Tämän kertainen uusinta on itse asiassa
vain pari vuotta vanha, mutta se soveltuu nykyiseen maailman menoon
julkaisuaikaansa paremmin. Kysehän on siis kirkosta ja sen viime aikojen
edesottamuksista. Aikoinaan kirjoitin tämän koko lailla kieli poskessa, mutta
nykyisin en ole aivan varma, että tuliko sittenkin ennustettua jotakin, joka on
tulossa.
*
Yleinen
hyve- ja suvaintovirasto
Tapahtuma-aika:
vuonna 2018
Tapahtumapaikka:
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin neuvottelutila, Helsinki
Tapahtumassa
läsnä: Arkkipiispatar, yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteen
sekä toimintansa versioon 2.0 päivittävän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
hiippakuntia johtavat uudet piispat, joista kolme neljäsosaa naisia
Poissa
tapahtumasta: Suomen puolustusvoimien kenttäpiispa, jota ei haluttu paikalle
turmelemaan yksimielisyyttä
Arkkipiispatar
aloittaa tilaisuuden:
-
Tervetuloa teille kaikille. Olemme suuren muutoksen edessä, ja tässä
neuvonpidossa tuo muutos tulee meidän toimestamme nyt vahvistaa. Muutos on
odotuttanut itseään jo aivan liian kauan, mutta lopultakin sen aika on tullut.
Oliko viivästymisen syynä henkinen laiskuus, mukavuudenhalu, totuttuihin
kaavoihin kangistuminen vai mikä, se ei ole nyt varsinaisesti tärkeää. Tärkeintä
on tulevaisuus, ja se, että me alamme muokkaamaan sitä uudeksi tästä päivästä
eteenpäin. Uusin sanoin, uusin periaattein ja uusin rakentein.
-
Me olemme olleet jo, no, sanotaanko kymmenisen vuotta hyvin tietoisia siitä,
että toimintamme ei ole enää perustunut kristinuskoon kuin nimellisesti. Me
olemme omaksuneet uudet, yleisinhimilliset toimintaperiaatteet ja rajoittava
kristinuskoon vetoaminen on ollut jarruna valistustyöllemme. Rehellisesti
sanoen minustakin on ollut ahdistavaa toistuvasti vedota raamatunlauseisiin.
Yhä uudestaan ja uudestaan vedota sen yhden ja saman parituhatta vuotta vanhan
niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla pölyttyneen kirjan lauseisiin, vaikka
olisin jo aikaa sitten voinut keskittyä kehittyneen ihmisluonnon esiintuomiin
paljon laajempiin suvaitsevaisuuden, feminismin, monikulttuurisuuden ja
rakkaudella kaikki ihmiset syliinsä sulkevan humanismin periaatteisiin. Miksi
ihmeessä minun täytyy vedota saarnoissani joihinkin tuhansia vuosia sitten
eläneisiin mitä todennäköisimmin kuviteltuihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa,
kun voisin vedota Martin Luther Kingiin, Nelson Mandelaan, Steve Bikoon, John
Lennoniin, Bob Marleyhin sekä Judith ja Adolf Butleriin.
-
Minua on henkilökohtaisesti vuosikausia ahdistanut ja järkyttänyt kirkkomme, ja
varsinkin sen tavallisten riviseurakuntalaisten pysähtyneisyys ja passiivisuus.
Jos humanismin asiaa ei aktiivisesti aja ja julkisesti julista, on itse
humanististen periaatteitten vastustaja. Jos piilorasismia ei ääneen vastusta,
on itse sen kannattaja. Niin sanotut tapakristityt valitettavasti mieltävät
kirkollisen perinteen nimenomaan kansalliseksi perinteeksi. He mieltävät niin
sanotun protestanttisen etiikan, ja ennen kaikkea protestanttisen työetiikan
erääksi syyksi siihen, että suomalainen kansakuntamme on selviytynyt
historiansa aikana niinkin hyvin kuin mitä se on tehnyt. Tällainen ajattelutapa
sisältää arveluttavaa kansallismielisyyttä ja ajatuksen siitä, että jotkut
kansakunnat ja jotkut ihmiset ovat toisia parempia. Sitä emme voi hyväksyä, sillä
tiedämme, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja samanlaisia riippumatta
kansallisuudestaan, ihonväristään, uskonnostaan, seksuaalisesta
suuntautuneisuudestaan ja ideologiastaan. Niin no, poislukien tietenkin
äärioikeistolaiset.
-
Vaikka Suomen ja suomalaisen valtaväestön ulkopuolella on kansoja, ihmisiä ja
ideologioita, jotka eivät ajattele suvaitsevaisuudesta täysin samalla tavalla
kuin me, me emme voi omasta puolestamme suhtautua heihin suvaitsemattomasti. Se
on heidän tapansa, heillä on siihen oikeus, eikä meillä suvaitsevaisina
ihmisinä ole oikeutta sitä tuomita. Se tarkoittaisi, että pitäisimme heidän
tapojaan huonompina kuin omiamme. Heillä on oikeus säilyttää tapansa ja
asenteensa myös täällä Suomessa ja meidän tulee kunnioittaa niitä. Meidän velvollisuutemme
on aloittaa niin sanottu yksipuolinen humanistinen ajatusten aseistariisunta.
