Ja tällä kertaa onkin sitten tarjolla
tuubaa tuutin täydeltä. Tuuban taustoittamiseksi voi todeta, että tämä blogihan
on aikanaan perustettu reagoimaan tiedostavan väestönosamme
maailmanhalausideologiaan. Jossain vaiheessa mukaan tulivat myös näennäistaiteellisetkin
kirjoitelmat, mutta ne ovat edelleenkin vähemmistö.
Annan tällä kertaa puheenvuoron
vastapuolelle ja laitan näkyville sen, mihin on tullut reagoitua. Alun perin oli
tarkoitus tehdä juttu otsikolla ”Itsenäisyyspäivän kooste”, mutta kun tekstiä
näkyi tulevan niin tolkuttomasti, niin päätin julkaista tämän kahdessa osassa,
joista ensimmäinen tulee tässä.
Tämä on tylsää, tympeää ja itseään
toistavaa luettavaa, mutta se kyllä selvittää hyvin, että tiedostavan
väestönosamme propaganda ei ole muuttunut vuosien varrella yhtään mihinkään.
Aloitamme, ja siirrymme huhtikuuhun 2007:
*
-
Valitettavan usein pelkkä maahanmuuttajuus riittää viranomaiselle syyksi lapsen
huonoon vointiin ja vanhemmista tehdään syntipukkeja.
-
Lastensuojeluun saatava pikaisesti lisää erilaista kulttuuria ja mentaliteettia
ymmärtäviä työntekijöitä.
Maahanmuuttajavammaisten tukiyhdistyksen
perhekoordinaattori Mia Pöllä, Helsingin Sanomat, huhtikuu 2007.
*
- Lastensuojelussa
on pohjatonta tietämättömyyttä ja asennevammaisuutta maahanmuuttajia kohtaan.
Koko järjestelmän asennekulttuuri on huolestuttava.
Varatuomari Leeni Ikonen, Helsingin
Sanomat, huhtikuu 2007.
*
-
Antirasismin kautta myös valtaväestöön kuuluvalle suomalaiselle avautuu se,
millainen maailma oikeasti on.
Tutkija Anna Rastas, huhtikuu 2007.
*
-
Ongelmamme on, että suomea ei puhuta kuin meillä ja vähän Virossa. Kaikille
muille kieli on opetettava. Joillakin aloilla pärjää hieman huonommallakin
kielitaidolla, mutta jatkossa myös julkisella sektorilla ja palvelualoilla
tulee työskentelemään ihmisiä, jotka puhuvat puutteellista suomea. Suomalaisten
asenteissa on tapahduttava muutoksia.
Työministeriön
maahanmuuttopolitiikkaosaston johtaja Mervi Virtanen, elokuu 2007.
*
-
Toivottavasti noin sairaalla ihmisellä ei ole mitään tekemistä oikeasti
lastensuojelun kanssa!!!
Eräs bloginpitäjästä suivaantunut
anonyymi, Yrjöperskeles-blog, lokakuu 2007.
*
-
Snippailisin ärsyttäviä yksinautoilijoita huulestani lentävillä nuuskamälleillä
ja käkättäisin päälle. Se olisi hauskaa se.
Rosa Meriläinen, Helsingin Sanomat,
marraskuu 2007.
*
-
Lapissa surmataan asukaslukuun suhteutettuna enemmän ihmisiä kuin Länsi- ja
Keski-Afrikassa.
Lasse Kerkelä, Helsingin Sanomat,
tammikuu 2008.
*
-
”Mobile Female Monument” on surrealistinen ja samalla hyvin inhimillinen
taideteos, joka puhuu yhtä aikaa julkisesta ja henkilökohtaisesta tilasta.
Kaukaa katsottuna pyörillä kulkeva gogolilainen jättiläisnenä paljastuu
lähempää nähtynä naisen synnytyselimiksi. Pale kutsuu ohikulkijoita ryömimään
teoksen sisään ja syntymään sieltä uudelleen. Provokatiiviselta vaikuttava
taideteos kääntyy puheenvuoroksi syntymän tapahtuman kauneudesta ja maailman
näkemisestä uusin silmin. Palen teos on nimensä mukaisesti feminiininen
monumentti, joka haastaa julkisen kuvanveiston maskuliinisen perinteen.
Paikallaan pysyvän erektiivisen kivipaaden vastapooliksi asettuu pehmeä ja
paikkaansa vaihtava teos. Aiheensa kautta se käy myös suoraan päin ympäristömme
jättiläiskokoon kasvanutta mainoskuvastoa, jossa minimalistisia vaateriepuja
myydään maksimaalisella naisen lihalla.
Vuoden esteettinen teko -palkintoraatiin
kuuluvat professorit Pauline von Bonsdorff ja Jyrki Siukonen tuossa alla
näkyvästä kottikärryillä kuskattavasta parimetrisestä toosasta, tammikuu 2008.
*
-
Arkipäivän rasismi tekee etnisten vähemmistöjen nuorten rikollisuudesta
erityisen ilmiön. Esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten
luokittelu joko rikosten tekijöiksi tai uhreiksi yksinkertaistaa heidän
sosiaalista todellisuuttaan. Näiden nuorten rikollisuus on erityinen ilmiö myös
heidän erityistarpeidensa näkökulmasta.
-
Tutkimuksemme perusteella etnisten vähemmistöjen nuorten rikosten taustalta
löytyy usein nuorten keskinäisten suhteiden jännitteitä ja ongelmia. Niihin
puuttuminen niin ennalta ehkäisevästi kuin korjaavasti on etnisesti sensitiivisen kriminaalipolitiikan suuri haaste.
-
Näkemyksemme mukaan erityiskohtelu on kuitenkin laajempi ilmiö. Sen tavoitteena
on kehittää sellaisia vuorovaikutuksellisia työvälineitä, joiden avulla on
mahdollista tunnistaa erityistarpeita myös nuorten omista lähtökohdista.
Tärkeää on myös olla valmis perustelemaan erityiskohtelun oikeutusta muille –
niin toisille asiakkaille (esim. vankilassa) kuin viranomaisille.
Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkostosta
ja Päivi Honkatukia Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta, helmikuu 2008.
*
-
Onko vasemmistolaisuus älyllisesti epärehellistä?
-
Päinvastoin, se on moralistista ja pitää kiinni pelkästään arvoista. Ihailemme
sitä kuin Sven Tuuvaa. Se kuolee sankarikuoleman mieluummin kuin käyttää
aivojaan.
Vasemmistolainen ”tietotyön osuuskunta”
General Intellect, toukokuu 2008.
*
New kids on the Pink Black Block vol. II
VIHA
KUOLEMA
TRANS-GRESSIO
Haluamme
rikosta kuin panemista pistohaavaan.
Vihaamme
jokaista heterokulttuurin ilmentymää ja instituutiota. Jokainen tilanne, jossa
ruumiimme kielletään ja halumme tehdään näkymättömäksi, kasvattaa vihaamme.
Hetero-oikeuksia
käyttävät henkilöt on riisuttava aseistaan.Meidän täsmäaseemme on halu. Se ei
ole tuhottavissa, ei haltuunotettavissa eikä laimennettavissa valtion
uusintamiseen. Haluamme synnyttää vain haluja.
Ruumiimme
ovat nautittavaksemme ja käytettäväksemme. Diilaamme itse hormonimme ja
viillämme rintamme. Kohotetut nyrkkimme ovat valmiina panemaan.
Ryöstämme
rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat, joilla yhteiskunta palkitsee
heteroseksuaalisen näytelmän näyttelijät. Tuhoamme valtion, joka tunkeutuu
intiimisuhteisiimme. Emme halua, että rakastajamme kädet ovat valtion kädet.
Panemme,
ammumme, laukeamme ja tuhoamme, kunnes kaikki on meidän.
KUOLEMA
HETEROKULTTUURILLE!
Akuliina Saarikosken masineeraama ”Pink
Black Block”, heinäkuu 2008.
*
-
Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina
puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia,
eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista
suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja.
Tarja Cronberg, silloinen työministeri,
vihreät, syyskuu 2008.
*
- Miksi
Suomessa on metsästyksen hyväksyvä ilmapiiri? Pidän metsästystä, niin kuin
urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos
ihminen on kiinnostunut aseista.
Psykologi Jaana Haapasalo, lokakuu 2008.
*
-
Kuntien pitäisi kokeilla anonyymiä työnhakua virkoja täytettäessä, ehdottavat
vihreät. Vihreiden varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki uskoo, että nimettömät
hakemukset auttaisivat maahanmuuttajia työnhaussa.
Ilta-Sanomat, lokakuu 2008.
*
-
Sopimuksen allekirjoittamatta jättäminen haittaa Suomen kansainvälistä vaikutusvaltaa,
on päätöksenä puolustuspoliittisesti lyhytnäköinen eikä huomioi rypäleaseiden
käyttöön liittyviä vakavia ongelmia.
Johanna Sumuvuori, vihreät, kun Suomi ei
allekirjoittanutkaan rypäleaseita kieltävää sopimusta, marraskuu 2008.
*
-
Halla-ahon tohtorintutkinnosta on hyötyä ääntenkeräilystä internetissä, mutta
kirjoittaessaan monikulttuurisuudesta hän ei yllä akateemisiin standardeihin
millään tasolla.
Tohtori James O´Connor, Helsingin
Sanomat, joulukuu 2008.
*
-
Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista
ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia
äänestämällä.
Matti Vanhanen, silloinen pääministeri,
tammikuu 2009.
*
-
Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun
Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen.
Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais
lähettää Suomeen.
Abdirahin Hussein, somalinkielen tulkki,
A-Zoom, helmikuu 2008.
*
-
Olen aina vastustanut työvoiman tuomista. Ihmisten vapaa muuttaminen saa
kannatukseni.
Tarja Halonen, silloinen presidentti,
maaliskuu 2009.
*
-
Aviollisen elämän voi tyttö aloittaa 11 – 13-vuotiaana. Avioliitossa lapseen
sekaantuminen ei ole pedofiliaa.
Khodr Chehab, silloinen Suomen
islamilaisen yhdyskunnan imaami, huhtikuu 2009.
*
-
Ikääntyvät maahanmuuttajat asettavat vanhustenhuollon koetukselle
lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden pitää huomioida
maahanmuuttajien erityistarpeet, sanovat asiantuntijat.
Nimeämättä jääneet asiantuntijat,
Helsingin Sanomat, heinäkuu 2009.
*
-
Nyt meillä on hyvä aika harjoitella näillä pienemmillä ihmismäärillä ja
varautua tulevaan.
Päivi Sundell, terveydenhuollon
konsultti Helsingin maahanmuuttoyksiköstä, Helsingin Sanomat, heinäkuu 2009.
*
-
Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla
ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen
syrjintä.
Dan Koivulaakso, vasemmistoliiton
nouseva tähti Helsingin poliisin tekemästä Romanian mustalaiskerjäläisten
tehovalvonnasta, heinäkuu 2009.
*
-
Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole
todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.
-
Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä
huolimatta, että ne näyttävät loogisilta.
Helsingin käräjäoikeus tuomittuaan Jussi
Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta, lokakuu 2009.
*
-
Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on
maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää
että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit
näkevät tämän voimavarana.
Henna Virkkunen, silloinen
opetusministeri, lokakuu 2009.
*
-
Ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan liian hyvää suomen kielen taitoa.
- Suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että
ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä
ruotsia.
Anni Sinnemäki, silloinen työministeri,
lokakuu 2009.
*
-
Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia
kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko
Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi. Kannattaakohan meidänkään haikailla
aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?
Antero Mukka, Helsingin Sanomien
toimituspäällikkö, lokakuu 2009.
*
Mutta
siitä on pidettävä kiinni, että yhteiskunnalliset ja poliittiset päätökset tehdään
asiaperustein. Ja niitähän nettikansan enemmistöllä ei ole.
Tuulikki Ukkola, silloinen
kansanedustaja, kokoomus, tammikuu 2010.
