sunnuntai 17. toukokuuta 2015

KANSALLINEN LIKASANKOPUOLUE

Niin kuin valveutunut lukija hyvin tietääkin, käytiin Suomessa hiljattain eduskuntavaalit ja niitten seurauksena on jopa pieni mahdollisuus siihen, että mm. maahanmuutossa ja ehkä jopa ynnämuussa päästäisiin edes hieman järkevämmälle tolalle. Se, mitä todellisuudessa tapahtuu, jää tietysti tulevien aikojen kerrottavaksi, mutta kirjoituksen aihe ei varsinaisesti liity siihen.

Kirjoitus koskee sitä, että valistuneelta ja tiedostuneelta taholta on tullut taas kertaalleen, vuoden 2011 toisintona huomattava määrä itkupotkuraivareita siitä syystä, että persuja äänestettiin enemmän kuin vaikka vihreitä tai vasureita. Viha on syvä ja katkera, sillä suosion puuttuminen on vihreille ja vasureille henkilökohtainen loukkaus ja vihervasemmistolaisellehan ei saa aiheuttaa henkistä pipiä.

Sinänsä hotellin respassa tunnetaan syvää sympatiaa näitä tiedostavia vihan kostajia kohtaan. Meinaan, kyllähän se ärsyttää ja alkaa pitkässä juoksussa vituttamaankin, kun on kehittänyt omassa päässään tietyn mielikummituksen tietystä poliittisesta puolueesta ja sen edustamasta Suomesta, eikä sen mielikuvan pohjalle ole varsinaista näyttöä, vaan perusteet löytyvät jatkuvasti ainoastaan omien korvien välistä. Mutta kun vihan kostamista täytyy joka tapauksessa harjoittaa pelkästään keksityn mielikuvan pohjalta niin onhan se selvää, että se alkaa ennen pitkää ihan oikeasti jurppia. Kun on keksitty tietty viholliskuva, eivätkä ne persunperkeleet sun muut suostu olemaan sen kuvan mukaisia.

Hotellin respassa ollaan humanisteja, ja todetaan, että ehkäpä maassamme on uuden puolueen tai ainakin puolueeksi pyrkivän ryhmittymän tarve. Tulisi perustaa sellainen puolue, tai lähinnä puolueen asemaa tavoitteleva poliittinen ryhmittymä, joka ihan oikeasti vastaisi valistuneen, valveutuneen ja tiedostavan väestönosamme näkemyksiä siitä, minkälainen heidän syvästi vihaamansa poliittinen ryhmittymä on. Sanotaanko niin, että tämän poliittisen ryhmittymän myötä vastattaisiin tarjonnalla kovaan kysyntään. Sillä valitettavasti perussuomalaiset, hommaforum sekä tietysti tällainen kansallismielinen perussuomalaisiin poliittisilla siteillä sitoutumaton blogirintamakaan ei tätä tarvetta täytä, ja onhan selvää, että tiedostavan mähaluun-ihmisen poliittiset ja marttyyriuteen (mahdollisimman turvallisesti) pyrkivät tarpeet on tyydytettävä. Ne tarpeet kun menevät humanistisesti ajatellen kuitenkin kaiken muun yli.

Tarvitaan uusi poliittinen ryhmittymä, joka pyrkii puolueeksi, mutta joka ei saa koskaan sellaiseksi päästä, että valistunut tahomme mieltää saaneensa voiton ja ehkä jättää muut, asiapuolelle keskittyvät tahot rauhaan. Tämän puolueeksi pyrkivän ryhmittymän tulee ehdottomasti noudattaa niitä poliittisia ja muitakin linjoja, mitä valveutunut ja tiedostava väkemme uskoo sen noudattavan.

Ja tästähän päästäänkin jo poliittiseen peruskysymykseen. Mikä on tämän, sylkykupiksi ehdottomasti tarvittavan poliittisen ryhmittymän pohjimmainen poliittinen linja, että se voisi tyydyttää mm. punavihreän väestönosuutemme tiedostavan vihan välttämättömiä tarpeita?

