1. Oikeuslaitoksen viesti tuontitavaratappajille
Kaivopuistossa suomalaisen nuoren miehen tappaneet
tuontitavarat ovat sitten puolentoista vuoden nyhjäämisen jälkeen lopultakin
tuomiolla. Oikeusprosessi kertoo Suomen jo aikaa sitten vasemmistolaistuneen
oikeusjärjestelmän tavoista ja käytännöistä. Eli tappajia oli kolme. He olivat
kaikki tappamassa suomalaismiestä.
Mutta.
Poliisin tutkinnassa ei voitu osoittaa, kenen isku johti nuoren miehen
kuolemaan. Siksi tapaus ei edennyt syyttäjälle kuolemantuottamuksena.
Ei syytettä taposta. Ei edes kuolemantuottamuksesta. Näitä tuontitavaratappajia
syytetään vain pahoinpitelystä. Vaikka mies on tapettu, niin oikeus suhtautuu
asiaan kuin nämä tappajat olisivat vain lyöneet läsärit naamalle. Sehän oli vaan
viaton ja vähän lapasesta lähtenyt kepponen.
Tämän kaltaisia tapauksia on ollut ennenkin. Ja eritoten tuontitavarallemme
kyseessä on selkeä viesti suomalaiselta järjestelmältä. Jos haluatte tappaa
jonkun, tehkää se porukalla, hakkaamalla ja potkimalla. Ilman terä- ja
tuliaseita. Selviätte minimaalisilla syytteillä ja ette välttämättä joudu edes
vankilaan.
Voitte olla varmoja että tuontitavara nauraa
suomalaisille taas kerran paskaista naurua.
Muistakaa,
että kaduillemme piti saada sitä jännää etnistä värinää. No, sitähän on saatu.
Runsain mitoin.
2. Helsinki Volkspolizei.
Poliisi on sitten innolla puhdistamassa rivejään
poliittisesti epäilyttävistä jäsenistään ja epäilyttäväksi pääsee varsin vähällä.
Otetaan otteita tuoreesta uutisesta:
Poliisissa iso puhdistusaalto: ”Väärään”
some-ryhmään kuuluminen johtaa potkuihin
Ainakin puolenkymmentä pääkaupunkiseudun
poliisia on irtisanottu äärioikeistolaisina vihapuheina pidettyjen
some-keskustelujen tai yksityisviestien perusteella.
Pelkkä ryhmään kuuluminenkin on voinut
johtaa potkuihin, vaikka mitään vihapuheeseen viittaavaa ei olisi sinne
kirjoittanut saati syyllistynyt asiassa mihinkään rikokseen.
Syyttäjät viimeistelevät parhaillaan
uusinta äärioikeistolaiseksi tulkitun poliisien WhatsApp-ryhmää koskevaa
syyteharkintaa.
Huomatkaapa uutisoinnissa termit ”äärioikeistolaisena
vihapuheena pidettyjen” sekä ”äärioikeistolaiseksi tulkitun”.
Asioita on selvästi tulkittu poliittisen oikeaoppisesti ja tästähän poliisi
ilmoitti jo aikaisemmin viime vuonna:
Tunnistamista on epäilemättä kehitetty ja sitä
kehitetään koko ajan. Jopa niin hyvin että potkut saavan puheen ei tarvitse
olla enää vihapuhetta. Tai edes sellaiseksi tulkittavaa. Laitetaan
vielä ote uutisesta:
Aluesyyttäjä Hämäläinen kertoo
Iltalehdelle, että nyt esillä olevaan ryhmään kuuluneiden rikosepäilyt eivät
kenenkään osalta täytä niin sanotun vihapuheen kriteereitä siitäkään
huolimatta, että monet kirjoituksista ovat olleet epäkorrekteja ja
ulkomaalaisvastaisia.
*
Miesten välinen kahdenkeskeinen
viestienvaihto sisälsi kolmen vuoden ajalta parikymmentä viestiä, jotka olivat
suurimmalta osaltaan jatkolähetettyjä meemiviestejä ja vitsejä.
Poliisilaitoksen johto tulkitsi ne rasistisiksi sekä piittaamattomaksi
suhtautumiseksi perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin.
Poliisijohto tulkitsi. Herättääkö
luottamusta poliisiin? Yksityisviesteinä lähetetyistä vitseistä ja meemeistä
potkut? Suojeleeko poliisi enää suomalaisia vaiko pelkästään Oikeaa Aatetta? Ja
herää myös kysymys, että koska sama käytäntö leviää laajemminkin julkiselle
sektorille?
