VAKKA JA KANSI

Näitähän on näitä feministivaahtoajia, joitten yksi lempiaihe on saarnata suomalaismiesten jatkuvasta vaimonhakkaamisharrastuksesta, ja rutiininomaisesta tappamisestakin on muistettu nillittää. Sofi Oksanen otti asiakseen liittyä tähän kuoroon, eikä siinä mitään, kun kuoro kasvaa, niin laulu vaan komistuu. Asiasta kirjoittanut Helsingin Sanomat tosin otsikoi hieman pieleen, eli ”Sofi Oksanen pöllyttää suomalaismiehiä Tanskan televisiossa”. Tosiasiassahan hän ei ole pöllyttänyt ensimmäistäkään suomalaismiestä, joten oikea otsikko olisi varmaankin ollut ”Sofi Oksanen länkytti leukojaan Tanskan televisiossa”.

Sofi Oksasen avautumisesta ei sinänsä pidä ottaa sen kummempaa pulttia, sillä hänhän noudattaa johdonmukaista linjaa, jota hänen on pakko noudattaa ollakseen diplomijokin. Alun perin Oksanenhan oli vaan semmonen kummallisen oloinen huuhailija, joka harrasti kirjoittamista. Hän oli kuka. Sitten Pekka Tarkka kosketti häntä kultahöyhenellä, ja hänestä tuli jokin. Ollakseen diplomijokin hänen täytyi tietysti esittää julkisesti sopivaa suomalaisuuden mitätöintiä, ja sillä hänet sitten kastetaan kirkastettujen viisaitten joukkoon, ja siinä joukossa hänet otetaan vakavasti. Nämä viisaathan vaikuttavat lähinnä keskenään, eikä heidän tekemisillään ja puheillaan ole sen kummempaa vaikutusta tavallisiin ihmisiin, joten antaapa heidän olla vaan. Koko jutussa ei ole kyse perheväkivallasta, vaan kappaleen nimi on Sofi Oksasen Stairway To Heaven And Some More.

Vaan tämä perheväkivalta itsessään askarruttaa. On tietysti helppoa syyllistää suomalaiset miehet yleensä, mutta tässä syyllistämisessä näen itse lähinnä kirkastettujen ja viisaitten moraalipisteitten keräämistä. En minä itse pysty ratkaisemaan perheväkivallan ongelmia, enkä pysty hahmottamaan sen pohjimmaista syytä, mutta noin ammattinikin puolesta olen havainnut, että siinä on kyse ikävästä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Vakka kantensa valitsee.

Tarjontaa pitävät tietysti yllä tietynlaiset miehet. Heistä voidaan kirjoittaa vaikka minkälaista analyysiä tunneköyhyydestä vallanhaluun, mutta yhteisnimike heille on kusipää. On olemassa kusipäitä. He syntyvät kusipäinä, elävät kusipäinä ja kuolevat kusipäinä. Matkan varrella olen huomannut, että ei heidän kusipäisyyttään voi syyttää heidän taustastansa. Heitä tulee väkivaltaisista perheistä. Heitä tulee väkivallattomista perheistä. Jotkut ovat vaan kusipäitä ja hakkaavat.

Valitettavasti tarjonnalle on myös olemassa kysyntää. On tietty naistyyppi, joka hankkiintuu aina elämään kusipään kanssa. Hän alkaa seurustella kusipään kanssa, ja saa turpaansa. Hän menee sen saman kusipään kanssa naimisiin, ja saa turpaansa. Hän väsää pari muksua sen kusipään kanssa, ja läski tummuu vaan. Ajan myötä lapset ovat laitoksessa, elämä muutenkin perseellään ja nainen lopultakin hankkiintuu eroon siitä kusipäästä. Ja ei mene kuin hetken hujaus, niin hän on kimpassa jonkun ihan samanlaisen kusipään kanssa, vaikka tietää, että turpaan tulee jatkossakin.

Ja seuraava sukupolvi jatkaa herkkään samaa linjaa. Ns. kunnon pojat eivät kiinnosta, kun ne ovat tylsiä. Mitä enemmän jätkän nahassa on huonosti hakattuja kuvia, sen kiinnostavampi tyyppi on.

Minä en syytä näitä naisia siitä, että heitä hakataan. Mutta ihmettelen sitä, että mikä kumman pakko on mennä kusipään kanssa kimppaan? Ja pysyä kimpassa.

Liekö kyse samasta ilmiöstä kuin tämmöset Steen Viktor Christensenit? Jätkähän rupes saamaan tolkuttomasti kirjeitä ja seurustelupyyntöjä suomalaisilta naisilta, kun istui tuomiota kahden suomalaisen poliisin murhaamisesta. Tyyppi vielä avioitui vuonna 2000 suomalaisen naisen kanssa.

Onko siinä kyse siitä naisen sinisilmäisestä ajattelusta, että minun rakkauteni parantaa, minun rakkauteni muuttaa hänet.

Ei ihmistä pysty muuttamaan. Sen sijaan kannattaa jo seurusteluaikana kattoa tarkkaan, minkälaisen paketin kanssa on yhteistä elämää suunnittelemassa. Jos saa turpaansa silloin, niin saa varmasti jatkossakin.