Jos hotellin respassa asiaa hetken mietitään, niin kyllähän tämän poliittisen ryhmittymän ideologiaan tulee kuulua ainakin fasismi, natsismi ja äärioikeistolaisuus. Mutta jos määritelmän jättää tähän, niin sehän on aivan liian helppo ratkaisu, sillä muistetaanpa sitä, kuinka moni valistunut ihminen on syyttänyt perussuomalaisia pyrkimisestä Pohjois-Korean kaltaiseen totaaliseen järjestelmään ja yhdistihän ajatusten Vantaanjoki Saska Saarikoski hiljattain myös Stalinin Neuvostoliiton rikokset nationalismiin. Eikä missään nimessä pidä unohtaa Pohjanmaalta alkuaan saanutta lapualaisuutta ja sitä myötä niin usein tiedostavalta taholta mainostettuja 1930-luvun kolkkoja kaikuja.

Kuinka siis määritellä valistunutta väkeä miellyttävän sylkykuppipuolueen poliittinen ideologia pähkinänkuoressa? Voisiko se olla vaikka:

Äärioikeistolainen lapualaiskansallis-internationaalinen juchefasistinen natsismikommunismiin pohjautuva äärikansallismielinen kansainvälinen nurkkakuntarasismi-aate?

Hotellin respassa luullaan, että tämä määritelmä kattaa edes 75%:sesti sen, mitä tiedostavalla taholla on omissa päissään vastustettu (tietyltä iirinkielen asiantuntijalta voidaan kysyä loput puuttuvat 25%), ja tämän kaltaisen puolueohjelman julkaiseminen saisi aikaan riemastuttavaa vihankostamista, vaikka liike perustettaisiin selkeästi kieli poskessa. Tiedostavalla tahollamme kun kieli ei ole koskaan poskessa, vaan naama pysyy peruslukemilla ja alaleuka väpättää.

Jatketaanpa tämän puolueohjelman kehittämistä ja käytetään siinä hyväksi sitä, mitä tiedostava väkemme on vuosien varrella omissa päissään kehittänyt, kaivatessaan kovasti sellaista poliittista ryhmittymää, mitä oikeasti ja perustellusti voisi vihata.

Puolueeksi pyrkivän ryhmittymän tulisi ehdottomasti pyrkiä kansalliseen eristyneisyyteen, mihin ei riittäisi pelkkä rajojen sulkeminen, vaan olisi pyrittävä siihen, että vihervasemmistolaisen ja yleensäkin yliopistoissa suojatöissä olevien ihmisten maasta poistuminen tulisi kieltää sillä perusteella, että he joutuisivat katsomaan maahanmuuttajien antaman innovaation puutteessa näivettyvän Suomen ajautumista pikkuhiljaa kehitysmaaksi jossa vellilautanen ei ole itsestäänselvyys vaan etuoikeus.

Mielessä kävi myös sellainen vaihtoehto, että ryhmittymän tulisi vaatia edellä mainittujen tiedostavien ihmisten suojatöitten lopettamisen ja pakkosiirtäminen suorittavaan työhön, mutta ehkä tämä olisi ihmisoikeusrikoksena samaa tasoa, jos neliraajahalvaantuneelle esitettäisiin seuraavan aterian vaatimukseksi sadankympin aitojen juokseminen. Saattaa olla, että tämä kannattaa jättää pois liian julmana.

Mutta joka tapauksessa olisi ehdottomasti pyrittävä kaikkien pizzerioitten hävittämiseen, sillä nehän edustavat ulkomaalaista hapatusta ja kansallisten perusarvojen vastaisuutta. Tarkemmin ajatellen ryhmittymän ei pitäisi tyytyä tähän, vaan sen tulisi vaatia myös perunan käytön kieltämistä, sillä sehän on Saksasta hankittua tuontitavaraa ja kyllä ennenkin on pärjätty rrrukiisella levällä ja lantun jälttäämisellä.

Ryhmittymän tulisi myös vaatia sisävessojen kieltämistä sillä ulkohuusissa asioiminen karaisee ja pitää yllä suomalaista sotilaskuntoa. Ryhmittymä voisi esittää suunnitelman siitä, kuinka kerrostalojen pihoille rakennettaisiin 30-metrisiä yhteismakkeja ja luonnollisesti suunnitelmaan kuuluisi tavallisen wc-paperin kieltäminen ja sen korvaaminen sanomalehtipaperilla sillä selväähän on, että kansakunnan rappio alkaa persereiän hellimisestä. Voi jopa olla, että tämän esityksen myötä Sanoma Osakeyhtiö alkaisi tukea ryhmittymää taloudellisesti ainakin kulissien takana koska sen levikkihän on sattuneista syistä ottanut hieman ja vähän enemmänkin osumaa.