3. Ämpäri täyteen pisara kerrallaan
Hotellin respassa uskotaan, että suvaitsevais-tiedostavaistolla
on käynnissä jonkinlainen jatkuva (r)aivoriihi jossa pähkäillään porukalla että
hei, mitäs asiaa ei olla saatu vielä LGBTQTiiTyytytettyä. Ja nyt siinä (r)aivoriihessa
joku on saanut sitten taas kertaalleen uuden kuningatarajatuksen:
Niin. Uutinen siis kertoo että ”uusi veistos
tuotettiin vanhemmilta, huoltajilta ja lapsilta itseltään tulleen palautteen
perusteella.” Herää vaan kysymys, että kuinkahan paljon tuota palautetta on
tosiasiassa tullut? Vai onko palaute tullut samoilta tahoilta jotka ovat
vaatineet pallopääliikennemerkit, sukupuolineutraalit henkilötunnukset ja feministiset joulupukit?
Kansan syviltä riveiltä joiden määrän voi laskea sahatyömiehen sormilla?
Mitä seuraavaksi? Varmasti jotakin. Kyllä (r)aivoriihi
keksii. Ja se on väsymätön.
4. Flashback
Kommentoija Ano laittoi hiljattain blogiin linkin
vihreästä tietotaidosta ja äärimmäisestä vakuuttavuudesta vuodelta 2018.
Laitetaanpa video pyörimään tässäkin. Onhan se meinaan aika legendaarinen:
Tästähän voisi ajatella että olipa oikeastaan aika
hellyttävää. Mutta sitten mieleen juolahtaa kysymys. Kuinkas paljon tuo
oikeastaan eroaa nykyisen hallituksemme linjasta?
Ja asia ei naurata enää ollenkaan.
Tämänkertaisten Kaljupäisten uutishavaintojen taustalta voidaan löytää yksi yhteinen nimittäjä ja juurisyy tapahtumille: valkoinen, länsimainen nainen. Valtaan päästyään tuo pahan ja tyhmyyden ruumillistuma on alkanut repiä yhteiskuntaa kappaleiksi sen kaikilta osa-alueilta. Siinä hyvin onnistuen...
VastaaPoistaEi valkoinen länsimaalainen nainen noita juttuja itse ole keksinyt.
VastaaPoistaPohjalla olevat ideologiat on kapinan kansan juttuja.
Tuontiväkivalta nyt vaan on niin erilaista väkivaltaa. Nuo kädelliset selviävät ehdonalaisella ja sakoilla joita ne eivät koskaan maksa.
VastaaPoistaPienenä valonpilkahduksena lienee se, että eikös Vantaan vankilan päiväselliin muiden vankien hengiltä pieksämä heebo ollut kaksinkertainen lapsenraiskaajakähtävä?
Meni korpilain tuomio juurikin oikeaan osoitteeseen, ei enää puntissa seksuaaliset hätätilat pullottele.
Tervehdys Historixille, Tupla-J:lle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHistorix: Onhan näissä olleet miehetkin sotkemassa mutta erityisesti feminismi on ollut pitkään länsimaiden totaalinen syöpä.
Tupla-J: Täsmennätkö vähän noita kapinan kansoja?
Joppos123: Joo, näin taisi olla ja aika yllätys että tyyppi pantiin matkaselliin viiden muun vangin kanssa. Koska oli aika ilmiselvää miten käy. Yleensähän raiskarit pidetään lisko-osastolla.
Tuo poliisin puhdistushan on hyvä uutinen. Lopultakin taponen saa kenkää!
VastaaPoistaVai eikö?
Pyssymies
"Poliisin tutkinnassa ei voitu osoittaa, kenen isku johti nuoren miehen kuolemaan. Siksi tapaus ei edennyt syyttäjälle kuolemantuottamuksena." - USA:ssa tämmöinen ei olisi mahdollista, kas kun kyseessä olisi salaliitto, rikos johon on ryhdytty yhteistuumin: kaikki yhtä syyllisiä. Kaikki murhajia tai tappajia. Pitäisikö ottaa oppia vai luottaa korpilakiin?
VastaaPoistaPyssymies
Tupla-J sanoi ihan oikein, että valkoinen länsimaalainen nainen ei ole keksinyt noita hörhöideologioita mutta moni valkoinen länsimaalainen nainen on ensimmäisenä omaksumassa ne ilman kritiikkiä.
VastaaPoistaTervehdys Pyssymiehelle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaPyssymies:
Viesti1: Ei taida saada niin…
Viesti2: Pitäisi ottaa oppia. Sen korpilain aika on vielä kaukana mutta tällä menolla sekään ei ole mahdotonta. Itse asiassa siinä Vantaalla matkasellissä tapetussa raiskarissa taisi olla korpilaki käytössä.
