tiistai 10. maaliskuuta 2026

TAAS YKSI MYRSKY VESILASISSA

Suvaitsevais-tiedostavaisto kaipaa jatkuvasti uusia pöyristymisen aiheita. Nyt kun se silmienvenyttelycausti alkaa olla jo menneen talven lumia, niin pöyristymismoottoriin kaadetaan bensaa jääkiekosta. Kas kun TPS sai päähänsä pelata yhden ottelun pride-paidoissa. Ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ei siihen suostunut.

No, tästähän Turun Seta on sitten pöyristynyt ja siellä sen johtoon kuuluva Kirsi Mikkonen ehdotti jopa lakimuutosta. Niin että Savinainen oltaisiin voitu pakottaa kyseiseen pelipaitaan. Kyseinen Mikkonen on sitten mennyt pidemmälle:

Turun seudun Setan puheenjohtaja Kirsi Mikkonen on kutsunut TPS:n hyökkääjän Veli-Matti Savinaisen keskustelemaan kasvokkain pride-lipusta ja sen merkityksestä.

Siksi kutsunkin hänet keskustelemaan kanssani kasvokkain, mitä pride-lippu hänelle edustaa ja mikä siinä on sellaista, jonka takana hän ei voi seistä.

Suomeksi sanottuna tässähän olisi kyse kuulustelusta. Mistä itselleni herää pari kysymystä:

1. Kuvitteleeko Seta olevansa kuulusteluoikeudet omaava viranomainen?

2. Tarvitseeko Savinaisen välittää paskaakaan kyseisen naisen vaatimuksista?

Ja vielä:

Mikä ihmeen auktoriteetti Seta on määrittelemään sitä, mitä ei saa puhua eikä ajatella?


41 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rinnastan pride-paidat, pride-kuukaudet sun muut tunnustuksellisuudet vaikkapa siihen, että esim. muslimit vaativat kaikkia vääräuskoisiakin kunnioittamaan heidän pyhää Ramadan-kuukauttaan. En ole muslimi, joten en pukeudu aavikkokaapuun enkä välitä hittoakaan heidän leikki-paastoamisestaan.

Sama näiden pride-juttujen kanssa. Olen hetero, joten en välitä pride-ihmisten tunnuksista, enkä suostu alistumaan enkä pakon edessäkään osallistumaan heidän rituaaleihinsa.

Tämä on se mikä suurinta osaa ihmisistä näissä jutuissa ärsyttää. Tuputtaminen, pakottaminen, syyllistäminen, oli kyseessä sitten ramadan tai pride.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Tämä riidanaihe kuvastaa nykytrendiä: Kuten tiedämme, "totuus" ei ole todellisuus, vaan trendi.
Jos kukaan muistaa neukkulan aikoja, niin ilmiselvä neukkurikollisuus olikin hienoa....
Tätä aatesuuntaa edustivat kommunistit, mutta myös monet demarit.

Tinppa kirjoitti...

Tämänkaltaista tulee jatkumaan kun ammattiurheiluun pääsee pesiytymään hirveiden Sofia Virrat. Minkälainen älämölö ja pöyristyminen olisi tullut jos Savinainen olisi kertonut Turun paikallis Setan puheoletetulle naisoletetulle pride-lipun edustavan vihaa ja syrjintää.
Mielenkiintoiseksi asian ajaa toinen turkulainen puppeleiden kannatusyhdistys lhb-liitto ry joka on Savinaisen takana pride höykytyksessä

Olavi Koskela kirjoitti...

No, eiköhän Savinaisen tasoiselle pelaajalle löydy käyttöä muissakin joukkueissa, joissa ei typerehdetä tuommoisten tavan jätkälle täysin yhdentekevien juttujen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä(kin) tekaistu "kohu" oli kyllä taas yksi pohjanoteeraus vihervasemmiston suunnalta. Ja muistutus siitä, mitä on odotettavissa kun pääsevät taas valtaan. En nimittäin yhtään epäile, etteivätkö muuttaisi lakeja niin, että se pride tunnus laitetaan lätkäpelissä tms tai siitä tehdään viranomais asia. Kaikki sympatiat Savinaiselle.

29051453 kirjoitti...

