RAKKAUTTA VIRANOMAISPÄÄTÖKSELLÄ OSA III

Tiedostavalla vastapuolellammehan on käytössä tehokkaaksi havaittu tapa, eli mikäli todellisuus ei taivu ideologian mukaiseksi, niin sitten härskisti valehdellaan. Joskus valhetta yritetään edes vähän peitellä ja joskus siitä taas tehdään itseisarvo sinänsä, niin kuin tässä uutisessa (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta) hyvin osoitetaan.

Kyseessähän ovat keinot, jolla rasismin perkelettä nyhdetään pois pikkuisten pilttien hauraista sieluista. Itse asiassa törmäsin noihin keinoihin jo vuonna 2010 ja saattaa olla, että niistä jotain mainitsinkin, mutta kun ne näyttävät nyt olevan osa suurempaa virallista epistolaa, niin kannattaahan niihin palata.

Rasismiahan kitketään pienokaisistamme seuraavin tavoin:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.

Se, että kerrotaan vain asian toinen puoli ei ole sinänsä mitään uutta, onhan esim. kunnioitettu mediamme käyttänyt sitä jo iät ajat. Tietyt asiat jätetään kertomatta, ja uutiseksi nostetaan vaikkapa menestystarina verovaroilla työllistetystä somalinkielen tulkista, jonka osaamisen tarvetta voidaan kieltämättä luokitella hieman väkisin aiheutetuksi. Median kohteena on kuitenkin yleensä aikuinen ihminen, joka voi mm. jättää halutessaan lehden ostamatta tai sulkea television.

Mutta kun selvän – ja valheisiin pohjautuvan – pakko-opetuksen kohteena ovat pienet lapset, joilla taas ei ole mahdollisuutta lähteä luokasta pois, niin asia alkaa ällöttää siinä määrin, ettei siitä oikein viitsi vitsiäkään veistää ja Hotellin respassa sellaisia aiheita on kyllä suhteellisen vähän.

Tämän tyyppinen aivoräätälöinti sisältää myös aikamoisen annoksen ihmishalveksuntaa. Aivan kuin 10 – 11-vuotias lapsi olisi pelkkä levyke, johon voidaan ohjemoida juuri sellaista ideologiaa, mitä ohjelmoija haluaa. Tuon ikäinen lapsi pystyy kyllä oikein hyvin hahmottamaan ympäristöään, ja kun hän näkee ja ja ehkä myös persnahoissaan tuntee ristiriidan hänelle jatkuvasti syötettävän propagandan ja elämänsä elämän välillä, niin ehkäpä hänestä aikanaan tulee sitten sitä kovasti mainostettua ääriainesta.

Vaan tämän oppiepistolan tekijöille Satu Honkalalle ja Ritva Tuomiselle nuo mukulathan ovat sinänsä sivuseikka. Pääasia heille on, että he pääsevät pitämään Tupperware-kestejä, joihin on pakko osallistua, joissa myydään kippojen sijasta aatteita eikä asiakkaalta kysytä, että haluaako hän tämän tuotteen.