Vasara: Totta, ja nämä naiset käyttävät niitä turbovaihteella. Heidän ei edes tarvitse parustella mitään. He ovat oikeassa, koska he ovat naisia. Jos joku väittää muuta, hän syyllistyy misogyniaan.
Tuoss kuolemantuottamuskeississä syyttäjä teki virkavirheen. Jos ei kyetä osoittamaan, kenen lyönti johti kuolemaan, silloin jokaista kolmea tulee syyttää avunannosta kuolemantuottamukseen. On selvää, että kaikki kolme olivat mukana yhteistoimin, eikä sillä ole merkitystä, kuka kuolettavan iskun löi.
VastaaPoistaSurullisinta on ollut seurata sitä kehistystä, jossa yhteiskuntamme on taantunut ensin orwellilaiseksi Suurta Yhteistä Valhetta tunnustavaksi, sosiaalisten paineiden ja sensuurin ohjailemaksi ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuriksi, ja nyt jo kafkamaiseksi oikeusjutuksi, jossa jää jo ihan lopullisestikin epäselväksi se mistä rikoksesta syytetään ja rangaistaan.
VastaaPoistaViharikos, tosiaan. Kyllä se varmaan hyväihmisille kirkastuu kun alitajuntaa tarpeeksi kaivellaan ja sinne padotulle kuonalle kehitetään projektiivisella metodilla ulkoistettu kohde. Paineet ovat jo niin kovia, että kohteet löytyvät ennen kuin rikos valitaan ja määritellään.
Räsäs-juttu on osoittanut hyvin havainnollisesti sen että ihmisälyä isommat voimat ovat ottaneet ohjailun käsiinsä. Oikeudenkäytöllä ei ole enää mitään tekemistä minkään reaalimaailman tasolle asettuvan kanssa.
Huomenta Suomi hyvin pyyhkii...lauloi Esko aikoinaan. Nykyään uutispläjäyksiä selatessa tulee mieleen lähinnä unkarin tai puolan kielen alkeiskurssille osallistuminen. Eikä verenpainemittarin asteikko taitaisi riittää, jollei olisi jo aika lailla turtunut näihin sekopäisyyksiin.
VastaaPoistaTapsa vaan
Nythän oli myös Turun seudulla se rappuraiskaaja, jonka lähes kahden vuoden tuomion hovi muutti jotain vuoden ehdonalaiseksi. Sitä ihmeteltiin monissa lehdissä ja blogeissa.
VastaaPoistaÄHLÄMI! Pt-media.
Näistä kaikista huumejutuistakin poliisi kertoo hyvin paljon vain, jos kyseessä ovat virolaiset, suomalaiset,etc. Jatkuvasti on uutisia panssarimersujen operaatioista, mutta niistä ei kerrota mitään. Ruotsissakin poliisi antaa muutamassa tunnissa selityksen tapahtumille.
Pitää vaan koventaa tekstejä ja katsotaan miten homma päättyy. Pian Suomen poliisi on mamujen halveksima ja suomalaisten säälimä vätys, kuten Ruotsissakin.
Saas nähdä miten oikeus aikanaan käsittelee tuon matkaselli casen. Nimittäin niissä selleissä ei ole kameroita ja jos kaikki pitää turpansa kiinni.
VastaaPoistaMahtaakohan poliisien ammattiliittoa kiinnostaa juttu yhtään? Kuulostaa laittomalta irtisanomisesta. Ainakin kannattaisi viedä juttu oikeuteen. Miten työnantaja voi irtisanoa yksityisten viestien perusteella? Onko työnantaja rikkonut viestintäsalaisuutta? Tämähän on ihan ay-juristien peruskauraa. AKT sulkisi satamat, jos ahtaajia irtisanottaisiin tällä tavalla.
VastaaPoistaValtakunnansyyttäjähän voisi vaatia syyttäjää nostamaan syytteet tuosta Kaivopuiston taposta. Kai väkivaltainen kuolema on vakavampaa kuin Raamatun siteeraaminen?
Tuossa matkasellitapauksessa olisi hyvä testi katsoa, onko laki kaikille sama, kun sitä vertaa Kaivopuiston tapaukseen. Kun ei pystytä sanomaan kuka oli primus motor, toivottavasti sellikaverit vain pitävät suun supussa ja ilmeet peruslukemilla.
VastaaPoistaPakko sanoa, että hymynhäivähdys kävi suupielessä kun kuulin tästä matkasellistä.
