Niin kuin hyvin tiedämme, on kepu väsännyt välikysymystä hallitukselle ja syynähän on työttömyys. Tulee kuitenkin muistaa, että kepuun omassa ohjelmassa vaaditaan Suomeen jopa 40.000 maahanmuuttajaa per vuosi. Kymmenessä vuodessa se tekee 400.000.
Suomi on korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa. Joka ei houkuttele työntekijöitä, vaan elatusautomaatin piiriin pyrkijöitä. Jotka on otettu avosylin vastaan. Pitäisi jo yli 30 vuoden kokemuksella tajuta, että kyseessä eivät ole kultamunat, vaan aikapommi.
Kepun ohjelmaa varmaankin selittää se, että se kumartaa vihervasemmiston suuntaan. Päästäkseen vihervasemmistohallitukseen mukaan kiilapoikapuolueeksi. Kepu ei ole sinänsä myynyt periaatteitaan. Sellaista ei voi myydä, mitä ei ole. Ja niitä kepulla ei ole ollut sen jälkeen kun se muuttui maalaisliitosta keskustapuolueeksi.
Ja laitetaanpas vielä juttua uutisesta, joka käsittelee näitä kepun haluamia huippuosaajia. Siellä nimittäin – islamilaiset – taksikuskit valittavat siitä, kun niillä ei ole Helsinki-Vantaan lentokentällä tarpeeksi suuria rukoustiloja.
Minä olen aina ollut siinä ymmärryksessä, että työpaikalla ollaan töissä, eikä rukoilemassa. Eikä suomalaisilla ole mitään velvollisuutta rakentaa islamilaisille pyllistelytiloja. Uusia vaatimuksia tulee sitä enemmän, mitä niihin suostutaan. Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää.
Uutisessa oli muuten kohta, joka hätkähdytti. Jos asia on todellakin niin:
Suurin osa pääkaupunkiseudun taksikuskeista on muslimeja. Tila on todella pieni ja rukous voi myöhästyä sen takia, sanoo taksikuski Musa.
Ei käy kateeksi pääkaupunkiseudun ihmisiä.
Huippuosaajat huippuosaamassa.


25 kommenttia:
Moi Ykä. Onnea Suomi valitsemallasi tiellä. Mukavia pelihetkiä, ilmavaa riisiä ja jännää, monikulttuurista värinää tulee riittämään.
Ruotsissa on käytäntö, että maahanmuuttajien määrä pitää kertoa kolmella. Koska perheen yhdistäminen.
Siellä on myös tutkittu, että Euroopan ulkopuolelta tulleista opiskelijoista 90% ei opiskele ja koko se touhu lopetetaan. Meillähän Kepun hallitus antoi niille luvan tuoda heti perheensä ja suoraan sos.tuelle.
Helvetin murjaani-muslimit !
No jos noita rukoustiloja ryhdytään rakentelemaan niin kyllä niitä tulee olla kaikille uskonnoille ja uskonnollisille suuntauksille. Tuskin shiat ja sunnitkaan edes samaan pyhättöön tulevat pyllistelemään ainakaaan yhtä aikaa. Ja onhan noita eri suuntauksia ihan luterilaisen kirkonkin piirissä. On lestadiolaisia ja körttiläisiä yms jne. Jehovalaisia ja mormonejakin on maassa jo jonkin verran kuten myös esim. hinduja.
Nythän Suomessa on jo uskonnollisia (naisten) uintivuoroja joten kyllä myös uskonnollisia taksikyytejä tarvitaan kun edistyksellisiä halutaan olla. Nyt vaan äkkiä temppeleitä pystyyn lentoasemalle.