Mielestäni Kirsi Mikkonen voisi matkustaa Gazan kaistalle keskustelemaan paikallisen Setan kanssa Gazan seuraavan Pride-marssin järjestämisestä.
Leikki leikkinä. Seta on yksi esimerkki vasemmiston pitkästä marssista läpi instituutioiden ja ydinperheen mädättämisestä.

zones kirjoitti...

Elämme hysteriamedian aikaa, superlatiivit ovat menettäneet merkityksensä, suhteellisuudentajua ei takaisin kaivata.

Myönnän, en ole lukenut yhtään artikkelia aiheesta, otsikoista selvisi riittävästi. Mielestäni tässä on ainoastaan yksi merkittävä kysymys: miksi TPS-johto lähti pride-pelleilyyn mukaan? Voisin kuvitella, ettei SETAn ajama maailmankuva ole lätkäfanien ykkösjuttuja. Toisekseen ihmettelen myös miksi ilmeisesti kaikki muut pelaajat olivat sitä mieltä että transut päiväkodissa, synnyttävät miehet ja ties mitä ovat ok ja kannattamisen arvoisia asioita.

Pauli Vahtera kirjoitti...

TPS ei enää menesty jääkiekossa eikä tänä vuonna pääse edes playoffseihin. Ensi vuonna kun useampi joukkue putoaa uudelle Mestis-tasolle tulee olemaan TPS:lle kylmää kyytiä. Kirjoitin pari viikkoa sitten some-päivityksen, jossa pahoittelin fani-seurani nykytilaa.

Olen käynyt muutamassa TPS-ottelussa seuran fanipuserossa Turussa Vantaalta asti. Silloin katsomossa kaikki olivat innoissaan seuran menestyksestä ja jääkiekosta. Kenenkään mieleen ei edes tullut, että otteluissa olisi vähäisintäkään syrjintää homoja eikä ketään muutakaan kohti.

TPS otti muutama vuosi sitten hallitukseensa vihreän Sofia Virran. Edes Supercell-miljonäärien rahat eivät tuo entistä menestystä seuralle, koska seurasta on tullut vähemmistöjä korostava titityy-seura. Kirjoitinkin, että jos Virta käyttäytyy samalla tavalla kuin eduskunnassa, ei hallituksen kokouksissa muut saa suunvuoroa. Ja puhutaan kaikesta muusta, mutta ei jääkiekosta.

Joppos123 kirjoitti...

SETA kokee itsensä kaikkivoipaiseksi ainoan totuuden lähteeksi ja siihen totuuteen on kaikkien taivuttava muutoin maalitetaan armotta. Savinaiseltahan yritettiin käytännössä viedä työpaikka alta. Irvokkaintahan asiassa on se, että the grönas puheenjohtaja Virta, joka jostain mystisestä syystä istuu tepsin hallituksessa lähti maalittamiseen mukaan. Mikähän parku nousisi jos duunipaikoilla alettaisiin järjestämään vaikkapa hakaristipäiviä, sirppi-ja vasarapäiviä tai milloin mitäkin ideologisia pöiviä niinku tasa-arvon nimissä? Kieltäytyjille kenkää.
Vihervasemmisto osoitti taas kerran totalitäärisen luonteensa ja suvaitsemattomuutensa. Onneksi vihreiden kannatus sukeltaa edelleen.

DuPont kirjoitti...

Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren kirjoittaa:
https://www.suomenuutiset.fi/kolumni-seta-on-totalitaarinen-jarjesto/

Täyttä asiaa mielestäni.

Anonyymi kirjoitti...

Pillupolliisi?

Joppos123 kirjoitti...

Suvaitsevainen Sofia lingottiin ulos tepsin hallituksesta. Toivottavasti tepsin hallitus ei korvaa Sofiaa jollain kommunistilla. Niitähän Turussa riittää. Muutoin seuraavassa kotipelissä pelaavat työkalupaidoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virtakin innostui kovasti tästä pride asiasta. Nyt oikea paikka saada näkyvyyttä ja maalittaa Savinaista oikein olan takaa, kun ei suostu setan ja pride porukan vaatimuksiin. Taisi vaan pilkka mennä omaan nilkkaan. Jos nämä omituisten otusten kerhon mielipiteet eivät sovi kaikille, niin sitten pitäisi lakia muuttaa. Sekö on sitä todellista mielipiteen ja sanan vapautta? Ihmettelen näiden seurojen innokkuutta, kuten TPS, rummuttaa priden ihanuutta, vaikka puolustikin Savinaista. Sitäkin olen ihmetellyt, miksi lapsiasiainvaltuutettu ei ole puuttunut lasten asemaan pride-yhteisössä. Siellähän sotketaan lasten lapsuus ihan totaalisesti.
Jallu

Pauli Vahtera kirjoitti...