Ikätoveritar
Monelle sairaanhoitajalle yms. on annettu tiedoksi, että 1.2.-22 on se päivä, jolloin vuosien kokemusta omaavilta estetään työnteko tai vähintään palkanmaksu ellet suostu piikitettäväksi!! Jotenkin tästä tuli mieleen, että meilläkin on ihan oma yliopisto-opiskelijoiden Taliban hallinto! Suomen hallinnon samankaltaisuus tähän Rauli Virtasen esille tuomaan Afganistanin hallintoon on hämmentävä! Kyseisessä Yle’n Ulkolinja ohjelmassa haastateltiin afgaaninaisia, jotka kertoivat koraanikoulun opiskelijoiden estäneet heiltä työnteon ja lopettaneen palkan maksun, elleivät he pukeudu kuten sharialaki määrää! Tämäkin osoittaa Keihäänheittäjä Jorma Kinnusta referoiden, että hallinto Suomessa on mätä!!!
VastaaPoistahttps://areena.yle.fi/1-50907988
Älä Hessu unta näe. Raija toivioretkeläisen mielestä raamatun siteeraaminen on paljon pahempi rikos kuin jonkun suomalaisteinin tappaminen, varsinkin kun tappajat ovat jalustalle nostettuja kunniakansalaisia ja solidaarisuuspokaaleja.
VastaaPoistaJa tuo hymyoletettu, fy fan kuten ruåttalaiset sanoisi, tai sanovat silloin ennen interperspiraatiota.
Noiden polliisien kannattaa ihan vaan piruuttaan riitauttaa nuo irtisanomiset, tilannehan ei muukai muutu, mutta asia saa väkisin julkisuutta ja helsingin polpon "maine" kasvaa.
Huru-ukko
Tervehdys Ano1:lle, Seppo Oikkoselle, Tapsalle vaan, Nils-Aslakille, Joppos123:lle, Hessulle, Ikätoverittarille, Ano2:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Näin järkevässä maailmassa menisi mutta pelkäänpä että kyseinen tapaus menee juuri niin kuin uutinen kertoi. Laki antaa tähän sellaisen porsaanreiän.
Seppo: Ja taantuessaan se julistaa olevansa ihmimillisempi ja edistyksellisempi kuin koskaan ennen.
Tapsa vaan: Ja jos valtamedialta kysellään niin kyseiset maat ovat kammottavia diktatuureja. Kyllä tuollainen ”diktatuuri” minullekin kelpaisi.
Nils-Aslak: Näissä raiskaustuomioissa se ehdollinen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Suomen poliisi alkaa jo olla mamujen halveksima. Kas kun ne tietävät, että muutosta ei ole odotettavissa.
Joppos123 & Ikätoveritar: Tämähän on case Kaivopuisto toisinpäin. Mikäli kyseessä oli etnisesti edistyksellinen raiskaaja niin syyttäjä varmasti yrittää kaikkensa saadakseen syyllisen. Mutta vangeissa on se taipumus että ne osaavat pitää turpansa kiinni.
Hessu & Huru-ukko: Ammattiliitot ovat nykyisin vain itsestään välittäviä liikeyrityksiä enkä ole varma että tekeekö poliisien ammattiliitto poikkeuksen. Ja sen verran olen AY-toiminnassa ollut mukana että tiedän liittojen lakimiesten lähtevän kamppailemaan käräjillä ainoastaan jos voitto on sataprosenttisen varma. Mitä valtakunnansyyttäjään tulee niin totta kai Raamatun siteeraminen on vakavampaa kuin yksi tapettu tsuhna.
Ano2: Olen seurannut asiaa jonkin verran ja tuo taitaa päätyä suutariksi. Sillä perusteella että sairaaloissa on taattava tarpeellinen määrä ammattitaitoista henkilökuntaa joten tilanne ei muutu ja rokottamattomat saavat jatkaa. Sama tilanne on muutamalla muulla julkisen sektorin osa-alueella.
Uudin 1:
VastaaPoistaVähän aikaa sitten taputeltiin tuomiot Helsingin Koskelassa kidutusmurhatun 16-vuotiaan pojan tapauksesta.
Kolme ikätoveria olivat yksissä tuumin huvikseen kiduttaneet uhrinsa tajuttomaksi, kusseet tämän märäksi ja jättäneet puolialastomaksi riisuttuna pikkupakkaseen paleltumaan hengiltä, joskin kuolinsyy taisi olla aivoruhje.
Kaikki kolme tuomittiin murhasta. Mutta he olivatkin kaikki kantakirjasuomalaisia, kuten uhrikin...