Keskusta yrittää olla nimensä mukaisesti keskellä, mikä merkitsee todellisuudessa, että sillä ei ole minkäänlaista linjaa mistään. Jos kepu on oikeistohallituksen aikaan oppositiossa, se heittäytyy vasemmistolaiseksi. Jos taas kepu on vasemmistohallituksen aikaan oppositiossa, se tekeytyy oikeistolaiseksi. Kummassakaan tapauksessa se ei ymmärrä pysyä loitolla tuosta joutavanpäiväisestä räksyttämisestä, jolla ei ole mitään muuta funktiota kuin tuottaa lööppejä roskalehtiin.
Ja entäpä sitten ollessaan hallituksessa? Sipilän kunniaksi on luettava se, että talouspolitiikassa ainakin yritettiin ottaa askelia oikeaan suuntaan. Muilta osin, erityisesti maahanmuuttopolitiikan osalta tulos oli lähinnä katastrofaalinen. Rinteen-Marinin hallituksesta ja kepun roolista siinä keksin yhden positiivisen asian, Kanki-Kaikkosen toiminnan puolustusministerinä. Ministerinpestin päätyttyä Kanki on degeneroitunut takaisin räksytysosastolle. Muuta positiivista sanottavaa Rinteen-Marinin hallituksesta ja kepun roolista siinä ei sitten olekaan. Sinne sujahti Saarikko sujuvasti vihervassareiden joukkoon kaoottisin lopputuloksin.
Bone
Ai kun teki hyvää tämä kirjoitus eilisen arvottoman välikysymyskeskustelun jälkeen.
Kiitos !
SK
Oma kansa ensin -ajattelu on kepulle vierasta.
Toivottavasti tulee vielä ainakin kolme ankaraa talvea ja paljon lunta. Lisää viihtyvyyttä ulkotiloissa.
Nyt kun taas vaatimassa ovat muslimit ja kun ongelma on Helsinki-Vantaalla niin on päivänselvää, että ne pyllistelyhuoneet rakennetaan. Seuraavaksi lentokentän kupeeseen vaaditaan moskeija ja sekin rakennetaan.
Kuka muuten enää viitsii/uskaltaa käyttää taksia pääkaupunkiseudulla?
Tottakai meidän vääräuskoisten pitää maksaa kaikki mitä musut keksivät vaatia. Kaikki muu olisi natsipersurasisteeraamista.
Purra ja muut perussuomalaiset ehdottavat meilläkin käyttöön otettavaksi Tanskan mallia mamuloisien työnteon opettamiseksi. MUTTA eihän se käy, ei mitenkään, kun on ne suomalasille jakamttomat ihmisoikeudet. Ja siivoualan yrityttäjät ja yritykset myös tyrmäsivät, kun Purra ehdotti risujen keräämistä ja siivoamista. Kun ei sitä siivoamista voi mitenkään tehdä ilman koulutusta ja sen miljoonaa korttia.
Kyllä sitä siivoamista on muutakin kuin mitä nämä eri siivousyritykset tekevät.
Sitä on juurikin se risujen ym. roskien kerääminen tuolta teiltä ja toreilta.
Kun katsoo vaikka vappubileiden jälkeen kuvia kaivarista tai espan puistosta niin siivottavaa löytyy eikä se vaadi erikseen minkäänlaista koulutusta.
Siinä Tanskan mallissa sille työperäisellekin tulijalle on paljon suurempi palkkavaatimus jolla saa tulla sitä työtä tekemään kuin meillä. Siinä mallissa palkallaan tulee toimeen, toisin kuin meillä. Ja meillähän yritykset maksattavat osan palkasta toimeentulotukena!!
Huru-ukko
Normaali tilanteessa kepu on jeesjees-puolue joka runnoo läpi pahimmatkin aivopierut hallituskauden viimeisinä viikkoina ottamatta sen enenpää vastuuta jos hallituskausi ei jatkukkaan. Mielenkiintoinen ongelma taksisuhari Musalta, rukous myöhästyy. Sanktiot ovat mitä rukouksen myöhästymiselle? Islamilainen seurakunta voisi ihan itse kustantaa monen sadan neliön tilaa kamelitaksikuskeille missä esitellään takana olijalle taksimiehen tulppaa.