Tepsin miehet ryhdistäytyivät. Sofia Virta sai potkut seuran hallituksesta.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Ihmettelen, ettei Tepsiä ole vielä syytetty perussuomalaisuudesta. Sitten vasta myrsky saataisiin aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisikö tavallisen suomalaisen kannattaa Setaa, jonka pyrkimykset eivät koske pelkästään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, vaan sen ajamiin asioihin kuuluvat synnyttävät isät, menstruoivat miehet, sukupuolenvaihdosleikkaukset, kymmenet sukupuolet, hormonihoidot alaikäisille ym. ja vielä tunkeminen kouluihin sotkemaan lasten päät epäilemään, että on syntynyt väärään sukupuoleen. Kuka täysjärkinen tällaista kannattaa? Olisi mielenkiintoista myös tietää, mistä on alun perin ollut lähtöisin ajatus pukea jääkiekkojoukkue sateenkaariväreihin? Sofia Virralta? Järjen ääni on sentään voittanut ja TPS on nyt laittanut sen räkättirastaan pihalle.

Eikä tässä taas vielä kaikki. Nyt on otettu tähtäimeen Salpausselän kisoista tuttu Intiaanikukkula. Sen nimi pitäisi vaihtaa! Ketähän sekin häiritsee? Ei hyvää pävää!

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Kyllä se Pauli sieltä vielä tulee mutta viiveellä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kuten kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, meistä ihan jokainen syntyy maailmaan joka vastasyntyneelle on hahmoton ja muodoton, ja elämämme ensimmäisen vuoden me vietämme vaikutusten ja vaikutteiden vastaanottajan roolissa -- olemme siis ennemminkin "objekteja" kuin subjekteja, olemme äitilapsisymbioosissa kaiken "kohteena", hoivan ja huolenpidon kohteena -- tätä sanotaan perusnarsismiksi.

Tuohon objektin rooliin jääminen on vamma jota sanotaan "narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi", eikä siinä siis ole mitään ihmiselle vierasta. Mutta pahempi juttu on, jos "objektin" rooliin jääminen täydellistyy niin, että alamme samaistua "uhrin" rooliin. Se tekee meistä oman elämämme marttyyreita, ja siihen kuuluu ihan olemuksellisesti myös se puoli, että kun kaikki "uhrit" ovat alitajunnassa viattomia, uhrirooliin samaistuminen tuo mukanaan taipumuksen ottaa oikeus omiin käsiin.

Uhrisamaistuminen, uhriajattelu, on voimaannuttavaa, koska se taannuttaa meidät takaisin alukusymbioosiin, jossa olimme turvassa ja suojassa -- itse asiassa uhrirooliin samaistuminen on voimaannuttavinta mitä alitajunta voi meille antaa. Esimerkiksi uskonnoissa -- jotka olemuksellisesti ovat juuri kaikkiallisuuden ja kaikkivoipaisuuden tuntoihin palautuvia totuusjärjestelmiä -- monenlaist uhrirituaalit kuuluvat tyypillisesti uskonnonharjoittamiseen.

--- Tämä kaikki on siis ihan yleisinhimillistä, se kuuluu ihmisyyteemme, eikä tällaisista kehitykseen kuuluvista tosiasioista ole kukaan "vapaa". Mielestäni tällaisia asioita pitäisi meille opettaa jo kouluissa, sen sijaan että opetetaan vain kunnioittamaan maailman kaikkia "uskontoja" ja moralisoidaan sillä, että "kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia ja tasa-arvoisia".