Uudin 2:
Helsingin VoPossa on toiminut tällainenkin rikostutkija:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=960817#p960817
tutkimassa mm. vääränlaisia puheita. KRiPossa puolestaan toimii muuan Elvis Tomgren, joka on Rasmus ry.:n kantavia voimia ja adoptoinut kuusi suklaanruskeaa afrikkalaista teinipoikaa ärsyttääkseen.
Nämä ovat sellaisia oikeinajattelevia jepareita nämä. Epäilemättä mitä puolueettomimpia tutkimaan vaikkapa ääärrrioikeistoa tai maahantuotua rikollisuutta.
Uudin 3:
Kuinka monessa koulussa noita Hymyjotakin-patsaita jaetaan? Itse en muista ensimmäistäkään jakoa ja kysyessäni velipojalta muistaako hän, oli vastaus sama.
Liekö joku Pääkaupunkiseudun ja suurimpien Kivikylien juttu?
Uudin 4:
Tuon Saara Louhensalon mainitaan olevan lentomatkustamisen suurkuluttaja:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rikukivela/262761-hanna-halmeenpaa-valehteli-a-talkissa/
Sehän onkin tietenkin se Aivan Eri Asia, kun lennetään neljästi vuodessa Goalle etsimään itseään. Ja mitä nykyisen hallituksemme linjaan tulee, tuossahan se on sellaisenaan sanottu.
Tuo on se, mitä tuleman pitää. Merkit ovat jo ilmassa ja kohta alkaa tulla oikein rytisemällä.
Kapinan kansan ilmauksena lanseerasi E. Michael Jones opuksessaan The Jewish Revolutionary Spirit.
VastaaPoistaKannattaa lukaista. On kyllä paksu.
Miltähän Kaivopuistossa tapetun nuoren miehen omaisista nyt tuntuu? Ilmaista asianajajaa eivät saa viedäkseen juttua eteenpäin, toisin on asiat näillä etnosuomalaisilla; heille lankeaa kaikki edut ja oikeudet ilman vastuuta ja se vihonviimeinen vastuusta vapautus näkyy olevan tappaminen. Jos porukalla potkitaan, pitäisikö löytyä se mononjälki, joka oli kuolettava ja selvittää, kenen monosta se on lähtöisin? Näin maalaisjärjellä ajateltuna kaikki kolme vankilaan suorinta tietä. Sitä maalaisjärkeä ei vaan taida enää lakikirjoista löytyä, vaan kaikenlaista kikkailua ja kieroilua sen eteen, ettei ainakaan rasismista päästä syyttämään. Mahtaa jätkiä nyt naurattaa! Kuten Ykä kirjoitti, tässä annettiin kaikille gansterinaluille kelpo vihje; porukalla vaan kimppuun, niin selviää kuin koira veräjästä. Tosin eiväthän nämä jänishousut uskallakaan yksin mihinkään ryhtyä, vaan harrastavat tällaista raukkamaista päällekäymistä ja potkimista aina isommalla joukolla.
VastaaPoistaYle tosiaan osaa valita keskustelijat ohjelmiinsa. En ollut kyseistä filminpätkää koskaan nähnyt ja repesin täysin. Kiitos päivän makeimmista nauruista!
Hymyhenkilö on sitten taas jotakin niin absurdia, että meinaa sanat loppua; sivuutan muut siihen liittyvät asiat ja totean vain, että se on susiruma! Pyydän samalla susilta anteeksi.
Rouva Ano
Olivatko tuossa Kaivopuiston tapauksessa ne tekijät sopineet keskenään, että uhri tapetaan? Siinä tapauksessa saattoikin jäädä lähinnä sattuman varaan, kuka lopulta antoi kuolettavan iskun, eikä sitä jälkeenpäinkään voitu selvittää. Mutta jos näin oli, ei sillä lain mukaan ole rangaistuksen kannalta merkitystäkään. Tekijät olivat rikoskumppaneita, ja sellaisista sanotaan rikoslain 5. luvun 3 §:ssä näin:
VastaaPoista"Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä."
Eikö tätä olisi pitänyt soveltaa?
Vai eikö heillä ollutkaan tarkoitus tappaa, vaan iskut saivat sen aikaan vahingossa? Siinä tapauksessa asia on jo toisin, sillä tuossa pykälässähän puhutaan tahallisesta rikoksesta. Ja sellainenhan tuo olisi siinä tapauksessa ollut vain pahoinpitelynä, mutta ei murhana tai tappona.