Olen varma, että esimerkkimme tulee leviämään maailmalle suurella menestyksellä
ja esimerkkimme voimasta kaikki kansat ja ihmiset tulevat tulevaisuudessa kulkemaan
käsi kädessä ja toisiaan arvostaen ja rakastaen. Ensin täällä Suomessa ja
sitten koko maailmassa.
-
Mutta tämä ei onnistu, mikäli pohjaamme valistustyömme vanhoihin pölyttyneisiin
kirjoituksiin. On aika, ja on välttämättömyys, että kirkkomme sanoutuu irti
uskonnosta ja muuttaa itsensä maalliseksi virastoksi. Silloin sen nimikin
luonnollisesti vaihtuu toiseksi. Hiippakunnissa on erillisissä työryhmissä
tehty valmistelevaa työtä, ja niin kuin tiedätte, raakamateriaali annettiin
erikoistyöryhmän käsiteltäväksi. Tuon erikoistyöryhmän johtoon tarvittiin
äärimmäistä ammattitaitoa, joten saimme Rakkauden ministeriöstä lainaksi
yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteenin, joka on mukana tässä
tapaamisessa. Lopullinen materiaali on teillä kaikilla edessänne printattuna,
mutta Lennipirkitta käy sen tässä vielä pääpiirteittäin sanallisesti läpi. Ole
hyvä, Lennipirkitta.
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen nousi paikaltaan ja käveli kokoukseen osallistujien eteen.
Itsevarmana ja onnistumiseen tottuneena uranaisena hän ei tarvinnut mitään ujoa
rykimistä äänen avaamiseksi, vaan kävi itsevarmana asiaansa käsiksi:
-
Arvoisat kokoukseen osallistujat. Työryhmämme on päätynyt siihen, että
uskonnosta irrottautuvan ja kokonaan maalliseksi virastoksi muuttuvan Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon nimi tulee jatkossa olemaan Yleinen hyve- ja
suvaintovirasto.
Eräs
piispoista pyysi puheenvuoron ja kysyi:
-
Suvainto? Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa?
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen vastasi:
-
Ei tietenkään yhtään mitään. Se on keksitty termi, niin kuin vaikka
kotouttaminenkin. Mutta se kuulostaa hyvältä ja on myös välttämätön.
Työryhmälleni annetun ohjeistuksen mukaan uudeksi versioksi itsensä päivittävä
valtionkirkko ei suinkaan aio harrastaa dialogia jäsenistönsä kanssa vaan
toiminnan periaatteena on ylhäältäpäin yksinkertaisemmille saneltu opetus. Ja
kun asianlaita näin on, niin tarvitaan tietenkin hokemia, joita toistetaan aina
uudestaan ja uudestaan.
-
Päätimme ottaa käyttöön yhden ainoan varsinaisen hokeman, eli ”suvainnon”.
Termi ”hyve” on mukana oikeastaan vain siksi, että se on kuitenkin ihmisille
ennestään tuttu sana, siitä saa positiivisia mieliyhtymiä ja se saa viraston
nimen kaksiosaiseksi, niin kuin evankelis-luterilainen kirkkokin oli. On myös
kätevää, että varsinaisia hokemia, joitten nimeen vedotaan on vain yksi.
Silloin ei tarvitse miettiä, että vetoaako asiaa Herran, Jumalan, Luojan,
Jeesuksen, uskon, pyhän kolminaisuuden tai jonkun muun sellaisen nimeen. Ei
tarvitse vedota kuin suvainnon nimeen. Ja hokemahan itsessään kuulostaa
mukavalta. Se muistuttaa esimerkiksi sanoja ”suvaita”, ”sovinto” ja ”suvanto”.
-
Mutta tuohan on nerokasta, totesi kysymyksen esittänyt piispa ja totesi vielä,
että kun sanaa makustelee niin ihan kermaleivos tulee mieleen.
Arkkipiispatar
pyysi sitten Löröttät-Sixteeniä kertomaan Yleisen hyve- ja suvaintoviraston
organisoinnista ja toimintamuodoista.
-
Organisaatiossa puretaan hiippakunnat ja siirrytään maakunnallisiin
päävirastoihin jotka jakautuvat kunnallisiin aluevirastoihin. Nämä kunnalliset
aluevirastot, joita jatkossa tullaan seurakuntien sijasta nimittämään
suvaintokunniksi toimivat itsenäisesti, eivätkä ole siis kunnallisesta
hallinnosta riippuvaisia. Papinvirat lakkautetaan ja tilalle perustetaan
hyveen- ja suvainnon esilausujien virat. Mikäli papinvirassa olevat henkilöt
haluavat jatkaa näissä uusissa viroissa, heidän on luonnollisesti
allekirjoitettava kirjallinen sitoumus pidättäytyä kaikenlaisesta
kristillisyyden julistamisesta. Jos he eivät tähän suostu, he saavat mennä
kilometritehtaalle. Yliopistojen yhteiskunnallisista tiedekunnista löytyy kyllä
runsaasti halukkaita näihin varmoihin ja pysyviin virkoihin ja siitä
hakijakunnasta löytyy myös yllin kyllin tehtävään vaadittavaa ideologista omistautumista.
-
Kunnallisten hyveen- ja suvainnon esilausujien virkatehtävissä ei varsinaisesti
tarvita kirkkorakennuksia, sillä he tulevat työskentelemään pääosin
internetissä ja mediassa yleensäkin sekä kouluissa ja kunnallisissa
työpaikoissa jossa he antavat hyve- ja suvaintovalistusta, joka keskittyy
monikulttuurisuuteen, rasismin avoimien-, piilo- ja rakenteellisten muotojen
vastustamiseen, erilaisten kulttuurien arvostuksen lisäämiseen sekä
seksuaalisen tasavertaisuuden korostamiseen. Lisäksi heidän tehtäviinsä kuuluu
edellämainittuihin asioihin liittyvä tutkimus- ja projektityö.
