sunnuntai 6. lokakuuta 2013

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXX

1. Avohärdelli eli lahtaamisen makua

Kommentoidaanpa täältä respan tiskiltäkin hieman tätä Hirvisaari-avohärdelliä. Perussuomalaiset syöttivät susille eli medialle paunan lihaa, koska se oli pakko syöttää. Joo, ymmärränhän minä. Poliittiset realiteetit ynnämuitapitkiäsanoja. Vaan jos puhutaan itse härdellin aiheesta eli siitä että Seppo Lehto tuuletti taas vaihteeksi oikeaa kainaloaan, niin siinähän ei ole paljon ihmettelyn aihetta sillä Seppo Lehto tekee mitä Seppo Lehto tekee. Ei siitä maailman akseli minnekään kallistu eikä maa allamme aukea ja suista meitä kaikkia tsuhnien helvettiin.

Ymmärränhän minä sen että James Hirvisaari oli höhlä, kun meni kuvaamaan Sepon performanssia ja vielä julkaisemaan kuvan internetissä (nimimerkki Valkean täsmennys: ei julkaissut, vaan kuvasi, Seppo Lehto julkaisi, yhtä kaikki kuvaamisellakin tuli medialle annettua lipas täyteen patruunoita). Jopa niin tyhmä ihminen kuin minä ymmärtää, minkälainen joukkorääkyminen asian tiimoilta tulee. Huvittavaa vaan tässä koko härdellissä on se, että kuka tässä keräsi itselleen suurimmat mediapisteet? No, sehän oli tietysti Seppo Lehto. Seppo on tähän mennessä ollut loppujen lopuksi varsin pienen nettiyleisön tuntema heppu (muistutan tosin siitä, että Seppo on kärsinyt mielipiteittensä takia ehdottoman vankeustuomion) joka on pitänyt netissä omia performanssejaan.

Nyt media teki tuntemattomasta nettiaktiivista Seppo Lehdosta laajalti tunnetun The Seppo Lehdon. Tekikö se sen vahingossa vaiko vakavissaan? Asia jäänee selvittämättä, mutta koska Seppo Lehdon performanssit tulevat jatkossakin jatkumaan, on mitä todennäköisintä, että Jussi Halla-aholta kysytään jatkossa joka ainoan Seppo Lehdon performanssin kohdalta, että mitä mieltä tästä olette, ja sanoudutteko tästä irti.

Kas kun median päämaalina tässäkään avohärdellissä ei ole James Hirvisaari vaan Jussi Halla-aho. Kun seuraa tuoreita pääkirjoituksia, huomaa, että siellä noin puolet toteaa, että perussuomalaisilla on (median asettama) velvollisuus lahdata niin sanottu halla-aholainen falangi. Ja toinen puolisko menee pitemmälle ja toteaa, että perussuomalaiset jo ovat lahtaamassa niin sanottua halla-aholaista falangia. Pisimmälle meni tietysti Hufvudstasbladet, jonka toimittaja Marianne Lydén komeasti otsikoi kirjoituksessaan komeasti että Halla-aho, Hirvisaari och Hitler.

Meillähän Suomessa on semmonen epävirallinen henkinenpipi-poliisi, joka vahtii että ei kenestäkään saa kirjoittaa ikävästi, mutta tämähän ei koske tietenkään perussuomalaisia eikä toisaalta solvaavana osapuolena höblääkään eikä muitakaan tiedostavia tahoja.

Mutta mitä persut sitten jatkossa tekevät? Muokkaavatko he puolueen suomalaisessa politiikassa sisäsiistiksi kakkosdemaripuolueeksi? Minä äänestäjänä tätä mietin. Kun minullehan ei ole sinänsä tärkeintä se, että perussuomalaiset pääsevät seuraavaan hallitukseen. Pelkän pääsemisen vuoksi. Minulle on tärkeintä se, että mitähän ne siellä hallituksessa mahdollisesti tekevät.

Politiikka kun ei ole rock´n rollia. On ymmärrettävää, että rock´n roll-yhtye The Perussuomalaiset karsii musiikistaan särmiä, menee mukaan valtavirtaan ja sitä kautta päätyy listaykköseksi. Puolue perussuomalaiset taas on eri asia. Olen äänestänyt perussuomalaisia ja tukenut puoluetta voimakkaasti. Toivon hartaasti, ettei puolue muuta linjaansa vain sen takia, että se pääsisi hallitukseen. Syy, miksi minä ja moni muukin ihminen tukee perussuomalaisia on nimenomaan Jussi Halla-ahon puolueeseen tuomat ajatukset.

