UUSINTA: YLEINEN HYVE- JA SUVAINTOVIRASTO

Tämän kertainen uusinta on itse asiassa vain pari vuotta vanha, mutta se soveltuu nykyiseen maailman menoon julkaisuaikaansa paremmin. Kysehän on siis kirkosta ja sen viime aikojen edesottamuksista. Aikoinaan kirjoitin tämän koko lailla kieli poskessa, mutta nykyisin en ole aivan varma, että tuliko sittenkin ennustettua jotakin, joka on tulossa.

*

Yleinen hyve- ja suvaintovirasto

Tapahtuma-aika: vuonna 2018

Tapahtumapaikka: Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin neuvottelutila, Helsinki

Tapahtumassa läsnä: Arkkipiispatar, yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteen sekä toimintansa versioon 2.0 päivittävän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntia johtavat uudet piispat, joista kolme neljäsosaa naisia

Poissa tapahtumasta: Suomen puolustusvoimien kenttäpiispa, jota ei haluttu paikalle turmelemaan yksimielisyyttä

Arkkipiispatar aloittaa tilaisuuden:

- Tervetuloa teille kaikille. Olemme suuren muutoksen edessä, ja tässä neuvonpidossa tuo muutos tulee meidän toimestamme nyt vahvistaa. Muutos on odotuttanut itseään jo aivan liian kauan, mutta lopultakin sen aika on tullut. Oliko viivästymisen syynä henkinen laiskuus, mukavuudenhalu, totuttuihin kaavoihin kangistuminen vai mikä, se ei ole nyt varsinaisesti tärkeää. Tärkeintä on tulevaisuus, ja se, että me alamme muokkaamaan sitä uudeksi tästä päivästä eteenpäin. Uusin sanoin, uusin periaattein ja uusin rakentein.

- Me olemme olleet jo, no, sanotaanko kymmenisen vuotta hyvin tietoisia siitä, että toimintamme ei ole enää perustunut kristinuskoon kuin nimellisesti. Me olemme omaksuneet uudet, yleisinhimilliset toimintaperiaatteet ja rajoittava kristinuskoon vetoaminen on ollut jarruna valistustyöllemme. Rehellisesti sanoen minustakin on ollut ahdistavaa toistuvasti vedota raamatunlauseisiin. Yhä uudestaan ja uudestaan vedota sen yhden ja saman parituhatta vuotta vanhan niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla pölyttyneen kirjan lauseisiin, vaikka olisin jo aikaa sitten voinut keskittyä kehittyneen ihmisluonnon esiintuomiin paljon laajempiin suvaitsevaisuuden, feminismin, monikulttuurisuuden ja rakkaudella kaikki ihmiset syliinsä sulkevan humanismin periaatteisiin. Miksi ihmeessä minun täytyy vedota saarnoissani joihinkin tuhansia vuosia sitten eläneisiin mitä todennäköisimmin kuviteltuihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa, kun voisin vedota Martin Luther Kingiin, Nelson Mandelaan, Steve Bikoon, John Lennoniin, Bob Marleyhin sekä Judith ja Adolf Butleriin.

- Minua on henkilökohtaisesti vuosikausia ahdistanut ja järkyttänyt kirkkomme, ja varsinkin sen tavallisten riviseurakuntalaisten pysähtyneisyys ja passiivisuus. Jos humanismin asiaa ei aktiivisesti aja ja julkisesti julista, on itse humanististen periaatteitten vastustaja. Jos piilorasismia ei ääneen vastusta, on itse sen kannattaja. Niin sanotut tapakristityt valitettavasti mieltävät kirkollisen perinteen nimenomaan kansalliseksi perinteeksi. He mieltävät niin sanotun protestanttisen etiikan, ja ennen kaikkea protestanttisen työetiikan erääksi syyksi siihen, että suomalainen kansakuntamme on selviytynyt historiansa aikana niinkin hyvin kuin mitä se on tehnyt. Tällainen ajattelutapa sisältää arveluttavaa kansallismielisyyttä ja ajatuksen siitä, että jotkut kansakunnat ja jotkut ihmiset ovat toisia parempia. Sitä emme voi hyväksyä, sillä tiedämme, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja samanlaisia riippumatta kansallisuudestaan, ihonväristään, uskonnostaan, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ja ideologiastaan. Niin no, poislukien tietenkin äärioikeistolaiset.