*
-
Lottovoittajan vastuun, rikkaan vastuun lisäksi Suomen velvollisuutta auttaa
voi perustella myös maamme siirtomaahistorialla. Se alkoi viimeistään –
saamelaisethan on alistettu jo ammoin – vuonna 1995, jolloin Suomi liittyi
Euroopan unioniin. Unionin muita jäseniä ovat muun muassa Britannia, Ranska,
Espanja, Portugali, Hollanti, Belgia, Saksa ja Italia. Ne valloittivat
aikoinaan suuren osan muuta maailmaa, rosvosivat rikkauksia ja raaka-aineita,
vetivät mielivaltaisia rajoja ja jättivät lopulta jälkeensä raunioituneita ja
rampoja haiteja, somalioita, kongoja ja afganistaneita.
Matti Huuskonen, uutistoimittaja, Helsingin
Sanomat, helmikuu 2010.
*
Maahanmuutto-
ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) on yllättynyt STT:n kyselyn tuloksista.
Thors sanoo, että hänen mielestään EK:n kanssa on tehty hyvää yhteistyötä
maahanmuuttajien aseman parantamiseksi työmarkkinoilla, joten suuryritysten
nihkeä suhtautuminen positiiviseen erityiskohteluun tuli yllätyksenä.
–Siinä
mielessä tämä on vähän hämmentävä tulos.
Astrid Thors, silloinen maahanmuutto- ja
Eurooppaministeri Kaleva-lehdessä, maaliskuu 2010.
*
-
Professori Markku Kuisma kertoo Suomen poliittisessa taloushistoriassa, kuinka
Suomen kytkeytyminen kansainväliseen kauppakapitalismiin tapahtui viimeistään
siinä vaiheessa, kun Afrikan rantoja kyntävät eurooppalaisten suurvaltojen
orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla.
Taneli Heikka, toimittaja, Satakunnan
Kansa, maliskuu 2010.
*
Abu-Hannan
mielestä siirtolaiset pitäisi nyt vain tunkea kaikkialle sinne, missä heitä ei
ole. Valtion ja kuntien virkamiehiksi, opettajiksi ja muiksi vaikuttajiksi.
Vaikka erillisillä kiintiöillä, aivan kuten naiset ja ruotsinkieliset. Myös
pätevyysvaatimuksia joihinkin tehtäviin on syytä muuttaa niin, että esimerkiksi
epätäydellinen kielitaito ei olisi siirtolaiselle etenemisen este.
"Käsitys
demokratiasta pitää laajentaa etnisyyteen."
Abu-Hannan
mielestä rekrytoinnissa pitäisi voida kysyä ihmisen etnistä taustaa ja näin
korjata siirtolaisten aliedustusta.
"Tämä
on Suomessa tabu. "Etnisyyden" määrittäminen voi olla vaikeaa, mutta
kyllä sen voi tehdä."
Talouselämä-lehti, huhtikuu 2010.
*
-
Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa
vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla
vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille
opetetaan.
Abdillahi Farah Muhamed Helsingin
Sanomissa huhtikuussa 2010.
*
-
Pitäisi vastustaa spontaanisti yhdessä rintamassa tällaisia meidän poliittista
järjestelmäämme vastaan suuntautuvia ilmiöitä.
Astrid Thors, silloinen maahanmuutto- ja
Eurooppaministeri perussuomalaisista, jotka pyrkivät vaalivoittoon poliittisen
järjestelmämme mukaisesti, Kansan Uutiset, huhtikuu 2010.
*
-
Olemme kurkkua myöten täynnä maata, jossa asuu vähemmän ulkomaalaisia kuin
yhdessä Wienin esikaupungissa, ja joka ei halua maahanmuuttajia riippumatta
heidän iästään, koulutuksestaan, kielitaidostaan tai kotimaastaan.
Harald Molan Helsingin Sanomien
mielipidekirjoituksessa, huhtikuu 2010.
*
-
Mutta myös suomalaiset ovat itse menneet sankoin joukoin muihin maihin. Eräiden
tutkimusten mukaan Suomesta on lähtenyt maailmalle 1860-luvun jälkeen yli
miljoona suomalaista leveämpää leipää etsimään.
Aulis Ruuth, vasemmistoliiton
kunnallissihteeri vappupuheessaan, toukokuu 2010.
*
-
Itku meinaa päästä, kun lukee vihaa pursuavia, holtittomia sepustuksia:
”Neekrit pois Somesta”, kirjoitti minulle nimimerkki Valkonen Voima: ”En minä
mikään rasisti ole mutten myöskään mikään neekerikään.”
-
Naurattaisi, jollei itkettäisi. Pistää miettimään, olisiko Valkosen Voiman
pitänyt käydä peruskoulu loppuun ja eikö sitä ole halailtu tarpeeksi lapsena.
-
Filologi Halla-aho on siinä mielessä erilainen tapaus, että hän hallitsee
kieliopin ainakin auttavasti ja kykenee esittämään väitteidensä tueksi jos
jonkinlaista faktaa ja tilastoa.
-
Missään ei pystytä aukottomasti todistamaan, että monikulttuurisuudesta olisi
jotakin hyötyä meille suomalaisille. Ei niin, suvaitsevaisuus on arvo.
Katja Kettu, kirjailija ja melkein
kaapattu, Länsi-Uusimaa, toukokuu 2010.
*
Raivo
yllätti Eva Biaudet'n.
Se
tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.
Hän
istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi,
kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään
erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista
päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista
pilottitakeista - uhkui vihaa.
Evan
mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli
joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle
katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä
huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.
Tunnekuohu
sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja
painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista
piittaamatta.
Anna-lehti, toukokuu 2010.
*
-
Yleisössä istui pitkälti toistakymmentä ihmistä, pääasiassa Halla-ahon
kannattajia, jokunen sananvapausaktiivi sekä nimellään ja Piraattipuolueen
tunnuksella varustettu nuorimies. Kaikkia yhdisti parrakas ja huonoryhtinen
olemus, lukuun ottamatta rotevaa miestä, jonka vyönsoljessa oli Suomen vaakuna.
Ari Lahdenmäki, toimittaja, MTV 3,
kesäkuu 2010.