Tasa-arvoisuutta ei mielestäni ole esimerkiksi se, että jokaiseen tv-ohjelmaan, olipa kyseessä yhteiskunnallinen keskustelu, viihde, draama tai mikä tahansa, on mekaanisen moraalin periaatteiden mukaan saatava joku rodullisen tai muun poikkeaman edustaja. Kun maailmankirjallisuuden klassikoihin perustuvien elokuvien päärooliin tms on mukamas rtasa-arvoisuuden nimissä asetettava erivärinen näyttelijä, mahtaako sellainen todellakin edistää moraalista kehittymistä ja todellista tasa-arvoa.

KKi kirjoitti...

Jahha, SETA-täti luulee olevansa STASI-täti. No, ei nyt ihan vielä. Jännä miten tuo homotuskin on edennyt. Vuosia sitten homous oli sairaus, sitten synti. Nyttemmin OK, ja ihan nykyään kaikkien pitäisi olla homoja. Odotan suurella mielenkiinnolla ehditäänkö heterous kieltää laissa ennen vääjäämättä lähestyvää islam valtaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tällaiset myrskyt vesilasissa ovat yhtäaikaa naurettavia ja vastenmielisiä. Koska kysehän on pakkosyöttämisestä ja sitten uhriutumisesta jos se pakkosyöttäminen ei onnistukaan. Ja jep, Virta potkittiin pois tepsistä. Herää vaan kysymys, että mitä varten se siellä alunperin olikaan?

Mmmm kirjoitti...

Onneksi on Veli-Matti Savinaisia ja Vilma Nissisiä. Nuorille urheilijoille erityisesti hyviä esikuvia. Ei tarvitse taipua ihmisoikeustalibanien edessä.

Sofia Virta toivottavasti oppi jotain ja osaa pitää suutaan soukemmalla. Pahoin pelkään kuitenkin, ettei oppinut. Ja TPS voi nyt lopettaa sen pervoille kumartelun.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Totta. Tosin Iltasanomat meni jo uhriuttamaan Virran. Vaikkei olisi tarvinnut.

QroquiusKad kirjoitti...

Aakkosväki on alkanut sahata omaa oksaansa poikki ryhtymällä syrjimään valkoista homomiestä ja nostamalla transistoriseksualistit jumalallisen palvonnan kohteikseen:

https://www.facebook.com/miestentasaarvory/posts/helsinki-pride-syrjii-homomiehi%C3%A4helsinki-pride-ei-ole-en%C3%A4%C3%A4-aidosti-inklusiivinen/910674057767333/

Oksa alkaa jo osoittaa katkeamisen merkkejä:
ei niin kovin kauan sitten Savinainen olisi pakotettu pyytämään epänormaaleilta anteeksi rähmällään potkujen uhalla.
Nyt potkut saikin Sohjovirta TPS:n hallituksesta, tosin vain palatakseen asiaan Suomen tasavallan hallituksessa ensi vuoden keväimellä.

Ja silloin sitä kostettavaa raivoa sitten riittääkin mahtavat määrät joka suuntaan.

Strix Senex kirjoitti...