- Vaikka Suomen ja suomalaisen valtaväestön ulkopuolella on kansoja, ihmisiä ja ideologioita, jotka eivät ajattele suvaitsevaisuudesta täysin samalla tavalla kuin me, me emme voi omasta puolestamme suhtautua heihin suvaitsemattomasti. Se on heidän tapansa, heillä on siihen oikeus, eikä meillä suvaitsevaisina ihmisinä ole oikeutta sitä tuomita. Se tarkoittaisi, että pitäisimme heidän tapojaan huonompina kuin omiamme. Heillä on oikeus säilyttää tapansa ja asenteensa myös täällä Suomessa ja meidän tulee kunnioittaa niitä. Meidän velvollisuutemme on aloittaa niin sanottu yksipuolinen humanistinen ajatusten aseistariisunta. Olen varma, että esimerkkimme tulee leviämään maailmalle suurella menestyksellä ja esimerkkimme voimasta kaikki kansat ja ihmiset tulevat tulevaisuudessa kulkemaan käsi kädessä ja toisiaan arvostaen ja rakastaen. Ensin täällä Suomessa ja sitten koko maailmassa.

- Mutta tämä ei onnistu, mikäli pohjaamme valistustyömme vanhoihin pölyttyneisiin kirjoituksiin. On aika, ja on välttämättömyys, että kirkkomme sanoutuu irti uskonnosta ja muuttaa itsensä maalliseksi virastoksi. Silloin sen nimikin luonnollisesti vaihtuu toiseksi. Hiippakunnissa on erillisissä työryhmissä tehty valmistelevaa työtä, ja niin kuin tiedätte, raakamateriaali annettiin erikoistyöryhmän käsiteltäväksi. Tuon erikoistyöryhmän johtoon tarvittiin äärimmäistä ammattitaitoa, joten saimme Rakkauden ministeriöstä lainaksi yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteenin, joka on mukana tässä tapaamisessa. Lopullinen materiaali on teillä kaikilla edessänne printattuna, mutta Lennipirkitta käy sen tässä vielä pääpiirteittäin sanallisesti läpi. Ole hyvä, Lennipirkitta.

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen nousi paikaltaan ja käveli kokoukseen osallistujien eteen. Itsevarmana ja onnistumiseen tottuneena uranaisena hän ei tarvinnut mitään ujoa rykimistä äänen avaamiseksi, vaan kävi itsevarmana asiaansa käsiksi:

- Arvoisat kokoukseen osallistujat. Työryhmämme on päätynyt siihen, että uskonnosta irrottautuvan ja kokonaan maalliseksi virastoksi muuttuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nimi tulee jatkossa olemaan Yleinen hyve- ja suvaintovirasto.

Eräs piispoista pyysi puheenvuoron ja kysyi:

- Suvainto? Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa?

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen vastasi:

- Ei tietenkään yhtään mitään. Se on keksitty termi, niin kuin vaikka kotouttaminenkin. Mutta se kuulostaa hyvältä ja on myös välttämätön. Työryhmälleni annetun ohjeistuksen mukaan uudeksi versioksi itsensä päivittävä valtionkirkko ei suinkaan aio harrastaa dialogia jäsenistönsä kanssa vaan toiminnan periaatteena on ylhäältäpäin yksinkertaisemmille saneltu opetus. Ja kun asianlaita näin on, niin tarvitaan tietenkin hokemia, joita toistetaan aina uudestaan ja uudestaan.