Tervehdys Qroquius Kadille, Tupla-J:lle, Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad:
1. Helvetin hyvä huomio.
2. Vihreää aatetta julistava poliisi herättää kylmiä väreitä. Ja ihmettelen sitä että kuinka se Thomas Elgfren on voinut adoptoida kuusi ruandalaista jätkää. Normaalisti adoptioprosessi on pitkä ja hankala pariskunnankin ja yhden lapsen kohdalla.
3. Muistelen, että ala-asteella. Minähän aikanaan aloitin kansakoulussa. Mutta yläasteella niitä ei jaettu. Minä asuin aika pienellä paikkakunnalla niin että ei se ihan kivikylien juttu ollut.
4. Tyypillinen vihreä. Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen. Mutta tuollaisia Louhensalon kaltaisia tyyppejä vihreitten kannattaisi ehdottomasti laittaa lisää julkisuuteen.
Tupla-J: Kiitos tiedosta.
Rouva Ano: Hyviä havaintoja. Onhan niin, että suomalainen järjestelmä on keskittynyt auttamaan rikoksen tekijää, ei sen uhria. Olen huomannut sen kymmenien vuosien aikana omallakin uralla. Ja tämä tosiaan on viesti tuontitavararikollisuudelle. Te voitte tehdä ihan mitä teitä huvittaa. Ja hehän tekevät.
Ano: Todennäköisesti eivät olleet sopineet mutta silti tämä tapaus sotii oikeustajua vastaan. Mies on kuitenkin tapettu. Tuontitavaralta lähti touhu lapasesta. Oikeuskikkailulla ei se suomalainen mies muutu yhtään vähemmän kuolleeksi.
Murha.infon mukaan Vantaalla eutanisoitu pedari oli ihan kantakirjasuomalainen, nimikirjaimet N.P. ja etunimenä hänellä oli tyypillinen lähiönimi. TikTokissa oli pedarin siskon tekemä muistovideo, mutta enpä usko kenenkään toisen jäävän kaipaamaan.
VastaaPoistaJos Ruotsissakin säädetään laki, jonka mukaan vihapuheesta rangaistaan, koskisiko se myös sellaista, mistä tässä kerrotaan:
VastaaPoistahttps://pt-media.org/2022/01/28/115424/
Vai sanottaisiinko laissa suoraan, ettei se koske muslimeja?
Tai onhan siinä sentään yksi sellainenkin lause, joka tuskin kantaruotsalaisistakaan kuulostaa kovin pahalta:
"Allah, vie meidät ja lapsemme nopeasti pois tästä maasta."
Vaikkei Allah veisikään, voisivathan he toki lähteä omin voimin. Ja lukemattomille ruotsalaisille heidän lähtönsä olisi vain suuri helpotus.
Ja eiköhän se sellainen olisi suomalaisillekin, kunhan he vain menevät jonnekin muualle mutta eivät Suomeen.
Ehkä muslimilapsille todella tehdään niin kuin tuossa väitetään, tai ainakin yritetään. Jos siinä myös onnistuttaisiin, sekin tietysti olisi ruotsalaisille melkoinen helpotus.
Mutta jos sitä onkin yritetty, ilmeisesti siinä ei ainakaan ole kovinkaan hyvin onnistuttu.
Tai ehkä olisi ruotsalais- tai suomalaisperheisiin adoptoitujen muslimisiirtolaisten lapsille vain eduksi, jos heiltä voitaisiin niin tarkoin salata heidän syntyperänsä, etteivät he missään elämänsä vaiheessa saa sitä selville eivätkä tule sellaista epäilleeksikään. Silloin heistä tuskin ainakaan tulee muslimiterroristeja. Voi olla hyvinkin mahdollista, jos he ja heidän vanhempansa ovat olleet ulkonäöltään samantapaisia kuin se taannoin televisiossa Valtaojan kanssa esiintynyt kurdi.
Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: En osaa sanoa. Mutta tuskin kukaan jää tosiaan kaipaamaan.
Ano2: Epäilemättä nuo vihapuhelait eivät koske muslimeja. Hehän ovat virallisesti sorrettu vähemmistö ja heidän rikollisuutensa on vain ruotslaisten sosioekonominen epäonnistuminen. Eikä niitä islamilaislapsia mihinkään ruotsalaisperheisiin pakkoadoptoida.
Kyllä tuo hymyhenkilö on tavattoman onnistunut idea. Kyseessä on selvästikin ylipainoinen henkilö, joka ei ole täysissä sielunvoimissa ja katselee maailmaa pöllähtänyt ilme kasvoillaan.
VastaaPoistaMuistakaa nyt sitten aina poliisin kanssa asioidessanne vaatia selvitys teitä palvelevan virkamiehen aatteellisesta sopivuudesta.