Nämä suomalaisista miehistä nillittävät akateemis-humanistis-feministis-taiteelliset-hilavitkutapiirit ovat ottaneet oikeudekseen määritellä kaikki suomalaiset miehet muijiensa hakkaajiksi ihan mutu-tuntumalla. Uskoisin siis, että minullakin on oikeus käyttää mutu-tuntumaa.

Mutu-tuntumani on, että nämä piirit ovat itse asiassa ihan tyytyväisiä asiantilasta. Turpaansahan nimittäin saavat heidän mittapuunsa mukaan rahvaaseen kuuluvat ihmiset, joista he eivät tosiasiassa nakkaa paskaakaan. Asiantila antaa heille mainion apuvälineen nostaa oma moraalisäteilyä, ja siinä sivussa rakennella mukavaa uraa.

Mutu-tuntumana voisin verrata heitä tiettyihin haaskaeläimiin.

KULTURAATTORI OSA II

Mitähän, jos perustaisi semmosen tiedostavan teatteriryhmän?

Eikös semmosille jaeta apurahojakin kaikennäköisten kulttuurilautakuntien ynnämuitten kautta?

Voisin kysellä mukaan vaikka Kutvosen, Pöntisen ja Pätisen. Lötjöstä ei kannata kysellä, kun se tuppaa lyömään heti, kun se kuulee kulttuurista. Mahottoman rauhallinen mies se muuten on. Ja kulttuuritietoinenkin. On se kattonu kaikki Chuck Norrisin ihmissuhdedraamat.

Kun kerran teatteria tehdään, niin varmaankin pitäis olla ryhmällä ensiks semmonen komealta kalshkahtava ja osallistuvan tuntuinen nimi.

Ajattelin, että laittaisin meidän teatteriryhmän nimeksi ”Ich Slam – Pohjoinen Ankara”.

Sitten teokselle pitäisi varmaankin kehittää joku hyvä nimi.

Ajattelin, että meidän tiedostavan teatteriryhmän teos olis nimeltään ”Verkkoperformanssi Tsetsymmennät Naamaan Riekkuneen”.

Sit pitäis keksiä se itse näytelmä, ja väsätä jonkunlainen koreografia. Tietysti pitäis keksiä jotain, mikä tekis tästä teoksesta erityisen tiedostavan.

Ajattelisin, että meillä olis ensinnäkin esiintymisasusteina kumiteräsaappaat, pitkät kalsarit, verkkopaita ja Hankkijan lippalakki.

Pitkät kalsarit olis fiksattu silleen, että meillä roikkuis meisseli joka jätkällä kaiken kansan katsottavana. Yleisö vaadittais pukeutumaan samaan varustukseen. Tosin sällit sais pitää meisselit piilossa, ja naisille voitais antaa oikeus käyttää verkkopaidan alla rintaliivejä. Sen verran humanisteja me ollaan. Kulttuuripiirit tuntien voidaan sanoa, että ollaan humanisteja myös itseämme kohtaan, tässä asiassa.

Se koreografia menis sillai, että me ensiks ryömittäis siellä näyttämöllä ja oltais omituisissa asennoissa. Me ei sanottais mitään, vaan oltais ihan hiljaa. Katteltais ympärillemme semmosella vähän kummastuneella ilmeellä.

Siinä me sitten maattais maassa ja välillä noustais ylös ja sitten taas välillä tömähdettäis takasin persuuksillemme.

Sitten seuraavaksi me oltais sillai jalat harallaan ja nojattais eteenpäin. Siinä me oltais vaan peräkkäin nojallamme jonomuodostelmassa neljänkymmenenviiden asteen kulmassa yleisöön nähden.

Sit seuraavaks me hajaannuttais eri puolille lavaa, ja sitten minä huutaisin ”wwhöö-öö, wwhyiihööhii, hwwlähähööhii, ähääh äärgh äärgh aaaaaaaa!” ja sitten minä juoksisin ja törmäisin Kutvoseen, jonka kanssa me tönittäis toisiamme ylävartaloilla käsiä apuna käyttämättä ja käytäis sitten seuraavanlainen dialogi:

Kutvonen: ”Aaa! Ililininian wälälämöö!”

Perskeles: ”Hynrggölöl wää olilinynanina wäläläläwää!”

Kutvonen: ”Wöliliäanänänämöö iirghulnännännän!”

Perskeles: ”Öörghleitnämnämnäm öörghleitnämnämnäm öörghleitnämnämnäm!”

Ja sitten minä metelöisin ja puhusin niin kuin viittomakieltä tai jotain sinnepäin ja sit siihen tulis vasemmasta suunnasta Pöntinen, joka sanois: ”uliliwlihtat uukaöö taaaa!! ja polkis kovasti jalkaa ja sitten minä tönäisisin Pöntistä ylävartalolla käsiä apuna käyttämättä ja sanoisin ”wwööööö!” ja sitten mua rupeais sillai niinkun hysteerisesti naurattamaan.

