VERO JA NETTOVERO

Näin alkuun täytyy todeta, että hotellin respassa arvostetaan suuresti kaikenlaisia hoitajia. He tekevät vaativaa, raskasta ja ennen kaikkea välttämätöntä työtä. Siitä huolimatta täällä hieman ihmetellään Iltasanomien tuoretta uutista, jonka otsikko on komeasti seuraava:

Hoitajat maksavat suurinta veropottia – ”Olemme Suomen selkärankaa, kaikki pienipalkkaiset naiset ovat”

Ja sen perään uutisessa jatketaan:

Tilastossa on yli 32 500 lähihoitajaa, joten lähihoitajien keskimääräiset maksut ovat kerryttäneet yhteistä veropottiamme yli 220 miljoonalla joka vuosi. Kun lisäksi lasketaan terveydenhoitajat, hoitajat ja suuhygienistit, nämä terveydenalan ammattilaiset yhdessä kartuttavat verokirstua reilulla 307 miljoonalla eurolla.

Kun samassa uutisessa sitten todetaan, että Suomen verokertymä on 29,8 miljardia euroa per vuosi, voi otsikkoa sanoa ainakin varsin taiteelliseksi. Mutta se ei oikeastaan ole tämän kirjoituksen pääpointti. Pointti on se, että niin kyseisiä hoitajia kuin esmes meikäläistä sosiaalipiipertäjää yhdistää se asia, että työmme on täysin verorahoitettu ts. joka ristuksen euro jonka me saamme on ensiksi joku toinen tienannut ja joka on meille joko valtion tai kunnan kautta siiretty. Meidänkin palkastamme nykäistään toki vero, mutta se nykäisty osuuskin on ensiksi jonkun toisen tienaamaa.

Terveyden-, sairauden- ja vanhustenhoito ovat aloja joitten tarpeellisuutta tuskin kukaan lkyseenalaistaa. Myös omaa alaani pidetään edelleenkin koko lailla tarpeellisena. Ainakin tarpeellisempana kuin esimerkiksi maahanmuuttoteollinen kompleksi, tosin sattuneesta syystä nämä kaksi ovat menneet aina vain enemmän lomittain. Mutta oman alani työntekijänä minä en viitsi mainostaa maksamiani veroja. Sillä tosiasiassa olen maksanut veroja viimeksi joskus 1980-luvulla kun olen ollut yksityisessä firmassa töissä. Minut elättää ja työni mahdollistaa se, että herrat Vatanen, Väätäinen ja Väänänen tekevät Lälläveden Lokomolla hilavitkuttimia, härspediräättöreitä ja ökkötölöhölököttimiä joita firma sitten myy ulkomaille ja maksaa siitä verot jolla minut elätetään ja työni mahdollistetaan.

Itse asiassa uutisessa haastateltu SuPerin hallituksen jäsen Päivi Salménkaan ei varsinaisesti uutisessa tuulettele tätä ns. veropottia vaan keskittyy lähinnä työn haastavuuteen ja palkkauksen pienuuteen.  Mainostettu veropotti näyttää olevan enempi lehden omaa logiikkaa. Hotellin respassa ei oikein ymmärretä kyseisen uutisen logiikkaa. Vai jatkaako lehti samalla linjalla kun on ensin aloittanut positiivisia mielikuvia herättävästä ammattiryhmästä ja jatkaa sitten esim. sillä että mm. queer-tutkimuksen tohtorit ovat Suomelle tärkeitä veronmaksajia. Sitä kautta voidaankin sitten edetä siihen, että Luona Oy:n vok-bisnes on suomalaisille silkkaa tuloa. Ja sitä myötä päästäänkin lopulta siihen johtopäätökseen että kannattaa hankkia Suomeen miljoona turvapaikkahuilailijaa lisää, maksaa heille täällä olemisesta vaikkapa lähihoitajan minimipalkka, verottaa siitä 20 pinnaa ja kas, meillähän on käsissämme ryhmä joka maksaa Suomen suurinta veropottia ja joka on selkeästi Suomen selkärankaa.

Julkisen sektorin – nimenomaan sen suorittavan tason – työ on tärkeää ja välttämätöntä mutta eihän se onnistu ilman varsinaisia verotuloja ja niitten verotulojen uudelleen verottaminen on vain kolikon siirtämistä taskusta toiseen. Voi olla, että yksityisen sektorin raha on tiedostavalle toimittajalle jotenkin likaista mutta ilman sitä on turha edes puhua mistään hyvinvointivaltiosta. Josta puhuminen kilometrin mittaisten leipäjonojen Suomessa on muutenkin vitsi. Maa, jossa viimeksi kokeiltiin, että kuinkas ilman sitä likaista yksityistä rahaa pärjätään on Venezuela. Ja kuinka siellä sitten kävikään?