Toivon osaltani, että kun se seuraava median masinoima perussuomalaisskandaali tulee (ja uskokaa huviksenne, se tulee) persuilla löytyisi munaa sanoa että siinähän mutisette. Ja toteaa että meille antoi mandaatin äänestäjät, ei media. Äänestäjät äänestävät, media kommentoi. Ei siitä muuhun ole, vaikka kuinka vituttaakin.

2. Ajan kuvaa

Helsingin Uutiset uutisoi hieman närkästyneenä että perussuomalaisten kiinalaistaustaisen Belle Selene Xian valtuustoaloitteet ovat maksaneet veronmaksajille jo satatuhatta euroa. Voihan olla, että kyseessä on tietty nuoren ihmisen yli-innokkuus, mutta on sinänsä huvittavaa, että lehti perää menetetyn sadantuhannen perään ja on huolissaan veronmaksajien rahoista. Nimittäin tuo sata tuhattahan on pelkkää saunan sytykettä verrattuna siihen, mitä vihervetoinen unelmiin perustuva yhteiskuntakokeilu Helsingissä maksaa.

Yhtä kaikki, silmään pisti tuossa jutussa yksi episodi. Eli kiinalainen perussuomalainen tekee aloitetta aiheesta ”suomalaisuuden kunnia”. Ja suomalainen kokoomuslainen nauraa asiasta paskaisen naurun. Aikamme kuvaa tämäkin.

3. Saattue Murmanskiin

Niin, siellä Murmanskilaisessa vankilassahan mätänee tällä hetkellä muutama Greenpeacen tyyppi. Mukana on myös yksi nätti suomalainen nainen, olot vankilassa ovat kurjat eikä vegaaniruokaakaan ole tarjolla ja senhän perusteella myös hotellin respan henkilökunnan tulisi vissiin olla äärimmäisen närkästyneitä Venäjälle, koska suomalainen mediakin on niin tehnyt.

Tähän väliin pitäisi sitten varmaankin kirjoittaa että Venäjä on ihmisoikeuksissaan xvptiityy ja maan oikeuslaitos on haavaadeshalluaihassukssäädäässesmellemkukkuu. No onhan se. Lukija varmaan toteaa, että olishan tää muutenkin ymmärretty. Ja lukija on oikeassa. Ei Venäjän tilanne mikään uutinen ole.

Täältä hotellin respasta lähinnä tuumitaan, että jos ihminen haluaa ihan oikeasti kaivaa verta nenästään, niin silloinhan kannattaa mennä venäläisen Gazpromin omistamalle öljynporauslautalle riekkumaan. Kyllä sieltä kaveri ihan varmasti löytyy. Eikä kannata sitten mennä ihmettelemään, että joutuu kuseen. Greenpeace-”aktivisti” voi toki sanoa, että mut kun me ollaan niinqu oikeassa ja sehän tietysti ehkä pohjoismaissa toimiikin. Mutta veli venäläinen tuumii että meillä on niinqu pyssyt ja teillä ei joten te ootte niinqu kusessa.

Sitä saa mitä tilaa. Kannattaiskos riekkua vain näissä lällyilevissä pohjoismaissa?

26 kommenttia:

  1. Vieraalle: kiitos sähköpostista. Sattumoisin oli kirjoittamassa samasta aiheesta ja niin kuin huomaat, suurinpiirtein samoilla linjoilla ollaan. Kiitos myös liitteestä. Se on sen verran työläs, että täytyy varata aikaa lukemiseen. Ilmastoasioista en sinänsä aio kirjoittaa, koska en oma asiasta tarpeeksi laajaa ymmärrystä.

    VastaaPoista
  2. Moro

    Terveisiä rastplats Östersundista SE.
    Trondheimiin matkalla.

    Joo, toi Hirvisaari oli vissiin vähän semmoinen mediahaitta.