*
-
Suomesta puuttuu vahvoja, persoonallisia johtajia ja sisukkaita poliitikkoja.
On asioita, joita ei kannata kysyä kansalta. Ei kansalta pidä kysyä, onko maahanmuutto
hyvä asia, vaan kansaa pitää johtaa.
Alexis Kouros Aamulehdessä, kesäkuu
2010.
*
-
Kyllä siitä voi perheellekin olla suurta hyötyä, jos isovanhempi on Suomessa,
vaikka ei taloudellisesti tuotakaan niin paljon yhteiskunnalle. Isovanhempi tukee
sopeutumista ja perheen elämää. Lapsen kehitykselle voi olla hyötyä siitä, että
on muitakin kuin omat vanhemmat, jotka huolehtivat, ja joiden kanssa voi jakaa
huolia. Lapsillakin on oikeus perheeseensä ja se voi tarkoittaa myös
isovanhempia.
Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu,
haikaillessaan maahanmuuttajien mummojakin Suomeen, elokuu 2010.
*
Onko
Suomesta tulossa koko maailman vanhainkoti ja sairaala kuten maahanmuuton
vastustajat väittävät?
- Se on ihan päinvastoin: Jos tänne ei tule
maahanmuuttajia, Suomesta
tulee vanhainkoti ja sairaala.
Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu,
elokuu 2010.
*
-
Meillä on sellainen mielikuva, että olemme kansainvälisiä ja että meillä on
globaaleja yrityksiä. Tästä huolimatta haluamme pitää kahvipöytäpuheemme
suomenkielisenä.
Vesa Puttonen, Helsingin
kauppakorkeakoulun professori, elokuu 2010.
*
-
Miehet ovat sivuseikka. Miesten aika on ohitse.
Akuliina Saarikoski, leikkipartisaani,
syyskuu 2010.
*
-
Hän viittaa myös kintaalla tahoille, joiden mukaan kehitysapu ei tehoa ja on
rahan tuhlausta.
Kouvolan Sanomat Tarja Halosesta,
syyskuu 2010.
*
-
On tärkeää, että emme näkisi maahanmuuttajia vain kustannuksina. He tuovat
meidän yhteiskuntaamme värikkyyttä.
-
Turvallisuuden tunne kasvaa, kun kaikenlainen syrjintä ja rasistiset rikokset
tuomitaan.
Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu,
Länsi-Savo, syyskuu 2010.
*
-
Perussuomalaiset ratsastavat rasismin nousulla ja viharetoriikalla.
Liisa Jaakonsaari, euroedustaja, lokakuu
2010.
*
-
Ketkä tekevät töitä sunnuntaina? Papit. Mä en millään haluaisi tappaa ketään
ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava.
Jari Tervo heitettyään rohkeasti
Raamatun lattialle Uutisvuoto-ohjelmassa, lokakuu 2010.
*
-
Sen sijaan aivan käsittämättömäksi ehdotuksen tekee se, että se on rasistista
vihjailua. Jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole virolaisten kaupunki,
ei venäläisten kaupunki, ei puolalaisten kaupunki, ei serbien kaupunki eikä
somalien kaupunki.
-
Pitääkö näiden mainittujen tai muiden kansallisuuksien muuttaa pois, jos
ehdotettu slogan otetaan käyttöön? Ainakin uusien tänne muuttoa harkitsevien
pitäisi miettiä toisenkin kerran ennen kuin tulevat tänne sotkemaan meidän
suomalaisten lintukotoa.
Eräs Matti Tukiainen ”Lohja –
Suomalaisten onneksi”-sloganista Länsi-Uusimaassa, marraskuu 2010.
*
-
Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.
STT, marraskuu 2010.
*
-
Maahanmuuttajakeskustelussa pitäisi muistaa, että Suomi tarvitsee
monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajia, työvoimaa ulkomailta.
-
Jokaisen suomalaisen koulun ja oppilaitoksen pitäisi olla monikulttuurinen,
onpa oppilaiden joukossa maahanmuuttajia tai ei. Ja jokaisen koulun pitäisi
nähdä maahanmuuttajat osana suomalaisuutta, muuten koulu vahvistaa kahtiajakoa
ja kasvattaa näkemään vain eroavaisuuksia.
Hannu Laaksola, Opettaja-lehti,
marraskuu 2010.
*
-
Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi
tai naureskellen. Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset
sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
-
Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia
vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida
hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on
maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa. Varsin hyvin
muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin
aiheutettiin pelkoa. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia
kohtaan.
Päivi Lipponen, SDP, kansanedustaja,
kommentoidessaan kolmen ihmisen kuoleman aiheuttanutta murhapolttoa, joka
osoittautui maahanmuuttajien sytyttämäksi. Marraskuu 2010.
*
-
Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se
todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei
tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa
haltuun.
Jami Järvinen, toimittaja, Kansan
Uutiset, kun Päivi Lipposelle oli laajalti kuittailtu että kannattaiskos
ajatella ensin, ennen kuin aukoo päätänsä. Marraskuu 2010.
*
-
Maahanmuuttovihamieliset puheet ja tiettyjä ihmisryhmiä vähättelevä, rajoittava
tai jaotteleva politiikka lietsovat väkivallan tekoja. Sen sijaan, että populistiset
puolueet yrittävät kääntää ihmisten pahaa oloa maahanmuuttajien,
seksuaalivähemmistöjen tai muiden ihmisryhmien syyksi, tulisi keskittyä siihen,
mistä konfliktit oikeasti johtuvat. Toisten suvaitsemisesta kieltäytyvillä
ihmisillä on selkeästi paitsi ennakkoluuloja, myös muita vakavampia ongelmia
omassa elämässään.
-
Meidän on pohdittava, mistä ihmisten paha olo tulee. Meidän on ratkaistava
työttömyyden, alkoholismin, ahdistuksen, masennuksen ja elämän mielekkyyden
puuttumisen aiheuttamia ongelmia, jotka saavat ihmiset tyytymättömiksi omaan
elämäänsä. He kanavoivat helposti omat ongelmansa vihaksi jotakin tiettyä
ihmisryhmää kohtaan. Suvaitsemattomien on ymmärrettävä, ettei oikotietä
onnelliseen elämään löydy muita syyllistämällä.