Ilman muuta tämän poliittisen liikkeen tulee olla äärimmäisen naisvihamielinen ja sen tulee pyrkiä saamaan nainen takaisin hellan ja nyrkin väliin sekä muuttumaan lestadiolaiseksi synnytyskoneeksi ja ryhmittymän poliittiseen linjaan tulisi ympätä yhtä lailla pakkolestadiolaisuus sekä tietysti myös natsismista tuttu Walhalla-oppi ja nämä tulisi mielellään esittää samassa kappaleessa, jotta tiedostava väki voisi todeta, että sen lisäksi, että nämä ovat hulluja, ne ovat vielä itsensäkin kesken ristiriitaisia hulluja.

Liikkeen tulisi ehdottomasti myös joka mahdollisessa saumassa esittää edustavansa muukalaisvihamielistä falangia. Samoin liikkeen tulisi vaatia, että kansalaisille opetettaisiin valtion varoin vähemmistökielten loukkaavia sanoja, että kansalaiset voisivat halveksua maahan tulleita ulkomaalaisia heidän omalla kielellään mahdollisimman loukkaavalla tavalla. Luonnollisesti tälle ryhmittymälle tulisi perustaa ikiomat Sturmabteilung-joukot, joita tosin vain valokuvattaisiin ja esitettäisiin netissä. Joukot voisivat hankkia tarvittavat varusteet Varustelekasta, joka voisi jopa lainata kamppeet, sillä toisin kuin tiedostava väestönosamme, se firma ymmärtää, että sopivaan suuntaan heitetty huono vitsi on itse asiassa hyvä vitsi.

Näitä Sturmabteilung-joukkoja kuvattaessa on luonnollisesti pidettävä kiinni valokuvauksellisesta tyylistä, eli rivien ei tule olla aivan suorat, lippulakin lipat sojottavat vähän miten sattuu, katse harhailee ja jos porukassa joku ei ole ylipainoinen, niin hänelle on laitettava asetakin alle vähintäänkin tyyny, että saataisiin sopiva isäm maan puollustajat-tunnelma. Kuvissa joukkojen käsissä ei saa luonnollisesti olla minkäänlaista tuli-, terä- tai tylppää asetta, vaan kourassa sojottaa ylpeänä HK:n sininen, joka saa tiedostavassa homofoobikkoja vihaavassa väestönosassa aikaan reaktion, että nuo homofoobikot ovat itse kumminkin joitain vitun homoja. Vitun homot.

Luonnollisesti näillä netissä, mutta ei koskaan livenä esiintyvillä joukoilla tulee olla myös sopiva hihanauha. Itse suunnittelin sen tällaiseksi:



Tämän kaltainen merkki saisi aikaan aitoa vihan riemua val(a)istuneen vähemmistöosamme keskuudessa, sillä he saisivat päivittäisen fiiliksen mukaan rääkyä joko:

- Nuo zwidun natsit ovat niin tyhmiä, etteivät ne osaa tehdä edes hakaristiä oikein.

tai sitten

- Nuo zwidun natsit yrittävät kieltää natsiutensa sillä, että piirtävät hakaristinsä väärällä tavalla.

Tähän väliin tulee toki todeta, että koska tämä poliittinen ryhmittymä ollaan perustamassa ainoastaan tiedostavan ja valveutuneen väestöryhmämme vihatarpeita tyydyttämään, ei nuivaa väestönosaa edustava hotellin respa välttämättä pysty keksimään kaikkia tarpeellisia mielikummituksia, joten ryhmittymän tulee saada apua vasemmistoliiton omaehtoiselta turvallisten olosuhteitten partisaanilta Dan Koivulaaksolta ehdottoman välttämättömissä ”käsitteiden määrittelemisissä”. Hotellin respa kiittää Dania jo etukäteen. Ehkä Lilläkin on muutama neuvo heitettävänä.

Luonnollisesti tämän poliittisen ryhmittymän vaatimuksiin kuuluu, että kaikkien niitten suomalaisten yritysten, joilla on mitään tekemistä nimien Fazer, Stockmann, Enso Gutzeit, Paulig, Sinebrychoff ja Finlayson toiminta lopetetaan, sillä maahanmuuttajien firmoja ei näillä lakeuksilla perkele ja vielä perkele. Muistimmeko muuten sanoa, että perkele.

