KAKSI VALEHTELIJAA

Niin kuin lukija hyvin tietää, valtamediamme valehtelee. Tai teknisesti ottaen se noudattaa propagandan peruskäytäntöä eli kyse ei ole siitä, mitä kerrotaan vaan nimenomaan siitä, mitä jätetään kertomatta. Siksi valtamediaa ahkerasti ja tunnollisesti seuraava sekä siihen vielä uskova hallintoalamainen saattaa ihmetellä että mikä ihme on kun tappeluiden, joukkotappeluiden, ryöstöjen, törkeiden pahoinpitelyiden ja raiskauksien määrä Suomessa on niin paljon lisääntynyt.

Valtamedia uutisoi toki näistä asioista. Mutta jättää säännöllisesti kertomatta sen, että kyseessä on etnisesti edistyksellinen lisä suomalaiseen kulttuuriin. Siksi hallintoalamainen saattaa jopa ihmetellä että kuinka ihmeessä jostain koripallo-ottelusta voi tulla joukkotappelu. Kas kun valtamedia jätti kertomatta että somalithan ne sen tappelun pistivät pystyyn kun hävisivät matsin.

Tämä on täällä voiman pimeällä puolella kulkevalle aivan selvää. Mietin vaan tässä postauksessa niitä toimittajia jotka valehtelevat työkseen. Näkisin, että heitä on kahta tyyppiä.

Se ensimmäinen, nuorempi ja hyvin usein naispuolinen ihan oikeasti uskoo monikultturismiin. Hän ei valehtele työkseen, vaan ilokseen. Hän ei uutisoi, vaan hänellä on missio. Hän oikeasti uskoo, että kolmekymmentä vuotta täysin perseelleen mennyt monikultturistinen kokeilu Suomessa johtuu vain siitä, että suomalaisilla on niin ahdasmieliset asenteet eivätkä he sen vuoksi tajua, minkälainen hyödyntämätön rikkauden ja velvollisuuden cocktail meillä on käsissämme.

Saattaapa hän tietää Ruotsinkin tilanteesta mutta hyvänä itselleen valehtelijana hän uskoo vakaasti sen johtuvan vain siitä, että Ruotsin valtio ei ole pystynyt vastaamaan sosioekonomisesti haastavien, ruotsia puhumattomien alueiden vaatimukseen. Yhtä lailla hän uskoo että Suomi puolestaan siihen pystyy. Toimimalla juuri samoin kuin Ruotsi. Eikä hän näe ristiriitaa ajatuksessaan.

Lisäksi tämä usko tietysti ruokkii hänen egoaan ja saa hänet tuntemaan että hän on niin, niin paljon älyllisesti ylempänä raappahousujätkiä.

Luulen, että hän nukkuu yönsä hyvin ja katsoo itseään peilistä ylpeänä. Tajuamatta että kun hän asiakseen ja jatkuvasti salaa tiettyjen kansallisuuksien tekemät rikokset niin hän samalla itse tunnustaa että kyseisiin kansallisuuksiin kohdistetut syytteet ovat tosia.

Mutta entä se toinen tyyppi. Hän on varmaankin hieman vanhempi. Saanut ehkä elämänkokemusta tietyn kuplan ulkopuoleltakin. Hän omaa paremman yleistiedon ja historiantuntemuksen. Kyseinen toimittaja tietää, että hän valehtelee lukijoilleen ja valehtelee itselleen. Hän ei tee sitä ilokseen vaan työkseen. Hän tietää kyllä, mistä Ruotsin tilanne johtuu. Hän tietää jopa, mikä on Libanon-kynnys ja hän saattaa miettiä että kuinka häneen suhtaudutaan mikäli se kynnys Euroopassa ja ehkä Suomessakin joskus ylitetään. Ehkä hän toivoo, että hän on jo tups´ahossa silloin kun se tapahtuu.

Hän tietää valehtelevansa itselleen ja lukijoilleen. Hän tietää myös, että hänellä ei ole vaihtoehtoa sillä niin hänen, kuin hänen perheensä pääelinkeino on syöminen. Hän tietää olevansa valehtelija, leipäpappi ja huora ilman pakotietä.

Mietin vaan sitä että miltähän hänestä tuntuu silloin kun hän katselee peiliin? Ehkä hän on kateellinen nuoremmalle kollegalleen jota on siunattu aidolla uskolla ja joka on vapauttanut itsensä kaikista reaalimaailman kahleista.

TODELLISUUSVARAS

Radanvarsikaupunki, joskus lähitulevaisuudessa…

Löytävän Keskuspoliisin vanhempi kuulustelukonstaapeli Jan-Erik Lapanen istui toimistossaan ja odotti seuraavan kuulustelun alkamista. Lapanen otti tehtävänsä erittäin vakavasti ja uskoi asiaansa. Hän oli uuden koulukunnan poliiseja ja valmistunut Tampereen yliopiston ideologisesti soveltavan lainsäädännön ja poliisitoiminnan laitokselta. Varsinainen hikinen poliisitoimi kuului edelleenkin poliisi-amk:sta valmistuneille. Lapasen ja hänen alati lisääntyvien kollegoittensa päävastuu oli yhteiskunnallisen ideologisen puhtauden mahdollisimman tehokkaassa säilyttämisessä. Se oli prioriteetti joka meni ylitse kaiken muun.

Siitä oli kyse nytkin. Kuulustelua odotti kolme kotoaan selliin kuskattua miestä. Armas Haranrääk, Kauto Keinonen sekä Magnus Höhlestö. Miehille ei tietenkään oltu kerrottu pidätyksen syytä ja miehet olivat muhineet vuorokauden pidätyssellissä. Epätietoisuus yhdistettynä vapauden menetykseen oli tehokas painostuskeino ja kuulustelussa he saisivat kyllä tietää syyn. Ja nämä kolme olivat suorittaneet vakavan rikoksensa yhdessä ja yksissä tuumin.

- Tuokaa kuulusteltava Haranrääk sisälle.

Eräs varsinaisen kenttäpuolen konstaapeli toi Armas Haranrääkin kuulusteltavaksi eikä hänen katseessaan näkynyt juuri ammattiylpeyttä eikä myöskään sympatiaa työpöytänsä takana istuvaa kollegaa kohtaan. Konstaapeli piti kuitenkin mölyt mahassaan sillä myös hänen ja hänen perheensä pääelinkeino oli syöminen ja poliisissa poliittinen puoli kertoi oliko pelut pieniä vaiko ei. Suorittavalla puolella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin totella.

Lapanen näytti Haranrääkille tuolia. Mies istui ja totesi:

- Olisi kovasti hyvä tietää, miksi minut on köijätty tänne asemalle. Ja raudoissa vielä. Niin kuin olisin pahempikin rikollinen.

- No sellainenhan te olettekin. Siksi te olette täällä kuulusteltavana.

- Mistä ihmeestä on kysymys?

- Siitä kirjoitussarjasta jonka olette tehneet yhdessä Keinosen ja Höhlestön kanssa. Sehän on selkeää yhteiskuntarauhan vastaista propagandaa.

Armas Haranrääkin silmät menivät teevadeiksi.

- Jaa se? Mutta siinähän esitellään kaikille lukijoille tavallisia kansallismielisiä ihmisiä. Perheellisiä ja perheettömiä. Työssäkäyviä, työttömiä ja eläkeläisiä. Heidän elämäänsä ja mielipiteitään. Ja siinä on perustellusti osoitettu että tiedostavaiston puhe ääri-, laita- ja vinkkelijostakin on pelkkä olkiukko. Noissa kirjoituksissa olkiukon tilalle on laitettu oikeat ihmiset. Kyseessä ovat tavalliset, rauhalliset ja lainkuuliaiset ihmiset jotka eivät kannata minkäänlaista totalitarismia. Porukka on vähän niin kuin 1950-luvun demareita. Tai sen ajan kokkareita tahi maalaisliittolaisia. Kuka mitäkin. Muttei mitään natseja. Ja jopa tiedostavaiston puolelta on tullut varsin paljon palautetta että kyseinen kirjoitussarja on poistanut hyvin monelta aivan turhia ennakkoluuloja. Ovatpa todenneet että ehkä jatkossa keskityttäisiin asiaan eikä pelkkiin demonisoituihin mielikuviin.

Jan-Erik Lapanen katsoi kuulusteltavaa ilmeellä jonka saattaisi tulkita lauseeksi ”puhuitpas jätkä itsesi pussiin”. Sitten hän totesi:

- Juuri tuo on rikollista. Olette syyllistyneet todellisuusvarkauteen.

- Mihinkä helev… kun noitten intersektionaalisten lakiasetusten perässä ei tahdo oikein pysyä.