Sit sen jälkeen me oltais parijonossa kyykyllään. Siinä me vaan nakotettais.

Sit siinä lopussa meikäläinen nojais polviinsa ja naureskelis.

Luulen, että varsinainen näytelmä menis tiedostaville piireille ihan kybällä läpi, sillä sehän on kopsattu tästä näytelmästä, ja siitähän on annettu kovin lämpimiä kommentteja kuten:

Viitisenkymmentä ihmistä riisui itsensä perjantaina ilkosilleen tanssikeskus Zodiakin Ihmisen asussa -teoksen erikoisesityksessä Helsingin Kaapelitehtaalla.

Ulko-ovesta astui reilun tunnin kestäneen esityksen jälkeen tyytyväisen näköistä väkeä - tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia.

- Se oli tosi luonnollista. Kaikki olivat alasti, mutta ei alastomuus suinkaan noussut päällimmäiseksi asiaksi, huomautti keski-ikäinen mies IS:lle.

- Luonnollista ja ihanaa, eräs nainen kiteytti tuntemuksensa.

Liekö suomalaista häveliäisyyttä, mutta kukaan ei halunnut lausua mielipidettään nimellään tai kuvallaan.

- Salissa ei kyllä ollut minkäänlaista häveliäisyyttä, keski-ikäinen mies tähdensi.

- Ehkä olisin kaivannut enemmän interaktiivisuutta. Mutta näyttelijät heijastelivat loistavasti ihmisen tunneskaalaa aina raivoon asti. Se oli mielenkiintoista.

Niin että se puoli sinänsä hoituisi. Mutta se kulturoinnin tärkein puoli, eli asioitten selittäminen jälkeenpäin voisi teettää työtä.

Esmes toi performanssin nimi. Verkkoperformanssi? No, joka jätkä tietää, että Pöntinen on verkkoriippuvainen, sehän lyö muikkuverkkoa järveen aivokuolleenakin. Uskallettaiskos me sanoa, että nimellä oli osuutensa meidän verkkopaitavalintaan? Meinaan, kun paikallinen kauppa sponsoroi meitä kaljakorilla per mies, jos me pidettäisiin päällä valkoisia verkkopaitoja. Kun joka jätkällä on se keskikeho sen verran hyvässä kunnossa, että se saattaa kannustaa ihmisiä joulukinkkuostoksille.

Tosin tiedostava yleisö saattaa olla enempi innostunut soijarouheesta ja biodynaamisesta parsasta, mutta sehän on tilaajan ongelma.

Entäs toi ” Tsetsymmennät Naamaan Riekkuneen”? Voisinhan minä tietysti yrittää selittää sitä, että kyseessä on naisellisen puolensa kanssa taistelevan machomiehen salakieltä, jolla hän yrittää, kalsarimeisselin heiluttelun ohella kertoa vaikeudestaan elää miehisten odotusten keskellä, alfauroksena ilman omaa tahtoaan.

Vaikka tosiasiassahan toi nimi on tullut pikkupojan väärin kuulemisesta. Nyrkillä tapettavana mulla oli tapana kuunnella noita purkkabändejäkin, niin kuin The Sweetiä, ja kun en silloin vielä osannut englantia, niin niitten ”Ballroom Blitz”-kappaleen yks säkeistö kuulosti siltä, kuin laulaja olis sanonut ”tsetymmennät naamaan riekkuneen”.

Ei musta taitais olla tiedostavaksi teatterintekijäksi. Multa pettäis pokka. Ja se olis sitten pirun noloa. Jos meikäläinen sanois ihan suoraan, että me tehtiin niin älytön esitys kuin mitä keksittiin, ja katsottiin, kuinka monelle se menisi läpi.

Ehkä on parempi vaan mennä huomenna takaisin hommiin.

Varsinkin, kun rouvat Perskeles, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen todennäköisesti ilmoittaisivat jo produktiota valmistelevassa vaiheessa, että meidän herrat sitten eivät mene kulttuuripiipertäjille meisseliään heiluttelemaan.

*

Tämä kirjoitus on eräänlaista jatkoa kirjoitukselle Kulturaattori.

ARVOPRESIDENTTI JA KIELIKYLPY

Jos kunnioitetusta arvopresidentistämme Tarja Halosesta halua puhua positiivista, niin täytyy kyllä todeta, että hän on linjassaan johdonmukainen ja jämptti. Tarkoitan tietysti tätä suomalaisuuden deletoimista, vai oliko se oikea sana epädramatisoiminen.

Hiljattain Halonen kehotti ammattiyhdistysliikettä satsaamaan toimintaan, jota varten ammattiyhdistysliikeitä ei ole perustettu, ja josta ei ammattiyhdistysliikkeen jäsenille ole mitään hyötyä. Nyt Halonen ilmoittaa, että on selvä tarve kokonaisvaltaiselle kielipoliittiselle ohjelmalle, joka käsittelee Suomen monikielistä tulevaisuutta kaikkien maassamme puhuttavien kielten kannalta.