Mitäs jos astuttaisiin edes askeleen verran laatikon ulkopuolelle aprikoimaan, mistä tässä on oikein kysymys. Eivätköhän sieltä löydy hyvin pian ne perusasiat eli raha ja valta. Pride on liikeyritys, tarkemmin sanottuna anekauppaa harjoittava liikeyritys. Joku voisi sanoa, minä ainakin, että kyse on hyvin kyynisestä liiketoiminnasta joka perustuu syyllistämiseen, painostukseen ja uhkailuun. Toimintatapa on hyvin samanlainen kuin mafian harjoittamassa suojeluliiketoiminnassa. Jos joku suojelurahan maksajista uhkaa livetä ruodusta, silloin otetaan käyttöön kovat otteet, koska uhkana on se, että kun yksi lipeää ruodusta, muutkin huomaavat, että eihän tähän lunnaiden maksuun ole mitään pakkoa. Savinainen nyt sitten lipsui ruodusta ja hyökkäys alkoi heti, kärjessä lypsämisen kohteen eli TPS:n organisaatioon ujutettu myyrä, eli Virta. Kävi kuitenkin ilmi, että Virta kuvitteli, että hänellä on valtaa enemmän kuin todellisuudessa oli. Yrittäessään asettua kalifiksi kalifin paikalle sanelemalla paitsi Savinaiselle, myös koko TPS:n hallitukselle, mitä pitää tehdä, hän meni liian pitkälle ja sai potkut. Voisi sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteikö sama peli jatkuisi tulevaisuudessakin ja uusien vallanhamuamisyritysten masinointi on vain ajan kysymys, tuskin edes kovin pitkän ajan. Eihän hyvän bisneksen sovi antaa lakaistua. Mutta toivoa sopii, että tässä kävi kuten sadussa keisarin uusista vaatteista. Kun yksi rohkea uskalsi sanoa, että eihän keisarilla ole vaatteita, se sana levisi koko suureen väkijoukkoon ja se oli sen huijauksen ja humpuukin loppu.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Jotain sadistista on ajatuksessa, jossa vaaditaan lakeja säädettäväksi jonkin ideologian pakkohyväksymiseksi. Mutta sadismi on tuon "Be Kind"-porukan taitolaji.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kovin kauan sitten muuan avoimesti homoksi tunnustautunut jääkiekkoilija kertoi, että ei häntä sen ihmeemmin solvattu tai suljettu pois porukasta kun hän avoimesti kertoi mulle seuran pelaajille moasta suunatutumisestaan. Syynä oli ilmiesesti se ettei hän sitä asiaansa tuputtanut muille, että tehkää ja eläkää kuin minä niin pelstutte ja olette hyviä ihmisiä. Ja kuinkas sitten kävikään? Ikävästihän siinä kävi. Hänet tappoi suvaisevainen homo norjasta. Ei suvaitsematon suomalainen hetero jääkiekkopiireistä tai muualtakaan "rasistiäärinatsipersukansasta"
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Se kukkulan nimi VAIHDETTIIN. Norjalaiset hiihtäjätkin sitä ihmettelivät, että MIKSI?
Ja esittivät nimekis vaiikka IIVON KUKKULAA. Tai koko hiihtostadionin nimeämistä Iivo Niskasen mukaan. Eli ei ne norskit ihan tumpeloita ole:)))
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Pitkästä aikaa telkkarin avattuani näin siellä asiallisen mainoksen. Siinä kysyttiin, että millaisen haluat munat? Useampikin MIES toteis, että terveenä. Kerättiin rahaa HYVÄÄN tarkoitukseen eli miesten eturauhassyövän tutkimukseen jos sen viestin oikein ymmärsin. Eli helevetin hyvä asia että siitä puhutaan, edes puhutaan!!!!!! Ja nyt jotain tehdäänkin. Rponen minultakin hyvään asiaan.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin. Tosiasia on se, että miesten keskuudessa jääkiekko on paitsi huvia mutta se myös otetaan ns vakavasti. Koska se on hauskaa. Samaten naisten keskuudessa. Jos feministit hyökkäävät tämän urheilukulttuurin kimppuun, niin lyövät kätensä paskaan. Tai itseasiassa tekivät sen jo. Politikoimalla asian.

QroquiusKad kirjoitti...

Intiaanikukkulan nimi on jo vaihdettu.
Se on nykyään Kisatulikukkula:

https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/664d6f04-f664-40df-9482-ce39b55d14e6

Miksi ihmeessä ei Alkuperäisamerikkalaisoletettumaastonkohoamaoletettu, kun kerran wökeltämään ryhdyttiin?

Joppos123 kirjoitti...

Pohjois-Koreassa kaikkien jopa vieraiden pitää kumartaa Kimin suvun patsaita. Täällä tavoitteena pakottaa kaikki kumartamaan sateenkaarilippua.

Joppos123 kirjoitti...

Tasa-arvon nimissä miehille pitäisi tehdä tietyssä iässä samanlaista eturauhassyövän massaseulontaa kuin naisille tietyin ajoin toistuvaa mammografiaa.
Nykyisessä järjestelmässä mies on selkeästi vähempiarvoinen kuin nainen.

Anonyymi kirjoitti...

Setan porukan viestintäosaamisessa ei ole juuri kehumista.