- Päätimme ottaa käyttöön yhden ainoan varsinaisen hokeman, eli ”suvainnon”. Termi ”hyve” on mukana oikeastaan vain siksi, että se on kuitenkin ihmisille ennestään tuttu sana, siitä saa positiivisia mieliyhtymiä ja se saa viraston nimen kaksiosaiseksi, niin kuin evankelis-luterilainen kirkkokin oli. On myös kätevää, että varsinaisia hokemia, joitten nimeen vedotaan on vain yksi. Silloin ei tarvitse miettiä, että vetoaako asiaa Herran, Jumalan, Luojan, Jeesuksen, uskon, pyhän kolminaisuuden tai jonkun muun sellaisen nimeen. Ei tarvitse vedota kuin suvainnon nimeen. Ja hokemahan itsessään kuulostaa mukavalta. Se muistuttaa esimerkiksi sanoja ”suvaita”, ”sovinto” ja ”suvanto”.

- Mutta tuohan on nerokasta, totesi kysymyksen esittänyt piispa ja totesi vielä, että kun sanaa makustelee niin ihan kermaleivos tulee mieleen.

Arkkipiispatar pyysi sitten Löröttät-Sixteeniä kertomaan Yleisen hyve- ja suvaintoviraston organisoinnista ja toimintamuodoista.

- Organisaatiossa puretaan hiippakunnat ja siirrytään maakunnallisiin päävirastoihin jotka jakautuvat kunnallisiin aluevirastoihin. Nämä kunnalliset aluevirastot, joita jatkossa tullaan seurakuntien sijasta nimittämään suvaintokunniksi toimivat itsenäisesti, eivätkä ole siis kunnallisesta hallinnosta riippuvaisia. Papinvirat lakkautetaan ja tilalle perustetaan hyveen- ja suvainnon esilausujien virat. Mikäli papinvirassa olevat henkilöt haluavat jatkaa näissä uusissa viroissa, heidän on luonnollisesti allekirjoitettava kirjallinen sitoumus pidättäytyä kaikenlaisesta kristillisyyden julistamisesta. Jos he eivät tähän suostu, he saavat mennä kilometritehtaalle. Yliopistojen yhteiskunnallisista tiedekunnista löytyy kyllä runsaasti halukkaita näihin varmoihin ja pysyviin virkoihin ja siitä hakijakunnasta löytyy myös yllin kyllin tehtävään vaadittavaa ideologista omistautumista.

- Kunnallisten hyveen- ja suvainnon esilausujien virkatehtävissä ei varsinaisesti tarvita kirkkorakennuksia, sillä he tulevat työskentelemään pääosin internetissä ja mediassa yleensäkin sekä kouluissa ja kunnallisissa työpaikoissa jossa he antavat hyve- ja suvaintovalistusta, joka keskittyy monikulttuurisuuteen, rasismin avoimien-, piilo- ja rakenteellisten muotojen vastustamiseen, erilaisten kulttuurien arvostuksen lisäämiseen sekä seksuaalisen tasavertaisuuden korostamiseen. Lisäksi heidän tehtäviinsä kuuluu edellämainittuihin asioihin liittyvä tutkimus- ja projektityö.

- Kiinteistöpuolella kirkkorakennusten sijasta tarvitaan lähinnä henkilökohtaisia toimistotiloja. Näitä periytyy kyllä toimintansa nyt lopettavilta seurakunnilta, joitten kiinteä ja irtain omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan uusien kunnallisten hyve- ja suvaintovirastojen omaisuudeksi. Lisäksi näillä virastoilla on jatkossa varaa ostaa tiloja lisääkin, mutta siihen palaan tuonnempana. Virastoille jää siis tyhjän pantiksi kirkkorakennuksia, joita voidaan panna myyntiin. Niitä voidaan myös sopuhintaan vuokrata haluaville ja alustavien, taustalla tehtyjen tiedustelujen mukaan niistä tiloista ovat olleet kiinnostuneet muun muassa useat islamilaiset yhteisöt sekä aktiivista vasemmistolaista vaihtoehtonuorisotyötä tekevät yhteenliittymät.