Maassa, jossa on paheneva työttömyys iloitaan työllisten määrän kasvusta, kasvua tuovat eniten ulkomaalaiset, työlliseksi virallisesti lasketaan vaikka yhden tunnin viikossa työtä tekevä. Työllisiksi ei lasketa ulkomaalaisen kotona olevia työvoimaan kuulumattomia perheenjäseniä, joita ovat taakkana julkisille palveluille. Keskusta haluaa taakkaa lisää, on se niin hienoa esiintyä hyväntekijänä, suvaitsevana ja esittää valheellista tulevaisuudenuskoa. Mitä siitä että maan kulttuuri menee rappiolle, vieraat tuovat epäilyttävät elintapansa, ja työttömyys lisääntyy. Minusta ei saa tuottaa Suomeen matalapalkka-aloille yhtään ulkomaalaista, koska he eivät elä palkallaan, eivätkä elätä perhettään. Toivottavasti ihmisten silmät avautuvat Kepun petokselliselle maahanmuutto-ohjelmalle.
Eikö Helsingissä enää ole kristittyjä takseja ollenkaan, järkyttävä tuo tieto rukoustilojen vaatimuksesta. Uskonnollinen rukoileva muslimi on minulle riski taksinkuljettajana, uskonnollinen rukoileva kristitty taksinkuljettajana on taivaan lahja, kunpa heitä olisi enemmän, että uskaltaisi astua taksin kyytiin.
Jos nyt jotain olen käsittänyt islamin yleisestä hulluudesta, niin tuota uskon mukaista rukoilua voi tehdä vaikka hiekka-aavikolla kamelin vieressä viidesti päivässä. Ja näin he tekevätkin.
Ei sielläkään ole suomalaisten tai saati Finavian rakentamia hiljentymis...eikun rukoushuoneita pesumahdollisuuksineen paikallisille uskonnon harjoittajille.
Ei suomalaisilla eikä varsinkaan veronmaksajilla ole mitään velvollisuutta rakentaa islamilaiselle satuhahmolle kumartelu…eikun… pyllistelytiloja.
Tässä on yksinkertaisesti kyse siitä, että muslimi-ummah näyttää voimansa vääräuskoiselle kuffar/kafir-koiralle.
heppa
Jessus vieköön, miksei ne vaan luovu siitä islamkahleestaan. Voin vakuuttaa ettei allah mokomasta piittaa kun ei nytkään vaikka kuinka tuhisevat pyllistysasennossa. Tekisi islamista rennon, muslimimimmit farkuissa tukka hulmuten ja ukot kävis viinaa läträämäsä sillon tällön mimmiensä kaa. Kah, jihadistit ja suvun "kunnian" perään penäävät hiipuis manalan majoille. Ja jo oli aikakin, uskonkokeilu päätetty, virkkaa allahi
Kepulle isäntä ja emäntä ja piika ja renki kuuluvat kulttuuriin. Piiat ja rengit ruokapalkalla paikallisesti sopien (vrt. malli Pentikäinen). Poonuksena rengille uudet pussihousut ja piialle mekkokangas kekrinpäivänä jos isäntä soi. Nykyisin ei niitäkään.
Noin sata vuotta sitten oli sääty-yhteiskunta, aateliset, papisto. porvaristo ja talolliset joista viimemainittu edusti maalaisliittoa. Ja vain noilla äänioikeus.
Jokaisen täysi-ikäisen oli oltava töissä jollakulla säätyläisellä sanoi laki, enimmäkseen talollisilla piikana tai renkinä. Oli sen ajan aktiivimalli. Tätä yritetään ajaa vieläkin vaikka töitä ei ole. Piian asema oli rankka. Töiden lisäksi piti synnyttää aviottomia lapsia isännille. Oli vähän vaihtoehtoja. Joko antaa persettä tai lähteä talosta (kerjuulle). Aviottomien lapsien määrä olikin valtava. Ja heitä papit rankaisivat kun olivat syntyneet väärästä perseestä. Kuin myös äitiä. Isännät pääsivät vähemmällä.