Lievää suurempana ongelmana on tietysti se, että tälle ryhmittymälle tarvittaisiin sekä johtaja että muutamia julkisuudessa esiintyviä aktiivihenkilöitä. Tehtävä on kieltämättä rankka, ja hotellin respassa nähdään, että kehitysapuvaroista voitaisiin nipistää muutama miljoona toiminnan pyörittämiseen, että kyseiset henkilöt saisivat vaativan tehtävän mukaisen palkan ja onhan ehdotus perusteltu, sillä siten vastataan tiedostavan, suvaitsevan ja val(a)istuneen väestönosamme loppumattomaan oikeamielisen vihan tarpeeseen ja sitä tärkeämpää asiaa ei tässä maassa kumminkaan ole.

Palkattavalle johtajalle ja aktiivihenkilökunnalle voisi esittää vaatimuksena ainakin jonkunlaisen amatöörinäyttelijäkokemuksen sillä muuten suunniteltua puolueohjelmaa on hyvin vaikeaa esittää pokkana. Mediassa esitettyjen haastattelujen tulisi tapahtua etupuolelta suljetun toimistopöydän takana, että ”puolueen” aktiivihenkilökunta voi tarvittaessa puristaa pallejaan naurukohtauksen estämiseksi. Asiathan täytyy esittää pokkana ja naama näkkärillä, että suorituksen toteutus tyydyttää vihervasemmistoamme ja muita sukkahousukoppeloita mahdollisimman kattavalla ja tyydyttävällä tavalla.

Hotellin respassa nähdään, että tällaisen ryhmittymän perustaminen palvelisi kaikkien kansalaisryhmittymien etuja. Tiedostava taho saisi kerrankin ihan oikean vihollisen ja se voisi alkaa ankaran taistelun sen estämiseksi, että tämä ryhmittymä voisi rekisteröityä puolueeksi. Ja sehän onnistuisi siinä, sillä ryhmittymä ilmoittaisi, että kannattajakortteja ruvetaan keräämään heti, kun tulostin saadaan kuntoon, mutta aktivistit eivät osaa vaihtaa mustekasetteja. Ne kun perhanat ovat päässeet tyhjentymään.

Ja luonnollisesti tästä hyötyisivät myös ne tahot, jotka näkevät, ettei kansakunnan tulevaisuus välttävättä perustu suvaitsevaisille unelmille. Selvää on, että niin perussuomalaisilta, hommaforumilta, blogikirjoittajilta ja kaikilta muiltakin mahdollisilta tahoilta vaadittaisiin joukkorääkymällä irtisanoutumista kaikista mahdollisista tämän mainitun poliittisen ryhmittymän vaatimuksista ja epäilemättä vastaus olisi, että tottahan me tämmösestä irtisanoudutaan. Hullun touhua tuo tommonen. Painakaa päälle vaan niin merkeleesti, te tiedostavat tytöt hameella tai ilman. Me tarvitsemme teitä. Ja sen jälkeen voitaisiin keskittyä asiaan, kun val(a)istuneet ihmiset ampuisivat demonia, jota ei ole olemassakaan.

Ehkä tällaisen poliittisen ryhmittymän nimi voisi olla Perusteellisen Suomalainen Ekstremistiryhmittymä eli PERSE.

PERSEelle on selvää yhteiskunnallista tarvetta. Sillä tiedostava viha tarvitsee ruokaa. Miksemme tarjoaisi sitä sille?

20 kommenttia:

  1. Tere Ykä!

    Olipa hauska juttu ja hieno ehdotus!

    Heh, jatketaan samalla linjalla. Jos kerran tiedostavat piirit haluavat jotain mitä inhota ja vihata fanaattisesti ja sydämensä pohjasta, niin ehdotan k.o. puolueen keulakuvaksi Pekka Siitoimen näköistä vahanukkea. Puettuna tietenkin mustaan SS-Gruppenführer uniformuun ja hihanauhankin Ykä on suunnitellut valmiiksi.

    Vahanukelle tehdään sitten pyhä alttari k.o. puolueen päämajaan, ja puolueen kannattajien on uskollisuutensa todistamiseksi kumarrettava 5 kertaa päivässä kohti tätä pyhitettyä alttaria.

    Jotta e.m. toimitus sujuisi oikein niin jokaisella puolueen jäsenellä on joko rannekellossa tai älypuhelimessa oikea suunta.

    Jollei tällä tempulla saa suvaitsevaiston herneitä syvälle nenään, niin ei sitten millään?!