- Kannattaisi pysyä. Pysyisitte siten myös kaidalla polulla. Intersektionaalisen lakiasetuksen HHSK 237 mukaan te olette rikollinen.

- Mitä tuo HHSK muuten tarkoittaa?

- Haavaadeshalluai hassukssäädääks sesmellellem kukkuu.

- No niinhän se olikin. Mutta mitäs se pykälä pitää sitten sisällään?

Lapanen napsautti näytöltään lakiasetuksen näkyville ja alkoi lukea:

Intersektionaalinen lakiasetus HHSK 237: Ideologisesti oikeaoppisten henkilöiden maailmankatsomus ja minäkuva pohjautuvat oikeaoppisiin mielikuviin. Näitä mielikuvia ei saa horjuttaa millään perusteella sillä se on sekä henkilökohtaisen mielenrauhan että yhteiskuntarauhan horjuttamista.

Jos joku horjuttaa näitä mielikuvia väärinkäytettyjen faktojen avulla, hän samalla horjuttaa oikeaoppisten henkilöiden käsitystä todellisuudesta. Pahimmassa tapauksessa oikeaoppisen henkilön maailmankuva ja oma minuus saattaa romuttua ja tämä tulkitaan poliittiseksi henkiseksi väkivallaksi jota kohdellaan yhtä vakavasti kuin ruumiillista väkivaltaa.

Kyseinen toiminta on henkilökohtainen todellisuusvarkaus ja siitä maksimirangaistus on kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Törkeän henkilökohtaisen todellisuusvarkauden minimirangaistus on kaksi vuotta ehdotonta ja maksimi viisi vuotta.

Lapanen jatkoi:

- Niin. Teistä on tehty kaikkiaan kahdeksankymmentäyhdeksän rikosilmoitusta ja jokainen koskee nimenomaan todellisuusvarkautta. Olette tietoisesti riistänyt ihmisten todellisuuskäsityksen väärässä tarkoituksessa esitetyillä oikeilla faktoilla ja syyllistynyt näin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyyn poliittiseen henkiseen väkivaltaan. Kiistättekö syyllisyytenne?

- Hä? Tokihan minä niitä kirjoituksia olen tehnyt mutta nimenomaan yhteiskuntarauhaa ylläpitävässä tarkoituksessa ja nehän ovat saaneet hyvän vastaanoton. Jopa tiedostavalta puolelta. Eivät ne mitään rikollista ole.

Vanhempi kuulustelukonstaapeli Jan-Erik Lapanen huokaisi ja totesi:

- Sen lisäksi että syytetty selkeästi tunnustaa syyllisyytensä hän ei myöskään osoita mitään katumusta teolleen. Kuulustelu päättyy ja asia siirtyy syyttäjälle.

Armas Haranrääk ymmärsi mistä suunnasta tuuli puhaltaa ja kysyi:

- No mikä tuomio minua sitten odottaa?

- Kyse on törkeästä todellisuusvarkaudesta joka on kohdistunut suureen ihmisryhmään raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Kyllä tästä se neljästä viiteen vuotta istumista tulee. Varsinkin kun rikoksenne on kohdistunut työtätekemättömän palkansaajaväestön ideologiseen etujoukkoon. Voitte tietysti pudottaa istumisen määrää julkisella häpeärangaistuksella.

- Minkäslainen se sellainen sitten on?

- Tunnustatte Radanvarsikaupungin torilla asianomistajien ja paikalle kutsutun yleisön edessä että olette tehneet rikoksenne ainoastaan tarkoituksena loukata ja satuttaa. Tunnustuksessanne toteatte että asianomistajien todellisuuskuva on oikea ja te itse olette valehdelleet. Eli tunnustatte, että  niin te, kuin ne ihmiset joista olette puhuneet olette juuri sitä kaikkea pahaa ja vastenmielistä jota teidän on väitetty olevankin. Pyydätte anteeksi henkilökohtaisesti heiltä kaikilta ja kadutte tekoanne. Luonnollisesti häpeärangaistus menee suorana valtakunnan verkkoon.

- Eli minun siis pitää valehdella julkisesti.

- Kyllä. Mutta kyse on vastuullisesta valehtelusta jolla palautetaan ihmisille takaisin heidän oikeaoppinen mielikuvansa.

Lapanen painoi työpöytänsä nappia:

- Viekää kuulusteltava pois ja tuokaa seuraava.

Konstaapeli vei Haranrääkin selliinsä ja uutta kuulustettua odottaessa Jan-Erik Lapanen ajatteli että tämä maa oli aivan liian pitkään saanut olla faktojen anarkia jossa tosiasioita sai kuka tahansa käyttää ilman viranomaisten ideologista valvontaa, määrittelyä ja ennen kaikkea lupaa. No, siitä tehtäisiin nyt loppu. Vapaa ajattelu oli syöpä, josta toimivan yhteiskunnan tulisi parantaa itse itsensä. Keinolla millä hyvänsä. Ja parannuttuaan yhteiskunta siirtyisi oikeitten mielikuvien aikaan ja siinä myös pysyttäisiin. Totuus oli aivan liian vaarallinen asia vapaasti levitettäväksi.

JOTAIN IHAN MUUTA CVII

Palataanpa jälleen interperspirationaalisesta nykypäivästämme hetkeksi muistojen Kekkoslovakiaan. Hieman aikaisemminhan tein postauksen Kekkoslovakian suosituimmista elokuvista mutta olihan suosittua materiaalia myös television puolella jota 1970-luvulla pääosin mustavalkoisista vastaanottimista katseltiin. Käydään niitä hieman läpi sen verran minkä silloisen pikku-Ykän muisti antaa myöten ja aloitetaan luonnollisesti Spede Showsta:

Kekkoslovakiassa kovasti suosittua Spede Showta esitettiin 1968 – 1974 ja aikaisemmin sitä esitettiin myös nimillä Speden Saluuna ja Spedevisio. Sarjassa on lukematon määrä kuolemattomia sketsejä (sketseissähän Spede oli parhaimmillaan) mutta esitellään niistä eräs urheilulaji mikä pitäisi ehdottomasti saada olympialaisiin eli rumaluistelu:

Rumaluistelu olympialaisiin ja vähä äkkiä!

Vuonna 1970 esitettiin sketsisarjaa Ilkamat. Sarjan yksi tunnusmerkki oli tanssiva porukka joka toistuvasti keskeytti tanssin ja kertoi toisilleen vitsejä. Sarjassa mukana oli silloin kovasti suosittu lauluduo Koivistolaiset:

Parhaimmillaan tätä vuoden verran kestänyttä sarjaa katsoi 2,2 miljoonaa kansalaista. Sarja teki Leo Lastumäestä suositun. Tämä kyseinen Leon sketsi ei ollut Ilkamissa mutta se ansaitsee tulla näytetyksi:

Näitä aikoja alkoi Leo Lastumäen ja Heikki Kinnusen yhteistyö joka näkyi mm. Lampaansyöjät-elokuvassa. Vuonna 1971 he tekivät yhdessä sketsisarjaa Ällitälli:

Myöhemmin – varsinkin intin käyneille panssarimiehille – Ällitälli meinaa aivan muuta eli venäläistä MT-LB-kuljetuspanssaria:

Samoja aikoja eli siis 1966 – 1973 pyöri MTV:n puolella suosittu sarja Hanski jota katseli parhaimmillaan yli 2 miljoonaa kansalaista ja jossa pääosassa oli Hannes Häyrinen:

Nuoremmille sukupolville kannattanee selittää se, että Kekkoslovakiassa ei ollut MTV:n omaa kanavaa vaan MTV:n lähetykset mainoksineen tulivat Ylen kahdelta kanavalta ja katsoja huomasi aina logojen vaihtumisesta koska siirryttiin mainosrahoitteiseen tuotantoon ja koska sieltä poistuttiin. Hanskin tunnusmusiikki oli mielestäni yksi tyylikkäimpiä koskaan mutta varsinaista Hanski-pätkää ei siitä löydy joten laitetaan se aivan alkuperäinen eli Sounds Incorporated-yhtye ja kappale William Tell. Varoituksena esitettäköön että kappaleessa on pahaa korvamatoainesta:

Televisio tarjosi myös vakavampaa mutta silti suosittua ohjelmaa ja sellainen oli Mikko Niskasen ohjaama ja pääosassa näyttelemä neliosainen tv-elokuva Kahdeksan Surmanluotia joka pohjautui siihen että vuonna 1969 muuan pienviljelijä Tauno Pasanen ampui neljä poliisia:

Elokuva tuli televisioon vuonna 1972 ja itse näin siitä silloin vain pätkiä. Eivät ne niin kiinnostaneet kun ne olivat enempi niitä aikuisten juttuja. Sarjakuvat, namimellit ja lentokoneitten pienoismallit kiinnostivat enemmän. Kysyin tosin isä-Perskeleeltä että mitä se on se pontikka mistä ne tuossa puhuvat. Vastaus oli että se on semmosta kärrynrasvaa ja sen tiedon kanssa pärjäsin pitkään. Myöhemmin tuli sitten maistettuakin tuota kärrynrasvaa. Sekä hyvää, huonoa että helvetin huonoa. Pontikankeitto on taitolaji.