Mitä tää sitten meinaa? Tähän tyhmään kansanosaan kuuluvana ei voi muuta päätellä, kuin sitä, että aina vaan suuremmalle määrälle vähemmistökieliä annetaan virallisen kielen asema. Jos Halonen tarkoittaa jotain muuta, hänen tulee täsmentää asia kansalaisille. Presidentin päässä ottiatuota voi hahmottua selvänä, mutta kuulijalle ottiatuota on edelleenkin vaan ottiatuota.

Halonen toteaa että ”lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksien ja arkipäivän toimien ja kansalaisten kokemusten välillä on edelleen suuri ero.” Jos Halonen tarkoittaa kansalaisilla Suomen kansalaisia, niin silloin on oletettava, että Suomen kansalainen osaa puhua suomea tai ruotsia. Niin kuin esimerkiksi minä. Ja kansalaisena totean, että arkipäivän kokemukseni eivät ole ollenkaan ristiriidassa lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksieni kanssa. Saan palvelua sujuvasti omalla kielelläni niin Helsingissä, Vaasassa, Jyväskylässä, Ilomantsissa kuin Utsjoellakin.

Ei ole eroa. Ei ole valittamista. Ja eikös tämä presidentille pitäisi riittää? Jos verrataan asiaa toisinpäin, niin kai presidenttimmekin ymmärtää, että olisi varsin outoa, jos muuttaisin Kongoon, osaamatta pätkääkään kongoa, lingalaa, lubaa tai swahilia, ja paikallinen poliittinen johtaja alkaisi mussuttaa minun oikeuksistani asioida suomeksi.

Tietysti jos Tarja näkee asian niin, että Suomen kansalaisuus on jatkossa ilmoituksella haltuun saatava etuoikeus ilman kielitaitovelvollisuutta ja jokaisen ”uussuomalaisen” (kuka helvetti tuonkin termin on alun perin keksinyt?) oma kieli muuttuu välittömästi virallisen kielen asemaan, niin Tarjahan voi tietysti sitä mieltä olla. Toivottavasti presidentin kanslian henkilökunnasta löytyy pätevää henkilökuntaa selittämään hänelle, että kaikki maksaa, ja kaikkeen ei ole varaa, ja vaatimuksen perusteeksi ei riitä, että ”mä haluun”. Vähän niin kuin meillä laitoksissa opetetaan teineille.

Halonen toteaa: ”Kielipoliittinen työ keskittyy usein - ja perustellusti - vähemmistöjen kieliin. Tämä työ on jatkossakin tärkeää ja sitä tulisi vahvistaa. Monet vähemmistökielet ovat jo nyt vaarassa kadota.” Mitä Halonen tällä tarkoittaa? Ovatko Suomeen suurin määrin rantautuneet uudet kielet kuten somalia tai arabia kuolemassa sukupuuttoon? Vai tarkoittaako Halonen sitä, että esim. monet suomensukuiset kielet, kuten vatja, vepsä, hanti ja mansi ovat oikeasti vaarassa, ja kielipoliittisin toimin näitä kieliä tuetaan lisäämällä Suomessa vaikkapa mandinkan, wolofin ja swahilin tulkkien määrää?

Halonen toteaa: ”Kansainvälistymisen, eurooppalaisen integraation, kansainvälisen viihdeteollisuuden ja nykypäivän välineellisen kommunikoinnin aikakaudella kansalliskieli saattaa tuntua monien mielessä vähäisemmältä. Englannin kieli on yhä useammin ihmisten yhteinen kieli, joka ulottuu Suomessakin yhä useammalle elämänalueelle.”

Ja paskan marjat. Ylihärmäläiset nuoret jätkät saattavat kuunnella korvat ruvella Metallicaa, mutta kyllä ne keskenään suomea puhuvat. Perskeles ja Lötjönen puhuvat keskenään suomea. Ja korppoolaisten kalastajien keskinäisestä puheesta ei englantilainen taatusti tolkkua saa. Suomessa toki osataan laajalti englantia, mutta ei se mikään peruste ole Suomen muuttamisesta 16-kieliseksi maaksi.

Olihan tää kirjoitus ehkä vähän ilkeän livakka, mutta kun arvopresidenttimme on tehnyt varsin selväksi, että meistä ”vanhasuomalaisista” hän ei nakkaa paskaakaan, niin pitäiskös meidän hänen tunteistaan kovin suuresti huolehtia.

ERÄISTÄ KISÄLLITÖISTÄ

Olen aikaisemmin kirjoittanut uudesta, Suomessa voimakkaasti yleistyvästä ammattinimikkeestä eli mitätöijistä. Niin kuin valistunut lukija tietää, ei ammattimitätöijän vastuulliseen tehtävään päästä ihan pienillä näytöillä. Vaadittava kisällityö on vapaamuotoinen kirjoitus, jossa on osoitettava voimakasta inhoa ja tuomitsemista joko suomalaisuutta kohtaan kokonaan tai sitten voi keskittyä johonkin tiettyyn suomalaiseen ilmiöön. Jutussa on myös osoitettava, että kisällitasosta mestariksi pyrkivä mitätöijä on itse näitten halveksimiensa ilmiöitten yläpuolella.