-
Kiinteistöpuolella kirkkorakennusten sijasta tarvitaan lähinnä henkilökohtaisia
toimistotiloja. Näitä periytyy kyllä toimintansa nyt lopettavilta
seurakunnilta, joitten kiinteä ja irtain omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan
uusien kunnallisten hyve- ja suvaintovirastojen omaisuudeksi. Lisäksi näillä
virastoilla on jatkossa varaa ostaa tiloja lisääkin, mutta siihen palaan
tuonnempana. Virastoille jää siis tyhjän pantiksi kirkkorakennuksia, joita
voidaan panna myyntiin. Niitä voidaan myös sopuhintaan vuokrata haluaville ja
alustavien, taustalla tehtyjen tiedustelujen mukaan niistä tiloista ovat olleet
kiinnostuneet muun muassa useat islamilaiset yhteisöt sekä aktiivista vasemmistolaista
vaihtoehtonuorisotyötä tekevät yhteenliittymät.
-
Kun siirrytään kunnalliselta tasolta maakuntatasolle, maakuntavirastoa johtaa
maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja ja valtakunnan tasolla
sitten valtakunnallinen päällikköyliesilausuja. Näitten korkeampien
virkahenkilöitten tehtäviin kuuluvat tietysti normaalit hallinnolliset
velvollisuudet, mutta työryhmämme on ajatellut myös yhteistyötä Yleisradion
kanssa. ”Sana viikonvaihteeksi”-formaattia tullaan muokkamaan ja laajentamaan.
Korkeampien suvaintovirkahenkilöitten valmiiksi äänitettyjä suvaintolausumia
lähetetään sekä Ylen maakuntaradioissa että valtakunnan kanavilla ohjelmina
”Keskipäivän suvainto” ja ”Alkuillan suvainto”. Nämä voisivat olla pituudeltaan
5 – 10 minuuttia. Perjantaina alkuillasta olisi sitten television ja radion
yhteislähetyksenä puolituntinen, vaikkapa kello 17.30 – 18.00 esitettävä
”Suvainto viikonvaihteeksi”. Ohjelmien sisältö on korkeimpien
suvaintovirkahenkilöiden itse päätettävissä.
-
Sunnuntaiset jumalanpalveluksethan loppuvat tarpeettomina muutenkin, joten
niille radiossa ja televisiossa varattu ohjelma-aika voidaan korvata vaikka
lähetyksillä monikulttuurisista ja seksuaalista tasa-arvoa korostavista
tapahtumista, kuten vaikka ”Afrikka kylässä” tai Helsinki Gay
Pride-festivaalista. Tietysti noina ohjelma-ajankohtina voidaan myös esittää
sopivia suvaintodokumentteja, joita kyselyni perusteella Yle on enemmän kuin
halukas tuottamaan.
Yksi
piispoista, josta tulisi pian maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja
pyysi puheenvuoroa.
-
Tämähän kuulostaa kyllä erinomaiselta suunnitelmalta ja olette onnistuneet
kiteyttämään antamamme ohjeistuksen varsin erinomaisesti. Mutta puhuitte
aikaisemmin siitä, että kirkolta perittävän omaisuuden lisäksi olisi tulossa
jotain ylimääräistä varallisuutta. Mitä tarkoitatte sillä?
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen hymyili suloisesti ja selitti:
-
Minulle annettiin tehtävä, ja teen sen aina mahdollisimman perusteellisesti.
Lisävarallisuus tulee bonuksesta, jonka hoksasin tehtävänantoa tarkkaillessani.
On nimittäin niin, että Väestörekisterikeskus tullaan liittämään
kokonaisuudessaan Yleiseen hyve- ja suvaintovirastoon. Keskustellessani
tiettyjen poliittisten ja virkamiestahojen kanssa hoksasimme, että kirkkoon kuulumatonta
väestöä on Suomessa kumminkin 21 prosenttia väestöstä. Hehän ovat eronneet
kirkosta siksi, että eivät miellä itseään kristityiksi. Mutta totta kai he ovat
oikeutettuja uskonnottomaan suvainnollisuuteen.
-
Näin ollen, Väestörekisterikeskuksen siirtyessä keskusvirastomme alaisuuteen,
nämä 21 % siirtyvät automaattisesti myös paikallisten suvaintokuntien jäseniksi
ja kirkollisvero – jonka nimi tietysti muuttuu suvaintoveroksi – koskee myös
heitä. Lisäksi hautaustoiminta keskitetään keskusvirastomme alaisena toimivalle
Mutkatta Multiin-säätiölle, joka laskuttaa palveluistaan markkinahintaan.
Vihkimiset jäävät kokonaisuudessaan maistraateille ja kastetilaisuuksiahan ei
jatkossa enää tarvitakaan.
Eräs
piispoista pyysi puheenvuoroa:
-
Mutta tämähän vaikuttaa suorastaan taivaalliselta, jos vertaus sallitaan. Mutta
meneeköhän tämä eduskunnassa sittenkään läpi? Kun kyllähän tämä on
rajoittuneiden ihmisten mielestä varsin radikaali uudistus.