Joskus mietin, ihan oikeasti, onko Suomi noista päivistä kehitynyt parempaan suuntaan muuten kuin juhlapuheissa.
Suomen valtiomuotohankkeen väännöissä loppuvuonna 1918 muuan vanhasuomalainen valtiopäivämies, en muista enää kuka, tuskitteli Maalaisliiton touhuja päiväkirjalleen.
Hän oli alkanut arvostaa jo SDP:täkin enemmän kuin Maalaisliittoa, koska sen johtajat olivat kuitenkin kouluja käyneitä ihmisiä, ja olihan sosialismikin sentään yhteiskuntateoria, vaikkakin kieroutunut sellainen.
Mutta Maalaisliitolla ei ollut mihinkään asiaan mitään muuta kuin tunkiohorisontti!
Tekihän se kanki isänmaallisen, tai no ainakin suomalasikansallisen teon sotaministerinä. Täydensi virkahuoneen kaapin viinavaraston!!!:))
Huru-ukko
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Kepu on jo kauan aikaa ollut olemassa vain ja ainoastaan itseään varten. Ja islamilaisille ei pidä antaa myönnytyksiä missään tilanteessa. Se on loputon suo.
"tuota uskon mukaista rukoilua voi tehdä vaikka hiekka-aavikolla kamelin vieressä viidesti päivässä. Ja näin he tekevätkin."
Joten miksi ei yhtä hyvin vaikkapa sillä terminaalin ja taksitolpan väliin jäävällä jalkakäytävälläkin. Jos noin puolet taksinkuljettajista onkin muslimeja, niin toinen puoli ei ole, joten ei useimpien saapuneiden matkustajien tarvitse niin kovin kauan odottaa. Pääseehän sieltä moniin paikkoihin suoraan bussilla tai nykyisin junallakin. Muslimitaksikuljettajien tulot kylläkin jäävät rukoustaukojen vuoksi hieman pienemmiksi kuin ne muutoin olisivat.
Slovakian malli on ainoa toimiva malli. Islam on siellä poistettu uskonnonvapauden piiristä. Loppuu pyllistely, ainakin julkisilla paikoilla. Eihän se olekaan varsinaisesti uskonto, vaan poliittinen alistamisideologia.
Tapsa vaan
Kun muistellaan viime hallitusta, niin kepuhan siellä oli siunaamassa kaikki vihervasemmiston edistävät aloitteet. Velkaa otettiin suurperheille. Ylimääräisten lapsilisien myötä. Ja kaikki tietävät luultavasti, keitä ne suurperheet ovat. Ja tuohon taksi pelleilyyn, mistä nyt uutisoidaan, eli pyllistelyyn, se on ollut ongelma eri aloilla jo 30 vuotta. Asiasta toiseen, olemme saaneet peruskouluun ensimmäisen muslimi rehtorin. Luultavasti sitä myöten imaamit tulevat saarnaamaan.
Kepulta kuulisi joskus mielellään selvityksen heidän omasta merkityksestään Suomessa. Sillä sivustakatsojan silmissä he ovat vielä turhempi puolue kuin RKP, jolla on kuitenkin kielikysymys motiivinaan. Kepulla ei ole edes sitä, koska heille af-somaali ja arabia ovat tärkeämpiä kuin suomi, ruotsi tai saamen kieli. Puolueen tominnalla ei ole mitään tekemistä Suomen ja suomalaisten hyvän kanssa, mutta kaikki keskustalaisten omien hillotolppien ja etujen tavoittelemisen kanssa. Kun yhdistää kaiken sen mitä keskusta on lausunut eduskunnassa viimeisen 25 vuoden aikana saa kuvan vakavasta peroonallisuushäiriöstä kärsivästä potilaasta, jolla ei ole mitään käsitystä siitä mitä tuli sanoneeksi eilen saati sitten pari viikkoa sitten kun tarina tänään on täysin päinvastainen. Puolueen ohjelmassa on mainittu kaikki maailman hyvä vaikka siitä otetaan käyttöön aina vain yksi osa kerrallaan muut täysin sivuuttaen. Suomen poliittinen kenttä tervehtyisi huomattavasti keskustan lakkauttamisesta.
