TUNTEMATON KRIITIKKO

Näin alkuun täytyy tunnustaa, että minähän en juurikaan ymmärrä kulttuurin päälle. Ainakaan ns. korkeakulttuurin jonka määrittelevät korkeakulttuuriksi ns. kulttuurikriitikot. Omasta mielestäni korkeakulttuuria ovat mm. Tex Willer, kivääriammunta, Mustanaamio, saunominen sekä 1990-luvun alun loistavan luonnenäyttelijän Steven Seagalin ihmissuhde-elokuvat joissa ongelmat ratkaistiin aina puhumalla.

Tällä kulttuuritietämykselläni uskallan ottaa kantaa tähän Tuntemattoman Sotilaan uuteen elokuvaversioon. Minähän en ole sitä vielä nähnyt. Enkä aio mennä katsomaankaan. Kyseessä ei ole suinkaan mikään protesti, vaan laiskanpulskeana jätkänä aion odottaa, että elokuva tulee DVD-jakeluun ja katson sen sitten koneelta. Joku voi todeta, että menetän paljon kun en näe laajakangasversiota. Voi olla. Mutta saan myös paljon tilalle. Voin Tuntematonta katsellessani hörsiä olutta ja natustaa saunapalvikinkkuleipää, pistää välillä paussin päälle ja käydä pissillä & pihalla vetäisemässä Voimasavuke Bostonin. Tietysti elokuvan tunnelmaan kuuluisi panna palamaan holkillinen Työmies-tupakka mutta sen valmistushan lopetettiin jo aikaa sitten.

Vaikka en ole nähnyt elokuvaa, niin olen silti varma että se kannattaa katsoa ja se on todennäköisesti hyvinkin onnistunut. Jaa mistäkö moinen varmuus? Tietenkin siitä, että luotan asiassa Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen ammattitaitoon. Niin minä kuin varmaan suurin osa lukijoista on huomannut jo aikaa sitten että jos HS:n kulttuuritoimitus lyttää jonkun elokuvan / äänitteen / kirjan, niin silloin se ehdottomasti kannattaa katsella / kuunnella / lukea.

Nythän HS:n kulttuurikriitikko Juha Typpö pläjäytti leffalle kaksi tähteä viidestä ja totesi, että elokuva on turha, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä. Tässä Typöllä näyttää olevan selvä ajattelun perusvirhe, sillä siitä saa käsityksen ettei ohjaaja Louhiniemi ole suinkaan pyrkinyt miellyttämään aivan kaikkia. Ainoastaan maksavaa elokuvayleisöä. Tiedostavien kulttuurikriitikoitten katselunautintoa hän on tuskin ajatellut ja se tietysti kriitikkoa jurppii. Typpö toteaa elokuvasta myös että elokuva on tavanomainen suomalaisen elokuvan mieskuvaus, kokonaisuutta ei aseteta uuteen valoon eikä Tuntematonta tuoda tähän aikaan kiinni.

Kyseisen tiedostavan kriitikon mielestä olisi tietysti suotavaa, että vuoden 1941 – 1944 aikana tapahtuneita asioita käsittelevän kirjan pohjalta tehty elokuva ottaisi voimakkaasti kantaa mm. vuoden 2017 suomalaiseen rakenteelliseen rasismiin, ilmastonmuutokseen, välttämättömään kehitysmaalaiseen maahanmuuttoon, yleisrääkyvän feminismin voittokulkuun sekä sukupuolimääritteiden laajenemisen kahdesta kuuteensataankahteenkymmeneen. Vaikuttaa siltä, että Tuntemattoman uusinkaan versio ei näitä käsitellyt, joten sutta ja sekundaahan sen silloin täytyy olla.

Minkälainen versio olisi sitten mahtanut miellyttää tätä tiedostavaa kulttuuritoimittajaa? Perusoletus ja suoranainen välttämättömyys olisi tietysti nykypäivän etninen diversiteetti siirrettynä jatkosodan vuosiin eli ohjaajan olisi tullut tehdä ns. smedsit ja palkata Rokan osaan mulatti, ellei sitten jopa sataprosenttinen somali. Sinänsä kaikella kunnioituksella Henry Hanikkaa kohtaan ja jatkuvaa onnea sekä menestystä hänen uralleen toivottaen. Hän on varmaankin ihan hyvä näyttelijä mutta tummapintainen mies Rokan roolissa on täsmälleen yhtä uskottava kuin Matti Nykänen Nelson Mandelan roolissa.

Oletettavasti elokuvan asemasotavaiheessa korttia läiskiessään Hietanen, Määttä, Rahikainen ja Salo olisivat tuumailleet, että transseksuaalien asemaan ei olla kyllä armeijassa kiinnitetty läheskään tarpeellista huomiota. On törkeän sukupuolittavaa sanoa, että meitä on täällä puoli miljoonaa ukkoo, vaikka osa meistä on ilman muuta queertrans-titityitä tai sitten ihan vaan perinteisiä homoja ja sukupuoli yleensäkin on vain korvien välinen mielialajuttu. Salo toteaisi vielä erikseen että mikä helvetin sotilasarvo se sotamieskin yleensä on? Eikö voitais olla sen verran edistyksellisiä että käytettäis termiä sotahenkilö? Tappamisvehkeet on kyllä aina uusia ja viimosen päälle mutta sotilasarvot pohjaavat johonkin kivikauteen, tana. Lisäksi he olisivat saattaneet tuumia että on järkyttävää, että rintamalottia pidetään vieläkin sataprosenttisesti naisoletettuina ja vielä heiltä kysymättä. True korpisoturi does not assume gender. Perkele. Tulis kuula ja tappais.