Myöhemmällä iällä elokuva tuli sitten katsottua kokonaan. Minusta se oli erittäin hyvin onnistunut mutta niin kuin Mikko Niskanenkin sanoi: ”tämä on minun näkemykseni asiasta”. Se on elokuva, ei dokumentti tapahtuneista asioista.

Suosittu vakavampi tv-tuotanto oli myös Pentti Haanpään kirjaan pohjautuva Yhdeksän Miehen Saappaat:

Elokuvasarja esitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1969 mutta muuan pikku-Ykä näki sen joskus myöhemmin uusintana ja piti kovasti. Siinähän sama saapaspari kiersi yhdeksän miestä ja lukija / katsoja saattoi seurata heidän kohtaloitaan sodan aikana.

Toki Kekkoslovakiassa tuotettiin myös omanlaisiaan saippuasarjoja. Jo pikku-Ykän muistin ulkopuolella olivat Me Tammelat, Heikki ja Kaija sekä Taistelevat Virtaset. Jotain pieniä välähdyksiä on mielessä. Mutta Naapurilähiön pikku-Ykäkin muistaa hyvin:

Sarjalla oli parhaimmillaan 1,8 miljoonaa katsojaa ja sitä esitettiin 1969 – 1976. Se, mitä Naapurilähiö oli kaupungissa oli Rintamäkeläiset puolestaan maaseudulla. Sarjaa tehtiin vuosina 1972 – 1978 ja sen tunnusmusiikki oli niin aneeminen että se oli jo äärimmäistä taidetta:

Jos palataan huumoriviihteen puolelle niin totta kai tulee mainita lauluyhtye Kivikasvot (Ilkka Hemming, Ismo Sajakorpi, Matti ”Fredi” Siitonen ja Georg Dolivo) joitten Kivikasvot-Show pyöri MTV:n puolella ensikierroksellaan vuosina 1969 – 1975:

Kivikasvoilla oli parhaimmillaan 2,5 miljoonaa katsojaa. Yhtyeen tunnetuin kappale tv:n ulkopuolelta oli tietysti Ahti Karjalaisen tankeroenglannille virnuileva Tankeros Love:

Ja olihan tuossa kappaleessa tietysti nykymittakaavalla ajatellen toksista suomalaisuuden ylistämistä. Silloin kun sitä ei pidetty millään tavoin häpeällisenä. Kivikasvot jatkoivat toimintaansa televisiossa myöhemminkin. Niin Kekkoslovakian aikana kuin sen jälkeenkin.

Ylen puolella tuotettiin sketsisarjaa Merirosvoradio vuosina 1974 – 1976:

Merirosvoradiossahan toimi house bandina silloin suosiossa ollut Hullujussi:

Kekkoslovakian aikana ilmestyi jo vuodesta 1964 alkaen Matti Kuuslan vetämä komediasarja Piikkis, mutta siitä ei ole oikein materiaalia. Kuuslahan oli osa VEK-trioa eli Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla. VEK voitti vuonna 1965 Montreux’n kansainvälisillä televisiofestivaaleilla kultaisen ruusun ohjelmastaan Lumilinna:

Vuonna 1975 sitten kekkoslovakialaiset seurasivat porukalla ja urakalla tv-elokuvaa Simpauttaja joka pohjautui Heikki Turusen kirjaan:

Simpauttajassahan Ahti Kuoppalan näyttelemä hahmo pisti pohjois-karjalaisen kylän sekaisin. Voisi jopa sanoa että panemalla pani asiat uuteen malliin. Toinen suosittu kekkoslovakialainen tv-elokuva oli Arto Paasilinnan kirjaan pohjautuva Onnellinen Mies vuodelta 1979:

Tässäkin tehtiin aika lailla simpauttajat eli siltainsinööri Jaatinen pisti yhden kunnan kerralla uusiksi. Kriitikko Jukka Kajava ei tykännyt elokuvasta todeten se oli komediaksi huonosti rytmitetty, sen henkilöhahmot oli jätetty kärjistämättä ja roolitus oli epätasainen, jopa amatöörimäinen. Näin ollen lienee selvää, että pikku-Ykä puolestaan piti elokuvasta. Tartteeko niitä kriitikoita kuunnella? Ja miksi tarttee? Tehkää itte, jos paremmin osaatte.

Vuonna 1978 tuli sitten hyvin suuren suosion saanut tv-sarja Tankki Täyteen:

Suomalaisille kybällä kolahtaneessa kaksi vuotta esitetyssä sarjassa oli se omituinen piirre, että toinen sen käsikirjoittajista oli englantilainen Neil Hardwick. Sarjan suositusta vissylle persosta kyläpoliisista Reinikaisesta tehtiin sitten myöhemmin oma spin off-sarjansa joka tuli vasta Kekkoslovakian jälkeen:

Vuonna 1978 tuli sitten myös taas vakavampaa tavaraa eli televisiosarja Sodan Ja Rauhan Miehet:

Ainakin pikku- ja isonkin Ykän mielestä tämä historiaa näyteltynä esitetty sarja oli erinomaisen onnistunut. Sehän käsitteli Suomen historiaa talvi- ja jatkosodan ajalta. Se myös rikkoi silloin sovinnaisia rajoja sillä se esitti asiat vallitsevan YYA-tulkinnan vastaisesti.

Itselleni jäi sarjan mainiosti onnistuneista hahmoista erityisesti mieleen Keijo Komppa Paasikivenä, Leif Wager Rytinä, Mikko Niskanen Stalinina ja Risto Mäkelä Molotovina.

Vuonna 1979 tuli sitten MTV:n esittämä ja äärimmäisen suosittu sketsisarja Parempi Myöhään.

Vuoden verran kestänyt sarja oli huippusuosittu hyvän käsikirjoituksen sekä Ritva Valkaman ja Pentti Siimeksen mainion keskinäisen kemian vuoksi. Jaksot päättyivät aina Jussi Jurkan esittämän tupakkatakkisen herrasmiehen esittämiin ajatuksiin:

Oikeastaan yhdessäkään noissa esittämissäni sarjoissa ja elokuvissa ei ollut – ajan hengestä huolimatta – kovin vasemmistolaista propagandaa. Oikeastaan ainoan poikkeuksen teki aivan Kekkoslovakian loppuvaiheissa aloittanut Hukkaputki:

Jo teini-ikään ehtinyt pikku-Ykäkin hoksasi että tässä sarjassa tuputetaan jotakin, joka ei kiinnosta eikä miellytä. Sinänsä sarja oli kovin suosittu sillä tarjontahan oli tuolloin kovasti rajallinen ja sehän esitettiin prime timena lauantaisin heti uutisten ja urheiluruudun jälkeen.

Mutta tässähän sitä kekkoslovakialaista tv-tarjontaa oli. Ehkä postauksen voi lopettaa Jussi Jurkan tupakkatakkisen miehen lausumaan viisauteen näinä vaikeina ja vastenmielisiä aikoina:

Älä lanna persiks.

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ TELEPAATTINA

Varatuomari Esko Nurminen on tehnyt kantelun ristiretkellään olevasta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisesta koskien Päivi Räsäsen ajojahtia. On erittäin hyvä että joku yrittää lyödä jarruja kyseisen Toiviaisen touhuihin. Itseäni asian tiimoilta mietyttää eräs Toiviaisen lausunto joka paljastaa naisen olevan omasta mielestään telepaatti. Lausuntohan menee näin:

Jos Raamatun teksteihin vetoamalla esitän oman mielipiteeni, joka loukkaa toisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia – kuten ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta, voi mielipiteestä tulla kiihottamisrikos. Kyse on aina viestin esittäjän omasta mielipiteestä.

Toiviainenhan ei ole aivan rehellinen. Korjattu ja todenmukainen versio lauseesta menee näin:

Jos Raamatun teksteihin vetoamalla esittää oman mielipiteensä, joka Raija Toiviaisen mielestä loukkaa toisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia – kuten ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta, voi mielipiteestä tulla kiihottamisrikos. Kyse on aina viestin tulkitsijan omasta mielipiteestä.