Ongelma muslimien ja islamin kanssa on aina se, etteivät ne kehity tai sopeudu vaan taantuvat. Se on ymmärrettävää sellaisessa uskonnossa, joka pitkälti keskittyy kieltämään asioita. Koska inhimillinen toiminta on uusien asioiden kehittelemistä on imaamien yhä kiihtyvässä tahdissa julistettava ne haramiksi ja siinä kuluu kaikki aika. Mielenkiintoista on, että shakinpeluu on haram mutta kännykät eivät. Is there any method in this madness?
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Hyviä huomioita kaikilla. Ja sitä Slovakian mallia kaivattaisiin tännekin.
Tuo risujorina on jo rasittavaa. Näin alalla palkkatyössä olleena voi todeta, että "risujen keräys" ei käytännössä ole 50 tärkeimmän tehtävän joukossa kaupunkien yleisten alueiden huollossa. Puhtaanapidossa kaikkein eniten vie aikaa tupakoitsijoiden ja nuuskaajien jälkien korjaus. Nämä ihmispaskat kylvävät jätöksiään jopa lasten leikkipaikoille, vaikka roskapönttöjä on alueella muutaman metrin päässä. Päälle juoppojen kylvämät pullonkorkit.
Kesäaikana erittäin ison osan ajasta vie erilaisten istutusten hoitaminen. Rehellisesti sanoen paikoin on liiankin pakkomielteistä, koska tavallisen katsojan silmissä puska voi olla hyvin kaunis ja rehevä, mutta kaupungin virkakyöstin silmissä vääriä lajeja.
Kun tämä hyvinvointivaltio tuntuu toimivan, vaikka maassa on noin 300.000 työtöntä, niin voisiko siitä vetää sen johtopäätöksen, että meillä on työikäistä väkeä jo liikaa? Asia tulee korostumaan tulevaisuudessa kun tekoäly ja robotit tulevat korvaamaan ihmistyötä ja Marinin hallituksen mainostama digiloikka edistynee pitkin harppauksin.
Joku tilasto kertoi, että suomalaisten työttömyys lisääntyi viime vuonna saman verran kuin maahanmuuttajien vähentyi. Tästä voisi kai sitten tehdä sen johtopäätöksen, että ovat vieneet työt suomalaisilta aivan kuten kävi Attendon hoivakodeissa. Filippiiniläisille hoitajille oli kotimaassa luvattu useamman vuoden pesti ja kun sitten täällä huomattiin, ettei heitä tarvitakaan niin paljon, irtisanottiin suomalaiset hoitajat. Kerta kaikkiaan upeaa, Suomi!
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia -mantraa hoetaan papukaijan lailla vuodesta toiseen ja keskustakin haluaisi heitä suomalaisen pikkukaupungin verran eli 40.000 joka vuosi. Minkäänlaisia järkeviä perusteluja ei kuitenkaan ole esittää kuten ei ole EK:lla ja vihervasemmistollakaan, jotka tässä asiassa ovat lyöttäytyneet samaan leiriin. Joskus ihmetten, miten nykyään jo runsaasta korkeasti koulutetusta väestönosasta johtaviin asemiin löytyykin niin paljon puupäitä.
Rouva Ano
Tervehdys Trillisserille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
Trilisseer: Tähän en ota sen enempää kantaa.
Rouva Ano: Taas hyviä huomioita. Ja tuota samaa olen ihmetellyt itsekin. Voisiko olla niin, että se korkea koulutus vie ajattelukyvyn?
Lähetä kommentti