    Tuli mieleen tuosta aikaisemmasta linkkauksesta "Sinine ärkamine" liikkeestä Virossa, että kenties joku suvaitsevaiston edustaja (joko paikallinen tai suomalainen) löytää yhtymäkohdan "Deutschland erwache!" tunnuslauseeseen, joka oli erään Adolfin puolueen tunnuksena?

    Jään odottamaan mielenkiinnolla virolaisten reaktioita.


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  2. Promoan Markus Janssonin ja Valkean uusimpia blogijuttuja:

    http://markusjansson.blogspot.fi/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html

    http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2015/05/perussuomalaisten-parhaimmat.html

    VastaaPoista
  3. Vielä muutama lisäys:
    - peräkammarissa rahisevat kalapuikkoviikset
    - yleisurheilun, hiihdon ja pesäpallon edistäminen
    - Thaimaan ja Tallinnanmatkailun hehkuttaminen, Teneriffaa unohtamatta
    - Yksityisautoilu perusliikkumismuotona
    - käytännöllisten tuulipukujen vienti ulkomaille
    - rasvainen small-talk ja tissien tuijotus kansalaistaidoksi

    VastaaPoista
  4. Oliko tässä hallitusneuvottelujen maahanmuuttotyöryhmän kokousten tuloksia?

    https://www.youtube.com/watch?v=TVHUMH9liA4

    VastaaPoista
  5. No, unohdin edelliseen viestiin. Näköjään Ylen suvakit eivät ole jostain syystä deletoineet noita pääministeri-pätkiä arkistosta kun niitä on siellä edelleen. Ehkä arkistossa työskentelee joku nuiva joka on ottanut varakopiot kaikista Kummeleista kaiken varalle?

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/20/kummelin-paaministerin-maa-peri-taman-rehellisyyden

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/09/kummelin-paaministerin-kyselytunnit

    VastaaPoista
  6. Asiahan ei minulle kuulu, joten sitäkin tarmokkaammin tuon ääneni kuuluviin:

    PERSE-puolueen pitää kannattaa Putinia. Punavihreä koalitiohan ajoi määrätietoisesti Halosen aikana armeijaa alas, vastusti NATO-jäsenyyttä ja ihaili Putinia. Nyt sama porukka inhoaa Putinia, haikailee NATO:on ja vaatii lisää määrärahoja. Ei tuota järjellä kannata yrittää selittää.

    Toinen juttu - PERSE kannattaa luonnollisesti Israelia ja Israelin ydinasetta. Se tuomitsee lujasti erilaisten terroristijärjestöjen toiminnan ja tukemisen. Nykyinen haloslainen linjahan oli tukea milloin mitäkin terrorijärjestöä Hamasista Muslimiveljeskuntiin ja al-Aqsan marttyyreihin joko suorasti tai epäsuorasti tuomitsemalla Israel tai Yhdysvallat jos nämä iskivät niitä vastaan. Nyt ääni on osin muuttunut kun Boko Haram ja ISIS nostaa päätään. Mutta tässäkin ääni on muuttunut lähinnä niin, että Päivi Räsäsen tavoin vaaditaan LISÄÄ MAAHANMUUTTAJIA Suomeen, kun Syyriassa on hätä, jonka suvakit itse aiheuttivat.

    Jotain tällaista kirjoituksellasi ilmeisesti vihjailit...?

    Ei voi kuin sanoa että voi PERSE.

    VastaaPoista
  7. Jeb joo.
    Sattuikin tulemaan nyt maikkarilta ilmoitus että hallitus kaatuu.
    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansalaiset-tahan-hallitus-kaatuu/5090490

    On se niin kaunista kun vihervasemmistolaisten itku kuuluu ja kovaa..

    Tuo Ykän ehdottama idea olisi pitänyt tehdä jo kahdeksan vuotta sitten.
    Jos kuitenkin annettaisiin ensin hallituksen muodostua ja aletaan vittuilemaan kahden vuoden päästä, kun on jotain josta päätä aukoa..

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Soomipoisille Eestist, Vieraalle, Juhalle, Kumitontulle ja WH:lle & kiitos kommenteistanne.