-
Jos suvaitsevaisuudelle aletaan vetää rajoja, voidaankin seuraavaksi alkaa
rajoittaa vaikka vammaisten tai alemmin koulutettujen oikeuksia.
Saara Ilvessalo, silloinen Turun
vihreiden nuorten puheenjohtaja, marraskuu 2010.
*
Historioitsija
Ohto Manninen on osoittanut venäläisten ampuneen Mainilan laukaukset perustuen
venäläisiin alkuperäislähteisiin. Bäckman ei niihin kuitenkaan usko.
-
"Mun mielestä sellaisia lähteitä ei voi olla olemassa", Bäckman
sanoo.
Johan Bäckman, dosentti tai jotain,
Helsingin Sanomat, joulukuu 2010.
*
Punkalaitumen
vastaanottokeskuksessa työskentelevä Kaisa Hyyti-Suojanen ei hyväksy, että
turvapaikan saaneita maahanmuuttajia pidetään vain rasitteena kunnille.
Suojasen mielestä heidät pitäisi nähdä resurssina.
Kansan Uutiset, joulukuu 2010.
*
-
Aamulla herätessäni katsoin peiliin ja peili katsoi takaisin. Tee mies jotakin!
Ja minä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen viharikoksista.
Kimmo Kiljunen, SDP, silloinen
kansanedustaja, joulukuu 2010.
*
jatkuu…
Ja laitetaanpa tähän vielä mainos.
Maanmainio Vonpee on palannut blogistaniin pitkältä tauoltaan. Hotelli
Yrjöperskeles suosittelee.
Joku tekisi maailmalle suuren palveluksen tarkastelemalla kukkahattuuston ajatustyökaluja vaikkapa siten, että kattotaas ensin mitä moraalijärjesteksen palikoita siellä on, mitä puuttuu ja mitä osaa niistä peruspalikoista demonisoidaan + millä tavoin.
VastaaPoistaMoisessa tarkastelussa voisi ottaa pohjaksi Jonathan Haidtin moraalisen ajattelun peruspalikoiden jaon ja Rom Harren (sosiaali)psykologisen avaruuden ristiinsovittamisen niin teoria- ja tarkastelupohja olisi sekä pätevä että tarkoitukseen erittäin sopiva. Tutkimuskysymykseksi se, että missä määrin sahaa käytetään naulojen hakkaamiseen ja mittanauhaa työntämiseen eli ajatustyökalujen ja ajattelun kohteiden miten sen kauniisti sanoisi... sijaitseminen keskenään samalla alueella.
Oon elämässäni jutellut aika paljon yhden überkukkahatun kanssa ja huomannut että niin yksinkertaista asiaa ei yhteiskunnallis-moraalisella alueella olekaan että olisi mahdollista saada kyseinen alan toimija luopumaan vapaasta assosioinnista ja aloittamaan tiedonlouhinta + ajattelu.
Euroopassa lienee lähivuosikymmeninä edessä jonkinasteinen sisällissota, jonka toisella puolella ovat islam + kukkahattuusto ja toisella puolella ne muut. Jos noin käy, niin se kukkahattuusto on aika pahassa välikädessä.
Huh, huh! Onko se todella ollut näin posketonta? Kyllä minullakin purkka pysähtyi monta kertaa. Pidä nämä visusti tallessa, niistä voi olla iloa jatkossakin.
VastaaPoistaJos tätä palstaa seuraa joku iso persuvaikuttaja, neuvon häntä poimimaan seuraavien vaalien teemat suoraan Ykän listalta. Ei tarvitse panna rahaa mainostoimistoon, yksinkertaiset, selkeät tekstiplanssit riittävät. Tähän tapaan:
"Pitäisi vastustaa spontaanisti yhdessä rintamassa tällaisia meidän poliittista järjestelmäämme vastaan suuntautuvia ilmiöitä".
Astrid Thors, entinen maahanmuutto- ja Eurooppaministeri perussuomalaisista.
Näitä vaan lehtiin ja puhelinpylväisiin. Tekstin ja sanojan voisi vaihtaa viikon välein, sillä noitahan riittää. Puolueen ei tarvitse kehua itseään, ei tehdä vaalilupauksia eikä öyhötä millään tavalla. Ajatelkaa, kuinka raikkailta nuo lausunnot näyttäisivät kaiken pompöösin vaalirihkaman keskellä!
idea on vapaasti Perussuomalaiset-puolueen käytössä.
Ja Ykälle jälleen kiitokset mainiosta aamunavauksesta.
Kiitän Yrjö, sain tästä sangen makeat naurut. Pari kertaa täytyi pärskähtää kunnolla ääneen. Niin pöyristyttävän hulvatonta, ettei tuollaisesta voi ainakaan loukkaantua. Tai voisin periaatteessa loukkaantua, kun sen verran paljon lukijan älyä halveksivat.
VastaaPoistaTiedän, että tämä on toivottoman kliseinen ilmaus, mutta "parodia on mahdotonta, ne tekevät sen itse".
Kylläpä mukavasti nousi karvat pystyyn noita lueskellessa. Suurimman osan muisti heti, mutta eniten minä kyllä pidin noista Eva Biaudetin kuvitteellisista skineitä, joille Eva soitti torvea kaksin käsin.
VastaaPoistaNoita tuollaisia kommenttejahan oli paljon - se kikkarapäinen pikkutyttö Espoon keskuksessa joutui rassistin tönäisemäksi, Paloma Hannosen kohtaama rassisti ratikassa, sitten oli se Pasilassa rahaa pummannut juoppo joka pyyteli anteeksi joltain mustaihoiselta pysäkillä sanomiaan loukkauksia. Nää suvakit kuvittelee että kun ne keksivät yksittäistapauksen jostain tuollaisesta niin heti kaikki on polvillaan rukoilemassa kohti Muumilaaksoa, kaiken suvaitsevaisuuden tyyssijaa.