Arkkipiispatar
vastasi:
-
Niin tähän voin vastata, että suunnitelma menee heittämällä läpi. Sen takaavat
perussuomalaiset. He nimittäin vastustavat suunnitelmaa ja koska muut puolueet
eivät kerta kaikkiaan uskalla olla persujen kanssa samaa mieltä mistään, he
taas kannattavat. Ja vaikka persut saivatkin sen jytky kakkosen, niin he eivät
pääse kumminkaan koskaan hallitusvaltaan ellei heillä ole sataayhtä
kansanedustajaa. Ja niin no, kyllähän kristilliset tietysti myös vastustavat,
mutta hittoako me yhdestä sirpalepuolueesta joka on lisäksi täynnä uskovaisia.
Yleiserityisasiantuntija
Löröttät-Sixteen täsmensi:
-
Arkkipiispatar on oikeassa. Kiersin läpi koko puoluekentän. Tai siis sen
puoluekentän joka tässä tapauksessa on olennainen. Hallitusta tukevassa
oppositiossa eli vihreissä ja vasureissa lauettiin pöksyihin heti, kun kerroin
suunnitelmasta. Hallituksen puolella demarit lähinnä kyselivät, että löytyisikö
suvaintovirastosta mahdollisesti valovoimaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita
heidän eduskuntavaaliehdokkaikseen. Kun on ollu tuon menestyksen kanssa vähän
köyköstä viimeiset viisitoista vuotta. Kepussa tuumittiin, että kun on kerran
hallitukseen takaisin päästy, niin kyllä varmaan isäntämiehetkin ymmärtävät
citykepulaisen linjan olevan oikea. Koti, Suvainto, Liittovaltio, you know.
Henkisesti jo liittovaltiossa elävässä kokoomuksessa todettiin vaan tylysti,
että ei nuo tommoset piirikunnalliset kinkerit meitä enää kiinnosta, niin että
tehkääpä hiekkalaatikollanne whatever mitä lystäätte. Ja sveduja lähinnä
kiinnosti että heille taataan kiintiöt niin maakunnallisissa suvaintokunnissa
kuin niitten johtovirkamiehistössä.
Eräs
piispoista tiedusteli vielä, kuinka on suunnitelmassa laita ortodoksisen kirkon
ja puolustusvoimien. Löröttät-Sixteen vastasi:
-
Ortodoksit voivat pysyä omana kirkkokuntanaan. Sen merkitys on määrällisesti
kuitenkin niin pieni. Mutta ortodoksien kirkollisvero muuttuu yhtä lailla
suvaintoveroksi, joka tilitetään meille. Ortodoksit voivat halutessaan maksaa
edelleenkin vapaaehtoista kirkollisveroa, mutta suvaintovero on pakollinen. Ja
mikäli ortodoksi eroaa omasta kirkostaan, hänestä tulee väestörekisterin kautta
automaattisesti paikallisen suvaintokunnan jäsen. Puolustusvoimat jätettiin
tällä kertaa rauhaan. Sitä ei mielletty vielä ideologisesti valmiiksi tähän
askeleeseen.
Arkkipiispatar
otti puheenvuoron:
-
Nyt on tullut aika äänestää. Kaikki on päätöksestämme kiinni. Puolesta?
Kaikki
kädet nousivat.
-
Ei siis tarvitse kysyä, että oliko joku vastaan. Suunnitelma on hyväksytty.
Tämä on historiallinen päivä.
Arkkipiispatar,
josta tulisi nyt valtakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköyliesilausuja
kohotti puheenjohtajan nuijansa.
-
Suvainto olkoon kanssamme!
Nuija
pamahti pöytään. Huoneessa alkoi välittömästi valtavat aplodit ja riemunhuudot.
Riemunhuudoista ei tullut loppua millään. Pian alkoivat myös kengänpohjat
kopista lattiaa vasten horkkamaisesti ja ilmassa alkoi kuulua hyminää. Lisään
sekoittui hokemista: suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… suvainnon nimesä
ja pyhäsä sovintoveresä… alkoi kuulua ensimmäisiä ynähdyksiä… ja sitten
kiljahduksiakin… äänten sekamelskaan liittyi lattialle putoavat vaatekappaleet
ja nautinnolliset voihkaisut.
Suomen
evankelis-luterilainen kirkko oli ehkä luopunut uskostaan, mutta olihan se
saanut sentään tilalle hurmoksen ja kiihkon.
Tässäpä heti ylenannon vastine; sosialistinen piispa kertoo kuinka meillä on liikaa (hänellä ei ja uusjako pitääkin kohdistaa muihin kuin oikeamileisiin)
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_kari_makinen_meilla_taalla_on_enemman_kuin_meille_kohtuullisesti_kuuluu/8799975
-Tvälups-
Jk Tataarit on menestystarina joten Baghdadin Ali muuttuu välittömästi moiseksi tänne saavuttuaan. Epäkohdista kun ei saa puhua.
Varsinainen profetia on ollut alkujaan Ykältä tuo nyt esillä oleva teksti.
VastaaPoistaTänään lauantaina vuonna 2016 oli jälleen televisiossa varsinainen hyve- ja suvaintopiispamme lausumassa ohjeita suvaintoajattelun alkeisiin. Taisipa hän julistaa syvällä vakaumuksella kahden erilaisen ja mentaliteetiltaan poikkevan uskonnon sulautuvan sievästi yhteiseloon. Kaipa tuo rattoisa taival toteutunee heikomman kadotessa kuin jää keväiseltä polulta. Koska mul... eikun arkkipiispana on tuollaisia tyyppejä ei tarvinne pahemmin arvuutella kumpi katoaa.
Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Euvostotaivaalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTaisteluvälineupseeri: Jopa pit pappi suarnan. Jään mielenkiinnolla odottamaan sitä, että arkkipiispa Mäkinen kuittaa palkastaan itselleen vain sanotaanko suomalaisen mediaanipalkan verran ja siirtää siitä ylijäävän huomattavan rahamäärän yleisafrikkalaisiin suvaitsemisprojekteihin, ts. että elää niin kuin opettaa. Se on muuten mielenkiintoista, että enpä ole kuullut ensimmäisenkään Suomen tataarin avautuvan yleissuvaitsevaisuuden puolesta. Jotenkin stetsontuntumalla veikkaan, että he ovat ihan yhtä nuivia kuin tavallinen Matti Virtanen.
Euvostotaivas: Kieltämättä tuohon suuntaan ollaan menossa. Kai nää tyypit ovat yksinkertaisesti niin sinisilmäisiä hölmöjä, että uskovat islamilaisten vastaavan rakkauteen rakkaudella, väistämiseen väistämisellä ja suvaitsemiseen suvaitsemisella.
Muistan hyvin tämän kirjoituksen.
VastaaPoistaEilen kaveri peukutteli uutista, jonka mukaan homovihkimysasia etenee kirkossa vauhdilla. Mielessäni ihmettelin vähän että miksi, kun kaveri on ihan hetero ja onnellinen kolmen lapsen isä… Mietiskelin sitäkin, että miksikäs tuota kirkkoa pitäisi sitten tuon askeleen jälkeen kutsua - Suomen Ekumeenis-Sodomialaiseksi Kirkoksiko?
Jatkoinpas vielä pähkäilyjäni ja ihmettelin sitäkin, että miksei tuo meidän toinen virallinen kirkkomme ole moisen moraalisen vyörytyksen kohteena, eikä sitä olla median ja suvaitsevaisten puolelta kurmoottamassa ja ”ristiinnaulitsemassa” kun homosaatio etenee siellä niin perin hitaasti?
Lopetin pohdiskeluni ennen kuin kirkon suhde muhamettilaisuuteen ehti mukaan kuvioon - homosaatio ja islamisaatio saman katon alla vääntää viisaammaltakin aivot solmuun!
T. Riku Raunioilla
Tervehdys, Riku. Elämme ihmeellisessä maassa ja ihmeellisiä aikoja. Jos suomalaiset jätkät heittävät keskenään homovitsejä, se on ongelma. Jos ne heittävät niitä julkisesti facebookissa, se on kansallisen tason ongelma. Sen sijaan kun arabimaissa nykäistään homot nosturilla kaulastaan killumaan ns. lopulliseen kravattiin, se ei ole ongelma. Ja Tom of Finland-tuotteet saavat maamme uuteen nousuun. Jota kirkko ylistää.
VastaaPoistaOlen joskus Ykälle sanonut, että älä kirjoita näitä, koska jossain vaiheessa näistä jutuista tulee totta.
VastaaPoistaSaudi-Arabiassa muuten toimii hyveen edistämiseen ja paheen torjuntaan keskittyvä komitea, jota myös uskonnolliseksi poliisiksi kutsutaan:
https://en.wikipedia.org/wiki/Committee_for_the_Promotion_of_Virtue_and_the_Prevention_of_Vice_%28Saudi_Arabia%29
Yleinen Hyve- ja suvaintovirasto tosin sopii Suomen olosuhteisiin paremmin.
Luterilainen kirkko on jo nyt monilta osin hyve- ja suvaintovirasto. Vain virallinen nimenmuutos on tekemättä.
Kun nämä nykyiset touhut alkavat muistuttaa tosissaan noita ilmestyskirjan lopunajan ennustuksia,niin muistuupa mieleen,että jossainkohtaa Bibliaahan se Jeesuskin epäili,että kun tuleepi aikojen lopulla takasin,niin löytäneekö uskoa maan päältä-eipä ainakaan ev.lut.kirkosta tai katolisesta "nuollaan muslimien jalat"-kirkosta.Tosin Mäkinenhän sanoisi Jessellekkin suorat sanat,mitäpä se Jeesus omista opeistaan ymmärtäisi...
VastaaPoistaT:Vesku
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2016/04/onko-meilla-liikaa.html?spref=fb
VastaaPoistaTuli tuossa mieleeni asian vierestä mutta kuitenkin. Sellainen seikka aseisiin liittyen että pyssyt eivät nyt oikeastaan ole mitenkään mahdottoman monimutkaisia valmistaa. varsinkaan jos ei ihan loppuun asti viimeisteltyä halua. Kelvollisen pyssyn esim konepistoolin tai haulikon tai revolverin tms no sellaisen voi osaava seppä sorvin ja jyrsimen kanssa tehdä.
VastaaPoistaOletustilanne siis on se että aseet kielletään. No ongelmallisempaa on sitten patruunoitten saanti. vanhoja hylsyjä toki voi ladata uudelleen jos sattuu olemaan komponentit eli ruuti nallit ja luodit.