    Minuakin pikkasen kismittää toi Soinin ja epäilemättä myöskin PRL:n linja potkia omiaan.
    Mitä olen täällä kollegoita kuunnellut, niin ihmetystä herättää.
    Persujen puoluejohdon kannattaisi muistaa, ketkä heitä äänestävät. Vinkkinä voisin sanoa, että Persuja ei äänestä tiedostava akakoomikko vaikka potkisivat kuinka monta hirvisaarta puolueesta.
    Kovin paljon kun nuivia nuivivat niin nuivat alkavat nuivia Persuja.

    Sini tiedostajan kannattaisi tiedostaa olevansa kohtuullisen onnekas ihminen. Paskemmalla säkällä lautan turvasedällä olisi ollut herkempi liipaisin. Tosin silloin Sinillä ei olisi murheita Venäläisen vankilan asiakasravintolan menyystä.

    KKi.

    VastaaPoista
  3. Ja Suomessa on arviolta (?!?) 650 orjaa, sanoo Hullin yliopiston tutkija Kevin Heinäpaalit. Hjuu, ei ollut silloin kaasulampun aikaan, kun minä olin nuori, mutta kun maailma kehittyy niin kovaa vauhtia, että tällaisetkin asiat ehtivät jopa Suomeen. Ihan off-topicia, mutta lukaisin Mediaseurantaa, ja välitön vitutus alkoi suomalaisten pahuuden julkituomisesta: kuinka siellä saatana kehdataan pitää ihmisiä orjuudessa! Hävetkää, pottunolat!!!

    VastaaPoista
  4. Tuota Greenpeacen öljyporauslautan valtausta voisi verrata esimerkiksi lentokoneen kaappaamiseen. Sanotaan nyt vaikka esim. joku somalialainen tyyppi olisi ärtynyt siitä, että asiat Somaliassa ovat päin peetä, ja länsimaisen ihmisoikeusjärjestön jäsenenä tämä esimerkiksi valittu somalinuori sitten nousee Hesasta Roomaan lentävään koneeseen. Jossain Itämeren päällä poika sujauttaa lentoemolle lapun, jossa ilmoittaa räjäyttävänsä koneen, mikäli se ei lennä Pariisiin. Tietenkään hepulla ei ole räjähteitä, koska nykyiset turvatarkastukset tekevät sen lähes mahdottomaksi. Silti koneen kippari muuttaa reittiä ja medianäkyvyys on taattu.

    Käsi sydämelle - kuinka moni tässä tilanteessa ei pitäisi oikeutettuna nuorukaisen laittamista vankilaan, vaikka hänen tarkoitusperänsä olivat hyviä ja toiminta väkivallatonta?

    VastaaPoista
  5. Miksi ne eivät menneet menneet Saudi-Arabiaan tai Iraniin pelleilemään? Olisko vaarana ollut käden katkaisu? Entäs vankilat, olisko halal-lammas tai nauta ollut kamalaa?

    Homman puolella on ketju tuon griinpissis-porukan pelleilystä:

    http://hommaforum.org/index.php/topic,87793.0.html

    Kopioin alla olevan muualta.

    Jostain se öljy on hommattu siihen laivaan millä toi griinpissis porukka kulkee...tai miten ne kehitysmaalaisen viljelijän tuottama luomuruoka tuodaan kotiin...

    Ellei sitten kyse ole hauskanpidosta, fiilistelystä ja että voi sitten myöhemmin kerskailla kavereille että on kiipeillyt lautalla ja sen jälkeen ollut venäläisessä vankilassa ja saa sitä kautta vankilarispektiä. Statuksen kohottaminen oman viiteryhmän silmissä.

    Jos haluaa laittaa päähän foliohatun niin noi griinpissikset saattavat olla maksettuja. Kilpailevien öljymaiden yhtiöt ovat maksaneet noille että menkää sabotoimaan Venäjälle...Tai joku George Soros tms. on maksanut niille jotain...Tiedä vaikka vastaavalla tavalla ruotsalaiset puunjalostusyhtiöt olsivat maksaneet griinpissiksille siitä että menkää häiriköimään ja sabotoimaan Suomessa oleviin tehtaisiin.

    Taitaa olla kansainvälisen merilain mukaan niin että öljynporauslautat luetaan samaan ryhmään kuin laivat. Näin lautalle tunkeutuminen luetaan samaksi kuin alukselle tunkeutuminen eli merirosvoudeksi. Tästä syystä syyte merirosvoudesta on lakien mukaista.