VastaaPoistaTervehdys Strix Senexille ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaStrix Senex: Joo. Aikaisemmassa postauksessa eräs kommentoija vertasi kyseistä patsasta Fatim Diarraan. En ota siihen sinänsä kantaa mutta laitetaan tähän kyseisen Diarran – eli Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan – parasta osaamista:
https://www.facebook.com/tusi.parunen/videos/1267542270395757
Catilina: Luulen, että tuo ei koske meitä voiman pimeällä puolella kulkevia. Päästään rautoihin.
Mitä tulee Vantaan matkasellissä nitistettyyn kikkelikalleen, on asiaa käsittelevä Minfon sivu, joka on tämän näköinen
VastaaPoistahttps://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=34850
jokseenkin samanlaisen tietämättömyyden vallassa kuin suuri yleisökin.
Aluksi raadoksi veikattiin erästä kuvaukseen sopivaa kurdia, sittemmin kahtakin suomalaista, joihin keskustelu jumittui ja viimeksi oltiin tietävinään nimikirjaimet N.P.;
Professorin blogissaan mainitsema mahdollinen iranilaiskandidaati on saanut vain yhden maininnan ja sekin ohitettiin kommentoimatta.
Mainitun foorumin keskustelun taso ei tosin ole erityisen laadukasta.
Tervehdys, Qroquius Kad ja kiiton lisätiedosta.
VastaaPoistaMoro Ykä,
VastaaPoistaJokainen tälläinen oikeuslaitoksen antama demlatuomio, rapauttaa uskoa oikeuslaitokseen ja vielä päälle tuo poliittisideologinen siivous poliisissa, niin ollaa jälleen lähempänä loppuselvityksen alkamista ja oman käden oikeuden aikaa!
Tukee vielä päivä, kun nämä vihervasemmiston kultamunat koskee väärän miehen lapseen!
Voi Aikoja Voi Tapoja
Mie muistan omilta kouluajoilta nuo hymypatsaat. Niitä jaettiin, ainakin meidän pitäjässä, manttaalien mukaan pojille, työille taasen opettajan, (nainen) mielen mukaan. No tytöt sai noin suunnilleen ihan ok koko luokan ja etenkin poikien mielestä, olihan saaja parahimman näköinen ja sillä oli suurimmat tissit. Poikien patsaan sai se kenen isällä oli eniten manttaaleja, suurin tila tai jotain sellaista. Kuitenkin merkittävä satraappi yhteisössä. Vaikka poikansa olikin ihan pahin konnan alku.
VastaaPoistaItekki tällaiselle joskus hävinneenä, vaikka luokka oli sitä vastaan, kun lapsiltakin kysyttiin vaiika se ei mihinkään vaikuttanutkaan. Kuten ei nykyisinkään.
Mut sain mie pusun siltä hymytytöltä ja se poika ei. Eli pärjäsin siinä kumminkin:)
Huru-ukko
Ihmetyttää tosiaankin sillä Suomella on kansainvälisesti erinomainen maine rehellisenä ja korruptoitumana maana mitä tulee viranomaisiin ja valtiona yleensä.
VastaaPoistaTuollainen maine on kultaakin kalliimpi ja sitä kuvittelisi suojelevan kaikin mahdollisin keinoin.
Poliisin politisoiminem ei kuitenkaan palvele tuota tavoitetta.
Olivatko hiljan Suomessa maksimituomiot huumerikoksista saaneet "virolaiset" etnisiä virolaisia vai Viron venäläisiä?
VastaaPoistaSiinä pt-median jutussa, johon linkitin eilisessä kirjoituksessani, sanottiin, että mellakoivien muslimisiirtolaisten käsityksen mukaan ruotsalaiset viranomaiset tekevät mitä tekevät, koska he "ovat peloissaan, että rauhanomainen islam valtaa Ruotsin 50 vuodessa.”
VastaaPoistaTarkoittavatko nuo mellakoitsijat siis, että
1. Sellainen huoli on (heidän käsityksensä mukaan) aiheeton ja vahvasti liioiteltu, ellei suorastaan vainoharhainen, sillä muslimisiirtolaisia ei Ruotsissa ole eikä ole tulossakaan läheskään niin paljon, että he olisivat jollakin aikavälillä tulossa siellä enemmistöksi.
Vai:
2. Niin heidän mukaansa on todella tapahtumassa, juuri siihen he määrätietoisesti pyrkivät. Ja ennen kaikkea: ruotsalaistenkin pitäisi se mukisematta hyväksyä, tai muutoin he ovat rasisteja tms. Ja kaikki toimenpiteet, joilla pyritään siihen, ettei niin tapahdu, ovat ehdottomasti tuomittavia, olivatpa ne minkälaista laatua hyvänsä.