    Soomepois Eestist: Kiitokset. Muistutan, että kirjoitus pohjaa puhtaasti humanismiin, sillä täytyyhän ihmisen saada itselleen omien mielikummitustensa lisäksi ihan jotain konkreettista jota vihata. Täällä muuten ei tiedostava väki mielestäni juurikaan seuraa Viron tapahtumia, sillä jos se seuraisi, niin epäilemättä Viron täysin Suomesta poikkeava linja olisi saanut aikaan eräitäkin suvaitsevaisia itkupotkuraivareita. Mutta hiljaista on ollut ja hyvä niin, sillä luulen, että virolaiset osaavat hoitaa maansa ja asiansa ihan ilman meidän porojen neuvoja. Ainoat neuvot voi antaa puolustusvoimat koulutuksen muodossa ja sitähän on harjoitettukin.

    Vieras:

    Viesti 1. Ensinnäkin Janssonin osiosta voin sanoa, että tunnen toki kulttuurimarxilaisuuden, mutta uskoisin itse, että esmes Suomessa älyttömän nykymeiningin kannattajista tähän ns. kulttuurimarxilaiseen salaliittoon kuuluu murto-osan murto-osan murto-osa. Suurin osa on ihan puhtaasti poliittisia fanittajia, jotka saavat itselleen älykön aseman ilman minkäänlaisia älyllisiä ponnisteluja. Eräänlaisia poliittisia Dingo-faneja. Valkean juttu on ihan hyvä, mutta kuuluu sarjaan ”tulevaisuus näyttää”, joten en kommentoi sinänsä siitä sen enempää.

    Viesti 2: Tuo Kummelin sketsi on vieläkin aivan ässä. Yksi porukan parhaista.

    Viesti 3: Kummeli oli kuitenkin 1990-luvulla niin suuri nimi suomalaisessa huumorissa, että ei siitä deletoinnista ole mitään hyötyä. Youtubesta ne löytyy kuitenkin ja varsin monessa suomalaisessa kämpässä löytyy porukan tuotanto dvd:nä.

    Juha: Erittäin hyviä lisäyksiä. Varsinkin tuo tissien tuijotus, sillä eikös tässä aikanaan ollut joku tutkimus, jonka mukaan tissien säännöllinen katselu lisää miesten terveyttä. Itsehän olen jo viisikymppinen ja asiassa kovasti rauhallinen mies. Olen myös suvaitsevainen ja annan naisille anteeksi, että heidän tissinsä joskus tuijottavat minun silmiäni lupaa kysymättä.

    Kumis:

    Asia kuuluu sinulle aina.

    Tää Putin-juttu on kieltämättä varsin metka. Me kansallismielisethän ollaan tietyn tiedostavan porukan mielestä putinisteja, vaikka me ollaan matkan varrella kannatettu voimakasta maanpuolustusta. Halosen presidenttikaudesta vs. sotavaltio muistan sen tapauksen, kun Kainuun Prikaatissa jotkut varusmiesalikessut olivat kirjoittaneet johonkin vihkoon rumia juttuja joistain naisvarusmiehistä vai henkilöiksikö niitä pitää sanoa ja presidentinlinna nosti itkupotkuraivarit. Sen sijaan palveluksessa oikeasti fyysisesti loukkaantuneista miespuolisista hepuista ei tullut Haloselta minkäänlaista kommenttia. Hyvä esimerkki oli se 120-millisen krh:n räjähdys, jota Halonen ei noteerannut mitenkään.

    Luulisin, että ne järkevät tahot tukevat Israelia, koska se on ainoa maa, jota voi sanoa toimivaksi yhteiskunnaksi siellä päin maailmaa. Että PERSE täyttäisi mahdollisimman tarkkaan val(a)istuneen väestönosan vihatarpeita, luulisin, että PERSEen tulisi yhtä aikaa tukea Israelin valtiota ja toisaalta turpa kuolassa kieltää holocaustin olemassaolo.

    Mitä tulee niin Syyrian hätään kuin yleensä arabimaitten sekasortoon, niin luulen sinun olevan samaa mieltä kanssani, kun sanon, että näinköhän niitä arabidiktaattoreja sittenkään kannatti kaataa? Ja tuoda tilalle ”demokratiaa”, joka noissa maissa on synonyymi anarkialle?

    WH: No enpä olis arvannutkaan. Muistelen, että kun vuonna 2011 pantiin Erikeeperillä, jeesusteipillä ja kuminauhoilla kasaan sixpackiä, ettei vaan persut pääse hallitukseen, niin tuon kaltaisia gallupeita ei kyselty.