    Oljynporauslautat ja yleensäkin paikat joissa oljyä porataan, kuten maaöljynkin porauspaikka öljypumppuineen, ovat sellaisia joissa on tulipalovaara ja räjähdysvaara. Siksi sellaiseen ei saa mennä kuka tahansa eikä ilman lupaa. Syyte olisi näin ollen myös asiaton oleskelu ja turvallisuusmääräysten rikkominen.

    Lisäksi ovat vielä keskeytyksen aika tapahtuneet tuotantokatkokset ja siitä aihetuneet tulonmenetykset.

    Ostan mieluummin Venäjällä tuotettua öljyä kuin arabimaissa tai muissa islamilaisissa maissa tuotettua.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys KKi:lle, Castorille, Kumitontulle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: Tietysti mehän emme tiedä tulevaa PS:n linjaa, mutta sanotaan näin että huolestunut äänestäjä voi esittää mielipiteensä ja ainakin toivoa, että persut eivät ole median talutusnuorassa. Medialle ei riitä mikään muu kuin persujen täydellinen tuho, eikä persut pysty koskaan tekemään tarpeeksi myönnytyksiä. Turha siis tehdä niitä ollenkaan. Ruohonen-Lerneristä muuten porvoolaiset tuttavani ovat useinkin todenneet, että häntä äänestetään ihan kaiken varalta, ettei vaan palaa takaisin Porvooseen. On kuulemma semmonen änkyrä. Parempiakin eduskuntaryhmän puheenjohtajia varmaan löytyisi, minä en ymmärrä, mitä Soini hänessä näkee. Hyviä ajokelejä sinne Ruotsiin.

    Castor: No joo, kun uutisessa todetaan, että yhteiskuntatutkija arvioi jotakin, niin kannattaa välittömästi lyödä filtterit päälle. Pikkusen täsmennystä olisin toivonut tutkijan väitteisiin.

    Kumis: Käsi sydämellä voin sanoa, että ei muuta kun heppu lusimaan. Mutta tietysti tommonen lentokonekaappaus on minusta siinä mielessä vakavampi, että ilmassa lentävään koneeseen ei pääse minkäänlaiset erikoisjoukot. Öljynporauslautan kohdalla on toisin. En minä tiedä, että kuvittelivatko ne Greenpeacen urpot ihan oikeasti, että kun venäläiset huomaavat järjestön tunnukset, niin toiminta pysähtyy eikä mitään tapahdu.

    Vieras: Ihan hyvin tuossa oli kirjoitettu. Minulla itselläni on se kuva, että koko järjestö on liikeyritys. Jos öljystä puhutaan, niin kaikkein mieluiten käyttäisin Jäämeren öljyä, joka on porattu suomalaiselta lautalta jonka tukipisteenä on Petsamo, mutta tässähän on tiettyjä käytännön ongelmia.

    VastaaPoista
  7. Mikäli Suomi omistaisi ja olisi tähänkin asti omistanut Petsamon, niin sen avulla se voisi turvata ainakin osan öljyn ja kaasun saannista. Oma öljyn ja kaasun tuotanto olisi mahdollista sen puitteissa miten paljon aluevesillä tai ainakin talousvyöhykkeellä olisi öljy- ja/tai kaasuesiintymiiä. Lautta aluevesillä tai talousvyöhykkeellä, tukikohta Petsamossa.

    Suomalaiset yritykset osallistuisivat Jäämeren öljy- ja kaasuprojekteihin päähankkijoina, alihankkijana sekä tavarantoiminttajana. Sekä suomalaisten hankkeille että lisäksi turskien ja vanjan hankkeisiin.

    Realistisessa ideaalitilanteessa noin olisi mahdollista mikäli ei oli pari teknistä estettä. Siinä mielessä se olisi realistinen että se olisi mahdollinen hieman toisenlaisessa tapahtumakulussa.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys, Vieras. No näinhän tää varmasti olisi ja sillä Suomen pienellä kaistaleella Jäämerta voisi tosiaankin olla hyötyä muillekin osapuolille. Ikävä kyllä se kaistale silloin kakkosrähinässä meni. Takaisin sitä ei saada, ellei Venäjä itsessään hajoa, ja meillä olisi naapurina joku Uusi Novgorod, joka haluaisi suuntautua enemmän länteen. 1990-luvullahan sitä uumoiltiinkiin, mutta Putinin aikana asia muuttui.