Samaan sarjaan menevät Päivi Lipposen mielikuvitusrassistit tamperelaisen pitserian kimpussa sekä tietty ne Jyväskylän kirjaston ja Gay-pride-kulkueen kaasuttajat, jotka muista poiketen olivat todellisia ihmisiä. Mutta kun samaan aikaan Pasilassa kaksi romanialaista kyselee auringonpalvojilta että ootteko suomalaisia ja vetää sen jälkeen päin näköä, niin eihän se ole juttu eikä mitään. Saatikka se martinlaaksolainen rippikoulutyttö, jonka koraanikoulun oppilaat pakottivat orjattarekseen.
Kyllä Suomessa parasta on karu ilmasto, joka huolehtii siitä ettei musta surma leviä kaupunkiasutuksen ulkopuolelle kuin kesäkausina.
Väitän, että Pahkasika ei olisi pystynyt keksimään tässä kirjoituksessa siteerattuja lausuntoja. Useimmat ovat sen verran käsittämättömiä.
VastaaPoistaLegendaarinen "orjalaivojen terva" kertoo, että suvaitsevaisten mielikuvitus on kovilla, kun pitää keksiä keinoja saada suomalaiset tuntemaan häpeää menneisyydestään.
Tervehdys Anolle, Närpes Vargille, Korppi on oikeudelle, Kumitontulle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne. Nyt täytyy vielä muistaa, että tässä on kyseessä vain ne älynväläykset, joihin yksi (1) heppu on blogissaan reagoinut. Mikä liekään kokonaismäärä?
VastaaPoistaAno: Sitä sisällissotaa pidän valitettavasti hyvinkin mahdollisena ja kukkahattuusto on todellakin pahassa välikädessä. Ne kun joutuvat pyytämään apua ja suojelua meiltä nuivilta, sillä islamilaisessa yhteiskunnassa kukkahattuilu loppuu ns. alta vällein.
Närpes Varg: Just näin posketonta se on ollut. Se jotenkin hahmottuu paremmin kun lyö ne tällai samaan läjään. Mutta tämähän on vasta alkua. Kooste vuosilta 2011 – 2013 on vasta tulossa ja vauhti eikun kiihtyy, tosin aiheet eivät takuulla muutu.
Tuo ehdottamasi juttu voisi olla aivan ässä vaali-idea. Ehkä siinäkin mielessä, että se saattaisi poikia rangaistusvaatimuksia tyyli Anu Palosaari vs. Suomen valtio. Kai se nyt jotenkin täytyy olla rikollista, että poimitaan tiedostavan väestönosan loihelausumia ja nauraa kätkätetään päälle.
Kiitokset aamunavauksesta kuuluvat tietysti minun sijastani tiedostavalle väestönosalle. Mutta kiitosta ei saa esittää naama hymyntirrillä, sillä näitä ei ole tehty kieli poskessa vaan ihan tosissaan.
Korppi on oikeus: Tuo ilmaus ei voi olla kliseinen, koska se sattuu täysin kohdalleen.
Kumis: Minun on melko vaikea löytää noista ”suosikkiani”. Tulee vaan niin kertakaikkinen runsaudenpula. Tietysti työhöni liittyen mieleen jäivät nuo ihan alussa olleet lastensuojelukommentit. Minä kun olen ollut tekemisissäni työni kautta vissiin kolmenkymmenen eri kansallisuuden kanssa. Viisainta olisi tietysti, että ne kolmekymmentä kansallisuutta opettelisivat täällä paikalliset tavat ja kielen. Mutta löytyy ihmisiä, joitten mielestä minun pitäisi opetella kolmekymmentä erilaista kulttuuria ja vissiin kieltäkin. Minä mikään Knud Möller ole. Ja Knudkin osasi minun mielestäni vain seitsemää eri kieltä.
Vasara: Pahkishan meinasi tehdä pari vuotta sitten paluun, mutta mitään ei ole sen jälkeen kuulunut. Vissiin heput vaan ovat tulleet johtopäätökseen, että todellisuus se vaan meni oikeelta ohi. Tuon orjalaivatervan lisäksi mahtava laukaus oli tämä, että kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, niin saimme siinä samalla itsellemme siirtomaahistorian.
Eikös tuo Biaudet:in Töötti-episodi ollu ihan oikea tapahtuma?
VastaaPoistaVai onko musta tullu niin ratsitsi, että muistan väärin?
Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Oikeahan se. Anna-lehdessähän hän sitä aikanaan mainosti.
VastaaPoistaYkän palstaa luetaan näköjään Australiassakin, missä ollaan purkamassa vihapuhelakia. Asiasta kertoo Dennis Holm US:n blogissaan, http://bisi59.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
VastaaPoistaSe piti vielä kysymäni Ykältä, että oliko se Hesarin juttu Suomen kolonisaatiorikoksista ihan tosissaan tehty vain raaka pila? Jotenkin kun tuntuu, ettei edes Hesari voisi julkaista tällaista soopaa naama peruslukemilla.
Enhän minä ollut nähnyt näistä murto-osaakaan, kun en juurikaan viitsi lukea suomalaisia lehtiä! Toistaiseksi lyömätön ajatuskulku on ollut tuolla henkilöllä, joka kirjoitti että "viimeistään" liittymällä EU:iin saimme vastuun muitten kolonialistisesta historiasta! Thorsin aivopieruista, samoin kuin Eva Biaudet'n jorinoista olin kuullut, mutten oikein uskonut...
VastaaPoistaJa tämä oli vasta ensimmäinen kooste, eli lisää luettavaa on tulossa. Suomalaisten päättäjien/eliitin edustajien hulluus on ehtymätön luonnonvara. Kurjaa on tietysti se, että jäljet saavat muut korjata, jos niitä yleensä enää pystyy korjaamaan. En yllytä kapinaan, joka taitaa kyllä väistämättä tulla, vaan äänestämään vielä niin kauan kuin se on mahdollista, ja on mitä äänestää.
Uskomatonta! Jokaisesta lainatusta osiosta näkyy kuinka syvästi nuo ihmiset halveksivat ja vihaavat omia kansalaisiaan ja maataan.