    VastaaPoista
  9. Rähmiksen sikolätissä on linkki Australian varoitukseen laittomille maahantulijoille.

    http://rahmispossu.net/2015/04/25/ei-toivoakaan-tanne-et-tule-notkumaan/

    VastaaPoista
  10. Tervehdys, Vieras. Tuo on linkitetty täälläkin useampaan otteeseen. Aussit ovat kieltämättä meitä eurooppalaisia fiksumpia tässä asiassa.

    VastaaPoista
  11. Minunkin mielestäni, Ykä, ajatuksesi on loistava, ja on kovin ikävää, etten itse keksinyt kirjoittaa samalla lailla aiheesta blogimerkintää.

    Mutta vitsiä tulisi vitsin päälle siinä, että monet vihervasemmistolaiset taatusti haluaisivat harrastaa väärän lipun operaatiota tulemalla tuohon liikkeeseen mukaan.

    VastaaPoista
  12. Kulttuurimarksistit ovat nyt saaneet itkuporuraivareita kun heitä ei otettu mukaan hallitukseen.

    Ei siinä sen kummenpaa.

    VastaaPoista
  13. ei jumalauta, toihan oli loistava idea.

    VastaaPoista
  14. Ykän blogi ei ole kieliblogi eikä myöskään Vasaran blogi. Kysyn kuitenkin huomasiko Ykä kun tuon Vasaran uusimman jutun? Se Jan Sundberg on taas vauhdissa.

    Tuolle kommari-hurrille ja joillekin muille on tyypillinen taktiikka mennä ulkomaille valehtelemaan Suomen asioista. Onko sillä sitten mitään vaikutusta ulkomailla, on sitten eri asia. Ehkä hän haluaa hankkia rispektiä omien kollegojen keskuudessa ja pelotella ruotsinkielisiä. "Hei kattokaa! Mä sain tämän julkaistuksi ulkomailla! Nyt kaikki näkee ja lukee tämän! Nyt tulee älämölöä Suomea vastaan kaikkialta ulkovaltojen taholta ja EU ja YK ja muut vaativat jättämään persut oppositiion! Mitä ne meistä nyt ajattelee jos emme tee noin?"

    Ööh...mitä ne meistä ajattelee? Meinaan, kun tuo kielikysymys ei ketään kiinnosta Suomen ulkopuolella, korkeintaan Ruotsissa.

    Mutta toi hurri-proffa tarvis jotenkin pistää ruotuun. Onko jokin taho joka voisi esittää hänelle nuhtelun ja ukaasin, mieluiten julkisesti? Tai vaikka potkut tai edes lomautus virastaan?

    Yksi hurri pyörii idässä, eli Johan Bäckman. Toinen hurri pyörii lännessä eli Jan Sundberg.

    Jos jossain on järkeviä eli realistisia ja tilannetajuisia suomenruotsalaisia, niin he voisivat itse lukita Sundbergin johonkin koppiin.

    VastaaPoista
  15. Suomessa näytetään siirrytyn “Kanadan mallin” ihailusta Australian malliin. Ehkä Australiasta on helppo uskoa mitä tahansa koska se on siellä kaukana eteläisellä pallonpuoliskolla.

    Itseasiassa olen huomannut australialaisten kirjoittavan että heillä on ovet ja ikkunat auki siirtolaisille — muuan sata pidätettyä venevaeltajaa ovat häviävän pieni osa kokonaiskuvasta.

    Terv. ulkosuomalainen

    VastaaPoista
  16. Nämä kansalliset Itkupotkuraivariviikot ovat todella olleet melkein hupaisaa seurattavaa. Yrjön idea Likasankopuolueesta on oivallinen. Mahtaisi sitä tulla tietyille suvakeille kiire tempoa maailmalle levittämään julkilausumaa toisensa jälkeen. Parhaassa tapauksessa jokunen jäisi sille tielleen, eikä meidän tarvitsisi niistä enää kuulla?

    Heidän ei ole pakko täällä asua, mutta meidän tavisten täytyy täällä vanheta, joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  17. Tere Ykä!

    Tänään osui tällainen uutinen silmiin, tällaisia viestejä Toimi Kankaanniemi lähetteli, luulisin että tästä ottavat eräät tahot kaiken irti. Varsinkin kun Kankaanniemi jätti KD:n ja siirtyi Perussuomalaisiin. Lainatakseni kulunutta fraasia, niin tämä viesti tuskin oli yksittäistapaus?