    Olen muuten itse kattellut menetettyä Petsamon aluetta norjalaiselta vartiopaikalta, olikohan sen nimi Höjde 96 tai jotain. Sieltä näki hyvin Nikelin kaupunkiin, joka puhalsi kyllä ilmoille ihan saatanallis-perkeleelliset savut. Petsamon alueen luontohan on kärsinyt ihan tolkuttomasti. Ehkä viherpiipertäjämme voisivat ottaa sen listalleen. Ai niin joo, siinähän saattaa tulla nenä kipeeksi…

    VastaaPoista
  9. Niin että oliko se Petsamon pakkoluovutus niinkään hyvä kun kommarit sanovat kun väittävät että oli hyvä kun Karjala ja Petsamo piti luovuttaa. Siitä saitte fasistit! No kun ei tuohon kommarimeininkiin kuulu paikkojen puhtaanapito...ei kai norjalaiset olisi vastaavassa tilanteessa sotkeneet noin, mikäli ne omistaisivat Petsamon....

    Israel on löytänyt aluevesiltään tai ainakin talousalueeltaan kaasu-ja öljyesiintymiä. Lisäksi maa-alueilta on löytynyt esiintymiä. Turjalaisella on mielenkiintoisia juttuja siitä.

    http://turjalainen.blogspot.fi/2013/07/israelista-tulee-saudi-arabian-veroinen.html

    Tunnisteiden avulla löytyy lisää aiheeseen liittyviä.

    VastaaPoista
  10. Vähän pisti raaputtamaan päänahkaa ja hermoja tuo keskimmäinen juttu.

    Eikö tuo Belle Selene Xia ole näin ollen vähäniinku tehnyt juuri työtään ja innokkaasti tehnytkin? Hänen aloitteensa eivät kamalan pahalta näytä (ne kun voisivat toisaalta olla vaatimuksia ja suunnitelmia maahanmuuttajien asunolojen & viihdykkeen tai kerjäläisten majotuksen tason parantamiseen), mutta juttu tuntuu näyttävän koko rulianssia vähän pahassa valossa.

    Haluaisin myöskin nähdä pienen vertauksen Bellen ja esim. juuri muutaman vihreän tai vasemmistoliittolaisen valtuutetun aloitteista. Mitkä ovat aiheet, mitä hyötyä niistä on tyypilliselle hesalaiselle ja paljonko fyffeä on pistetty palamaan tähän mennessä. Mutta tuski kukaa tälläisiä menee vertaamaan, ku siinä menisi hyvä juttu pilalle.

    Mutta kai tää on tätä kuuluisaa "mitä hittoa persut valittavat kehitysavusta kun ne saavat ite verorahnasta puoluetukea!!" tasonen ruikkaus, jota ylpeänä käytetään, kun pitää keksimällä keksiä jotai pahaa sanottavaa persuista.

    VastaaPoista
  11. No, Hirvisaari caseen, Soinihan on pesunkestävä ammattipolitiikko ja tähtäimessä Pääministeriys.
    Tuosta greenpeecina aktivistien mahdollisista tuomioista, on vähän sellanen kutina, että porukalle langetetaan vuosien tuomio, mutta sitten joltain korkeelta taholta tulee armahdusmääräys ja karkotus venäjältä ikiajoiksi, ja määräys, että jos porukkaviellä tulee venäjän maaperälle tuomio laitetaan täytäntöön, näin venäjä voi näytellä "hyvää tarkoiutsta" ja samalla peltastaa kasvonsa ..

    VastaaPoista
  12. Tervehdys Vieraalle, Lonegaru Sesshille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Vieras: Tää Petsamosta spekulointihan on sinänsä nykymaailmassa ihan scifiä, mutta mukavahan sitä on tuumailla. Kieltämättä se suomalaisten käsissä olisi paremmassa kunnossa. Niin kuin tietysti koko luovutettu Karjala muutenkin. Olen lukenut noista Israelin kaasu- ja öljyesiintymistä aiemminkin. Ihmeteltävän vähän niistä on suomalaisessa mediassa puhuttu, vaikka asiahan on kyllä taloudellisesti hyvinkin merkittävä.