Thors ja kumppanivat saavat tehtyä näillä lausumillaan sellaisista ihmisistä rasisteja, joissa ei olisi aikaisemmin ollut edes minkäänlaista taipumusta tuohon suuntaan. Tässä keitetään sellaista soppaa, että kun se lopulta kiehahtaa yli (ja se varmasti kiehahtaa), niin Otto Kivivuoren sanoin, tässä maassa tarvitaan vielä paljon mustia hameita.
Itse kiinnitin erityisesti huomiota juuri tuohon orjalaivojen tervaan ja EU-liittymiskohtaan.
VastaaPoista"Logiikkahan" noissa on tasoa että jos myyt käytetyn autosi eteenpäin ja sitä joskus myöhemmin käytetään esim. pankkiryöstössä, niin olet entisenä autonomistajana osavastuussa siitä ryöstöstä ja mahdollisista sen ohessa aiheutuneista henkilövahingoista, näinollen vähintäänkin moraalisessa velassa pankille ja mahdollisille uhreille. Oikeastaan jopa korvausvelvollinen, etenkin jos ryöstäjät pääsivät pakoon, eivätkä ole itse vastaamassa teoistaan. Tämähän toki koskee kaikkia henkilöitä joilla on joskus ollut jonkinlainen omistussuhde siihen autoon. Vastuu voidaan laajentaa myös kyydissä olleisiin tarpeen mukaan ja autokauppakin on harkinnassa.
Puhuu melko karua kieltä ko. toimittajien ajatteluprosesseista. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen termi infantiili. Sinänsä luovaa ajattelua, itse en olisi keksinyt, tai ainakaan kehdannut moista omalla nimelläni lähteä väittämään.
Edellistä kirotettaessa tuli mieleen, että tuosta voisi saada jopa hauskahkon yleistietopainotteisen illanistujaispelin, jos vaikka miettisi esim. millä tavalla poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä saa kytkettyä johonkin epäilyttäviin toimiin ja tapahtumiin esim. sukulaisuussuhteen, avioliiton, ihonvärin, sukupuolen jne. kautta ja sen perusteella heille lasketaan vastuuarvo, eli miten suurin on heidän henkilökohtainen vastuunsa tai moraaliset pisteensä ihmiskuntaa kohtaan.
Peliä pelataan kierroksittain, ja jokaisella kierroksella hatusta vedetään satunnainen nimi ja se joka keksii eniten vastuukohtia henkilön kontolle voittaa kierroksen. Tarvittaessa voidaan kehittää pisteytyssyteemi, jossa tietyistä yhteyksistä saa enemmän pisteitä kuin toisista ja tässä on jopa mahdollisuudet ottaa mukaan vastakortit, joilla vastustajan pisteitä voi yrittää laskea erän lopussa tuomalla esiin asioita ja yhteyksiä jotka laskevat vastustajan pisteitä. Kaikki pisteet pitää toki perustella ja tarvittaessa tarkistellaan ja haeskellaan yhteyksiä erinäisistä lähteistä jos väite riitautetaan. Silloin pitää myös osoittaa että yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jos väitettä ei erikseen riitauteta, se hyväksytään.
Henkilö - Nön nön nöö.
Sukupuoli, mies > sukupuoli osallistunut naisten alistamiseen historian havistessa + 1 piste.
Ihonväri valkoinen > alistanut muita rotuja + 2 pistettä.
Ikä yli 60 vuotta > lähempänä em. alistuksen aikoja + 2 pistettä.
Elänyt - syntynyt länsimaissa > kollektiivinen vastuu + 2 pistettä.
Pikkuserkku naimisissa Hitlerin serkun kanssa + 12 pistettä (Hitler-yhteydestä 10 pistettä, mutta yhteys ei ole aivan suora, joten siitä pienemmät lisäpisteet kuin vaikka henkilökohtaisesta tuttavuudesta.)
Yhteensä 19. pistettä.
Vastavetona osoitetettu että ko. pikkuserkku oli juutalainen eli - 5 pistettä.
Lisäksi sisko julkisuudessa toiminut feministi - 3 pistettä.
Loppupisteet yhteensä 11.
Koska kyseessä on vasta hyvin pre-alpha ideansiemen, niin toki pisteytyssysteemi pitäisi hioa ja miettiä minkälaisia kertoimia mistäkin saa, melko yleiset ominaisuudet eivät voi antaa suuria pisteitä kumpaankaan suuntaan, ja sukulaisuus/kaveri/tuttavuus suhteiden välinen dynamiikka pitäisi taulukoida ja testailla.
Ja tuumia pitäisikö pisteytyssysteemi kääntää päinvastoin, eli vastuupisteet (tällöin ehkä moraalipisteet olisivat kuvaavampi termi) olisivat negatiivisia ja positiivistä pöhinää antavat pisteet luonnollisesti positiivisia.
Sisarpeli on sitten että kerätään moraalista ylemmyyttä ja sitä voi vastaavasti laskea osoittamalla negatiivisia luurankoja henkilöiden kaappien kätköistä.
- lihapuhe
Kaukaa katsoen näkee selvemmin, kuten Castor, joka huomasi Thorsien ja kumppaneiden vihan omaa kansaa kohtaan. Itse olin pitänyt noita lausahduksia vain tyhmyytenä ja maahanmuuttoteollisuudessa hyvää palkkaa saavien puoluetovereiden puolusteluna.
VastaaPoistaOtetaan vaikka tuo orjalaivojen terva. Miesporukka jossain Kainuun ylämailla kolosi ja kaatoi puut, pilkkoi ja latoi ne tervahautaan, jota sai vahtia päivätolkulla. Ennakkoon oli tehty tervatynnyrit ja tervaveneet. Valmis terva vietiin sitten veneillä pitkin Oulunjokea Ouluun, jossa se myytiin tervahoviin hinnalla, joka vain vaivoin kattoi syntyneet kustannukset. Pahimmassa tapauksessa tervaporvari juotti venemiehelle viinaa ja sai hänet tekemään niin huonoja kauppoja, ettei kotiin tuomiseksi jäänyt kuin rakoille soudetut kämmenet.