Viime päivinä on tullut esille parikin huomionarvoista kandidaattia raskaan sarjan ammattimitätöijän tehtäviin. Molemmat ovat ottaneet kisällityönsä aiheeksi ns. Pensseli-sedäksi kutsutun laulajan ja erään hänen videonsa, jossa hänen laulamansa kieli muistuttaa hieman suomea ja joku on vääntänyt siihen tekstit. Video on saanut suosiota, ja oikeaoppinen mitätöijäkisälli tarttuu siihen kuin takiainen tukkaan.

Itse Pensseli-setäilmiöstä ei minulla ole kovin paljoa kommentoitavaa. Pensseli-setä vaikuttaa mukavalta ja leppoiselta tyypiltä. Se Niilin Hanhet-video oli hauska. Koko bändi koostuu kiistatta taitavista muusikoista, mutta tuskinpa sitä musiikkia ilman noita tekstityksiä olis kuunnellut, koska sieltäpäin maailmaa tuleva musiikki kuulostaa epävireiseltä. Eihän se tietysti sen epävireisempää ole kuin muukaan, mutta kun toi korvavärkki on tuttunut länsimaisiin sävelasteikkoihin. Kaikkea hyvää Pensseli-sedälle. Ja paljon rahakkaita keikkoja. Hän pärjää varmasti ilman mitätöijien ammattitaitoa.

Sen sijaan me suomalaiset emme pärjää. Keskityn nyt aiheesta pensselöityyn kahteen mitätöijän kisällityöhön.

Kisällityönsä ovat aiheen pohjalta tehneet sekä Anu-Elina Lehti että Taneli Heikka. Molempien kisällitöitä voidaan pitää varsin erinomaisina mitätöintitöinä.

Anu-Elina Lehden kohdalla voidaan pitää erityisen ansiokkaana sitä, että hän pystyy tekemään laaja-alaisen ajatus- ja asennekartoituksen 1950-luvun suomalaisista ihmisistä, vaikka ei ole silloin todennäköisesti vielä itse syntynytkään. Hän pystyy näin yhdistämään Gil Hilarion ja Ebdo Mihemedin yhteiselle rasistiselle, lähes 60 vuotta kestäneelle aikajanalle. Maantieteellisesti laaja suomalaisuuden halventaminen on tietenkin plussaa hyvässä mitätöinnissä, ja nyt puhutaan kolmiosta Suomi – Syyria – Filippiinit, ja kolmion sivut ovatkin jo melko mittavat. Aika, arvot ja etäisyys ovat Lehdellä hyvin hallussa, mutta aikaa ja rasismin ilmiöitä ajassa hahmottamaan olisin toivonut maininnan Delta Rhytm Boys-lauluyhtyeestä. Lehden kisällityö olisi antanut tähän selvän mahdollisuuden, sillä taitavista laulajista koostunut yhtye oli Suomessakin varsin suosittu, ja yhtye esiintyi 1970-luvulla Halvan lakritsimainoksessa. Suosio ja humoristinen mainos olisi voinut kirvoittaa lisää toimivaa mitätöintiä.

Delta Rhytm Boys-viitteen puuttuminen näkyy kyllä kauneusvirheenä tässä muuten mainiossa mitätöinnissä, joka selkeästi todistaa, että suomalaisen vieraalle osoittaman ystävällisen hymyn takana on sähkönsinistä vihaa ja aitojen syrjimismahdollisuuksien puutteen aiheuttamaa hampaita kirskuvaa alemmuudentunnetta.

Heikan suoritus ei ole huono sekään. Erityisen ansiokasta oli yhdistää Syyrian suuri historia ja suomalaiset turvekammit. Tästä tyhmempikin tajuaa, että suomalaisilla on you-tube, mutta ei kunniakasta kauppiaskansan historiaa. Syyrialaisilla taas on kunniakas kauppiaskansan historia, mutta ei you-tubea. Looginen johtopäätös: suomalaiset asuvat edelleenkin turvekammeissa.

Turvekammiin liittyy vielä Heikan kirjoitukseensa kätkemä taktinen virhe. Kammejahan ovat käyttäneet lähinnä saamelaiset. Heikka tietää asian varmasti, mutta osaavan mitätöijän taidolla hän on sijoittanut virheensä rasisteille miinaksi. Kun rasistit puuttuvat tähän yksityisseikkaan, hän voi aina sanoa, että rasistit eivät näe metsää puilta. Tästä ehdottomasti lisäpisteitä hänelle.

Vaikka näissä mitätöinneissä on kiistattomat ansionsa, en silti voi antaa näille arvosanaksi kuin tyydyttävä plus. Nämä kisällityöt noudattavat ansiokkaasti perinteistä mitätöintikaavaa, mutta täyden kympin voi saada vain, jos huomaa jotain uutta, ja kehittää ideaa eteenpäin.

Pensseli-setäilmiössä olisi ollut aineksia huomattavasti pidemmälle vietyyn mitätöintiin kahdessa aiheessa:

1. Rakenteellinen rasismi

2. Työvoimapoliittiset mahdollisuudet

Mitätöijäthän ovat puhuneet paljon ja hartaasti suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteita mädättävästä rakenteellisesta rasismista. Ongelmana on ollut toistaiseksi se, että sitä on ollut perin vaikeaa löytää ja toteen näyttää. Siksi siitä käytetään myös termiä piilorasismi.