    Lonegaru Sesshi: Tuohon Belle Selene Xian aloitejuttuun ja sitä seuranneeseen härdelliin pystyy parhaiten antamaan valaistusta Jussi Halla-aho. Kannattaa lukea:

    http://www.halla-aho.com/scripta/majoituspalveluja_kerjalaisille.html

    Ano: Saattaa olla, että tuossa Greenpeace-jutussa käy juuri niin kuin arveletkin. Venäjä saa siitä itselleen goodwilliä. ”You owe me one”. Ja sen se jossain vaiheessa sitten lunastaa. Soinista: ymmärrän miehen asenteen ja menettelytavat. Mies on The Perussuomalaiset-bändin perustajajäsen ja pitkäaikainen musiikillinen johtaja. The Perussuomalaiset on hänelle elämänura. Itselleni perussuomalaiset itsessään ei ole mikään fanituksen kohde, vaan näen sen tällä hetkellä ainoana kanavana, jonka kautta voi edes yrittää saada järkeä niin EU- kuin maahanmuuttopolitiikkaan. Seuraamme katseella. Toivomme puolueen suhteen parasta mutta pelkäämme pahinta. Näinhän se elämässä menee.

    VastaaPoista
  13. Venäjällä oli aiemmin valtioita joita oli ennen kuin Iivana Julma yhdisti. Siis Novgorod, Moskova, Vladimir-Suzdal, Kiova tms....

    Novgorodissa piilee se riski että kun se olisi pienempi kuin Venäjä, niin se kiinnittäisi helpommin huomiota johonkin Petsamoon. Novgorod oli se joka liitti Jäämeren ja Vienanmeren rannikon itseensä. Venäjä on sen verran iso että sillä on sen verran paljon paikkoja joihin sen huomio kiinnittyy kuten Kiinan ja Intian suunta sekä Korea ja Japani. Pelkääkö Vanja että joku kaappaa Siperian ja Vladivostokin. Se voisi periaatteessa todeta että mitä jostain Petsamosta tai Karjalasta, jääköön ne tsuhnille.

    Toisaalta olisi jännä nähdä Novgorodina semmoinen osittainen tsuhnalaisvaltio. Kun siellä oli niitä karjalaisia ja muita ugreja sieltä löytyi ne tuohikirjeet. Ja Novgorodin slaavitkin taisivat olla kieltään vaihtaneita tsuhnia.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Novgorod_Republic
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_tuohikirjeet

    Kun tiedetään että "länsi" on itseinhoinen nyhverö, rikasettu ja sitä kautta haluton ja kyvytön tekemään itelleen tarpeellisia ja hyödyllisiä päätöksiä ja toimeenpanemaan niitä, niin kannattaako Venäjän tai Novgorodin edes suuntautua tuollaiseen "länteen". Tsaarin aikana länteen oli mielekästä suuntautua tai ainakin olla tekemissä kun länsi ei ollut vielä nynny ja sieltä sai kaupallisia ja tieteellisiä yhteyksiä.

    Jätän tästä "länsi"-ryhmästä pois USA:n (vaikka sekin on nynnympi kuin ennen), Israelin, Australian, Uuden Seelannin, sekä entiset neuvostotasavallat ja entiset Varsovan liiton maat koska nämä eivät ole nynnyjä.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys, Vieras. Sinä puhuit siitä ikivanhasta Novgorodista ja minä kuvitteellisesta Uudesta Novgorodista. Luoteis-Venäjä Pietarin johdolla on kuitenkin tietyllä tavalla länsimielisin alue Venäjällä. Ja on ollut pitkään. Muistanko oikein, että silloin kakkosrähinän aikaan ei Stalin pannut kovasti pahakseen Leningradin jyräämistä. Luoteis-Venäjällä tietysti suomalais-ugrilaisten kansojen määrä on tipahtanut murto-osaan siitä, mitä se oli sata vuotta sitten. Kiitos Isä Aurinkoisen. Niin että ei siitä Uudesta Novgorodista mitään osittaista tsuhnavaltiota tulisi. Mutta ehkä siellä tajuttaisiin,että suomalaisten kanssa on hyvä olla väleissä ja käydä kauppaa.