Tavallisella tallaajalla, allekirjoittanut mukaan lukien, ei normaalisti ole oikein minkäänlaista mielipidettä LGBTitityy porukasta. Tämä johtuu siitä, että tavallista tallaajaa ei kertakaikkiaan yhtään kiinnosta, mitä muut ihmiset tekevät makuuhuoneissaan tai minkämoiset värkit toisten ihmisten jalkovälistä löytyvät. Yleistä suhtautumista Setan edustamiin porukoihin voi näin ollen luonnehtia sanalla neutraali.

Vaan sitten kun Setan inkvisitio alkaa hieromaan LGBTitityy-ideologiaansa tavallisten tallaajien naamoihin ja painostaa mainostamaan sateenkaariliputuksella yhteyksissä, joihin kyseinen ideologia ei tasan mitenkään liity (esimerkiksi jääkiekko), alunpitäen neutraali suhtautuminen muuttuu: siitä tulee kielteistä. Eräässä lehtiartikkelissa Seta-symppaaja syytti tätä Savinaista priden "uhmaamisesta". Mistä ihmeen uhmaamisesta? Miten prideä voi uhmata? Onko se joku mafia, jonka tarjoamat "palvelut" on nyt vaan syytä hyväksyä?

Viestinnän alkeiskurssi voisi olla Setalle paikallaan. Jos siis haluavat lisätä ideologiansa yleistä hyväksyntää.

Bone

Mmmm kirjoitti...

Ei ne pyydä hyväksyntää, ne vaatii sitä. Nähty jo niin monta kertaa. Totalitarismi tavoitteena.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä hyvistä lisäyksistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Eturauhassyöpäkin on tässä keräyksessä mukana mutta mainoksen kaksimerkityksellisyys painottaa kivessyöpää:

https://syopasaatio.fi/munien-puolesta-menukortit-ravintoloille/

Se voi tehdä miehestä eunukin.
Sen tapahduttua elämä ei ehkä ole niin pahaa, kun ei enää tee mieli asiaa joka on siihen asti hallinnut ajatuksia varhaisteini-iästä.
Vaan sitä ennen elämä on totisesti karua
ja mieleen tulee ostaa marketista nailonnarua.

Kivessyöpää voi mies etsiskellä itsekin puristelemalla pallejaan.
Eturauhassyövän etsintä on vaikeampaa ainakin heteromiehille, sillä siihen tarvitaan PSA-testi, joka tulee kuten kaikki toki tietävät sanoista Pistä Sormi Anukseen.

DuPont kirjoitti...

Turhautuneisuutta ja likipitäen katkeruutta on ilmassa. En minä näe oikein sitä muutosta, mitä tarvitsisimme yhteiskuntaamme. Yhteiskunta jauhaa paikallaan, kun velkavuori ja mamuongelmat kasautuvat. Vaikka joissakin paikoin Eurooppaa ollaan tekemässä järkeviäkin muutoksia (Tanska), silti Suomet/Saksat tms. hakkaavat edelleen päitään monikulttuuritoteemiin.

En väkivaltaa toivo, mutta mieleeni tulee Reconquista 2.0. Niin...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja DuPontille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: PSA-testi otetaan kylläkin verestä.

DuPont: Samanlaisia ajatuksia minullakin.

Joppos123 kirjoitti...

Luulisi, että medialla olisi tarjolla nykyisin tarjolla paljon lehdentäytettä. Silti jokainen päivä kaivetaan naftaliinista uusi julkihomo kommentoimaan Savinaisen päätöstä.
Mahtaakohan noi asian vatkaajat koskaan toipua traumastaan? Ihme hyperventilaatiota ja draamailua, ai niin, nehän on silleen vähän niinqu taipuvaisia draamailuun.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä eturauhaspotilaalle pistetään sormi anukseenkin, joten sehän on riittävän lähellä oikeaa?

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka olen Tapparan-miähiä, niin hatunnosto Savinaiselle.

En myöskään pukisi päälleni mitään Pride-paitaa, koska se edustaa sellaisia arvoja joista en kauheasti pidä. Homoja ja lesboja vastaan mulla ei ole mitään, mutta tuon aatteen pakkotuputtaminen mediassa tökkii todella pahasti.

Ei kiinnosta mitä kaksi aikuista tekee keskenään makuuhuoneen puolella, enkä tarvitse mitään järjestöä kertomaan siitä minulle.


- Soomepois Eestist -