Todella raskaan sarjan mitätöijä olisi hoksannut, että tässähän itse Suomen kieli on rakenteellisesti rasistinen. Suomen kielen sanavarasto tarjoaa selvästikin mahdollisuuksia irvailla muille kielille. Raskaan sarjan mitätöijä olisi ehdottomasti vaatinut tarvittavia korjauksia kieleemme, jotta irvailumahdollisuus poistettaisiin, ja näin ollen rasistiselta vitsiltä vietäisiin terä pois. Suomalaisille, opintiensä aloittaville lapsille tarjottaisiin asian tiimoilta lukuopetukseen esim. seuraavanlaisia muutoksia:

hanhi = lättäjalkaflamingo

pettää = tuplakrossata

ei = (sanan voi poistaa yleisen negatiivissävytteisyytensä vuoksi. viranomaiskäytössä voidaan käyttää termiä ”lää”)

kuka = pronominietsitteinen

hasardi = turvapuutelähenteinen

pensseli = maaliläätiö

setä = unklaari

vissiin = kondiitta

meisseli = jatkovarsikolikko

oma = (sanan voi poistaa yksityisomistusmyönteisenä. viranomaiskäytössä voidaan tietyin rajoituksin käyttää).

perse = exiitto

vetää = kiskeislähentää

Niili = Faaraopuro

jne.

Kun tämäntyyppistä sanastoa opetetaan asian vaatimalla vakavuudella, menettää rasistinen vitsi teränsä tyystin. Youtubessa oleva Niilin Hanhet-kappale ei enää herätä naureskelua. Lapsemme eivät edes ymmärrä tekstin sisältöä, sillä heille oikea muoto kuuluu:

Lättäjalkaflamingomme tuplakrossaa
No (varattu viranomaiskäyttöön) tuplakrossaa

Lättäjalkaflamingomme tuplakrossaa
No (varattu viranomaiskäyttöön) tuplakrossaa

No pronominietsitteinen turvapuutelähenteinen
Maaliläätiö-unklaari

No kondiitta turvapuutelähenteinen
Jatkovarsikolikko-unklaari

(varattu viranomaiskäyttöön) exiittooni nyt hän kiskeislähentää
(varattu viranomaiskäyttöön) exiittooni FAARAOPURON LÄTTÄJALKAFLAMINGOT nyt hän kiskeislähentää

jne.

Siinäpä on rasistien turha tekstitellä hanhia ja perseitä, kun sanoja ei nuoremmalle sukupolvelle ole olemassakaan. Eipä vitsi enää naurata.

Tämänkaltaisen toiminnan myötä aukeaa myös huomattavia työllistymismahdollisuuksia. Uusäidinkielen opettajia tarvitaan lisää ja ennen kaikkea tutkimus-, kielenhuolto- ja propag…valistustyöhön tarvitaan lisää päteviä mitätöijiä.

Tämän nykyisen kohunhan aiheuttaa vain yhdellä kielellä laulettu yksi kappale. Mutta maailmassahan on tuhansia kieliä. Jo yksin Papualla on jotain kuussataa kieltä. Käännettynä mahdollisesti loukkaavat sanat on tutkittava ja muutettava soveliaaseen muotoon.

Lisäksi on tutkittava sitä, ovatko jotkut suomen kielen sanat itsessään loukkaavia muille kansoille. Esimerkiksi italian kielen sana cazzo on hyvinkin tuhma, joten Katri-Helenan aikanaan euroviisuissa laulama ”Katson sineen taivaan” saattaakin olla italialaisille silkkaa kiroilua. Loukkausvastuu on tässäkin tapauksessa meidän suomalaisten.

Aihe vaatii tutkimusta, valistusta ja asiantuntevaa mitätöintiä.

Loukkaako ”leipälapio” guyanalaista? Palaako ute-intiaanin päreet ”ongenkoukusta”? Kaivaako masai esille kirveen kuultuaan ”piirtoheittimen”? Saako ”tuppeen sahattu” jakutialaisen välittömään raivontilaan?

TIKULLA SILMÄÄN

Eli vanhojen muistamista eli arkistojen kätköistä eli julkaisematonta materiaalia eli punaniskaista henkilöpalvontaa eli ihmisten kuvia kepin nokassa eli vaalikamppailua Huitsinnevadassa.

Edesmenneessä tulevaisuudenennustamislehdessä Pahkasiassa oli mainio Jurpo-sarjakuva. Eräässä osassa Jurpo toimi kansanperinteen tutkijana ja oppi siinä, että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun ja sarjakuva jatkui vielä eteenpäinkin, mutta jätän juonen kertomatta, koska blogia saattaa lukea myös joku alle 18-vuotias.