    VastaaPoista
  15. Tuota..olen pitänyt Hirvisaarta fiksuna periaatteen miehenä, ja annan propsit hänen toiminnastaan hihamerkkicaustin yhteydessä. Lehdon ottaminen edustajan eduskuntavieraaksi osoitti kuitenkin anteeksiantamatonta halveksuntaa kansanedustuslaitosta kohtaan - siis Eduskuntaa noin _instituutiona_. Lehtoa ei varmaan ole oikeusistuimissa kohdeltu ihan oikeissa mittasuhteissa hänen aiheuttamiinsa kärsimyksiin nähden. Ei hän kuitenkaan kovin edustava sananvapauden mannekiini ole - vieraaksi kutsuminen osoittaa lähinnä huonoa makua.

    Eduskunnalla kun on - tai ainakin pitäisi olla - semmoinen korrekti käyttäytymiskoodi. Tämän pitäisi vissiin osoittaa edustetun (ja myös edustautumista yrittäneen) kansan kunnioitusta ja harrastusta sivistyneeseen keskusteluun. Ettei esim. itsenäisyytemme alkutaipaleen ulkoparlamentaarisia toimintamalleja turhan päiten viljeltäisi. Minä luen persut siihen porukkaan, jonka pitäisi juuri perustuslain ja kansakunnan historian kunnioituksesta noudattaa korrekteja käytäntöjä; ei ole tärkeää mitä sanot, vaan se, miten sen sanot. Jätettäköön eduskuntaa halventavat perseilyt vasemmistoliiton ja vihreiden reviirille.

    Esitänpä vielä vertauksen: kuvitellaan, että V....lanvaaran Erä ry:n kokouksiin saa jäsen tuoda koiransa mukaan. Yleensä kai tällaisessa tilanteessa oletetaan, että jäsen hallitsee koiransa. Antaa haistella toisia koiria ja erätovereitakin, joita satutaan tapaamaan. Miten suhtaudutaan jäseneen, jonka 70cm säkäkorkea hurtta kumminkin ensi töikseen käy kusella erätuvan ovella, vääntää tortun keskelle pihaa, ja alkaa rähistä kaikille lähiolennoille? Entä, jos jäsen ei edes yritä tehdä asialle mitään? Sanoo vain, että "Rekku nyt tekee niin kuin Rekku tekee, kun se nyt sattuu olemaan meidän Rekku". Ettei vaan kävisi niin, että Rekun isännän kaverit häpeäisivät silmät päästään?

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  16. Keski-ikäinen pikkupoika7. lokakuuta 2013 klo 4.40

    Vähänhän se juttu on niin, että autojenkin pitää pysähtyä suojatien eteen ihan lain mukaan. En silti jotenkin osaa arvostaa ihmistä joka astuu suojatielle sivuilleen katselematta vaikka tietää, että sieltä se tulee taas se naapurin hulttiopoika kahtasataa ja kännissä uudella bemarillaan.

    Tai ainakaan minulle ei kannata sen jälkeen tulla itkemään ettei ne vartijat puhu kuin venäjää ja ilmassakin on tupakinsavua.

    Vaan minä toki olenkin huono ihminen ja joudun uudelleenkoulutusleirille heti kun hyvät ihmiset pääsevät yksinvaltiaiksi.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Achtungille ja Keski-ikäiselle Pikkupojalle & kiitos kommenteistanne.

    Achtung: No pitkälti noin, mutta tulee silti muistaa, että ei Hirvisaari mitään Lapuan Liikettä ole perustamassa. Tämänkin metelin alle jää huomattavasti huolestuttavampi asia eli se, että suomalaiset ovat nyt tosiasiassa aukaisseet rajansa kaikkien tulla. Eli ihmistä ei voi enää käännyttää pois maasta ihan sillä perusteella jos häntä ei huvita lähteä. Jussi Halla-aho on puuttunut asiaan, mutta sehän lakaistaan johonkin nurkkaan:

    http://www.halla-aho.com/scripta/kirjallinen_kysymys_epaterveista_vetovoimatekijoista.html

    Kesi-ikäinen Pikkupoika: No just noin. Sitä saa mitä tilaa. Ehkä nää Greenpeacen tyypit kuvittelivat olevansa koskemattomia.