Toiviaisenhan täytyy olla telepaatti sillä hän läränormaaleilla taidoillaan tiesi että huomattavasti rankempaa tekstiä esittänyt islamilainen imaami ei hänen mielestään pyrkinyt loukkaamaan vaan esitti vain omien pyhien kirjoituksiensa tulkintaa. Niin kuin teki Räsänenkin mutta Toiviainen telepaattisesti totesi Räsäsellä loukkaamistarkoituksen. Asiaanhan ei tietenkään millään muotoa vaikuta se, että islam ja islamilaiset on pop ja Suomen valtionuskonto kristinusko ja siihen uskovat taas ei.

Koska itse elän maailmassa joka ei pyöri niin uskonnon kuin lakitulkintojen poliittisten kikkailujenkaan varassa niin mieleeni tulee muutama asia:

Ekaks: Jos loukkaaminen tulkitaan rikolliseksi niin Suomessa tullaan jatkossa käymään ihan pirun paljon käräjiä.

Tokaks: Oliko niin, että loukkaamiseen voi syyllistyä vain tietyt ihmisryhmät ja tietyt taas ei?

Siks tokaks: Olisi kovasti hyvä jos oikeusjärjestelmämme suhtautuisi yhtä suurella innolla tuontitavaran suomalaisiin kohdistamaan väkivaltaan kuin se suhtautuu suomalaisten vääriksi (telepaattisesti) tulkittuihin mielipiteisiin. Onhan meinaan niin, että väkivalta loukkaa toisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia ihan ilman tulkintaa ja lakikikkailua.

Mutta Suomessa suomalaisen ihmisen sanoma sana on edelleenkin vakavampi asia kuin tuontitavaran tekemä väkivallan teko.

Minä olen tie, totuus ja elämä

MIELENMITTAAJA

Radanvarsikaupunki, tuonnempana…

- Juu istukaa vaan tuohon tuoliin.

- Tota… annetaanks mulle joku piikki… ja tekeekö tää kipeetä…

- Voi eihän toki. Mitään piikkejä ei anneta. Minä vain laitan tämän kypärän teille päähän ja sitten teille näytetään tuosta näytöltä kuvia ja videoita. Laite mittaa kaiken aivoaalloistanne automaattisesti ettekä te tunne mitään. Istutte vaan kaikessa rauhassa ja katselette mitä näytetään.

Näin totesi rauhoitellen yhteiskuntateologian maisteri Elulis Hjärnskott tuoliin istuneelle miehelle joka puolestaan oli Radanvarsikaupungin teknisen viraston insinööri Mikko Makaryll. Hjärnskott oli komennuksella täällä Radanvarsikaupungissa Tampereen Yliopistosta sillä hänet oli yhteiskuntateologisen tutkintonsa lisäksi koulutettu Vastuullisen Ajattelun Mittauslaitteen käyttäjäksi.

Kyseinen laite oli kehitetty suureen tarpeeseen sillä intersektionaalisen feministinen hallitus oli ymmärtänyt että julkisella sektorilla työskentelevillä henkilöillä oli työssään suuri vastuu ja sen vuoksi vähänkin tärkeämmissä tehtävissä ei missään nimessä voinut työskennellä edes piilevään viha-ajatteluun taipuvaisia henkilöitä. Jo asiakasturvallisuuden vuoksi sekä tietysti yleisistä kulissipoliittisista syistä.

Tähän mennessä asiaa oli pyritty hoitamaan toistuvilla henkilökohtaisilla kuulustelukeskusteluilla joissa mädät hedelmät pyrittiin löytämään mutta oli selvää että ihmiset pystyivät valehtelemaan ja pitämään pokkansa aivan käsittämättömän hyvin kun heidän elannostaan oli kyse. Ja samalla he siis pystyivät jatkamaan työtä järjestelmän sisällä mätänä hedelmänä joka uhkasi pilata muutkin hedelmät. Koko sadon. Sellaista ei kerta kaikkiaan voinut sietää. Elettiinhän sentään intersektionaalisen femininistisessä yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, joka oli saavuttanut äärimmäisen kehityksen asteen ja lopettanut historian.

VAM-laite oli vastaus tähän. Laite mittasi ihmisen aivoaaltoja ja äärimmäisen kehittynyt algoritmi pystyi tulkitsemaan ne. Ennen kaikkea se pystyi löytämään ihmisen ajatuksista vihan, pelon, halveksinnan, vastenmielisyyden ja kaihtamisen tunteet. Luonnollisesti se tunnisti myös kaikki positiiviset tunteet. Algoritmia ei voinut hämätä. Se oli lahjomaton. Laajat mittaukset oli aloitettu viikkoa aikaisemmin Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Nyt ne aloitettaisiin myös täällä Radanvarsikaupungissa.

Elulis Hjärnskott asetti kypärän Mikko Makaryllin päähän ja varmisti että miehellä oli mukava asento tuolissaan. Samalla laite kalibroi itse itsensä Makaryllin aivoaaltoihin. Tämä ei vienyt kuin puolisen minuuttia ja sitten kone ilmoitti kaiken olevan valmista testausta varten. Elulis kysyi:

- No niin, aloitetaanko? Tämä vie ehkä varttitunnin. Ei sen enempää.

Aloitetaan vaan, tuumi Makaryll ja hänen äänensä oli jotenkin alistunut. Jopa pelokas. Elulis ei oikein ymmärtänyt äänensävyä. Tässähän toimittiin yhteisen hyvän eduksi. Ei oikeinajattelijalla pitäisi olla mitään pelättävää.

Testi alkoi ja suurikokoiselle näytölle alkoi tulla materiaalia.

Ensimmäisenä ohjelma näytti humanitaarisia maahanmuuttajia Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-idästä. Heitä esitettiin julkisissa tiloissa suomalaisissa kaupungeissa ja otteissa he puhuivat kovaäänisesti omilla kielillään. Luonnollisesti eniten näkyvillä oli nuoria miehiä noista kulttuureista koska heitä oli maahanmuuttajaväestöstä muutenkin eniten.

Sitten esitettiin sisäministerin puhetta jossa hän ilmaisi että velvollisuutemme on ottaa lisää humanitaarisia maahanmuuttajia sillä tarkemmin määrittelemättömät kansainväliset sopimukset vaativat niin emmekä me  tule tulevaisuudessa toimeen ilman heitä, heidän osaamistaan ja työpanostaan joka joskus tulevaisuudessa tulee aivan varmasti realisoitumaan vaikkei ehkä muutamaan kymmeneen vuoteen vielä sitä ollut tehnytkään. Kyse on vain uskosta ja oikeasta asenteesta.

Aineisto vaihtui ja esille tuli ilmastonmuutos. Ei yleisenä asiana vaan videoina ja viesteinä jonka mukaan suomalaisilla ja nimenomaan suomalaisilla oli velvollisuus vähentää ja lopulta jopa lopettaa oma saastuttava teollisuutensa sekä maa- että erityisesti karjataloutensa yhteisen globaalin tulevaisuuden nimissä. Välittämättä siitä, mitä se saisi aikaiseksi.

Tämän jälkeen esitettiin ympäristöministerin puhe, joka oli kuvattu juuri toimintansa lopettaneen paperitehtaan edessä. Viattoman pikkulapsen lailla hymyilevä ympäristöministeri totesi että nuo sammuneet savupiiput olivat jälleen yksi voitto taistelussa globaalia ilmastonmuutosta vastaan. Meidän suomalaisten tulee olla ylpeitä.

Syöte vaihtui ja näkyviin tuli ala-asteen koululuokka jossa opettaja opetti lapsille oikeaoppista termistöjenkäyttöä. Tavallinen, ennen vanhaan normaaliksi katsottu heteroseksuaali oli nyt vain ja ainoastaan cis-seksuaali muitten alati kasvavien sukupuolisten- ja mielialamääräytymien joukossa. Termiä normaali ei enää ollutkaan ja sen käyttö oli kielletty. Sitten opettaja muistutti lapsia että heillä on oikeus aloittaa sukupuolenkorjaushoidot jo ennen murrosiän alkamista ja totesi vielä että seuraavalla tunnilla opetellaan sitten homoseksuaalisuuden suorittamista teoriassa.

Tunti päättyi siihen kun opettaja keräsi lapsilta kotitehtäviä. Lasten oli pitänyt kirjata ylös omien vanhempiensa yhteiskunnallisesti arveluttavia mielipiteitä. Niitä oli kertynyt jälleen kuudelta oppilaalta ja opettaja luki niitä tyytyväisesti nyökytellen.

Sitten kuva leikkasi opetusministeriin joka totesi hymyillen että nimenomaan lapsissa on tulevaisuus ja nyt lapsia lopultakin opastetaan oikeille, humanistisille ja intersektionaalisille poluille. Ja viha-ajattelijoiden huostaanotetuista lapsista yhteiskunta piti kyllä hyvää, oikeauskoista huolta.

Testissä oli vielä muutamia osioita. Sen päätyttyä Mikko Makaryll katsoi Elulis Hjärnskottia pelokkaasti ja hän selvästi hikoili:

- Tuota… minkäslainen se testitulos oli?

