-kesäisenä paljon paremmalta, varsinkin olin käynyt kyseisessä baarissa jo parisen kuukautta silloin tällöin jo ennen säädettyä ikää. Ja sattuipa juuri silloin synttäripäivänä portsari kysymään papereita. Oli polleata näyttää tuore ajokortti.
PoistaVähän katseli hitaasti vaan ei mitään virkkanut. Lähtiessä kyllä tippasin sitten reilummin:)
Huru-ukko
Vastapaistetun ruislimpun lämpinänä nautittuna muistan minäkin kun olin renkinä maalaistaloissa. Sama taikinanjuuri oli kulkenut taikinasta toiseen varmaan satavuotta. Antoi talokohtaisen vivahteen. Voita ei niissä taloissa kirnuttu. Se tuli meijeristä maitotonkkien päällä palautuksena ja rasvaprosentti oli arvioni mukaan 110. Niin oli maidonkin joka otettiin suoraan navetasta omaan käyttöön. Hyvää oli. Muuten ruoat olivat perunaa jauhopuuroja ja keittoja. Ja viiliä (fiiliä) josta tykkäsin myös.
VastaaPoistaRuoka josta en tykännyt oli Mutti. Kekrin aikaan tuoreista ruisjauhoista hierottiin padassa voin kanssa pallukoita. Niistä tuli ähky. Huvitti dokumentti Ruotsiin muuttaneiden kaskiviljelijöiden jälkeläisistä joita oli mennyt Norjaan saakka. Tekivät vieläkin perinneruokaa, Muttia. Itekin käytän ruoan laitossa Muttia mutta se on italialaista tomaattikastiketta.
Me mökkiläisten kakarat olimme silloin maalaistalojen halpatyövoimaa, mahapalkalla. Kohtalotovereita oli paljon. Kun maatalous koneellistui renkejä ei enää siinä määrin tarvittu, mutta onneksi teollisuuden rakentamiseen tarvittiin. Teollisuuskin on nyt annettu pois eikä työtä enää ole.
Bogreolin kanssa samaa mieltä. Parhaat ateriat olen syönyt kaislakattoisissa ravintoloissa jota vain tolpat kannattelivat. Ei tulisi mieleenkään mennä jumalattoman kalliiseen Michelin ravintolaan jossa ladotaan lautasen keskelle pieni taideteos. Joskus kävin fiinimmässä ravintolassa ja kotiin nakkikopin kautta. Ne ovat niille jotka eivät maksa laskuaan itse. Mieluummin nautin vaikka HK-blöötä kylmänä suoraan paketista oluen kanssa.
Jännä että lapsuudesta jää muistin poimuihin tapahtumia jotka mielellään olisi unohtanut.
VastaaPoistaEsim itselläni kun olin epäkohtelias kaupan tädille joka leperteli minulle.
Kotona sitten tuli piiskaa. Ainoan kerran koko lapsuuteni aikana.
Ukin kanssa ensin muikkuverkot järveen. Saavillinen muikkuja. Mummi pyöritteli osan ruisjauhoissa ja paistoi tuoreeltaan voissa. Ai että oli herkkua.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, TR:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne ja jaetuista muistoista. Niin kuin QK sanoi, vaikuttaa tunnelma varmasti makuaistimuksiin. Mutta väitän silti, että sen ajan sapuska oli maukkaampaa kuin nykyinen kaupan bulkkitavara.
VastaaPoistaTervehdys, Huru-ukko. Varmaan siihen minunkin ensimmäiseen sika-nautaan toi lisämausteen se, että se tuli syötyä maastossa Inarinjärven pohjoispuolella. Kaldoaivissa.
VastaaPoistaKaldoaivi hienoa seutua. Oma havainto on, että kalastusluvat sinne ovat sekavampia kuin käsivarteen. Pitänee joskus käväistä uudelleen. Seuraava reissu silti lienee poro-/Rommaenon suuntaan.
PoistaEnt. presidentti ja ulkoministeri laskivat maahamme 100 000 naapurimaalaista. Miksi?
VastaaPoistaKoska halusivat, koska voivat ja koska kukaan ei estänyt.
PoistaTeen itse hapanleipää juureen ja tuoreena ei tarvitse kuin voita päälle. Hyvin onnistuu leivät niin leivinuunissa kuin sähköuunissa, mutta maku on erilainen.
VastaaPoistaItse olin aikoinaan heinäpellolla kotikaljalähettinä, meinaan sitä meni helteellä. Illalla sain aina mukaani kaksi tonkkaa joista toinen oli vain aikuisille. Se oli päivän viimeinen toimitus. Se toinen tonkallinen oli terästetty savolaisen navetan ylisillä tiputetulla pontikalla.
VastaaPoistaTuore savolainen itsetehty rieska suolaisella voilla oli kanssa namia.
Jos kaipaa nykyiseen perusvoihin lisää suolaisuutta niin ripotelkaa inan verran sormisuolaa tai karkeaa suolaa sen pinnalle. Näin ne tekevät monissa rafloissakin.
Me ollaan jokainen vuosi säilötty jonkin verran peuran ja kauriin lihaa.
Eilen käytiin passissa ja todettiin, että ilvekset ovat meidän huudeilta hävittäneet metsäkauriin lähes olemattomiin mutta peuroja vielä on, toistaiseksi.
Ensimmäisen kerran vuosiin täällä kiintiöt peuralle.
Tervehdys Anolle, Kryptalle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Hyvä kysymys.
Krypta: Varmasti maittavaa.
Joppos123: Kiitos jaetuista muistoista ja hyviä reissuja.
Hei Yrjöperskeles, ihmettelen että miksi et ole hakeutunut reaalielämässä politiikkaan perussuomalaisten edustajana, kun olet kuitenkin tuottanut niin hyvin kirjoitettua tekstiä jo vuosikaudet ja tunnut muutenkin olevan asioista hyvin perillä?
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Ja ehkä myös EU pakotti.
Ano: Minusta ei ole poliitikoksi. Liian lyhyt pinna.