KOmponenteista luoti on sinällään helpoin jos lyijystä valettu kelpaa. vaippa on sitten hankalampi mutta edelleenkin mahdollista ite väsätä. Savuton ruuti on oikeasti tosi hankalaa valmistaa ei riitä että typpihappoon pumpulia kastaa. Se että suomessa ylipäätään on ruutitehdas on jo pieni ihme ja ruudin valmistaminen ei ole ihan mitään firaabeli puuhaa.
Vielä vittumaisempia valmistaa on nallit. Lyijystyfnaatti tai lyijyatsidi eivät helppoja tehdä turvallisesti ja elohopeafulminaatti vaikka ihan mahollinen onkin tärvää hylsyt kertalaakista uudelleen lataus kelvottomiksi.
JOs jokin täyskielto aseille saadaan aikaiseksi niin patruunahuolto on isoin ongelma.
Mustaa ruutia sinällään on helppoa valmistaa kaikki raaka aineet on saatavilla suomen luonnosta. jos et tiedä miten voin kertoa. haulikoissa siis on mahdollista jos vain nalliongelma ratkaistaan ampua lataus mustallakin ruudilla.
Näitä asioita tuon esille lähinnä siksi että monissa fiktioissasi aseiden kotivalmistaminen on jätetty kokonaan pois laskuista.
Kaikki aseet toimivat mustaruudilla mutta eivät välttämättä siten kuten on tarkoitettu ts kertalaukaus onnistuu mutta sarjatuli ja itselataavuus ei.
VastaaPoistaLisäksi haittana aseiden likaantuminen sekä ruostuminen, joihin parhaiten vastakeinona tepsii kuumalla vedellä pesu (vastoin kaikkia sota-armeijan harhaoppeja).
Mustan ruudin valmistus ei ole mitään rakettitiedettä (vai onko kuitenkin?) mutta rikin hinta on noussut ihan sietämättömäksi nykyään. Hiili ja salpietari ovat sitten ne muut aineosat ja KVG auttaa suhteutuksessa.
Samoin youtubesta löytyy videoita kuinka valmistaa vaikka ja mitä:
https://www.youtube.com/user/theCodyReeder/videos
https://www.youtube.com/user/mainejunker/videos
Yllä pari suositeltavaa kanavaa.
-Tvälups-
Tervehdys Vasarahammerille, Veskulle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVasara: Veikkaan tosin, että sen, minkä minä kieli poskessa kirjoitan on joku jo jossain aikaisemmin keksinyt ihan tosimielessä. Tommosia uskonnollisia poliisejahan on muuten alkanut muotoutua eurooppalaisissakin kaupungeissa, niissä kaupunginosissa missä mamuja on eniten.
Vesku: Joo, saattaisi muuten olla, että jos Jesse ilmestyisi kuvioihin, niin Mäkinen pokkana vaatisi heppua hiljenemään.
Ano1: Erinomainen kirjoitus Vihavaiselta.
Ano2 & Tvälups: Minä olen jättänyt tuon aseitten itsevalmistamisen kirjoituksissani pois ihan siksi, että osaamiseni ja tietoni ei siihen riitä. Sinänsä muuten tuossa tilanteessa aktiiviset venäläiset liikemiehet kyllä mielellään auttaisivat ongelmassa. Siellä amitsioonia riittää ja jos on kysyntää, niin silloin on myös tarjontaa.
Soisin tosiaan että piispat lukisivat raamattunsa uudestaan. Näyttää tosiaan siltä että kirjoituksista vedellään yli merkittäviä osuuksia paksulla mustalla tussilla.
VastaaPoistaPiispat näyttävät toivottavan tervetulleeksi muslimit ja moskeijat, ja toitottavan kaikkien oikeutta uskoa mitä haluaa yhteisymmärryksen, rauhan ja solidaarisuuden hengessä. Muttamutta, kuka sanoi "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä, ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani". Piispat siis käytännössä taputtavat muslimeja olalle ja tuuppaavat vauhtia matkalla kohti helvettiä. Vielä kun pappi käy moskeijassa kokemassa pyhyyttä.. kenelle Pyhä Henki pitikään tulla? Ja millä edellytyksillä? (vinkki: liittyy Jeesukseen) Eihän piispa näytä tajuavan pyhyydestä mitään.
Piispat saarnaavat homogospelia, mutta mitenkäs se avioliitto menikään? "Mies liittyy vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi.." Nyt ehdotellaan homoparien vihkimistä. Mikäpä siinä, voihan homoparikin pyytää siunausta liitolleen, mutta mikä saa uskomaan että sen saisi? Ja jos/kun kirkko ottaa asian hoitaakseen, se edustaa Jumalaa virheellisesti.
Nyt kun kirkon mandaatti toimia maan päällä perustuu vain ja ainoastaan Jumalan sanaan, sitä vääristämällä ja osia pois leikkaamalla kirkko menettää tuon mandaatin.
Ateistillehan on yksi lysti, tai saattaa olla hyväkin asia, jos kirkko sössii sanomansa suohon. Itse en ole kuitenkaan niinkään vakuuttunut siitä että kansa ilman uskoa (uskonto ja usko ovat eri asioita) muuttuisi jotenkin paremmaksi. Väitän, että kristinuskon rappio Suomessa edeltää yhteiskunnallista rappiota, mutta annan ajan olla todistajani.