- Kun siirrytään kunnalliselta tasolta maakuntatasolle, maakuntavirastoa johtaa maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja ja valtakunnan tasolla sitten valtakunnallinen päällikköyliesilausuja. Näitten korkeampien virkahenkilöitten tehtäviin kuuluvat tietysti normaalit hallinnolliset velvollisuudet, mutta työryhmämme on ajatellut myös yhteistyötä Yleisradion kanssa. ”Sana viikonvaihteeksi”-formaattia tullaan muokkamaan ja laajentamaan. Korkeampien suvaintovirkahenkilöitten valmiiksi äänitettyjä suvaintolausumia lähetetään sekä Ylen maakuntaradioissa että valtakunnan kanavilla ohjelmina ”Keskipäivän suvainto” ja ”Alkuillan suvainto”. Nämä voisivat olla pituudeltaan 5 – 10 minuuttia. Perjantaina alkuillasta olisi sitten television ja radion yhteislähetyksenä puolituntinen, vaikkapa kello 17.30 – 18.00 esitettävä ”Suvainto viikonvaihteeksi”. Ohjelmien sisältö on korkeimpien suvaintovirkahenkilöiden itse päätettävissä.

- Sunnuntaiset jumalanpalveluksethan loppuvat tarpeettomina muutenkin, joten niille radiossa ja televisiossa varattu ohjelma-aika voidaan korvata vaikka lähetyksillä monikulttuurisista ja seksuaalista tasa-arvoa korostavista tapahtumista, kuten vaikka ”Afrikka kylässä” tai Helsinki Gay Pride-festivaalista. Tietysti noina ohjelma-ajankohtina voidaan myös esittää sopivia suvaintodokumentteja, joita kyselyni perusteella Yle on enemmän kuin halukas tuottamaan.

Yksi piispoista, josta tulisi pian maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja pyysi puheenvuoroa.

- Tämähän kuulostaa kyllä erinomaiselta suunnitelmalta ja olette onnistuneet kiteyttämään antamamme ohjeistuksen varsin erinomaisesti. Mutta puhuitte aikaisemmin siitä, että kirkolta perittävän omaisuuden lisäksi olisi tulossa jotain ylimääräistä varallisuutta. Mitä tarkoitatte sillä?

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen hymyili suloisesti ja selitti:

- Minulle annettiin tehtävä, ja teen sen aina mahdollisimman perusteellisesti. Lisävarallisuus tulee bonuksesta, jonka hoksasin tehtävänantoa tarkkaillessani. On nimittäin niin, että Väestörekisterikeskus tullaan liittämään kokonaisuudessaan Yleiseen hyve- ja suvaintovirastoon. Keskustellessani tiettyjen poliittisten ja virkamiestahojen kanssa hoksasimme, että kirkkoon kuulumatonta väestöä on Suomessa kumminkin 21 prosenttia väestöstä. Hehän ovat eronneet kirkosta siksi, että eivät miellä itseään kristityiksi. Mutta totta kai he ovat oikeutettuja uskonnottomaan suvainnollisuuteen.

- Näin ollen, Väestörekisterikeskuksen siirtyessä keskusvirastomme alaisuuteen, nämä 21 % siirtyvät automaattisesti myös paikallisten suvaintokuntien jäseniksi ja kirkollisvero – jonka nimi tietysti muuttuu suvaintoveroksi – koskee myös heitä. Lisäksi hautaustoiminta keskitetään keskusvirastomme alaisena toimivalle Mutkatta Multiin-säätiölle, joka laskuttaa palveluistaan markkinahintaan. Vihkimiset jäävät kokonaisuudessaan maistraateille ja kastetilaisuuksiahan ei jatkossa enää tarvitakaan.

Eräs piispoista pyysi puheenvuoroa:

- Mutta tämähän vaikuttaa suorastaan taivaalliselta, jos vertaus sallitaan. Mutta meneeköhän tämä eduskunnassa sittenkään läpi? Kun kyllähän tämä on rajoittuneiden ihmisten mielestä varsin radikaali uudistus.