Uskoisin, että ohjaaja välttäisi myös sen nykyisen topeliaanisen harhakuvan, että etulinjassa olisi ollut vain miehiä. Todennäköisesti hän olisi palkannut Honkajoen rooliin Rosa Meriläisen joka veistelisi puhdetyönä puujortikan, kiinnittäisi sen jekkulangalla konepistoolin täyteen rumpulippaaseen ja harrastaisi virityksellä vartiovuorossaan vaginapainonnostoa samalla kun tiirailisi tarkasti periskoopilla ettei vihulainen vaan yrittele mitään tihutyötä. Luppoaikoina hän painonnostovälineitten veistelyn lisäksi pitäisi vitunvirkkauskursseja sekä suosittuja valistusluentoja joissa hän kertoisi patriarkaalisen yhteiskunnan sorrosta, tarpeettomuudesta sekä väistämättömästä tuhosta.

Mukavana mausteena elokuvaan ohjaaja voisi korvata rintamalotta Kotilaisen vangiksi jääneellä venäläisellä musikalla joka oltaisiin pakotettu sotilaspalvelijaksi ja jonka majuri Sarastie pervitiinihöyryissään persraiskaisi. Ehkä kyseisen session taustamusiikkina voisi soittaa jotain tiedostavaa suomalaista räppiä? Paleface? Steen1?

Luulen, että näillä elementeillä tiedostava kulttuuritoimittaja antaisi 5/5 tähteä, laukeaisi housuihinsa ja toteaisi innoissaan että ”Juuri näin! Juuri näin se piti tehdä! Ohjaaja on tavoittanut Linnan olemmaisimman sanoman! Jota Linna ei ehkä varsinaisesti kirjoittanut, mutta jonka ohjaaja on löytänyt rivien välistä!”.

Siirryn Helsingin Sanomista hetkeksi mielikuviin sekä niitten suureen vaikutukseen ja annan hieman omaa elokuvakritiikkiä uudesta Tuntemattomasta (jota en siis ole edes nähnyt) ja asiasta joka siinä jurppii minua. Lievennykseksi ja erotukseksi varsinaisista kulttuuriperseistä totean myös samaan hengenvetoon että olen kritiikissäni täysin väärässä. Vaan mikä sitten jurppii? No ne trailerissa nähdyt Suomi-konepistoolin ruumisarkkulippaat. Tuntemattomassa rumpulipas on ainoa ja oikea lipas. Johtuen siitä, että niin oli kahdessa vanhemmassakin ja myös siitä, että olen itse sitä ikäpolvea jolle armeijassa Suomi-konepistooli vielä opetettiin ja meilläkin oli enää vain rumpulippaita.

Ja minähän olen tässä tietenkin täysin väärässä ja elokuva oikeassa. Siellä sodassa Suomi-konepistooleissa oli sekä rumpu- että ruumisarkkulippaita. Elokuva on siis autenttinen, oma mielikuva ei. Nää on näitä korvienvälijuttuja nämä. Mutta mulla ne pysyy kuitenkin korvien välissä eikä etene jalkojen väliin saaden aikaan sen että vaadin julkisesti erityiskohtelua.

Mitä tulee näihin vanhempiin versioihin Tuntemattomasta on minulle Laineen mustavalkoinen versio se ainoa oikea. Jo siksi, että sen näki ensin jo pikkupoikana ja kyseinen elokuva antoi kirjan sotilaille kasvot. Vaikka näyttelijät olivatkin roolihahmoihinsa nähden yli-ikäisiä ja touhu välillä teatraalista niin juuri se versio tavallaan paloi mieleen kiinni. Mollbergin versiossa lähinnä ällötti se kaikkialla näkyvä ”kai te jätkät nyt ihan varmasti huomaatte, että me tässä tehdään sodanvastaista elokuvaa?”. Uusintaversiot voivat olla kyllä onnistuneitakin, niin kuin Timo Koivusalon uusiksi tekemä Täällä Pohjantähden Alla. Minusta se ei kalpene alkuperäisen rinnalla ollenkaan.

Jos palataan vielä HS:n kulttuuritoimitukseen, voi todeta, että suomalaisen tiedostavan kulttuuritoimittajan elämä on varmasti vaikeaa. Hän tietää olevansa älykkäämpi kuin 99,99% suomalaisista. Hän tietää, että joku Tuntemattoman Sotilaan uusiksi tekeminen on tarpeetonta ajanhukkaa ja mielenkiinto pitäisi kohdistaa mieluummin hyvin, hyvin vihaisen miesoletetun Wille Hyvösen itsetutkiskelutuotantoon. Tiedostava kulttuuritoimittaja tietää, että hänen omat arvonsa ovat niitä parhaita arvoja eikä voi ymmärtää, miksi niistä ei ole tullut vallitsevia normeja. Varmaankin hän tuntee olevansa muutaman kollegansa tavoin yksi harvoista ajattelukykyisistä tikapuuhermoisten valtakunnassa.

Suomalaista korkeakulttuuria jo vuodesta 1931

Luonnollisesti myös tiedostava Yle otti asiaan naisnäkökulman. Tässä tapauksessa ehkä yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa:

No niin, Hotelli Yrjöperskeleen kulttuuritoimitus aloitti ja samantien lopetti toimintansa ja jatkossa keskitytään taas puhtaaseen vihapropagandaan. Ja juu, kai muistitte siirtää kellon? Tää kellonsiirtopelleily on kyllä syvältä ja poikittain. Varsinkin tämmöselle vuorotyöläiselle se yksi ainoa tunti sotkee systeemit yllättävän pahasti. Tuttavapiirissäni ei ole koskaan löytynyt ensimmäistäkään ihmistä jonka mielestä siinä olisi pienintäkään järkeä.