Ja nämä raatajat ovat nyt sitten syyllisiä siihen, että orjia rahdattiin Afrikasta Amerikkaan?
Ei saatana, minulta loppuvat sanat.
Huh huh, täytyy myöntää että noita sai lukea kyllä vähän vatsa kuralla, sillä mä mään noita aforismeja kahdesta maasta, ja kyllä pistää mietityttämään, miten voi noin hullut saada vaikutusvaltaa.
VastaaPoistaHuomattavaa toki on, että ämmät ovat etusijalla älyttömyyksien laukomisissa, paitsi Ruotsissa, missä taitaa mennä puntit tasan.
Tuosta pyörien päällä olevasta örvelistä tuli mieleen Hesarin kulttuuripalstat jotka olivat mielilukemistoani silloin ammoisina aikoina jolloin aviisi oli vielä luettavassa kunnossa.
Jonkun arvostelijan verbaalinen rikkaus, kun hän esitteli jotain installaatiota tai miestanssijan esittämää "nykybalettia", oli aamukaffin kanssa huikaisevaa luettavaa.
Tämän päivän uutisissa kerrotaan, että Käteinen on saanut Valkoisen Ruusun suurristin ja Urpilainen Valkoisen Ruusun komentajamerkin.
Ja mistä Helvetin ansioista??
Mitalitkin kokevat nykyjään inflaation kaiken muun ohessa.
Itseppäisyyspäivän näytelmä: eli mitä enemmän romua rinnassa, sen suurempi rosmo.
Ja sitä sisällissotaa odotellessa, kiitokset hyvästä avauksesta.
Tervehdys Närpes Vargille, Castorille, Lihapuheelle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Kyllä minä vaan luulen, että nuo jutut on tehty ihan tosissaan, sillä tiedostavalle väestönosalle on kielen poskeen pistäminen kovin vaikeaa. Varmaankin Castorille tuo kooste kolahti eniten, sillä täällä Härmässä meidän niskaan tiputellaan tuota jatkuvasti pieninä annoksina ja siihen alkaa turtua. Kun taas asian katsoo kauempaa kertapläjäyksenä, niin kieltämättä purkka pysähtyy.
VastaaPoistaTuo Lihapuheen autokauppavertaus oli aika osuva, ja tuosta peli-ideasta, jos sitä kehittelee, saadaan varmaankin seuraavaksi jouluksi lautapeli, josta tulee hittituote.
Beckerin toteamaan voi kai todeta, että prenikat jaetaan aseman, ei ansioitten perusteella.
Palaan vielä kerran Pesujen vaalimainontaan. Ajatelkaapa tällaistakin lakanaa:
VastaaPoista"Perussuomalaiset ratsastavat rasismin nousulla ja viharetoriikalla".
Liisa Jaakonsaari, euroedustaja, lokakuu 2010.
-Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Perussuomalaiset.
Jotenkin tähän tapaan. Hitto, tuo Ykän lista on täynnä valmiita vaalosloganeita.
Jotenkin tuntuu, että Persut ovat nyt saamassa todellisen tetrajättipotin seuraavissa vaaleissa.
VastaaPoistaMiten se menikään: Voit pettää joitakin kaiken aikaa ja kaikkia jonkin aikaa, muttet kaikkia kaiken aikaa...
Tervehdys Närpes Vargille ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaNärpes Varg: Joo, tuo on kyllä kieltämättä aika osuva. Laitetaan toinen lisää:
*
- Onko vasemmistolaisuus älyllisesti epärehellistä?
- Päinvastoin, se on moralistista ja pitää kiinni pelkästään arvoista. Ihailemme sitä kuin Sven Tuuvaa. Se kuolee sankarikuoleman mieluummin kuin käyttää aivojaan.
Tältäkö tuntuu? Jos ei, valitse Perussuomalaiset.
*
Niin muuten, piti lisäämäni siitä linkistäsi, että onneksi jossain päin maailmaa alkaa tolkku edes hieman palaamaan.
Ruukinmatruuna: Tällä kertaahan asiassa auttaa se, että vaalipiirinä on koko Suomi. Kunnallisvaaleissa vielä vanhat koneistot pärjäsivät vanhoilla naamoilla, mutta nyt on paljon helpompi antaa protestiääni.
Tuo tervavertaus on kyllä erityisen ontuva. Suomestahan ei saanut myydä ulkomaille esimerkiksi tervaa Pohjanlahden kauppapakon aikana kuin Tukholman kautta. Tuo käytäntö kumottiin 1765. Englanniksihan tuo meikäläinen terva onkin "Stockholm tar".
VastaaPoistaOrjakauppa kiellettiin brittiläisessä imperiumissa 1807. Siinä ei oikeasti järin suurta aikaa näänyt sutia suomalaisten myymää tervaa englantilaisten alusten saumoihin. Tuon jälkeen kuninkaallinen laivasto muuten aloitti varsin tehokkaan orjakaupan vastaisen kampanjan esimerkiksi Guinean lahdella ja sutivat edelleen Suomessa poltettua tervaa alustensa pohjiin.
Voihan se olla ja varmaan onkin niin, että orjalaivojen pohjaan sudittiin edelleenkin tervaa, vaan minkäs tuolle voi.
Mikä on muuten esimerkiksi sitten nykyisen Venäjän, Baltian maiden tai Puolan vastuu länsimaiden orjakaupasta? Näiden maiden alueelta saatiin pellavaa, hamppua köysiin ja kuusia mastopuiksi? Aivan varmani näitäkin käytettiin orjakauppaan osallistuneissa laivoissa, alansa parhaita kun olivat. Saisivat hävetä, nykyiset baltit, puolalaiset ja venäläiset.
Tervehdys, Ano. Vai että Stockholm Tar. Jotenkin tuntuu, että ruotsalaiset ovat maksaneet tuota tervavelkaansa jo sen verran kaksin kallein, että olis ehkä aika jo topata.
VastaaPoistaVenäläisillehän sinänsä voisi asian tiimoilta vähän kuittaillakin, sillä mitäs muuta Venäjä on kuin väkisin pystyyn pistetty imperiumi.