Soisin, että kirkko olisi suoraselkäinen ja suorapuheinen, ja perustaisi oppinsa lujasti raamattuun, välittämättä siitä jos liberaalit vauhkoontuvat. Ei raittiista opista tarvitsekaan kaikkien pitää, ja sanotaanhan raamatussa että monet siihen loukkaantuvat, siis jos oppi on tervettä. Loukkaantuminen on aivan sallittua, kukin voi itse valita mitä uskoo.
Nykyisin kirkkoon loukkaannumme lähinnä me fundikset, sekä ihmiset joilla ei kristinuskon sisällöstä ole juuri mitään hajua, aina silloin kun joku tulee sanoneeksi raamatusta jotain sellaista mikä ei humanistista liberaalia miellytä.
Ottaa kyllä vähän päähän tuo meininki.
Tervehdys, Hep0nen. Totta tuo, mitä toteat. Kirkon pohja on Raamatussa, ja se on hylkäämässä sen opit. Tilannehan on varsin häkellyttävä, sillä minun kaltaiset ei-uskovaiset puolustavat perinteistä kirkkoa ja kirkko taas Tom of Kirkkoa, joka on oikeastaan vain jonkunlainen punavihreä maallinen virasto. Voi olla, että jos olisin itse uskonnollinen ihminen, niin kääntyisin ortodoksiksi. Protestanttinen kirkkomme on aikanaan puolustanut niitä asioita, joilla pidetään toimivaa yhteiskuntaa yllä. Nyt se puolustaa asioita, jotka hajottavat sitä.
VastaaPoistaPäivän uutisvirrasta muutamia poimintoja, jotka sopinevat aiheeseen.
VastaaPoistaKRP huolestui uudentyyppisestä uhasta, no shit Sherlock. Tämä(kin) seikka taisi Ykän blogin lukijoille olla suht'koht päivänselvä juttu? Jotenkin en ihmettele että uutista ei voi kommentoida....
Valheet houkuttelivat "turvapaikanhakijoita" Suomeen. Ja lisää yrittäjiä odottaa tuolla Turkin suunnalla ja Makedonian rajalla. On se ilkeä juttu kun Suomi ei sitten osoittautunutkaan sellaiseksi paratiisiksi.
Sitten ISIS-faittereiden mielipidettä armaasta Länsinaapuristamme, katotaan nyt jääkiekon MM-skabojen jälkeen, jotta alkaako Ruotsissa se autojenpolttobuumi?
Sitten OT:tä, mutta ellei jotain huonoa niin tässä artikkelissa on sitten hiukan hyvää, ironiaa ja oman lääkkeensä maistamista. Näin kävi Ruotsissa eräälle äärifemmarille. On se elämä jollain henkilöillä vaikeaa ja nuori neiti mennyt pilaamaan ulkonäkönsä, kun on värjännyt hiuksensa sinisiksi. Tuosta artikkelista on linkki daamin FB-sivuille, en ole vielä ehtinyt käydä tutustumassa neidin "koottuihin seoksiin" (ilmaus tuli mieleen Reinikaisen huumorikaseteista). Tiedä häntä, vaikka olisi jo poistanut kovimmat setit?
- Soomepois Eestist -
Tervehdys, Soomepois.
VastaaPoista1. Joo. KRP huomaa hoksanneensa jotain, joka on hoksattu pelkällä kansakoulun oppimäärän osaamisella jo aikaa sitten. Siellä varmaan ihan ihmetellään, että kuinkas näin…
2. Nämä todellakin tulivat täyden palvelun lomalle viiden tähden hotelliin. Yleensä sellaisesta tosin maksaa asiakas itse.
3. Jos tuo ei herätä, niin mikä sitten?
4. No joo, yksi marttyyri lisää. Katselin vähän noita pätkiä, mutta minulle tuo riikinruotsi on liian vaikeaa.
"vaan toiminnan periaatteena on ylhäältäpäin yksinkertaisille saneltu opetus". Eikös tuon entisenkin kirkon toiminta ole juuri tähän perustunut? Toki unohtamatta "jumala heittää ison kiven päähän" ja "palat helvetin tulessa" jos et usko mitä me opetamme. Eivät fiksut - tai ihan taviksetkaan - kiristykseen ja uhkailuun usko.
VastaaPoistaTämä oli varsin ansiokas kirjoitus koska siinä päästiin asian ytimeen: rahaan. Ei kirkkokuntia ihmisten sielut kiinnosta. Aina kun maallikkosaarnaaja pysäköi mersunsa rukoushuoneen taakse, kannattaisi pitää silmällä lompakkoaan. Ei kai missään ihmiselossa esiinny niin paljon iljettävää tekopyhyyttä ja ahneutta kuin kirkoissa halko vuosisatojen. Mikähän tässä esittämässäsi uudessa systeemissä mahtaisi muuttua paitsi täysi verotusoikeus meille kaikin mahdollisin tavoin vääräuskoisille tai peräti uskonnottomille?
tira+
Tervehdys, tira+. Kyllähän kirkon toiminta on paljolti perustunut tuohon mitä sanoit. Tässä uudessa systeemissä muutos olisi se, että siirrytään puhtaasti poliittiseksi propagandavirastoksi ilman uskonnon hajuakaan. Monelle ihmiselle uskonto on kuitenkin tärkeä asia.
VastaaPoistaOn se todella merkillistä, että salamannopean tiedonvälityksen aikana KRP:lle selviää vasta nyt, että syksyn kansainvaelluksen aikana Suomeen tuli paljon sotilaskoulutuksen saaneita miehiä. Sen olisi jokainen Torniossa ollut sotapoika voinut kertoa, samoin kuin sen,että tulijoilla oli paljon rahaa. Kaikki ei siis ollutkaan mennyt salakuljettajille, eikä ryöstetty matkalla. Myös älypuhelimet olivat kiitettävästi säästyneet rosvoilta.