Arkkipiispatar vastasi:

- Niin tähän voin vastata, että suunnitelma menee heittämällä läpi. Sen takaavat perussuomalaiset. He nimittäin vastustavat suunnitelmaa ja koska muut puolueet eivät kerta kaikkiaan uskalla olla persujen kanssa samaa mieltä mistään, he taas kannattavat. Ja vaikka persut saivatkin sen jytky kakkosen, niin he eivät pääse kumminkaan koskaan hallitusvaltaan ellei heillä ole sataayhtä kansanedustajaa. Ja niin no, kyllähän kristilliset tietysti myös vastustavat, mutta hittoako me yhdestä sirpalepuolueesta joka on lisäksi täynnä uskovaisia.

Yleiserityisasiantuntija Löröttät-Sixteen täsmensi:

- Arkkipiispatar on oikeassa. Kiersin läpi koko puoluekentän. Tai siis sen puoluekentän joka tässä tapauksessa on olennainen. Hallitusta tukevassa oppositiossa eli vihreissä ja vasureissa lauettiin pöksyihin heti, kun kerroin suunnitelmasta. Hallituksen puolella demarit lähinnä kyselivät, että löytyisikö suvaintovirastosta mahdollisesti valovoimaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita heidän eduskuntavaaliehdokkaikseen. Kun on ollu tuon menestyksen kanssa vähän köyköstä viimeiset viisitoista vuotta. Kepussa tuumittiin, että kun on kerran hallitukseen takaisin päästy, niin kyllä varmaan isäntämiehetkin ymmärtävät citykepulaisen linjan olevan oikea. Koti, Suvainto, Liittovaltio, you know. Henkisesti jo liittovaltiossa elävässä kokoomuksessa todettiin vaan tylysti, että ei nuo tommoset piirikunnalliset kinkerit meitä enää kiinnosta, niin että tehkääpä hiekkalaatikollanne whatever mitä lystäätte. Ja sveduja lähinnä kiinnosti että heille taataan kiintiöt niin maakunnallisissa suvaintokunnissa kuin niitten johtovirkamiehistössä.

Eräs piispoista tiedusteli vielä, kuinka on suunnitelmassa laita ortodoksisen kirkon ja puolustusvoimien. Löröttät-Sixteen vastasi:

- Ortodoksit voivat pysyä omana kirkkokuntanaan. Sen merkitys on määrällisesti kuitenkin niin pieni. Mutta ortodoksien kirkollisvero muuttuu yhtä lailla suvaintoveroksi, joka tilitetään meille. Ortodoksit voivat halutessaan maksaa edelleenkin vapaaehtoista kirkollisveroa, mutta suvaintovero on pakollinen. Ja mikäli ortodoksi eroaa omasta kirkostaan, hänestä tulee väestörekisterin kautta automaattisesti paikallisen suvaintokunnan jäsen. Puolustusvoimat jätettiin tällä kertaa rauhaan. Sitä ei mielletty vielä ideologisesti valmiiksi tähän askeleeseen.

Arkkipiispatar otti puheenvuoron:

- Nyt on tullut aika äänestää. Kaikki on päätöksestämme kiinni. Puolesta?

Kaikki kädet nousivat.

- Ei siis tarvitse kysyä, että oliko joku vastaan. Suunnitelma on hyväksytty. Tämä on historiallinen päivä.

Arkkipiispatar, josta tulisi nyt valtakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköyliesilausuja kohotti puheenjohtajan nuijansa.

- Suvainto olkoon kanssamme!

Nuija pamahti pöytään. Huoneessa alkoi välittömästi valtavat aplodit ja riemunhuudot. Riemunhuudoista ei tullut loppua millään. Pian alkoivat myös kengänpohjat kopista lattiaa vasten horkkamaisesti ja ilmassa alkoi kuulua hyminää. Lisään sekoittui hokemista: suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… alkoi kuulua ensimmäisiä ynähdyksiä… ja sitten kiljahduksiakin… äänten sekamelskaan liittyi lattialle putoavat vaatekappaleet ja nautinnolliset voihkaisut.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli ehkä luopunut uskostaan, mutta olihan se saanut sentään tilalle hurmoksen ja kiihkon.