Kaiken uhalla muistelen vanhoja. Viime keväänä kerättiin kannattajakortteja Jussi Halla-ahon EU-vaaliehdokkuuden puolesta. Itsekin sain jonkun verran kortteja kasaan. Tein myös jutun ”Vaalikamppailua Huitsinnevadassa”. Olisin tukenut jutulla Jussin ehdokkuutta omalla vaatimattomalla panoksellani.

Jussi ei asettunut ehdokkaaksi, joten jätin jutun julkaisematta, eikä minulla siitä sinänsä sen enempää. Jussihan totesi viisaasti, että antaapa pölyn laskeutua. No, nythän se on laskeutunut, ja ajattelin näin jälkikäteen julkaista jutun, lähinnä sillä idealla, että tulipahan tehtyä. Itsellä oli kuvia väsätessä ihan mukavaa, siitä, pitääkö katsoja niistä, en oo kylläkään varma, sillä kankeasti, kovin kankeasti toimi photoshop Yrjön, tuon perskeleen kourassa. Tai jos tarkkoja ollaan, se oli Corel Photo Paint, vaan välikö hällä.

Tarjolla siis käymätöntä vaalikamppailua Huitsinnevadasta.

ARVOPRESIDENTTI JA AY-LIIKE

Kunnioitettu Ensimmäinen Toverimme eli Arvopresidenttimme Tarja Halonen ilmoitti STTK:n julkaisussa, että ammattiyhdistysliikkeen on ryhdyttävä toimimaan rasismia vastaan. Koska itse kuulun siihen suureen ja hieman yksinkertaiseen väestönosaan, jolle asiat pitää selittää vähän hitaammin, minulla pyörii mielessäni kysymys, että kelle Halonen tämän vaatimuksen oikeastaan esittää? Onko vaatimus tarkoitettu vain ammattiliittojen johtoportaille vai koskeeko se ammattiliittojen kaikkia jäseniä eli tavallisia kansalaisia?

Olen matkan varrella ymmärtänyt, että Halonen tykkää komeista lauseista, joita tulee viljellä mahdollisimman julkisesti. Näin ollen saattaa hyvinkin olla, että hän on esittänyt vaatimuksensa vain liittojen johtoportaille, eikä asiasta silloin sinänsä seuraa mitään sen kummempaa. Kokeneet järjestöjyrät osaavat kyllä tarvittaessa ladella ulkomuistista pakolliset lauseet urquhartia, jotka sitten mediassa julkaistaan ja muistetaan samalla mainita, että kovasti tässä presidentin linjoilla ollaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Jos Halonen sen sijaan haluaa, että liitot aloittavat koko jäsenistöönsä kohdistuvan valistuskampanjan, on asia ongelmallinen. Perusongelma on siinä, että niin minä, joka tunnustaudun vähän tyhymäksi, kuin suurin osa liittojen jäsenistä ymmärtää sekä termin rasismi että termin ammattiliitto hieman eri tavalla kuin kunnioitettu presidenttimme.

Vanhanaikainen näkemys rasismistahan on se, että jotain tyyppiä kyykytetään pärstävärkin värin takia, ja semmonen toimintahan on hanurista. Mutta en jaksa uskoa, että kolmesti kirkastettu presidenttimme tarkoittaa tätä.

Uskoisin presidentin tarkoittavan rasismin uudistettua versiota, eli mikäli ihminen ei hyväksy ja aktiivisesti ylistä sitä asiantilaa, että meille kuskataan jotakin, mitä me ei pyydetty, ei haluttu, ei tarvittu, mistä meille ei ole mitään hyötyä ja mikä maksaa tolkuttomasti, on sellainen ihminen rasisti. Tämän määritelmän mukaan ammattiliittojen jäsenistöstä löytyy kiistatta tolkuttoman paljon rasisteja. Mikäli olen ymmärtänyt asian jotenkin pieleen, tulee presidenttimme täsmentää, että mitä hän oikein tarkoitti.

Halosellahan on itsellään menneisyys SAK:n työmarkkinajuristina, mutta ehkä hänellä on matkan varrella hieman hämärtynyt se asia, mitä varten ammattiliitot ovat olemassa – ainakin näin tavallisten rivijäsenten mielestä.

Ammattiliitothan ovat työntekijöitten edunvalvontajärjestöjä. Aikanaan työntekijät ovat perustaneet niitä ihan hyvästä syystä, eli palkka on ollut huono ja työajat pitkiä. Ammattiliitot ovat toiminnallaan parantaneet asiaa matkan varrella melko mukavasti. Ammattiliitosta on myös hyötyä, mikäli työntekijä irtisanotaan laittomasti. Varmaankin suurin syy nykyisin olla ammattiliiton jäsen, on se, että sitä kautta on oikeutettu ansiosidonnaiseen.

Tietysti liitotkin ovat nykyään muuttuneet eräänlaisiksi liikelaitoksiksi, ja varsinkin oman alani, eli sosiaalipuolen liitot ovat melko hampaattomia. Asiaan tietysti vaikuttaa, että alan ihmiset ovat hajallaan monessa eri liitossa.