    Meikäläisen silmissä hän menetti kaiken uskottavuuden silloin 90-luvulla kieltäessään salmiakkikossun. Varsinkin kun sitä pystyy itsekin tekemään, niin koen tuollaisen toiminnan "ihme jeesusteluksi".

    Heh, jos T.K. olisi vielä KD:ssä, niin olisi mielenkiintoista nähdä Päivi Räsäsen reaktiot tällaiseen toimintaan.

    Toisaalta, T.K. jatkaa Ilkka Kanervan linjoilla, ja eivätkä nämä kaksi sankaria ole ainoita poliitikkoja Suomessa, jotka ovat lähetelleet naisille kyseenalaisia viestejä.


    - Soomepois Eestist -

    P.S. jos tämä viesti tuli kahteen kertaan, niin toisen voi poistaa...

    VastaaPoista
  18. Tervehdys Tom Kärnälle, Beckerille, Turbojuudakselle, Vieraalle, Ulkosuomalaiselle, Euvostotaivaalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

    Kärnän Tomppa: Sinänsä voisi ajatella, että tietyt Voiman Pimeää Puolta synkästi ja ankarasti vihaavat nettikirjoittajat ovat meidän puolen trolleja, jotka toimivat puolestamme paremmin, kuin mitä me koskaan pystymme.

    Becker: Joo, rintaan pistää ja vituttaa. Ehkä se suurin pelko näillä on se, että heidän kuplansa kapeus paljastuu.

    Turbojuudas: Erityisesti painotan sitä HK:n sinistä. Tosin sekin on ihan sekundatavaraa verrattuna siihen, mitä se joskus 1990-luvun alussa oli.

    Vieras: Joo, tämä ei ole kieliblogi eikä tästä tule kieliblogia. Vasaran jutut luen aina tuoreeltaan. Tämän kyseisen tyypin ja hänen kaltaistensa kohdalla ei liene ongelma siinä, kuinka he suutaan pieksävät, vaan se, että sille löytyy välittömästi huomattava media-aika. Ja sitä ei sinänsä hallituksenkaan vaihto muuta, sillä syöpä on liian syvällä. Kaipaan itsekin niitä järkeviä ja suomenruotsalaisia, sillä niitä varmasti löytyy. Heidän äänensä vain tulisi saada kuuluviin ja antaa heille uskallusta aukaista suunsa.

    Ulkosuomalainen: Onko ausseilla ovet auki myös pohjoismaalaistyppiseen siirtolaisuuteen, jossa turvapaikanhakijalle taataan automaattinen koko elämän mittainen elatusautomaatti? Epäilen.

    Euvostotaivas: Just näin. Meidän tavisten täytyy tässä maassa vanheta, enkä ole varma, minkälaisessa maassa meidän tulee vanheta ja missä me joudumme vanhenemaan.

    Soomepois Eestist: No joo, kaikki on otettu noista viesteistä irti. Tietysti Toimin olisi pitänyt tajuta, että facebook-viestit kaivetaan esiin täikammalla, mutta mieleen tulee se aikaisempi skandaali, eli Ilkka Kanerva vs. Johanna Tukiainen-skandaali. Minun mielestäni Kanervan olisi pitänyt lehdistötilaisuudessa todeta silloin että joo, minä tykkään pillusta ja kun minä olen vaikutusvaltainen mies niin minä sitä aika ajoin saakin ja vittuako se kenellekään kuuluu. Sitähän puhutaan, että Kekkonen oli aikanaan armoton kankimies, mutta siitä pidettiin Kekkoslovakiassa suut kiinni. Toimi höhläsi, mutta ei se maailma siihen kaadu.

    VastaaPoista
  19. Vittuuntunut NettoVeromaksaja20. toukokuuta 2015 klo 0.34

    PERSEen syy varmaan tämäkin:
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1432017601269.html

    Tuppurainen on tulta ja tappuraa kun Tuppurainen & co ei äänestänyt naista vaikka ovat ylivoimalla (2/3 naisia).

    Ota näistä nyt sitten selvää mitä ne oikein haluaa. :D

    VastaaPoista
  20. Tervehdys, VNV. Kovasti akoittunut SDP on onnistunut menestyksekkäästi karkoittamaan mieskannattajansa ja varmaankin kyseiset naiset haluavat jatkaa samalla linjalla. Toivottanemme heille onnea valitsemallaan tiellä.

    VastaaPoista