VastaaPoistaKirkon touhu alkaa muistuttaa poliitikkojen touhuja, vaikka sen pitäisi toimia ihan eri sektorilla. Sieltä se ison omaisuuden ja rahakasan päältä suoltaa oppia suvaitsevaisuudesta, jolla nyt tulee hyväksi ihmiseksi ja pääsee taivaaseen. Ennen vanhaan riitti usko Jumalaan. Irja Askolankin mukaan Suomi muuttuu paremmaksi kaikille, kun sanotaan päivää naapurille. Tällaisia lapsellisia "viisauksia" meille jaetaan isolla palkalla kuin tenaville, joilla ei vielä ole käytöstapoja. Arkkipiispan ulostulot ovat vielä käsittämättömämpiä, mutta valtamedia ei uskalla eikä halua kyseenalaistaa. No, eipä tietenkään, kun sananmukaisesti samaa virttä laulavat.
Tulipa mieleen sen vasta julkisuudessa olleen mustan pojan tapaus, jossa lehteen pääsemiseen riitti se, että bussi oli ajanut pysäkillä ohi. Itse olin viime viikolla hakemassa pojanpoikaani päiväkodista, johon on ilmestynyt kaksi mustaa lasta. Eteisessä lasten äiti oli hakemassa heitä. Olin sitten itse jo ulos menossa ja jäin pitämään ovea auki, koska hekin olivat tulossa. Lapset kirmasivat pihalle, nuori äiti keräsi laiskasti lukuisat kassinsa ja purjehti ohi katsomatta ja kiittämättä. Jäi tunne, että ovat tottuneet olemaan palveltavina ja suomalainen isoäiti kelpasi siihen rooliin ihan hyvin. Oli kyllä viimeinen kerta minun puoleltani. Hupaisaa oli se, että jälkikasvuni oli huikannut heille lähtiessä bye-bye, koska hänen mielestään eivät ymmärrä suomea. Eipähän siihenkään tervehdykseen kuulunut vastausta. Näin se vuorovaikutus toimii; kohteliaisuutta ja hyviä käytöstapoja vaaditaan vain meiltä suomalaisilta.
Kesää ja uutta hullunmyllyä kauhulla odotellen, Ykän hyviä juttuja lukien ja ehkä vielä jonkinlaista pienenpientä toivoa paremmasta elätelleen
Rouva Ano
Tervehdys, Rouva Ano. Varmaankin KRP joutuu toimimaan ns. poliittisten realiteettien kanssa ja toden uhkan uhkaksi vasta kun sitä ei voida enää millään muotoa kieltää. Toivotaan, että ne sentään ovat kulissien takana tehneet jotain uhkan torjumiseksi. Sitä mustaa poikaa käy kieltämättä sääliksi, sillä hänen adoptioäitinsä käyttää häntä tylysti hyväkseen oman agendansa edistämisessä. Syytönhän poika siihen on. Samanlainen juttu kuin Espoon kuuluisa junacausti.
VastaaPoistaKiitos Ykä päivityksestä. Hyviä tarinoita aina, muttei historiaa jaksa selata (hahaa, aiemman pilalle menneen nykynuorison stereotyyppi), koska tarinasi ovat niin perkuleen pitkiä. Päiväkoti-ikäisten poikien isällä menee puoli päivää jo yhden lukemiseen... Siispä luen uudempia kun aikaa saa. (Ankkatarinat poislukien, silloin piti hyssytellä lapsia pari tuntia.)
VastaaPoistaMutta asiaan.
1) Kenttäpiispa on varmaan ainoalainen kirkonmies mihin voisin vielä luottaa.
2)Erosin kirkosta reilu puoli vuotta sitten, "uskonmiesten/-naisten" loistavien möläytysten/mielipiteiden ansiosta.En ole siellä käynyt rippikoulun joulukirkon jälkeen (missä on kyllä hieno tunnelma, seitsemän aikoihin aamulla unisena pimeässä kynttilöiden valossa), mutta ihan periaattesta kuuluin aina kirkkoon ihan vaan "sen takia". Kultaista ristiä en silti kaulasta heitä, vaikka mädäntynyt kirkkolaitos saa puolestani lahota rauhassa. Uskominen ei vaadi mätää uskonvastaista laitosta.
Olen syntynyt vasta 80-luvulla, joten en teidän "ennen kaikki oli paremmin" -juttujen peruja aina ymmärrä, mutta jo meidän entisen nykynuorison aikaan metsä oli metsää ja kirkko oli kirkko. Nykyjään tuntuvat molemmat lirvahtaneet politiikan ja rahan omaisuudeksi. Muistan kun molemmat olivat enemmän tai vähemmän pyhiä. Eivät enää.
Tervehdys Heikki, ja kiitokset. Mukavaa jos tarinat miellyttävät. Nämä tuppaavat kieltämättä vähän venymään. Minä en taida osata kirjoittaa lyhyesti. Ja pidä vain ristiä ylpeänä. Usko on ihmisen henkilökohtainen asia, eikä siihen instituutiota tarvita. Varsinkin kun se on mätä, uskonvastainen laitos juuri niin kuin sanoitkin.
VastaaPoista