Yhtä kaikki, ammattiliitot ovat eräänlaista yhteistä itsekkyyttä. Jokainen jäsen pyrkii saamaan itselleen kohtuulliset tulot, ja yhdessä se tietysti onnistuu parhaiten. Ammattiliiton ideana on vielä nykyisinkin, että liitosta on jäsenilleen hyötyä, eikä liittojen oikein kannata toiminnallaan pyrkiä aiheuttamaan jäsenilleen vahinkoa. Muutenhan jäsenet äänestävät jaloillaan, eli ottavat ns. ritolat. Jos esimerkiksi Ääninauhakuvittajien ja Maatalouskosmetologien yhdistynyt ammattijärjestö ÄKKÖLÄMÄKÖLÄ alkaa valistaa jäsenilleen, että liiton jäsenten tulee ajaa vasenta kaistaa maassa, jossa on oikeanpuoleinen liikenne, pistäisivät liiton jäsenet jäsenmaksunsa uuteen ja melko tarkkaan harkintaan.

Halonen vaatii ammattiliittoja toimimaan tavalla, josta ei ole liittojen jäsenille mitään hyötyä, vaan enemmänkin haittaa. Halosen tulisi muistaa, että ne asiat, jotka kuulostavat hyviltä tiedostavassa seurassa vaikkapa juustoa ja punaviiniä nauttiessa, eivät tavan ihmisiä juurikaan liikuta. Varsinkaan nykytilanteessa, jossa suomalaisia työntekijöitä (ja ammattiliittojen jäseniä) siirretään tuhottomin määrin Jalkasen Kivihiomolle. Vaikka globaali puunhalaminen toisten kustannuksella voikin olla sydäntä lähellä ja ensiarvoisen tärkeää Teutateksen Kuudesti Siunaamalle presidentillemme ja muulle vasemmistoaatelille, ei juuri Kiinaan siirretystä teollisuusyrityksestä potkut saaneet perheenisä ja äippä välttämättä jaa samaa intoa. Ja jatkuva asiasta nillittäminen ja syyllistäminen alkaa varmaan heidän korvissaan kuulostaa preussilaiselta vittuilulta ja sitähän se onkin. Johtavissa asemissa oleva tilannetajuinen ihminen ehkä osaisi toimia asiassa tilanteen mukaan eli pitää turpansa kiinni.

Omalla alallani, eli sosiaalialalla asia korostuu. En tiedä, hoksaako seitsemänteen polveen kunnioitettu presidenttimme, mutta minä ainakin hoksaan, että työni ei itse asiassa tuota mitään, vaan se hoidetaan puhtaasti verorahoilla, joita taas tienaavat toiset ihmiset. Työni kumminkin nähdään sellaisena, että siihen kannattaa sijoittaa veromarkkoja. Samaan sosiaalipuolen kakkuun kuuluvat niin alan työntekijöitten palkat, myönnetty toimeentulotuki kuin turvapaikanhakijoitten elättäminen.

Ja kakkuhan ei kasva. Se vain jaetaan eri tavalla. Mikäli oma ammattiliittoni alkaa vaatia minuakin ruinaamaan maahani aina vain lisää jotain, josta ei ole minulle hyötyä ja jotain, joka ottaa aina vain isomman osan siitä kakusta, josta minunkin palkkani maksetaan ja vielä kiittämään päälle, koska näillä on ”monta muutakin ominaisuutta kuin työn tekeminen”, voidaan kysyä, ajaako liitto minun etuani?

Voidaan myös kysyä, että miksi ihmeessä en siinä tilanteessa ottaisi liitosta hatkoja ja liittyisi Loimaan kassaan?

Ehkäpä arvopresidenttimme kannattaisi jättää ammattiliitot rauhaan. Suomalaisuuden epädramatisoimis- ja deletoimisprosessia hän voi ajaa muittenkin järjestöjen avulla. Onhan hänellä vielä muutama uudenvuoden puhekin jäljellä.

Vaan ehkäpä liitoissakin aletaan kyllästyä tähän iänaikaiseen piipertämiseen. Seuraava juttu antaa kyllä merkkejä siitä. Eihän se Haloseen suoraan liity, mutta kumminkin:

Rautakourat kypsyivät Urpilaisen SDP:hen väittää Ilta-Sanomat jutussaan. Lehden mukaan Metalliliiton demarit ovat käyneet avoimeen vastahyökkäykseen Jutta Urpilaisen johtaman SDP:n nykylinjaa vastaan. Liitto on käynnistänyt Työn punainen ohjelmajulistus -nimeä kantavan ohjelmatyön, jolla se aikoo haastaa ensi kesän puoluekokouksessa puolueen nykyjohdon ajaman punavihreän hössötyksen, kuten metalliliiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen kuvaa SDP:n nykylinjaa.

Putkonen hämmästelee, miten ilmastonmuutoksesta on tullut fundamentalismia, joka torjuu kaikki vaihtoehtoiset käsitykset. Tämä huhhendaalihomma lähentelee jo stalinismia, jossa toisinajattelijat viedään saunan taakse ja ammutaan, kuvailee Putkonen Ilta-Sanomille SDP:n menoa.

Oltaisiinko siirtymässä teoreetikkososialistien ajasta rautakourien aikaan? Ja miksi ei siirryttäisi?