- Se ilmoitetaan teille myöhemmin. Tietokone analysoi sitä aikansa. Voitte poistua.

Testitulos oli kyllä aivan selvä mutta määräyksen mukaan sitä ei testattavalle heti ilmoitettu. Elulis katsoi tietokoneensa näyttöruutua joka kertoi että Mikko Makaryllin ura kaupungilla päättyisi pian. Miehen viha-asteikko oli noussut punaiselle kaikissa tärkeimmissä mahdollisissa eli monikultturismin, kansallisen ilmastouhriutumisen, yleisen transrakkauden ja lapsiin kohdistuvan oikeaoppisen valistuksen osioissa. Mikko Makaryll oli viha-ajattelija. Ei siitä mihinkään päässyt. Elulis Hjärnskott oli järkyttynyt. Jo ensimmäinen testattava ja selkeä vihatulos. Vielä johtavassa asemassa oleva henkilö. Äkkikatsomalla ja kuuntelemalla hyvinkin mukava ja joviaali mies jonka kasvojen takana piilottelikin hirviö. Varmaankin tämä oli poikkeus. Se vaan sattui ensimmäiseen testattavaan.

Elulis kutsui uuden testattavan sisään. Ja jatkoi testauksia. Ja jatkoi. Ja jatkoi. Ja masentui kerta kerralta enemmän. Eihän tämä voi olla totta…

*

Kaksi päivää myöhemmin, Radanvarsikaupungin ylipormestarinnan toimisto…

Elulis oli sopinut tapaamisen ylipormestarinna Ripuletta Lääkkänen-Ölögözöglyn kanssa. Hän oli painanut ylipormestarinnan toimiston oven nappia ja saanut vihreän valon. Yllätyksekseen hän huomasi että ylipormestarinna istui huoneen nurkassa ja itki hysteerisesti. Huoneessa oli myös kaupungin talouspäällikkö Ruben Auermäki. Auermäki sanoi Elulikselle:

- Ylipormestarinna on nyt vähän muissa maisemissa ja kovasti allapäin. Voit kertoa uutisesi minulle.

- Niin… minähän olen tehnyt niitä VAM-mielentestauksia ja pidän velvollisuutenani kertoa teille hyvin huonoja uutisia.

Auermäellä oli kädessään tabletti ja hän totesi Elulikselle:

- Minä kyllä arvaan ne huonot uutiset. Ja sinä pidät niistä suusi kiinni. Se on hallituksen määräys.

- Kuinkas… kas kun viha-ajattelun määrä Radanvarsikaupungin henkilöstössä on osoittautunut…

- No niinpä se on osoittautunut muuallakin. Minulla on tässä tabletilla tulokset Helsingin, Turun ja Tampereen mittauksista. Kas kun asiahan on niin, että jos kaikki VAM-mittauksella viha-ajattelijoiksi tulkitut potkitaan pois työtehtävistään niin koko valtion infrastruktuuri romahtaa. Ainoat ihmiset jotka ovat täysin hyväksyttävällä tavalla selvittäneet VAM-mittauksen ovat joko yliopistosta valmistuneita yhteiskuntateologeja tai niihin tehtäviin opiskelevia sekä valtamedian toimittajia ja julkisella sektorilla akateemisia erityissuojatyöntekijöitä. Ja ylintä johtoa tietysti. Lisäksi kontrolliryhmänä ollut feminististen mielenterveyskuntoutujien ryhmä selvitti testin täysillä pisteillä.

- Niin mutta… kuulustelukeskusteluthan antoivat aivan toisen tuloksen.

- Eipä niissä päästykään ihmisten ajatuksiin saakka. Ja nythän me päästiin.

- Tuon tuloksen vuoksiko sitten ylipormestarinna on tuolla nurkassa ja nyyhkyttää?

- Siksipä hyvinkin. Hän kun kuvitteli että viha-ajattelijoita olisi julkisella sektorilla vain pari prosenttia. Hän itse nimittäin läpäisi testin sataprosenttisesti ilman minkäänlaista viha-ajattelun tynkääkään. Mitäs ne sinun Radanvarsikaupungin lukemat tällä hetkellä näyttävät?

- No tota… niiden mukaan 94 prosenttia työntekijöistä saa kenkää. Mutta mitäs me nyt sitten tehdään? Koneistohan on täynnä viha-ajattelijoita.

- Jaa mitäkö tehdään? Pidetään turvat kiinni. Se on hallituksen määräys. Testausta ei ole koskaan tehtykään. Hallitus suunnittelee uusia mielenmuokkauskampanjoita joilla ihmiset voidaan ohjata oikealle, intersektionaaliselle polulle. Mutta… totanoin… siis jopa hallitus on ymmärtänyt ettei infraa voi kokonaisuudessaan romuttaa. Uudet testit tehdään vasta viiden vuoden päästä. Jos tehdään silloinkaan. Ja joo, oikeastaan tehtäväsi täällä on loppunut. Voit palata takaisin Tampereen Yliopistoon. Siihen ympyrän neliöksi selittämisen tiedekuntaan.

Elulis Hjärnskott poistui ja Ruben Auermäki joka olisi tiennyt myöskin saavansa testauksessa totaalihylsyn tuumasi että haluaako totalitarismi oikeastaan edes tietää, että mitä ihmiset ajattelevat? Vai riittääkö sille oma illuusio asiasta? Auermäki oli nimittäin aivan varma siitä ettei testiä koskaan uusittaisi. Sillä sehän osoittaisi että kulissit eivät pitäneetkään paikkansa.

Ja kulissithan olivat tärkeimmät. Muulla ei ollut niin väliä.

PAKON PIILOTTAMAT

Tästä aiheesta on tässä blogissa joskus puhuttu ennenkin mutta asiaan liittyen on tullut pari hyvää esimerkkiä jonka vuoksi siihen kannattaa palata. Eli miksi niin minä kuin hyvin moni muu kansallismielinen ja vallitsevaa järjestelmää arvosteleva toimii nimimerkin takana? Itsehän olen jo aikaa sitten todennut että kun jätkä on töissä julkisella sektorilla niin nykyisessä Suomessa ei riskiä kannata ottaa. Ihmisen pääelinkeino kas kun on syöminen eikä meistä nimimerkkikirjoittajista ensimmäinenkään tienaa näistä kirjoituksista mitään. Raha on hankittava töissä käymällä. Ilman sitä tuppaa olemaan heikkoa.

Asiaan liittyen voi mainostaa Ivan Puopolon tuoretta haastattelua jossa hän haastattelee aivan mainiota Keijo Kaarisadetta joka on ollut piikkinä lihassa niin valtakoneiston kuin erityisesti valtamedian kankussa. Haastattelussa ei nähty eikä kuultu Keijoa vaan haastattelu tapahtui Keijon osalta puhesyntetisaattorin välityksellä. Minkä sattuneesta syystä ymmärtää. Keijo totesi näin:

Poikkeamalla jotenkin herännäistemme neronleimauksista tai yleisestä konsensuksesta vaarantaa suoraan toimeentulonsa jatkuvuuden.

Ja Ivan Puopolo totesi hyvin Keijosta ja siitä, että hän pysyy piilossa:

Hänellä on perusteltu huoli siitä että jos hän paljastuu, hänen urallaan, työelämässään, hänen henkilökohtaisessa elämässään, jossain tulee vaikeuksia. Ja mikä on syy? Syy on se, että hän tekee poliittista satiiria. Sen takia hän joutuu piiloutumaan.

Väärinajattelun kitkemisen ykköstorpedo on tietysti valtakunnansyyttäjämme Raija Toiviainen joka on Päivi Räsäsen naurettavan ajojahdin lisäksi ottanut kohteekseen jo fiktiiviset kirjoitukset. Kyseessä on Sarastus-lehdessä ollut artikkeli joka fiktiivisesti kertoo niistä hyvin ikävistä vaihtoehdoista joihin tulevaisuuden Suomessa ja Euroopassa voidaan joutua mikäli nykyistä kehitystä ei pystytä millään keinoin jarruttamaan.

Kyseessä oli siis fiktiivinen kirjoitus josta poliisi aikanaan totesi että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa toimiteta. Mutta nyt valtakunnansyyttäjä haluaa sen uuteen tutkintaan. Mikäli artikkeli menee tutkintaan ja tuomiolle, on kyseessä ennakkotapaus jossa on selvä viesti:

1. Islamilaisen väestön kasvun Suomessa ja Euroopassa näkeminen uhkana on lähtökohtaisesti rikollista.

2. Ajatus siitä, että nykyinen vasemmistoliberaali järjestelmä voisi poikia tulevaisuudessa jonkinasteisen katastrofin on lähtökohtaisesti rikollista. Nykyinen järjestelmä on se täydellinen ja lopullinen järjestelmä joka lopetti historian tarpeettomana.

Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa valtakoneisto tuntisi olevansa vastuussa kansalaisilleen eikä vain valtakoneistolle itselleen, niin sieltä kuuluisi tiettyjä julkisia ääniä. Ja ne kuuluisivat vaikkapa näin:

Oikeusvaltiossa ihmisten kuuluu saada äänensä kuuluviin. Oikeusvaltio ei voi elää niin, että siellä sallitaan vain yksi vallitseva totuus. Se, että ihmiset eivät uskalla kirjoittaa perusteltuja mielipiteitään omalla nimellään on nimenomaan valtakoneiston vika, ei noiden kyseisten ihmisten. Meidän valtakoneistossa täytyy miettiä, mitä olemme tehneet väärin, ja muuttaa toimintatapamme sellaiseksi, että sananvapaus toteutuu niin kuin sen oikeusvaltiossa kuuluu toteutua.

Mutta onko valtakoneistosta kuulunut tällaisia avautumisia? Ei ole niin. Ja mitä se kertoo yhteiskunnastamme? Jota mainostetaan maailman  onnellisimmaksi maaksi?

KOKOOMUS JA PÄIVITETTY SUOMALAISUUS

Suomessa on edelleenkin valitettavan paljon ihmisiä jotka kuvittelevat että kokoomus olisi jatkossa jonkinlainen maahanmuuttopolitiikan pelastaja. Siitäkin huolimatta että kokoomus ei osaa edes valehdella kunnolla vaan näyttää säännöllisesti oikean karvansa. Sitä karvaa esittelee tällä kertaa eräs Kai Mykkänen joka ei ole vain eräs Kai Mykkänen vaan myös edellisen hallituksen sisäministeri. Ja Mykkänenhän keksi – niin kuin moni muu ennen häntä – tavan, jolla estetään suomalaisten joutuminen Espoossa vähemmistöasemaan. Tarvitsee vain päivittää suomalaisuus uudestaan:

Kieltämättä nerokasta. Kun suomalaisuus on uudelleen päivitetty, on Espoo täysin suomalainen vaikka siellä asuisi enää vain 500 varsinaisesti suomalaista. Eli koska suomalaisuus on vain sosiaalinen konstruktio niin raitilla tallustelevat Ahmed, Abdi, Mahmud ja Mohammed ovatkin Ake, Make, Pera ja mä.

Tämä, ja vain tämä on sitä aitoa kokoomuslaisuutta. Mitään muuta on turha odottaa. Jos joku haluaa asiakseen tulla kusetetuksi niin turha ruikuttaa jälkeenpäin.

Myös Yle on uutisotsikoinnissaan päivitetyillä linjoilla:

Ylessä tiedetään oikein hyvin että hyvin suuri osa lukijoista lukee vain sen otsikon. Ne, jotka lukivat edes hieman pidemmälle huomasivat että kyseessä ei ollut suomalainen eikä Sakke. Mikä ei tietysti ollut varsinainen yllätys.

Täällä hotellin respassa pohditaan, että koska käydään ensimmäisen kerran käräjiä siitä, kun tavallinen kantasuomalainen ei pidä pikamenettelyllä kansalaisuuden saanutta ulkomaalaista suomalaisena? Mikä on rikosnimike? Ja minkälainen on tuomio? Ja miksi suomalaisia ovat kaikki kehitysmaalaiset silloin kun ollaan saamapuolella mutta maksajan, sietäjän ja pakkohyväksyjän osa koskee vain pottunokkia? Pottunokkia, joita suvaitsevais-tiedostavaiston ei tarvitse sietää. Vaikka ne pottunokat elättävät kyseisen suvaitsevais-tiedostavaiston.

OHISALO JA JATKUVA PAKKOMIELLE

Niin kuin lukijakin hyvin tietää, ei vihreitten/de röda puheensanelija Maria Ohisalo miellä suinkaan olevansa sisäministeri vaan sisäänheittoministeri jolla on pakkomielle saada Suomeen aina vain enemmän kehitysmaalaisia ja nimenomaan sellaisia jotka eivät sopeudu tänne mitenkään. Varsinkaan kun heiltä ei sitä edes vaadita. Ei ole koskaan vaadittu. Nyt kun Afganistan sitten romahti niin kyseinen pakkomielle otti lisäboostia:

Ohisalohan on oikeassa. Humanitaarisella maahanmuutolla on väkisin juntattu paikkansa yhteiskunnassamme. Paikka, jossa tietty väestönosa saa automaattisen ja pysyvän elatuksen vaikka heillä ei olisi turvapaikan tarvetta. Ja vaikka he lomailisivat lähtömaassaan. Jossa he olivat turvapaikkahakemuksensa mukaan hengenvaarassa. Ja lisäksi ovat täällä Suomessa muutenkin kunnostautuneet. Muistutetaanpa eräästä tilastosta:

Mikäs maa siinä muuten olikaan kärjessä? Oikeaoppisen pakkomielteensä riivaama Ohisalo ei tästä tilastosta välitä. Eikä siitäkään, että vaikka turvapaikan hakeminen olisi ihmisoikeus niin suomalainen vallitseva käytäntö eli automaattinen loppuiän elatus ei ole. Mitä tulee Perussuomalaisten kylmääviin linjauksiin niin enempi kylmäävää on Ohisalon ja kaltaistensa toistuva vetoaminen kansainvälisiin sopimuksiin jotka ovat olemassa vain heidän korviensa välissä. Mitenkäs se menikään… joo, valhe on totuus. Mutta Ohisalohan jatkaa:

Kieltämättä nimenomaan vihervasemmistolaisten asenteissa on paljon korjattavaa. Yhteiskuntarauhan kannalta on nimittäin varsin järjetöntä että tietyt maahanmuuttajaryhmät nostetaan automaattisen ja pysyvän elatuksen lisäksi käveleviksi ja arvostelun yläpuolella oleviksi solidaarisuuspokaaleiksi. Millä helvetillä ne silloin ”kotoutuvat”? Miksi niitä edes huvittaisi? Karmea sanahirviö sinänsä tuo kotoutuminen.

Mitä taas tulee lauseeseen ”työmarkkinammekin tarvitsevat tekijöitä lähtömaasta riippumatta” niin kuka tahansa jota ei vaivaa vihervasemmistolainen pakkomielle tuumaisi että jopa heitit melkoisen huumorin pläjäyksen. Tyyliin ”eihän se ole toiminut kymmeniin vuosiin ts. ei koskaan mutta jos oikein toivotaan ja varsinkin intetään sen välttämättömyyttä, niin ehkä se alkaa toimimaan”.

Mutta Ohisalo ei tajua. Hän elää pakkomielteessään. Ehkä sellainen elämä on kaunista. Kaikki on valmiiksi ajateltua, absoluuttisen oikeaa ja ongelmana ovat vain ne ihmiset jotka eivät ymmärrä pakkomielteen kauneutta, välttämättömyyttä ja väistämättömyyttä.

Tulee muistaa, että pakkomielteestä kärsivät pitävät tässä maassa valtaa. Eivätkä he halua luopua vallastaan. Mitenkäs se pakkomielteestä vielä pidempään kärsineessä Ruotsissa tilanne olikaan?

19. 8. 1991 JA OPPIMATON LÄKSY

Täsmälleen kolmekymmentä vuotta sitten alkoi Neuvostoliitossa vanhoillisten kommunistien vallankaappausyritys jonka tavoitteena oli syrjäyttää uudistusmielinen Mihail Gorbatshov ja saattaa maa takaisin brezhneviläiseen komentoon. Oman aikani ihmiset muistavat tapauksen ja nuoremmat voivat etsiä tietoa interwebin ihmeellisestä maailmasta joten lyhyt kertaus riittänee:

Suomessa asiantuntijat – varsinkin Keijo Korhonen – totesivat että nyt suomettumisen aika palaa takaisin ja palaa pysyvästi joten suomalaisten on parempi pitää turpa rullalla, naama näkkärillä ja alkaa opetella kiireen vilkkaa uudestaan vanhaa YYA-retoriikkaa. Tosiasiassa kaappaus oli juosten kustu ja osittain kännissä toteutettu joten se romahti kolmessa päivässä viimeistään siinä vaiheessa kun neuvostoarmeija kieltäytyi avaamasta tulta siviilejä vastaan. Erityisasemassa tässä olivat Alfa- ja Vympel-erikoisjoukot jotka eivät käskystä huolimatta rynnäköineet Valkoiseen Taloon jossa vastarinnan johtaja Boris Jeltsin piti majaansa.