    VastaaPoista
  18. Enpä minäkään usko, että Hirvisaari mitään James-kaarteja aikoisi koota. Eikä Lehtokaan. Tuo eduskunnan käytöskoodi on vähän kuin yleinen tapamme kätellä: sen alkuperäinen tarkoitus on osoittaa tervehdittävälle, että ei kanna asetta. Jos nyt tapaan tyypin, joka ei kättele (esim. lääkärit nykyään), en kuitenkaan ensimmäiseksi oleta hänen kantavan stilettiä kämmenessään, onpahan vaan käytöstavat hukassa. Luottamus kaveriin sitten punnitaan asiayhteyden mukaan: kunnon putkimieheltä tai nuohoojalta en odotakaan etiketin mukaista esittäytymistä. Papin tai vaikkapa kansanedustajan kohdalla taas ehkä mietin, mahtaako ihminen olla oikealla alalla.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Yrjöperskeles,

    kun media on levittänyt valheita ja huijannut ihmisiä, niin todettakoon, että Hirvisaari ei julkaissut heil-kuvia vaan Lehto. Hirvisaari on vielä erikseen sanoutunut irti Lehdon höyrypäisistä ajatuksista, vaikka tervejärkiset ihmiset eivät tällaisia irtisanoutumisia tarvitse jos vähääkään tuntevat Lehdon pakkomielteistä sotta & törky kirjoittamista ja toimintaa.

    VastaaPoista
  20. Tässä vielä ajankohtainen video:

    https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-uCd3t7jx7I

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Achtungille ja Valkealle & kiitos kommenteistanne.

    Achtung: Joo, totta tuo. Minä en halua, että perut rupeavat räyhäämään, mutten myöskään halua, että ne unohtavat syyt miksi niitä on äänestetty.

    Valkea: Tekstiin lisätty lisäyksesi. Minä en halua Hirvisaarelle mitään pahaa, mutta mies antoi joka tapauksessa median käsiin turhan paljon ammuksia. Asiasta, joka sinänsä ei maailmaa kaada, mutta tiedät itsekin kuinka persuja vahditaan. Minä olen monessa asiassa Hirvisaaren kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista
  22. Greenpeacen porukat väittävät että se kohtaaminen oli täysin väkivallaton, mutta kyllä se taitaa olla niin että venäläisten julkaisema video kertoo jotain aivan muuta.

    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bSMKbZ4YOkY

    Tuossa videossa Greenpeacen suurempi vene ajaa Venäjän Rannikkovartioston pienemmän veneen päälle kaksi kertaa.

    Ensin siellä videon vasemmassa yläkulmassa porauslautan vieressä ja sitten uudelleen kun venäläisten vene selvästi yrittää irtautua tilanteesta, siinä keskellä. Jälkimmäistä päälleajoa ei olisi edes tapahtunut, jollei toinen Greenpeacen vene olisi estänyt venäläisten ajoa, eli ajoivat eteen ja pysäyttivät venäläiset, jonka jälkeen Greenpeacen vene ajoi heidän päälleen.

    Kylmähermoisia nuo vennään pojat, koska tuossa tilanteessa he olisivat minkä tahansa lakien ja kansainvälisellä alueella noudatettavien "rules of engagement" sääntöjen mukaan saaneet jo puolustaa itseään aseilla. Ei todellakaan ihme että Greenpeacen porukat saivat syytteet merirosvouksesta, väkivaltaa oli käytetty, hengen vaara oli aiheutettu, sen todistaa tuo video.

    VastaaPoista
  23. "Ei hän kuitenkaan kovin edustava sananvapauden mannekiini ole."

    Sananvapauden puolustaminen tarkoitaa, että myös niiden rosoisten ja vähemmän edustavien tyyppien oikeuksia puolustetaan. Muuten on Jarkko Tontti.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Anolle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: No eipä tuo kovin rauhanomaista rinnakkaiseloa näyttänyt olevan. Verta on kaivettu nenästä urakalla.

    Vasara: Kyllä joo, ja sen vuoksi pidän kovasti esim. Teuvo Hakkaraisesta. On hyvä eduskunnassakin kuulla, mitä tavallisissa Veijo Esson baareissa puhutaan.

    VastaaPoista
  25. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja8. lokakuuta 2013 klo 2.24

    Tässä videonpätkässä GP 1:25 kohdasta alkaen Veli Venäläinen antaa palautetta: http://www.youtube.com/watch?v=FrGXgaFltn0

    VastaaPoista
  26. Tervehdys, V.N.V. ja kiitos linkistä. Kyisiä terveisiä tuli juu, kolme laukausta äkkiseltään olin laskevani. Aika lähelle omiakin kyllä toskasivat.

    VastaaPoista