Ehkä heillä itsellään on mielessään tulkinta 2, mutta he toivoisivat ruotsalaisten ymmärtävän sen vielä toistaiseksi tavalla 1. Kunnes sitten jonakin päivänä väestönvaihdos ei enää ole tulevaisuuden mahdollisuus tai uhka vaan tapahtunut tosiasia.
Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille, Huru-ukolle, TR:lle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVoi Aikoja Voi Tapoja: Niin rapauttaa ja oikeastaan ihmettelen että tuo ennustamasi ei ole jo tapahtunut. Suomalaisissakin kun löytyy miehiä joita linna ei pelota.
Huru-ukko: Minun lapsuudenkunta kun ei ollut kovin maalaisvetoinen niin niistä patsaista ihan vaan äänestettiin. Menivät yleensä oikeille tyypeille.
TR: Se korruptoimattomuuskin on sinänsä vaan kulissi. Mutta kun valtamedia on nykymenon takana ja yksi sen ylläpitäjistä niin kulisseja pidetään yllä jatkossakin.
Ano1: En pysty sanomaan kun en tapausta tunne. Molempia ryhmiä löytyy kyllä huumekaupasta viljalti.
Ano2: Kallistuisin kohtaan 2. Sen verta röyhkeää ja ylimielistä heidän touhunsa on.
Tervehdys,
VastaaPoista1.Laki ei ole kaikille sama. En tiedä onko koskaan ollutkaan, mutta nykyään ero eri ihmisryhmien välillä on karmaiseva. Parhaiten nämä ryhmät kuvaa, kukas muukaan kuin, Keijo Kaarisade: https://twitter.com/keijomedia/status/1277656111794061313/photo/1
2. Virkamieskunnan puhdistaminen aloitetaan siis poliiseista mikä vähemmän yllättävää, muut sitten perässä. Ihan kuin joka bloggari voiman pimeällä puolella olisi julkaissut kirjoituksen aiheesta joku aika sitten!
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2021/08/mielenmittaaja.html
Toivotaan että tosielämässäkin järki voittaa ja todetaan ettei kuntien/valtion infraa ja peruspalveluita voida kokonaan romuttaa edes hurmahengessä. Voi kuitenkin olla ettei todellisuus ole ihan yhtä valoisa.
3. En muista kuulleeni tästä hankkeesta ennen tätä. Kuvaa todennäköisesti sitä kuinka pienessä ja suljetussa porukassa on puuhasteltu. Ei tämä enemmistöä kiinnosta paskaakaan, mutta naamaan hierottuna nostaa kyllä verenpainetta.
4. En löydä tuosta mitään hellyttävää, koska tämäkin aikansa meemi on muuttunut arkirealismiksi. Aikaa kuvaavaa on se että videolla ilmeisen yksinkertainen henkilö puhuu pehmoisia, paitsi että hänen horinansa on otettu täysin tosissaan.
t.Puupääukko
Tervehdys, Puupääukko ja kiitos hyvistä huomioista.
VastaaPoistahttps://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/s%C3%A4hk%C3%B6n-raju-kallistuminen-johtaa-erikoisiin-ilmi%C3%B6ihin-dieselvetureita-kaivetaan-nyt-naftaliinista/ar-AATisLp?ocid=msedgntp
VastaaPoistaLinkin takaa saadaan taas yksi hyvä esimerkki vihervasemmiston ilmastopolitiikan toimivuudesta ja siitä mihin ilmastokiiman nimissä tehtävä sähköliikenteen suosiminen on johtamassa. Toistan jo joskus aiemmin esittämän kommenttini; sähkön ekoloogisuus liikkumisessa on myytti jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Aina kun sähkön kulutusta lisätään pitäisi uusien käyttötarkoitusten hiilijalanjälki laskea kaikkein saastuttavimman energiamuodon mukaan. Menekin lisäyksellä kun estetään ko. energiantuotannosta luopuminen.
t.Puupääukko
Tervehdys, Puupääukko. Olet oikeassa. Muistetaan, että nykyisin muoti sanelee päätökset. Ei järki.
VastaaPoistaKyllähän laki on kaikille sama, seuraamukset vain vaihtelevat.
VastaaPoistaMetkaa yhdennäköisyyttä:
VastaaPoistahttps://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1265308#p1265308
Liekö vallan mallina ollut?
Tervehdys, Qroquius Kad. Piru vie, tiettyä yhdennäköisyyttä kyllä on.
VastaaPoista