Kaappauksen jälkeen korttitalo nimeltä Neuvostoliitto alkoi luhistua nopeasti kun neuvostotasavalta toisensa perään julistautui itsenäiseksi. Lopulta 25. joulukuuta hetkeksi takaisin valtaan päässyt Mihail Gorbatshov erosi tehtävästään ja Kremlissä sirppi ja vasara laskeutui lippusalosta antaen tilaa Venäjän lipulle.

Asiasta tulee meikäläiselle mieleen muutama muisto. Kaksi negatiivista ja yksi positiivinen.

Ensimmäinen, negatiivinen: Suomessa jatkoi vallassa se Moskovaan kumartanut ja YYA-retoriikan totena omaksunut poliittinen johto joka sitten pikku hiljaa siirsi vallan omille opetuslapsilleen. Eräs kumartajista valittiin jopa kahteen otteeseen tasavallan presidentiksi. Ryömimiseen oppinut ja tottunut porukka ei lopettanut ryömimistä vaan muutti vain sen ilmansuuntaa. Kävi selväksi että ryömiminen itsessään oli tärkeintä. Suomettumisen ajan likapyykkiä ei olla vieläkään kunnolla pesty. Ja eräs tietty lista pysyy vieläkin salaisuutena. Tosin kyseinen lista on vain Stasin lista. Ne tärkeimmät listat olivat KGB:n listoja ja niihinhän emme pääse käsiksi koskaan. Sieltä voisi löytyä hyvin mielenkiintoisia nimiä.

Toinen, myös negatiivinen: Suomen poliittisesta koneistosta huomattava osa ja hallituksestamme valtaosa kannattaa edelleenkin sitä poliittista järjestelmää mihin Neuvostoliittokin perustui. Eli sosialismia. On tosin tietty ero. Karmea sellainen. Neuvostoliitto pyrki kehittämään elinkeinoelämäänsä sosialistisen opin mukaisesti. Tietysti epäonnistuen surkeasti. Oma hallituksemme pyrkii lopettamaan elinkeinoelämämme ilmastohysteriaansa vedoten. Sinänsä molemmat tapaukset ovat samanlaisia. Kumpikaan ei miettinyt silloin eikä mieti nyt, mitä heidän toimensa ja utopiansa saavat aikaiseksi. Mutta kumpikin pyrkii saamaan puumerkkinsä historiaan. Ja, luoja nähköön, tämä intersektionaalisen feministinen hallituksemme onnistuu siinä enemmän kuin hyvin.

Kolmas muisto, positiivinen: Vielä vuonna 1986 ajateltiin että Neuvostoliitto on kiveen hakattu ikuinen totuus. Kukaan ei tuolloin osannut kuvitella, kuinka nopeasti se sitten lopulta romahtaisi. Mutta niin se kumminkin teki. Ja sitä myötä huomattiin että ne Neuvostoliiton vainotut toisinajattelijat olivat olleet koko ajan oikeassa. Tämä antaa toivoa myös nykyiseen tilanteeseen jota myös kuvitellaan kiveen hakatuksi ikuiseksi totuudeksi.

Ehkä, ja toivottavasti tulevaisuudessa todetaan että EU:n – ja samalla Suomen – toisinajattelijat olivat oikeassa koko ajan.

PASSINTARKASTUS JÄRKENSÄ PALAUTTANEESSA MAASSA

Lufthansan lento Frankfurtista Suomeen…

Frankfurtista Suomeen suuntautuvalla lennolla oli mukana myös parikymmentä somalia joista suurin osa oli saanut Suomen kansalaisuuden. Frankfurtiin lento oli tullut luonnollisesti Mogadishosta. Yksi matkustajista oli muuan Hassan Hassan jolla kansalaisuus oli ollut jo viisitoista vuotta. Hän oli viettänyt jälleen kerran mukavan kuukauden loman Somaliassa ja palaisi nyt maahan joka oli antanut hänelle vastuuttoman elatuksen viimeiset viisitoista vuotta. Elatuksen niin hänelle kuin hänen kolmelle vaimolleen jotka virallisesti olivat tosin yksinhuoltajia. Hassan oli usein miettinyt, olivatko suomalaiset syntyjään niin tyhmiä vai kuuluiko se heillä jotenkin koulutukseen.

Lennolla somalimiehet puhuivat siitä että Suomessa oli heidän lomansa aikana tapahtunut vallanvaihto ja niin sanotut kansallismieliset olivat ottaneet vallan. Maassa kuulemma tapahtuisi suuria uudistuksia ja muutoksia. No, tuskin se heitä koskisi. Hehän olivat käveleviä solidaarisuuspokaaleja jotka olivat kaiken arvostelun ulkopuolella. He olivat tottuneet siihen. Se oli… mitenkä se suomalainen sanonta meni… joo, saavutettu etu. Se, millä he olivat sen saavuttaneet tosin oli heille hieman epäselvää.

Helsinki-Vantaan lentokentällä miehet kuitenkin alkoivat huolestua. Kentällä oli sotilaita jotka ohjasivat somalimiehet erilliseen tarkistuspisteeseen. Siellä odotettiin jonossa ja vaikka mieli teki aloittaa yleinen rasismivalittaminen niin sotilaitten ilmeissä oli jotain uutta. Jotain sellaista, jota suomalaisten naamassa ei ollut ennen näkynyt. Jotain tuttua. Kotimaasta. Eräs miehistä yritti kuitenkin mutta rynnäkkökiväärin perä lopetti protestin nopeasti.

Hassan ohjattiin passintarkastajan luo. Tarkastaja katsoi ensiksi Hassania, sitten passia ja sitten taas Hassania. Hän ei sanonut mitään, mutta laittoi passin talteen ja painoi samalla pöytänsä nappia. Hassanin ympärille tuli neljä aseistautunutta sotilasta. Tarkastaja antoi Hassanille printatun paperin jossa luki somaliksi:

Passissanne on Somalian leima. Olette hakeneet Suomesta turvapaikkaa sillä perusteella että olette Somaliassa hengenvaarassa. Sekä turvapaikkanne että kansalaisuutenne peruutetaan välittömästi. Teidät viedään pidätystiloihin. Teille myönnetään lentolippu haluamaanne maahan. Ennen lähtöänne teistä otetaan biotunnisteet ja teillä on elinikäinen saapumiskielto Suomeen. Kaikkeen mahdolliseen väkivallan yritykseenne vastataan vielä kovemmalla väkivallalla.

Tästä päätöksestä ei ole valitusoikeutta.

Kun sotilaat saattoivat Hassania pidätystiloihin hän vielä sanoi huonolla suomellaan:

- Teillä ei oikeus tehdä nämä asiat!

Sotilas vastasi:

- Kyllä on. Sillä olemme maksaneet idioottimaisuuden alttarille jo kymmeniä vuosia. Nyt piikki on täynnä.

Pidätystiloissa pari somalia kertoi että he olivat repineet passeistaan sen sivun jossa oli Somalian leima. Ei auttanut. Passin vahingoittaminen tiesi tiettyjen kansallisuuksien edustajalle yhtä lailla niin kansalaisuuden kuin turvapaikan menettämistä. Eräs miehistä oli valittanut sotilaalle että tämä on etnistä profilointia ja sotilas oli todennut että joo, niin on. Entäs sitten?

Pidätyssellissä olevat somalit tuumivat että olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Mikähän piru nuo suomalaiset sai järkiinsä? Ehkä otetaan lentolippu Ruotsiin?

Joo, ja sitten Ykä heräsi ja laski kissan ulos. Mutta voihan sitä haaveilla että terve järki ei joskus olisikaan enää viha-ajattelua. Kiitos Nils-Aslak Näkkäläjärvelle ja eräälle sähköpostikaverille inspiraatiosta.

MANAAJAT

Pinnanmaa, Lälläveden kunta, näitä päiviä…

Tunnetut ja tavoistaan sekä asenteistaan häpeämättömät käppäukot Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis olivat juuri ylittäneet Huitsinnevadan ja Lälläveden kunnanrajan. Tällä kertaa liikkeellä oltiin Ykän UAZilla sillä kyytiin odotettiin vielä kolmatta seuralaista. Miehet olivat vakavalla asialla sillä eräs Lötjösen Lällävedellä asuva kaveri oli rimpauttanut ja sanonut epätoivoissaan Lötjöselle:

- Kuule se on nyt Eelis sillä lailla että meidän tytär tarttee apua. Parasta mahdollista sellaista.

- Eikös lääkäri ole sitä varten?

- Ei nyt auta lääkärit, tippa-iitat eikä välskärit. Kas kun se tyttö on riivattu. Feminismin piru on iskenyt siihen ja se pitää sitä täysin vallassaan.

- Mutta miten hitossa? Eihän Pinnanmaalla ole feminismiä. Viimeisetkin naurettiin Hömpstadista ulos jo vuosia sitten. Ja eihän niitä muualla Pinnanmaalla ole koskaan ollutkaan.

- Niistä on tullut ovelia. Ne olivat lähettäneet tyttärelle Vulvaattori-lehden ilmaisjakelukappaleen. Ja vielä läpinäkymättömässä kirjekuoressa. No, ressukka aukaisi sen ja sieltähän se tärähti päin lärviä ja vei sielun. Se meni – hitto en ilkee sanoakaan – Helsingin yliopistoon lukemaan uhriutuvaa ja yleisnillittävää naistutkimusta. Eikä siltä tule enää selkeää sanaa ollenkaan. Se virkkaa jo vittujakin ja käy kiroiluiltamissa. Kohta se ajelee päänsä, hakkauttaa sen täyteen tatuointeja ja muuttaa pärstänsä Rapalan näyteikkunaksi. Mutta nyt se on käymässä meillä kotona viikon verran. Te kuulemma tunnette voimallisen manaajan.

Jo vain tunnemme, totesi Lötjönen, soitti Ykälle ja toverukset pistivät korppipostin lentämään Uuden Hyisianan kuntaan Taemmalle Hyijärvelle jossa heidän vanha tuttavansa Väinämöinen asui. Miehethän olivat  aika ajoin saunoneet hänen kanssaan. Korppiposti toimii pikkuisen nopeammin kuin valtakunnan posti ja varttitunnissa korppi palasi pitäen nokassaan tuohenpalasta:

LÄHTEKÄÄ LIIKKEELLE SAMANTIEN. MINÄ HYPPÄÄN MATKALLA KYYTIIN. V.

Ei muuta kuin UAZin paku liikkeelle ja Lälläveden puolella pakun takapenkille ilmaantui tyhjästä tuttu valkopartainen hahmo joka sanoi samantien:

- Painahan Ykä sitä kaasua niin että lumpio tirskuu. Nyt ei auta viivytellä. Viaton sielu on vaarassa joutua ikuiseen lässytyksen ja tekouhriutumisen kadotukseen. Annan teille pyhät kirjoitukset jotka pitävät teidät kiinni todellisuudessa. Meillä on vastassamme vahva demoni.

Ykä sai Tekniikan Maailman vuodelta 1974 ja Lötjönen Kansa Taisteli-lehden samalta vuodelta. Väinämöinen jatkoi:

- Käytämme käänteismanaamistekniikkaa. Emme yritä karkoittaa feministidemonia vaan annamme sille juuri sitä mitä se väittää haluavansa. Näin pyrimme herättämään riivatun, että se karkoittaa demonin itse. Te lausutte vuoronperään peruskaavaa ja minä hoidan loput.

Perillä ei jäänyt epäselväksi minkä kanssa oltiin tekemisissä. Riivattu vähän yli parikymmenvuotias tyttö tuijotti manaajia vihan täyttämällä ilmeellä ja päästi suustaan julmia intersektionaalisia sanoja. Ei ollut aikaa hukattavana. Väinämöinen otti ohjat käsiinsä:

- Ykä! Kaavan ensimmäinen  osa!

Ykä piti kiinni Tekniikan Maailmasta ja lausui:

- Ensimmäisen kerran. Tämä rituaali vapauttaa sinut kaikesta patriarkaalisesta sorrosta ja mielivallasta. Olet tasa-arvoinen. Täydellisen tasa-arvoinen.

Tämän jälkeen Väinämöinen lauloi voimallisen veisun joka näytti riivatulle elämää täydellisessä tasa-arvossa eli riivattu eli tyttö oli tykkylumisessa metsässä korjaamassa hajonnutta sähkölinjaa, sitten syvällä viemärissä aukomassa tukoksia työnaisen hymy housuista paistaen ja yleensäkin töissä joissa epätasa-arvoisessa maassa ei pahemmin naisia näkynyt. Väinämöisen veisu sai riivatun myös tajuamaan että juuri hänen työstään viedyt verot elättivät toimistoissa notkuvia ja sorretun asemastaan kitiseviä… mutta… nehän olivat…

Feminismin riivaama tyttö päästi hirvittävän huudon jolla demoni yritti vierittää lähellä reaalimaailmaa käynyttä uhriaan takaisin syvyyksiin. Väinämöinen jatkoi:

- Lötjönen. Sinun vuorosi. Ole luja. Pysy kaavassa.

- Toisen kerran. Tämä rituaali vapauttaa sinut kaikesta patriarkaalisesta sorrosta ja mielivallasta. Olet tasa-arvoinen. Täydellisen tasa-arvoinen. Samalla viivalla kaikessa. Aivan kaikessa. Nainen ja mies.

Nyt Väinämöinen jatkoi veisuaan joka oli niin voimallinen että lähimmän kilometrin säteellä autojen sytytysjärjestelmä hyytyi hetkeksi ja radioista kuului vain kohinaa. Veisu näytti riivatulle sen, että hän oli naisena armeijassa, tukka tasa-arvoisesti kynittynä suorittamassa pakollista asepalvelustaan. Hän oli joukkueensa kanssa jonkun vetisen suon reunalla aivan järkyttävän painavien varusteiden kanssa ja komentoa pitävä vääpeli huusi että pannaan nyt saatana vähän meininkiä. Joukkue ryömien suon yli, mars mars!

Feministinen demoni ei halunnut päästää irti uhristaan joka oli selvästi yrittänyt irtaantua tajutessaan että feministinen näkemys tasa-arvosta oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Demoni päästi ilmoille hirvittävän kirkumisen. Aivan kuin tuhat vihaista intersektionaalista feministiä olisi yhtä aikaa laittanut vahingossa tabascoa jalkoväliinsä ja rääkynyt laumana vaatien jotain miestä syytettäväksi tuskastaan jonka olivat itse aiheuttaneet. Niin Ykä kuin Lötjönen sanoivat Väinämöiselle että nyt lurahti kyllä lusikallinen lahkeeseen kummallakin. Mutta Väinämöinen antoi olemuksellaan heille voimaa ja kestävyyttä vaikka he pelkäsivätkin vihollisista julmimman ja armottomimman edessä.

- Ykä! Lötjönen! Nyt molemmat yhtä aikaa!

- Kolmannen kerran. Tämä rituaali vapauttaa sinut kaikesta patriarkaalisesta sorrosta ja mielivallasta. Olet tasa-arvoinen. Täydellisen tasa-arvoinen. Ei enää misogyniaa. Ei koskaan. Vain sinä ja osaamisesi. Vain sinä ja osaamisesi!

Väinämöinen lauloi kolmannen veisunsa joka voimallisuudessaan ylitti vielä kaksi ensimmäistä. Hömpstadin Vähänköehkäopiston mittauslaitteet havaitsivat Lällävedellä huomattavaa sekä seismistä että läränormaalia aktiviteettia. Veisu näytti riivatulle – vaikka demoni yritti sen kaikin keinoin estää – sen tilanteen että internettiin kirjoittaessaan feministinaisten piti pystyä perustelemaan kirjoittamansa eikä tasa-arvoisessa maassa ollut enää mahdollista vedota naisvihaan jos sattui saamaan kyistä ja perusteltua arvostelua. Sehän olisi feministin helvetti. Pitäytyä pelkässä asiassa. Demonin selkäranka oli melkein katkeamassa ja Väinämöinen huusi:

- Nyt kaikki kolme yhdessä!

- Samat oikeudet miehille ja naisille! Ja samat VELVOLLISUUDET miehille ja naisille!

Silloin se tapahtui.

Viimeiset voimalauseet olivat feministiselle demonille liikaa. Se oli hävinnyt taistelunsa. Demoni irtaantui nuoresta naisesta ja kohosi ilmaan. Nyt näkyi, minkälainen se oli ilman sitä ruokkivaa uhria. Pelkkä itsensä pallon lailla pullistanut tyhjyys. Se alkoi hajota, päästäen hajotessaan voimattoman kirkaisun. Tyttö avasi silmänsä, katsoi manaajia ja sitten vanhempiaan. Hymyillen hän sanoi:

- Tarttee mennä käymään läppärillä. Minä ilmoitan sinne yliopistoon lähteväni sieltä huuthelvettiin. Ja alan sitten kattella opiskelupaikkoja. Tiedättehän, semmosia joissa opitaan ammatti eikä hankita oppiarvoa. Ajattelin ottaa jatkossa vastuun omista teoistani ja lopettaa jatkuvan miessukupuolesta syyn etsimisen.

Helpotus talossa oli käsinkosketeltava. Väinämöisen vakaa ja voimakas laulu oli voittanut demonin, vaikka taistelu oli ollut armoton. Yksi viaton sielu oli pelastettu ikuiselta ylianalysoivan lässytyksen ja tekouhriutumisen kadotukselta.